Avainsana: Pääuutinen

Juha Manninen palkittiin saapumiseränsä parhaana urheilijana

Kurssin priimus Satu Korhola, paras urheilija Juha Manninen ja urheilumerkillä palkittu Niko Kopra. (Kuva: Lassi Palo)

Sporting-ampuja Juha Manninen palkittiin saapumiseränsä parhaana urheilijana, kun Urheilukoulun IV/2016 saapumiserän kotiuttamisjuhlaa vietettiin keskiviikkona Helsingin Santahaminassa. (lisää…)

Kaksi suomalaista maailmancupin finaaliin

Oskari Kössi kuvattuna Moskovan MM-kilpailuissa syyskuun alussa. (Kuvat: Lassi Palo)

Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) on kutsunut kaksi suomalaista maailmancupin finaaliin, joka ammutaan lokakuussa Intian Delhissä. He ovat Oskari Kössi (skeet) ja Mopsi Veromaa (trap). (lisää…)

Anne Lantee valittu Ampumaurheiluliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi

Anne Lantee aloittaa Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtajana 1. marraskuuta. (Kuva: Lassi Palo)

Suomen Ampumaurheiluliiton hallitus on valinnut lokakuun lopussa eläkkeelle jäävän toiminnanjohtaja Risto Aarrekiven tilalle yksimielisesti liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi liiton nykyisen talous- ja kehityspäällikön, kauppatieteiden maisteri Anne Lanteen. Lantee aloittaa tehtävässään 1. marraskuuta. (lisää…)

MM-Moskova päättyi: Suomi 7:s skeetin sekajoukkuekilpailussa

Hienosti meni! Marjut Heinonen ja Tommi Takanen peruskilpailun viimeisen laukauksen jälkeen. (Kuvat: Lassi Palo)

Jännitystä riitti vielä viimeisenäkin päivänä haulikkolajien MM-kilpailuissa Moskovassa, sillä Suomi pääsi skeetin sekajoukkuekilpailussa finaaliuusintaan ja sijoittui lopulta seitsemänneksi. Suomen joukkueessa ampuivat Tommi Takanen ja Marjut Heinonen. Kilpailuun osallistui 41 joukkuetta. (lisää…)

MM-Moskova: Marjut Heinonen jäi kiekon päähän finaaliuusinnasta ja oli yhdeksäs

Marjut Heinonen ampui viimeisen sarjansa Foxlodgen hienolla finaaliradalla. (Kuva: Lassi Palo)

Marjut Heinonen jäi naisten skeetissä kiekon päähän finaaliuusinnasta ja sijoittui yhdeksänneksi, kun haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat perjantaina Moskovassa. Kaksi täyttä sarjaa on nostanut Tommi Takasen miesten skeetissä 12. sijalle ennen viimeistä kilpailupäivää. Kärki on kahden kiekon päässä. Poikien sarjassa Eetu Kallioinen on viidennellä sijalla vain kiekon kärkikaksikkoa jäljessä. (lisää…)

MM-Moskova: Marjut Heinonen naisten skeetissä kolmantena, Eetu Kallioinen kahdeksantena poikien sarjassa

Marjut Heinonen ja huolellinen keskittyminen ensimmäiseen sarjaan. (Kuvat: Lassi Palo)

Marjut Heinonen on naisten skeetissä kolmantena ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen, kun haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat torstaina Moskovassa. Eetu Kallioinen jatkaa poikien kilpailua kahdeksannelta sijalta. He ampuivat tuloksen 48. Tommi Takanen rikkoi miesten sarjassa 47 kiekkoa ja on 28:ntena. (lisää…)