Avainsana: Pääuutinen

MM-Changwon: Annika Sihvonen iloitsi ennätyksestään

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Pirjo Peltola onnittelee ennätyksensä ampunutta Annika Sihvosta. (Kuvat: Lassi Palo)

Etelä-Korean Changwonissa järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa nähtiin maanantaina kolme suomalaislajia ja kahdeksan suomalaista kilpailemassa. Annika Sihvonen teki naisten ilmakiväärissä uuden ennätyksensä ja sijoittui 29:nneksi. (lisää…)

MM-Changwon – Juho Kurki ilmakiväärin parikilpailun jälkeen: ”Tästä on hyvä jatkaa huomiseen”

Juho Kurki teki parhaan suomalaistuloksen ilmakiväärin parikisassa. (Kuvat: Lassi Palo)

Etelä-Korean Changwonissa järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa ammuttiin sunnuntaina ensimmäinen kilpailupäivä. Suomi 1 sijoittui ilmakiväärin parikilpailussa 38:nneksi. Suomi 2 oli 43:s. Juho Kurki suuntasi heti katseensa huomiseen henkilökohtaiseen ilmakiväärikisaan: ”Tästä on hyvä jatkaa.” (lisää…)

Ampumaurheilun MM-kilpailut avattiin Changwonissa

Changwonin MM-kisoihin osallistuu 90 maata. (Kuvat: Lassi Palo)

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n 52. MM-kilpailujen näyttävät avajaiset olivat lauantaina Etelä-Korean Changwonissa. Kisoihin osallistuu 1804 urheilijaa, jotka edustavat 90 maata. (lisää…)

Puolustusministeri Jussi Niinistö tutustui ampumaurheiluun

Jussi Niinistö Santahaminan pistooliradalla, taustalla Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Vesa Nissinen. (Kuvat: Lassi Palo)

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) tutustui ampumaurheiluun ja sen aktiivitoimijoihin maanantaina Helsingin Santahaminassa. ”Tämä on ollut informatiivinen päivä”, hän sanoi Ampumaurheiluliiton isännöimässä tapahtumassa. (lisää…)

PM-kilpailut käynnistyivät mainiosti Oslossa

Avauspäiväänsä tyytyväiset kivääriampujat Inka Havukainen (vas.), Björn Friman ja Mira Mäkelä hopeamitaleineen.

Suomalaiset urheiluampujat aloittivat Pohjoismaiden mestaruuskilpailut mainiosti Oslossa. Mitalisijoja tuli heti avauspäivänä useita. (lisää…)

Ensimmäiset suomalaisurheilijat sunnuntaina MM-Changwoniin

Yle Urheilu seurasi trap-ampujien viimeistelyleiriä tiistaina. (Kuvat: Lassi Palo)

Ensimmäiset suomalaiset urheiluampujat matkustavat sunnuntaina Etelä-Korean Changwoniin, missä järjestetään Kansainvälisen ampumaurheiluliiton kaikkien lajien MM-kilpailut. ”Toivottavasti hyvä kausi jatkuu”, Ampumaurheiluliiton trap-lajien päävalmentaja Kari Kopra sanoo. (lisää…)