Tekijä: admin

Henri Häkkinen kahdeksas 300 metrin kiväärin täysottelun EM-kisassa, Unkarin Sidi voitti ME-tuloksella

Henri Häkkinen oli 8:s, Antti Puhakka 20:s ja Jussi Puustinen 21:s 300 metrin kiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa ampumaurheilun ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Kroatian Osijekissa lauantaina 25. heinäkuuta. Häkkinen ampui vapaakiväärillä 1168, Puhakka 1151 ja Puustinen 1150 pistettä. Unkarin Peter Sidi voitti suomalaisella Lapuan patruunalla EM-kultaa ME- ja EE-tuloksella 1184 (400 + 395 + 389) pistettä. Kaksoismestari Sidi tähtäsi pienoiskiväärin 3×40 laukauksen EM-kultaa viime sunnuntaina. 300 metrin kiväärin täysottelun joukkuekilpailun EM-kultaa laukoi Sveitsi 3512 pisteellä joukkueella Marcel Bürge (1175), Simon Beyeler (1171) ja Marco Müller (1166). Suomi oli kuudes 3469 pisteellä.

– Huono päivä. Tuntuu, että jokaisessa asennossa oli pimeä hetki, jolloin homma levisi käsiin, Henri Häkkinen manasi 300 metrin täysottelun kilpailuaan. Hän paukutti vapaakiväärillä 1168 (makuu 393 + pysty 388 + polvi 387) pistettä ja jäi vain viisi pistettä pronssimitalista. Edellisissä EM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten Espanjan Granadassa Häkkinen voitti lajin EM-pronssia 1172 pisteellä.

Joensuun Ampujia edustava 29-vuotias Häkkinen aloitti kisansa vaisusti. Makuuasennon 40 laukauksen jälkeen hän oli 393 pisteellään vasta 23:s ja seitsemän pistettä kärjestä ja kuusi pistettä mitalista. Pystyasennon 40 laukauksellaan hän oli koko porukan kolmanneksi paras 388 pisteellään ja nousi kahdeksanneksi kahden pisteen päähän mitalista. Polviasennon 40 laukauksen 387 pisteellään Häkkinen piti tulosluettelossa paikkansa, mutta ero mitaliin kasvoi viiteen pisteeseen.

– Ammunta kulki vain joitain pätkiä. Pystyasennon toinen puolisko (97 ja 99 pistettä) oli hyvä, hän arvioi.

– Hihna-asennoissa tekniikka leviää välillä. Tekniikan varmistaminen vaatii vielä pirun paljon työtä – ei siihen kummoisempia konsteja ole. Parhaimmillaan tekniikka toimii hyvin, kuten täällä vakiokiväärillä.

Hollolalainen Häkkinen on muuttanut hihna-asentojen, makuu- ja polviasennon, tekniikkaansa Pekingin olympialaisten jälkeen. Makuuasentoaan hän on muuttanut vain hieman, mutta polviasentoon hän on tehnyt ison remontin.

– Tekniikka piti muuttaa, koska se ei toiminut oikein kovassa paikassa, joissa haasteena on sykkeen lisäksi moni muukin tekijä. Uutta tekniikkaa voi tosi paikassa harjoitella vain ampumalla kovia kisoja, hän kertoi.

– 300 metrin lajeissa tekniikka joutuu koetukselle, kun rekyyli riuhtoo asentoa. Näissä lajeissa asentoa joutuu korjaamaan useammin kuin pienoiskiväärilajeissa käymällä välillä ylhäällä ja tekemällä ihan perusjuttuja.

Häkkinen ampui viisi kilpailua Osijekissa. Hän paras sijoituksensa oli 5:s sija vakiokiväärissä, jossa hän hävisi hopea- ja pronssimitalin tasapisteillä sisäkymppien vertailulla. 300 metrin kiväärin makuuasennon kisassa hän oli 13:s 594 pisteellä. Pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa hän oli 55:s 586 pisteellä ja pienoiskiväärin täysottelussa 43:s 1148 pisteellä.

– 300 metrin lajeissa minulla oli mitalitavoite, joten en voi olla kisoihin tyytyväinen, vaikka vakiokiväärissä mitali jäi napakympeistä kiinni, Häkkinen totesi.

– Pienoiskiväärillä ampuminen ei täällä tuntunut kauhean hyvältä.

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

300 metrin kivääri, 3×40 ls, miehet: 1) Peter Sidi Unkari 1184 ME- ja EE-tulos (makuu 400 + pysty 395 + polvi 389), 2) Marcel Bürge Sveitsi 1175 (399 + 384 + 392), 3) Josselin Henry Ranska 1173 (398 + 386 + 389), 4) Rajmond Debevec Slovenia 1173 (396 + 385 + 392), 5) Simon Beyeler Sveitsi 1171 (396 + 385 + 390), 6) Ole Kristian Bryhn Norja 1170 (393 + 389 + 388), …8) Henri Häkkinen Suomi 1168 (393 + 388 + 387), …20) Antti Puhakka Suomi 1151 (398 + 364 + 389), 21) Jussi Puustinen Suomi 1150 (398 + 368 + 384).

300 metrin kivääri, 3×40 ls, miehet, joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 3512 (Marcel Bürge 1175, Simon Beyeler 1171, Marco Müller 1166), 2) Norja 3496 (Ole Kristian Bryhn 1170, Vebjörn Berg 1168, Thore Larsen 1158), 3) Ranska 3487 (Josselin Henry 1173, Valerian Sauveplane 1162, Cyril Graff 1152), …6) Suomi 3469 (Henri Häkkinen 1168, Antti Puhakka 1151, Jussi Puustinen 1150).

Kai Jahnsson seitsemäs isopistoolin EM-kilpailussa, Aleksei Klimov sivusi ME- ja EE-tulosta

Kai Jahnsson oli 7:s, Jorma Jäntti 26:s ja Janne Kuvaja 31:s isopistoolissa ampumaurheilun ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Kroatian Osijekissa lauantaina 25. heinäkuuta. Jahnsson laukoi 581, Jäntti 571 ja Kuvaja 567 pistettä. EM-kultaa voitti Venäjän Aleksei Klimov 594 pisteellä sivuten ME- ja EE-tulosta. Venäjä voitti joukkuekilpailun 1749 pisteellä joukkueella Klimov, Mihail Nestrujev (584) ja Aleksander Parinov (571). Suomi oli joukkuekilpailussa seitsemäs 1719 pisteellä.

– Olen ihan tyytyväinen. Pieni sauma oli päästä uusimaan mitalista, Kai Jahnsson totesi 581 (290+291) pisteen isopistoolituloksestaan, jolla hän oli seitsemäs.

Poliisien Ampumaseuraa edustava 44-vuotias Kai Jahnsson ampui isopistoolilla 290 pistettä ensimmäisellä puoliskolla. Hän oli tarkkuusosan jälkeen seitsemäntenä vain kaksi pistettä mitalista. Kisan puolivälissä Suomen joukkue oli 860 pisteellään viidentenä vain viisi pistettä mitalista.

– Tiesin tilanteen, mutta se ei vaikuttanut ammuntaani. Tiesin, että kovaa pitää ampua. Tässä isopistoolikisassa ja eilisessä vakiopistoolikisassa minulle oli tärkeämpää joukkueen menestys kuin henkilökohtainen menestys. 580 pisteen suoritus olisi ollut minimi joukkuetta ajatellen.

Pikaosalla Jahnsson laukoi 291 pistettä ja hän jäi pronssimitalista neljä pistettä. Suomen joukkueen ero mitaliin venähti 15 pisteeseen.

Helsinkiläinen Jahnsson kilpaili kolmessa lajissa: hän oli vapaapistoolissa 21:s 549 pisteellä ja vakiopistoolissa 11:s 565 pisteellä. Ruutiaselajeista hän on keskittynyt vapaapistooliin, joka on olympialaji. Jahnsson ampui Pekingin olympialaisissa ja oli vapaapistoolissa 21:s 553 pisteellä ja ilmapistoolissa 29:s 574 pisteellä.

– EM-kisat menivät rimaa hipoen tyydyttävästi. Isopistoolissa mitali jäi neljän pisteen päähän ja vakiopistoolissa viiden pisteen päähän. Vapaapistoolissa finaalipaikka jäi kuuden pisteen päähän, Jahnsson kertasi EM-kisaurakkaansa.

– Hajulla olen. Näiden viimeisten pisteiden ottaminen on vaikeaa.

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

Isopistooli, 60 ls, miehet: 1) Aleksei Klimov Venäjä 594 sivuaa ME- ja EE-tulosta (296+298), 2) Franck Dumoulin Ranska 586 (292+294), 3) Joao Costa Portugali 585 (291+294), 4) Yavuz Deveci Turkki 584 (287+297), 5) Mihail Nestrujev Venäjä 584 (293+291), 6) Yusuf Dekic Turkki 584 (290+294), …7) Kai Jahnsson Suomi 581 (290+291), …26) Jorma Jäntti Suomi 571 (287+284), …31) Janne Kuvaja Suomi 567 (283+284).

Isopistoolin joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1749 (Aleksei Klimov 594, Mihail Nestrujev 584, Aleksander Parinov 571), 2) Turkki 1745 (Yavuz Deveci 584, Yusuf Dikec 584, Fatih Kavruk 577), 3) Ranska 1734 (Franck Dumoulin 586, Sebastien Blanchouin 574, Thierry Riedinger 574), …7) Suomi 1719 (Kai Jahnsson 581, Jorma Jäntti 571, Janne Kuvaja 567).

Miesten 300 metrin kiväärin 3×40 laukauksen kilpailun tulokset ampumaurheilun EM-kilpailusta

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

300 metrin kivääri, 3×40 ls, miehet: 1) Peter Sidi Unkari 1184 ME- ja EE-tulos (makuu 400 + pysty 395 + polvi 389), 2) Marcel Bürge Sveitsi 1175 (399 + 384 + 392), 3) Josselin Henry Ranska 1173 (398 + 386 + 389), 4) Rajmond Debevec Slovenia 1173 (396 + 385 + 392), 5) Simon Beyeler Sveitsi 1171 (396 + 385 + 390), 6) Ole Kristian Bryhn Norja 1170 (393 + 389 + 388), …8) Henri Häkkinen Suomi 1168 (393 + 388 + 387), …20) Antti Puhakka Suomi 1151 (398 + 364 + 389), 21) Jussi Puustinen Suomi 1150 (398 + 368 + 384).

300 metrin kivääri, 3×40 ls, miehet, joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 3512 (Marcel Bürge 1175, Simon Beyeler 1171, Marco Müller 1166), 2) Norja 3496 (Ole Kristian Bryhn 1170, Vebjörn Berg 1168, Thore Larsen 1158), 3) Ranska 3487 (Josselin Henry 1173, Valerian Sauveplane 1162, Cyril Graff 1152), …6) Suomi 3469 (Henri Häkkinen 1168, Antti Puhakka 1151, Jussi Puustinen 1150).

Miesten isopistoolin tulokset ampumaurheilun EM-kilpailusta

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

Isopistooli, 60 ls, miehet: 1) Aleksei Klimov Venäjä 594 sivuaa ME- ja EE-tulosta (296+298), 2) Franck Dumoulin Ranska 586 (292+294), 3) Joao Costa Portugali 585 (291+294), 4) Yavuz Deveci Turkki 584 (287+297), 5) Mihail Nestrujev Venäjä 584 (293+291), 6) Yusuf Dekic Turkki 584 (290+294), …7) Kai Jahnsson Suomi 581 (290+291), …26) Jorma Jäntti Suomi 571 (287+284), …31) Janne Kuvaja Suomi 567 (283+284).

Isopistoolin joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1749 (Aleksei Klimov 594, Mihail Nestrujev 584, Aleksander Parinov 571), 2) Turkki 1745 (Yavuz Deveci 584, Yusuf Dikec 584, Fatih Kavruk 577), 3) Ranska 1734 (Franck Dumoulin 586, Sebastien Blanchouin 574, Thierry Riedinger 574), …7) Suomi 1719 (Kai Jahnsson 581, Jorma Jäntti 571, Janne Kuvaja 567).

Elias Ruutti olympiapistoolin voittoon

Turun Seudun Ampujien Elias Ruutti ampui pistoolilajien nuorten Suomen mestaruuskisoissa parhaan olympiapistoolituloksen Oulussa. Ruutin tulos 519 on 12 pistettä parenmpi kuin Y20-sarjan voittajan Juho Juntin.

Tuloksia

Y18

1. Elias Ruutti, TSA 519
2. Otto Suuronen, MA 511
3. Stefan Miettinen, KAMS 504

Y18 joukkue:

1. SsA (Kivistö 482, Pirttimäki 412, Turigin 354) 1238

Y20:

1. Juho Juntti, KSA 507 + 165,5 = 672,5
2. Jesse Peltomäki, KuKu 499 + 155,1 = 654,1
3. Kristoffer INgelin, RS 478 + 151,3 = 629

Kalle Leskinen vapaakiväärin makuun voittoon

Kontiorannan Kalle Leskinen nappasi kultaa vapaakiväärin 30 laukauksen makuukilpailussa Oulussa. Leskisen tulosta 295 tuulisessa säässä voidaan pitää hyvänä. Karttulan Tapio Kajan oli toinen tuloksella 294 ja Keski-Suomen Jukka Salonen kolmas tuloksella 293.

Kalle Leskinen makusteli Oulun perinteisellä radalla voittoon 28 vuotta sen jälkeen kun hän teki kansainvälisen debyyttinsä ammunnan kilpakentillä. Miehen olo oli silminnähtävästi rauhallinen jo erän valmistautumisaikana ja hän ei antanutkaan muille mitään mahdollisuuksia. Leskisen lähellä ampuneet Kajan ja Salonen nousivat kuin imussa mitalikorokkeelle. Kajanille lopputulos oli varmaankin mieluis, kun hänen edellisestä vapaakiväärin makuukisasta oli vierähtänyt jo kymmenkunta vuotta.

Y50:

1. Kalle Leskinen, KontU 295 SE
2. Tapio Kajan, KarttA 294
3. Jukka Salonen, KSA 2$93
4. Matti Leskelä, HSA 288 (8x)
5. Jukka Salila, KSA 288, (7x)

Y60:

1. Juhani Ojala, VäVi 290 SE
2. Eero Marjakangas, KalMY 288
3. Torsti Hellman, K-64 286

Y70:

1. Olli Silanto, SaSa 288 SE
2. Jarl Riska, SkB 281 (5x, 96)
3. Antti Tyrväinen, P-HA (5x, 92)

Joukkuekilpailu

1. KSA (Salila, Salonen, Ratinen) 866 JSE
2. SaSa (Haklin, Laine, Silanto) 860
3. SäSA (Forsten, Ranne, Viljakainen) 855

Jukka Salosesta Suomen mestari Oulussa

Lauantaina Oulussa ammutuissa ikämiesten SM-kisoissa Keski-Suomen Ampujien Jukka Salonen tempaisi itselleen Y50-sarjan Suomen mestaruuden auringon laskiessa horisonttiin.

Jukka Salosen asentotulos oli 564 (194-182-188). Salosen mestaruus irtosi neljän pisteen turvin ennen Myllykosken Mikko Mattilaa ja Säkylän Matti Viljakaista. Mattila ja Viljakainen saavuttivat saman tuloksen 560, ja tasatulos ratkesi Mattilan eduksi napakympein 22 – 15. Kontiolahden Kalle Leskinen oli neljäs (556) ja Markku Haklin viides (552).

Y60-sarjan voiton vei SMY:n Paavo Pyykkönen tuloksella 541. Hopeaa nappasi Karttulan Tapani Nousiainen tuloksella 538. Pronssia otti P-HA:n Tapio lehto tasapkymppitaistossa yhdessä Kotkan Mauri heinon kanssa (14 – 8).

Y70-sarjan voitti V-SA:n Tapio Virtanen uudella Suomen ennätystuloksella 544. Hopealle sijoittu P-HA:n Antti Tyrvväinen tuloksella 532 ja pronssia sai Salon Olli Silanto (516).

Y50:n naisten sarjan voiton otti HAS:n Eila Väisänen tuloksella 512.

Pienoiskiväärin joukkuekilpailun voitti Säkylän Seudun Ampujat uudella joukkue Suomen ennätyksellä 1663 (ka 554,3). Joukkuessa ampui Heikki Ranne, Jorma Röppänen ja Matti Viljakainen. Hopeaa joukuekisassa ottivat Keski-Suomen Ampujat (1631) ja pronssia Kalajoen Metsästysyhdistys (1624).

Kai Jahnsson 11:s, Janne Kuvaja 19:s ja Jorma Jäntti 32:s vakiopistoolin EM-kilpailussa, Venäjän Denis Koulakov voitti

Kai Jahnsson oli 11:s, Janne Kuvaja 19:s ja Jorma Jäntti 32:s vakiopistoolissa ampumaurheilun ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Kroatian Osijekissa perjantaina 24. heinäkuuta. Jahnsson laukoi 565, Kuvaja 559 ja Jäntti 549 pistettä. EM-kultaa voitti Venäjän Denis Koulakov 577 pisteellä. Venäjä voitti joukkuekilpailun 1719 pisteellä joukkueella Koulakov, Leonid Ekimov (575) ja Mihail Nestrujev (567). Suomi oli joukkuekilpailussa seitsemäs.

Poliisien Ampumaseuraa edustava 44-vuotias Kai Jahnsson ampui vakiopistoolilla 565 pistettä ja oli 11:s Euroopan parhaiden mittelössä. Hän keräsi 150 sekunnin sarjoilla 197 (voittaja Koulakov 197), 20 sekunnin sarjoilla 181 (191) ja 10 sekunnin sarjoilla 187 (189) pistettä. Jahnsson laukoi mitalitarkkuudella kaksi kolmasosaa kilpailusta.

– En ole tyytyväinen. Etukäteen ajattelin, että meillä olisi ollut hyvä mahdollisuus joukkuekilpailussa, mutta se olisi vaatinut jokaisen onnistumisen. Joukkuekilpailu oli minulle tänään pääasia, helsinkiläinen Jahnsson totesi. Hänen pääkilpailunsa oli 50 metrin pistoolin kilpailu, jossa hän oli 21:s 549 pisteellä.

Jahnsson arvioi keskittyneensä liikaa yksittäisiin asioihin vakiopistoolikilpailussaan. Jouheva ampuminen kompastui yksityiskohtiin.

– Se oli sellaista sekalaista tekemistä, kun välillä jäin funtsimaan yksittäisiä asioita. Se minua jää vähän kaivelemaan, että 20 sekunnin sarjani olivat vain 181. Nopeat menivät ihan säällisesti. Huomenna on vielä isopistoolikisa edessä.

Janne Kuvaja: ”Jännitin alussa”

Vantaalainen Janne Kuvaja laukoi vakiopistoolilla 559 (190 + 185 + 184) pistettä. Poliisien Ampumaseuraa edustava 36-vuotias Kuvaja oli tulosluettelossa 19:s

– Jännitin alussa. Syke ei niinkään tullut läpi, mutta koko mies heilui, Kuvaja arvioi kisaansa.

– 559 pistettä on lähes kauden keskiarvotulokseni. Se ei ole kauhean hyvä, mutta ei tästä minulle kauhean huonokaan maku jäänyt. Vakiopistoolilla ampuminen on ollut minulla tänä vuonna yhtä ylä- ja alamäkeä. Tulosten vaihteluväli on ollut iso.

Janne Kuvajan päälaji on isopistooli. Se on ohjelmassa EM-kisan päätöspäivänä huomenna lauantaina.

– Minulle on hyötyä, että lajit ovat tässä järjestyksessä ja nyt on pää auki kilpailemisessa. On tosi mukava ajatella, että huomenna odottaa isopistoolikisa, hän totesi.

– Tämä on aivan mahtava rata. Tänään ei ollut kuumakaan (31 astetta), kun eilen hellettä oli hotellin mittarin mukaan 39 astetta. Tällä radalla tähtäimet näkyvät hyvin eikä valon kanssa ole ongelmia.

Janne Kuvaja on ampunut isopistoolilla kerran kymmenen parhaan joukkoon EM-kilpailussa. Hän oli 580 pisteellä kahdeksas 2005 Serbian Belgradissa. Kuvaja on tähdännyt isopistoolilla ennätyksekseen 589 pistettä.

Jorma Jäntti: ”Selkeää yliyrittämistä”

Suomussalmen Urheiluampujien 41-vuotias Jorma Jäntti ampui vakiopistoolilla 549 (188 + 180 + 181) pistettä. Jäntti oli 32:s uransa ensimmäisessä EM-kilpailussa.

– Minun piti ampua kauden paras tulokseni, mutta tuli kauden huonoin. Tänään ei ollut helppo olla viivalla. Ampuminen oli selkeää yliyrittämistä, arvioi kajaanilainen Jäntti, joka on tähdännyt vakiopistoolin ennätyksensä 569 pistettä tänä vuonna.

– Sarjassani saattoi olla kolme hyvää kymppiä ja kaksi huonoa laukausta. Ajatukseni eivät vain pysyneet koossa koko sarjan aikaa. Vakiopistooli on herkkä laji. Kun tässä tekee virheen, osumat saattavat olla kaukana. Lisäksi tänään huonoissa laukauksissa oli vielä 7,9- tai 8,9-osumia.

Jorma Jäntti kilpailee Jahnssonin ja Kuvajan tavoin huomenna isopistoolilla. Jäntti on tänä vuonna ampunut isopistoolilla ennätyksekseen 581 pistettä.

– Tänään tuomari kävi huomauttamassa tekniikastani 150 sekunnin sarjojen jälkeen. Tuomarin huomautus tietysti vain vaikeutti tekemistä, hän sanoi.

– Toivottavasti tämän päivän kisassa lähti pahin höyry päästä. Onneksi huomenna pääsen kokeilemaan uudestaan.

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

Vakiopistooli, 60 ls, miehet: 1) Denis Koulakov Venäjä 577 (150 sekunnin sarjat 197 + 20 sekunnin sarjat 191 + 10 sekunnin sarjat 189), 2) Leonid Ekimov Venäjä 575, 3) Thibaut Sauvage Ranska 570, 4) Franck Dumoulin Ranska 569, 5) Oleksandr Petriv Ukraina 569, 6) Roman Bondaruk Ukraina 568, …11) Kai Jahnsson Suomi 565 (197 + 181 + 187), …19) Janne Kuvaja Suomi 559 (190 + 185 + 184), …32) Jorma Jäntti Suomi 549 (188 + 180 + 181).

Vakiopistoolin joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1719 (Denis Koulakov 577, Leonid Ekimov 575, Mihail Nestrujev 567), 2) Ranska 1693 (Thibaut Sauvage 570, Franck Dumoulin 569, Fabice Daumal 554), 3) Ukraina 1689 (Oleksandr Petriv 569, Roman Bondaruk 568, Taras Magmet 552), …7) Suomi 1673 (Kai Jahnsson 565, Janne Kuvaja 559, Jorma Jäntti 549).

Miesten vakiopistoolin EM-kilpailun tulokset

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

Vakiopistooli, 60 ls, miehet: 1) Denis Koulakov Venäjä 577 (150 sekunnin sarjat 197 + 20 sekunnin sarjat 191 + 10 sekunnin sarjat 189), 2) Leonid Ekimov Venäjä 575, 3) Thibaut Sauvage Ranska 570, 4) Franck Dumoulin Ranska 569, 5) Oleksandr Petriv Ukraina 569, 6) Roman Bondaruk Ukraina 568, …11) Kai Jahnsson Suomi 565 (197 + 181 + 187), …19) Janne Kuvaja Suomi 559 (190 + 185 + 184), …32) Jorma Jäntti Suomi 549 (188 + 180 + 181).

Vakiopistoolin joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1719 (Denis Koulakov 577, Leonid Ekimov 575, Mihail Nestrujev 567), 2) Ranska 1693 (Thibaut Sauvage 570, Franck Dumoulin 569, Fabice Daumal 554), 3) Ukraina 1689 (Oleksandr Petriv 569, Roman Bondaruk 568, Taras Magmet 552), …7) Suomi 1673 (Kai Jahnsson 565, Janne Kuvaja 559, Jorma Jäntti 549).

Matti Pietarinen ampuu uransa ensimmäisen arvokilpailun poikien EM-skeetissä

Kontiolahden Urheilijoita edustava 20-vuotias Matti Pietarinen ampuu uransa ensimmäisen arvokilpailun poikien skeetissä ISSF:n ruutiaseiden EM-kilpailussa Kroatian Osijekissa 24.-25. heinäkuuta.

Matti Pietarinen kilpailee poikien skeetin EM-mitaleista 24.-25. heinäkuuta. Hän osallistuu ensimmäisen kerran urallaan EM- tai MM-kilpailuun.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi skeetissä?
– Tavoitteenani on viedä kisa kunnialla loppuun ja uusi ennätys olisi ihan kiva. Kisat ovat ensimmäiset arvokisani, joten odotukset eivät ole liian korkeat.

Miten valmistautumisesi EM-kisaan on sujunut?
– Valmistautuminen on sujunut hyvin ja pidämme Vesan (Pietarila), Jarnon (Mattila) ja Pentin (nuorten valmentaja Saari) kanssa leirin Kontiolahdella 15.-16.7., jonka jälkeen menemme Mikkelin kisaan.

Miten valmistaudut viimeisten päivien aikana EM-kisaan?
– Viimeiset päivät ennen kisaa aion pitää lipun korkealla ja mielen virkeänä!