Tekijä: admin

WADA on julkaissut uuden luettelon urheilussa kielletyistä aineista ja menetelmistä

Maailman Antidopingtoimisto WADA on julkaissut uudistetun, 1.1.2010 voimaan tulevan luettelon urheilussa kielletyistä aineista ja menetelmistä. Merkittävimpiä muutoksia aiempaan luetteloon ovat pseudoefedriinin luokitteleminen dopingaineeksi sekä hengitystiesuihkeina astmaan käytettävien salbutamolin ja salmeterolin käytön helpottaminen.

WADA on kieltänyt allergisen nuhan hoidossa yleisesti käytetyn pseudoefedriinin siksi, että vuodesta 2004 lähtien seurannan kohteena ollutta pseudoefedriiniä on esiintynyt dopingnäytteissä ajoittain runsaasti eräissä maissa ja urheilulajeissa. WADA on kuitenkin asettanut virtsanäytteen pseudoefedriinipitoisuudelle rajapitoisuuden, jonka alittavia pitoisuuksia ei tulkita dopingiksi. Rajapitoisuus on asetettu niin korkeaksi, etteivät tavanomaiset hoidolliset pseudoefedriiniannokset WADA:n selvitysten perusteella johda rajapitoisuuden ylitykseen. Urheilijoita neuvotaan kuitenkin pidättäytymään pseudoefedriinin käytöstä 24 tunnin ajan ennen kilpailua.

Suomessa kaupan olevia pseudoefedriiniä sisältäviä valmisteita ovat 120 mg pseudoefedriiniä sisältävät depottabletit Aerinaze ja Cirrus, sekä 60 mg pseudoefedriiniä sisältävä kapseli Duact. 120 mg:n depottabletteja annostellaan yleensä yksi tabletti kaksi kertaa päivässä, kun taas pseudoefedriinikapselia annostellaan yksi kapseli tarvittaessa, korkeintaan kolme kertaa päivässä. Mikäli näitä annoksia ei ylitetä ja jos viimeisestä lääkkeen käyttökerrasta on kulunut 24 tuntia, ei virtsan pseudoefedriinipitoisuus kohoa yli kielletyn rajapitoisuuden. Jos esimerkiksi 60 mg:n kapseleita otetaan kerrallaan kolme, on kyse yliannoksesta ja myös rajapitoisuus saattaa ylittyä.

Astmassa ja muissa keuhkosairauksissa hengitysteitä laajentamaan käytettyjen salbutamolin ja salmeterolin käyttö hengitystiesuihkeina edellyttää vuoden 2010 alusta lähtien ainoastaan lääkkeenkäyttöilmoituksen tekemistä. Urheilijan ei enää tarvitse anoa erivapautta niiden käyttöön. On kuitenkin huomattava, ettei salbutamolipitoisuus saa virtsassa ylittää tiettyä rajapitoisuutta, joka ylittyy WADA:n selvitysten mukaan, kun salbutamolia käytetään yli 1 600 µg/vrk. Tavallisimmin yksi sisään hengitetty annos on 100 tai 200 µg. Salbutamolia sisältäviä hengityssuihkeita ovat Airomir, Atrodual, Buventol, Ipramol, Salipra, Ventilastin ja Ventoline. Salmeterolia sisältäviä vastaavia valmisteita ovat Seretide ja Serevent.

Uuteen kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon on lisätty joitain esimerkkiaineita kielletyistä aineista: esimerkiksi ravintolisänä käytetty androstatriendioni (eli ketoetiokoltrieni) mainitaan aromataasi-inhibiitorien ryhmässä. Toisaalta WADA on selvästi määrittänyt lisähapen käytön sallituksi.

Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n internetsivuilla ja painettuna julkaisuna ilmestyvä kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa 2010 perustuu WADA:n luetteloihin. ADT julkaisee uudet luettelot internetsivuillaan 1.1.2010.

Timo Seppälä

ADT – lääketieteellinen johtaja

Trap-lajien perusvalmennus alkaa Tyrnävällä 15.11.

Tyrnävän Riistansuojelijat aloittaa trap-lajien perusvalmennuksen Tyrnävän ampumaradalla 15. marraskuuta. Perusvalmennus on tarkoitettu erityisesti lapsille, nuorille ja naisille. Tapahtumia on tarkoitus pitää kahden viikon välein.

Tässä on perusvalmennuksen kutsu:

Alkaa 15.11 klo 13 Tyrnävän ampumaradalla Riistalassa (sisätiloissa), ajonohjeet Tyrnävän Riistansuojelijoiden sivuilla.

Perusvalmennus suunnattu erityisesti lapsille, nuorille ja naisille. Miehet ovat myös tervetulleita.

Lajit metsätystrap, kansallinen trap, automaattitrap, trap (olympia), kaksoistrap.

Tavoitteena on kokoontuminen 2 viikon välein.

Pääsääntöisesti kokoonnumme sisätiloissa, hyvällä säällä mahdollisesti lajitekniikkaa radalla.

Lisätietoja Asko Lampinen puh. 0400-436546 sähköposti asko.lampinen@dnainternet.net

Ohjaajina myös mukana esim. Pudas, Leino, Anttila, Siltavirta, M. Moilanen, Mäläskä.

Ohjelmarunko

1. Lajiesittely, tutustuminen ja info.
2. Luvat, perussäännöt ja turvallisuus.
3. Varusteet, aseet, panokset.
4. Tekniikka
5. Kilpailu
6. Lajiharjoittelu
7. Muu harjoittelu, kuntosali, venyttely.
8. Ampumaseurat (omaseura), joukkue?
9. Panoksen valinta, kuvion tulkinta ja aseen säätö.
10. Huippu- urheilijan harjoittelu.
11. Tuomarikurssit

Ampumaurheilulla oma ryhmänsä Facebookissa

Ampumaurheilulle on perustettu oma ryhmänsä Facebookissa. Ryhmässä on mahdollisuus monenlaiseen yhteydenpitoon, muun muassa harjoituskavereiden etsimiseen.

Ryhmän jäsenyyttä pääsevät hakemaan kaikki Facebookin jäsenet.

Ampumaurheiluliiton liittohallitus päätti vuoden 2010 SM-kilpailuja

Ampumaurheiluliiton liittohallitus on myöntänyt järjestelyoikeuksia vuoden 2010 SM-kilpailuhin kokouksessaan 17. syyskuuta.

Liittohallitus myönsi seuraavat SM-kilpailut:

RIISTAMAALI
10m liikkuvan maalin PT, SM, kaikki sarjat, 30.1.2010, K-64, Kangasala
10m liikkuva maalin SM, ikämiehet, 20.-21.2.2010, KAMS, Kuopio
10m liikkuva maalin SM, Y, N ja nuoret, 18.-21.3.2010, LAS, Vierumäki

KIVÄÄRI JA PISTOOLI
Ilmakiväärin ja – pistoolin joukkue SM, kaikki sarjat, 13.-14.2.2010, HlAS, Hämeenlinna
Ilmaolympiapistoolin SM, kaikki sarjat, 5.-7.3.2010, P-HA, Tampere
Ilmakiväärin ja -pistoolin SM, kaikki sarjat, 18.-21.3.2010, LAS, Vierumäki

10m ilmakivääri 3×20 ls., SM, Y, N, Y50, Y20, Y16, 27.-28.3.2010, MA, Mikkeli
50m kiväärilajien SM, Y ja N, 10.-11.7.2010, MA, Mikkeli
50m kiväärilajien SM, nuoret, 17.-18.7.2010, MA, Mikkeli

50m kiväärilajien SM, ikämiehet ja naiset, 31.7.-1.8.2010, JA, Joensuu

Kilpailut on päivitetty Kilpailukalenteriin. Kisajärjestäjien voivat helposti tehdä kilpailukutsun nettilomakkeella.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup Intiasta Australiaan

Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto (ISSF) on siirtänyt pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin kilpailun Intiasta Australiaan. Maailmancup piti järjestää Intian New Delhissä 19.-28.3.2010. Kisa järjestetään Australian Sydneyssä 20.-28. maaliskuuta.

Australialaiset järjestävät kisan vuoden 2000 olympialaisten ampumaradoilla. Samoilla radoilla kilpailtiin maailmancup 2007.

Kohti Helsingin suurtapahtumaa 2011: "Nuorten Your Move -tapahtumaketju ampaisi liikkeelle"

50 000 nuorta liikkuu mitä erilaisimmin tavoin Your Move 2011 -suurtapahtumassa Helsingissä. Matkalla kohti sitä nuoret ideoivat ja järjestävät 500 paikallista ja vähintään 5 alueellista liikuntatapahtumaa.

– Your Moven tavoitteena on nuorten liikkumisen ja osallisuuden vahvistaminen sekä lisääminen. Liikuntatapahtumien suunnittelu ja toteutus on hyvä keino nuorten aktivointiin ja innostamiseen. Nuoret itse tietävät myös parhaiten, minkälainen tapahtuma heidän ikäisiään kiinnostaa. Parhaimmillaan Your Move johtaa uudenlaiseen nuorten liikuntakulttuuriin, kehitysjohtaja Ossi Heinänen Nuoresta Suomesta kertoo.

Your Move tarttuu isoon kansanterveydelliseen ongelmaan: alle puolet nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.

– Your Move onkin suomalaisen urheilukentän mittavin satsaus nuoriin, Heinänen jatkaa.

Netti ja paikalliset tapahtumat

Your Move aktivoi nuoria liikkumaan netin avulla. IRC-Galleriassa on avattu Your Move -yhteisö, jossa nuoret voivat käydä ilmoittamassa omia tapahtumiaan ja bongaamassa itseään kiinnostavia. Tavoitteena on 500 nuorten itsensä suunnittelemaa tapahtumaa vuoden 2011 loppuun mennessä. Yhteisön löytää yourmove.fi-sivustolla olevan linkin kautta.

Your Move -tapahtumaketjun alueelliset tapahtumat järjestetään keväällä 2010 muun muassa Oulussa, Seinäjoella, Porissa, Joensuussa ja Helsingissä. Jokaiseen tapahtumaan odotetaan 2000–5000 nuorta.

Your Move -suurtapahtuma

Your Move -tapahtumaketju huipentuu suurtapahtumaan Helsingissä 27.5.–1.6.2011. Suomen suurimmassa liikunta- ja urheilutapahtumassa 50 000 nuorta kokeilee eri liikunta- ja urheilulajeja, selvittää hullut japanilaiset -tyylisiä ratoja, pitää hauskaa ja hengailee. Tapahtumapaikkana on Olympiastadionin ja Kisahallin ympäristö aina Narinkkatorille saakka.

Lisätiedot:

Nuori Suomi ry, kehitysjohtaja Ossi Heinänen, p. 040 752 0080, ossi.heinanen@nuorisuomi.fi
Nuori Suomi ry, kampanjaviestinnän päällikkö Minna Kinnari, p. 044 339 5545
www.yourmove.fi­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­

17 HMR ei sovi itselataavaan aseeseen

Patruunanvalmistajat CCI, Federal, Winchester ja Hornady sekä asevalmistajat Remington ja Magnum Research ovat ilmoittaneet, että 17 HMR kaliiperin patruunaa ei saa käyttää eikä ampua itselataavassa ("puoliautomaattisessa") aseessa. Valmistajat eivät erittele, mitä voi tapahtua ja miksi, mutta varoittavat, että "seurauksena voi olla vakavaa vahinkoa terveydelle ja omaisuudelle".

Valmistajat ilmoittavat, että ampuminen on täysin turvallista kunnossa olevassa pulttilukkokiväärissä, revolverissa ja taittopiippuisessa kertalaukausaseessa.

Valmistajat eivät kerro tarkalleen varoituksen syytä. Eräs mahdollisuus saattaa liittyä reunanallisen patruunan paineenmuodostuksen aikakäyrään ja itselataavan lukon syklinopeuteen. Hylsy saattaa tulla ulos patruunapesästä, kun sen sisällä on vielä liian paljon painetta.

Tärkeintä on noudattaa ohjetta. Ei varoitusta ole huvikseen tehty. "Safety first", niin kuin valmistaja sanoo. Seuraavasta linkistä voi lukea maailman suurimman asevalmistajan varoituksen ja takaisinkutsun.

http://www.remington.com/safety/17_HMR_Ammo_notice/default.asp

17 HMR on Hornady Manufacturing Companyn v. 2002 kehittämä 17 kaliiperin reunanallinen (rimfire) patruuna. Se on kehitetty 22 WMR:stä kaulaa supistamalla ("alasnekkaamalla"). Luodin lähtönopeus on jopa 777 m/s. Sen lentorata on suorempi kuin 22 LR:n tai 22 WMR:n, mutta luodin keveys (1,1 – 1,3 g) asettaa omat rajoituksensa. Se ei ole Suomessa laillinen metsästyksen 1-luokkaan (metsästysasetus 16.2.1 §), missä luodin painoksi asetetaan vähintään 2,5 grammaa.

Pekka Suuronen

Matti Nummela opettaa Antti Sumialaa ja Taina Nybergiä ampumaan Eräkuksan avausjaksossa

Matti Nummela opettaa jalkapalloilija Antti Sumialaa ja toimitaja Taina Nybergiä ampumaan Eräkuksan avausjaksossa Jimillä 16. lokakuuta. Jim esittää Eräkuksan toisella kaudella kymmenen uutta jaksoa.

– Eräkuksan toisen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa harjoitellaan ampumista ja perhokalastetaan Ahvenanmaalla. Jaksossa treenataan haulikkoammuntaa huippuohjaajan opastuksella. Olympiakultamitalisti Satu Mäkelä-Nummelan valmentaja, olympia-ampuja Matti Nummela opastaa ensikertalaisia,
jalkapalloilija Antti Sumialaa ja toimittaja Taina Nybergiä haulikkoammunnan
saloihin. Ari Paataja perhokalastaa haukea Ahvenanmaalla, toteaa Nelonen Median tiedote.

– Sarjan kymmenessä uudessa jaksossa kalastetaan, metsästetään ja liikutaan
luonnossa meloen sekä vaeltaen. Ohjelmassa liikutaan aina ulkosaaristosta
ikimetsiin. Ammattimetsästäjä Markku Laulumaan tähtäimessä katsojat pääsevät
Suomen parhaille jahtipaikoille. Kalastajavelho Ari Paataja vie puolestaan
katsojat pohjolan parhaille kala-apajille. Ohjelman juontaa näyttelijä ja
erämies Jarmo Mäkinen. Ohjelma alkaa Jimillä perjantaina 16.10. klo 19.30.

Katso tarkemmin kanavan nettisivut: http://www.jimtv.fi/.

SAL: n Hyvä Seura-aluekierrokset 2009 alkoivat

Suomen Ampumaurheiluliiton Hyvä Seura koulutukset käynnistyivät. Ensimmäiset tilaisuudet pidettiin Pohjois-Pohjanmaalla, Jäälissä ja Pohjanmaalla, Ylihärmässä. Ylihärmässä tilaisuus kiinnosti alueen seuroja. Paikalla oli 26 henkilöä 12 seurasta.

Suomen Ampumaurheiluliiton Hyvä Seura 2009 – aluetilaisuudet pidetään ampumaseurojen nuorisotoiminnan teemalla. Tilaisuuden kouluttajina ovat SAL: sta Timo Rautio ja/tai Risto Aarrekivi.

Tilaisuuden teemoina:

  • Alueen ja SAL: n koulutustarjonta:
    – ohjaaja-, valmentajakoulutus ja tuomarikoulutus
  • Kultahippuvalmennus, -leirit, -kilpailut/karsinnat, Finaalit 2010 Turku ja Joensuu
  • Seurojen ampumakoulutoiminta
  • Nuorten kilpailutoiminta
  • Aselaki ja ampumakortti
  • SAL: n seuraluokittelu 2010 ->
  • Ampumaradat / -olosuhteet
  • Muuta

HYVÄ SEURAVÄKI – TERVETULOA VAIKUTTAMAAN SAL:N SEURATOIMINTAAN

SAL: n Hyvä Seura 2009 aluekoulutukset

Pohjois-Pohjanmaa

Jääli, Jäälinmaja

1.10.2009 klo 17.00

Pohjanmaa

Ylihärmä, Kuntokeskus

2.10.2009 klo 17.30

Häme

Tampere, Lahdesjärvi ABC

22.10.2009 klo 18.00

Kaakkois-Suomi

Mikkeli, Heimari

24.10.2009 klo 10.00

Itä-Suomi

Juankoski, OP-pankki

26.10.2009 klo 18.00

Lappi

Rovaniemi, Urheiluopisto

28.10.2009 klo 18.00

Lounais-Suomi

Säkylä, Huovinrinne sotilaskoti

3.11.2009 klo 18.00

Häme

Lahti, Hämeen Rykmentti

4.11.2009 klo 17.30

Keski-Suomi

Jyväskylä, Hotelli Cumulus

5.11.2009 klo 18.00

Etelä-Suomi

Helsinki, SLU talo

15.11.2009 klo 14.00