Tekijä: admin

Muutoksia kilpailutoiminnan yleissääntöihin ja ohjeisiin

Pojat ampuvat jatkossa Y18- ja Y16-sarjoissa SM-mitaleista urheilupistoolilla. Tähän asti lajina on ollut pienoispistooli. Y18-sarjan laukausmäärä on 60 ja Y16-sarjan 40.

Jatkossa SM-kilpailuihin pitää aina nimetä vetoomusjury, jonka puheenjohtajan pitää olla kansainvälinen tuomari tai kansallinen ylituomari ja jäsenten vähintään I luokan tuomareita. Puheenjohtajalla tai jäsenellä ei saa olla kilpailuun kuuluvia muita tehtäviä, mutta he voivat olla kilpailujoukkueiden johtajia tai ampujia. Muihin kilpailuihin järjestäjä voi vetoomusjuryn nimetä halutessaan. Jos kisassa ei ole vetoomusjuryä, tehtävän hoitaa kilpailuvaliokunta.

Ampumaurheiluliiton liittovaltuusto hyväksyi muutokset kilpailutoiminnan yleissääntöihin ja ohjeisiin kokouksessaan 28. marraskuuta. Liittohallitus on hyväksynyt sääntömuutokset kokouksessaan 27.10. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2010.

Naisampujille uusia pistoolisarjoja SM-kisaan

Naiset pääsevät kilpailemaan peräti seitsemässä uudessa sarjassa pistoolilajien SM-kilpailussa ensi vuonna. Uusia naisten ja tyttöjen sarjoja ovat ilmaolympiapistoolin N-, N20- ja N50-sarjat, olympiapistoolin N-, N20- ja N50-sarjat sekä 50 metrin pistoolin N-sarja. 50 metrin pistoolin N-sarja on kokeiluluonteinen 31.3.2013 asti. Kaikkien uusien sarjojen laukausmäärä on 60.

Ampumaurheiluliiton liittovaltuusto hyväksyi muutokset kilpailutoiminnan yleissääntöihin ja ohjeisiin kokouksessaan 28. marraskuuta. Liittohallitus on hyväksynyt sääntömuutokset kokouksessaan 27.10. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2010.

Sibbo Skyttegille voitti Pohjolan maljan

Sibbo Skyttegille voitti vuoden 2009 Pohjolan maljan. SSG keräsi Suomen mestaruuskilpailuista 923 pistettä ja voitti ylivoimaisesti 318 pisteen erolla.

Tänäkin vuonna kärkisijat ottaneet SSG ja Raseborgs Skyttar ovat hallinneet kilpailua Pohjolan maljasta koko 2000-luvun. Molemmilla on viisi voittoa.

Pohjolan Maljan voittajat 2000-luvulla:
2009 Sibbo Skyttegille
2008 Sibbo Skyttegille
2007 Raseborgs Skyttar
2006 Sibbo Skyttegille
2005 Sibbo Skyttegille
2004 Sibbo Skyttegille
2003 Raseborgs Skyttar
2002 Raseborgs Skyttar
2001 Raseborgs Skyttar*
2000 Raseborgs Skyttar

Pohjolan maljasta kilpaillaan vuosittain SM-kilpailuissa saavutetuin sijoituksin henkilökohtaisessa ja joukkuekilpailussa siten, että sijoituksesta kahdeksan parhaan joukkoon saa pisteitä seuraavasti: kultamitalisti 8, hopeamitalisti 7 ja niin edelleen. Kiertopalkinnon on lahjoittanut vakuutusyhtiö Pohjola.

Pohjolan maljan pisteet 2009:
1) Sibbo Skyttegille 923,
2) Raseborgs Skyttar 605,
3) Kymppi-64 482,
4) Salon Seudun Ampujat 477,
5) Turun Seudun Ampujat 461,
6) Pohjois-Hämeen Ampujat 394,
7) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 286,
8) Lahden Ampumaseura 282,
9) Porkkalan Ampujat 273,
10) Keski-Suomen Ampujat 266,
10) Mikkelin Ampujat 266,
12) Haapajärven Ampumaseura 240,
13) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 217,
14) Säkylän Seudun Ampujat 213,5,
15) Pieksämäen Seudun Ampujat 210,
16) Satakunnan Ampujat 209,
17) Kankaanpään Ampujat 205,
18) Etelä-Saimaan Ampujat 199,
19) Ruotsalon Metsästysyhdistys 163,
20) Oriveden Ampujat 160,
21) Joensuun Ampujat 159,
22) Jurvan Metsästysseura 149,
23) Karstulan Metsästys- ja Ampumaseura 144,
24) Härmän Seudun Ampujat 139,
24) Siilinjärven Urheiluampujat 139,
26) Helsingin Varuskunnan Ampujat 135,
27) Vähänkyrön Viesti 133,
28) Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat 132,
29) Heinolan Ampujat 129,
30) Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura 121,5,
31) Suomussalmen Urheiluampujat 115, *
32) Kyrkslätt Skytteforening 113,
33) Lehtimäen Ampujat 112,
34) Vakka-Suomen Ampujat 106,
34) Jakobstads Skytteförening 106,
34) Haminan Practical Ampujat 106,
37) Sodankylän Ampujat 103,
38) Tikkakoksen Ampujat 102,
39) Poliisien Ampumaseura 101,
40) Seinäjoen Seudun Ampujat 100.

Parhaat seurat lajeittain

Haulikkolajit, jaettuja pisteitä 2352:
1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 278,
2) Sibbo Skyttegille 276,
3) Ruotsalon Metsästysyhdistys 151,
4) Jakobstads Skytteförening 105,5,
5) Salon Seudun Ampujat 104,
6) Lohjan Ampujat 85,
7) Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura 69,
8) Hyvinkään Metsästysampujat 67,
9) Ylistaron Metsästysseura 65,
10) Siilinjärven Urheiluampujat 62.

Pistoolilajit, jaettuja pisteitä 2506:
1) Lahden Ampumaseura 158,
2) Turun Seudun Ampujat 113,
3) Raseborgs Skyttar 111,
4) Härmän Seudun Ampujat 106,
5) Helsingin Varuskunnan Ampujat 104,
6) Seinäjoen Seudun Ampujat 100,
7) Suomussalmen Urheiluampujat 96,
8) Keski-Suomen Ampujat 95,5,
9) Satakunnan Ampujat 89,
10) Mikkelin Ampujat, Kuortaneen Kunto ja Poliisien Ampumaseura 86.

Kiväärilajit, jaettuja pisteitä 2942:
1) Säkylän Seudun Ampujat 180,
2) Raseborgs Skyttar 177,
3) Joensuun Ampujat 154,
4) Kankaanpään Ampujat 150,
5) Pieksämäen Seudun Ampujat 118,
6) Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseura 116,
7) Kyrkslätt Skytteförening 113,
8) Keski-Suomen Ampujat 109,
9) Salon Seudun Ampujat 107,
10) Mikkelin Ampujat 106.

Vammaisammuntalajit, jaettuja pisteitä 642:
1) Haapajärven Ampumaseura 197,
2) Salon Seudun Ampujat 74,
3) Kaustisen Pohjan-Veikot 54,
4) Kajaanin Ampujat 43,
5) Suonenjoen Urheilu- ja Metsästysampujat 32,
6) Valkeakosken Rihla 30,
7) Kiuruveden Erä- ja Urheiluampujat 26,
8) Pielisen Ampujat 24,
9) Keski-Suomen Ampujat ja Jurvan Metsästysseura 22.

Riistamaalilajit, jaettuja pisteitä 1967:
1) Kymppi-64 382,
2) Raseborgs Skyttar 275,
3) Etelä-Saimaan Ampujat 196,
4) Pohjois-Hämeen Ampujat 193,
5) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 139,
6) Turun Seudun Ampujat 124,
7) Kosken Eränkävijät 84,
8) Pieksämäen Seudun Ampujat 77,5,
9) Satakunnan Ampujat 67,
10) Borgå Skyttar – Porvoon Ampujat, Jurvan Metsästysseura ja Toijalan Urheiluampujat 52.

Mustaruutilajit, jaettuja pisteitä 864:
1) Sibbo Skyttegille 300,
2) Oriveden Ampujat 160,
3) Turun Seudun Ampujat 154,
4) Salon Seudun Ampujat 77,
5) Varkauden Ampujat 64,
6) Lempäälän Ampujat 47,
7) Borgå Skyttar – Porvoon Ampujat 21,
8) Rauman Seudun Urheiluampujat ja Viitasaaren Ampujat 11,
10) Nokian Seudun Ampujat 7.

Siluettilajit, jaettuja pisteitä 578:
1) Sibbo Skyttegille 183,
2) Heinolan Ampujat 121,
3) Salon Seudun Ampujat 100,
4) Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura 50,
5) Vammalan Seudun Ampujat 26,
6) Porkkalan Ampujat 24,
7) Satakunnan Ampujat 22,
8) Tampereen Siluettiampujat 17,
9) Lahden Silhouette & Practical Kerho 15,
10) Kainuun Urheiluampujat 12.

Kasa-ammuntalajit, pisteitä jaettu 468:
1) Vähänkyrön Viesti 98,
2) Suomen Kasa-ampujat 90,
3) Ålands Sportskytteförening 42,
4) Äänekosken Ampujat 35,
5) Haapajärven Ampumaseura 32,
6) Jurvan Metsästysseura ja Pohjois-Hämeen Ampujat 28,
7) Keitelean Ampumaseura 24,
8) Lapuan Seudun Ampujat ja Porkkalan Ampujat 21,
10) Raahen Ampujat 13.

Practical-lajit, pisteitä jaettu 1102:
1) Porkkalan Ampujat 184,
2) Sibbo Skyttegille 119,
3) Haminan Practical Ampujat 106,
4) Vasa Skyttegille – Vaasan Ampujat 84,
5) Turku IPSC 68,
6) Pohjanmaa Practical 60,
7) Range Master 59,
8) Pohjois-Karjalan IPSC ja Silhuett 54,
9) Mikkelin Ampujat 46,
10) Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura 42.

Ampumaurheiluliitto ennätysbudjetilla vuoteen 2010

Suomen Ampumaurheiluliiton liittovaltuusto vahvisti yksimielisesti toimintasuunnitelman ja ennätyksellisen 2,1 miljoonan euron talousarvion vuodelle 2010 kokouksessaan Vantaalla lauantaina 28. marraskuuta. Ampumaurheiluliiton talousarvion loppusumma on ensimmäisen kerran yli kaksi miljoonaa euroa. Liittovaltuusto valitsi yksimielisesti kansanedustaja, prikaatikenraali Olli Nepposen jatkamaan liittohallituksen varapuheenjohtaja. Myös erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Pia Nybäck, Jukka-Pekka Alanen ja Markku Lainevirta valittiin yksimielisesti uudelle kaksivuotiskaudelle.

Ampumaurheiluliiton vuoden 2010 toimintasuunnitelman pääotsikko on ”Osaamisen varmistamista”. Liitto aikoo varmistaa eri toimijatahojen osaamisen uusituilla ohjaaja-, valmentaja- ja seuratoimijakoulutuksilla. Koulutuksessa pääpaino kohdistuu alue- ja seuratoimijoiden tukemiseen ja kouluttamiseen. Seuratoimijoiden koulutuksen ja kehittämisen rinnalla Ampumaurheiluliitto aloittaa seurojen arvioinnin ja seuraluokittelun tarkoituksenaan auttaa seuroja laadukkaampaan toimintaan.

– Valmisteltava uusi ampuma-aselaki tuonee seuroille lisää velvoitteita ja haasteita. Ampumaurheiluliitto tuleekin keskittymään vuoden 2010 seurojen tukemiseen ja toimijoiden kouluttamiseen niin, että seurat pystyvät vastaamaan lainlaatijan haasteisiin. Vastuullisina ampumaurheilijoina tiedostamme vastuumme aseen käyttäjänä, tunnemme vastuun ympäröivästä luonnosta, tiedostamme ja osaamme käyttää asetta turvallisesti ja vain niille tarkoitetuilla paikoilla eli ampumakeskusten radoilla. Näiden perustaitojen ja -tietojen koulutus tapahtuu uusille tulokkaille yhtenäistetyllä Ampumakortti-koulutuksella. Haasteena toiminnallemme on tämän lisäksi tuleva uusi ampumaratalaki, toteaa toimintasuunnitelman avauspuheenvuorossaan Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Mikko Nordquist.

– Vuoden aikana Ampumaurheiluliitto lanseeraa uuden rekisteriohjelmiston, jonka seurat voivat ottaa käyttöönsä omana jäsenrekisterinään. Rekisteri on jatkossa tarkoitus yhdistää tietokannaksi kilpailujen tulospalveluohjelmiin niin, että urheilija saa nähdä uransa ”yhdellä napin painalluksella” oman tietokoneensa näytöltä.

Ampumaurheiluliiton huippu-urheilutoiminnan keskeisiä teemoja ovat suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys. Valmennustoiminnan tähtäin on jo vuoden 2012 Lontoon olympia- ja paralympialaisissa. Vuoden 2010 päätavoitteena neljä mitalia ja neljä finaalipaikkaa Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien lajien MM-kilpailussa Saksan Münchenissä. Ampumaurheiluliitto käynnistää huippuammunnan tutkimus- ja kehittämisohjelman vuosille 2010-2016. Sen keskeisinä tavoitteina ovat nykytilan kartoitus, tutkimus- ja kehittämishankkeiden määrittely sekä huippuvalmennuksen tukeminen ja tehostaminen.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi , 040 774 6950

Gisela Miettinen ja Kalle Mykkänen tähtäsivät ilmapistoolilla SM-karsintavoitot Savonlinnassa

Gisela Miettinen ja Kalle Mykkänen tähtäsivät ilmapistoolilla voiton kauden ensimmäisessä ilma-aseiden SM-karsintakilpailussa Tanhuvaaran urheiluopistossa lauantaina 28. marraskuuta. Vasta 16-vuotias Miettinen laukoi 468,8 (376+92,8) pistettä ja Mykkänen 663,2 (567+96,2) pistettä.

Ilma-asekauden 2009-2010 ensimmäinen ennätyskelpoinen SM-karsintakilpailu ammutaan kuluvan viikonlopun aikana Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistossa. Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran 80-vuotisjuhlakilpailussa olivat lauantaina vuorossa ilmapistoolin Y- ja N-sarjat sekä ilmakiväärin nuorten ja veteraanien sarjat.

Miesten ilmapistoolikilpailussa nähtiin jännittävä finaalikilpailu, jonka Tikkakosken Ampujien Kalle Mykkänen käänsi voitokseen ohittamalla viimesellä laukauksella Lahden Ampumaseuran Ari Meinanderin. Miesten ero oli pienin mahdollinen – pisteen kymmenys.

Naisten ilmapistoolikilpailussa yllätysvoittajaksi nousi Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran vasta 16-vuotias Gisela Miettinen lähes kolmen pisteen erolla viime talven SM-kilpailun viitoseen Haminan AMpumaseuran Kirsti Kaaroon. Miettinen ehti pistoolikilpailun jälkeen ampumaan myös oman ikäluokkansa N16-sarjan ilmakiväärikilpailun voiton hyvällä tuloksella 390 pistettä.

Ilmakiväärin N50- ja Y60-sarjoissa ammuttiin heti kauden aluksi uudet Suomen ennätykset.

Kilpailunt jatkuvat sunnuntaina kello10 ilmakiväärin Y- ja N-sarjojen kilpailulla ja ilmapistoolin nuorten ja veteraanien kilpailuilla.

Lauantain kilpailupäivän tuloksia:
(täydelliset tulokset ja tuloskortit osoitteessa http://www.veevee.info/DS-tulosarkisto/2009/smas80/

10m Ilmapistooli 60 ls + finaali 10ls sarja Y: 1) Kalle Mykkänen TiA 663,2 (567+96,2), 2) Ari Meinander LAS 663,1 (568+95,1), 3) Heikki Lipsanen JuvA 653,8 (561+92,8), 4) Jorma Jäntti SUA 649,2 (557+92,2), 5) Timo Paalanen AsAs 646,7 (553+93,7), 6) Tuomo Lindeberg AsAs 643,9 (553+90,9), 7) Risto Nuoramo YVA 635,7 (551+84,7), 8) Pasi Lehikoinen TiA 634,9 (550+84,9), 9) Ahti Pekurinen JuvA 549, 10) Tommi Muukkonen ESA 546.

10m Ilmapistooli 40 ls + finaali 10 ls sarja N: 1) Gisela Miettinen KAMS 468,8 (376+92,8), 2) Kirsti Kaaro KAS 466,0 (374+92), 3) Sari Björnholm PAS 454,6 (357+97,6), 4) Olga Wolkoff ESA 440,1 (347+93,1), 5) Sirkka Savukari KAS 427,4 (340+87,4), 6) Johanna Hahl MA 426,3 (334+92,3), 7) Minna Tolvanen ESA 422,9 (333+89,9), 8) Sanni Nuotiomaa MA 411,9 (334+77,9).

10m Ilmakivääri 60 ls + finaali 10 ls sarja Y20: 1) Juho Autio OMAS 683,1 (585+98,1), 2) Juuso Pekurinen JuvA 675,8 (576+99,8), 3) Tuomas Ratilainen JA 671,2 (572+99,2), 4) Iiro Rouhiainen JuvA 666,9 (568+98,9), 5) Janne Vartiainen SiUra 666,0 (571+95), 6) Ville Närhi JuvA 560.

10m Ilmakivääri 60 ls + finaali 10 ls sarja Y24: 1) Juha Soini JjA 689,2 (590+99,2), 2) Marko Tanskanen JA 663,2 (567+96,2), 3) Niko Matilainen PiekSA 649,9 (553+96,9).

10m Ilmakivääri 40 ls + finaali 10 ls sarja N24: 1) Pauliina Frilander PiekSA 490,0 (391+99), 2) Henna Kärhä Hahlo 483,0 (383+100), 3) Paula Peltoniemi ÄäA 482,6 (382+100,6), 4) Jenni Jantunen Hahlo 460,8 (361+99,8).

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y18: 1) Olli Hahl MA 580, 2) Anton Miettinen LehA 562, 3) Mikko-Matti Hulkkonen PiekSA 559, 4) Atte Harmanen Hahlo 556, 5) Joni Inkinen PiekSA 544, 6) Juho Ylönen PiekSA 536.

10m Ilmakivääri 40 ls sarja N18: 1) Riikka Parviainen MA 385 18x, 2) Annika Sihvonen MA 385 17x, 3) Marjoriikka Rissanen SiUra 384.

10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y16: 1) Otto Suuronen MA 377, 2) Aleksi Leppä HAS 370, 3) Arttu Kolehmainen PiekSA 362, 4) Jouni Ritvanen PiekSA 343.

10m Ilmakivääri 40 ls sarja N16: 1) Gisela Miettinen LehA 390, 2) Tea Sikanen PiekSA 368, 3) Henna Mustonen SiUra 365.

10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50: 1) Kalle Leskinen KontU 379, 2) Ismo Kärmeniemi HAS 376, 3) Ulf Friberg LAS 365, 4) Matti Venäläinen HAS 355, 5) Pekka Rissanen KAMS 344, 6) Tarmo Takanen KAS 331.

10m Ilmakivääri 40 ls sarja N50: 1) Eila Väisänen HAS 379 SE.

10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y60: 1) Pekka Valtonen HAS 381 SE, 2) Markku Mäyränen PSA 373, 3) Mikko Puhakka JA 363, 4) Kalle Hämäläinen KonnA 358, 5) Martti Syrjäoja ESA 354, 6) Pentti Uimi MA 329.

10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y70: 1) Pertti Harju LuhA 349.

Teksti: Ville Virtanen

Ampumaurheiluliitto kuultavana ampuma-aselakiesityksestä eduskunnan puolustusvaliokunnassa

Ampuma-aselaista lausuntoaan työstävä eduskunnan puolustusvaliokunta kuuli asiantuntijana Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekiveä tiistaina 24. marraskuuta. Aarrekivi esitteli puolustusvaliokunnalle liittohallituksen hyväksymän 13-sivuisen lausunnon, joka painotti seuraavia asioita: lain valmistelun tiukkaa aikataulua, ikärajakysymystä, aktiiviharrastamisen todistamista ennen ensimmäisen pistoolin hankkimista, seuran ja ampumakouluttajan lakisääteistä asemaa, hallussapitolupaehtoja, mustaruutiaseiden asemaa, suorituspaikkoja sekä muutoksen aiheuttamia kuluja ja niiden resursointia.

Ampumaurheiluliiton mielestä lakiesityksen 20 vuoden ikäraja ruutipistoolin hankintaan on merkittävä uhkatekijä suomalaisen ampumaurheilun jatkumiselle pistoolilajeissa. Ampumaurheiluliitto esittää ensisijaisena ratkaisuna kaikkien ruutiaseiden hankinnalle 18 vuoden ikärajaa. Sen mielestä lakiin olisi kirjattava poikkeuslupa tai erivapaus rinnakkaisluvasta nykyisen käytännön mukaisesti alle 18-vuotiaalle urheiluampujalle. Lisäksi kertaladattavat pistoolit ja kertaviritteiset revolverit olisi vähäisen tulivoimansa vuoksi rinnastettava lupamenettelyltään "pitkiin aseisiin".

Ampumaurheiluliitto esittää aktiivisen harrastusajan osoittamista vain ensimmäisen pistooliluvan osalta sekä vähimmäisajaksi enintään puolta vuotta. Lisäksi ampuma-aselaissa pitäisi määritellä tarkasti seuran ja ampumakouluttajan asema sekä osoittaa seurojen ampumakoulutukseen resursointia.

Ampumaurheiluliiton mielestä käsiaseenkin hallussapitolupa pitäisi voida myöntää alle 18-vuotiaan huoltajalle tai vastaavalle henkilölle tai seuran vastuuvalmentajalle, maajoukkueryhmän valmentajalle tai muulle nimetylle henkilölle, joka mahdollistaisi nuoren henkilön harrastuksen ja valvoisi aseen käyttöä. Hallussapitolupa pitäisi voida myöntää, vaikka nuorelle henkilölle ei myönnettäisikään rinnakkaislupaa.

Nykyinen ampuma-aselaki luettelee eri asetyypit, muiden muassa mustaruutiaseet. Ampuma-aselakiehdotuksessa ei ole erikseen mainittu mustaruutiaseita. Ampumaurheiluliitto esittää, että mustaruutiaseet rinnastettaisiin haulikkoon, kivääriin, pienoiskivääriin ja yhdistelmäaseeseen niin hankkimisen, hallussapidon ja rinnakkaisluvan osalta. Samoin esitetän, että kertaladattavien pistooleiden ja kertaviritteisten revolvereiden tulee lupamenettelyltään olla vähäisen tulivoimansa vuoksi samanlainen kuin ”pitkien aseiden”. (43§ kohta8, 45§, 53§, 54§, 66§) .

Lisäksi Ampumaurheiluliitto esittää, että määräraha- ja lainsäädäntöhankkeissa huomioitaisiin lakiesityksen vaikutukset ampumaratoihin ja suorituspaikkoihin sekä asekoulutuksen kustannukset.

Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-karsinnat 2009–2010, Info ampujille ja kilpailujen järjestäjille

Ilmakiväärin ja -pistoolin henkilökohtaiseen SM-kilpailuun 19.–21.3.2010 Vierumäellä on osallistumisoikeus vuoden 2009 SM-kilpailuissa sarjassaan kolmen parhaan joukkoon sijoittuneilla ja sarjoittain erikseen ilmoitettavalla määrällä ampujia/sarja. Mikäli ilmoittautuneita sarjoihin on enemmän kuin ilmoitettu määrä, tapahtuu valinta ilma-asekauden tulostilaston perusteella.

Mikäli ampuja ei osallistu SM-kilpailuun, mutta hän ampuu tuloksen jossain karsintakilpailussa, hänen tulee ilmoittaa karsintakilpailun järjestäjälle, että tulosta ei noteerata SM-tilastossa. Karsintakilpailun järjsestäjä ilmoittaa tästä tulostilastoa tekevälle Juha Soinille lähettäessään tulokset.

28.–29.11.2009

SM-karsintakilpailu
SMAS:n juhlakilpailu

Ilmakivääri ja
-pistooli

Ennätyskelpoinen

SMAS / Savonlinna

12.–13.12.2009

Kupittaan kisat
SM-karsinta
EM-näyttökilpailu

Ilmakivääri ja
– pistooli

10m liikkuva maali

Ennätyskelpoinen

TSA/Turku

23.–24.1.2010

SM-karsintakilpailu
EM-näyttökilpailu

Ilmakivääri ja
-pistooli

Ennätyskelpoinen

HSA/Kauhava

30.–31.1.2010

Tammikuun kilpailu
SM-karsinta

Ilmakivääri ja
– pistooli

Ennätyskelpoinen

OMAS/Oulu

6.-7.2.2010

Aluemestaruus-
kilpailut
SM-karsintakilpailuja

Ilmakivääri ja
– pistooli

Ennätyskelpoinen anottaessa

 

13.–14.2.2010

Joukkue SM
SM-karsinta
HIAS:n juhlakilpailu

Ilmakivääri ja
– pistooli

SM/
ennätyskelpoinen

HIAS/Hämeenlinna

19.–21.3.2010

SM-kilpailu
Henkilökohtainen

Ilmakivääri ja – pistooli
10m liikkuva maali

SM/
ennätyskelpoinen

LAS/Vierumäki

Tulostilasto

Karsintakilpailujen tuloksista ylläpidetään tulostilastoa, jossa ampujat ovat sarjoittain paremmuusjärjestyksessä kunkin ampujan parhaan tuloksen mukaisesti. tulostilasto päivitetään jokaisen kilpailutapahtuman jälkeen.

Tulostilaston päivittämiseksi kilpailun järjestäjän tulee toimittaa karsintakilpailun tulokset DS-tulospalveluohjelman klp-tiedostona mahdollisimman pian kilpailun päättymisen jälkeen osoitteella: juha.soini@gmail.com ja matti.viitanen@ampumaurheiluliitto.fi

Muiden kuin klp-tiedostojen päivittäminen rankinglistalle vaatii ylimääräisen käsittelyvuorokauden.

Erityisohjeet joukkueiden SM-kilpailuun 13.–14.2.2010 Hämeenlinnassa (HIAS)

Joukkueiden SM-kilpailussa henkilökohtaiset tulokset kirjataan sarjaan, jossa kilpailija joukkuekilpailun tuloksen ampuu. Sarjoissa, joissa joukkueen muodostavat eri ikäluokissa ampuvat kilpailijat, kunkin kilpailijan oma sarja ilmoitetaan joukkueen nimeämisen yhteydessä.

esim.
Ampujat ry, joukkue sarjaan IP Y50
antti ampuja (Y50), lauri liipaisin (Y60), tauno tarkka (Y70)
vara: teuvo tähtäin (Y60)

Kymppikerho ry, joukkue sarjaan IK Y20
niilo napakymppi (Y20), seppo sisäkymppi (Y18), lauri laitakymppi (Y20)
vara: heikki huti (Y18)

Y ja N sarjoihin voi karsintatuloksen ampua vain Y ja N-sarjoissa. Vastaavasti Y ja N -sarjoissa ammuttua tulosta ei voi siirtää ikäkausisarjojen rankingtuloksiin.

Erityisohjeet SM-kilpailuun 19.–21.3.2010 Vierumäki (LAS)

Kaikki SM-kilpailuun haluavat ilmoittautuvat kilpailuun kilpailukutsun mukaisesti.
SM-kilpailuun valitaan kuhunkin sarjaan edellisen vuoden kolme parasta ampujaa ja tulostilaston mukaisessa järjestyksessä ampujia kilpailuvaliokunnan vahvistama määrä.

SARJA

IK

IP

Y16

40

25

Y18

35

20

Y20

35

20

Y24

10

 

Y

80

80

Y50

55

55

Y60

55

55

Y70

25

35

N16

20

15

N18

20

15

N20

20

15

N24

10

 

N

30

30

N50

10

10

Huom! Määrät ovat vähimmäismäärät.

SM-kilpailun ilmoittautumisajan päätyttyä voidaan määriä nostaa, mikäli muissa sarjoissa osallistujamäärät jäävät rajojen alle. Lisäykset pyritään aikataulu huomioiden tekemään sarjoihin, joissa on eniten karsiutujia. Muutoksista määrissä tiedotetaan SAL:n sivuilla.

Ohjeet kilpailukauden aikana sarjaa vaihtaville

Juniorisarjojen Y/N 16 – 20 ampujat ilmoittautuvat ja ampuvat joulukuun karsintakilpailuissa siinä sarjassa missä he ampuvat SM-kilpailussa.

Y-sarjasta Y50-sarjaan siirtyvät ampuvat 40 laukauksen karsintatuloksen marras- tai joulukuun 2009 karsintakilpailuissa Y50 sarjassa ulkopuolella kilpailun.

Y50-sarjasta Y60-sarjaan tai Y60-sarjasta Y70-sarjaan siirtyvät ampuvat marras- tai joulukuun 2009 karsintakilpailussa omassa sarjassaan.
Mikäli marras- tai joulukuun 2009 kilpailuissa ammuttu tulos jää kauden parhaaksi tulokseksi ampujan tulee ilmoittaa nuoremmassa sarjassa ammuttu tulos SM-järjestäjälle ilmoittautuessaan SM-kilpailuun. Järjestäjä huomioi nuoremmassa sarjassa ammutun tuloksen ja valitsee ampujan SM-kilpailuun uuteen sarjaan ylimääräiselle paikalle, mikäli tulos siihen oikeuttaa.

Karsintakilpailujen tiedotus kauden aikana

SM-karsintakilpailujen info, kisakohtaiset linkit, tulokset ja tulostilasto päivitetään SAL:n kotisivuille www.ampumaurheiluliitto.fi.

Huippu-urheilun kansainvälisen kilpailutoiminnan valintajärjestelmä ja -kriteerit 2010

EM- ja MM-kilpailuihin valittavan edustusjoukkueen nimeää valmennuksen johtaja yhdessä lajin maajoukkuevalmentajan kanssa. Valmennuksen johtaja esittelee valinnat hallitukselle. Valinnat vahvistaa Ampumaurheiluliiton liittohallitus.

Maailman- ja Euroopan-cupkilpailuihin ja muihin kansainvälisiin kilpailuihin joukkueen valitsee lajin maajoukkuevalmentaja yhdessä valmennuksen johtajan kanssa. Maajoukkueurheilijat ovat etusijalla MC- ja EC-kilpailuvalinnoissa.

Arvokilpailuihin (MM-, EM- ja PM-kilpailut) valitaan ensisijaisesti liiton vuoden 2010 maajoukkueryhmiin kuuluva urheilija. Urheilija voi näyttöjen perusteella tulla valituksi maajoukkueryhmiin myös kauden aikana ja sitä kautta hänellä on mahdollisuus tulla valituksi arvokilpailuihin.

Valinnat perustuvat kansainvälisten ja kansallisten näyttökilpailujen tuloksiin sekä lajin maajoukkuevalmentajan sekä valmennuksen johtajan harkintaan ja perusteluihin. Valmentaja voi harkinnassaan käyttää myös muita kilpailutuloksia kuin näyttökilpailuja. Kansainvälisten kilpailujen näytöt ovat etusijalla urheilijoita valittaessa. Urheilijoita arvioitaessa tuloksia peilataan ja verrataan liitteenä olevan kansainvälisten kilpailujen 2006-2009 tilastoihin ja tulostasoon. Joukkuekilpailuun valittavalta joukkueelta edellytetään mahdollisuutta sijoittua mitalille ja mahdolliset joukkuevalinnat käsitellään aina erikseen.

Kansainvälisten ja kansallisten näyttökilpailujen tulosten (tulokset ja sijoitukset) ohella valinnoissa ja harkinnassa sekä menestysennustettavuutta arvioitaessa huomioidaan ja käytetään lisäapuna

  • urheilijan aikaisempaa arvokilpailumenestystä
  • ampujan kehityssuuntaa ja -ennustetta
  • urheilijan harjoittelun laatua ja määrää
  • urheilijan sitoutumista määrätietoiseen valmentautumiseen
  • urheilijan kokonaisvaltaista tuntemista
  • urheilijan paineensietokykyä
  • testituloksia (laji ja fyysiset)

Urheilijoiden EM-, MM-, PM-, MC- ja EC-kilpailuihin liittyvät matka-, majoitus- ja osanottokulut korvaa Ampumaurheiluliitto olemassa olevan budjetin mukaisesti. Mahdolliset urheilijoiden omavastuuosuudet yllä mainituista kuluista päätetään kunkin kilpailun osalta erikseen.

Kansainväliset arvokilpailut 2010

  • Ilma-aseiden EM-kilpailut 8-14.3.2010 Meråker, Norja
  • ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut 29.7.-11.8.2010 Mϋnchen, Saksa
  • Haulikkolajien EM-kilpailut 25.6.-7.7.2010 Kazan, Venäjä
  • Vammaisurheilun MM-kilpailut 15.-25.7.2010 Zagreb, Kroatia
  • Nuorten olympialaiset 14.-26.8.2010, Singapore
  • Nuorten kaikkien lajien PM-kilpailut 25.-29.8.2010 Vierumäki ja Hollola, Suomi
  • Nuorten, kivääri- ja pistoolilajien (ilma- ja ruutilajit) Suomi-Viro-maaottelu 25.-29.8.2010 Vierumäki, Suomi

Näyttökilpailut 2010

Ilma-aseiden EM-kilpailut 8.-14.3.2010 Meråker, Norja
Kiväärin ja pistoolin näyttökilpailut

  • 12.-13.12.2009, Turku, Kupittaan kisat
  • 3.-6.1.2010, Sävsjö, kansainväliset kisat
  • 13.-17.1.2010, Pilsen GP, kansainväliset kisat
  • 23.-24.1.2010, Kauhava, SM-karsintakisa
  • 27.-31.1.2010, München, kansainväliset kisat

Liikkuva maalin näyttökilpailut

  • 12.-13.12.2009, Turku, Kupittaan kisat
  • 3.-6.1.2010, Sävsjö, kansainväliset kisat
  • 13.-17.1.2010, Pilsen GP, kansainväliset kisat
  • 31.1.2010, Tampere, kotimaan kisa

ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut, 29.7.-11.8.2010, Mϋnchen, Saksa
Näyttökilpailut

Ilma-aseiden EM-kilpailut: 8.-14.3.2010 Meråker, Norja (kivääri- ja pistoolilajit)
MC, kaikki lajit: 15.-25.4.2010, Peking, Kiina
MC, kivääri ja pistooli: 22.-31.5.2010, Fort Benning, USA ja 22.-30.6.2010, Belgrad, Serbia
MC, haulikko: 11.-20.5.2010, Dorchester, Iso-Britannia ja 7.-16.6.2010, Lonato, Italia
Nuorten kansainväliset kilpailut:
– 10.-16.5.2010, International Junior Competition, Suhl, Saksa (kaikki lajit)
– 8.-14.6.2010, Nuorten JSC-kilpailut, Porpetto, Italia (haulikkolajit)
– 10.-13.6.2010, Shooting Hopes, Pilsen, Tshekki (kivääri- ja pistoolilajit)
Kivääri 300 m, Eurooppa Cup-kilpailut: 20.-24.5.2010, Århus, Tanska ja 6.-12.6.2010, Weimar, Saksa
Iso- ja vakiopistoolin Eurooppa-cupkilpailut: 30.4.-2.5.2010, Hannover, Saksa ja 18.-20.6.2010, Århus, Tanska
Muut kansainväliset näyttökilpailut:
– 27.-31.1.2010, München, kansainväliset ilma-asekilpailut (kivääri- ja pistoolilajit)
– 6.-10.5.2009, GP of Liberation, Pilsen, Tsekki (kivääri- ja pistoolilajit)
– 1.-6.6.2010, München, kansainvälinen (liikkuva maali)
Kotimaan näyttökilpailut:
– 20 – 21.3.2010, ilma-aseiden SM-kilpailut, Vierumäki (kivääri- ja pistoolilajit, liikkuva maali)
– 1.-2.5.2010, Mäntsälä GP (trap)
– 2.5.2010, Orimattila (kaksoistrap)
– 1.-2.5.2010, Nasta GP, Hyvinkää (skeet)
– 21.-23.5.2010, Polar GP, Hollola (trap ja kaksoistrap aikuiset ja nuoret sekä skeet nuoret)
– 5.-6.6.2010, Oulu GP, Oulu (skeet)
– 12.-13.6.2010, Karelia Match, Kontiolahti (kivääri- ja pistoolilajit)
Täydentyy mahdollisesti lopullisen kilpailukalenterin varmistuttua

Haulikkolajien EM-kilpailut 25.6.-7.7.2010, Kazan, Venäjä
Näyttökilpailut
MC, haulikko: 15.-25.4.2010, Peking, Kiina ja 11.-20.5.2010, Dorchester, Iso-Britannia
Nuorten kansainväliset kilpailut: 10.-16.5.2010, International Junior Competition, Suhl, Saksa (kaikki lajit)
Kotimaan näyttökilpailut:
1.-2.5.2010, Mäntsälä GP (trap)
– 1.- 2.5.2010, Nasta GP, Hyvinkää (skeet)
– 2.5.2010, Orimattila (kaksoistrap)
– 21.- 23.5.2010, Polar GP, Hollola (trap ja kaksoistrap aikuiset ja nuoret sekä skeet nuoret)

Vammaisurheilun MM-kilpailut ilma- ja ruutilajit 15.-25.7.2010
Näyttökilpailut:
MC-kilpailut
– 26.-30.4.2010, Turkish Cup, Antalya, Turkki
– 10.-14.5.2010, GP de France, Voulmerange, Ranska
– 19.-23.5.2010, Hessen Pokal, Bad Orb, Saksa
Kotimaan näyttökilpailut: 20.-21.3.2010, Ilma-aseiden SM-kilpailut, Vierumäki ja 12.-13.6.2010, Karelia Match (ruutiaseet)

Nuorten olympialaiset 14.-26.8.2010, Singapore (ilmakivääri- ja pistooli)

Nuorten olympialaisiin voivat osallistua vuonna 1.1.1992 – 31.12.1993 välillä syntyneet urheilijat. Lajeina ovat ilmakivääri ja -pistooli. Nuorten olympialaisiin urheilijat valitaan 8 – 9.3.2010 pidettävissä karsintakilpailuissa Meråkerissa Norjassa (ilma-aseiden EM-kilpailujen yhteydessä).
Näyttökilpailut Meråkerin karsintakilpailuihin:
– 12.-13.12.2009, Turku, Kupittaan kisat
– 3.-6.1.2010, Sävsjö, Kansainväliset kisat
– 23.-24.1.2010, Kauhava, SM-karsintakisa
– 27.-31.1.2010, München, Kansainväliset kisat

Nuorten kaikkien lajien PM-kilpailut 25.-29.8.2010, Vierumäki ja Hollola, Suomi

Nuorten PM-kilpailujen näyttökilpailut ovat samat kuin kaikkien lajien MM-kilpailuihin. Huomioitavaa on, että PM-joukkue ei välttämättä ole sama kuin MM-joukkue.

Suomi-Viro-maaottelu ilma- ja ruutiaselajit 25.-29.8.2010, Vierumäki, Suomi

Kansallisten ja kansainvälisten näyttökilpailujen perusteella valitaan joukkue mahdollisuuksien mukaan maajoukkueen ulkopuolisista ampujista.

Joukkueiden valintapäivät
Ilma-aseiden EM-kilpailut 8.-14.3.2010 Meråker, Norja: ennen 8.2.2010
ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut 29.7.-11.8.2010 Mϋnchen, Saksa: ennen 29.6.2010
Haulikkolajien EM-kilpailut 25.6.-7.7.2009 Kazan, Venäjä: ennen 25.5.2010
Vammaisurheilun MM-kilpailut 15.-25.7.2010 Zagreb, Kroatia: selviää myöhemmin
Nuorten olympialaiset 14 – 26.8.2010, Singapore: ennen 8.2.2010
Nuorten kaikkien lajien PM-kilpailut 25.-29.8.2010 Vierumäki ja
Hollola: ennen 29.6.2010
Nuorten, kivääri- ja pistoolilajien maaottelu Suomi-Viro, 25.-29.8.2010 Vierumäki: ennen 29.6.2010

Liite: Kansainväliset tilastot 2006-2009

Liitteet

Valmennusryhmien päävalintakriteerit ja -perusteet 2010

Olympialajit

Olympiaryhmä

  1. Urheilija on nimetty olympiakomitean aikuisten järjestelmätukiurheilijaksi
  2. Urheilijalta odotetaan ensisijaisesti mitalia tai finaalipaikkaa Lontoon 2012 olympialaisissa
  3. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin

Paralympiaryhmä

  1. Urheilija on nimetty paralympiakomitean aikuisten järjestelmätukiurheilijaksi
  2. Urheilijalta odotetaan ensisijaisesti mitalia tai finaalipaikkaa Lontoon 2012 paralympialaisissa
  3. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin

A-maajoukkue

  1. Urheilija on kansainvälisellä huipulla aikuisten sarjassa
  2. Urheilija on saavuttanut kuluneella olympiadilla aikuisten arvokilpailu- tai maailmancupmitalin tai finaalisijoituksia henkilökohtaisessa kilpailussa
  3. Valinnassa on huomioitu myös muu valmentautumisen kokonaisuus ja arvioitu urheilijan potentiaalisuus (mm. saavutettujen tulosten valossa) menestyä tulevissa arvokilpailuissa (EM- ja MM-kilpailut)
  4. Urheilijalta odotetaan ensisijaisesti mitalia tai finaalipaikkaa tulevissa arvokilpailuissa
  5. Urheilijan valmentautuminen on suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja ammattimaista ja hän täyttää myös muut huippu-urheilijan kriteerit
  6. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin

B-maajoukkue

  1. Urheilija on potentiaalinen nousemaan kansainväliselle huipulle aikuisten sarjassa
  2. Urheilija on saavuttanut riittävän tulostason ja pistesijoja aikuisten tai nuorten arvokilpailuissa tai muissa kansainvälisissä kilpailuissa
  3. Valinnassa on huomioitu myös muu valmentautumisen kokonaisuus, urheilijan lahjakkuus ja kehityskelpoisuus, tulosten nousujohteisuus sekä potentiaalisuus nousta A-maajoukkueeseen tulevan olympiadin aikana
  4. Urheilijan valmentautuminen on suunnitelmallista ja hänellä on potentiaalia kehittää harjoittelua ammattimaiseen suuntaan
  5. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin

20+ -ryhmä

  1. Aikuisten sarjaan nousseet nuoret urheilijat, jotka omaavat potentiaalisuutta nousta aikuisten maajoukkueryhmiin alkavan olympiadin aikana
  2. Valinnassa on huomioitu myös muu valmentautumisen kokonaisuus, urheilijan lahjakkuus ja kehityskelpoisuus ja tulosten nousujohteisuus
  3. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin

Nuorten olympiaryhmä

  1. Urheilija on nimetty olympiakomitean nuorten järjestelmätukiurheilijaksi
  2. Urheilijat ovat lajinsa lahjakkaimpia ja tulevaisuudessa potentiaalisimpia menestyjiä
  3. Urheilijan valmentautuminen on suunnitelmallista ja pitkäjänteistä
  4. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin

Nuorten maajoukkue

  1. Urheilija on kehityskelpoinen ja lahjakas ja omaa potentiaalia nousta nuorten olympiaryhmään
  2. Valinnassa on huomioitu myös muu valmentautumisen kokonaisuus ja urheilijan potentiaalisuus nousta aikuisten maajoukkueeseen alkavan olympiadin aikana
  3. Urheilija on kehityskelpoinen ja lahjakas
  4. Urheilijan valmentautuminen on suunnitelmallista ja pitkäjänteistä
  5. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin

Muut ISSF:n lajit

A-maajoukkue

  1. Urheilija on kansainvälisellä huipulla
  2. Urheilija on Olympiakomitean olympiaohjelman ulkopuolisten lajien tuen piirissä
  3. Urheilija on saavuttanut vuosien 2007–2009 aikana aikuisten arvokilpailu- tai Eurooppacup-mitalin henkilökohtaisessa kilpailussa
  4. Urheilijalta odotetaan ensisijaisesti mitalia tulevissa MM-kilpailuissa 2010
  5. Urheilija sitoutuu suunnitelmalliseen valmentautumiseen
  6. Valinnassa on huomioitu valmentautumisen kokonaisuus sekä aiempi arvokilpailumenestys ja muu kansainvälinen menestys
  7. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin

B-maajoukkue

  1. Urheilija on potentiaalinen menestyjä vuoden 2010 MM-kilpailuissa
  2. Urheilija sitoutuu suunnitelmalliseen valmentautumiseen
  3. Valinnassa on huomioitu valmentautumisen kokonaisuus sekä aiempi arvokilpailumenestys ja muu kansainvälinen menestys
  4. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin