Tekijä: admin

Etula ja Yli-Kiikka tavoittelevat finaalipaikkoja

Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka tavoittelevat finaalipaikkoja ilmakiväärillä, jonka 40 laukauksen kilpailu on heidän avauslajinsa MM-kilpailuissa sunnuntaina. Molempien viimeistelyleiri sujui hyvin, suurien laukausmäärien sijaan leirin tarkoitus oli lähinnä pitää alkukauden tatsia yllä.

”Ilmakiväärillä on suurimmat odotukset. Se on ollut hyvässä kunnossa, vaikka aina on jäänyt vähän finaalipaikkaan. Täällä sitten”, Etula sanoo.
Etulan MM-ohjelmassa on myös pienoiskiväärillä 3×20 laukauksen kilpailu ja makuuasentokilpailu sekä 300m kiväärillä 3 x 20 laukauksen kilpailu ja makuuasentokilpailu.
”Makuukisa ja 300 metrin kilpailut ovat sellaisia fiilistelylajeja. Makuulla pitäisi olla mahdollisuudet myös”, Etula miettii.
Yli-Kiikka on ollut maailmancupissa kovassa vireessä, sillä hän on ampunut ilmakiväärillä kerran finaaliin (8:s) ja kerran yhdeksänneksi. Pienoiskiväärillä hän oli 3×20 laukauksen kilpailussa myös kerran kahdeksas. Ilmakiväärillä on tullut menestystä, mutta isokyröläinen ampuja viihtyy paremmin pienoiskiväärillä ammuttavissa kilpailuissa.
”Asentokilpailu (3×20 ls) on mukava, kun saa tehdä kaikkea. Siinä on vaihtelua”, Yli-Kiikka sanoo.
Münchenissä jaossa olevia ensimmäisiä olympiapaikkoja Lontoon 2012-kisoihin kumpikaan ei sen kummemmin ole ajatellut. Ilmakiväärillä jaossa on Münchenissä kuusi olympiapaikkaa.
”Olympiapaikka olisi sitten se kruunu, mutta mieluiten tavoittelee finaalipaikkoja”, Yli-Kiikka tiivistää.
MM-kilpailuihin osallistuu kaikkiaan yli 2600 urheilijaa ennätyksellisesti 104 maasta. Kaikkiaan 15 olympialajissa on jaossa ensimmäiset 69 paikkaa Lontoon 2012 olympialaisiin.

Nuorten olympiaryhmä hakee arvokasta kokemusta

Kiväärilajien nuorten olympiaryhmä hakee MM-kisoista vielä arvokasta kokemusta, joka kannustaa myöhemmin urallaan olympialaisiin tähtäävää kolmikkoa.

Juho Kurki, Jaakko Björkbacka ja Anton Aprelev odottavat lauantaina ilmakiväärillä alkavia kisoja hyvillä mielin. MM-kisoissa mukana olo on kolmikolle iso asia.
”Kun isoista kisoista saa kokemusta, on aina helpompaa mennä isoihin kisoihin”, Belgradin maailmancupissa jo hienosti onnistunut Kurki sanoo.
Muut ovat samaa mieltä. Kisoista kolmikko hakee arvokkaan kokemuksen lisäksi luonnollisesti hyviä suorituksia.
”Tavoitteena on menestyä hyvin ja tehdä oma ennätys”, Aprelev sanoo.
Kurki ja Björkbacka lähtevät ”tekemään mahdollisemman hyviä suorituksia, katsotaan mihin se riittää”. Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on kehittyä lajissa menestymään aikuisten tasolla. Kurki tähtää jo Lontoon olympialaisiin, Björkbackan ja Aprelevin olympiaunelma siintää sitä seuraavissa kisoissa.
”Lontoo tulee liian äkkiä, mutta tulevaisuudessa ehkä jo vuoden 2016 olympialaisiin pääsy on tavoitteena”, sanoo Björkbacka.

Suomalaisampujat valmiina kauden päätavoitteeseen

Suomalaisurheilijat ovat valmiina aloittamaan ampumaurheilun kaikkien lajien MM-kilpailut Saksan Münchenissä.

”Odottavalla ja hyvillä mielin olemme. Kaikki on kunnossa ja viimeistelyleirit ovat sujuneet hyvin. Nämä ovat isot kisat, joissa on kova ja laaja taso varsinkin olympialajeissa. Meillä on ensimmäisenä päivänä heti kaksi vahvaa lajia”, joukkueen johtaja Leena Paavolainen viittaa miesten ilmakivääriin (Henri Häkkinen) ja naisten trapiin (Satu Mäkelä-Nummela).
Ampumaurheiluliiton virallinen tavoite 35 urheilijan joukkueelle on neljä mitalia ja neljä finaalipaikkaa.

Mäkelä-Nummela taistelee joka kiekosta

Olympiavoittaja Mäkelä-Nummelalla oli torstaina Münchenissä kahden treenipäivän jatkoksi ”ostospäivä”. Kaikki on kohdillaan kauden tärkeimmän kisan lähestyessä.
”Vaikka harjoituksissa olisi mennyt hyvin, ei pidä liian hyvällä mielellä lähteä kilpailuun. Joka kiekosta on taisteltava. Veikkaan, että seiskalla pitää alkaa tulos, jos finaaliin meinaa. Finaalipaikka on tavoitteena, mitalia en ole laittanut tavoitteeksi. Finaalissa 3-4 kiekon ero ei vielä ole mitään, se on niin arvaamaton”, orimattilalainen sanoi ja toivoi lähinnä tasapuolisia olosuhteita.

Häkkinen valmis urakoimaan

Henri Häkkinen kuuluu MM-kisojen urakoijiin, sillä hänellä on kiväärilajeissa edessä parin viikon aikana melkoinen ohjelma. Häkkinen urakoi kaikki kuusi kiväärin MM-lajia: hän kilpailee ilmakiväärissä, pienoiskiväärin 3 x 40 ls:n kilpailussa ja makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa, 300 metrin kiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa ja makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa sekä 300 metrin vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailussa.
”Ilmakivääri on se, millä odotusarvo on suurin. Yritän kuitenkin ampua järjestyksessä kaikki lajit niin hyvin kuin osaan. 300 metrin lajeja odotan eri tavalla, joukkue tuo siihen syvyyttä. Olympiapaikkoja olen yrittänyt olla miettimättä. Olen ajatellut niin, että ne tulevat kylkiäisinä”, Häkkinen sanoo.
Hollolassa asuva Häkkinen on viimeistelyssään keskittynyt lähinnä kevään aikana tulleen lihasjumin aukaisuun.
”Lähinnä hieronnalla, liikkumalla ja lepäämällä. Nyt olo tuntuu kohtuulliselta, se on tehty mitä tässä ajassa pystyy tekemään”, Häkkinen sanoo.
Myös Kai Jahnsson aloittaa MM-kilpailunsa lauantaina vapaapistoolin karsinnassa.
”Odotan hyvää suoritusta. Tulostaso tulee olemaan kova, omia ennätyksiä joutuu ampumaan, että sijoitukset olisivat toivottavia eli finaalisijoituksia”, Jahnsson sanoi.
Münchenissä jaetaan myös 69 ensimmäistä maapaikkaa Lontoon olympialaisiin. MM-kilpailuiden avajaispuheen pitää perjantaina Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge.

Olegario Vazquez Rana jatkaa ISSF:n puheenjohtajana

Kansainvälisen ISSF:n yleiskokouksen toisen päivän esityslista koostui lähinnä henkilövalinnoista. Valinnat sujuivat lähes yllätyksettä. ISSF seuraavat 4 vuotta johtaa nykyinen puheenjohtaja Olegario Vazquez Rana Meksikosta, sillä hänelle ei ollut vastaehdokkaita.

ISSF:n yleiskokouksen toinen päivä sujui lähes yllätyksittä. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti puheenjohtaja Olegario Vazquez Rana Meksikosta. Pienenä yllätyksenä voidaan toki pitää sitä, että ESC:n varapuheenjohtaja Luciano Rossi valittiin yhdeksi neljästä varapuheenjohtajaksi peitoten ESC:n nykyisen puheenjohtajan Venäjän Vladimir Lisinin.

Ylivoimaisesti eniten ääniä varapuheenjohtajaksi sai kuwaitilainen sheikki Salman Al-Sabah 238ääntä, Luciano Rossin äänimäärä oli 217. Muut kaksi varapuheenjohtajan paikkaa täyttivät Gary Andersson (USA) ja Mehmed Wadhan (Egypti).

–          Tämä on erityinen päivä minulle. Olen ollut ampumaurheilussa mukana nuoresta pojasta lähtien saanut johtaa tätä liittoa nyt usean vuoden ajan. Ampumaurheilu on minulle kuin oma lapsi. Haluan nähdä hänen varttuvan ja kasvavan. Haluan olla tukemassa ja auttamassa sekä kehittämässä lajiamme. Suurin lahja jonka olen saanut tänään, on teidän luottamuksenne. Te ampumaurheiluperheen jäsenet annatte minulle voimaa samoin kuin saan sitä omalta perheeltäni. Parasta mitä voin tehdä tässä tehtävässä on edistää ja auttaa ampumaurheilun kehittymistä urheilulajina, kiitti uudelleen puheenjohtajaksi valittu Olegario Vazquez Rana, joka on myös kansainvälisen olympiakomitean jäsen myös.

Pekka Kuusisto jatkaa Liikkuvan maalin komitean puheenjohtajana

Pekka Kuusisto valittiin myös yksimielisesti Liikkuvan maalin komitean puheenjohtajaksi. Kuusistolle tehtävä on jatkopesti. Kuusiston mukaan liikkuvan maalin kilpailua ollaan kehittämässä ja se on tulossa mahdollisesti uudeksi lajiksi World Gamesíin.

ISSF uudistaa sääntönsä vuoteen 2012 mennessä

ISSF aloittaa sääntöjensä päivittämisen MM-kisojen jälkeen välittömästi. Uudistukseen tulevat sekä ISSF:n perus- ja yleissäännöt sekä kilpailullisia seikkoja koskevat säännöt. Uusien sääntöjen on tarkoitus olla keväällä 2012, jolloin seuraava yleiskokous kokoontuu Lontoseen olympialaisten esikisojen yhteydessä.

–          Sääntömme ovat peruja 1980 luvulta ja niitä on osin muutettu sitten välillä. Nyt on kuitenkin maailmakin muuttunut ja meidän tulee uudistaa säännöt. Toivommekin kansanllisten liittojen olevan aktiivisia tässä asiassa ja lähettävän ISSF:n toimistoon paljon hyviä uudistuksia, toivoi asiaa valmisteleva varapuheenjohtaja Gary Andersson.

Kokouksen yhteydessä oli vain yksi kisavalinta. Kisavalinta koski vuoden 2013 haulikon MM-kilpailuja. Valituksi tuli Peru. Kokouksessa kuultiin myös raportti Lontoon olympialaisten järjestelyistä. Kisat tulevat olemaan ns. kaupunkikisat, sillä ampumarata sijaitsee keskellä asustusaluetta. Ampumaurheilussa olympialaisissa kilpaillaan 28.7-5.8.2012 välisenä aikana.

Yleiskokouksessa valittu uusi ISSF:n valtuusto, johon kuuluu 15 valitun jäsenen lisäksi myös lajikomiteoiden ja urheilijakomitean puheenjohtaja, aloitti heti työskentelynsä. Se valitsee loput ISSF:n hallituksen jäsenet sekä jäsenet laji yms. komiteoihin.

Eniten ääniä valtuustoon keräsi yllättäen MM2010 kisojen pääsihteeri Jörg Brokamp. Hän toimii myös ESC:n pääsihteerinä.

ISSF:n hallitus, valtuusto ja komiteoiden puheenjohtajat valitsivat hallitukseen varapuheenjohtajien lisäksi valtuuston jäsenistä  David Parishin (GBR), Woo Jae Leen (KOR), Feng Lin (CHN), Carlos Bozan (PER) ja Rodrigo Mesa De Ruizin (ESP). Venäjän Vladimir Lisin hävisi hallituspaikan 4 äänellä.

Komiteajäsenyyksiä Suomeen saatiin vain kaksi ennakkokaavailuista huolimatta, kun valtuusto teki äänestykset. Lääketieteellisessä komiteassa jatkaa Hannu Järvinen ja Statutes and Eligibility komiteassa toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi. Järvinen sai täydet äänet ja Aarrekivi sai 32 ääntä. Lähimpänä komiteapaikka muissa valinnoissa oli Mikko Nordquist (10ääntä), joka jäi kuuden äänen päähän paikasta kiväärikomiteassa.

Urheilijat äänestävät Urheilijavaliokunnan jäsenistä kisojen aikana

Urheilijavaliokunnan jäsenet valitsevat urheiljat kisojen aikana. Urheilija ehdokkaita valiokuntaan 18, joista 4 valitsee urheilijat äänestyksellä ja 3 sekä puheenjohtajan ISSF:n hallitus. Nykyinen urheilijakomitean puheenjohtaja on Juha Hirvi, joka on myös uudelleen ehdokkaana. Hirvi voi olla edelleen mukana komiteassa, koska hän vielä kilpaili Pekingin olympialaisissa.

ISSF:n valtuusto: Jörg Brokamp GER, Alexandros Dimakakos (GRE), Rodrigo  Mesa De Ruiz (ESP), Feng Li (CHN), David Parish (GBR), Derek Ivy (GBR), Noboru Kikuchi (JPN), Woo Jae Lee(KOR), Jacques Trouve (FRA), Baljit Singh Sethi (IND), Robert Mitchell (USA), Carlos Bosa (PER), Rafael Guerra Mollinedo (CUB), Vladimir Lisin (RUS), Duaij Al-Otaibi (KUW).

Tekninen komitea: Max Mückl(GER)
Tuomarikomitea: Kerstin Bodin (SWE)
Statutes and Eligibility: Antonio Fernadez Arena (MEX)
Lääketieteellinen komitea: James Lally (USA)
Liikkuva maali: Pekka Kuusisto (FIN)
Kivääri: Tomislav Sepec (CRO)
Pistooli: Susan Abbott (USA)
Haulikko: Demitris Lordos (CYP)

 

ISSF:n yleiskokous aloittaa MM-kisaurakan

Vuoden 2010 Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kaksipäiväinen yleiskokous alkoi tänään Mynchenissä sopuisissa merkeissä. Yleiskokous järjestään perinteisesti MM-kilpailujen yhteydessä. Kilpailujen avajaiset ovat tulevana perjantaina. Tämän vuotuisessa yleiskokouksessa päällimmäisimpinä ovat asioina ovat henkilövalinnat, jotka tapahtuvat toisena kokouspäivänä.

 

Suomella on hyvä edustus Kansainvälisen ampumaurheiluliiton elimissä, sillä ISSF:n urheilijavaliokunnan puheenjohtajana Juha Hirvi istuu myös liiton hallituksessa. ISSF:n valtuustossa puolestaan Suomella on edustus Liikkuvan maalin lajikomitean puheenjohtajuuden kautta, sillä puheenjohtajana toimii Pekka Kuusisto. Lisäksi ISSF:n Statutes and Eligibility Komiteassa istuu toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.

Tänään alkaneessa kokouksessa Suomen virallista ääntä käyttävät puheenjohtaja Mikko Nordquist ja toiminnanjohtaja.

Yleiskokouksen avasi kansainvälisen olympiakomitean jäsen Thomas Bach, joka tervehdyksessään iloitsi että Myncheniin on kokoontunut sekä yleiskokoukseen että itse MM-kilpailuihin ennätyksellinen osasanottajajoukko. Yleiskokouksessa oli edustettuna kaikkiaan 114 maata ja kilpailijoita tulee 104 maasta noin 2600 urheilijaa. Molemmat ovat osanottaja määrältään ennätykselliset.

Urheiluaseiden ja välineiden kuljetus puhutti

Kansainvälinen liitto hyväksyi Suomen Ampumaurheiluliiton esityksen, jossa ISSF yhteistyössä KOK:n kanssa alkaa selvittää urheiluaseiden ja muiden ampumaurheilutarvikkeiden iltateitse tapahtuvan kuljetuksen varmistamisen. Nyt jotkin lentoyhtiöt ottavat välillä rajoitetusti Ampujien urheiluvälineitä mukaan. Onpa jopa tapahtunut että välineet ovat jääneet välilaskukentällekin. Liiton esityksessä esitettään myös, että ampumaurheilussa käytettävät välineet tulee rinnastaa muihin normaaleihin  urheiluvälineisiin ja niihin tulee olla selkeät ja yhtenäiset ohjeet ja määräykset. Tilanteen huolestumisen aiheutti maaliskuussa 2010 EU:n uusi säädös.

–          Me Suomessa olemme onneksi päässeet Trafin kanssa asiassa yhteisymmärrykseen, mutta nyt asiaan tulee puuttumaan ISSF yhdessä KOK:n kanssa. Järjestöt aloittavat neuvottelut ICAOn ja  IATAn kanssa. Näin pyritään saamaan kansainvälisesti yhtenäinen ratkaisuaikaan ja se on hyvä asia, kommentoi asiaa toiminnanjohtaja.

Kokous jatkuu huomenna, jolloin vuorossa ovat henkilövalinnat.  ISSF:ää tulee jatkossakin johtamaan meksikolainen Olegario Vazques Rana, sillä hän on ainoa ehdokas puheenjohtajaksi. Neljästä varapuheenjohtajasta tuleekin jo äänestys, sillä ehdokkaita on on mm. Euroopasta, Oseaniasta, Amerikasta, Afrikasta  ja Aasiasta enemmän kuin paikkoja. Tilanteen tekee kimurantiksi se, että maat voivat esittää omia ehdokkaittaan eikä nykysääntöjen mukaan maaosan liiton puheenjohtajalla ole selkeää mandaattipaikkaa. Eurooppalaisia kandidaatteja varapuheenjohtajaksi  ovat Venäjän ja ESC:n puheenjohtaja Vladimir Lisin ja italialainen Luciano Rossi.

Suomen Ampumaurheiluliitto on esittänyt ISSF:n komiteoihin yhteensä kuuta edustajaa. Lisäksi SAL esittää Juha Hirveä ja Pekka Kuusistoa jatkamaan komiteoidensa  puheenjohtajina.

Sami Ritsilä kaksoistrapin Y-sarjan Suomen mestariksi

Kaksoistrapin SM-kilpailut saatiin päätökseen sunnuntaina Siilinjärvellä.

Rantasalmen Urheilu- ja Metsästysampujien Sami Ritsilä voitti kaksoistrapin yleisen sarjan Suomen mestaruuden sunnuntaina Siilinjärvellä.

Kakkos- ja kolmossijat menivät Orimattilan Seudun Urheiluampujille, kun Niko Hyvärinen voitti SM-hopeaa ja Jussi Anttonen SM-pronssia.

Orimattilan Seudun Urheiluampujat otti kaksoisvoiton joukkuekilpailussa. OSU 1 ampui tuloksen 363 ja OSU 2 tuloksen 342. Ruotsalon Metsästysyhdistys sijoittui kolmanneksi tuloksella 314.

Kaksoistrapin SM-kilpailujen tuloksia Siilinjärveltä, Y-sarja: 1) Sami Ritsilä RantasUMA 173 (129+44), 2) Niko Hyvärinen OrimSU 166 (123+43), 3) Jussi Anttonen OrimSU 165 (125+40).

Lisää tuloksia oheisissa liitteissä.

Laukaan SM-kilpailut päätökseen

25 m ja 50 m pistoolilajien SM-kilpailut päättyivät Laukaalla Y- ja N-sarjojen kilpailuihin. Sunnuntain 25. heinäkuuta lajeina ammuttiin pienois-, urheilu- ja isopistooli.

Tulokset /mitalistit:

(liitteenä tekstitiedostona kaikki sunnuntain tulokset):

25 m pienoispistooli 60 ls, sarja Y: 1) Janne  Kuvaja PAS 583, 2) Kai  Jahnsson PAS 581, 3) Teemu Lahti LAS 580.

25 m pienoispistooli, joukkuekilpailu, sarja Y:1) Poliisien Ampumaseura 1728, 2) Suomussalmen Urheiluampujat 1718, 3) Turun Seudun Ampujat 1708.

25 m urheilupistooli 60 ls + finaali, sarja N: 1) Ritva Karri KokMAS 769,1 (572+197,1), 2) Paula Viitasaari PAS 757,3 (560+197,3), 3) Sari Björnholm PAS 756,5 (562+194,5).

25 m urheilupistooli joukkue, sarja N: 1) Poliisien Ampumaseura 1651, 2) Satakunnan Ampujat 1581.

P3 urheilupistooli SH1, sarja Y: 1) Tauno Matilainen PA 524, 2) Risto Heinistö KajA 517, 3) Marko Toivanen LAS 514.

25 m isopistooli, sarja Y: 1) Teemu Lahti LAS 584, 2) Jorma Jäntti SUA 577, 3) Janne  Kuvaja PAS 576.

25m isopistooli, joukkue, sarja Y: 1) Lahden Ampumaseura 1713 40x , 2) Poliisien Ampumaseura 1713 39x , 3) Suomussalmen Urheiluampujat 1710.

Pistoolin SM-kilpailut jatkuvat 6.- 8. elokuuta. Tuolloin ampuvat nuoret ja veteraanit.

Pistoolilajien SM-tuloksia Laukaalta 24.7.

25 ja 50 metrin pistoolilajien SM-kilpailut, Laukaa 23.-25.7.2010

Lauantain lajeina ammuttiin 50 m pistooli-, jota myös vapaapistooliksi kutsutaan, ja  vakiopistoolikilpailut.

Tulokset /mitalistit (liitteenä tekstitiedostona kaikki lauantain tulokset):

50 m pistooli, sarja Y, 60 ls + finaali 10 ls: 1) Jarmo Salo LSA 645,4 (552+93,4), 2) Teemu  Tiainen PAS 639,0 (542+97), 3) Jesse Peltomäki KuKu 636,9 (542+94,9).

50 m pistooli, joukkuekilpailu, sarja Y: 1) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1600, 2) Suomussalmen Urheiluampujat 1593, 3) Tikkakosken Ampujat 2 1585.

50 m pistooli, sarja N, 60 ls: 1) Kirsti Kaaro KAS 525, 2) Reetta Hynninen PAS 503, 3) Eeva Vilander OSU 500 3x.

25 m vakiopistooli, sarja N, 60 ls: 1) Ritva Karri KokMAS 556, 2) Kirsti Kaaro KAS 542, 3) Sari Björnholm PAS 528

25 m vakiopistooli joukkuekilpailu, sarja N: 1) Poliisien Ampumaseura 1563, 2) Satakunnan Ampujat 1467.

25m vakiopistooli, sarja Y: 1) Kai  Jahnsson PAS 561, 2) Teijo Kimpimäki JjA 560, 3) Ari  Meinander LAS 558.

25m vakiopistooli joukkue, sarja Y: 1) Poliisien Ampumaseura 1651, 2) Suomussalmen Urheiluampujat 1638, 3) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1637.

Pistoolilajien SM-kilpailut jatkuvat sunnuntaina pienois-, urheilu- ja isopistoolilajeilla.

Kisasivut (aikataulu, eräluettelot, tulokset) täältä.

Suomalaisittain vaisu päätöspäivä liikuntavammaisten ampumaurheilun MM-kilpailuissa

Suomalaisten urakka Kroatian Zagrebissa järjestetyissä liikuntavammaisten ampumaurheilun MM-kilpailuissa päättyi lauantaina vaisuissa merkeissä.

Minna Leinonen sijoittui 22:nneksi ilmakiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa. Suomen toinen edustaja MM-kisojen viimeisenä päivänä ammutussa R5-kilpailussa oli Jukka Mikkonen, joka oli 45:s.

Leinonen ampui tuloksen 598 ja Mikkonen tuloksen 589.

‒ Totta kai toivoimme enemmän ja olo on pettynyt. Ei tässä kuitenkaan kannata jäädä tuleen makaamaan, vaan ajattelemme jo jatkoa, Suomen joukkueenjohtaja Pirjo Peltola sanoi.

‒ Kisojen ainoa miinus oli se, että ilma-aserata oli liian pieni, ja siellä meinasi olla ahdasta. Se ei ollut MM-kisojen arvoinen suorituspaikka. Tämä ei tietenkään ole mikään selitys, mutta jäi vähän hampaankoloon, Peltola jatkoi.

MM-Zagrebissa oli jaossa mitaleiden lisäksi 24 maapaikkaa Lontoon paralympialaisiin 2012, kun lajeittain kaksi parasta sai paikan. Uudistusta täydentävät maanosien mestaruuskilpailuista 2009-11 voittajille jaettavat 36 maapaikkaa. Kaikkiaan paralympialaisiin pääsee 100 mies- ja 40 naisampujaa.

Lauantaina suomalaisilla oli siten viimeinen mahdollisuus saavuttaa suora maapaikka Lontooseen, kun Leinonen ja Mikkonen osallistuivat R5-kilpailuun. Sitä ei nyt tullut, ja tämä oli viimeinen mahdollisuus saavuttaa se myös tänä vuonna, sillä maailmancup jatkuu ensi vuonna.

‒ Zagrebissa suomalaisten parhaiksi sijoituksiksi jäivät Leinosen viides sija pienoiskiväärissä ja Erkki Pekkalan yhdeksäs sija ilmakiväärissä. Taso vain kovenee, Peltola summasi  kisaviikon annin.

Liikuntavammaisten ampumaurheilun MM-kilpailut 24.7. (Zagreb, Kroatia)

R5 SH2, ilmakivääri, 60 ls + 10 ls finaali, makuu: 1) Dragan Ristic Serbia 706,6 (600+106,6), 2) Hongxiang Yuan Kiina 706,2 (600+106,2), 3) Jie Liu Kiina 706,0 (600+106,0),… 22) Minna Leinonen Suomi 598,… 45) Jukka Mikkonen Suomi 589.

Lisää tietoa kisoista löydät täältä.