Tekijä: admin

Marjo Yli-Kiikka Lontooseen: Vihdoin ja viimein!

Juha Hirvi (vas.), Marjo Yli-Kiikka ja Jari Karinkanta olivat maanantaina Olympiakomitean lähtöinfossa. Kuvat: Lassi Palo
Marjo Yli-Kiikan kuulumiset kiinnostivat tiedotusvälineitä.

Kivääriampuja Marjo Yli-Kiikka lähti maanantaina kohti Lontoon olympialaisia. Vihdoin ja viimein, sillä lähtöä on tehty jo monen viikon ajan, hän sanoi juuri ennen lähtöään Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Marjo Yli-Kiikan kanssa Lontooseen matkustivat Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Jari Karinkanta ja kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi, joka on myös Yli-Kiikan henkilökohtainen valmentaja, sekä viisi purjehdusjoukkueeseen kuuluvaa.

– Nyt alkaa tapahtua! Nainen on kunnossa, aseet ovat kunnossa ja kunto on kunnossa, Yli-Kiikka naurahti Olympiakomitean järjestämässä tiedotustilaisuudessa hotelli Hilton Airportissa.

Yli-Kiikka ampui Suomelle olympiapaikan naisten pienoiskiväärin täysottelussa Belgradin EM-kisoissa viime vuoden elokuussa. Vuoden toinen huippusaavutus oli uran ensimmäinen aikuisten arvokisamitali olympialajeissa eli ilmakiväärin EM-hopea, jonka hän voitti Italian Bresciassa.

Yli-Kiikka kilpailee Lontoossa ”piekkarin” lisäksi naisten ilmakiväärissä, jossa jaetaan ensimmäiset olympiamitalit. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) tiedotusvastaava Marco Dalla Dea on todennut, että tiedotusvälineitä kiinnostaa aina olympialaisten ensimmäinen kultamitalisti. Dalla Dean mukaan ilmakivääriä tuleekin seuraamaan useita satoja toimittajia heti avajaisia seuraavana aamuna.

– Joku sen pelin aina aloittaa. Naisten ilmakivääri on siihen loistava laji. Olen valmis, Yli-Kiikka sanoi.

Pienoiskiväärin mitaleista kilpaillaan viikon kuluttua eli seuraavana lauantaina.

– Lajitreenejä on viikon aikana, ja kisakylässä on tekemistä, enkä ole koskaan ”hotellikuolemaa” kokenut, Yli-Kiikka vastasi kysymykseen viikon tekemisistä olympiakaupungissa.

Olympiamatka on kahden lajin taitajalle jo uran kolmas. Olympiamitalisti Juha Hirven valmentama Yli-Kiikka on siviilitoimeltaan ylitarkastaja Maaseutuviraston maaseutuelinkeino-osastolla Seinäjoella. Yli-Kiikka on sanonut lähtevänsä Lontooseen kovin odotuksin, koska suunta on ollut olympialaisissa ylöspäin. Hänen toistaiseksi paras sijoituksensa on ”piekkarin” 14. sija Pekingissä. Yli-Kiikka toivoo menestyvänsä paremmin kuin edellisissä olympialaisissa.

– Se on kova mutta ei mahdoton tavoite. Olen finaalipaikkoja hätyytellyt, ja kyllä se sieltä joskus tulee, hän sanoi äskettäin ilmestyneessä Urheiluampuja-lehdessä.

Kun Olympiakomitean Laura Lehtonen kysyi maanantaina Yli-Kiikalta, onko nyt ihan ”sen huippusuorituksen aika”, tämä vastasi:

– Joo. Finaalisijan haluan.

Juha Hirvi on sitä mieltä, että jos Yli-Kiikka on ampuessaan omalla hyvällä tasollaan, ”kaikki on auki”. Yli-Kiikka ei harjoittele Lontoossa heti huomenna, vaan vasta keskiviikkona. Hän kertoi poteneensa muutaman päivän ajan kurkkukipua, joka on nyt onneksi taittumassa.

– Viimeksi kuluneen viikon aikana olen harjoitellut, käynyt asuntomessuilla ja ottanut lungisti. Pakkasin tavarat huolellisesti, ja eilen ajoin tänne.

Valmennuksen johtaja Jari Karinkanta kertoi, että kaikki on olympialaisiin osallistuvilla suomalaisilla ampumaurheilijoilla hyvin.

– Satu Mäkelä-Nummela (trap) ja Kai Jahnsson (pistooli) ovat olleet tällä kaudella maailmancupin finaalissa. Mira Suhosella ja Marjolla ei ihan sitä huippusuoritusta ole vielä tullut. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, ja yksi tai kaksi finaalipaikkaa on ihan mahdollisia. Isompia murheita ei pitäisi olla. Nyt on treenattu ja haettu sitä kisanälkää.

– Jaakko Björkbacka on ampunut viimeksi kuluneiden viikkojen aikana hyvin. Tästä on hyvä jatkaa, ja toivottavasti muillakin on hyvä draivi päällä. Nyt on vain saatava oikealla hetkellä kaikki kohdalleen.

Ampumaurheilu on ainoa laji kesäolympialaisissa, joka on tuonut Suomeen mitalin kaikissa 2000-luvulla järjestetyissä kisoissa.

– Toivon tietysti, että pysymme mitalikannassa myös Lontoossa, Karinkanta sanoi.

Hirvi lähtee nyt seitsemänsiinsä olympialaisiin – ensimmäisen kerran valmentajana. Urheilijana takana on seitsemäntoista starttia, neljä finaalia ja yksi mitali.

Mira Suhonen ja Kai Jahnsson matkustivat Lontooseen lauantaina. Trapin hallitsevan olympiavoittajan Satu Mäkelä-Nummelan matkustuspäivä on 30. heinäkuuta.

Kuka?

Marjo Yli-Kiikka
Synt.: 16.6.1978, Isokyrö
Asuinpaikka: Seinäjoki
Seura: Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
Valmentaja: Juha Hirvi
Kilpailulajit: kiväärilajit
Aiemmat olympiakisat
2004 20:s pienoiskivääri 3×20, 22:s ilmakivääri
2008 14:s pienoiskivääri 3×20, 38:s ilmakivääri
Maailmancupit 2012: Lontoo: 10m ilmakivääri 396/21:s, 50m pienoiskivääri 3×20 ls karsinta 565; Milano: 10m ilmakivääri 394/37:s; München: 10m ilmakivääri 395/42:s, 50m pienoiskivääri 3×20 ls 574/45:s

Marjo Yli-Kiikka Lontoon olympialaisissa
(Ajat Suomen aikaa.)

La 28.7.
10.15 10m ilmakivääri/naiset
13.00 Finaali: 10m ilmakivääri/naiset

La 4.8.
11.00 50m pienoiskivääri, 3×20 ls/naiset
14.45 Finaali: 50m pienoiskivääri, 3×20 ls/naiset

Lisää tietoa olympialaisista löydät täältä.

Neljä Suomen ennätystä automaattitrapin SM-kilpailuissa

Orimattilan Seudun Urheiluampujat järjesti viikonvaihteessa automaattitrapin SM-kilpailut, joissa tehtiin neljä uutta Suomen ennätystä.

Matti Nummela teki ennätyksen Y50-sarjassa (70+20=90) ja Matti Honkaharju Y60-sarjassa (66+17=83). LV2-sarjassa Juha Myllymäki ampui finaalin jälkeisen SE:n (46+17=63), ja joukkuekilpailun Y50-sarjassa Raseborg Skyttar (Jarl Österman, Rolf Hellgren, Magnus Backman) ampui SE:ksi 180.

A-trapin SM-kilpailut
20.-22.7. Orimattila

Tulokset

Y: 1) Kim Känsälä, KP-V 110+19=129, 2) Matti Nummela, OSU 106+22=128, 3) Pasi Saarinen, KMY 109+18=127, 4) Petri Haklin, KMY 108+17=125, 5) Miikka Valtonen, MKMS 106+14=120, 6) Jukka Laakso, OSU 107+13=120, 7) Heikki Siivonen, LAS 105, 8) Ari Lehtonen, LAS 105, 9) Tomi Hämäläinen, VihA 104, 10) Pekka Boren, RMY 104, 11) Tuomo Rajakangas, HalsMS 104, 12) Pekka Ylikangas, KannA 104, 13) Timo Nissilä, RMY 103, 14) Kari Kopra, NMA 103, 15) Antti Virolainen, LAS 103, 16) Mauno Ylikangas, KannA 103, 17) Antti Pirttisalo, RMY 101, 18) Juha Yliluoma, MKMS 101, 19) Tuomas Hjelm, Trap-73 101, 20) Risto Paavola, KP-V 100, 21) Ari Simola, KMY 99, 22) Timo Valtonen, MKMS 99, 23) Ari Hyypiä, K-SHa 98, 24) Pasi Tanhuanpää, LAS 98, 25) Kari Kautto, ViitA 97, 26) Guy Finnberg, SSG 97, 27) Manu Mastokangas, HalsMS 97, 28) Juha-Pekka Möttölä, KarMAS 97, 29) Jouko Lettojärvi, OSU 96, 30) Jonas Forsman, PSF 96, 31) Mika Ruotsalainen, SA 95, 32) Harri Bister, K-64 95, 33) Toni Varila, KP-V 94, 34) Karri Arminen, OSU 94, 35) Vesa Järvinen, Trap-73 94, 36) Mauri Mastokangas, HalsMS 93, 37) Petri Saarenpää, HalsMS 93, 38) Mikko Mansikkamäki, Trap-73 90, 39) Joona Vähäsöyrinki, KP-V 90, 40) Jouko Rauma, PAM 89, 41) Jarkko Helenius, OSU 88, 42) Mikko Virtanen, K-64 88, 43) Mikael Martin, PSF 87, 44) Jyrki Koivusalo, YMS 87, 45) Börje Brännbacka, PSF 86, 46) Reijo Luomala, KP-V 86, 47) Tuomas Tähtinen, SSG 85, 48) Ari Arvonen, K-64 85, 49) Ari Heikkiniemi, RMY 84, 50) Asko Lampinen, TRS 84, 51) Sami Hirsikangas, KannA 81, 52) Matti Arentti, YMS 80, 53) J-P Tuhkanen, SSG 79, 54) Heimo Manninen, MA 79, 55) Jaakko Karjalainen, Trap-73 79, 56) Risto Hämäläinen, MA 78, 57) Petri Heikkiniemi, RMY 77, 58) Toni Hartonen, K-64 76, 59) Pentti Soini, Rassi 74, 60) Timo Hietikko, KSA 73, 61) Henrikki Vitali, SSG 56, 62) Matti Qvick, MKMS 55, 63) Mika Myllylä, K-64 53.

N: 1) Marika Salmi, OSU 68+17=85, 2) Marja Maunula, OSU 57+17=74, 3) Mopsi Veromaa, SSG 60+14=74, 4) Mia Piri, SSG 59+14=73, 5) Merja Mastokangas, HalsMs 54+16=70, 6) Pia Nybäck, SSG 52+17=69, 7) Kirsi Yliluoma, MKMS 51, 8) Marjo Penttilä, NMA 44, 9) Maija Laine, SaSA 39, 10) Riitta Kuisma, SaSA 37, 11) Jaana Ahlroos, SaSA 17.

N20: 1) Hanna Ojala, OSU 42+8=50.

Y15: 1) Vili Kopra, OSU 51+12=63, 2) Niko Kopra, OSU 47+12=59, 3) Matias Koivu, OSU 44+13=57, 4) Miki Ylönen, PiekSA 38+15=53, 5) Viljo Silmäri, PiekSA 37+8=45, 6) Rami Honkaharju, RMY 20+8=28.

Y17: 1) Eemil Pirttisalo, RMY 64+15=79, 2) Juha Heikkiniemi, RMY 62+15=77, 3) Cristoffer Österman, RS 57+14=71, 4) Miko Nykänen, ViitA 53+13=66, 5) Jesse Heikkilä, LoA 51+11=62, 6) Juhani Ripatti, OSU 40+12=52, 7) Aki Valtari, YMS 35.

Y20: 1) Mika Bister, K-64 60+23=83, 2) Henrik Wejberg, HyMa 61+16=77, 3) Santeri Laaksonen, EuSA 59+15=74, 4) Karri Arminen, OSU 59+15=74, 5) Aleksi Pirttisalo, RMY 53+21=74, 6) Roni Vitali, SSG 58+16=74, 7) Juho-Pekka Maunula, OSU 47.

Y50: 1) Matti Nummela, OSU 70+20=90 SE+FSE, 2) Jari Rämö, K-64 65+16=81, 3) Risto Rämö, LAS 62+17=79, 4) Matti Tupola, LoA 62+17=79, 5) Altti Soimola, PHC 63+15=78, 6) Juha Silovaara, KMY 64+14=78, 7) J-P Tuhkanen, SSG 62, 8) Kari Kautto, ViitA 61, 8) Timo Heikkilä, LoA 61, 10) Jouko Lettojärvi, OSU 61, 10) Sauli Turpeinen, ESF 61, 12) Rainer Majanen, MKMS 60, 13) Seppo Törnroos, LAS 59, 14) Juhani Kallio, P-HA 58, 15) Juhani Sinnemäki, YMS 56, 16) Ari Heikkiniemi, RMY 55, 17) Heimo Manninen, MA 54, 18) Vesa Laahanen, ViitA 54, 19) Harri Bister, K-64 53, 20) Kari Vilen, SSG 52, 21) Reijo Luomala, K-PV 52, 22) Leo Vanhatalo, LäSA 51, 23) Matti Qvick, MKMS 51, 24) Jouko Rauma, PAM 50, 25) Juha Seppä, MyA 50, 26) Kari Aalto, KMY 49, 27) Juha Tuominen, MyA 49, 28) Kalle Suominen, SSG 49, 29) Hannu Takala, PHC 48, 30) Ilpo Kansikas, KaMy-58 48, 31) Vesa Leivo, K-64 47, 32) Timo Liukkonen, LAS 47, 33) Jaakko Horkka, K-64 47, 34) Kari Piepponen, MyA 44, 35) Hannu Hakala, NMA 43, 36) Risto Kavander, KMY 42, 37) Rauno Heikkiniemi, RMY 34.

Y60: 1) Matti Honkaharju, RMY 66+17=83 SE+FSE, 2) Jarl Österman, RS 64+18=82, 3) Ari Lehtonen, LAS 63+18=81, 4) Heikki Keskitalo, LAS 61+17=78, 5) Raimo Jokiniemi, LoA 60+16=76, 6) Juhani Manninen, SaSA 59+13=72, 7) Markku Vikström, MKMS 59, 8) Timo Valtonen, MKMS 59, 9) Magnus Backman, RS 58, 10) Rolf Hellgren, RS 58, 11) Risto Hämäläinen, MA 57, 12) Risto Kaukinen, LoA 57, 13) Heikki Siivonen, LAS 57, 14) Seppo Silvan, VihA 56, 15) Risto Paavola, K-PV 55, 16) Erkki Leino, OMAS 55, 17) Veli Ala-Honkola, JMS 54, 18) Guy Finnberg, SSG 54, 19) Erkki Metsäaho, LoA 53, 20) Valter Forsblom, PMY 53, 21) Markku Nikkanen, SSG 50, 22) Antero Allisto, SSG 47, 23) Matti Mannonen, SSG 47, 24) Lassi Kyyhkynen, K-64 46, 25) Seppo Kyyhkynen, K-64 46, 26) Jukka Ruohonen, SaSA 45, 27) Pentti Soini, Rassi 44, 27) Aimo Varis, ViitA 44, 27) Börje Brännbacka, PSF 44, 30) Kauko Vehma, Name 88 41, 31) Keijo Kunttu, SMY 40.

Y70: 1) Reino Kriikkula, JMS 58+16=74, 2) Juhani Jauhiainen, SaSA 57+14=71, 3) Heikki Parantainen, SSG 56+15=71, 4) Taisto Mäkinen, YMS 53+16=69, 5) Georg Snell, TrapA 53+12=65, 6) Jussi Haramaa, Name 88 54+10=64, 7) Jorma Kallio, EuSA 51, 8) Paavo Sele, Paukku 51, 9) Martti Teini, ESF 50, 10) Reino Laine, K-64 50, 11) Martti Marttila, YMS 48, 12) Matti Humalalampi, LäSA 47, 13) Erkki Inkiläinen, OSU 46, 14) Martti Matsinen, Rassi 46, 15) Raimo Ahlroth, LoA 46, 16) Jaakko Luoma, Paukku 46, 17) Tauno Lappeteläinen, HyMa 45, 18) Erkki Mikkola, LAS 41, 19) Matti Ahonen, MKMS 39, 20) Martti Nieminen, EuSA 36, 21) Erkki Hietala, OSU 34, 22) Juhani Poutanen, TrapA 32.

LV1: 1) Heimo Lehtola, JMS 44+12=56, 2) Taisto Rättö, VihA 31+13=44.

LV2: 1) Juha Myllymäki, KP-V 46+17=63 FSE, 2) Kai Hyvärinen, SaSA 42+12=54, 3) Pentti
Kumpulainen, KEUA 35+12=47.

LV3: 1) Seppo Ronkanen, SUMA 41+13=54.

Joukkuekilpailut

Y: 1) KMY (Ari Simola, Pasi Saarinen, Petri Haklin) 316, 2) OSU (Matti Nummela, Jukka Laakso, Jouko Lettojärvi) 309, 3) MKMS (Miikka Valtonen, Juha Yliluoma, Timo Valtonen) 306, 4) LAS 306, 5) KP-V 294, 6) HalsMS 294, 7) RMY 291, 8) KannA 288, 9) Trap-73 285, 10) PSF 269, 11) K-64 233, 12) SSG 220.

N: 1) SSG (Mopsi Veromaa, Mia Piri, Pia Nybäck) 171, 2) OSU (Hanna Ojala, Marika Salmi, Marja Maunula) 167, 3) SaSA (Maija Laine, Riitta Kuisma, Jaana Ahlroos) 93.

Y20: 1) RMY (Aleksi Pirttisalo, Juha Heikkiniemi, Eemil Pirttisalo) 179, 2) OSU II (Karri Arminen, Juho-Pekka Maunula, Vili Kopra) 157, 3) OSU I (Niko Kopra, Juhani Ripatti, Matias Koivu) 131.

Y50: 1) RS (Jarl Österman, Rolf Hellgren, Magnus Backman) 180 SE, 2) LAS I (Heikki Siivonen, Seppo Törnroos, Ari Lehtonen) 179, 3) LoA I (Raimo Jokiniemi, Risto Kaukinen, Timo Heikkilä) 178, 4) OSU 177, 5) LAS II 170, 6) MKMS 169, 7) K-64 164, 8) LoA II 161, 9) SaSA 161, 10) ViitA 159, 11) YMS 157, 12) KMY 155, 13) RMY 155, 14) MyA 143.

Ennätystehtailu jatkui Laukaan SM-kilpailuissa

Ennätystehtailu jatkui Laukaassa järjestettyjen nuorten ja ikäsarjojen pistooli- ja kiväärilajien SM-kilpailujen päätöspäivänä sunnuntaina. Lauantain tavoin kisoissa tehtiin useita uusia Suomen ennätyksiä.

Äskettäin nuorten EM-hopeaa voittanut Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka sivusi Y20-sarjan 50m kiväärin makuun 60 laukauksen kilpailussa peruskilpailun SE:tä 598 ja ampui uuden finaalin jälkeisen SE:n 701,7. Finaalissa Björkbacka tähtäsi 103,7 pistettä.

– Tulos on ihan hyvä, eikä se ollut mikään yllätys, koska olen hyvässä kunnossa. Tulostakin on tuolloin tultava. Kun tulos on yli 700 pistettä, on jollakin tavalla onnistunut. Se oli hyvää omaa ammuntaa, hän sanoi.

– Olin kevään ja alkukesän melkein koko ajan kipeänä, mutta onneksi sain olla terveenä muutaman viikon ennen EM-kilpailuja. Vire oli hyvä, mutta nyt olen taas tulossa kipeäksi, Björkbacka kertoi. Hänen varusmiespalveluksensa päättyy noin kahden kuukauden kuluttua.

Urheilullisesti Björkbackalla on hyvä vuosi takanaan. Viime vuoden elokuussa hän voitti poikien EM-kultaa ja pari viikkoa sitten hopeaa, ja nyt syntyi uusi Suomen ennätys.

– Se on aina hyvä, kun pysyy mitalikannassa kiinni, hän kommentoi.

Juho Kurki puolestaan kohensi saman lajin Y24-sarjan Suomen ennätykseksi 699,3 pistettä. Kankaanpään Ampujia edustavan Kurjen peruskisan tulos 598 on myös uusi ennätys. Kurjen seuratoveri Jani Sokura teki Y20-sarjan 25m olympiapistoolissa uuden SE:n finaalissa (16).

Muut ennätykset:
25m olympiapistooli sarja N50: Merja Ahonen KaA 275
25m olympiapistooli joukkue Y50: Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1650
25m olympiapistooli sarja Y60: Lars Holmberg HyMAS 567
50m kivääri makuu joukkue, sarja Y16: Mikkelin Ampujat 2 1154
50m kivääri makuu joukkue, sarja N16: 1) Poliisien Ampumaseura 1159
50m kivääri 60 ls, makuu sarja N18: 1) Saana Tattari HlAS 593 (siv SE)
50m kivääri makuu joukkue, sarja Y24: 1) Lehtimäen Ampujat 1771

Tämä oli ensimmäinen Keski-Suomen Ampujien ja Tikkakosken Ampujien järjestämistä SM-kilpailuista, joissa ratkotaan Suomen mestaruuksia 25 ja 50 metrin pistoolilajeissa ja nuorten 50 metrin kiväärilajeissa. Tänä viikonloppuna mestaruuksista ampuivat pistoolilajeissa nuoret (16-20-vuotiaat) ja yli 50-vuotiaat ikämies- ja -naisampujat ja kiväärilajeissa nuoret. Toinen kisaviikonloppu on heti Lontoon olympialaisten jälkeen (10.-12.8.), jolloin ratkotaan mestaruudet pistoolilajien miesten ja naisten yleisissä sarjoissa.

Ensimmäisen kisaviikonlopun osallistujamäärä oli 264. Kilpailusuorituksia oli 602. Mukana oli ampujia kaikkiaan 70 eri seurasta Ahvenanmaalta Ivaloon.

Pistooli- ja kiväärilajien SM-kilpailut, nuoret ja ikäsarjat
20.-22.7. Laukaa (KSA:n rata)

Tuloksia su 22.7.

25m olympiapistooli sarja Y18: 1) Stefan Miettinen KAMS 522, 2) Jesse Piippo P-HA 518, 3) Jere Piippo P-HA 515, 4) Oskari Eloranta KaA 512, 5) Samuel Turigin SsA 470, 6) Jani Pitkänen KaA 436, 7) Julius Jänismäki TSA 435.

25m olympiapistooli + finaali sarja Y20: 1) Jani Sokura KaA 16,0/FSE (495), 2) Sami Leppälä JjA 9,0 (518), 3) Aleksi Pirttimäki SsA 4,0/2,0 (504), 4) Jani Piippo P-HA 3,0/1,0 (502), 5) Eemeli Annala PorkkA 1,0 (433).

25m olympiapistooli joukkue, sarja Y20: 1) Pohjois-Hämeen Ampujat 1535, 2) Seinäjoen Seudun Ampujat 1490, 3) Kankaanpään Ampujat 1443.

25m olympiapistooli sarja N20: 1) Noora Kivistö SsA 516.

25m olympiapistooli sarja N50: 1) Merja Ahonen KaA 275 (SE).

25m olympiapistooli sarja Y50: 1) Jussi Laukkanen AsAs 557, 2) Hannu Räsänen KSA 556, 3) Tapio Heikkonen HyMAS 544, 4) Pasi Törmälä HyMAS 539, 5) Raimo Laine RS 537, 6) Jaakko Sand SUA 531, 7) Jarmo Talka ESA 530, 8) Reijo Rantakangas LehA 530, 9) Kari Metsätalo MA 522, 10) Ari Ukkola IvUA 513, 11) Esa Lehtovirta KSA 497, 12) Juha Lamberg P-HA 441, 13) Matti Kyllönen KAMS 256 DNF.

25m olympiapistooli joukkue, sarja Y50: 1) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1650, 2) Mikkelin Ampujat 1622, 3) Keski-Suomen Ampujat 1566, 4) Raseborgs Skyttar 1494, 5) Pohjois-Hämeen Ampujat 1438, 6) Luumäen Ampujat 1318.

25m olympiapistooli sarja Y60: 1) Lars Holmberg HyMAS 567 (SE), 2) Jouko Seppänen MA 550/45, 3) Jorma  Åsbacka MA 550/43, 4) Kari Lakka KAS 545, 5) Tauno Soutua P-HA 525, 6) Eero Hautala SsA 515, 7) Seppo Jortikka HlAS 506, 8) Hannu Seppä KAS 498, 9) Raimo  Ranta TiA 494, 10) Juhani Öhman TiA 493, 11) Rauno Vuorela LuuA 486, 12) Pentti Paavilainen P-HA 472, 13) Vidar  Fagerström RS 463.

25m olympiapistooli sarja Y70: 1) Matti Tulimäki JjA 515, 2) Risto Marjanen KSA 513, 3) Ulf Fagerström RS 494, 4) Jaakko Kurki HVA 462, 5) Seppo Aalto HyMAS 442, 6) Veijo Nousiainen LuuA 430, 7) Harri Hentula MA 414, 8) Timo Miettunen LuuA 402.

50m kivääri 40 ls, makuu sarja Y16: 1) Juho Katajamaa NoSA 391, 2) Jone Lång KaA 390, 3) Aatu Rahikainen MA 387, 4) Matias Kiuru PAS 386, 5) Juho Lähetkangas HaaAs 385, 6) Jimi Lång KaA 384, 7) Sebastian Långström ESF 383/18x, 8) Mika Piipponen KuusA 383/15x, 9) Mika Varjo MA 383/12x, 10) Niklas Mäkelä NoSA 378, 11) Julius Passi KA 377/11x, 12) Joona Rajala KuusA 377/10x, 13) Cristian Friman ESF 377/6x, 14) Sami Heiskanen PiekSA 376, 15) Teemu Hertz MA 375, 16) Kalle Nikulainen KitA 374, 17) Janne Härkänen MA 372, 18) Björn Friman ESF 366, 19) Nuutti Pieska HlAS 359, 20) Jere Salo NoSA 343.

50m kivääri makuu joukkue, sarja Y16: 1) Mikkelin Ampujat 2 1154 (JSE), 2) Mikkelin Ampujat 1 1129, 3) Kauhavan Ampujat 1128, 4) Esbo Skytteförening 1126, 5) Nokian Seudun Ampujat 1112.

50m kivääri 40 ls, makuu sarja N16: 1) Anna-Maria Siivonen RSA 392, 2) Henna Viljanen PAS 390, 3) Sanna Lager KA 388, 4) Armi Häkkinen PAS 385, 5) Satu Korhola MA 384/15x, 6) Jenna Kuisma PAS 384/10x, 7) Iida Okkonen MA 382/16x, 8) Inka Havukainen KitA 382/15x, 9) Riina Karhu IMAS 379, 10) Essi Koivisto KA 363, 11) Emmi Hyrkäs Hahlo 362, 12) Aliina Tuurinkoski IMAS 358, 13) Aino Rinta-Koski IMAS 346.

50m kivääri makuu joukkue, sarja N16: 1) Poliisien Ampumaseura 1159 (JSE), 2) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1083.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja Y18: 1) Aleksi Leppä HAS 590, 2) Joni Stenström RS 587, 3) Tommi Tella JA 584, 4) Ville Vaitinen KuusA 580/27x, 5) Aleksi Lammintausta KaA 580/17x, 6) Jesse Peurasaari ESF 579, 7) Taneli Ripatti MA 577, 8) Joni Laksola KhjA 573, 9) Matias Pukaralammi KaA 572, 10) Aleksi Jarva ESF 556.

50m kivääri makuu joukkue, sarja Y18: 1) Esbo Skytteförening 1709.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N18: 1) Saana Tattari HlAS 593 (siv SE), 2) Elin Liewendahl ÅSSF 590, 3) Roosa Prusila NoSA 581, 4) Katariina Laine HlAS 580, 5) Pirita Ojanperä JjA 575, 6) Tiia-Maria Talvitie JjA 574/23x, 7) Aina Kivi ESF 574/21x, 8) Elin Abrahamsson ÅSSF 574/18x, 9) Johanna Mukkala PAS 572, 10) Jasmin Mattila SodA 570, 11) Riikka Määttä PAS 569, 12) Tea Sikanen PiekSA 567, 13) Annuriikka Korhola MA 537.

50m kivääri 60 ls, makuu + finaali sarja Y20: 1) Jaakko Björkbacka LehA 701,7/FSE (598/siv SE+103,7), 2) Anton Aprelev RS 691,1 (590+101,1), 3) Panu Villanen NoSA 690,2 (589+101,2), 4) Jussi Hölli NoSA 689,0 (589+100), 5) Olli Hahl MA 687,4 (586+101,4), 6) Jaakko Lehtinen SiiLa 669,8 (584+85,8), 7) Jan Liljeberg KSF 632,9 (538+94,9).

50m kivääri makuu joukkue, sarja Y20: 1) Raseborgs Skyttar 1745, 2) Kyrkslätt Skytteförening 1702.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N20: 1) Katarina Långström KSF 592/36x, 2) Gisela Miettinen LehA 592/31x, 3) Jaana Lager KA 589, 4) Riikka Parviainen SMAS 586, 5) Nita Törmänen SodA 585, 6) Annika Sihvonen SMAS 583, 7) Noora Pulju SodA 579, 8) Petra Liljeberg KSF 572, 9) Erika Dufvelin RS 568, 10) Laura Markko TiA 566, 11) Ida Lindroos NoSA 563, 12) Sanna Rintapukka JjA 544.

50m kivääri makuu joukku
e, sarja N20: 1) Sodankylän Ampujat 1734, 2) Jalasjärven Ampujat 1693.

50m kivääri 60 ls, makuu + finaali sarja Y24: 1) Juho Kurki KaA 699,3/FSE (598/SE+101,3), 2) Teemu Mesiäinen KuusA 695,0 (592+103), 3) Ville Nokipii P-HA 694,4 (592+102,4), 4) Teemu Lipponen NoSA 692,7 (590+102,7), 5) Janne Vartiainen MA 691,9 (589+102,9), 6) Marko Tanskanen JA 690,9 (590+100,9), 7) Sami Laksola KhjA 585, 8) Joni Virtanen KhjA 584, 9) Anton Miettinen LehA 581, 10) Juha Soini JjA 578, 11) Sauli Lakkisto TSA 577/27x, 12) Sami Korpela KaA 577/19x, 13) Pyry Passi KA 563.

50m kivääri makuu joukkue, sarja Y24: 1) Lehtimäen Ampujat 1771 (JSE), 2) Nokian Seudun Ampujat 1768, 3) Kankaanpään Ampujat 1755, 4) Mikkelin Ampujat 1752, 5) Kauhajoen Ampujat 1742.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N24: 1) Henna Kärhä Hahlo 592, 2) Pauliina Frilander PiekSA 591, 3) Paula Peltoniemi ÄäA 588, 4) Noora Leppäketo LuhA 571, 5) Elina Lehtomäki HaaAs 556.

Uusia Suomen ennätyksiä Laukaan SM-kilpailuissa

Laukaassa järjestettävissä nuorten ja ikäsarjojen pistooli- ja kiväärilajien SM-kilpailuissa tehtiin lauantaina useita uusia Suomen ennätyksiä.

Uudet SE-tulokset tekivät Äänekosken Ampujien Paula Peltoniemi N24-sarjan 50m kiväärin 3×20 laukauksen kilpailussa 671,6 (575+96,6) eli SE sekä peruskilpailussa että finaalissa, Poliisien Ampumaseura N16-sarjan 50m kiväärin 3×20 laukauksen joukkuekisassa (1647), Poliisien Ampumaseura sarjan N16 25m pistoolin joukkuekilpailussa (998) ja Y18-sarjan 25m pistoolin joukkuekisassa Kankaanpään Ampujat (1505).

Uusi ennätys tehtiin myös Y24-sarjan kiväärin 3x40ls peruskilpailussa, ja samalla syntyi myös finaalin jälkeinen SE Kankaanpään Ampujien Juho Kurjen toimesta: 1261,6/FSE (1164/SE+97,6). 25m vakiopistoolin Y18-sarjassa (Sodankylän Ampujien Aleksi Anttila 543) ja joukkuekisassa (SodA 1561) tehtiin myös uudet ennätykset.

Keski-Suomen Ampujat ja Tikkakosken Ampujat järjestävät kaksi SM-kilpailua, joissa ratkotaan Suomen mestaruuksia 25 ja 50 metrin pistoolilajeissa ja nuorten 50 metrin kiväärilajeissa. Kilpailut ammutaan KSA:n radalla Laukaassa 20.-22. heinäkuuta ja 10.-12. elokuuta.

Tänä viikonloppuna mestaruuksista ampuvat pistoolilajeissa nuoret (16-20-vuotiaat) ja yli 50-vuotiaat ikämies ja -naisampujat ja kiväärilajeissa nuoret. Toinen kisaviikonloppu on heti Lontoon olympialaisten jälkeen, jolloin ratkotaan mestaruudet pistoolilajien miesten ja naisten yleisissä sarjoissa.

Ensimmäisen kisaviikonlopun osallistujamäärä on 264. Kilpailusuorituksia ammutaan 602. Mukana on ampujia kaikkiaan 70 eri seurasta Ahvenanmaalta Ivaloon. Pistoolilajien 60- ja 70-vuotiaiden sarjoihin osallistuvat 1970- ja 80-luvun olympiakävijät Sakari Paasonen ja Paavo Palokangas.

Pistooli- ja kiväärilajien SM-kilpailut, nuoret ja ikäsarjat
20.-22.7. Laukaa (KSA:n rata)

Tuloksia la 21.7.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y16: 1) Jone Lång KaA 559/19x, 2) Cristian Friman ESF 559/10x, 3) Sebastian Långström ESF 544, 4) Björn Friman ESF 543, 5) Juho Katajamaa NoSA 537, 6) Niklas Mäkelä NoSA 528, 7) Jimi Lång KaA 522, 8) Kalle Nikulainen KitA 506.

50m kivääri 3×20 ls joukkue, sarja Y16: 1) Esbo Skytteförening 1646.

50m kivääri 3×20 ls sarja N16: 1) Henna Viljanen PAS 559, 2) Anna-Maria Siivonen RSA 555/15x, 3) Armi Häkkinen PAS 555/13x, 4) Sanna Lager KA 553, 5) Jasmin Mattila SodA 549/15x, 6) Aina Kivi ESF 549/13x, 7) Satu Korhola MA 544, 8) Jenna Kuisma PAS 533, 9) Emmi Hyrkäs Hahlo 524.

50m kivääri 3×20 ls joukkue, sarja N16: 1) Poliisien Ampumaseura 1647 (JSE).

50m kivääri 3×20 ls sarja Y18: 1) Aleksi Leppä HAS 575, 2) Tommi Tella JA 570, 3) Joni Stenström RS 565, 4) Ville Vaitinen KuusA 546, 5) Matias Pukaralammi KaA 544, 6) Aleksi Lammintausta KaA 543, 7) Aleksi Jarva ESF 538, 8) Taneli Ripatti MA 529.

50m kivääri 3×20 ls joukkue, sarja Y18: 1) Kankaanpään Ampujat 1646, 2) Nokian Seudun Ampujat 1607.

50m kivääri 3×20 ls sarja N18: 1) Saana Tattari HlAS 572, 2) Katariina Laine HlAS 556, 3) Elin Liewendahl ÅSSF 547, 4) Pirita Ojanperä JjA 544, 5) Roosa Prusila NoSA 542, 6) Elin Abrahamsson ÅSSF 530.

50m kivääri 3×20 ls + finaali sarja N20: 1) Gisela Miettinen LehA 668,9 (580+88,9), 2) Erika Dufvelin RS 662,6 (569+93,6), 3) Katarina Långström KSF 656,1 (564+92,1), 4) Jaana Lager KA 654,3 (563+91,3), 5) Annika Sihvonen SMAS 653,7 (559+94,7), 6) Riikka Parviainen SMAS 652,4 (554+98,4), 7) Noora  Pulju SodA 648,6 (558+90,6), 8) Petra Liljeberg KSF 644,4 (548+96,4), 9) Nita Törmänen SodA 534.

50m kivääri 3×20 ls joukkue, sarja N20: 1) Sodankylän Ampujat 1641.

50m kivääri 3×20 ls + finaali sarja N24: 1) Paula Peltoniemi ÄäA 671,6/FSE (575/SE+96,6), 2) Pauliina Frilander PiekSA 665,5 (570+95,5), 3) Henna Kärhä Hahlo 662,1 (565+97,1), 4) Noora Leppäketo LuhA 624,6 (541+83,6).

25m pistooli 40 ls sarja Y16: 1) Julius Jänismäki TSA 359, 2) Björn Friman ESF 350, 3) Cristian Friman ESF 348, 4) Tommi Ojaniemi SodA 343, 5) Samuel Turigin SsA 330.

25m pistooli joukkue, sarja Y16: 1) Esbo Skytteförening 1021.

25m pistooli 40 ls sarja N16: 1) Sandra Toivonen PAS 340, 2) Henna Viljanen PAS 330, 3) Essi Kuisma PAS 328, 4) Emma Numminen ESF 323.

25m pistooli joukkue, sarja N16: 1) Poliisien Ampumaseura 998 (JSE).

25m pistooli 60 ls sarja Y18: 1) Aleksi Anttila SodA 560, 2) Joonas Kuusela SodA 556, 3) Otto Suuronen MA 543, 4) Stefan Miettinen KAMS 536, 5) Oskari Eloranta KaA 533, 6) Jere Piippo P-HA 531, 7) Jesse Piippo P-HA 528/9x, 8) Tuomas Pukaralammi KaA 528/8x, 9) Jani Pitkänen KaA 444.

25m pistooli joukkue, sarja Y18: 1) Kankaanpään Ampujat 1505 (JSE).

25m pistooli 60 ls sarja N18: 1) Noora Kivistö SsA 533.

25m pistooli 60 ls sarja Y20: 1) Miika Leppänoro IvUA 570, 2) Jani Sokura KaA 563, 3) Aleksi Pirttimäki SsA 552, 4) Jani Piippo P-HA 550, 5) Sami Leppälä JjA 549, 6) Eemeli Annala PorkkA 533.

25m pistooli joukkue, sarja Y20: 1) Pohjois-Hämeen Ampujat 1609.

25m pistooli 60 ls + finaali sarja N20: 1) Susanna Ahomäki HSA 747,6 (556+191,6), 2) Therese  Lindgren RS 747,0 (551+196), 3) Tea Lepistö HSA 715,4 (530+185,4).

25m pistooli 60 ls sarja N50: 1) Sirkka Ylistö MY 546, 2) Ritva Lapinniemi SA 530/45, 3) Raija Vehanen K-UAS 530/39, 4) Mirja Aho KokMAS 521, 5) Heidi Walli SMY 440, 6) Merja Ahonen KaA 428.

25m pistooli 60 ls sarja Y50: 1) Kari Leskinen LAS 574, 2) Pasi Koivunen TiA 569/49, 3) Ismo Mäntysalo V-SA 569/44, 4) Ari Ukkola IvUA 566, 5) Hannu Räsänen KSA 565, 6) Tapio Palo-oja SUA 564, 7) Pekka Santanen SA 563, 8) Raimo Laine RS 561/14x, 9) Pekka Marttinen LievA 561/13x, 10) Torsti Annala PorkkA 561/11x, 11) Jussi Laukkanen AsAs 561/9x, 12) Kari Puoma-Korvel PiekSA 560, 13) Hannes Frigård SA 559, 14) Arto Halonen KAMS 558/12x, 15) Jyrki Leppälä AlavA 558/7x, 16) Sauli Kosonen PSA 555/12x, 17) Matti Kyllönen KAMS 555/9x, 18) Harri  Hiipakka KokMAS 554/10x, 19) Juha Lamberg P-HA 554/8x, 20) Tapio Heikkonen HyMAS 554/8x, 21) Jaakko Sand SUA 553/8x, 22) Jorma Lindström HVA 553/6x, 23) Seppo Asikainen KontU 552, 24) Jukka  Nikkari TSA 551/5x, 25) Simo Saarenmaa RSA 551/4x, 26) Kari Metsätalo MA 549/11x, 27) Pertti Munne K-64 549/9x, 28) Matti Nurminen K-64 547, 29) Esa Lehtovirta KSA 545, 30) Jarmo Talka ESA 542, 31) Matti Kaipiainen PAS 539, 32) Matti Kunttu KSA 517, 33) Eino Niskanen KAMS 490.

25m pistooli joukkue, sarja Y50: 1) Raseborgs Skyttar 1672, 2) Lapin Ampujat 1661, 3) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1659, 4) Tikkakosken Ampujat 1658, 5) Mikkelin Ampujat 1657, 6) Satakunnan Ampujat 1652, 7) Kaakon Hahlo 1650, 8) Pohjois-Hämeen Ampujat 1649, 9) Keski-Suomen Ampujat 1627 24x, 9) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1 1627 19x , 11) Turun Seudun Ampujat 1608, 12) Helsingin Varuskunnan Ampujat 2 1561.

25m pistooli 60 ls sarja Y60: 1) Jorma Åsbacka MA 569, 2) Raimo Lusenius LA 567/49, 3) Paavo Palokangas OrJy 567/43, 4) Seppo Hallikainen KaHa 567/35, 5) Vidar Fagerström RS 564/16x, 6) Heikki Lipsanen JuvA 564/12x, 7) Juhani Öhman TiA 563, 8) Tapio Kaitila V-SA 562, 9) Heino Pitkäkangas KaHa 561, 10) Olavi Kivelä P-HA 556, 11) Pekka Varjus HlAS 553, 12) Pekka Ranua LA 550, 13) Veijo Piironen P-HA 549, 14) Juhani Hynynen KAMS 546, 15) Tapio Hänninen LA 544/9x, 16) Seppo Virtanen P-HA 544/6x, 17) Reijo Martin LA 541, 18) Reino Jauhiainen KontU 540, 19) Jouko Seppänen MA 539, 20) Pentti Laihanen SA 535, 21) Paavo Westman KuusA 534, 22) Rauli Häkkilä NU 533, 23) Matti Föhr KAMS 532, 24) Pekka Kähkönen TSA 530, 25) Eero Paavola KA 528, 26) Antti Koskinen TSA 527/6x, 27) Veli-Pekka Karvinen HVA 527/4x, 28) Raimo Ranta TiA 526/9x, 29) Juhani Tonteri LuhA 526/5x, 30) Matti Saarainen KaHa 522, 31) Hannu Seppä KAS 519/6x, 32) Vesa Savolainen PorkkA 519/5x, 33) Seppo Tiensuu HVA 514, 34) Markku Tilli SMY 512, 35) Pentti Paavilainen P-HA 5
03, 36) Eero Markkanen SMY 494, 37) Kurt Wallden TSA 364 DNF.

25m pistooli 60 ls sarja Y70: 1) Jyrki Varis JA 552, 2) Ulf Fagerström RS 547, 3) Matti Nurminen HVA 542/46, 4) Jorma Jussila ÄSA 542/45, 5) Alpo Tuikka ÄäA 536, 6) Matti Mähönen PorkkA 535, 7) Antti Huhtio HVA 532, 8) Erkki Karri KokMAS 531, 9) Matti Arvela TSA 530, 10) Erkki Ström YVA 525, 11) Matti Tulimäki JjA 524, 12) Raimo Vanninen SMAS 521/5x, 13) Esko Kainulainen SMAS 521/2x, 14) Usko Mettiäinen HVA 520, 15) Pertti Vehanen K-UAS 518, 16) Seppo Lassila V-SA 516, 17) Pekka Olkkonen LuhA 515, 18) Olavi Ylistö MY 513, 19) Jaakko Kurki HVA 509, 20) Risto Marjanen KSA 504, 21) Seppo Aalto HyMAS 491.

P3 25m pistooli SH1 sarja Y50: 1) Tauno Matilainen PA 521, 2) Risto Heinistö SUA 514.

50m kivääri 3×40 ls + finaali sarja Y20: 1) Jaakko Björkbacka LehA 1233,5 (1148+85,5), 2) Anton Aprelev RS 1232,1 (1136+96,1), 3) Olli Hahl MA 1230,4 (1139+91,4), 4) Jussi Hölli NoSA 1110, 5) Jan Liljeberg KSF 1085,4 (1003+82,4).

50m kivääri 3×40 ls + finaali sarja Y24: 1) Juho Kurki KaA 1261,6/FSE (1164/SE+97,6), 2) Juha Soini JjA 1234,9 (1141+93,9), 3) Anton Miettinen LehA 1230,6 (1134+96,6), 4) Ville Nokipii P-HA 1222,8 (1130+92,8), 5) Janne Vartiainen MA 1213,5 (1121+92,5), 6) Teemu Lipponen NoSA 1207,4 (1115+92,4), 7) Marko Tanskanen JA 1204,8 (1115+89,8), 8) Teemu Mesiäinen KuusA 1120, 9) Sami Korpela KaA 1112/31x, 10) Pyry Passi KA 1112/25x, 11) Joni Virtanen KhjA 1098.

25m vakiopistooli sarja Y18: 1) Aleksi Anttila SodA 543 (SE), 2) Joonas Kuusela SodA 536, 3) Otto Suuronen MA 529, 4) Julius Jänismäki TSA 526, 5) Oskari Eloranta KaA 523, 6) Tuomas Pukaralammi KaA 516, 7) Jesse Piippo P-HA 509, 8) Björn Friman ESF 501, 9) Jere Piippo P-HA 500, 10) Tommi Ojaniemi SodA 482, 11) Cristian Friman ESF 468, 12) Jani Pitkänen KaA 425.

25m vakiopistooli joukkue, sarja Y18: 1) Sodankylän Ampujat 1561 (JSE), 2) Kankaanpään Ampujat 1464, 3) Esbo Skytteförening 1395.

25m vakiopistooli sarja N18: 1) Noora Kivistö SsA 510, 2) Sandra Toivonen PAS 507, 3) Emma Numminen ESF 426.

25m vakiopistooli sarja Y20: 1) Jani Sokura KaA 541, 2) Aleksi Pirttimäki SsA 525, 3) Eemeli Annala PorkkA 480, 4) Miika Leppänoro IvUA 452, 5) Jani Piippo P-HA 398.

25m vakiopistooli joukkue, sarja Y20: 1) Pohjois-Hämeen Ampujat 1407.

25m vakiopistooli sarja N20: 1) Therese Lindgren RS 535, 2) Susanna Ahomäki HSA 493.

25m vakiopistooli sarja N50: 1) Raija Vehanen K-UAS 532, 2) Ritva Lapinniemi SA 518, 3) Sirkka Ylistö MY 496, 4) Mirja Aho KokMAS 463, 5) Heidi Walli SMY 446.

25m vakiopistooli sarja Y50: 1) Hannu Räsänen KSA 548, 2) Jaakko Sand SUA 547, 3) Jussi Laukkanen AsAs 546/44, 4) Torsti Annala PorkkA 546/41, 5) Ari Ukkola IvUA 544, 6) Kari Leskinen LAS 542, 7) Hannes Frigård SA 539/12x, 8) Simo Saarenmaa RSA 539/12x, 9) Lauri Lauste SA 538, 10) Pekka Santanen SA 537, 11) Antti Pesonen LAS 533/6x, 12) Pertti Munne K-64 533/5x, 13) Tapio Palo-oja SUA 533/4x, 14) Kari Puoma-Korvel PiekSA 532, 15) Harri Hiipakka KokMAS 529, 16) Jarmo Talka ESA 528/7x, 17) Pasi Koivunen TiA 528/5x, 18) Raimo  Laine RS 528/5x, 19) Pekka Marttinen LievA 527, 20) Jorma Lindström HVA 524, 21) Tapio Heikkonen HyMAS 522, 22) Kari Metsätalo MA 521, 23) Jukka  Nikkari TSA 518, 24) Jyrki Leppälä AlavA 516, 25) Ismo Mäntysalo V-SA 515, 26) Matti Kunttu KSA 511, 27) Matti Nurminen K-64 510, 28) Matti Kyllönen KAMS 506, 29) Esa Lehtovirta KSA 504, 30) Sauli Kosonen PSA 503, 31) Seppo Asikainen KontU 502, 32) Matti Kaipiainen PAS 500.

25m vakiopistooli joukkue, sarja Y50: 1) Satakunnan Ampujat 1614, 2) Lapin Ampujat 1597, 3) Tikkakosken Ampujat 1575, 4) Mikkelin Ampujat 1569, 5) Keski-Suomen Ampujat 1563, 6) Pohjois-Hämeen Ampujat 1559, 7) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1520, 8) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1 1513, 9) Kaakon Hahlo 1505, 10) Turun Seudun Ampujat 1441, 11) Helsingin Varuskunnan Ampujat 2 1366, 12) Raseborgs Skyttar 1317.

25m vakiopistooli sarja Y60: 1) Raimo Lusenius LA 551, 2) Heikki Lipsanen JuvA 539, 3) Jorma Åsbacka MA 536/47, 4) Juhani Öhman TiA 536/42, 5) Reino Jauhiainen KontU 534, 6) Veijo Piironen P-HA 531, 7) Tapio  Hänninen LA 528, 8) Paavo Palokangas OrJy 526, 9) Hannu Seppä KAS 525/6x, 10) Tapio Kaitila V-SA 525/4x, 11) Pekka Varjus HlAS 521, 12) Seppo Hallikainen KaHa 520, 13) Pekka Ranua LA 518, 14) Seppo Virtanen P-HA 517, 15) Reijo Martin LA 515, 16) Jouko Seppänen MA 512, 17) Juhani Hynynen KAMS 511/9x, 18) Raimo  Ranta TiA 511/7x, 19) Olavi Kivelä P-HA 511/5x, 20) Matti Föhr KAMS 503, 21) Rauli Häkkilä NU 502, 22) Antti Koskinen TSA 501, 23) Heino Pitkäkangas KaHa 495, 24) Matti Saarainen KaHa 490/3x, 25) Seppo Tiensuu HVA 490/3x, 26) Pentti Laihanen SA 488, 27) Juhani Tonteri LuhA 457, 28) Pekka Kähkönen TSA 455/1x, 29) Eero Markkanen SMY 455/0x, 30) Markku Tilli SMY 448, 31) Veli-Pekka Karvinen HVA 437, 32) Kurt Wallden TSA 422, 33) Vidar  Fagerström RS 294 DNF.

25m vakiopistooli sarja Y70: 1) Jorma Jussila ÄSA 512, 2) Alpo Tuikka ÄäA 505, 3) Matti Nurminen HVA 499, 4) Ulf Fagerström RS 495, 5) Jyrki Varis JA 492, 6) Erkki Karri KokMAS 491, 7) Olavi Ylistö MY 488, 8) Pertti Vehanen K-UAS 483, 9) Pekka Olkkonen LuhA 480, 10) Esko Kainulainen SMAS 477, 11) Matti Tulimäki JjA 475, 12) Antti Huhtio HVA 474, 13) Seppo Lassila V-SA 472, 14) Raimo Vanninen SMAS 470, 15) Seppo Aalto HyMAS 467/1x, 16) Matti Mähönen PorkkA 467/0x, 17) Erkki Ström YVA 466, 18) Risto Marjanen KSA 462, 19) Jaakko Kurki HVA 461, 20) Matti Arvela TSA 456, 21) Usko Mettiäinen HVA 455.

Jahnsson ja Suhonen matkustivat Lontooseen: Kiva lähteä!

Lontooseen on kiva lähteä, Mira Suhonen ja Kai Jahnsson sanoivat hetki ennen olympiamatkansa alkua. Kuvat: Lassi Palo
Olympiakomitean Laura Lehtonen haastatteli pistooliampujia Mira Suhosta (vas.) ja Kai Jahnssonia sekä voimistelija Annika Urvikkoa lauantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Kaikki on ok, valmentaja Matthias Hahn sanoi.

Pistooliampujat Kai Jahnsson ja Mira Suhonen matkustivat lauantaina Lontooseen, jossa alkavat olympialaiset ensi perjantaina. He olivat ensimmäisten suomalaisurheilijoiden joukossa, sillä eilen kisapaikalle lensi kolme purjehtijaa.

Kai Jahnssonin ja Mira Suhosen kanssa Lontooseen matkustivat pistoolilajien päävalmentaja Matthias Hahn sekä kaksi voimistelu- ja kaksi pyöräilyjoukkueeseen kuuluvaa.

– On kiva lähteä! Pääsemme jo sunnuntaina treenaamaan, Jahnsson ja Suhonen hymyilivät hotelli Hilton Airportissa muutama tunti ennen Lontoon-lentoaan.

Kaksikko oli hyväntuulinen ja rento, eikä edes hikoilu Olympiakomitean (OK) tiedotustilaisuudessa tv-valojen loisteessa vienyt heidän iloisuuttaan.

– Aikainen olympiavalinta oli älyttömän hyvä juttu, kun tiesi, että kisalippu on olemassa jo joulukuussa. Sain lyötyä leirityksen ja kaiken muunkin lukkoon, ja pystyin rauhassa keskittymään olennaiseen, Jahnsson kertoi OK:n Laura Lehtosen haastattelussa.

Suhonen oli samaa mieltä Jahnssonin kanssa. Suhosen kevättä varjosti kuitenkin vuoden alussa tullut rannevamma. Se ei vienyt hänen taistelutahtoaan.

– Ennen rannevammaa minulla oli olkapää kipeänä seitsemän vuoden ajan, ja sen kanssa olin edellisissä olympialaisissa (Pekingissä 2008). Ranne voi nyt yllättävän hyvin, hän kertoi.

Suhosen viimeistely Lontoon olympialaisiin sujui samalla tavalla kuin edellisiinkin kisoihin. Hän on mennyt ”niin kuin hyvältä tuntuu ja jää hyvä maku”. Jahnsson sen sijaan on toiminut eri tavoin ja ottanut oppia Pekingistä teemalla mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä.

– Päivätyö on jäänyt hyvissä ajoin taakse. Olen saanut treenata ja hakea viimeistä silausta, hän kertoi maltilliseen tyyliinsä.

Entäpä sitten kisaolosuhteet Lontoon olympialaisissa? Ampumaurheilu käydään Woolwichin alueella, jonne on rakennettu väliaikaiset ampumaradat. Jahnsson ja Suhonen kilpailivat samassa paikassa huhtikuussa järjestetyssä maailmancupissa. Jahnsson sijoittui ilmapistoolissa upeasti neljänneksi uudella SE-tuloksella 687,9 (588+99,9).

– Siitä jäi tietysti mukava fiilis, ja Lontooseen on kiva palata. Jalat on kuitenkin pidettävä maassa, koska se oli silloin ja nyt lähdetään nollilta liikkeelle. Toivottavasti Lontoossa on nyt paremmat säät kuin huhtikuussa, jolloin kelit olivat surkeat.

Myös lämpimämpää säätä Lontooseen toivonut Suhonen sijoittui Pekingissä ilmapistoolissa hienosti seitsemänneksi. Mikä on tavoite nyt?

– Olen tyytyväinen, jos saan 40 hyvää kilpailulaukausta tauluun. Katsotaan sitten mihin se riittää, hän sanoi.

Valmentaja Matthias Hahnin mukaan suomalaiskaksikon asiat ovat ”ok”. Kotitehtävät on tehty, hän sanoi.

– Tunnemme toisemme nyt myös paremmin. Se on etu kuten myös se, että nämä ovat Miralle ja Kaitsulle toiset olympialaiset. Heillä on rutiinia, ja he tietävät miten asiat sujuvat ja mitä odottaa. Jos kaikki sujuu niin hyvin kuin he vain osaavat henkisesti ja fyysisesti, kaikki on mahdollista.

– Heillä on kapasiteettia, joka on nyt vain osattava käyttää. Kaikki yrittävät tehdä parhaansa juuri nyt, koska kaikki keskittyvät nyt niihin muutamiin kymmeniin minuutteihin, jotka järjestetään neljän vuoden välein, Hahn viittasi pistoolilajien peruskilpailuihin käytettäviin suoritusaikoihin.

Lontoon olympialaisten avajaiset ovat perjantaina 27. heinäkuuta. Jahnsson kilpailee miesten ilmapistoolissa lauantaina ja Suhonen naisten ilmapistoolissa sunnuntaina. Jahnssonin olympiaurakka jatkuu sunnuntaina 5. elokuuta, jolloin on vuorossa hänen toinen lajinsa eli 50m pistooli.

Kivääriampuja Marjo Yli-Kiikka matkustaa Lontooseen ensi maanantaina eli 23. heinäkuuta. Hänen kanssaan olympiamatkansa aloittavat myös Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Jari Karinkanta ja kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi. Neljän vuoden takaisen trapin olympiavoittajan Satu Mäkelä-Nummelan matkustuspäivä on 30. heinäkuuta.

Kuka?
Kai Jahnsson
Synt.: 25.1.1965, Helsinki
Asuinpaikka: Helsinki
Seura: Poliisien Ampumaseura, Helsinki
Valmentaja: Paula Viitasaari
Kilpailulajit: pistoolilajit
Ammatti: ylimerivartija Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivueessa
Aiemmat olympiakisat: 2008 21:s vapaapistooli, 29:s ilmapistooli
Maailmancupit 2012: Lontoo: 10m ilmapistooli 687,9 (588+99,9) SE/4:s, 50m pistooli 542/39:s; Milano: 10m ilmapistooli 571/54:s, 50m pistooli 542/49:s; München: 10m ilmapistooli 580/18:s, 50m pistooli karsinta 519

Mira Suhonen
Synt.: 9.7.1985, Kuortane
Asuinpaikka: Alavus
Seura: Kuortaneen Kunto
Valmentaja: Seppo Nevansuu
Kilpailulaji: ilmapistooliAmmatti: vaatetusalan artesaani
Aiemmat olympiakisat: 2008 7:s
Maailmancupit 2012: Lontoo: 369/71:s; Milano: 381/17:s; München: 379/29:s

Kai Jahnsson ja Mira Suhonen Lontoon olympialaisissa

La 28.7.
14.00 10m ilmapistooli/miehet (Kai Jahnsson)
17.25 Finaali: 10m ilmapistooli/miehet

Su 29.7.
11.00 10m ilmapistooli/naiset (Mira Suhonen)
13.45 Finaali: 10m ilmapistooli/naiset

Su 5.8.
11.00 50m pistooli/miehet (Jahnsson)
14.30 Finaali: 50m pistooli/miehet
(Ajat Suomen aikaa.)

Lisää tietoa löydät täältä.

Miika Leppänoro 50m pistoolin Suomen mestariksi Y20-sarjassa

Ivalon Urheiluampujien Miika Leppänoro voitti Y20-sarjan 50m pistoolin Suomen mestaruuden perjantaina Laukaassa alkaneissa nuorten ja ikäsarjojen pistooli- ja kiväärilajien SM-kilpailuissa.

Nuorten EM-kisoissakin äskettäin mukana olleen Miika Leppänoron voittotulos oli 602,4 (517+85,4).

Y18-sarjan mestaruuden nappasi Nurmeksen Ampumaseuraa edustava Karri Turunen, joka tähtäsi 511 pistettä. Kari Leskinen Lahden Ampumaseurasta ampui sarjassa Y50 uuden SE:n 534. Suomussalmen Urheiluampujien Jaakko Sandin Y50-sarjan voittotulos isopistoolissa on uusi SE.

Keski-Suomen Ampujat ja Tikkakosken Ampujat järjestävät kaksi SM-kilpailua, joissa ratkotaan Suomen mestaruuksia 25 ja 50 metrin pistoolilajeissa ja nuorten 50 metrin kiväärilajeissa. Kilpailut ammutaan KSA:n radalla Laukaassa 20.-22. heinäkuuta ja 10.-12. elokuuta.

Tänä viikonloppuna mestaruuksista ampuvat pistoolilajeissa nuoret (16-20-vuotiaat) ja yli 50-vuotiaat ikämies ja -naisampujat ja kiväärilajeissa nuoret. Toinen kisaviikonloppu on heti Lontoon olympialaisten jälkeen, jolloin ratkotaan mestaruudet pistoolilajien miesten ja naisten yleisissä sarjoissa.

Ensimmäisen kisaviikonlopun osallistujamäärä on 264. Kilpailusuorituksia ammutaan 602. Mukana on ampujia kaikkiaan 70 eri seurasta Ahvenanmaalta Ivaloon. Pistoolilajien 60- ja 70-vuotiaiden sarjoihin osallistuvat 1970- ja 80-luvun olympiakävijät Sakari Paasonen ja Paavo Palokangas.

Pistooli- ja kiväärilajien SM-kilpailut, nuoret ja ikäsarjat
20.-22.7. Laukaa (KSA:n rata)

Tuloksia pe 20.7.

50m pistooli sarja Y18: 1) Karri Turunen NAS 511, 2) Joonas Kuusela SodA 510, 3) Otto Suuronen MA 484, 4) Oskari Eloranta KaA 455, 5) Aleksi Bruun SMAS 436, 6) Tuomas Pukaralammi KaA 412.

50m pistooli + finaali sarja Y20: 1) Miika Leppänoro IvUA 602,4 (517+85,4), 2) Eemeli Annala PorkkA 577,2 (493+84,2), 3) Mika Kilpeläinen SMAS 485,6 (421+64,6).

50m pistooli sarja Y50: 1) Kari Leskinen LAS 534 (SE), 2) Antti Pesonen LAS 531, 3) Pasi Koivunen TiA 526, 4) Keijo Haapa-aho LSA 525, 5) Veikko Alanko HlAS 519, 6) Jorma Lindström HVA 518, 7) Torsti Annala PorkkA 515, 8) Jaakko Sand SUA 514, 9) Jukka  Nikkari TSA 513, 10) Arvo Hakula NU 512, 11) Tapio Palo-oja SUA 511, 12) Reijo Rantakangas LehA 510, 13) Lauri Lauste SA 508, 14) Pekka Marttinen LievA 506, 15) Keijo  Uusitalo SA 502, 16) Markku Koskivirta KAS 501, 17) Matti Kunttu KSA 487, 18) Raimo  Laine RS 478, 19) Matti Kaipiainen PAS 468, 20) Esa Lehtovirta KSA 464, 21) Tauno Matilainen PA 463, 22) Jorma Mecklin JuvA 461, 23) Simo Saarenmaa RSA 89 kesk.

50m pistooli joukkue, sarja Y50: 1) Tikkakosken Ampujat 1552, 2) Kaakon Hahlo 1517, 3) Satakunnan Ampujat 1513, 4) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1 1471.

50m pistooli sarja Y60: 1) Heino Pitkäkangas KaHa 525, 2) Esko Halla-aho TiA 521, 3) Pekka Ranua LA 517, 4) Olavi Kivelä P-HA 515/5x, 5) Tapio Kaitila V-SA 515/4x, 6) Heikki Lipsanen JuvA 506, 7) Juhani Öhman TiA 505, 8) Pentti Laihanen SA 503, 9) Jorma  Åsbacka MA 500, 10) Seppo Hallikainen KaHa 499, 11) Matti Luukkainen K-UAS 498, 12) Matti Saarainen KaHa 493, 13) Eero Markkanen SMY 492/6x, 14) Jarmo Hoikkala SaSA 492/1x, 15) Tapio  Hänninen LA 491, 16) Heikki Yrjänäinen SsA 484, 17) Pekka Siiskonen KeuSA 473/2x, 18) Seppo Virtanen P-HA 473/1x, 19) Vesa Savolainen PorkkA 466, 20) Raimo  Ranta TiA 443.

50m pistooli sarja Y70: 1) Matti Nurminen HVA 501, 2) Antti Huhtio HVA 491/4x, 3) Esko Kainulainen SMAS 491/2x, 4) Alpo Tuikka ÄäA 487, 5) Erkki Karri KokMAS 486, 6) Antti Weijo LuhA 483, 7) Heikki Vanamo RASSI 468, 8) Usko Mettiäinen HVA 462, 9) Ulf Fagerström RS 460/3x, 10) Seppo Laitakari HVA 460/2x, 11) Rauno Kiri KAS 395.

25m isopistooli sarja Y50: 1) Jaakko Sand SUA 579 (SE), 2) Kari Leskinen LAS 569, 3) Veikko Alanko HlAS 565, 4) Torsti Annala PorkkA 564, 5) Raimo Laine RS 557/12x, 6) Tapio Palo-oja SUA 557/8x, 7) Pasi Koivunen TiA 556/11x, 8) Arto Halonen KAMS 556/5x, 9) Ismo Mäntysalo V-SA 550, 10) Jorma Mecklin JuvA 549, 11) Jyrki Leppälä AlavA 548/13x, 12) Keijo Uusitalo SA 548/8x, 13) Seppo Asikainen KontU 546, 14) Kari Metsätalo MA 545, 15) Jukka Nikkari TSA 544/9x, 16) Reijo Rantakangas LehA 544/7x, 17) Tapio Heikkonen HyMAS 540, 18) Simo Saarenmaa RSA 539, 19) Pekka Marttinen LievA 538/11x, 20) Pekka Santanen SA 538/10x, 21) Arvo Hakula NU 534, 22) Juha Lamberg P-HA 533, 23) Antti Pesonen LAS 531, 24) Sauli Kosonen PSA 530, 25) Matti Kyllönen KAMS 528, 26) Harri Hiipakka KokMAS 523, 27) Jorma Lindström HVA 507, 28) Eino Niskanen KAMS 448.

25m isopistooli joukkue, sarja Y50: 1) Lapin Ampujat 1644, 2) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1642, 3) Mikkelin Ampujat 1626, 4) Lahden Ampumaseura 1624, 5) Satakunnan Ampujat 1606, 6) Raseborgs Skyttar 1601, 7) Tikkakosken Ampujat 1598, 8) Turun Seudun Ampujat 1587, 9) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1 1568, 10) Pohjois-Hämeen Ampujat 1545, 11) Helsingin Varuskunnan Ampujat 2 1504.

25m isopistooli sarja Y60: 1) Raimo Lusenius LA 568, 2) Paavo Palokangas OrJy 564, 3) Matti Föhr KAMS 558, 4) Pekka Varjus HlAS 556, 5) Jorma Åsbacka MA 554/15x, 6) Heikki Lipsanen JuvA 554/12x, 7) Reino Jauhiainen KontU 551, 8) Pekka Ranua LA 541, 9) Seppo Tiensuu HVA 539, 10) Heino Pitkäkangas KaHa 538, 11) Reijo Martin LA 535, 12) Juhani Öhman TiA 534/11x, 13) Heikki Yrjänäinen SsA 534/3x, 14) Vidar Fagerström RS 528, 15) Jouko Seppänen MA 527, 16) Juhani Hynynen KAMS 525, 17) Erkki Häkkinen LAS 524, 18) Kurt Wallden TSA 523, 19) Pekka Kähkönen TSA 522, 20) Pentti Laihanen SA 520/8x, 21) Seppo Virtanen P-HA 520/8x, 22) Matti Saarainen KaHa 520/7x, 23) Antti Koskinen TSA 520/6x, 24) Raimo Ranta TiA 508, 25) Markku Tilli SMY 507, 26) Pentti Paavilainen P-HA 492, 27) Veli-Pekka Karvinen HVA 491, 28) Tapio Hänninen LA 316 DNF, 29) Hannu Seppä KAS 220 DNF.

25m isopistooli sarja Y70: 1) Matti Mähönen PorkkA 533, 2) Matti Nurminen HVA 522, 3) Jorma Jussila ÄSA 518, 4) Pekka Olkkonen LuhA 517/7x, 5) Matti Arvela TSA 517/7x, 6) Antti Huhtio HVA 517/7x, 7) Ulf Fagerström RS 516, 8) Erkki Ström YVA 510, 9) Jaakko Kurki HVA 509, 10) Usko Mettiäinen HVA 504, 11) Jyrki Varis JA 488, 12) Tauno Pihlajamäki SsA 484, 13) Esko Kainulainen SMAS 482, 14) Raimo Vanninen SMAS 474, 15) Seppo  Aalto HyMAS 424, 16) Olavi Ylistö MY 26 DNF.

Mira Suhonen ”lähtöitkua vaille valamis”

”Tämän viikon tiistaina käytihin siskon perheen kans valamistautumas media hässäkkää varten. Pyöritettihi ja vispattihin päätä Särkänniemes kaikis maharollisis laitteis. Ny ei sitte pitääsi mennä sekaasi isostakaa höykytyksestä.”

Näin kertoo pistooliampuja Mira Suhonen Yle Urheilun blogissaan tuoreista kuulumisistaan. Mediahässäkkä alkaakin lauantaina 21. heinäkuuta, jolloin Suhonen ja Kai Jahnsson ovat Suomen Olympiakomitean järjestämässä ennakkoinfossa hotelli Hilton Airportissa.

Suhosen ja kivääriampuja Marjo Yli-Kiikan blogit löydät Yle Urheilun sivuilta (sivun alaosassa) ja lisää tietoa ennakkoinfoista täältä.

Lontoon olympialaisten avajaiset järjestetään perjantaina 27. heinäkuuta. Kisojen ensimmäinen kultamitali jaetaan seuraavana päivänä (la 28.7.) naisten ilmakiväärissä, jossa on mukana Suomen Marjo Yli-Kiikka. Jahnsson aloittaa kisaurakkansa samana päivänä 10m ilmapistoolissa. Suhonen kilpailee sunnuntaina 29. heinäkuuta ja hallitseva trapin olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela lauantaina 4. elokuuta.

Suomen olympiajoukkueen ennakkoinfot suorana YLE:n Areenalla

Suomen olympiajoukkueen ennakkoinfoja voi seurata suorana Areenasta, kertovat YLE Urheilun nettisivut. Ensimmäinen tiedotustilaisuus on vuorossa perjantaina 20. heinäkuuta, kun suomalaispurjehtijoita matkustaa Lontoon olympialaisiin.

Tiedotustilaisuudet järjestetään hotelli Hilton Airportissa juuri ennen kuin urheilijat lentävät kisapaikalle Lontooseen.

Lauantaina 21. heinäkuuta järjestettävässä tiedotustilaisuudessa ovat mukana pistooliampujat Kai Jahnsson ja Mira Suhonen. Maanantaina 23. heinäkuuta lähtötunnelmistaan kertoo muun muassa kivääriampuja Marjo Yli-Kiikka.

Suomen olympiajoukkueen neljäs ampumaurheilija on hallitseva trapin olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela, jonka kisatunnelmista voi kuulla maanantaina heinäkuun 30. päivänä.

Suomen joukkue pitää kaikkiaan yksitoista infoa. Viimeinen on tiistaina 7. elokuuta.

Lontoon olympialaisten avajaiset järjestetään perjantaina 27. heinäkuuta. Kisojen ensimmäinen kultamitali jaetaan seuraavana päivänä (la 28.7.) naisten ilmakiväärissä, jossa on mukana Marjo Yli-Kiikka.

Kaikkien ennakkoinfojen ajankohdat ja urheilijat löytyvät YLE:n nettisivuilta.

Suomi putsasi pöydän kivääripracticalin PM-kilpailuissa

Suomi putsasi mitalipöydän kivääripracticalin PM-kilpailuissa viime viikonvaihteessa Ruotsissa. Saldo oli viisi mestaruutta. Ohessa kisojen tuloksia.

Semi Auto Open: 1) Jarkko Laukia Suomi 100,00 %, 2) Frank Sandås Norja 95,07, 3) Tuukka Jokinen Suom 91,81, 4) Kristian Rommen Norja 89,71, 5) Teemu Rintala Suomi 89,28, 6) Kimmo Iso-Tuisku Suomi 84,61.

Semi Auto Standard: 1) Mika Riste Suomi 100,00 %, 2) Mikael Kaislaranta Suomi 93,67, 3) Ilkka Kervinen Suomi 85,84, 4) Kjetil S. Svendsen Norja 83,25.

Semi Auto Standard Senior: 1) Ilkka Kervinen Suomi 100,00 %.

Semi Auto Open, joukkue: 1) Suomi (Jarkko Laukia, Tuukka Jokinen, Teemu Rintala, Kimmo Iso-Tuisku), 2) Norja, 3) Ruotsi.

Semi Auto Standard, joukkue: 1) Suomi (Mika Riste, Mikael Kaislaranta, Ilkka Kervinen, Mikael Ekberg), 2) Norja, 3) Ruotsi.

Uusi ennätys: Lontoon ampumaurheilussa mukana 108 maata

Lontoon olympialaisten ampumaurheilu alkaa lauantaina 28. heinäkuuta. Kuvat: Jari Karinkanta

Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) on vahvistanut, että Lontoon olympialaisten ampumaurheiluun osallistuu ennätysmäärä maita, peräti 108.

Lontoon ampumaurheiluun osallistuvien maiden määrä oikeuttaa lajin olympialaisten kärkinelikkoon yhdessä yleisurheilun, uinnin ja judon kanssa, kertovat ISSF:n nettisivut.

– Se on upea ennätys, joka on samalla todiste ampumaurheilun kansainvälisyydestä, ISSF:n pääsihteeri Franz Schreiber kommentoi.

– Ampumaurheilua harrastetaan kaikkialla maailmassa, ja kaikkien maanosien urheilijoilla on mahdollisuus päästä olympialaisiin mukaan. Lontoon olympialaisista odotetaan hienoja kisoja.

Ampumaurheiluun osallistuu 390 urheilijaa, joista miehiä on 231 ja naisia 159. Startteja on yhteensä 564. Suurimmat joukkueet ovat Kiinalla (23 urheilijaa), Venäjällä (22) ja Yhdysvalloilla (20). Norjan joukkueeseen kuuluu kuusi ampumaurheilijaa, Tanskan viisi, Suomen ja Ruotsin neljä. Islannilla ja Virolla on kisoissa mukana yksi ampumaurheilija.

Vuonna 2004 järjestettyjen Ateenan olympialaisten ampumaurheiluun osallistui 106 maata. Neljä vuotta sitten Pekingissä oli mukana 103 maata.

Lontoon olympialaisten avajaiset järjestetään perjantaina 27. heinäkuuta. Kisojen ensimmäinen kultamitali jaetaan seuraavana päivänä (la 28.7.) naisten ilmakiväärissä, jossa on mukana Suomen Marjo Yli-Kiikka. Muut suomalaiset ampumaurheilijat kisoissa ovat pistooliampujat Kai Jahnsson ja Mira Suhonen sekä hallitseva trapin olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela.