Tekijä: admin

Marjo Yli-Kiikka hyvillä mielin ”piekkarin” harjoituksissa

Juha Hirvi ja Marjo Yli-Kiikka hyväntuulisina Lontoon ampumaradalla.

Kivääriampuja Marjo Yli-Kiikka aloitti pienoiskiväärin harjoitukset Lontoon ampumaradalla keskiviikkona hyvillä ja iloisin mielin.

– Fiilis on hyvä, Marjolla se on ollut hyvä koko viikon ajan. Alamme nyt katsella ”piekkaria”, tämä on ensimmäinen harjoitus. Jos kaikki sujuu normaalisti, emme tule tänne torstaina, vaan vasta perjantaina, jolloin ovat viralliset harjoitukset, kertoi Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja ja Yli-Kiikan valmentaja Juha Hirvi.

– Jos nyt ei ole kunnossa, ei täällä treenaamalla kunto enää nouse, hän jatkoi.

Naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailu on lauantaina 4. elokuuta.

– Marjon tuntuma tähän lajiin on hyvä. Hän ampui kotimaassa hyvin, eikä isoja ongelmia pitäisi olla. Terveys tuntuu olevan hyvä, kuten myös mielikin. Katsotaan sitten kisassa kuinka paljon pisteitä hän saa, Hirvi mietiskeli.

– Treenit menivät lopulta hyvin, nousujohteisesti, hän kertoi poistuessaan takaisin kisakylään.

Yli-Kiikka oli tyytyväinen viime lauantaiseen avauskilpailuunsa Lontoon olympialaisissa, kun hän sijoittui ilmakiväärissä 16:nneksi tähdättyään pisteet 395. Paras sijoitukseni ja tulokseni olympialaisten ilmakiväärissä, hän hymyili kisan jälkeen.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Marjo Yli-Kiikka osallistuu olympialaisiin nyt kolmannen kerran. Kahdeksan vuotta sitten Ateenassa hän oli ilmakiväärissä 22:s ja neljä vuotta sitten Pekingissä 38:s. ”Piekkarissa” hän on aiemmin ollut 20:s (Ateena) ja 14:s (Peking).

Hirven mukaan elämä olympialaisten kisakylässä on ollut leppoisaa.

– Kämpät ovat hyvät, ruoka on hyvää ja etäisyydet ovat lyhyet. Omaa rauhaa saa tarvittaessa, mutta toisaalta on välillä kiva käydä Olympiakomitean toimistolla jutskailemassa ja kyselemässä kuulumisia muistakin lajeista. Siellä on myös tarjolla suomalaista kahvia, leipää, salmiakkia ja suklaata, Hirvi hymyili.

Lisää tietoa olympialaisista löydät täältä ja täältä.

Suomalainen Victoria nauttii olympialaisten kansainvälisestä ilmapiiristä

Suomalainen Victoria Larrad Rahkonen viihtyy Lontoon olympialaisten ampumaurheilun vapaaehtoistehtävissä.

Suomalainen Victoria Larrad Rahkonen on yksi Lontoon olympialaisten 70 000:stä vapaaehtoisesta työntekijästä. Hän on nauttinut kisojen kansainvälisestä ilmapiiristä. Tämä on kiehtovaa, ja ampujat ovat uskomattoman hienoja urheilijoita, Larrad Rahkonen kehuu.

Victoria Larrad Rahkonen, 45, on asunut Lontoossa nyt kuuden vuoden ajan. Hän on sairaanhoitaja, joka halusi oppia kieltä ja uutta kulttuuria ja päätti siksi muuttaa Lontooseen. Hänen tarkoituksenaan oli viettää miljoonakaupungissa vain yksi vuosi, mutta toisin kävi: pian tulee jo kuusi vuotta täyteen elämää sykkivässä kaupungissa.

Larrad Rahkonen on syntynyt Tukholmassa, mutta asui viisivuotiaaksi asti Espanjassa espanjalaisen isänsä ja suomalaisen äitinsä kanssa. Vanhempien erottua Larrad Rahkonen muutti äitinsä kanssa Suomeen. Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja.

– Olin töissä HYKS:n Lastenklinikalla, josta lähdin tänne alun perin vain vuoden ajaksi. Asun nyt Hoxtonissa, Lontoon Cityn kupeessa. Jos on nuori ja trendikäs, se on hyvä paikka asua. Mutta minä asun alueen rauhallisemmalla puolella, Larrad Rahkonen nauraa.

Hän on nyt töissä University College of London Hospital -nimisessä sairaalassa (UCLH) vastasyntyneiden teho-osastolla. Lontoon olympialaisiin hän käyttää kaksi viikkoa yhteensä kahdeksan viikon kesälomastaan. Yksi lomaviikko vierähti toukokuussa Suomessa, kun hän kävi tapaamassa Ilomantsissa asuvaa äitiään, pääkaupunkiseudulla asuvaa siskoaan ja Kotkassa asuvaa veljeään. Isä on kuollut.

Urheilu on aina kiinnostanut Larrad Rahkosta, ja siksi hän päättikin hakea Lontoon olympialaisten vapaaehtoiseksi työntekijäksi, kun työntekijöitä alettiin etsiä pari vuotta sitten. Kun hän oli ruksannut rastin ”kaikki käy” -ruutuun, oli mahdollista päätyä mihin tahansa työhön minne tahansa. Niinpä Larrad Rahkonen löysi itsensä ampumaurheilun parista ja siellä Photo Operation Teamista.

– En tiennyt mitään ampumaurheilusta enkä valokuvaamisesta. Haastattelussa ja koulutuksessa korostettiin sitä, että tärkeintä on osata toimia tiimissä ja tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Niinpä olen täällä, ja olen kyllä tykännyt!

Larrad Rahkosen ensimmäinen työvuoro oli viime perjantaina, jolloin olivat Lontoon olympialaisten avajaiset. Pesti kestää yhtä kauan kuin ampumaurheilukin eli ensi maanantaihin asti. Runsaan viikon aikana vapaaehtoisilla on kaksi vapaapäivää, joista toisen Larrad Rahkonen käytti – kuinkas muuten – seuraamalla miesten ilmapistoolikisaa sunnuntaina.

– Vapaaehtoisia kohdellaan hyvin. On kaksi vapaapäivää, ja työvuorot kestävät noin 7-8 tuntia. Asun kotona kisojen ajan. Työmatka kestää minulla lontoolaisittain vähän eli noin kolme varttia.

– Ampumaurheilu on todella mielenkiintoista. Voisin seurata haulikkoammuntaa vaikka kuinka kauan. On hienoa seurata myös toimintaa ”näyttämön” takana. Esimieheni ovat mielettömiä ammattilaisia.

Larrad Rahkosen tehtäviin kuuluu muun muassa valvoa valokuvaajien toimintaa, varmistaa heille parhaat mahdolliset kuvauspaikat ja poistaa valokuvaajille varatuilta paikoilta niille kuulumattomat henkilöt. Larrad Rahkonen pitää itseään onnekkaana myös siinä mielessä, että hän näkee työssään myös itse urheilusuorituksia.

– Monet vapaaehtoiset tekevät ahkerasti töitä, mutta eivät näe lainkaan itse kisoja, hän sanoo.

Larrad Rahkonen myöntää kaipaavansa Suomea. Hänellä on asunto odottamassa Suomessa, mutta aika näyttää milloin hän palaa kotiin. Yksi huima asia pitää hänet Lontoossa vielä runsaan vuoden ajan: hän osallistuu ensi vuonna starttaavan Clipper Round the World -purjehduskilpailun yhdelle osuudelle.

Kyseessä on amatöörien purjehduskilpailu maailman ympäri. Kipparit ovat ammattilaisia, mutta miehistö koulutetaan tehtäviinsä. Larrad Rahkonen on mukana ”legillä”, joka alkaa Australiasta ja päättyy Singaporen kautta Kiinaan. Hän maksaa neljä viikkoa kestävästä harjoittelusta sekä osallistumisestaan ”legille” noin 10 000 puntaa.

– En ole koskaan aikaisemmin purjehtinut. Kuka tahansa voi osallistua kisaan, jos on halua, intoa ja edellä mainittu summa rahaa.

Ja uskallusta.

– Niin, vedet ovat haastavia. Kyllä minua vähän hirvittää, mutta luotan siihen, että opin asiat kuten tuhannet muutkin ovat vuosien varrella oppineet.

Kuten jo jutun otsikossa todetaan, Larrad Rahkonen todella nauttii kansainvälisestä ilmapiiristä – Lontoon olympialaisten jälkeen isoilla kansainvälisillä vesillä.

Lontoo 2012: Ampumaurheilun tulokset ja mitalitilasto neljän kilpailupäivän jälkeen

XXX Olympialaiset, ampumaurheilu
28.7.-6.8. Lontoo, Iso-Britannia

Miesten ilmapistooli 60 ls + 10 ls finaali: 1) Jongoh Jin Etelä-Korea 688,2 (588+100,2), 2) Luca Tesconi Italia 685,8 (584+101,8), 3) Andrija Zlatic Serbia 685,2 (585+100,2), 4) Wei Pang Kiina 683,7 (586+97,7), 5) Oleh Omeltshuk Ukraina 683,6 (583+100,6), 6) Pablo Carrera Espanja 683,3 (585+98,3), 7) Joao Costa Portugali 682,3 (583+99,3), 8) Kai Jahnsson Suomi 679,1 (583+96,1).

Naisten ilmapistooli 40 ls + 10 ls finaali: 1) Wenjun Guo Kiina 488,1 (388+100,1), 2) Celine Goberville Ranska 486,6 (387+99,6/uusinta 10,6), 3) Olena Kostevitsh Ukraina 486,6 (387+99,6/9,7), 4) Ljubov Jashkevitsh Venäjä 486,0 (385+101,0), 5) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 485,2 (385+100,2), 6) Yuling Su Kiina 484,6 (386+98,6), 7) Zorana Arunovic Serbia 483,5 (385+98,5), 8) Lenka Maruskova Tshekki 482,6 (385+97,6), … 32) Mira Suhonen Suomi 377.

Miesten ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali: 1) Alin George Moldoveanu Romania 702,1 (599/sivuaa OE:tä +103,1), 2) Niccolo Campriani Italia 701,5 (599/sivuaa OE:tä +102,5), 3) Gagan Narang Intia 701,1 (598+103,1), 4) Tao Wang Kiina 700,4 (598+102,4), 5) Peter Hellenbrand Hollanti 699,8 (596+103,8), 6) Pierre Edmond Piasecki Ranska 699,1 (596+103,1), 7) Ilja Tsharheika Valko-Venäjä 698,6 (597+101,6), 8) Ole Magnus Bakken Norja 691,5 (597+94,5).

Naisten ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali: 1) Siling Yi Kiina 502,9 (399+103,9), 2) Sylwia Bogacka Puola 502,2 (399+103,2), 3) Dan Yu Kiina 501,5 (398+103,5), 4) Katerina Emmons Tshekki 500,3 (397+103,3), 5) Jamie Lynn Gray Yhdysvallat 499,7 (397+102,7), 6) Elaleh Ahmadi Iran 499,1 (397+102,1), 7) Sarah Scherer Yhdysvallat 499,0 (397+102,0), 8) Daria Vdovnina Venäjä 498,5 (398+100,5), … 16) Marjo Yli-Kiikka Suomi 395.

Miesten skeet 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Vincent Hancock Yhdysvallat 148/OE (123+25), 2) Anders Golding Tanska 146 (122+24), 3) Nasser Al-Attiyah Qatar 144 (121+23/uusinta 6), 4) Valeri Shomin Venäjä 144 (121+23/5), 5) Luigi Lodde Italia 143 (120+23), 6) Jan Sychra Tshekki 143 (120+23).

Naisten skeet 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Kimberly Rhode Yhdysvallat 99/OE, sivuaa ME:tä (74/OE+25), 2), 2) Ning Wei Kiina 91 (68+23), 3) Danka Bartekova Slovakia 90 (70+20/uusinta 4), 4) Marina Belikova Venäjä 90 (69+21/3), 5) Chiara Cainero Italia 89 (67+22), 6) Christine Wenzel Saksa 89 (68+21).

Ampumaurheilun mitalitilasto 6/15 lajia (kulta-hopea-pronssi=yhteensä): 1) Kiina 2-1-1=4, 2) Yhdysvallat 2-0-0=2, 3) Etelä-Korea 1-0-0=1, Romania 1-0-0=1, 5) Italia 0-2-0=2, 6) Puola 0-1-0=1, Ranska 0-1-0=1, Tanska 0-1-0=1, 9) Intia 0-0-1=1, Qatar 0-0-1=1, Serbia 0-0-1=1, Slovakia 0-0-1=1, Ukraina 0-0-1=1. (Yhteensä 13 maata.)

Kaikki tulokset löydät täältä.

Lontoo 2012: Hancock voitti taas miesten skeetin, Tanskalle ensimmäinen mitali

Yhdysvaltain Vincent Hancock voitti miesten skeetin tiistaina Lontoon olympialaisissa. Hän rikkoi olympiaennätyksen arvoisesti 148 kiekkoa (123+25). Toiseksi sijoittui Tanskan Anders Golding ja kolmanneksi rallipiireistäkin tunnettu Qatarin Nasser Al-Attiyah.

Lontoon olympialaisten miesten skeetin 125 kiekon peruskilpailussa parhaan tuloksen ampui Yhdysvaltain Vincent Hancock (123). Neljä vuotta sitten Pekingin olympialaisissa voiton vieneen ja nyt 23-vuotiaan amerikkalaisen sarjat olivat 25+24+25+24+25. Tanskan Anders Golding, 28, lähti kuuden parhaan finaaliin toisena rikottuaan 122 kiekkoa.

Finaaliraja oli 120. Kolme miestä ampui tuloksen 119 – heidän joukossaan Ruotsin Marcus Svensson. Kyproksen Georgios Achilleos oli Pekingissä viides, mutta jäi nyt 11:nneksi tuloksellaan 118. Pekingin hopeamitalisti ja maailman tämän vuoden rankingykkönen, Norjan Tore Brovold, oli 36 kilpailijan joukossa vasta 27:s tuloksellaan 113.

Sade taukosi juuri sopivasti ennen finaalin alkua alkaakseen uudestaan heti, kun ampujat poistuivat suorituspaikalta. Finaalissa Hancock ampui varmasti ja rikkoi kaikki 25 kiekkoa. Hänen lopputuloksensa 148 on uusi olympiaennätys. Hän on ensimmäinen ampuja, joka on voittanut skeetin perättäisissä olympialaisissa.

Anders Golding nappasi Tanskalle kisojen ensimmäisen mitalin sijoittumalla Hancockin jälkeen hopealle tuloksellaan 146 (122+24). Olympiapronssi meni Qatarin Nasser Al-Attiyahille, jonka tulos oli 144 (121+23). Al-Attiyah, 41, kilpaili vuonna 2007 rallin MM-sarjassa saavuttamatta pisteitä, ja viime vuonna hän voitti Dakar-rallin. Al-Attiyahin mitali oli myös Qatarin ensimmäinen Lontoossa.

Venäjän kokenut Valeri Shomin, 41, voitti MM-kultaa vuonna 2010 ja yritti nyt saavuttaa ensimmäisen olympiamitalinsa. Hän ei onnistunut tavoitteessaan, kun hän hävisi Al-Attiyahille uusinnassa pronssimitalista 5-6. Tätä ennen Shominin paras olympiasijoitus oli Ateenan 15. sija.

Lontoon ampumaurheilussa ei ole suomalaisia mukana ennen ensi lauantaita, jolloin kilpailevat Satu Mäkelä-Nummela trapissa ja Marjo Yli-Kiikka 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa. Keskiviikkona ohjelmassa on naisten 25m urheilupistooli.

XXX Olympialaiset, ampumaurheilu
27.7.-6.8. Lontoo, Iso-Britannia

Tuloksia ti 31.7.

Miesten skeet 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Vincent Hancock Yhdysvallat 148/OE (123+25), 2) Anders Golding Tanska 146 (122+24), 3) Nasser Al-Attiyah Qatar 144 (121+23/uusinta 6), 4) Valeri Shomin Venäjä 144 (121+23/5), 5) Luigi Lodde Italia 143 (120+23), 6) Jan Sychra Tshekki 143 (120+23).

Ampumaurheilun keskiviikon ohjelma

Ke 1.8.
11.00 25m urheilupistooli/naiset (tarkkuusosan 30 ls)
14.00 25m urheilupistooli/naiset (pikaosan 30 ls)
17.30 Finaali: 25m urheilupistooli/naiset

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä ja täältä.

Lontoo 2012: Valittuja kisaPALOja

Lontoon olympialaisten ampumaurheiluun osallistuu ennätysmäärä maita eli 108. Pekingissä niitä oli viisi vähemmän. Olympialaiseen ampumaurheiluun osallistuvat ensimmäisen kerran Algeria ja Bhutan.

Urheilijoita on 390, joista miehiä on miehiä 231 ja naisia 159. Startteja on ennakkotietojen perusteella yhteensä 564.

Suurimmat olympiajoukkueet ampumaurheilussa ovat Kiinalla (23), Venäjällä (22) ja Yhdysvalloilla (20). Norjalla on kuusi ampumaurheilijaa, Tanskalla viisi sekä Suomella ja Ruotsilla neljä. Islannilla ja Virolla on kummallakin yksi urheilija kilpailemassa ammunnassa.

***

Olympialaisten kolme vanhinta ampumaurheilijaa ovat: 1) Afanasijs Kuzmins Latvia 22.3.1947 (miesten olympiapistooli), 2) Joan Tomas Roca Andorra 17.2.1951 (miesten trap), 3) Andrei Kavalenka Valko-Venäjä 9.3.1955 (miesten trap).

Vanhin naisurheilija on Irada Ashumova Azerbaidzan 25.2.1958 (pistooli).

Kolme nuorinta urheilijaa ovat: 1) Ai Wen Yu Tadzikistan 27.12.1995 (naisten ilmapistooli), 2) Panagiota Andreou Kypros 10.11.1995 (naisten skeet), 3) Diaz Kusumawardani Indonesia 2.11.1995 (naisten ilmakivääri).

1990-luvulla syntyneitä ampumaurheilijoita on 45.

***

Varis lenteli viime viikon lopulla ja lauantaina Lontoon 10/50m ampumaradalla katsomon yllä ja tarkkaili välillä tilannetta yläilmoista. Lauantaina se oli siirtynyt tai hätistetty lentämään telttarakennuksen ”välikatossa”, eikä sitä enää tiistaina näkynyt.

Lontoon ampumaurheilun vastaavat eivät rohjenneet ottaa suoraan kantaa siihen, mitä varikselle pitäisi tehdä. He suostuivat vain sanomaan, että kyllä se radalta saadaan ”jotenkin” pois.

Elävänä vai kuolleena? Siihen ei ole saatu vastausta. Lintuparka ei osannut aavistaakaan millaisen porukan ylle se oli eksynyt…

***

King´s Crossin metroasema varhain sunnuntaiaamuna. Mistäpä sitä olisi voinut aavistaa, että miljoonakaupungin metroaseman ovet ovat vielä lukossa? Taksejakaan ei näy. Bussi lähtee ampumaradalle lyhyen metromatkan päästä puolen tunnin kuluttua. Yhtäkkiä minua kohti kävelee nuhruinen ja väsynyt nuori mies, joka pyytää muutamaa kolikkoa.

– Olen koditon, hän sanoo vaisusti – eikä hänen sanojaan ole hetkeäkään syytä epäillä.

– Ok, odota hetki. Tiedätkö milloin metro alkaa kulkea, kysyn häneltä samalla kun kaivan kolikoita taskun pohjalta.

– Jos sinulla on kiire, ei sinun kannata odottaa, vaan ottaa taksi lennosta, koska tuossa niitä ei ole, hän kääntyy taksiaseman suuntaan.

Kiitän nuorta miestä ja ojennan kolikot hänelle.

– Thanks mate, hän hymyilee ja jatkaa pää painuksissa matkaansa. Jonnekin.

Saan taksin lennosta ja ehdin mainiosti bussiasemalle ja edelleen Lontoon olympialaisten ampumaradalle, joka sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Jos voisin, kiittäisin miestä uudestaankin.

***

Russell Squaren olympialaisten bussiasema hetkeä myöhemmin. Nuori nainen toivottaa iloisesti hyvää huomenta ja heti perään haluaa tietää mistä olen kotoisin. Hän tietää Suomen, koska hänen opiskelukaverinsa oli kotoisin Norjasta – paikasta, jossa Suomen ja Norjan rajat yhtyvät.

Kävi ilmi, että nainen ei ole kotoisin Lontoosta, vaan Malesiasta, ja hän on oikeasti töissä brittiläisessä öljy-yhtiössä. Hän oli halunnut tulla olympiakisoihin töihin. Edes se ei haitannut, että hänen työvuoronsa oli alkanut sunnuntaiaamuna neljältä, ja vuoro päättyi yksitoista tuntia myöhemmin.

– Minulle ei ole kisojen aikana merkitystä sillä mikä päivä on. Nautin kansainvälisestä tunnelmasta ja tapaan koko ajan mielenkiintoisia ihmisiä, hän hehkui.

– On sääli, että monet ihmiset muistavat kisat jonkin pienen epäkohdan takia. Sain lauantaina kuulla kunniani, kun viimeinen bussi ampumaradalle lähti jo kello 7.30. Olen varma, että monet toimittajat kertovat nyt kuinka huonosti kuljetukset täällä toimivat yhden esimerkin perusteella, hän pahoitteli.

Vajaan parinkymmenen minuutin keskustelun aikana hän halusi tietää Suomesta vaikka mitä, esimerkiksi sen, onko meillä Norjan tapaan öljyä.

***

Ennen olympialaisten alkua pohditaan aina, miten isäntäkaupunki selviää valtavasta urakastaan. Massiivisen pariviikkoisen aikana aina sattuu ja tapahtuu, mutta neljänteen kisapäivään mennessä ei ainakaan tämän jutun alle- tai pikemminkin yllekirjoittaneella ole mitään syytä valittaa mistään.

Akkreditointi sujui päivää ennen avajaisia Heathrow´n ruuhkaisella lentokentällä minuutissa, opastukset toimivat ja kisailme on – kuten jo todettua – iloinen. Apua saa aina, kun sitä rohkenee pyytää. Virallisten kisabussien kuljettajat toivottavat hyvät huomenet ja varmistavat, että kaikki ovat oikeassa bussissa. Ruuhkaisissa turvatarkastuksissa nuoret miehet ja naiset jaksavat hymyillä.

Eikä eilinen Lontoon kisojen ensimmäinen arkipäivä ”Manic Monday” ollut niin paha kuin etukäteen pelättiin. Aamulla kerrottiin, että eräälläkin metroasemalla väkimäärä lisääntyy noin 70 000:lla, ja pohdittiin miten Lontoo selviää. Illalla todettiin kaiken sujuneen hyvin.

Ampumaradalla on hyvät työtilat ja yhteydet toimivat. Ruokaakin saa – niin isoja annoksia kuin kehtaa pyytää. Mutta ei kuulemma saisi näyttää muille kuinka isoja, koska liha on niin kallista, eräs ampumaradan pressikeskuksen työntekijä kuiskasi sunnuntaina. Pilke silmäkulmassaan tietysti.

***

Myös Suomen olympiajoukkueen johtaja Kari Niemi-Nikkola kehui maanantaina järjestetyllä Suomen suurlähettilään iltapäivävastaanotolla kisaisäntien ystävällisyyttä, joka ei hänenkään mielestä ole yhtään yliampuvaa eikä ”päälle liimattua”.

– Ystävällisyys on luontevaa ja sujuvaa, eikä yhteenkään avunpyyntöön ole tullut heti absoluuttista ”eitä”. Tosi hyvä, hän sanoi.

Samaa mieltä oli Olympiakomitean puheenjohtaja Roger Talermo, joka kiitti isäntäkaupunkia ja sen asukkaita. Ystävällisyys ja iloisuus ovat silmiinpistäviä, hän kehui.

***

– H-tti näitä turvatarkastuksia, kiroili eräs toimittaja englanniksi olympialaisten avajaispäivänä, kun hän pakkasi tavaroitaan tarkastuksen jälkeen matkalla päälehdistökeskuksen.

– Montakohan näitä tulee kahden kisaviikon aikana, vastasin hänelle.

– Montakohan näitä tulee yhden päivän aikana, hän puuskahti ja jatkoi matkaansa kiivain askelin.

***

Avajaisiltana Thames-joen varrella jossain London Bridgen ja Tower Bridgen välissä. Nuorehko nainen lähestyi minua mikrofoni kädessään ja kertoi työskentelevänsä australialaiselle radioasemalle. Hän pysäytti minut, koska paidassani luki NSW.

– Okei, luulin sinua australialaiseksi, koska sinulla on tuollainen paita. Olisin kysynyt kisakuulumisiasi. NSW on erään osavaltiomme lyhenne (New South Wales), hän sanoi ja jatkoi:

– Olet siis Suomesta? Olin joitakin vuosia sitten vaihto-oppilaana Helsingin lähellä Tampereella. Olen käynyt siellä nyt varma
an viisi kertaa, nainen kertoi.

Olipa hauska sattuma – tavata australialainen, jolle Suomi oli näinkin tuttu. Mutta Helsinki lähellä Tamperetta…? Australiassa etäisyydet ovat jotain ihan muuta kuin Suomessa.

***

Isäntämaa oli tiistaiaamun mennessä saavuttanut kolme olympiamitalia eli yhden hopean ja kaksi pronssia. Mitaleista on tietysti riemuittu, ja niitä on juhlittu. Mutta jo neljäntenä kisa-aamuna jotkin lehtien otsikot huusivat: ”We want gold!” Kultamitalia toivoivat myös hotellini työntekijät.

Onneksi BBC:n aamulähetyksessä ymmärrettiin todeta: ”Ollaan nyt maltillisia.”

Kultahippufinaali Ahvenanmaalla 4.8.2012

Kultahippufinaalin eräluettelo on ilmestynyt. Lisätetoja kisasta saa: annett.bergstrom@tandlakarna.ax

Kultahippu

Gevär/Kivääri

9.00-10.00

2 Armi Häkkinen PAS T14

3 Emma Kanerva KuusA T14

4 Tommi Tiussa MA T14

5 Sebastian Långström ESF T14

6 Henna Viljanen PAS T14

7 Petka Hummelholm JA T14

8 Janika Miettinen KuusA T14

9 Juha Rajalakso KhjA T14

10 Tomi Krekula KuusA T14

11 Mika Varjo MA T14

12 Aleksi Hakala KA T14

13 Laura Ahde LappjA T14

14 Roope Maaranen JA T14

15 Aino Rinta-Koski IMAS T14

10.30-11.30

1

2 Teemu Hertz MA T14

3 Aleksi Mäkela KuusA T14

4 Marianne Palo IMAS T14

5 Laura Sipola SodA T14

6 Sami Sjöblom KA T14

7 Jenna Kuisma PAS T14

8 Maria Liewendahl ÅSSF T14

9 Iida Okkonen MA T14

10 Konsta Aho LappjA T14

11 Johan Hayrabedian JA T14

12 Lenni-Kalle Kojola KA T14

13 Susanna Peräaho HaaAs T14

14 Elias Kanerva KuusA T12

15 Laura Norolampi IMAS T12

12.00-12.45

1

2 Antti Raparanta KA T12

3 Ekku Korhola MA T12

4 Cristian Friman ESF T12

5 Mari Pihlaja KA T12

6 Jonna Mauno KuusA T12

7 Sandra Moring KSF T12

8 Juuso Koivisto KA T12

9 Robert Aspelin KSF T12

10 Tiia Koivisto KA T12

11 Lasarus Hangassalo IMAS T12

12 Severi Mauno KuusA T12

13 Miika Mäkela LappjA T12

14 Essi Hakala KA T12

15 Viljami Norolampi IMAS T12

13.15-14.00

1

2 Tomi Nopanen HAS T12

3 Jan-Peter Kauppinen HIAS T12

4 Santra Mauno KuusA T12

5 Melinda Moring KSF T12

6 Jani-Petteri Leppänen MA T12

7 Matti Korhola MA T12

8 Panu Laakso KA T12

9 Teemu Puuska MA T12

10 Niilo Raparanta KA T12

11 Juho Niskanen MA T12

12 Eemeli Rintakoski IMAS T12

Pistol/Pistooli

10.00

2

3 Niko Okkonen MA T12

4 Teemu Puuska MA T12

5 Jani-Petteri Leppänen HIAS T12

6 Ekku Korhola MA T12

7 Cristian Friman ESF T12

12.00

2

3 Matti Korhola MA T12

4 Armi Häkkinen PAS T14

5 Mika Varjo MA T14

6 Henna Viljanen PAS T14

7 Anni Niskanen MA T14

8 Marianne Palo IMAS T14

9 Teemu Hertz MA T14

10 Jenna Kuisma PAS T14

Satu Mäkelä-Nummela ja Kimberly Rhode tapasivat toisensa Lontoossa

Olympiavoittajat Kimberly Rhode ja Satu Mäkelä-Nummela tiistaina Lontoon olympialaisissa.

Trapin hallitseva olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela harjoitteli tiistaina ensimmäisen kerran Lontoon ampumaradalla. Hän ampui yhden sarjan. Se oli aika hyvä, rauhallista ammuntaa, hän kommentoi. Mäkelä-Nummela tapasi myös amerikkalaisen Kimberly Rhoden, joka teki sunnuntaina Lontoossa olympiahistoriaa.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Satu Mäkelä-Nummela matkusti Lontoon olympiakaupunkiin maanantaina. Lähtöinfossaan Helsingissä hän toivoi ”rentoa ja letkeää” kisafiilistä.

Miten ensimmäinen harjoitus sitten sujui Lontoon olympiaradalla?

– Se oli rauhallista ammuntaa, ja pysyin kuosissani. Ei mitään hosottamista, Mäkelä-Nummela sanoi.

Hän ampuu keskiviikkona kaksi sarjaa. Naisten trap on ohjelmassa ensi lauantaina eli 4. elokuuta.

– Oli kiva tulla taas kisoihin, olympiavoittaja hymyili.

Lontoon ampumaradalla oli myös Yhdysvaltain Kimberly Rhode, joka teki jo sunnuntaina Lontoon olympialaisissa urheiluhistoriaa, mutta lisää voi olla tulossa: hän haluaa olla ensimmäinen nainen, joka on voittanut kolmen haulikkolajin olympiakultamitalia.

– Katsotaan miten se menee. Kun ammuin vaadittavan tulosrajan maaliskuussa, olin harjoitellut trapia sitä ennen vain kahdeksan päivän ajan. Teen aina parhaani, ja olen valmis kilpailuun. Toivottavasti saan kaiken toimimaan hyvin, hän sanoi.

Rhodesta, 33, tuli sunnuntaina maansa ensimmäinen urheilija, joka on voittanut henkilökohtaisia mitaleita viisissä perättäisissä olympialaisissa. Kalifornialainen on aiemmin voittanut kolme olympiamitalia kaksoistrapissa – kultamitalin Atlantassa 1996 ja Ateenassa 2004 sekä pronssia Sydneyssä 2000. Kun naisten kaksoistrap poistettiin Ateenan jälkeen olympiaohjelmasta, Rhodesta tuli täysipäiväinen skeet-ampuja. Hän saavutti olympiahopeaa Pekingissä neljä vuotta sitten ja MM-kultaa Münchenissä vuonna 2010.

Rhode on siis voittanut jo olympiaohjelmasta poistetun naisten kaksoistrapin kultamitalin, sunnuntaina hän voitti skeetissä kultaa ja ensi lauantaina hän osallistuu trapiin. Rhode saavutti vaadittavan tulosrajan trapiin Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden ensimmäisessä maailmancupissa Yhdysvaltain Tucsonissa maaliskuussa.

Rhode rikkoi Arizonassa 65 kiekkoa ja kertoi jo tuolloin kilpailevansa Lontoossa myös trapissa, koska se kilpaillaan vasta skeetin jälkeen. Rhode ei ole aiemmin kilpaillut trapissa olympiatasolla. Mäkelä-Nummela puolustaa kilpailussa neljän vuoden takaista Pekingin olympiavoittoaan.

Millaista on kilpailla trapissa esimerkiksi Mäkelä-Nummelaa vastaan?

– Keskityn vain itseeni ja teen parhaani. Kolme mitalia on jaossa – kultainen, hopeinen ja pronssinen. Olen tyytyväinen, jos saan niistä minkä tahansa. Urheilijat ovat kaikki hienoja, taso on kova, ja trap on minulle aika uusi laji. Jo se on hienoa, että saan olla mukana olla olympialaisissa ja edustaa maatani, Rhode sanoi.

Mikä sitten on ”salaisuutesi”?

– Paljon harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua! Tärkeää on myös se, että tämä kaikki on minulle hieno ”matka”. Nautin ihmisistä ja ulkona olemisesta, Los Angelesin lähellä Del Montessa asuva huippu-urheilija kertoi.

Viime lauantaina miesten ilmapistoolin finaalissa ampuneella ja upeasti kahdeksanneksi sijoittuneella Kai Jahnssonilla oli tiistaina myös harjoituspäivä. Hän kilpailee ensi sunnuntaina eli 5. elokuuta 50m pistoolissa. Ilmapistoolikisan jälkeen Jahnsson sanoi lähtevänsä täysillä siihenkin kisaan. Hän piti päivän taukoa, nollasi tilanteen ja alkoi keskittyä vapaapistooliin, joka on hänen mukaansa ”taas oma maailmansa”. Loppuviikon vedän täysillä, ja laitan peliin kaiken sen tietotaidon, joka minulla on, hän sanoi lauantaina.

Lontoo 2012: Alin George Moldoveanu voitti miesten ilmakiväärin

Romanian Alin George Moldoveanu voitti miesten ilmakiväärikilpailun maanantaina Lontoon olympialaisissa. Hän tähtäsi tuloksen 702,1 (599+103,1). Toiseksi sijoittui Italian Niccolo Campriani ja kolmanneksi Intian Gagan Narang.

Lontoon olympialaisten miesten ilmakiväärin peruskilpailussa Italian Niccolo Campriani, 24, ja Romanian Alin George Moldoveanu, 29, ampuivat olympiaennätystä sivuavan tuloksen 599 eli he jäivät vain pisteen päähän maksimista. Finaaliraja oli 596.

Kilpailun ennakkosuosikkina pidettiin Kiinan Qinan Zhuta, joka jäi kymmenenneksi ammuttuaan tuloksen 595. Pekingin olympiavoittaja, Intian Abhinav Bindra oli pistettä huonommalla tuloksellaan 16:s. Zhu tähtäsi nyt sivutun olympiaennätyksen Ateenassa vuonna 2004 voittaen kilpailun ja sijoittui kotiyleisönsä edessä Pekingissä neljä vuotta sitten toiseksi.

Lontoossa Moldoveanu voitti toiseksi sijoittuneen Camprianin lopulta 0,6 pisteen erolla. Intian Gagan Narang puolestaan hävisi hopeamitalin 0,4 pisteellä. Camprianin tulos oli 701,5 (599+102,5) ja Narangin 701,1 (598+103,1).

Moldoveanu, 29, oli Pekingissä neljäs ja on muun muassa voittanut yhden maailmancup-kilpailun vuonna 2008.

– Minua ja (entistä huippuvoimistelijaa) Nadia Comanecia ei oikein voi verrata toisiinsa, mutta haluan omistaa mitalin Romanian kansalle. Olen erittäin onnellinen, Moldoveanu sanoi kultamitali kaulassaan.

Lontoon ampumaurheilussa ei ole suomalaisia mukana ennen ensi lauantaita. Tiistaina mitalit jaetaan miesten skeetissä, jonka ensimmäinen kilpailupäivä (75/125 kiekkoa) oli tänään. Yhdysvaltain Vincent Hancock on kisan kärjessä rikottuaan 74 kiekkoa. Ruotsin Stefan Nilsson, Tanskan Anders Golding ja Qatarin Nasser Al-Attiya ovat rikkoneet 72 kiekkoa.

XXX Olympialaiset, ampumaurheilu
27.7.-6.8. Lontoo, Iso-Britannia

Tuloksia ma 30.7.

Miesten ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali: 1) Alin George Moldoveanu Romania 702,1 (599/sivuaa OE:tä +103,1), 2) Niccolo Campriani Italia 701,5 (599/sivuaa OE:tä +102,5), 3) Gagan Narang Intia 701,1 (598+103,1), 4) Tao Wang Kiina 700,4 (598+102,4), 5) Peter Hellenbrand Hollanti 699,8 (596+103,8), 6) Pierre Edmond Piasecki Ranska 699,1 (596+103,1), 7) Ilja Tsharheika Valko-Venäjä 698,6 (597+101,6), 8) Ole Magnus Bakken Norja 691,5 (597+94,5).

Ampumaurheilun tiistain ohjelma
(Ajat Suomen aikaa.)

Ti 31.7.
11.00 Skeet 2/2 kilpailupäivä/miehet
16.00 Finaali: skeet/miehet

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä ja täältä.

Suomi menestyi mainiosti kivääripracticalin EM-kilpailuissa

Suomi menestyi mainiosti Bulgarian Veliko Tarnovossa pidetyissä kivääripracticalin EM-kilpailuissa. Se voitti seitsemän kultamitalia, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Semi Auto Open -divisioonassa tuli kolmoisvoitto samoin kuin Semi Auto Standard -divisioonassa. Suomi saavutti kultaa myös molempien divisioonien joukkuekilpailussa.

Kategorioissa Suomen menestystä lisäsivät Semi Auto Standard junior -luokan voitto, Semi Auto Open junior -luokan voitto ja Semi Auto Standard senior -luokan voitto.

Semi Auto Open lady -luokassa Suomi oli EM-kilpailussa neljäs.

Tuloksia

Open division: 1) Raine Peltokoski Suomi 100,00 1821,7020 102, 2) Teemu Rintala Suomi 89,74 1634,8501 106, 3) Jarkko Laukia Suomi 88,27 1607,9574 87, 4) Vaclav Vinduska Tshekki 87,92 1601,6258 52, 5) Petri Runtti Suomi 86,22 1570,6909 100, … 7) Tuukka Jokinen Suomi 85,39 1555,5061 107, … 9) Kimmo Iso-Tuisku Suomi 82,73 1507,0561 90.

Standard Division: 1) Mika Riste Suomi 100,00 1707,3975 92, 2) Mikael Kaislaranta Suomi 98,81 1687,1079 94, 3) Mikko Kuisma Suomi 97,89 1671,2895 95, 4) Madis Reies Viro 97,60 1666,4312 73, 5) Isto Hyyryläinen Suomi 96,67 1650,6170 85, … 8) Ilkka Siitonen Suomi 91,12 1555,6987 84.

Standard seniors: 1) Ilkka Kervinen Suomi 100,00 1336,8412, 2) Tibor Ladic Tshekki 94,49 1263,1309 51, 3) Thomas Sturm Saksa 77,13 1031,1054 128.

Open juniors: 1) Jesse Alenius Suomi 100,00 1134,3320 88, 2) Evangelos Gravanis Kreikka 63,39 719,0754 134.

Standard juniors: 1) Ville Broman Suomi 100,00 1308,8857 108.

Open ladies: 1) Irene Canetta Italia 100,00 982,0112 166, … 5) Paula Takkumäki Suomi 87,65 860,7262 97.

Tuloksia kasa-ammunnan SM-kilpailuista

Keiteleellä järjestettiin viikonvaihteessa kasa-ammunnan SM-kilpailut. Ohessa tuloksia.

HV-luokka 5×5 ls 100m: 1) Juhani Lehmonen ÄäA 34,75 mm, 2) Juhani Ojala VäVi 36,54, 3) Jorma Mukari VäVi 38,86, 4) Marko Rautelin PorkkA 39,19, 5) Pauli Rautelin PorkkA 39,31. Pienin kasa 3,93 mm Pauli Rautelin.

UL 5×10 ls 100m: 1) Jyrki Vuorjoki LSA 50,50, 2) Seppo Kesänen KouMas 52,00, 3) Arto Korpela RaaA 55,73, 4) Mauri Mukari VäVi 55,85, 5) Antti Ikäheimo KeAms 56,21.