Tekijä: admin

Jari Karinkanta: ”Kokonaisuuteen voi olla tyytyväinen”

Satu Mäkelä-Nummela. Kuva: Lehtikuva
Kai Jahnsson. Kuva: Lehtikuva
Marjo Yli-Kiikka. Kuva: Lehtikuva
Mira Suhonen. Kuva: Lehtikuva
Jari Karinkanta.

Lontoon olympialaisten ampumaurheilijoiden joukkueenjohtaja Jari Karinkanta pitää suomalaisten onnistumisprosenttia kisoissa hyvänä. Neljä urheilijaa ja kaksi pistesijaa, hän tiivisti.

Ampumaurheilu on ollut suomalaisten menestyslaji 2000-luvun kesäolympialaisissa. Se oli ennen Lontoota ainoa suomalainen kesäolympialaji, joka oli voittanut mitalin kaikissa 2000-luvulla järjestetyissä olympiakisoissa: Sydneyssä 2000, Ateenassa 2004 ja Pekingissä 2008.

Upea mitaliputki kuitenkin katkesi Lontoossa, kun parhaaksi suomalaissijoitukseksi jäi Satu Mäkelä-Nummelan seitsemäs sija naisten trapissa. Hän putosi pitkään jatkuneessa kolmen ampujan shoot offissa lopulta finaalista.

Kai Jahnsson oli miesten ilmapistoolin finaalissa sijoittuen kahdeksanneksi. Hän oli 50m pistoolissa 26:s ampuen tuloksen 552, joka oli kymmenen pistettä parempi kuin hänen parhaat tuloksensa tämän kauden maailmancupeissa.

Marjo Yli-Kiikka osallistui Jahnssonin tavoin kahteen lajiin. Ilmakiväärissä tuli 16. sija, ja pienoiskiväärissä hän sijoittui 23:nneksi. Mira Suhonen sijoittui ilmapistoolissa 32:nneksi.

Suomella oli Lontoossa siis neljä ampumaurheilijaa. Sydneyssä heitä oli seitsemän, Ateenassa kuusi ja Pekingissä kahdeksan. Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja ja Lontoon joukkueenjohtaja Jari Karinkanta sanoi ennen kisojen alkua, ettei Lontooseen ollut asetettu selkeää mitalitavoitetta. Kisoihin lähdettiin hakemaan kauden parhaan tuloksen myötä ensin finaalipaikkaa ja ”sitten on kaikki auki”.

Miten tätä taustaa vasten Lontoon olympialaisissa onnistuttiin?

– Neljä urheilijaamme saavutti kaksi pistesijaa eli onnistumisprosentti 50 on erinomainen. Heillä oli yhteensä kuusi starttia, joista kaksi oli loistavia, kaksi kohtalaista ja kaksi heikohkoa, Karinkanta summasi.

– Kokonaisuuteen voi siis olla tyytyväinen. Satu ja ”Kaitsu” ampuivat hyvin ja ansaitsevat ilman muuta sijoituksillaan kiitettävän arvosanan. He ovat maailman kärkitaistoissa hyvin mukana. Totta kai Sadun finaalipaikkaa olisi kaivattu, Karinkanta sanoi.

– Marjon ilmakiväärin sijoitus on kohtuuhyvä, mutta ”piekkarin” sijoitus oli pieni pettymys. Miralla olisi ollut ominaisuudet ampua vaikka mitä, mutta nyt hän ei saanut itsestään kaikkea irti. ”Kaitsun” vapaapistoolin tulos on myös hyvä, sillä olihan se hänen kauden parhaansa.

– Näillä mennään nyt, ja uudet tähtäimet on asetettava neljän vuoden päähän (Rio de Janeiro 2016). Menestys ei tule helposti, ja työtä onkin tehtävä koko ajan määrätietoisesti, Ampumahiihtoliiton palvelukseen myöhemmin syksyllä siirtyvä Karinkanta painotti.

Lontoossa kilpailleista suomalaisista ampumaurheilijoista Jahnsson on ainoa, joka ei saa Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää urheilija-apurahaa.

– Ilman muuta hän on apurahaa saavien listalla jatkossa, sitä ei häneltä olympialaisten kahdeksannella sijalla voi millään viedä pois, Karinkanta sanoi.

Suomalaiset saavuttivat tämän kauden maailmancupeissa neljä finaalipaikkaa, joista kaksi nappasi olympialaisissa mukana olleet Mäkelä-Nummela ja Jahnsson. Mäkelä-Nummela oli Lonaton trapissa kolmas, ja Jahnsson sijoittui Lontoon ilmapistoolissa neljänneksi ammuttuaan uuden SE:n. Marika Salmi oli Lontoon trapissa viides ja Henri Häkkinen 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kisassa kuudes.

– Maailmancupeissa emme olleet vielä parhaassa iskussa, koska ajatukset olivat olympialaisissa. On myös muistettava, ettei cupeja kierretty täydellä miehityksellä.

Suomalaiset ampumaurheilun olympiamitalit 2000-luvulla

Sydney 2000
Hopea: Juha Hirvi, pienoiskivääri 3×40 ls

Ateena 2004
Hopea: Marko Kemppainen, skeet

Peking 2008
Kulta: Satu Mäkelä-Nummela, trap
Pronssi: Henri Häkkinen, ilmakivääri

Petra Liljeberg Suomen mestaruuteen vakiokiväärin asentokilpailussa

Kyrkslät Skytteföreningiä edustava Petra Liljeberg otti toistamiseen voiton vakiokiväärissä sunnuntaina jatkuneissa ikäkausisarjojen 300 metrin Suomen mestaruuskilpailuissa Lahdessa. Tänään oli vuorossa 3×20 laukauksen asentokilpailu Y20-sarjassa, jossa taakse jäivät muun muassa Anton Aprelev (RS) ja Jaakko Björkbacka (LehA). Eilispäivänä Liljeberg voitti vakiokiväärin makuukilpailun.

Liljeberg hallitsi Y20-sarjan asentokilpailua alusta alkaen. Tuulisessa säässä ammutun kilpailun makuuosa oli 192 pistettä, pysty 178 pistettä ja polvi samoin 178 pistettä. Yhteispisteillään 548 hän jätti taakseen Anton Aprelevin kuudella pisteellä (542, 190-166-186) ja Jaakko Björkbackan yhdeksällä pisteellä (539, 190-171-178). Nuori neitonen oli silminnähtävästi tyytyväinen viikonlopun saaliiseensa. Liljeberg hallitsee hyvin myös kiväärilajien lyhyemmät matkat. Hän on aiemmin sijoittunut mitaleille myös 10 metrin ja 50 metrin lajeissa.

Y50-sarjassa ylivoimaiseen voittoon ampui Keski-Suomen Ampujien Jukka Salonen tuloksella 560 (199-172-189). Hopeaa otti Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran Tapio Kajan tuloksella 552 (193-172-187). Pronssille ylsi salon Seudun Ampujien Markku Haklin pistein 548 (190-172-186).

Y60-sarjan mitalit menivät Kontiolahden Urheilijoiden Kalle Leskiselle (552, 194-167-191), Raseborgs Skyttarien Ralf Westerlundille (544, 196-163-185) ja Säkylän Seudun Ampujien Jorma Röppäselle (539, 185-168-186).

Y70-sarjaa hallitsi Raseborg Skyttarien Kauko Kaartinen 525. Hopealle ylsi Pohjois-Hämeen Ampujien Tauno Törnudd. Pronssia otti Lahden Ampumaseuran Jussi Ruohonen 515.

Vakiokiväärin joukkuekilpailun voitti totuttuun tapaan Säkylän Seudun Ampujat miehityksellä Mati Viljakainen, Heikki Ranne ja Jorma Röppänen.

 

Lahden Ampumaseuran järjestämät 300 metrin Suomen mestaruuskilpailut onnistuivat kokonaisuudessaan erinomaisesti, kuten LAS:n perinteisiin kuuluu. Seuraavan kerran Lahden Hälvälässä, kansallisessa ampumakeskuksessamme, ratkotaan 300 metrin Suomen mestaruuksia syyskuun 8.-9. päivinä yleisten sarjojen osalta.

 

Lisää tuloksia LAS:n sivuilla:

http://www.lahdenampumaseura.fi/kilpailut/kivaari/tulokset/

 

Laitiselle skeetin SM-kultaa

Sibbo Skyttegillen Timo Laitinen vei skeetin SM-kultaa Oulusalossa tuloksella 146 (121+25). 39-vuotiaan poliisin ei tarvinnut mestaruutta ratkaista uusinnassa, mutta muut mitalisijat ratkesivat vasta neljän ampujan uusinnassa.

Peruskilpailun ja finaalin jälkeen tuloksessa 144 olivat Krister Kärki (120+24), Marko Kemppainen (119+25), Pekka Heinonen (119+25) ja Lauri Leskinen (121+23). Nelikosta Kärki oli uusinnan paras ja vei hopeaa ennen Kemppaista.
"Kilpailu alkoi huonosti (22), mutta parani oikeastaan kierros kierrokselta. Olen tosi tyytyväinen tulokseen. Olosuhteet olivat viimeisen päälle, kiitos järjestäjille", Timo Laitinen sanoi.
SSG:n ykkösjoukkue vei joukkuekilpailun SM-kultaa tuloksella 358. Joukkueessa ampuivat Lauri Leskinen (121), Krister Kärki (120) ja Oskari Kössi (117).

Tulokset:

Oulunsalo:

Skeetin SM-kilpailut, 2. päivä:

Miehet, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Timo Laitinen SSG 146 (121+25), 2) Krister Kärki SSG 144 (120+24, uusinta 4), 3) Marko Kemppainen SUA 144 (119+25, uusinta 3), 4) Pekka Heinonen SUA 144 (119+25, uusinta 2), 5) Lauri Leskinen SSG 144 (121+23, uusinta 1).
Joukkuekilpailu, 125 kiekkoa: 1) Sibbo Skyttegille 1 358 (Lauri Leskinen, Krister Kärki, Oskari Kössi), 2) Oulun Seudun Haulikkoampujat 1 357 (Jani Eklund, Toni Hakola, Esa Heinonen), 3) Oulun Seudun Haulikkoampujat 2 351 (Heikki Meriluoto, Rauli Honka, Teemu Vähämäki), 4) SSG 2 350, 5) A-HA 346.

Matikainen vei uusinnan jälkeen trapin SM-kultaa

Sibbo Skyttegillen Veli-Matti Matikainen vei uusinnan jälkeen trapin SM-kultaa Orimattilassa. 24-vuotias mäntsäläläinen paukutti tuloksen 137 (114+23). Uusinnassa Matikainen kohtasi Kiikalan Metsästysyhdistyksen Pasi Saarisen. Matikainen vei uusinnan 3-2, ja pääsi näin ollen juhlimaan SM-kultaa ennen Saarista.

Järjestävän seuran Orimattilan Seudun Urheiluampujien Jukka Laakso oli kolmas
Matikaisen viikonloppu oli onnistunut, sillä hänen seuransa Sibbo Skyttegille oli joukkuekilpailun paras. Kultamitalistikolmikkoon kuuluivat Matikaisen lisäksi Jukka Takala ja Jesse Kinnunen. Joukkueen yhteistulos oli 337. Orimattilan Seudun Urheiluampujat otti hopeaa tuloksella 332, Sibbo Skyttegillen kakkosjoukkue vei pronssit.
Tulokset:

Orimattila:

Trapin SM-kilpailut, 2. päivä:

Miehet, 125 kiekkoa+finaali: 1) Veli-Matti Matikainen SSG 137 (114+23, uusinta 3), 2) Pasi Saarinen KMY 137 (115+22, uusinta 2), 3) Jukka Laakso OSU 134 (115+19), 4) Pekka Ylikangas KannA 133 (113+20), 5) Miikka Valtonen MKMS 128 (112+16), 6) Jesse Kinnunen SSG 128 (113+15).
Joukkuekilpailu: 1) Sibbo Skyttegille 1 337 (Jukka Takala 110, Veli-Matti Matikainen 114, Jesse Kinnunen 113), 2) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 1 332 (Marika Salmi 109, Jukka Laakso 115, Matti Nummela 108), 3) Sibbo Skyttegille  2 318 (Roni Vitali 112, Henrikki Vitali 105, Max Broström 101), 4) K-64 316, 5) LAS 1 307.

Lontoo 2012: Ampumaurheilun mitalit ja tulokset yhdeksän kilpailupäivän jälkeen

Lontoon olympialaisten ampumaurheilun mitalitaulukon kärkeen nousi sunnuntain jälkeen Etelä-Korea, jolla on nyt kolmen kultamitalin lisäksi yksi hopea.

Mitalitaulukon kakkosena on ennen ampumaurheilun viimeistä kilpailupäivää Yhdysvallat, ja kolmantena on Kiina.

Mitaleille on yltänyt nyt yhteensä 21 maata.

XXX Olympialaiset, ampumaurheilu
28.7.-6.8. Lontoo, Iso-Britannia

Pistooli

Miesten ilmapistooli 60 ls + 10 ls finaali: 1) Jongoh Jin Etelä-Korea 688,2 (588+100,2), 2) Luca Tesconi Italia 685,8 (584+101,8), 3) Andrija Zlatic Serbia 685,2 (585+100,2), 4) Wei Pang Kiina 683,7 (586+97,7), 5) Oleh Omeltshuk Ukraina 683,6 (583+100,6), 6) Pablo Carrera Espanja 683,3 (585+98,3), 7) Joao Costa Portugali 682,3 (583+99,3), 8) Kai Jahnsson Suomi 679,1 (583+96,1).

Naisten ilmapistooli 40 ls + 10 ls finaali: 1) Wenjun Guo Kiina 488,1 (388+100,1), 2) Celine Goberville Ranska 486,6 (387+99,6/uusinta 10,6), 3) Olena Kostevitsh Ukraina 486,6 (387+99,6/9,7), 4) Ljubov Jashkevitsh Venäjä 486,0 (385+101,0), 5) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 485,2 (385+100,2), 6) Yuling Su Kiina 484,6 (386+98,6), 7) Zorana Arunovic Serbia 483,5 (385+98,5), 8) Lenka Maruskova Tshekki 482,6 (385+97,6), … 32) Mira Suhonen Suomi 377.

Miesten 25m pistooli 60 ls + finaali: 1) Leuris Pupo Kuuba 34/sivuaa ME:tä (586), 2) Vijay Kumar Intia 30 (585), 3) Feng Ding Kiina 27 (588), 4) Aleksei Klimov Venäjä 23 (592/uusi ME), 5) Jian Zhang Kiina 17 (584), 6) Christian Reitz Saksa 13 (583).

Naisten 25m urheilupistooli 60 ls + 20 ls finaali: 1) Jangmi Kim 792,4 (591/uusi OE+201,4), 2) Ying Chen Kiina 791,4 (585+206,4), 3) Olena Kostevitsh Ukraina 788,6 (585+203,6), 4) Zorana Arunovic Serbia 787,3 (583+204,3), 5) Kira Mozgalova Venäjä 786,9 (585+201,9), 6) Zsofia Csonka Unkari 784,0 (584+200,0), 7) Yong Suk Jo Pohjois-Korea 782,3 (583+199,3), 8) Tanyaporn Prucksakorn 778,4 (586+192,4).

Miesten 50m pistooli 60 ls + 10 ls finaali: 1) Jongoh Jin Etelä-Korean 662,0 (562+100,0), 2) Young Rae Choi Etelä-Korea 661,5 (569+92,5), 3) Zhiwei Wang Kiina 658,6 (566+92,6), 4) Xuan Vinh Hoang Vietnam 658,5 (563+95,5), 5) Giuseppe Giordano Italia 656,0 (559+97,0), 6) Andrija Zlatic Serbia 655,9 (564+91,9), 7) Christian Reitz Saksa 654,3 (560+94,3), 8) Leonid Ekimov Venäjä 652,0 (560+92,0), … 26) Kai Jahnsson Suomi 552.

Kivääri

Miesten ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali: 1) Alin George Moldoveanu Romania 702,1 (599/sivuaa OE:tä +103,1), 2) Niccolo Campriani Italia 701,5 (599/sivuaa OE:tä +102,5), 3) Gagan Narang Intia 701,1 (598+103,1), 4) Tao Wang Kiina 700,4 (598+102,4), 5) Peter Hellenbrand Hollanti 699,8 (596+103,8), 6) Pierre Edmond Piasecki Ranska 699,1 (596+103,1), 7) Ilja Tsharheika Valko-Venäjä 698,6 (597+101,6), 8) Ole Magnus Bakken Norja 691,5 (597+94,5).

Naisten ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali: 1) Siling Yi Kiina 502,9 (399+103,9), 2) Sylwia Bogacka Puola 502,2 (399+103,2), 3) Dan Yu Kiina 501,5 (398+103,5), 4) Katerina Emmons Tshekki 500,3 (397+103,3), 5) Jamie Lynn Gray Yhdysvallat 499,7 (397+102,7), 6) Elaleh Ahmadi Iran 499,1 (397+102,1), 7) Sarah Scherer Yhdysvallat 499,0 (397+102,0), 8) Daria Vdovnina Venäjä 498,5 (398+100,5), … 16) Marjo Yli-Kiikka Suomi 395.

Miesten 50m pienoiskivääri 60 ls makuu + 10 ls finaali: 1) Sergei Martinov Valko-Venäjä 705,5/uusi ME (600+105,5), 2) Lionel Cox Belgia 701,2 (599+102,2), 3) Rajmond Debevec Slovenia 701,0 (596+105,0), 4)  Joydeep Karmakar Intia 699,1 (595+104,1), 5) Daniel Brodmeier Saksa 698,2 (595+103,2), 6) Jinseop Han Etelä-Korea 698,2 (595+103,2), 7) Bojan Durkovic Kroatia 698,0 (595+103,0), 8) Niccolo Campriani Italia 697,6 (595+102,6).

Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls + 10 ls finaali: 1) Jamie Lynn Gray Yhdysvallat 691,9/uusi OE (592+99,9), 2) Ivana Maksimovic Serbia 687,5 (590+97,5), 3) Adela Sykorova Tshekki 683,0 (584+99,0), 4) Sylwia Bogacka Puola 681,9 (583+98,9), 5) Snjezana Pejcic Kroatia 681,9 (584+97,9), 6) Barbara Engleder Saksa 680,8 (583+97,8), 7) Daria Vdovina Venäjä 680,8 (585+95,8), 8) Agnieszka Nagay Puola 678,2 (584+94,2), … 23) Marjo Yli-Kiikka Suomi 578.

Haulikko

Miesten skeet 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Vincent Hancock Yhdysvallat 148/OE (123+25), 2) Anders Golding Tanska 146 (122+24), 3) Nasser Al-Attiyah Qatar 144 (121+23/uusinta 6), 4) Valeri Shomin Venäjä 144 (121+23/5), 5) Luigi Lodde Italia 143 (120+23), 6) Jan Sychra Tshekki 143 (120+23).

Naisten skeet 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Kimberly Rhode Yhdysvallat 99/OE, sivuaa ME:tä (74/OE+25), 2), 2) Ning Wei Kiina 91 (68+23), 3) Danka Bartekova Slovakia 90 (70+20/uusinta 4), 4) Marina Belikova Venäjä 90 (69+21/3), 5) Chiara Cainero Italia 89 (67+22), 6) Christine Wenzel Saksa 89 (68+21).

Naisten trap 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Jessica Rossi Italia 99/ME (75/ME+24), 2) Zuzana Stefecekova Slovakia 93 (73+20/uusinta 3) Delphine Reau Ranska 93 (72+21/2), 4) Alessandra Perilli San Marino 93 (71+21/1), 5) Fatima Galvez Espanja 87 (70+17), 6) Suzanne Balogh Australia 87 (72+15), 7) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 70.

Miesten kaksoistrap 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali: 1) Peter Robert Russell Wilson Iso-Britannia 188 (143+45), 2) Håkan Dahlby Ruotsi 186 (137+49), 3) Vasili Mosin Venäjä 185 (140+45/uusinta 2), 4) Fehaid Aldeehani Kuwait 185 (140+45/1), 5) Vitali Fokejev Venäjä 184 (139+45), 6) Richard Bognar Unkari 182 (137+45).

Ampumaurheilun mitalitilasto, 13/15 lajia
(kulta-hopea-pronssi=yhteensä): 1) Etelä-Korea 3-1-0=4, 2) Yhdysvallat 3-0-0=3, 3) Kiina 2-2-3=7, 4) Italia 1-2-0=3, 5) Iso-Britannia 1-0-0=1, Kuuba 1-0-0=1, Romania 1-0-0=1, Valko-Venäjä 1-0-0=0, 9) Intia 0-1-1=2, Ranska 0-1-1=2, Serbia 0-1-1=2, Slovakia 0-1-1=2, 13) Belgia 0-1-0=1, Puola 0-1-0=1, Ruotsi 0-1-0=1, Tanska 0-1-0=1, 17) Ukraina 0-0-2=2, 18) Qatar 0-0-1=1, Slovenia 0-0-1=1, Tshekki 0-0-1=1, Venäjä 0-0-1=1.

Yhteensä 21 maata.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä ja täältä.

Kärki ja Heinonen SM-skeetin kärjessä avauspäivän jälkeen

Sibbo Skyttegillen Krister Kärki ja Suomussalmen urheiluampujien Pekka Heinonen jakavat kärkisijan skeetin SM-kilpailuissa Oulunsalossa avauspäivän jälkeen. Hyvätasoisessa kilpailussa molemmat rikkoivat 73 päivän 75 kiekosta.

Molempien sarjat olivat 24, 25, 24.
Joukkuekilpailussa Oulun seudun haulikkoampujat on johdossa tuloksella 216 niukasti ennen Sibbo Skyttegilleä (215). OSH:n ykkösjoukkueessa keulapaikan hankkivat Toni Hakola, Jani Eklund ja Esa Heinonen.

Tulokset:
Oulunsalo, skeetin SM-kilpailut, 1. päivä:

Miehet, tilanne 75/125 kiekon jälkeen: 1) Krister Kärki SSG ja Pekka Heinonen SUA 73, 3) Toni Hakola OSH 73, 4) Timo Laitinen SSG 72, 5) Tero Kallioinen A-HA 72, 6) Jani Eklund OSH, Heikki Meriluoto OSH ja Miikkael Kärkkäinen KajA 72.
Joukkuekilpailu, tilanne 75/125 kiekon jälkeen: 1) Oulun seudun haulikkoampujat 1 216, 2) Sibbo Skyttegille 215, 3) Ala-Hämeen Ampujat 213.

 

Markku Haklin kaksoismestariksi

Salon Seudun Ampujia edustava Markku Haklin nappasi kaksi Y50-sarjan Suomen mestaruutta lauantaina Lahdessa jatkuneissa 300 metrin kilpailuissa. Aamupäivällä Haklin voitti vapaakiväärin asentokilpailun tuloksella 560 (194-178-188) ja iltapäivällä vakiokiväärin 30 laukauksen makuukilpailun tuloksella 293 (97. 96, 100).

Muutaman vuoden ampumaradoilta poissa olleen Markku Haklinin paluu vaikuttaa onnistuneelta. Asentokilpailussa salolainen päihitti muut mitalistit, Keski-Suomen Ampujien Jari Lehtisen (552) ja Kuopion Ampuma- ja metsästysseuran Tapio Kajanin (551), reilusti.

Vapaakiväärin asentokilpailun muissa sarjoissa voittajiksi selviytyi Y60-sarjan Ismo Kärmeniemi (Etelä-Saimaan Ampujat) tuloksella 562 (196-177-189) lähinnä parhaan pystyammunnan ansiosta ja Y70-sarjan Kauko Kaartinen Raseborg Skyttareista 545.

Vakiokiväärin makuukilpailussa Y50-sarjan Haklinin kultajuhlan taakse jäivät Keski-Suomen Ampujien Jukka Salonen ja Säkylän Seudun Ampujien Matti Viljakainen. Molemmilla ampujilla oli sama tulos 292, mutta Salonen päivitti merkkipäivänään Viljakaisen napakympein 11 – 7. Salosen merkkipäivän selitys on se, että päivälleen kahdeksantoista vuotta sitten hän voitti vakiokiväärin maailmanmestaruuden Italian Tolmezzossa. Ylimääräiset onnittelut Jukalle siitäkin!

Y70-sarjan makuukilpailun voitti Kauko Kaartinen tuloksella 291 (96, 98, 97). Y60-sarjan makuukilpailun voitti Ralf Westerlund (RS) hyvällä tuloksella 295 (99, 98, 98).

Y20-sarjan voittoon ampui Kyrkslätt Skytteföreningin Petra Liljeberg hyvällä tuloksella 290 jättäen taakseen Raseborg Skyttarien Anto Aprelevin (284) ja KSF:n Jan Liljebergin (281).

Vapaakiväärin asentojen ja vakiokiväärin makuun joukkuekilpailut voitti Säkylän Seudun Ampujat. Joukkueessa ampuivat Matti Viljakainen, Jorma Röppänen ja Heikki Ranne.

 

Lisää tuloksia LAS:n sivuilla:

http://www.lahdenampumaseura.fi/kilpailut/kivaari/tulokset/

Saarinen otti komennon SM-trapissa

Kiikalan metsästysyhdistyksen Pasi Saarinen johtaa miesten SM-trapia avauspäivän jälkeen Orimattilassa. Saarinen rikkoi 71 kiekkoa, joka muodostui sarjoista 24, 24 ja 23. Sibbo Skyttegillen Veli-Matti Matikainen on toisena 70 rikotulla kiekolla.

Samassa tuloksessa ovat myös Roni Vitali ja Jukka Laakso, joten sunnuntaina Orimattilassa nähdään jännittävä taistelu mitaleista.
Joukkuekilpailussa komennon on ottanut Sibbo Skyttegille. Jukka Takala, Jesse Kinnunen ja Veli-Matti Matikainen rikkoivat avauspäivänä yhteensä 204 kiekkoa. Se oli neljä paremmin kuin kakkossijalla oleva järjestävän seuran Orimattilan Seudun Urheiluampujien kolmikko Matti Nummela, Jukka Laakso ja Marika Salmi.

Tulokset:

Orimattila, yleisen sarjan SM-trap, 1. päivä:
Yleinen sarja, tilanne 75/125 kiekon jälkeen: 1) Pasi Saarinen, KMY 71, 2) Veli-Matti Matikainen SSG 70, 3) Roni Vitali SSG 70, 4) Jukka Laakso OSU 70, 5) Pekka Boren RMY 68, 6) Janne Kirvesmäki KarMAS 68, 6) Satu Pusila NMA 68, 8) Jukka Takala SSG 67,
Joukkuekilpailu, tilanne 3/5 kierroksen jälkeen: 1) SSG I (Jukka Takala, Jesse Kinnunen, Veli-Matti Matikainen) 204, 2) OSU I (Matti Nummela, Jukka Laakso, Marika Salmi) 200, 3) SSG II (Roni Vitali, Henrikki Vitali, Max Brorström) 195, 4) K-64 192, 5) OSU III 186, 6) OSU II 185, 7) LAS I 185, 8) SiUra 182.

 

 

Lontoo 2012: Kaksoistrapin voittaja ampunut 50 000 kiekkoa tänä vuonna

Ison-Britannian Peter Robert Russell Wilson ei hämmentynyt Lontoon olympialaisten kaksoistrapin eilisen finaalin lopussa, vaikka hän ampui tuplapummin. Se ei kuulunut suunnitelmiini, mutta viimeiset kahdeksan laukausta onnistuivat. Kyse on rutiinista, olympiavoittaja sanoi kilpailun jälkeen.

Rutiinia Peter Robert Wilsonilla todella on, sillä hän sen lisäksi, että hän on harjoitellut tunnollisesti jo vuosien ajan, on hän tämän vuoden aikana ampunut yhteensä 50 000 kiekkoa.

– Valmentajani Salman Al Maktoum uskoo suuriin laukaisumääriin. Niiden tuomaa rutiinia tarvitsinkin viimeisiin kahdeksaan laukaukseeni finaalissa. Ammuin rutiinilla ja voitin olympiakultaa, Wilson sanoi.

Parimetrinen Wilson, 25, oli Lontoon olympialaisissa yksi isäntämaan suurista mitalitoivoista, sillä hän ampui maaliskuussa Tucsonin maailmancupissa uuden finaalin jälkeisen ME-tuloksen 198. Hän ei pettänyt kotiyleisön huikeita odotuksia, vaan nappasi kaksoistrapin olympiakultamitalin tuloksellaan 188 (143+45). Ruotsin konkari Håkan Dahlby sai erinomaisen finaalinsa ansiosta hopeaa ja Venäjän Vasili Mosin pronssia.

Wilson oli jo peruskilpailun ykkönen 143 osumallaan ja piti siis ykkösasemansa finaalissa. Hän on kotoisin Dorsetista. Hän voitti nuorten Euroopan mestaruuden kuusi vuotta sitten ja on nyt siis olympiavoittaja. 

– Paine on ollut huikea. Olen vain ampunut, ampunut ja ampunut. Mutta sain nyt tekemästäni työstä upean palkinnon, voittaja hymyili kisan jälkeen.

Dubailainen Al Maktoum ryhtyi Wilsonin valmentajaksi neljä vuotta sitten.

– Näin tässä nuoressa ampujassa lahjakkuutta. Ryhdyin hänen valmentajakseen – ilmaiseksi – sillä ehdolla, että hän noudattaa sääntöjäni ja harjoittelee ohjeideni mukaisesti. Olen erittäin onnellinen Wilsonin voitosta.

Iso-Britannia saavutti nyt kaksoistrapissa toisen olympiavoiton. Edellinen tuli Sydneyssä vuonna 2000, jolloin Richard Faulds nousi kultamitaliksi. Faulds sijoittui eilen 12:nneksi tuloksellaan 133.

Lähde: ISSF:n nettisivut