Tekijä: admin

Ampumaurheiluliiton kauden päätöstilaisuus alkoi Vierumäellä

Puheenjohtaja Mikko Nordquist avasi Ampumaurheiluliiton Grande Finale -viikonlopun lauantaina Vierumäellä. Kuvat: Lassi Palo
Ampumaurheiluliiton hallituksen jäsen ja Olympiakomitean varapuheenjohtaja Pia Nybäck kertoi suomalaisen urheilun ja liikunnan muutoksista.
Avauspuheenvuoroja oli kuuntelemassa noin 180 osanottajaa.

Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) kauden päätöstilaisuus – eli Vierumäellä järjestettävät lajiparlamentit ja vuoden parhaiden palkitsemistilaisuus Grande Finale – alkoi lauantaina puheenjohtaja Mikko Nordquistin tervehdyspuheella. Avaustilaisuudessa oli paikalla noin 180 osanottajaa.

– On erittäin ilahduttavaa, että näin moni on läsnä. Se osoittaa, että asiat kiinnostavat, puheenjohtaja Mikko Nordquist sanoi viime vuoden tapaan tyytyväisenä.

Nordquist totesi, että takana on olympiadi ja uusi on alkamassa. Matkan varrella ampumaurheilijat olisivat voineet saavuttaa paremmalla tuurilla vielä parempia tuloksia, hän arvioi.

– Lontoon olympialaiset sujuivat kuitenkin mielestäni hyvin, kuten maailmancupit, liikkuvan maalin MM-kilpailut ja nuorten EM-kilpailutkin. Practical-ampujilla oli loistava vuosi. Kaiken kaikkiaan hieno vuosi siis, Nordquist summasi.

– Kaikki valmistautumiset ja kunnonajoitukset olivat kohdallaan – vain tuuri puuttui. Mutta sellaista urheilu on. Nyt aloitamme työt kohti Rio de Janeirossa vuonna 2016 järjestettäviä seuraavia kesäolympialaisia. Tähän väliin mahtuu useita EM- ja MM-kilpailuja, hän sanoi.

Avauspuheessaan Nordquist kehui nuoria ampumaurheilijoita, jotka ovat hakeneet aktiivisesti kansainvälistä tuntumaa ja menestyneetkin hyvin.

– He ovat näyttäneet kykynsä. Ei kuitenkaan sovi unohtaa valmentajien taitoa ja tekemää työtä. Tästä on hyvä jatkaa kohti Rio de Janeiroa.

Vierumäellä järjestettiin viime helmikuussa ilma-aseiden EM-kilpailut, joiden onnistumiseksi tehtiin paljon töitä. Nordquist kiitti lämpimästi mukana ollutta aktiivista talkooväkeä.

– Saimme EM-kilpailuista erittäin paljon myönteistä palautetta eri tahoilta. Se on hieno asia, ja talkooväelle siitä kiitokset! Valitettavasti kisojen taloudellinen tulos jäi miinukselle, mutta pr:stä ja ”goodwillistä” joutuu joskus maksamaan.

Ampumaurheiluliiton kokous ja liittovaltuuston kokous järjestetään Vantaalla 24. marraskuuta. Siellä tullaan valitsemaan liitolle uusi puheenjohtaja.

– En asetu ehdokkaaksi. Neljä vuotta hallituksen puheenjohtajana riittää. Tämä aika on antanut minulle paljon. On ollut hienoja hetkiä, ja olen saanut uusia hyviä ystäviä, joita jään kaipaamaan. Toivon näkeväni teidät kaikki jatkossakin radalla, kun olen joko kilpailemassa tai tuomaritehtävissä. Kiitokset teille kaikille, Nordquist päätti avauspuheensa.

Nybäck kertoi suomalaisen urheilun muutoksesta

Ampumaurheiluliiton hallituksen jäsen ja Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtaja Pia Nybäck kertoi suomalaisen liikunnan ja urheilun isosta muutoksesta.

– Minulla on ollut loistava mahdollisuus olla mukana seuraamassa tätä muutosta. Muutokset ovat isoja, ja niistä on myös ampumaurheiluväen hyvä tietää. Sen on myös hyvä olla jatkossakin aktiivisesti mukana, hän painotti.

Nybäck palautti mieliin kahden vuoden takaisen tehtävänannon, jonka mukaan nyt pitää ryhtyä sanoista teoiksi. Huippu-urheilulle piti myös luoda uusi toimintatapa sekä tehostaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Muita tehtävänantoon kuuluneita asioita olivat integroituminen urheilun muuhun kehitykseen, resurssien käytön arviointi ja tehostus sekä urheilutoimijoiden sitouttaminen muutokseen.

Mihin sitten huippu-urheilun muutostyö kiteytyy? Nybäck listasi kolme asiaa: urheilija lähipiireineen on keskiössä, osaamista on kehitettävä ja vietävä käytännön valmennukseen paikallisesti ja valtakunnallisesti sekä yhteistyötä kaikilla tasoilla on vahvistettava.

– Urheilijan polkuun liittyen ei voi vain katsoa niitä vuosia, jotka urheilija on huipulla, Nybäck viittasi lapsuus- ja nuoruusvuosiin.

Tuloksiakin on jo saatu aikaiseksi. Nybäckin listaamista tuloksista mainittakoon yhteinen tahto vahvistaa urheilijan polun eri vaiheita, urheilijan polku -käsite on syntynyt, huippu-urheilun kehittämiselle on syntynyt uusi rakenne, huippu-urheilun resurssitarve-esitys on tehty kuten myös päätös huippu-urheiluyksikön perustamisesta. Polkukuvauksen on aloittanut 47 lajia, joista 35 on jo käynnistänyt polkujen jalkauttamisen.

– Suunta on valtavan hyvä! Isoin työ on kuitenkin vielä edessä, ja jokaisen toimijan panosta tarvitaan. Myös seurojen rooli on olennainen, kun tehdään hyvää ympäristöä nuorelle urheilijalle, Nybäck sanoi.

Viikonloppu jatkuu lajiparlamenteilla ja lauantai-iltana järjestettävällä Grande Finale -gaalalla, jossa palkitaan vuoden parhaat ampumaurheilijat. Sen musiikillisesta annista vastaavat Seppo Heikkilä ja Rantala Group. Gaalaan on tulossa noin 140 juhlavierasta.

Ennen kuin kotimatka alkaa sunnuntaina puoliltapäivin kuullaan tietoisku ampumaurheilun ajankohtaisista asioista.

Satu Mäkelä-Nummela on Vuoden ampumaurheilija

Vuoden ampumaurheilija: Satu Mäkelä-Nummela. Kuvat: Lassi Palo
Vuoden valmentaja: Paula Viitasaari.
Vuoden nuori ampuja: Sami Heikkilä.
Vuoden yllättäjät: Heikki Lähdekorpi ja Micaela Qvarnström.
Huippuampujien cup-kilpailun voittaja: Krister Holmberg.
Nuorisovaliokunnan palkitsemat. Vuoden kultahippuseuran Lappajärven Ampujien edustajat Timo Keskilammi ja Asko Ahde sekä Vuoden kultahippuampuja Sami Heiskanen. Merja Forsman nouti Juhani Forsmanin saaman Vuoden kultahippuohjaaja -palkinnon.

Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) on palkinnut vuoden parhaitaan Vierumäellä järjestetyssä kauden päätöstilaisuudessa Grande Finalessa. Vuoden ampumaurheilijana palkittiin Satu Mäkelä-Nummela.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Satu Mäkelä-Nummela sijoittui Lontoon olympialaisten naisten trapissa seitsemänneksi ja voitti maailmancupin finaalin Sloveniassa.

– Takana on tiukka vuosi. On hienoa, että mennyttä kautta arvostetaan tällä tavalla ja palkitaan pitkän työn tulokset. Onnistumiseni eivät olleet ihan huippuluokkaa, mutta onnistumisia tuli kuitenkin, hän kommentoi valintaansa.

Mäkelä-Nummela on valittu Vuoden ampumaurheilijaksi myös vuosina 2008 ja -09. Neljä vuotta sitten hän voitti olympiakultaa Pekingissä ja sijoittui kolme vuotta sitten kolmanneksi MM-kilpailuissa. Elokuussa järjestetyissä Lontoon olympialaisissa Mäkelä-Nummela putosi kuuden parhaan finaalista huikean jännittävän shoot offin eli uusinnan jälkeen.

– Se harmitti vähän aikaa, mutta ei enää. Kausi oli huhtikuussa järjestetyn Lontoon maailmancupin mahalaskua lukuun ottamatta tuloksellisesti melko tasainen ja sujui loppuun asti hyvällä rytmillä. Olen tyytyväinen, että jaksoin punnertaa vielä maailmancupin voittoon, Mäkelä-Nummela sanoi.

Aiemmin Juha Hirvi ja Satu Pusila on valittu vuoden parhaaksi ampumaurheilijaksi neljä kertaa. Mäkelä-Nummelan lisäksi Seppo Mäkinen on ottanut vuoden parhaan palkinnon vastaan kolme kertaa.

SAL valitsi Vuoden valmentajaksi Paula Viitasaaren, joka on Lontoon olympialaisten ilmapistoolin finaalissa ampuneen Kai Jahnssonin valmentaja.

– Hyvältä tuntuu! En ajatellut, että näin kävisi, tyytyväinen Viitasaari sanoi.

– Ei tämä kuitenkaan hetkessä tullut. Ensin olivat tavoitteena Pekingin olympialaiset ja sitten oli Lontooseen vielä tiukempi puristus.

Viime vuoden tapaan Vuoden nuori ampuja on liikkuvan maalin EM- ja MM-mitaleja kahminut Sami Heikkilä. Valinta ei nuorta miestä yllättänyt, mutta tyytyväinen hän taas kerran oli.

Vuoden yllättäjiä ovat liikkuvan maalin nuoret maailmanmestarit Micaela Qvarnström ja Heikki Lähdekorpi. Yllättäjä-palkinto yllätti sekä Qvarnströmin että Lähdekorven.

– Tämä on kivaa ja tuntuu hyvältä, Qvarnström hymyili saatuaan palkinnon.

Krister Holmberg palkittiin huippuampujien cup-kilpailun voittajana.

Nuorisovaliokunnan palkitsemat

SAL:n nuorisovaliokunta palkitsi Vuoden kultahippuampujana Sami Heiskasen Pieksämäen Seudun Ampujista. Hänen valintaansa perusteltiin muun muassa sillä, että hän oli ”urheilullisesti paras 14HT-ampuja talven kisoja katsottaessa”. Kaakkois-Suomen aluemestaruuskisoissa voitto tuli täydellä 300:n tuloksella, ja Kuopion kultahippufinaalit hän voitti täydellä 300:n tuloksella. Kauden huonoin tulos oli 295.

– Sami toimii oman ampumaharrastuksensa lisäksi seuran ampumakoulun ohjaajana ja omistaa II-luokan tuomarikortin. Hän on toiminut myös toimitsijatehtävissä viime kesän kilpailuissa. On valmis auttamaan ja ohjaamaan kaveria, jos tarvis on, yksi perustelu kuului.

Heiskanen on harrastanut ampumaurheilua viiden vuoden ajan. Hän kertoi ottavansa mallia Juha Hirvestä, joka on hänen mukaansa ”hieno mies”.

Vuoden kultahippuohjaaja on Juhani Forsman Turun Seudun Ampujista. Hänen valintaperustelunsa kuuluu seuraavasti: ”Forsman on usean vuoden uurastuksella saanut seuran ampumaurheilukoulutoiminnan uuteen nousuun. Vuosittain on 50-60 uutta tulijaa. Muutamat urheilijat ovat Forsmanin ohjauksessa ja valmennuksessa yltäneet SM-kisoissa aina mestaruuteen asti. Hän on edistänyt seurassa kultahipputoimintaa ja saanut osallistujia myös kultahippufinaaleihin asti. Hän on kannustanut ja saanut seuran muut nuorten ohjaajat osallistumaan opetustilaisuuksiin. Hän on myös innostanut nuorempia ohjaajia hakeutumaan liiton järjestämään valmennusopetukseen. Omalla esimerkillään – aina kun sopivaa vapaa-aikaa on iltatyön salliessa – kannustamassa ja opettamassa nuoria ampujia oikeisiin ja tulosta tuottaviin suorituksiin.”

– Arvostan palkinnon korkealle, se on iso juttu! Tykkään puuhata nuorten kanssa, ja on hienoa, että työ noteerataan myös muualla, Forsman sanoi.

Forsmanin ”motto” ei koske vain lapsia ja nuoria, vaan kaikenikäisiä – myös olympiatason urheilijoita: ilon ja nautinnon kautta!

– Ilo ja nautinto pitäisi pystyä välittämään kaikille. Parasta mahdollista tulosta ei synny, jos asiat tekee turhan tärkeiksi.

Lappajärven Ampujien valintaa Vuoden kultahippuseuraksi perusteltiin sen reilulla kultahipputoiminnalla sekä sillä, että vaikka Lappajärvi on pieni paikkakunta, on se ollut ”hyvin edustettuna ollut niin kultahippu- kuin muissakin kisoissa”.

– Tällainen valinta tuntuu todella mahtavalta ja hienolta! Sellainen pieni aavistus on ollut, että palkinto voisi tulla jossain vaiheessa. Suuria odotuksia ei kuitenkaan ollut, koska aiemmin palkinnon saaneiden joukossa on aika menestyneitä ja isoja seuroja. Töitä ei kuitenkaan tehdä palkinnon vaan lasten takia, LappA:n puheenjohtaja Asko Ahde sanoi.

Suomen Ampumaurheiluliiton palkinnot 2012

Vuoden ampuja: Satu Mäke
lä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
– 7. Lontoon olympialaisten trapissa ja maailmancupin finaalin voitto

Vuoden valmentaja: Paula Viitasaari (Poliisien Ampumaseura)
– pistooliampuja Kai Jahnssonin valmentaja

Vuoden nuori ampuja: Sami Heikkilä (Kymppi-64)
– liikkuvan maalin EM- ja MM-1.

Vuoden yllättäjät: Micaela Qvarnström (Raseborgs Skyttar) ja Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat)
– Qvarnström: liikkuvan maalin EM- ja MM-1.
– Lähdekorpi: liikkuvan maalin MM-1.

Huippuampujien cup-kilpailun voittaja: Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar)

Nuorisovaliokunnan palkitsemat

Vuoden kultahippuampuja: Sami Heiskanen (Pieksämäen Seudun Ampujat)
Vuoden kultahippuohjaaja: Juhani Forsman (Turun Seudun Ampujat)
Vuoden kultahippuseura: Lappajärven Ampujat

Erikoismaininta
Kai Jahnsson (Poliisien Ampumaseura): Lontoon olympiafinaalipaikka, miesten ilmapistooli

Stipendit, menestyksen perusteella
Sune Abrahamsson (Ålands Sportskytteförening), Jesse Alenius (Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura), Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Ville Broman (Lappeenrannan Siluettiampujat), Allan Granlund (Parikkalan Seudun Ampujat), Sami Heikkilä (Kymppi-64), Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar), Mikael Kaislaranta (Suomen Metsästysyhdistys), Roger Karp (Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat), Ilkka Kervinen (Porkkalan Ampujat), Merja Kivimäki (Loimaan Laukojat), Mikko Kuisma (Lappeenrannan Siluettiampujat), Jarkko Laukia (Keuruun Seudun Ampujat), Jari Laulumaa (Suomen Kasa-ampujat), Jani Lehtonen (Loimaan Laukojat), Esko Lempola (Tampereen Silhuettiampujat), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat), Matti Mikkola (Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat), Sami Mäkelä (Lahden Silhouette &Practical Kerho), Ben Nylund (Ålands Sportskytteförening), Timo Näätänen-Lihavainen (Sibbo Skyttegille), Martti Paananen (Sibbo Skyttegille), Raine Peltokoski (Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat), Micaela Qvarnström (Raseborgs Skyttar), Teemu Rintala (Borgå Skyttar-Porvoon Ampujat), Mika Riste (Sibbo Skyttegille), Petri Runtti (Range Masters), Seppo Semi (Porkkalan Ampujat), Jani Suoranta (Kymppi-64), Fabian Wallin (Ålands Sportskytteförening), Rauno Ärväs (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura)

Ampujien ansiomerkit
Kultainen jalokivellä: Petri Runtti (Range Masters), Roger Karp (Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat)
Kultainen: Kai Jahnsson (Poliisien Ampumaseura), Ben Nylund (Ålands Sportskytteförening), Fabian Wallin (Ålands Sportskytteförening), Mika Riste (Helsingin Varuskunnan Ampujat), Jani Lehtonen (Loimaan Laukojat), Matti Mikkola (Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat), Merja Kivimäki (Loimaan Laukojat)
Hopeinen: Martti Paananen (Sibbo Skyttegille), Teemu Rintala (Borgå Skyttar-Porvoon Ampujat), Jarkko Laukia (Keuruun Seudun Ampujat), Mikael Kaislaranta (Suomen Metsästysyhdistys), Mikko Kuisma (Lappeenrannan Siluettiampujat)

Lajijaostojen palkinnot 2012

Haulikko (rankingkilpailujen voittajat sarjoittain)

Trap
Yleinen: Veli-Matti Matikainen (Sibbo Skyttegille)
Naiset: Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Juniorit: Mika Bister (Kymppi-64)
Veteraanit: Matti Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Skeet
Yleinen: Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille)
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)
Juniorit: Juho Auvinen (Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura)
Veteraanit: Kari Auvinen (Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura)

Kaksoistrap
Yleinen: Sami Ritsilä (Rantasalmen Urheilu- ja Metsästysampujat)
Juniorit: Juuso Ikävalko (Pieksämäen Seudun Ampujat)

Sporting
Yleinen: Tuomas Asikkala (Oulaisten Ampujat)
Naiset: Saija Hautaoja (Satakunnan Ampujat)
Juniorit: Roope Tapper (Sibbo Skyttegille)
Veteraanit: Rune Sundqvist (Jakobstads Skytteförening)

Kivääri
Kiväärinainen: Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)
Kiväärimies: Antti Puhakka (Kotkan Ampumaseura)
Kiväärityttö: Gisela Miettinen (Lehtimäen Ampujat)
Kivääripoika: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat)

Pistooli
Vuoden pistooliampuja: Kai Jahnsson (Poliisien Ampumaseura)
Vuoden pistoolinuori: Therese Lindgren (Raseborgs Skyttar)
Työn sankari: Marko Räsänen (Suomussalmen Urheiluampujat)

Liikkuva maali
Vuoden paras: Sami Heikkilä (Kymppi-64)
Vuoden juniori: Micaela Qvarnström (Raseborgs Skyttar)
Jaoston stipendit saivat myös Jani Suoranta ja Heikki Lähdekorpi.

Siluetti
Vuoden siluettiampuja: Rauno Ärväs (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura)

Practical
RD:n malja kehittyneimmälle ampujalle: Mika Riste (Sibbo Skyttegille)
Jaoston malja parhaalle seuralle: Loimaan Laukojat
Practicalin kertaluontoiset palkinnot:
Paras kivääripractical-ampuja: Raine Peltokoski (Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat)
Paras haulikkopractical-ampuja: Petri Runtti (Range Masters)
Paras pistoolipractical-ampuja: Vesa Kaunisto (Suomussalmen Urheiluampujat)
Paras 3 gun practical-ampuja: Mika Riste (Sibbo Skyttegille)

Kasa-ammunta
Vuoden kasa-ampuja: Jari Laulumaa (Suomen Kasa-ampujat)

Mustaruuti
Vuoden mustaruutiampuja: Timo Näätänen-Lihavainen (Sibbo Skyttegille)

Me yhdessä -seuratunnustus
(osallistunut Suomen Ampumaurheiluliiton Me yhdessä -seuravalmennukseen, jonka tavoitteena on harrastaja- ja urheilijalähtöinen, toimiva ja sujuva tulevaisuuden seuratoiminta): Haapajärven Ampumaseura, Kankaanpään Ampujat, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura, Nokian Seudun Ampujat, Pohjois-Hämeen Ampujat, Siilinjärven Urheiluampujat, Toijalan Urheiluampujat ja Turun Seudun Ampujat.

Maailmancupin finaali: Strnad ykkönen Bangkokissa, Schumann lopettaa pitkän uransa

Martin Strnad voitti perjantaina miesten 25m pistoolin kilpailun Thaimaan Bangkokissa järjestettävässä maailmancupin finaalissa. Tshekkiläinen tähtäsi finaalissa 32 pistettä. Peruskilpailussa hänen tuloksensa oli 585.

Lontoon olympiavoittaja, kuubalainen Leuris Pupo sijoittui yhdeksänneksi (582).

Kilpailun jälkeen Saksan Ralf Schumann kertoi lopettavansa pitkän uransa ampumaurheilijana. Lontoon olympialaisissa Schumann, 50, yritti voittaa jo kuudennen mitalinsa olympialaisten olympiapistoolissa. Hän voitti kultaa vuosina 1992, 1996 ja 2004 sekä hopeaa 1988 ja 2008. Hän osallistui seitsemännen kerran olympialaisiin, joka on Saksan ennätys.

Schumann ei onnistunut mitaliyrityksessään, sillä hän sijoittui olympiapistoolissa 16:nneksi tuloksella 577. Bangkokin MC-finaalissa Schumann oli neljäs (22).

– Tulen kyllä takaisin mutta valmentajana. Olen kilpaillut 35 vuoden ajan, ja niistä 30 vuotta olen kuulunut Saksan maajoukkueeseen. Nyt on aika tehdä muutoksia elämääni. Olen osallistunut yli 700 kilpailuun, ja nyt tunnen, että minulla on paljon annettavaa nuorille ampumaurheilijoille, Schumann sanoo ISSF:n sivuilla.

– Toivottavasti olen jonakin päivänä Saksan maajoukkueessa valmentajana, ehkä parin vuoden kuluttua. Ja sitten teen paluun kansainvälisille radoille.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancupin finaalin viimeinen kilpailupäivä on lauantai 27. lokakuuta. Miesten ilmapistoolissa on mukana Suomen Kai Jahnsson.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Tiina Kivisaari Suomen Paralympiakomitean pääsihteeriksi

Suomen Paralympiakomitean hallitus on valinnut valtiotieteen maisteri Tiina Kivisaaren uudeksi pääsihteerikseen 1. joulukuuta alkaen. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Kehitysvammaliitto ry:n yhteiskuntavastuupäällikön toimesta.

Kivisaarella on vahva kokemus erilaisista urheilun ja liikunnan luottamustehtävistä. Tällä hetkellä hän on Uimaliiton liittohallituksen ja Suomen Olympiakomitean hallituksen jäsen.

– Huippu-urheilu on kokonaisuudessaan kovassa muutoksessa. Paralympiakomitean pääsihteeriksi valittiin henkilö, jolla on laajat verkostot ja hyvät yhteistyötaidot, vahva näkemys vammaishuippu-urheilun painoarvosta sekä intohimo, Paralympiakomitean puheenjohtaja Petri Pohjonen sanoi.

– Tavoitteet ovat korkealla, ja juuri nyt on hyvä hetki lähteä tekemään työtä suomalaisen huippu-urheilun eteen, johon vammaishuippu-urheilu kuuluu olennaisena osana, Kivisaari totesi valintansa jälkeen. 

LISENSSIKORTIT TULEVAT MARRASKUUN AIKANA

Uudet lisenssikortit ovat työn alla. Painosta on ilmoitettu, että tuotannossa on ruuhkaa ja siksi korttien valmistuminen menee Marraskuun puolelle.

Mikäli olet menossa kilpailemaan ennen kortin saapumista, ota maksukuitti mukaasi ja esitä se kilpailun järjestäjälle ilmoittautumisen yhteydessä.

 

  

SYDÄMELLINEN KIITOS

 

Sydämellinen kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte raakkaamme 

 

Tapio Säynevirran

 

muistoa ja otitte osaa suruumme.

 

 

Pirkko, Harri ja Mikael

Uusia tuomareita L-S:n alueelle!

Lounais-Suomen aluejaosto järjesti kivääri- ja pistoolilajien sekä liikkuvan maalin tuomarikurssin Säkylässä 6.10.2012. Kilpailukauden vaihtuminen näkyy myös tuomarikorteissa: osallistujia oli kurssilla paljon.

Kivääri I luokka Pistooli I luokka   
Jorma Lång    KaA Pekola Harri    TSA
Juhani Forsman    TSA
Kivääri II luokka Pistooli II luokka
Tauno Peltoniemi    MesA Ritva Lapinniemi    SA
Reijo Holmi        MesA Essi Niemi        SA
Noora-Mari Iisakkala    MesA Jouni Rapo        TSA
Raimo Syväluoma        MesA Konsta Kivi        TSA
Raimo Lemmenranta    MesA Eino Lähteenmäki    TSA
Sami koskela        SA Julius Jänismäki    TSA
Anna-Kaisa Palmen    SA Reijo Lindholm    TSA
Kristiina Iivonen    SaSA Tuomas Mattila    TSA
Timo Iivonen        SaSA Tuomas Helenius    TSA
Merja Forsman        TSA Iiro Marttila        TSA
Sauli Lakkisto        TSA Jiri Kuukasjärvi    TSA
Sami Valkama        TSA Tero Auvinen    TSA
Liikkuvamaali
Anne Aho         KoE
Jani Huhti        LL
Hannu Huhti        LL
Reino Kiiskinen        SA

ESS: ”Urheilukoulun johtaja tyrmää käsityksen erioikeuksista”

Hämeen rykmentin Urheilukoulun johtaja Marko Korpela tyrmää käsityksen, jonka mukaan huippu-urheilijoiden palvelusaikojen pituus poikkeaa yleisestä varusmiespalveluksesta. Everstiluutnantti Korpela kommentoi asiaa Etelä-Suomen Sanomille Urheilukoulun osalta.

Torstaina uutisoitiin, että apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on pyytänyt Pääesikuntaa selvittämään, mikä on ammattiurheilijoiden erityiskohtelun lainsäädännöllinen perusta. Lisäksi hän pyytää viime vuodelta selvitystä ammattiurheilijoiden koulutuspäivien määrästä ja poikkeuksellisista palvelusajankohdista.

ESS:n mukaan Korpela ”irtisanoutuu ykskantaan” käsityksestä, jonka mukaan Urheilukoulun palvelusajat olisivat urheilijoille räätälöityjä.

Lue ESS:n uutinen täältä.