Tekijä: admin

Suomalaisille neljä lajivoittoa Swedish cupin avauspäivänä

Joni Stenström voitti poikien ilmakiväärin. Kuvat: Lassi Palo
Noora Kivistö, tyttöjen ilmapistoolin ykkönen.
Miesten ilmapistoolin voittaja: Kai Jahnsson.

Suomalaiset voittivat neljä lajia torstaina Ruotsin Sävsjössä alkaneessa ilma-aseiden Swedish cupissa. Ykkössijan nappasivat Kai Jahnsson, Noora Kivistö, Niko Roos ja Joni Stenström. Voittojen lisäksi suomalaiset ottivat kaksi hopeasijaa Tiina Jänkälän ja Marjo Yli-Kiikan toimesta.

Ilma-aseiden Swedish cup järjestetään Ruotsin Sävjössä yhdeksännen kerran. Kolmipäiväiseen kilpailuun osallistuu noin 550 ampumaurheilijaa. Osanottajia on ruotsalaisten lisäksi muun muassa Suomesta, Norjasta, Tanskasta ja Virosta. Kilpailuja käydään vielä perjantaina ja lauantaina.

Miesten ilmapistoolissa Kai Jahnsson ampui peruskilpailussa tuloksen 575. Lontoon olympialaisissa elokuussa Suomea edustaneen Jahnssonin mukaan oli mukavaa, kun kausi taas alkoi.

– Ihan mukava aloitus. Treenipäivänä oli hiukan epäonnea, kun aseen kahvan kiinnitys hajosi, eikä sitä saatu korjattua. Ammuin nyt sitten Jyrki Turjan kahvalla. Vaihdamme ne, kun olemme eri erissä. On hienoa, että mukana on auttavia ihmisiä, Poliisien Ampumaseuraa edustava Jahnsson kiitti kilpakumppaniaan.

Jahnsson piti uutta finaalia ”ihan mukavan oloisena”, tosin aika pitkänä.

– Taistelu jatkuu! Olen erittäin ilahtunut poikien kilpailun voittaneen Niko Roosin mahtavasta finaalista, Jahnsson sanoi.

Ari Huhtamäki (Rauman Seudun Ampujat) oli pistoolikisan kahdeksas.

Naisten ilmapistoolissa Sodankylän Ampujien Tiina Jänkälä ampui peruskilpailussa tuloksen 371. Lehtimäen Ampujien Anette Källi jäi hänestä pisteen. Finaalissa suomalaiskaksikko nappasi sijat kaksi ja kuusi. Jänkälä hävisi voittajalle, Norjan Linn Iren Flaatelle yhden kymmenyksen.

Poikien ilmapistoolissa Karri Turunen Nurmeksen Ampumaseurasta ja Rauman Seudun Urheiluampujien Niko Roos toivat finaaliin suomalaisväriä. Heistä Roos nousi finaalissa voittajaksi, ja Turunen sijoittui kuudenneksi. Peruskilpailussa he tähtäsivät tulokset 549 ja 563.

Tyttöjen ilmapistoolissa Kuortaneen Kunnon Noora Kivistö oli ykkönen. Hän ampui peruskilpailussa 369 pistettä, ja finaalissa hän voitti toiseksi sijoittuneen Ruotsin Mikaela Wennerlöfin 0,5 pisteellä. Esbo Skytteföreningiä edustava Emma Numminen sijoittui kisassa neljänneksi.

– Peruskisa oli mukavan sujuva, kun aluksi pääsin hyvää rytmiin. Lopuksi ei tullut yhtään kiire. Ammunta oli helppoa ja yksinkertaista ja oli helppo keskittyä, Kivistö kertasi kilpailuaan.

– Laukaukset lähtivät helposti hyvään pitoon. Finaali ammuttiin kiväärin säännöillä, ja se oli mielenkiintoinen ja positiivinen kokemus. Kärkipaikka vaihteli paljon. Kaikenkaikkiaan hyvä kisa ja kokonaisuudessaan oikein hyvä päivä!

Kankaanpään Ampujien Juho Kurki oli miesten ilmakiväärissä suomalaisista paras. Hän sijoittui neljänneksi. Hänen peruskilpailun pisteensä olivat 620,9.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Marjo Yli-Kiikka oli naisten ilmakiväärissä paras suomalainen sijoittuen hienosti toiseksi. Peruskilpailussa hän tähtäsi pisteet 412,4. Finaalissa ykköseksi ampui norjalainen Marianne Berger, joka voitti Yli-Kiikan 0,6 pisteellä. Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat) oli seitsemäs. Hänen peruskilpailun tuloksensa oli 413,2.

– Ainakin ensimmäisen finaalin perusteella uusi finaali on erittäin hyvä. Ennen viimeistä laukausta eroa oli vain pari kymmenystä eroa, ja lopulta Marjo oli hienosti toinen. Todella jännä, kiväärivalmentaja Juha Hirvi arvioi kilpailua.

– Oli aika jännää ampua uusilla säännöillä, eikä silmä ole vielä tottunut tuloksiin. Finaalin kanssa ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta emmeköhän me toimeen tule, kunhan opimme tuntemaan toisemme, Lontoon olympialaisissa elokuussa ampunut Yli-Kiikka kommentoi värikkäästi kauden aloitustaan uusilla säännöillä.

Joni Stenström oli poikien ilmakiväärin ykkönen tiukan finaalin jälkeen. Raseborgs Skyttar -seuran ampumaurheilija voitti lopulta 0,1 pisteen eron turvin.

– Kilpailu meni hyvin, vaikka finaalissa luulin putoavani kolmen ensimmäisen laukauksen jälkeen. Yritin kuitenkin parhaani, ja tästä on nyt hyvä jatkaa. En ollut yhtä hermostunut kuin ”vanhassa” finaalissa. Tämä oli minulle helpompaa. Vaikuttaakin siltä, että tämä sopii minulle, Stenström naurahti tyytyväisenä.

Tyttöjen ilmakiväärissä paras suomalainen oli Nokian Seudun Ampujien Saana Tattari, jonka tulos oli 406,3. Se oikeutti kisassa 17. sijaan. Annika Sihvonen Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseurasta hävisi Tattarille 0,5 pistettä ja sijoittui 18:nneksi.

Ruotsalaiset noudattavat kilpailussa Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n uusia sääntöjä. Ennakkoon arvioitiin sääntöjen vaikuttavan joidenkin ampujien suorituksiin ennen kuin niihin vähitellen totutaan. Urheilijat saavatkin näin arvokasta kokemusta, sillä Swedish cupissa tulee kolme starttia kansainvälisessä ilmapiirissä. Sen onkin sanottu olevan erittäin hyvää harjoitusta huipulle tähtääville urheilijoille.

Swedish cup
3.-5.1. Sävsjö, Ruotsi

Tuloksia to 3.1.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Kai Jahnsson Suomi 198,5 (575), 2) Frans Sørensen Tanska 192,0 (571), 3) Alexander Pettersson Ruotsi 172,4 (569), 4) Robert Välikangas Ruotsi 152,6 (570), 5) Pontus Olsson Ruotsi 133,1 (568), 6) Joakim Ekberg Ruotsi 113,1 (573), 7) Gagik Sahakian Tanska 94,7 (571), 8) Ari Huhtamäki Suomi 75,8 (568).

Naisten ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Linn Iren Flaate Norja 194,6 (369), 2) Tiina Jänkälä Suomi 194,5 (371), 3) Lisbeth Johansson Ruotsi 172,3 (376), 4) Sara Lindahl Ruotsi 151,2 (376), 5) Veera Rumjantseva Viro 132,3 (371), 6) Anette Källi Suomi 109,8 (370), 7) Ingeborg Gran Norja 93,5 (373), 8) Dorte Thorsen Tanska 71,9 (368), … 11) Ritva Karri Suomi 366, … 13) Annukka Riutta Suomi 365.

Poikien ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Niko Roos Suomi 198,3 (549), 2) Fredrik Larsen Tanska 194,8 (563), 3) Carl Sandberg Ruotsi 177,1 (565), 4) Oskar Ekblad Ruotsi 154,8 (557), 5) Magnus Palmgren Ruotsi 135,5 (551), 6) Karri Turunen Suomi 113,9 (563), 7) Oscar Nilsson Ruotsi 93,7 (557), 8) Pär Andreasson Ruotsi 72,9 (553), … 10) Joonas Kuusela Suomi 549.

Tyttöjen ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Noora Kivistö Suomi 193,8 (369), 2) Mikaela Wennerlöf Ruotsi 193,5 (366), 3) Lisa Enocsson Ruotsi 170,7 (363), 4) Emma Numminen Suomi 151,8 (362), 5) Sara Eline Stamnestrø Norja 132,4 (370), 6) Vendela Sörensson Ruotsi 112,3 (364), 7) Molly Hermansson Ruotsi 93,8 (369), … 9) Therese Lindgren Suomi 357.

Miesten ilma
kivääri 60 ls + finaali: 1) Mikael Svensson Ruotsi 206,8 (623,5), 2) Karl Johan Jönsson Ruotsi 206,7 (624,6), 3) Jonas Jacobsson Ruotsi 185,4 (618,4), 4) Juho Kurki Suomi 164,7 (620,9), 5) Erik Skovmand Tanska 141,5 (618,6), 6) Jörgen Persson Ruotsi 121,2 (617,7), 7) Dane Sampson Australia 100,0 (618,1), 8) Ole Magnus Bakken Norja 72,4 (628,3).

Naisten ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Marianne Berger Norja 205,7 (416,8), 2) Marjo Yli-Kiikka Suomi 205,1 (412,4), 3) Stine Nielsen Tanska 184,6 (413,7), 4) Martina Landis Sveitsi 164,0 (414,9), 5) Constanze Rotzsch Saksa 142,6 (414,9), 6) Anna Normann Ruotsi 122,0 (411,9), 7) Hanna Pitkänen Suomi 100,6 (413,2), 8) Emma Göransson Ruotsi 79,7 (412,1).

Poikien ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Joni Stenström Suomi 202,9 (610,0), 2) Alexander Helleskov Tanska 202,8 (616,0), 3) Ola Strand Norja 181,3 (612,4), 4) Marcus Madsen Ruotsi 160,9 (614,4), 5) Martin Häll Ruotsi 137,3 (612,1), 6) Henrik Wilander Ruotsi 116,7 (611,6), 7) Håkon Sörli Norja 95,6 (610,4), 8) Olli Hahl Mikkelin Ampujat 76,2 (611,8), … 13) Aleksi Jarva Suomi 605,8, … 15) Aleksi Leppä Suomi 604,6.

Tyttöjen ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Malin Westerheim Norja 205,3 (416,8), 2) Louise Nilsson Ruotsi 203,8 (413,2), 3) Rikke Hallset Norja 181,5 (411,9), 4) Susanna Olsson Ruotsi 161,1 (409,0), 5) Siri Mortensen Norja 141,2 (413,1), 6) Camilla Andersen Tanska 119,6 (409,9), 7) Mathilda Sjöström Ruotsi 99,1 (408,7), 8) Anja Rønningsgrind Norja 76,9 (411,3).

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

SWEDISH CUP 2013

Jo perinteiseksi muodostunut ilma-asekilpailutapahtuma starttaa käyntiin Ruotsin Sävjsö:ssä 3.-5.1.2013. Kilpailutapahtuma järjestetään 9. kerran ja osallistujia on yli 550 kilpailijaa.

Kilpailu käydään elektronisiin taululaitteisiin ja näin ollen sitä pystyy seuraamaan reaaliajassa internetin välityksellä.  Linkki kilpailunjärjestäjän kotisivulle

www.swedishcup.nu        

Kilpailuun on osallistumassa runsaasti Suomalaisia ja kannustankin seuraamaan sankoin joukoin tuttujen suorituksia netistä!

Suosittelen suuresti ampumaurheilijoita lähtemään suurella joukolla ensi vuoden tapahtumaan mukaan. Tapahtumassa saa 3 eri starttia kansainvälisessä ilmapiirissa ja se on mitä parasta harjoitusta huipulle tähtäävälle urheilijalle!

Kilpailutapahtumassa Ruotsalaiset noudattavat ns. uusia ISSF:n sääntöjä jossa on ampuma-aikaa lyhennetty ja finaali ammutaan uuden säännön mukaan. Tämä saattaa vaikuttaa joiden ampujien suorituksiin ennen kuin siihen on totuttu.

Hyvää alkanutta vuotta 2013 ja paljon onnistuneita laukauksia keskelle, sieltä saa eniten pisteitä!

Teemu Lahti

 

Etelä-Suomen alueen nuoret SM-mitalistit palkittiin

Etelä-Suomen aluejaosto palkitsi alueen parhaat nuoret ampujat.

Suomen Ampumaurheiluliiton Etelä-Suomen aluejaosto palkitsi Etelä-Suomen parhaat nuoret ampujat vuonna 2012. Palkitsemistilaisuuteen kutsuttiin vuoden 2012 SM-kilpailujen nuorten henkilökohtaisissa sarjoissa mitaleille yltäneet ampujat. Tapahtuma järjestettiin SLU-talolla Helsingin Pasilassa 17.12.2012. Mitalistit nauttivat kakkukahvista ja illan päätteeksi kamppailivat toisiaan vastaan haulikkosimulaattorilla.

Sami Heikkilä kisaa Vuoden nuori urheilija -tittelistä

Liikkuvan maalin erikoismies Sami Heikkilä kilpailee 25 muun ehdokkaan kanssa Vuoden nuori urheilija 2012 -tittelistä. Palkinto luovutetaan Suomen Urheilugaalassa Helsingin Hartwall Areenalla 15. tammikuuta.

Urheilun lajiliitot ovat nimenneet Suomen Urheilugaalan Vuoden nuori urheilija -palkintoluokkaan 26 kovatasoista ehdokasta. Lopullisen voittajan päättää raati, joka koostuu Suomen Urheilugaalan palkintolautakunnan, Nuoren Suomen, Suomen Olympiakomitean ja Urheilutoimittajain Liiton edustajista.

Palkinto luovutetaan Suomen Urheilugaalassa Helsingin Hartwall Areenalla tammikuun 15. päivänä.

Vuoden nuori urheilija -erikoispalkinnolla halutaan vuosittain palkita alle 20-vuotias urheilija, joka omaa kansallista ja kansainvälistä menestystä ja on hyvä esikuva nuorille.

Heikkilä, 19, palkittiin lokakuussa Ampumaurheiluliiton Vuoden nuorena ampumaurheilijana. Kangasalan Kymppi 64 -seuraa edustava Heikkilä nappasi helmikuussa Vierumäen EM-kotikisoista täyspotin eli neljä kultamitalia ja Ruotsin Västeråsissa ja Tukholmassa kesäkuussa järjestetyistä MM-kilpailuista viisi kultaa, yksi hopea ja kaksi pronssia. Mitalisaldossa ovat mukana niin henkilökohtaiset kilpailut kuin joukkuekilpailutkin.

Vuoden 2012 Vuoden nuori urheilija -ehdokkaat
Alppihiihto: Santeri Paloniemi
Ampumahiihto: Auli Kiskola
Ampumaurheilu: Sami Heikkilä
Biljardi: Aapo Virrankoski
Cheerleading: Viviane Azema
Golf: Krista Bakker
Jousiammunta: Jere Forsberg ja Mirjam Tuokkola
Jääkiekko: Aleksandr Barkov
Karting: Joonas Lappalainen
Keilailu: Roosa Lundén
Käsipallo: Anthony Hellakoski
Lentopallo: Tommi Siirilä
Miekkailu: Anna Salminen
Soutu: Sanni Jyrkkänen
Paini: Petra Olli
Painonnosto: Milko Tokola
Ratamelonta: Jeremy Hakala
Ringette: Susanna Tapani
Sulkapallo: Kalle Koljonen
Suunnistus: Kirsi Nurmi
Taitoluistelu: Jenni Saarinen
Voimistelu: Kaisa Ojaniemi
Uinti: Jenna Laukkanen
Yhdistetty: Ilkka Herola
Yleisurheilu: Jussi Kanervo

Suomen Urheilugaalan Vuoden nuori urheilija -valinnat
2012: Petra Olli (paini)
2011: Sanni Utriainen (yleisurheilu)
2010: Mikael Granlund (jääkiekko)
2009: Peetu Piiroinen (lumilautailu) 

 

Holmberg, Suoranta, Salminen ja Qvarnström liikkuvan maalin EM-näyttökilpailun ykkösiä

Raseborgs Skyttar -seuraa edustava Krister Holmberg oli Inkoossa sunnuntaina ammutun liikkuvan maalin ensimmäisen EM-näyttökilpailun miesten sarjan ykkönen. Hänen tuloksensa 10m normaalijuoksujen kisassa oli 584.

Poikien sarjan voitti Kymppi 64 -seuran Jani Suoranta (568). Naisten paras oli Turun Seudun Ampujien Marika Salminen (351). RS:n Micaela Qvarnström tähtäsi tyttöjen parhaan tuloksen 363.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Tanskan Odensessa helmi-maaliskuussa (25.2.-3.3.).

Kilpailun tulokset oheisessa liitteessä.

Liitteet

Ampumaurheiluliitto nimesi 97 nuorta tehoryhmiin

SAL:n tehoryhmät tähtäävät tulevaan kauteen määrätietoisesti.
Liikkuvan maalin ryhmä uudistui eniten. 9 ampujasta uusia on neljä.
Liikkuvan maalin ryhmäpotretti valintaleirillä Vierumäellä.
Pistoolin ryhmässä on 20 urheilijaa ja uusia heistä on neljä. Kuva viime kesän tehoryhmän leiriltä Orimattilasta.
Skeetin tehoryhmät täydentyy viidellä uudella ryhmäläisellä. Kuvassa skeetin ryhmäläisiä Orimattiilan leirillä 2012.
Trapin ryhmät olivat testileirillä marraskuussa Kisakallion urheiluopistolla.
Tehoryhmät yhteisellä kesäleirillä Orimattilassa kesäkuussa 2012.
Kiväärin, pistoolin ja liikkuvan maalin tehoryhmävalmentajat Vierumäen testileirillä marraskuussa 2012.

Suomen Ampumaurheiluliitto nimesi yhteensä 97 ampumaurheilijaa nuorten tehoryhmävalmennukseen maanantaina 17. joulukuuta. Vuodeksi 2013 valituista ryhmäläisistä uusia on 31 ja ryhmässään jatkavia 66.

Tehoryhmistä suurin laji on  kivääri, kun kiväärilajien tehoryhmissä on 40 ampujaa. Heistä uusia ampujia  on viisitoista.

Pistoolin ryhmässä on 20 urheilijaa. Heistä uusia on neljä.

Liikkuvan maalin ryhmässä on yhdeksän urheilijaa, kolme enemmän kuin viime kaudella.
Uusia ryhmäläisiä liikkuvassa maalissa on neljä.

Trap-lajien ryhmissä on 12 urheilijaa. heistä uusia on kolme.

Skeetin ryhmissä on 16 urheilijaa ja heistä uusia on viisi.

Valitut urheilijat vahvistavat tehoryhmätoimintaan osallistumisen kaudelle 2013 SAL:n ja urheilijan välisellä sopimuksella.


KIVÄÄRI

Etelä-Suomi:
Armi Häkkinen, Poliisien Ampumaseura
Aleksi Jarva, Esbo Skytteförening
Aina Kivi, Esbo Skytteförening
Sebastian Långström, Esbo Skytteförening
Mathias Nordberg, Ålands Sportskytteförening
Henna Viljanen, Poliisien Ampumaseura
uusia:
Björn Friman, Esbo Skytteförening
Cristian Friman, Esbo Skytteförening
Matias Kiuru, Poliisien Ampumaseura

Itä-Suomi:
Inka Havukainen, Kiteen Ampujat
Emmi Hyrkäs, Simpeleen Hahlo
Tea Sikanen, Pieksämäen Seudun Ampujat
Tommi Tella, Joensuun Ampujat
Ville Vaitinen, Kuusankosken Ampujat         
uusia:
Sami Heiskanen, Pieksämäen Seudun Ampujat
Satu Korhola, Mikkelin Ampujat
Saana Peltonen, Keuruun Seudun Ampujat
Mika Piipponen, Kuusankosken Ampujat
Joona Rajala, Kuusankosken Ampujat
Eetu-Ville Rautiainen, Maaningan Metsästys- ja Ampumaseura

Lounais-Suomi:
Jussi Hölli, Nokian Seudun Ampujat
Juho Katajamaa, Nokian Seudun Ampujat
Katariina Laine, Hämeenlinnan Ampumaseura
Aleksi Lammintausta, Kankaanpään Ampujat
Jone Lång, Kankaanpään Ampujat
Roosa Prusila, Nokian Seudun Ampujat
Matias Pukaralammi, Kankaanpään Ampujat
Saana Tattari, Nokian Seudun Ampujat
uusia:
Niklas Mäkelä, Nokian Seudun Ampujat
Mira Ojanen, Punkalaitumen Kunto

Lappi:
Jasmin Mattila, Sodankylän Ampujat
Noora Pulju, Sodankylän Ampujat
uusi:
Laura Sipola, Sodankylän Ampujat

Pohjanmaa:
Mika Ketola, Kauhavan Ampujat
Sanna Lager, Kauhavan Ampujat
Sara Lauttamus, Kauhavan Ampujat
Pirita Ojanperä, Jalasjärven Ampujat
uusia:
Riina Karhu, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
Juho Lähetkangas, Haapajärven Ampumaseura
Julius Passi, Kauhavan Ampujat

PISTOOLI
Aleksi Bruun, Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura
Oskari Eloranta, Kankaanpään Ampujat       
Johanna Hahl, Mikkelin Ampujat
Julius Jänismäki, Turun Seudun Ampujat
Konsta Kivi, Turun Seudun Ampujat
Noora Kivistö, Seinäjoen Seudun Ampujat
Essi Kuisma, Poliisien Ampumaseura
Sami Leppälä, Jalasjärven Ampujat
Aleksi Pirttimäki, Seinäjoen Seudun Ampujat
Tuomas Pukaralammi, Kankaanpään Ampujat
Niko Roos, Rauman Seudun Ampujat
Otto Suuronen, Mikkelin Ampujat
Sandra Toivonen, Poliisien Ampumaseura  
Karri Turunen, Nurmeksen Ampumaseura
uusia:
Emma Numminen, Esbo Skytteförening
Laura Olli, Lappajärven Ampujat

Lappi:
Aleksi Anttila, Sodankylän Ampujat
Joonas Kuusela, Sodankylän Ampujat
uusia:
Essi Anttila, Sodankylän Ampujat
Maija Pernu, Ivalon Urheiluampujat


LIIKKUVA MAALI

Ville Huomolin, Etelä-Saimaan Ampujat
Mika Kinisjärvi, Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot
Juho Riikonen, Outokumm
un Ampumaseura
Aatu Suoknuuti, Etelä-Saimaan Ampujat
Pipsa Taskinen, Nilsiän Urheilu- ja Metsästysampujat
uusia:
Jani Huhti, Loimaan Laukojat
Topi Hulkkonen, Etelä-Saimaan Ampujat
Maija Kuusela, Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot
Elli Räsänen, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 


TRAP                 
                                                                                                                   
Juha Heikkiniemi, Ruotsalon Metsästysyhdistys
Tomi Lampola, Porin Haulikko Club                                      
Miko Nykänen, Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseura
Hanna Ojala, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Aleksi Pirttisalo, Ruotsalon Metsästysyhdistys
Eemil Pirttisalo, Ruotsalon Metsästysyhdistys
Micaela Qvarnström, Raseborgs Skyttar
uusia:
Matias Koivu, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Juhani Ripatti, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Christoffer Österman, Raseborgs Skyttar

2- TRAP
Juho-Pekka Maunula, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Miki Ylönen, Pieksämäen Seudun Ampujat

SKEET
Etelä-Suomi:
Eemeli Kurki, Ala-Hämeen Ampujat
Kaisa Kurki, Ala-Hämeen Ampujat
Janne Vallioniemi, Ala-Hämeen Ampujat    
Timi Vallioniemi, Ala-Hämeen Ampujat        
uusi:
Eetu Kallioinen, Ala-Hämeen Ampujat

Lounais-Suomi:
Niina Aaltonen, Rauman Seudun Ampujat

Sami Aaltonen, Rauman Seudun Ampujat
Joonas Väätäinen, Rauman Seudun Ampujat
uusi:
Max Ekman, Salon Seudun Ampujat

Pohjois-Suomi:
Tommy Kajava, Kuusamon Ampujat
Mikko Pernu, Ivalon Urheiluampujat
Ville Pöllänen, Siilinjärven Urheiluampujat
Juha Äikäs, Kajaanin Ampujat

uusia:
Sami Alkku, Tornionseudun Ampujat

Riku Alkku, Tornionseudun Ampujat

Mika Ponkala, Tornionseudun Ampujat

Markkanen ja Mäkelä-Nummela Urheilugaalan kunniavieraita

Satu Mäkelä-Nummela. Kuvat: Lassi Palo
Ampujainlehti kertoi näin Väinö Markkasen olympiavoitosta vuonna 1964.
Tukholman olympialaisten 100-vuotisjuhliin osallistui 700 olympialaisiin osallistunutta ruotsalaisurheilijaa.
Tukholman juhlia kunnioittivat läsnäolollaan Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia.

Ampumaurheilun olympiavoittajat Väinö Markkanen ja Satu Mäkelä-Nummela on kutsuttu Urheilugaalan kunniavieraiksi Helsingissä tammikuun 15. päivänä järjestettävään tilaisuuteen.

Suomen Urheilugaalan nettisivuilla kerrotaan, että olympialiike on vahvasti esillä järjestyksessään kuudennessa Suomen Urheilugaalassa Tukholman olympiakisojen 100- ja Helsingin olympiakisojen 60-vuotisen historian kunniaksi.

Urheilugaala on kutsunut kaikki elossa olevat suomalaiset olympiavoittajat kunniavieraina tammikuun 15. päivänä Helsingissä Hartwall Areenalla järjestettävään iltajuhlaan, joka televisioidaan suorana lähetyksenä YLE TV2 -kanavalla. Kutsuttuja on kaikkiaan 53.

Markkanen voitti vapaapistoolin olympiakultaa Tokiossa vuonna 1964. Hän täyttää toukokuussa 84 vuotta. Mäkelä-Nummela voitti Pekingissä neljä vuotta sitten naisten trapin olympiakultamitalin.

Tukholman olympialaisten 100-vuotisjuhlavuoden pääjuhlasta kerrottakoon se, että liikkuvan maalin poikien maailmanmestari Sami Heikkilä oli siellä näkyvästi esillä. Kesäkuun 9. päivänä järjestetyssä juhlassa Heikkilän ammuntaa esiteltiin videolla Tukholman stadionilla, jossa juhlia kunnioittivat läsnäolollaan Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia. Suuret suosionosoitukset saivat avajaismarssiin osallistuneet noin 700 olympialaisiin vuosikymmenien varrella osallistunutta ruotsalaista.

– Urheilugaala tarjoaa oivallisen tilaisuuden nykyisille olympiaurheilijoille kohdata aiempien kisojen voittajia, joiden saavutuksiin palataan myös gaalan palkintojenjakajina. Peilaus olympiavuoden jälkeen olympiahistoriaan tuo upean lisän Urheilugaalan muutenkin hienoon tunnelmaan, Olympiakomitean pääsihteeri Mika Sulin on sanonut.

Lähde: suomenurheilugaala.fi

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Leena Paavolainen: ”Lämmin kiitos!”

Leena Paavolainen kiittää ampumaurheiluväkeä hienoista hetkistä vuosina 2006-10. Kuva: Lassi Palo

Leena Paavolainen ei palaa takaisin Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtajaksi, vaan siirtyy vuoden alussa uusiin tehtäviin. Ohessa hänen kiitosviestinsä.

Huippu-urheilun muutostyöryhmän HUMUn työ on lopuillaan, huikea yli kahden vuoden matka on takana ja uudet haasteet odottavat edessä. Siirryn ensi vuoden alusta perustettavaan Olympiakomitean huippu-urheiluyksikköön, joten en palaa Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtajaksi.

Haluan lämpimästi kiittää koko ampumaurheiluperhettä niistä upeista ja hienoista vuosista (2006-10), joiden aikana sain kokea kanssanne monta mieleenpainuvaa hetkeä.

Matka oli monella tapaa opettava. Erityiskiitos urheilijoille ja valmentajille – voitte olla ylpeitä itsestänne ja osaamisestanne!

Vaikka en palaakaan takaisin valmennuksen johtajan tehtäviin, yhteistyö ja työ suomalaisen huippu-urheilun eteen jatkuvat, ja tulemme varmasti tapaamaan matkan varrella monta kertaa.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua ja valoisaa vuotta 2013!

Leena Paavolainen

Vierumäen näyttökilpailun tulokset

Vierumäellä ammuttiin keskiviikkona maajoukkueleirin yhteydessä ilmakiväärin näyttökilpailu leirikilpailuna ilma-aseiden EM-kilpailuihin.

– Tuloksissa on uusien sääntöjen mukaan alkukilpailu desimaalein sekä vanhojen sääntöjen mukaan kokonaisin numeroin, kiväärin nuorten olympiavalmentaja Pasi Wedman toteaa.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Tanskan Odensessa ensi vuoden helmi-maaliskuussa (25.2.-3.3.).

Näyttökilpailu, Vierumäki 12.12.

Miehet: 1) Juho Kurki Kankaanpään Ampujat 621,6 (591), 2) Anton Aprelev Raseborgs Skyttar 614,6 (587), 3) Jaakko Björkbacka Lehtimäen Ampujat 614,1 (584).

Pojat: 1) Aleksi Jarva Esbo Skytteförening 611,4 (583), 2) Aleksi Leppä Haminan Ampumaseura 611,1 (580), 3) Sebastian Långström Esbo Skytteförening 608,8 (581), 4) Joni Stenström Raseborgs Skyttar 605,6 (577), 5) Tommi Tella Joensuun Ampujat 603,2 (573), 6) Olli Hahl Mikkelin Ampujat 597,0 (572), 7) Cristian Friman Esbo Skytteförening 591,2 (565), 8) Björn Friman Esbo Skytteförening 587,2 (561).

Naiset: 1) Hanna Pitkänen Turun Seudun Ampujat 412,9 (396), 2) Erika Dufvelin Raseborgs Skyttar 402,7 (386).

Tytöt: 1) Saana Tattari Nokian Seudun Ampujat 406,2 (390), 2) Katariina Laine Hämeenlinnan Ampumaseura 405,7 (386), 3) Elin Liewendahl ÅSSF 401,1 (385), 4) Aina Kivi Esbo Skytteförening 400,5 (384).

Satu Mäkelä-Nummela ehdolla Vuoden urheilijaksi

Satu Mäkelä-Nummela kotiradallaan Orimattilassa viime toukokuussa. Kuva: Lassi Palo

Satu Mäkelä-Nummela on ainoa ampumaurheilija, joka on ehdolla Vuoden urheilijaksi virallisella ehdokaslistalla.

Satu Mäkelä-Nummela sijoittui Lontoon olympialaisten trapissa seitsemänneksi ja voitti maailmancupin finaalin. Hänet valittiin lokakuussa Ampumaurheiluliiton Vuoden ampumaurheilijaksi.

– Mäkelä-Nummelasta tuli ensimmäinen Vuoden urheilija, joka sai muotoilija Harri Koskisen suunnitteleman Uuno-pystin palkinnoksi, kun Urheilutoimittajain liitto ja Suomen Urheilugaala yhdistivät voimansa vuonna 2009 Hartwall Areenassa järjestetyssä juhlassa, kertoo tuore Fair Play -lehti.

Mäkelä-Nummela voitti olympiakultaa Pekingissä vuonna 2008.

Virallisella ehdokaslistalla on kaikkiaan 45 urheilijaa ja kahdeksantoista joukkuetta. Joukkue voidaan nimetä myös Vuoden urheilijaksi. Vuoden urheilija 2012 julkistetaan Suomen Urheilugaalassa, joka järjestetään 15. tammikuuta.

Urheilutoimittajain liitto on nimennyt Vuoden urheilijan vuodesta 1947 lähtien. Viime vuonna palkinnon vei ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.

Lisää tietoa Urheilugaalasta löydät täältä.