Tekijä: admin

Teemu Lahti ja Karoliina Helle ilmapistoolin Suomen mestareiksi

Karoliina Helle, ilmapistoolin N-sarjan Suomen mestari. Kuvat: Lassi Palo
Teemu Lahti, ilmapistoolin Y-sarjan Suomen mestari.
Juho Kurki, ilmakiväärin Y24-sarjan SM-kultaa.
Henna Kärhä, N24-sarjan SM-kultaa.
Ilmakiväärin Y20-sarjan mitalistit: Aleksi Jarva (vas.), Joni Stenström ja Otto Mäkelä.
Ilmakiväärin N20-sarjan kolme parasta: Katarina Långström (vas.), Annika Sihvonen ja Riikka Parviainen.
Jone Lång voitti ilmakiväärin Y18-sarjan.
Inka Havukainen, ilmakiväärin N18-sarjan mestari.
Y16-sarjan kolme parasta: Cristian Friman (vas.), Sebastian Långström ja Mika Varjo.
Marianne Palo voitti N16-sarjan SM-kultaa.

Teemu Lahti ja Karoliina Helle voittivat ilmapistoolin Suomen mestaruudet Merikarvialla lauantaina jatkuneissa SM-kilpailuissa. Lahti voitti Y-sarjan mestaruuden tuloksella 672,0 (575+97,0), ja Helteen kultamitaliin oikeuttanut tulos N-sarjassa oli 476,3 (377+99,3).

Ilmakiväärin ja ilmapistoolin SM-kilpailut järjestää Merikarvian Seudun Ampujat (MeSA). Ne ovat samalla MeSA:n 40-vuotisjuhlakilpailut. Perjantaina alkaneissa ja sunnuntaina päättyvissä SM-kilpailuissa ovat mukana kaikki ikäluokat lukuun ottamatta tukiampujia. Ilmoittautuneita on kaikkiaan 620.

Ilmapistooli, Y

Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti voitti nyt toisen Suomen mestaruutensa Y-sarjan ilmapistoolissa. Edellinen tuli yhdeksän vuotta sitten. Lahden voittotulos oli 672,0 (575+97,0).

Lahden kisaa edeltävä viikko oli vaikea, sillä hänen kätensä kipeytyi viime viikonvaihteessa järjestetyllä ampumaleirillä. Käsi oli niin kipeä, ettei hän ampunut viime viikolla lainkaan. Lepo teki hyvää?

– Ilmeisesti, sillä tulokseni oli hyvä, kauden parhaani. Oli hienoa ampua olympiakävijän vieressä (Kai Jahnsson). Se toi tsemppiä omaan suoritukseeni, Lahti sanoi ja kehui SM-kisoja ”kivoiksi”.

– Nyt aletaan mennä kesää kohti. Pääsiäisenä meillä on iso- ja vakiopistoolin leiri Malagassa. Pian sitten alkavatkin Eurooppa cupit, Lahti mietti.

Ilmapistooli, N

Salon Seudun Ampujien Karoliina Helle tuli SM-kisoihin ilman kilpailupaineita, sillä hän on ollut jo jonkin aikaa äitiyslomalla. Hänen lapsensa täytti eilen kaksi kuukautta.

– Hankin kisapaikan Kupittaan kisoissa joulukuussa vatsa pystyssä, Helle naurahti.

– Nyt ehdin treenata pari viikkoa ennen SM-kisoja. Olen tyytyväinen tulokseeni (476,3). Yllätyin muiden tasosta – he tekivät minulle mestaruuden voittamisen helpoksi, N-sarjan voittanut Helle sanoi.

Ilmakivääri Y24 ja N24

Pari viikkoa sitten miesten ilmakiväärin EM-pronssia upeasti napannut Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) voitti nyt Y24-sarjan Suomen mestaruuden. Hänen tuloksensa oli 697,8 (595+102,8).

– Isompi maali on kuitenkin huomenna, Kurki viittasi sunnuntaina kilpailtavaan Y-sarjaan.

Kurjen mukaan EM-pronssimitalin jälkeen Merikarvian SM-kilpailuissa ”saattaa olla enemmän paineita”. Sinulla on enemmän odotuksia kisojen suhteen vai muilla?

– Molemmilla, Kurki vastasi.

N24-sarjan mestari on Henna Kärhä, joka edustaa Simpeleen Hahloa. Mestaruus oli Kärhän ensimmäinen ilmakiväärissä. Hymy olikin herkässä.

– Mestaruus maistuu hyvältä, koska tämä on minun viimeinen vuoteni tässä sarjassa. Viimeisiä siis viedään. Päivä oli pitkä, ja finaalissa alkoi jo tuntua väsymys, 23-vuotias Kärhä sanoi kilpailusta, joka päättyi puoli yhdeksän aikaan illalla.

Kärhän voittotulos oli 484,4 (388+96,4).

Ilmakivääri Y20 ja N20

Raseborgs Skyttar -seuraa edustava Joni Stenström voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa ilmakiväärissä, kun hän oli Y20-sarjan ykkönen. Stenströmin tulos oli 687,9 (586+101,9). Ja se mestaruus – se maistui hyvältä!

– Kyllä! Tämä on ollut nousujohteinen kausi. Ennen kauden alkua en olisi uskonut, että kilpailen EM-kisoissa ja taistelen Suomen mestaruudesta. Ilmakivääri on tullut koko ajan paremmaksi, hän hymyili.

– Peruskilpailussa oli vähän jännitystä mukana, eikä ammuntani ollut oikein rentoa. Se kuitenkin pysyi kasassa, vaikka vaikeaa oli. Finaalin ensimmäiset laukaukset olivat myös vaikeita, mutta loppu oli helppoa.

Jos mahdollista, vielä onnellisemmalta näytti N20-sarjan voittanut Annika Sihvonen Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseurasta. Myös hän voitti ensimmäisen SM-kul
tamitalinsa ilmakiväärissä.

– Se oli tärkeää, sillä tämä oli minun viimeinen mahdollisuuteni voittaa se junnusarjassa. Se tuntuu nyt todella hyvältä. Kauan kaivattu kultamitali, hän hehkui.

Lähellä oli, ettei Sihvonen olisi pudonnut kärkipaikalta kakkoseksi viimeisellä laukauksellaan. Sihvosen tulos oli 8,5, ja lopulta eroa toiseksi tulleeseen Katarina Långströmiin jäi vain 0,1 pistettä.

– Kyllä se jännitti, Sihvonen myönsi.

Mainittakoon, että Lahden Urheilukoulu sai kisassa kolmoisvoiton, sillä kaikki mitalistit suorittavat siellä varusmiespalvelustaan: Sihvonen, Långström (Esbo Skytteförening) ja Sihvosen seuratoveri Riikka Parviainen.

Ilmakivääri, Y18 ja N18

Ilmakiväärin Y18-sarjan Suomen mestariksi nousi Jone Lång seitsemän pisteen erolla muihin mitalisteihin. Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustavan nuorukaisen tulos oli 577. Lång kertoi tyytyväisenä, että tämä hänen ensimmäinen mestaruutensa ilmakiväärissä. Viime kesänä hän voitti pienoiskiväärissä kirkkaimman mitalin.

Lång on ampunut kaksi kertaa tuloksen 581, mutta nyt pisteitä jäi tulematta pienen kisajännityksen takia. Hän kuitenkin piti tulostaan ”hyvänä”.

– Minua jännitti alussa ja lopussa. Välissä laukaukset lähtivät nopeammin ja minulla oli parempia pitoja, hän kertasi kilpailuaan.

Kiteen Ampujien Inka Havukainen voitti N18-sarjan ilmakiväärikisan tuloksella 389. Päivä oli hänelle erittäin mieluinen: ensimmäinen SM-mitali – ja heti kultainen sellainen – omalla ennätyksellä. Nokian Seudun Ampujien Saana Tattari hävisi hänelle pisteen. Havukainen kuuluu Ampumaurheiluliiton nuorten tehoryhmään.

– Olen tehnyt pitkään töitä, ja nyt työnteko palkittiin. Mestaruus kyllä yllätti, hän hymyili.

– Lähdin hakemaan hyvää suoritusta. Toiseksi viimeinen laukaukseni meni kasiin. Ajattelin tuolloin, että oliko se kohtalokas laukaus. Minulle kävi tuuri.

Havukainen, 16, aloitti ampumaharrastuksen kahdeksan vuotta sitten. Hän haluaisi päästä joskus kilpailemaan ulkomaille eli urallaan eteenpäin, hän linjasi.

Ilmakivääri, Y16 ja N16

Esbo Skytteföreningenin Sebastian Långström oli Y16-sarjan ilmakiväärin ykkönen tuloksella 386. Hän piti tulostaan ”heikohkona”. Hänen tavoitteenaan oli parantaa nimissään olevaa SE:tä, joka on 393.

– Jäin siitä nyt seitsemän pistettä eli tuloksen puolesta kisa ei ollut onnistunut. Pito ei pysynyt ihan paikallaan. Muuten kilpailu kulki ihan hyvin ja mestaruus tuli, Långström sanoi.

N16-sarjan ilmakiväärin kultamitalin nappasi Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Marianne Palo, jonka tulos oli 386. Toiseksi sijoittunut Jenna Kuisma (Poliisien Ampumaseura) hävisi hänelle kolme pistettä. Suomen mestaruus oli Palon ensimmäinen, ja se maistui ”hyvältä”. Tulokseensa Palo ei ollut aivan tyytyväinen, sillä hänen ennätyksensä on kymmenen pistettä parempi.

– Tulokseni oli ihan normaali, ja olosuhteet olivat ookoo. Minua vähän jännitti, Suomen mestari sanoi.

Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut
15.-17.3. Merikarvia

Tuloksia la 16.3.

Ilmapistooli 60 ls + 10 ls finaali, Y: 1) Teemu Lahti LAS 672,0 (575+97,0), 2) Kai Jahnsson PAS 664,9 (569+95,9/uusinta 9,8), 3) Jyrki Pitkäranta IU 664,9 (568+96,9/9,7), 4) Jussi Saari SäSA 664,8 (566+98,8), 5) Petri Ylinen KA 663,4 (567+96,4), 6) Juha Valjus KAS 663,3 (568+95,3), 7) Jorma Jäntti SUA 660,6 (565+95,6), 8) Ari Huhtamäki RSA 659,9 (564+95,9).

Ilmapistooli 40 ls + 10 ls finaali, N: 1) Karoliina Helle SaSA 476,3 (377+99,3), 2) Anette Källi LehA 475,7 (376+99,7), 3) Susanna Ahomäki HSA 471,0 (374+97,0), 4) Ritva Karri KokMAS 468,8 (371+97,8), 5) Tiina Jänkälä SodA 466,4 (371+95,4), 5) Mira Suhonen KuKu 466,4 (371+95,4), 7) Kirsti Kaaro KAS 465,9 (372+93,9), 8) Eeva Vilander OSU 460,6 (369+91,6).

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, Y24: 1) Juho Kurki KaA 697,8 (595+102,8), 2) Juho Autio OMAS 689,9 (587+102,9), 3) Jaakko Björkbacka LehA 688,8 (588+100,8), 4) Anton Aprelev RS 688,3 (585+103,3), 5) Andreas Virtanen ÅSSF 688,1 (587+101,1), 6) Robin Stenström RS 680,6 (579+101,6), 7) Pyry Passi KA 582,0 (582+0,0), 8) Joni Virtanen KhjA 578,0 (578+0,0).

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, N24: 1) Henna Kärhä Hahlo 484,4 (388+96,4), 2) Elina Lehtomäki SiiLa 476,9 (378+98,9), 3) Nita Törmänen SodA 475,5 (377+98,5), 4) Laura Vartiainen SiiLa 475,3 (377+98,3), 5) Marjoriikka Rissanen SiiLa 473,5 (374+99,5), 6) Erika Lindholm TSA 465,7 (369+96,7).

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, Y20: 1) Joni Stenström RS 687,9 (586+101,9), 2) Aleksi Jarva ESF 681,7 (582+99,7), 3) Otto Mäkelä HyMAS 678,9 (576+102,9), 4) Olli Hahl MA 677,3 (578+99,3), 5) Aleksi Leppä HAS 675,8 (578+97,8), 6) Aleksi Lammintausta KaA 674,8 (575+99,8), 7) Matias Pukaralammi KaA 670,8 (575+95,8), 8) Tuomas Saranpää SsA 569,0(569+0,0).

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, N20: 1) Annika Sihvonen SMAS 491,6 (392+99,6), 2) Katarina Långström ESF 491,5 (392+99,5), 3) Riikka Parviainen SMAS 489,9 (389+100,9), 4) Marika Oikarinen KoiLA 488,9 (388+100,9), 5) Jaana Lager KA 488,1 (388+100,1), 6) Elin Liewendahl ÅSSF 484,1 (386+98,1), 7) Noora Pulju SodA 477,9 (379+98,9), 8) Kristiina Iivonen SaSA 469,1 (373+96,1).

Ilmakivääri Y18: 1) Jone Lång KaA 577, 2) Mathias Nordberg ÅSSF 570/30x, 3) Niklas Mäkelä NoSA 570/25x, 4) Jesse Peurasaari ESF 567, 5) Tommi Kamppila KA 565, 6) Taneli Ripatti MA 564/20x, 7) Mika Ketola KA 564/19x, 8) Ville Vaitinen KuusA 559/21x.

Ilmakivääri N18: 1) Inka Havukainen KitA 389, 2) Saana Tattari NoSA 388, 3) Katariina Laine HlAS 386/22x, 4) Sara Lauttamus KA 386/22x, 5) Mira Ojanen PuKu 385, 6) Aina Kivi ESF 384/18x, 7) Jasmin Mattila SodA 384, 8) Roosa Prusila NoSA 378.

Ilmakivääri Y16: 1) Sebastian Långström ESF 386, 2) Cristian Friman ESF 384, 3) Mika Varjo MA 380/14x, 4) Matias Kiuru PAS 380/13x, 5) Nuutti Pieskä HlAS 380/13x, 6) Juho Lähetkangas HaaAS 374, 7) Jimi Lång KaA 370, 8) Björn Friman ESF 369.

Ilmakivääri N16: 1) Marianne Palo IMAS 386, 2) Jenna Kuisma PAS 383/22x, 3) Riina Karhu IMAS 383/20x, 4) Henna Viljanen PAS 380, 5) Armi Häkkinen PAS 379, 6) Taru Teikari IU 372, 7) Essi Koivisto KA 371, 8) Triin Vilms PiekSA 371.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Etelä-Suomen alueen haulikkoleirit (trap & skeet)

ETELÄ-SUOMEN ALUEEN HAULIKKOLEIRIT, TRAP & SKEET

Paikka:
Sipoon keskusampumarata (SSG:n rata), osoite: Ampumaradantie 105, Sipoo
Aika:
21.4.2013 (leiri 1)
2.6.2013 (leiri 2)
Ampumaohjelma:
6 sarjaa per leiri
Osallistumismaksu:
25€ sisältäen molemmat leirit ( sis. juomat + välipalaa)
Valmentajat:
Kyösti Konttavaara (skeet)
Mirka Kyyrönen (trap)
Ilmoittautuminen ja tiedustelut:
viimeistään 15.4.2013 mennessä osoitteeseen mirka.kyyronen@gmail.com tai 050 5515 345

Leiriohjelma:
klo
9.00                 KOKOONTUMINEN
9.15                 LUENTO KAHVIO ( Haulikko ammunta, rataturvallisuus, aseiden perusasiat)
10.00               AMMUNTAA ( sis videointia)
11.30               RUOKAILU / EVÄSTAUKO
12.00               AMMUNNAN PURKUA
12.30               AMMUNTAA ( sis videointia)
14.00               EVÄSTAUKO
14.15               AMMUNAN PURKUA
14.30               AMMUNTAA
15.30               PÄIVÄN LÄPIKÄYMINEN
16.00               KOTIA LÄHTÖ

Minna Leinonen ampui täydet 600 pistettä Merikarvian SM-kilpailuissa

Minna Leinonen on asettanut tavoitteekseen Rio de Janeiron paralympialaiset vuonna 2016. Kuvat: Lassi Palo
Sakari Paasonen ja 58:s SM-kultamitali.
Arto Rinne (HyMAS) ja SM-kilpailut järjestävän seuran logo.
MeSA:n puheenjohtaja Raimo Syväluoma avasi SM-kilpailut.
Toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi toi liiton tervehdyksen Merikarvialle.

Minna Leinonen tähtäsi täydet 600 pistettä R5-luokassa ilmakiväärillä perjantaina Merikarvialla alkaneissa SM-kilpailuissa. Sitä tulosta lähdin hakemaan, ja kun sen nyt sain, olen onnellinen, Leinonen hymyili.

Viime syyskuussa järjestetyissä Lontoon paralympialaisissa Minna Leinonen ampui R5-luokassa ilmakiväärillä peruskilpailussa 599, mutta se ei kovatasoisessa kilpailussa riittänyt loppukilpailuun. Leinosen sijoitukseksi tuli 14:s.

– Paralympialaiset olivat pettymys, mutta olen päässyt sen yli. Viime syksy oli raskas siksi, että valmentajani Tapio Säynevirta kuoli, Leinonen sanoi Merikarvialla, jossa järjestetään ilmakiväärin ja ilmapistoolin SM-kilpailut.

Perjantaina alkaneissa ja sunnuntaina päättyvissä SM-kilpailuissa ovat mukana kaikki ikäluokat lukuun ottamatta tukiampujia. Ilmoittautuneita on kaikkiaan 620. Merikarvialla kisasuoritukset aloittivat vammaisampumaurheilijat, joita oli kaikkiaan 42. Keski-Suomen Ampujia edustava Leinonen tähtäsi 600 pistettä ilmakiväärillä R5-luokassa ja voitti Suomen mestaruuden.

– Olen kyllä onnellinen! Lähdin hakemaan 600 pistettä, ja sen nyt sain. Ensimmäisen kerran ammuin täydet pisteet vuonna 2004. Olen sen tuloksen ampunut nyt varmasti toistakymmentä kertaa, Leinonen kertoi.

– Sisäkymppejä oli paljon, mutta ei kuitenkaan kuuttakymmentä, vaan 56. Siinä jäi vielä parantamisen varaa, hän sanoi.

Leinonen, 31, voitti Ateenan paralympialaiset yhdeksän vuotta sitten. Kolmien kisojen konkarin tavoitteena ovat Brasilian Rio de Janeirossa vuonna 2016 järjestettävät kisat.

– Varmasti jaksan sinne asti! Ne olisivat todella minulle neljännet paralympialaiset.

Leinonen on iloinen tilanteestaan: hänellä on uusi valmentaja ja uusi ase.

– Ase toimii erittäin hyvin. Se on ollut minulla nyt muutaman kuukauden ajan. Valmentajani Veijo Sivula on tehnyt hyvää työtä sen kanssa. Minulla on hyvä ja luottavainen olo tähän kauteen, Leinonen viittasi muun muassa lokakuussa Alicantessa järjestettäviin EM-kilpailuihin.

Miesten ja naisten yleisen sarjan kilpailut ammutaan lauantaina ja sunnuntaina. SM-mitaleista kilpailevat muun muassa äskettäin ilma-aseiden EM-kisoissa Suomea edustaneet kivääriampujat Juho Kurki, Henri Häkkinen, Marjo Yli-Kiikka ja Hanna Pitkänen sekä pistooliampujat Kai Jahnsson, Henri Rutanen, Mira Suhonen, Reetta Hynninen ja Tiina Jänkälä. Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Kurki, 21, tähtäsi Tanskan Odensessa järjestetyissä EM-kilpailuissa upeasti pronssia miesten ilmakiväärissä.

SM-kilpailut järjestää Merikarvian Seudun Ampujat (MeSA). Kilpailut ovat samalla MeSA:n 40-vuotisjuhlakilpailut. Puheenjohtaja Raimo Syväluoma toivotti tervehdyspuheessaan kisavieraat lämpimästi tervetulleiksi Merikarvialle. Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi puolestaan painotti yhdessä tekemisen merkitystä ja viittasi puheessaan liiton Me yhdessä -hankkeeseen. Yhdessä tekemisestä hän mainitsi esimerkkinä juuri Merikarvian, jossa MeSA saa järjestelytehtäviin apua useilta Lounais-Suomen ampumaseuroilta, ja elektronisia taululaitteita on saatu lainaksi muun muassa Kankaanpäästä, Tammisaaresta ja Salosta sekä Kuortaneen urheiluopistolta.

Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut
15.-17.3. Merikarvia

Tuloksia pe 15.3.

Ilmapistooli Y50: 1) Hannes Frigård SA 375, 2) Jukka Nikkari TSA 374, 3) Juha Valjus KAS 372, 4) Keijo Haapa-aho LSA 371, 5) Pasi Lehikoinen TiA 370, 6) Simo Saarenmaa RSA 369, 7) Pasi Koivunen TiA 369, 8) Seppo Nevansuu KuKu 369, 9) Kalle Kivi TSA 368, 10) Reijo Rantakangas LehA 368, 11) Risto Korhonen TiA 367, 12) Jouni Rapo TSA 366, 13) Antti Pesonen LAS 366, 14) Arvo Hakula NU 366, 15) Esko Tihinen OMAS 365, 16) Torsti Annala PorkkA 364, 17) Petteri Peura LA 363, 18) Kari Puoma-Korvela PiekSA 363, 19) Veikko Alanko HlAS 362, 20) Lauri Lauste SA 362, 21) Kenneth Mariani-Cerati RS 361, 22) Matti Hellsten KAS 359, 23) Jarmo Talka LuhA 359, 24) Erkki Leitilä LA 358, 25) Asko Hakomäki LSA 353, 26) Jyrki Kronqvist KSA 352, 27) Markku Koskivirta KAS 345.

Ilmapistooli Y60: 1) Juhani Öhman TiA 372, 2) Veijo Piironen P-HA 371, 3) Per-Erik Gammelgård NSK 369, 4) Vesa Savolainen PorkkA 367, 5) Tapio Kaitila V-SA 365, 6) Esko Halla-aho TiA 365, 7) Markku Leino IU 365, 8) Ahti Niskanen HanA 365, 9) Antti Tervola K-UAS 363, 10) Keijo Koski JjA 360, 11) Lawrence Mariani-Cerati RS 359, 12) Tapio Hänninen LA 359, 13) Jorma Laakso P-HA 359, 14) Seppo Hallikainen KaHa 359, 15) Jorma Åsbacka MA 358, 16) Vesa Ennevaara PorkkA 358, 17) Olavi Kivelä P-HA 358, 18) Heino Pitkäkangas KaHa 357, 19) Arvo Tuovila JuvA 357, 20) Raimo Lusenius LA 357, 21) Jaakko Savolainen HVA 354, 22) Tuomo Valtonen RSA 350, 23) Seppo Virtanen P-HA 350, 24) Pekka Siiskonen KeuSA 349, 25) Markku Rytkölä KaHa 349, 26) Tapani Purolinna LAS 348, 27) Eero Haapala PMS 348, 28) Pekka Ranua LA 346, 29) Veikko Ratsula TSA 346, 30) Seppo Junttila TSA 342, 31) Ismo Arvonen L-75 339, 32) Heikki Helassalo RSA 335, 33) Osmo Rutanen YK 332, 34) Juhani Tonteri LuhA 328.

Ilmapistooli Y70: 1) Seppo Mäkinen TSA 373, 2) Alpo Vehanen SA 355, 3) Heikki Yrjänäinen SsA 352, 4) Ulf Fagerstöm RS 351, 5) Kurt Wallden TSA 349, 6) Kalevi Pirskanen HeiA 347, 7) Antti Weijo LuhA 346, 8) Gunnar Ahopelto SsA 345, 9) Jyrki Varis JA 344, 10) Kari Nyrhinen TSA 338, 11) Pekka Lindfors SMY 338, 12) Matti Arvela TSA 323.

Ilmapistooli Y75: 1) Sakari Paasonen LAS 354, 2) Rauno Kiri KAS 353, 3) Erkki Karri KokMAS 352, 4) Seppo Laitakari HVA 347, 5) Reijo Turpeinen HaaAS 339, 6) Pertti Vehanen KUAS 332, 7) Reino Piispa RSA 305.

Ilmapistooli N50: 1) Helena Peltoniemi IU 370, 2) Eeva Vilander OSU 366, 3) Mirja Aho KokMAS 364, 4) Mir
ja Nevansuu KuKu 360, 5) Raija Vehanen K-UAS 356, 6) Kyllikki Heinä LAS 354, 7) Sirkka Savukari KAS 354, 8) Ritva Mykrä SA 353, 9)Tiina Malm KK-V 353, 10) Päivi Mariani-Cerati ESF 352, 11) Terttu Laakeri LSA 347, 12) Sirkka Ylistö MuurU 344, 13) Mirja Mäkynen IkA 325, 14) Anneli Turja LSA 324, 15) Sirkka Yli-Savola LAS 278.

Ilmakivääri N50: 1) Eila Väisänen MyA 373, 2) Sirkka Savukari KAS 372, 3) Minna Nygård KokMAS 368.

Ilmakivääri Y50: 1) Martti Luhtajärvi SäSA 379, 2) Reijo Huotari SoA 377, 3) Juhani Parviainen KAMS 376, 4) Markku Niemi AlavA 376, 5) Jarmo Järvelä KuusA 375, 6) Jari Lehtinen KSA 375, 7) Lauri Lauste SA 375, 8) Ilkka Ratamo SaSA 374, 9) Markku Haklin SaSA 373, 10) Matti Viljakainen SäSA 372, 11) Mikko Taussi OMAS 372, 12) Markku Ranta-Ylitalo KalMY 372, 13) Mauri Takala KuusA 370, 14) Mikko Kautto ÄäA 369, 15) Pekka Nummelin V-SA 368, 16) Markku Oinonen JA 366/15x, 17) Jouni Helander NU 366/13x, 18) Seppo Siukola AlavA 366/11x, 19) Jari Lahdenvesi PorkkA 365, 20) Kari Nevala TSA 364, 21) Veijo Sivula KSA 362, 22) Arto Rinne HyMAS 361, 23) Ari Karhu KuusA 359, 24) Harri Björkbacka LehA 357, 25) Kalervo Partanen NAME-88 352, 26) Heikki Pääkkönen KAMS 335.

Ilmakivääri Y60: 1) Kurt Thune PAS 371, 2) Mikko Mattila MyA 370, 3) Heikki Ranne SäSA 368, 4) Matti Rinnola V-SA 367, 5) Gustaf Strömbäck SkB 366, 6) Jorma Röppänen SäSA 365, 7) Ilmo Kinnunen RS 365, 8) Ismo Kärmeniemi ESA 363, 9) Kari Hallila ÄäA 362, 10) Ulf Friberg LAS 362, 11) Tapio Lehto VU-45 360, 12) Kalle Hämäläinen KonnA 360, 13) Heikki Saarinen KaA 360, 14) Ralf Westerlund RS 354, 15) Arvo Tolonen SoA 354, 16) Hannu Majalahti KaA 351, 17) Jarmo Engblom TSA 350, 18) Matti Korhonen OMAS 350, 19) Esko Törölä PAS 346, 20) Markku Koskenmäki KuKu 343, 21) Alpo Veijalainen HyMAS 342, 22) Antero Rantala OMAS 336, 23) Kalervo Salo V-SA 335, 24) Heikki Helassalo RSA 324.

Ilmakivääri Y70: 1) Erkki Perälä AlavA 362, 2) Pekka Lindfors SMY 362, 3) Paavo Pyykkönen SMY 353, 4) Kauko Kaartinen RS 352, 5) Mauri Heino KAS 344, 6) Kalervo Simi YK 343, 7) Aimo Rahikka KaA 342, 8) Tauno Törnudd P-HA 341, 9) Raimo Novari SaSA 327.

Ilmakivääri Y75: 1) Silmu Kuisma K-UAS 368, 2) Osmo Paavola V-SA 353, 3) Antti Tyrväinen P-HA 344, 4) Veli-Jukka Heliövaara P-HA 342, 5) Ossi Hellman TiA 338, 6) Tapio Virtanen V-SA 335, 7) Kaarlo Simonen NAME-88 334, 8) Veli Korjus TSA 315, 9) Pertti Harju LuhA 311.

Ilmakivääri R5, Y: 1) Minna Leinonen KSA 600, 2) Nina Berg NoSA 588.

Ilmakivääri R3, Y: 1) Jarkko Mylly HaaAS 598, 2) Erkki Pekkala HaaAS 597, 3) Tapani Meriläinen JA 594, 4) Veikko Palsamäki JA 591, 5) Timo Keskisimonen RaaA 590, 6) Kalervo Pieksämäki HaaAS 586, 7) Nico Järvinen MU 586.

Ilmakivääri R3, Y16: 1) Juho Ovaska TSA 283, 2) Olli Pyyhtiä OSU 263.

Ilmakivääri R5, Y20: 1) Matias Oksanen TSA 562, 2) Sampo Jokinen TSA 474.

Ilmakivääri R10/B4: 1) Heikki Pääkkönen KAMS 528.

Ilmakivääri R11/B4: 1) Heikki Pääkkönen KAMS 573.

Ilmakivääri R10/B1-B3: 1) Timo Nyström MA 584, 2) Pekka Kettunen IA 555, 3) Mauri Rantamäki SsA 514, 4) Erkki Juntikka MA 381.

Ilmakivääri R11/B1-B3: 1) Timo Nyström MA 600, 2) Pekka Kettunen IA 591, 3) Mauri Rantamäki PN 584, 4) Erkki Juntikka MA 571.

Ilmakivääri R2, Y60: 1) Touko Koivisto MU 343.

Ilmakivääri R5, Y50: 1) Seppo Levonperä HaaAS 392/30x, 2) Eija Murisoja HaaAS 392/24x.

Ilmakivääri R5, Y60: 1) Risto Murisoja HaaAS 399, 2) Erkki Pietilä HaaAS 392, 3) Risto Vassinen HeiA 389, 4) Taito Ohmero HaaAS 387, 5) Kalevi Mylly HaaAS 375.

Ilmakivääri R5, Y70: 1) Urpo Kilja HaaAS 394.

Ilmakivääri R5, Y75: 1) Sulo Nurmenniemi HaaAS 392, 2) Aimo Lassila HaaAS 389.

Ilmapistooli P1/Y: 1) Erkki Pekkala HaaAS 503, 2) Juha Nikupeteri PohjA 477, 3) Risto Heinistö SUA 462.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-mitaleista kilpaillaan viikonvaihteessa Merikarvialla

Merikarvian SM-kilpailuihin osallistuvat muun muassa kivääriampujat Marjo Yli-Kiikka ja Juho Kurki. Kuvassa tutkitaan Kurjen voittamaa EM-pronssimitalia Tanskan Odensessa. Kuva: Lassi Palo

Ilmakiväärin ja ilmapistoolin SM-kilpailut järjestetään Merikarvialla 15.-17. maaliskuuta. Kilpailuissa ovat mukana kaikki ikäluokat lukuun ottamatta tukiampujia. Ilmoittautuneita on kaikkiaan 625.

Merikarvialla kisasuoritukset aloittavat perjantaina vammaisampumaurheilijat, joita on 42. Mukana ovat esimerkiksi viime vuonna Lontoossa järjestetyissä paralympialaisissa kilpailleet kivääriampujat Minna Leinonen ja Veikko Palsamäki.

Miesten ja naisten yleisen sarjan kilpailut ammutaan lauantaina ja sunnuntaina. SM-mitaleista kilpailevat muun muassa äskettäin ilma-aseiden EM-kisoissa Suomea edustaneet kivääriampujat Juho Kurki, Henri Häkkinen, Marjo Yli-Kiikka ja Hanna Pitkänen sekä pistooliampujat Kai Jahnsson, Henri Rutanen, Mira Suhonen, Reetta Hynninen ja Tiina Jänkälä.

Heistä Lontoon olympialaisissa Suomea edustivat Jahnsson (Poliisien Ampumaseura), Suhonen (Kuortaneen Kunto) ja Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura). Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Kurki, 21, tähtäsi Tanskan Odensessa järjestetyissä EM-kilpailuissa upeasti pronssia miesten ilmakiväärissä.

SM-kilpailut järjestää Merikarvian Seudun Ampujat (MeSA). Se saa järjestelytehtäviin apua useilta Lounais-Suomen ampumaseuroilta, ja elektronisia taululaitteita on saatu lainaksi muun muassa Kankaanpäästä, Tammisaaresta ja Salosta sekä Kuortaneen urheiluopistolta. Laitteita on kaikkiaan 70. Kisoja voi seurata myös internetin kautta, kertoo kisojen tiedotusvastaava Lauri Hakosalo.

MeSA:aa kohtasi viime vuoden heinäkuussa suurhävitys, kun Merikarvialla satoi vettä ennätyksellisen paljon. Sen seurauksena Vapaa-aikakeskus Rysässä sijaitseva MeSA:n ampumarata peittyi vedellä. Tämä merkitsi sitä, että ampumarata oli laitteineen ja rakennelmineen purettava pois ja ampumahalli oli rakennettava kokonaan uudelleen. Kaikki on nyt valmiina SM-kilpailuja varten.

SM-kilpailut ovat samalla MeSA:n 40-vuotisjuhlakilpailut. Puheenjohtaja Raimo Syväluoma on johtanut seuraa vuodesta 2003 lukien. MeSA:n ampumaradalla on pidetty parikymmentä SM-tasoista ampumaurheilukisaa.

SM-kilpailujen yhteydessä ammutaan ilmakiväärissä sekajoukkuekisa, jolla ei kuitenkaan ole SM-arvoa.

MeSA:n nettisivuilta löytyvät SM-kilpailujen osanottajat ja eräluettelot löytyvät täältä

Urheiluakatemioille myönnettiin 800 000 euroa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt paikallisesti toimivien urheilun yhteistyöverkostojen eli urheiluakatemioiden toimintaan yhteensä 800 000 euroa.

Määräraha moninkertaistui aiemmasta 260 000 eurosta. Avustusten jakaminen siirrettiin samalla ministeriöön, aiemmin jako oli delegoitu Suomen Olympiakomitealle.

– Sekä harraste- että huippu-urheilussa siirretään nyt panostuksia paikalliselle tasolle, jossa pohja menestykselle luodaan. Akatemioiden osalta olemme samoilla linjoilla kuin huippu-urheilun muutosryhmä, jonka keskeisimpiä tavoitteita niiden kehittäminen on. On tärkeää mahdollistaa urheilu-uran, opintojen ja muun elämän yhteensovittaminen urheilijoiden arjessa, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sanoi.

Euromääräisesti suurimmat valtionavustukset saavat urheiluakatemiat, joihin on kiinnittynyt eniten Olympiakomitean tukiurheilijoita sekä maajoukkueurheilijoita ja joiden alueella on kattava opiskelupaikkatarjonta toisen ja korkea-asteen oppilaitoksissa. Suurin avustus kohdentuu Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemialle ja toiseksi suurimmat Tampereen ja Turun urheiluakatemioille.

Ministeriön tiedotteessa todetaan, että määrärahalla tuetaan paikallisen koordinaation edellytyksiä, jotta urheilijoille saadaan luotua joustavia ratkaisuja valmentautumiseen sekä harjoitteluun koulu- ja opiskelupäivän yhteydessä.

– Koordinaatio tarkoittaa jatkuvaa vuoropuhelua oppilaitos- ja kouluverkoston, seurojen, lajiliittojen ja kuntien kanssa. Myös esimerkiksi terveydenhuoltopalveluiden saatavuutta akatemiaurheilijoille voidaan parantaa tämän tuen avulla. Valmentajapalkkausten osalta sen sijaan edellytämme, että valmentajat kiinnittyvät akatemiaympäristöön Olympiakomitean tukien sekä seurojen ja lajiliittojen kanssa toteuttavien ratkaisujen turvin, Arhinmäki linjasi.

Aikaisemmin 260 000 euron määräraha delegoitiin Suomen Olympiakomitealle, joka jakoi sen kymmenelle huippu-urheiluakatemialle. Tätä vuotta koskevassa valtion talousarviossa määrärahaa korotettiin 800 000 euroon. Ministeriön toteuttama valtionavustushaku on ollut kaikille urheiluakatemioille avoin. Avustushakemuksia vastaanotettiin 18 kappaletta, ja kaikille myönnettiin avustusta.

Ennen määrärahan myöntämistä ministeriö pyysi Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksiköltä lausunnon kunkin urheiluakatemian merkittävyydestä huippu-urheiluverkostossa ja näiden toiminnasta suhteessa akatemiaohjelman tavoitteisiin.

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote

27.3.2013 Lounais-Suomen alueen kevätkokous, Eura

SAL:n Lounais-Suomen aluejaosto kutsuu alueen seuroja osallistumaan SAL:n Lounais-Suomen alueen kevätkokoukseen 27.3.2013, klo 19.00 alkaen. Kokous pidetään Eurassa, Ruukin Helmessä. Kokouspaikan osoite on Kuntolantie 8, 27500 Eura (Kauttua)

 

Liitteet

EM mitalistin kotiinpaluu

Kankaanpään Ampujat järjestivät tuoreelle EM – pronssimitalisti Juho Kurjelle mitalikakkukahvit omalla kotiradallaan. Mistä kaikki on saanut alkunsa?

 
Kankaanpään Ampujat järjestivät tuoreelle EM – pronssimitalisti Juho Kurjelle
mitalikakkukahvit omalla kotiradallaan. Juhlatilaisuus järjestettiin ampumakouluillan
harjoitusten päätteeksi. Paikalla oli lukuisa joukko oman seuran ampumakoululaisia
sekä muuta seura- ja kannustusjoukkoa. Ensimmäisten onnittelijoiden joukossa oli
SAL:n hallituksen entinen puheenjohtaja Mikko Nordquist. Mikko totesi, että nyt
on psykologinen paine poissa ja mitali kaulassa. Tästä on helppo jatkaa eteenpäin
kohti suurempia voittoja. Lounais-Suomen Alueen onnittelutervehdyksen toivat
Jarmo Engblom ja Matti Viljakainen. Jarmo kiitteli Juhoa hyvin tehdystä työstä
joka tällä tavoin kohdistui myös alueelle ja sen valmentajille. Aluejaosto onnitteli
myös valmentaja Mauri Röppästä. Entisen huippuampuja Mauri Röppäsen
antamat opit ja neuvot ovat siivittäneet Juhon huippuampujaksi. Kankaanpään
Ampujien puheenjohtaja Eero Eloranta luovutti Juholle Mega Link taululaitteiden
ampumakortin, johon oli ladattu valmiiksi 9999 laukausta tulevia harjoituksia
varten. Tällä tavoin seura haluaa tukea ja mahdollistaa Juholle vielä suurempia
mahdollisuuksia tulevilla kilpatantereilla. Lisäksi Juhoa onnitteli monin eri tavoin
paikalla ollut tuki- ja kannustusjoukko. Tärkeää tukea ja onnitteluja sai myös
Juhon isä Jarmo Kurki ja äiti Minna Kurki. Ilman heidän tukea Juho ei olisi päässyt
näin pitkälle omalla ampumaurallaan. Pelkästään Juhon kotoa on matkaa omalle
kotiradalle noin 20 kilometriä.
 
Juho aloitti ampumakoulun 11 vuotta sitten juuri samalla radalla, jossa nyt juhlittiin
nyt Juhon pronssimitalia. Nykyiset ampumakoululaiset hypistelivät ihaillen Juhon
tuoretta pronssimitalia. Juho vastaili nuorten kysymyksiin ja kannusti heitä
jatkamaan ammuntaharrastusta. Juho on ennättänyt ampujaurallaan ampua reilusti
yli 100 000 laukausta. Viimevuoden harjoittelumäärä oli noin 25 000 laukausta,
mutta jatkossa harjoitusmäärät tulevat edelleen nousemaan. Työpaikalla on
merkitystä harjoitteluun. Juho ennätti olla töissä Puolustusvoimissa hetken aikaa.
Työsuhde päättyi helmikuun lopussa, mutta tavoitteena on edelleen saada pysyvä
työpaikka Puolustusvoimista, jotta harjoittelu Rion Olympialaisiin olisi mahdollista
täysipainoisesti. Nyt Juho nauttii hetken mitalista ja aloittaa taas pian harjoitteluun
ja keskittymisen tuleviin kilpailuihin.
 
Lämpimät onnittelut pronssi Juholle!

Aarrekivi: ”Ampumaharrastus on paikkakuntia rikastuttavaa toimintaa”

Toivon, että kunnissa ja kaupungeissa kaavoittajat ja muut viranomaiset ymmärtäisivät, että ampumaharrastus on paikkakuntaa rikastuttavaa toimintaa, Risto Aarrekivi sanoi Ampumaradat rakennemuutoksessa -seminaarissa, joka järjestettiin perjantaina Helsingin Messukeskuksessa.

 

Ampumaradat rakennemuutoksessa -seminaarissa kerrottiin muun muassa ampumaratalain ja puolustusvoimauudistuksen vaikutuksista ampumaratojen omistussuhteisiin. Samalla pohdittiin ammuntaharrastuksen tulevaisuutta harrastusmahdollisuuksien vähetessä sekä keskusteltiin, mitä nämä uudistukset merkitsevät todellisessa elämässä.

– Meillä on lukuisia haasteita edessä. Niistä selviämme vain toimimalla avoimesti ja realistisesti. Meidän pitää koota rivit yhteen ja lähteä tutkimaan asioita yhdessä, sillä vain niin tekemällä saadaan hyviä ratkaisuja, Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja ja Ampumaharrastusfoorumin puheenjohtaja Risto Aarrekivi sanoi seminaarin avauspuheenvuorossaan.

– Välillä tuntuu siltä, että viranomaismääräysten vyöryyn läkähtyy. Toivoisinkin välillä myös kädenojennuksia jatkuvien ”ordereiden” sijaan. Toivon sitäkin, että kunnissa ja kaupungeissa kaavoittajat ja muut viranomaiset ymmärtäisivät, että ampumaharrastus on paikkakuntaa rikastuttavaa toimintaa – se on järjestäytynyttä, hyvää ja ihmisiä liikuttavaa, Aarrekivi sanoi.

Seminaari oli tarkoitettu ampumaurheilu- ja metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistysten hallitusten ja johtokuntien jäsenille, ratavastaaville ja muille ampumaharrastuksen turvallisuudesta kiinnostuneille sekä kuntasektorilla työskenteleville viranomaisille.

Senaattikiinteistöjen toimialajohtaja Jari Panhelainen kertoi, mitä ampumaradoille tapahtuu Puolustusvoimien luopuessa niistä. Seminaarin puheenjohtajana toiminut Helsingin Reserviupseeripiirin varapuheenjohtaja Caspar von Walzel sanoi ennen Panhelaisen ”tunteita herättävää puheenvuoroa, ettei seminaariväki ampuisi viestintuojaa”.

Panhelainen avasi Puolustusvoimien uudistuksen ampumarata-alueiden liittyviä visioita ja näkemyksiä. Perusajatus on, että Puolustusvoimien käytön päättyessä päättyy samanaikaisesti myös kaikkien niiden toimijoiden käyttö, jotka ovat olleet alueella Puolustusvoimien luvalla ja vastuulla. Käyttäjiä ovat muun muassa muut viranomaiset, vapaaehtoinen maanpuolustus sekä ampuma- ja metsästysseurat.

Panhelaisen mukaan edellytyksiä ampumatoiminnan jatkumiselle ovat maanomistajan ja kunnan tahtotila, kaavoitus sekä ympäristö- ja muut luvat.

– Pidän hyvänä, että kunta olisi mukana, koska yksittäinen seura ei pysty pilaantunutta maata yksin käsittelemään ja kantamaan vastuuta, Panhelainen totesi.

Hän myös mainitsi, että ampumaratatoiminnan jatkuessa Senaattikiinteistöt myy tai valtio-osakkaan kyseessä ollessa vuokraa kyseessä olevat alueet, mikäli vastuullinen toimija löytyy. Ampumaratatoiminnan jatkaminen estää kuitenkin pääsääntöisesti muun varuskunta-alueen uusiokäytön, Panhelainen sanoi. Kun hän oli selvittänyt lyhyesti, mitä radoille tapahtuu, hän sanoi ottavansa seuraavaksi ”vyöryn vastaan”. Vyöryä ei tullut, vaan tilanteeseen suhtauduttiin varsin maltillisesti.

Sivistystoimentarkastaja Ilpo Piri Uudenmaan ELY-keskuksesta kertoi miten ampumaratoja kohdellaan kunnallisina liikuntapaikkoina valtionavustuksissa. Valtio on linjannut liikuntapaikkarakentamisen suunnan vuonna 2011. Painopistealueita ovat lasten ja nuorten liikkumisympäristön kehittäminen, terveyttä edistävien liikuntaolosuhteiden lisääminen, liikuntapaikkojen laadun kehittäminen sekä kaavoitus ja yhdyskuntasuunnittelu, joka on Pirin mukaan tullut ”viimeksi kuluneiden vuosien aikana entistä tärkeämmäksi”.

– Kaavoitus on vaikea asia tietenkin. Mutta mitään ei saa, jos ei hae. Liikuntapaikkahankkeen valtionavustushakemus toimitetaan ELY-keskukseen vuoden loppuun mennessä, Piri sanoi ja neuvoi mistä ohjeita ja lomakkeita löytyy.

– Valtionapuviranomainen kiinnittää hakemuksessa huomiota erityisesti muun muassa hakijakelpoisuuteen, liikuntapaikan tarpeeseen sekä rakentamisvalmiuteen ja rahoitukseen. Valtionavun määrä on harkinnanvarainen.

Piri mainitsi lopuksi liikuntapaikkarakentajan riesat eli NIMBY-ilmiön (not in my back yard).

– Ampumarataa ei moni halua naapuriinsa, mutta toisaalta voi kysyä, miksi sitten muuttaa naapuriin. Ampumaratoja voidaan kyllä rakentaa, kunhan ympäristö on oikea, Piri sanoi esityksensä lopuksi.

Entä kuinka etenee Kouvolan ampumaharrastuskeskushanke? Kouvolan Urheiluampujien (KUA) puheenjohtaja Kai Lampi kertoi, että Yrtinkankaan ampumaurheilukeskus tulee tarjoamaan paikan laadukkaalle ampumaharrastustoiminnalle ja SM-tasoisten kilpailujen järjestämiselle. Polun päässä on näky haulikkoammuntaan keskittyvästä kansainvälisen tason urheilukeskuksesta.

– Uuden radan sijoituspaikaksi oli kuusi vaihtoehtoa, joista Yrtinkankaan alue osoittautui ylivoimaiseksi parhaaksi. Se on jo seutukaavassa ampumarata, ja se on seura- ja harrastustoimintaan hyvin soveltuva paikka, Lampi sanoi.

KUA:n nettisivujen mukaan suunnitelmassa on neljä trap- ja neljä skeet-rataa. Luotilajeista on esitetty ampumaradat 100m luodikkoradalle ja kahdelle hirviradalle sekä practical-ampumapaikoille.

Kouvolan seudulla toimii neljä ampumaseuraa, joissa on yhteensä 1276 jäsentä. Lisäksi kaupungin alueella on 69 metsästysseuraa ja näissä 4293 jäsentä. KUA on nyt yksi paikkakunnan isoimmista urheiluseuroista noin 300 jäsenellään. Uuden haulikkoradan perustamistarve todettiin Lammen mukaan jo 1990-luvulla. Selvitys radan perustamisedellytyksistä valmistui vuonna 2005.

– Kouvolan 33 ampumaradan melualueella asuu noin 10 500 ihmistä. Tehokkain keino vähentää melua on keskittää toimintaa, Lampi sanoi.

KUA:n nettisivuilla todetaan, että ampumaradan perustaminen on taloudellisesti haastava tehtävä, mutta selvityksissä on osoitettu, että edellytykset hankkeen toteuttamiselle ovat olemassa. KUA tulee vastaamaan keskuksen toiminnan käynnistämisestä ja myöhemmin ylläpitämisestä. Kouvolan kaupunki on ollut mukana suunnitelmissa.

Haulikkoradan rakentaminen on Lammen mukaan ”haastavaa toimintaa”. Kustannusarvio uuden radan rakentamisesta ”neitseelliseen ympäristöön” on tällä hetkellä noin 700 000 euroa.

Ampumaurheiluliitto esittäytyy GoExpo-messuilla

Suomen Ampumaurheiluliitto esittäytyy perjantaina Helsingin Messukeskuksessa avatuilla GoExpo-messuilla. Yleisöllä on mahdollisuus kokeilla, miltä tuntuu ampua haulikkosimulaattorilla ja Noptel-laitteella.

Ampumaurheiluliiton edustajat Timo Rautio ja Rainer Hirvonen olivat heti perjantai-iltapäivänä kiireisiä, sillä kävijöitä oli runsaasti. Ampumaurheiluliiton löydät osastolta 6 u 95.

GoExpo-messuilla saa yhdeksän tapahtumaa samalla lipulla: fillari, Kunto, Golf, Retki, Kalastus, Metsästys, Ball Sports, Kuva&Kamera sekä Helsinki Horse Fair. Esittelyssä on kymmeniä lajeja ja niiden ympärillä satoja ohjelmia eli osallistu, kokeile ja opi uutta!

Järjestäjät muistuttavat allergikkoja siitä, että hevoset valloittavat Messukeskuksen hallit 1-3 lauantaina ja sunnuntaina.

GoExpo-messut ovat avoinna perjantaina kello 19:ään asti. Lauantain aukioloaika on kello 10-18 ja sunnuntain kello 10-17.

Lisää tietoa GoExposta löydät täältä.