Tekijä: admin

Etelä-Suomen alueen kevätkokous 27.3.2013

KOKOUSKUTSU

Suomen Ampumaurheiluliiton Etelä-Suomen alueen KEVÄTKOKOUS pidetään 27. maaliskuuta 2013 klo 18.00 VALO:n toimitalossa, osoite Radiokatu 20, Helsinki.

Esillä sääntömääräiset asiat.

Välittömästi sääntömääräisen kevätkokouksen jälkeen Rainer Hirvonen esittelee SAL:n "me yhdessä" hankkeen. Hankkeesta ja seuratoiminnan kehittämisestä käydään keskustelua esityksen pohjalta.

Kahvitarjoilu
 

Tervetuloa
aluejaosto

Kokouksen asiakirjat, valtakirjapohja, toimintakertomus ja tilinpäätös ovat tulostettavissa Etelä-Suomen alueen nettisivuilta tämän kutsun alta noin viikkoa ennen kokousta.

Liitteet

Kultahippufinaalien 2014-15 järjestelyt Hämeenlinnaan

Suomen Ampumaurheiluliiton nuorisovaliokunta on myöntänyt ilma-aseiden Kultahippufinaalien 2014-15 järjestelyt Hämeenlinnaan.

Ilma-asefinaalit pidetään 2014-15 Hämeenlinnan Ampumaseuran järjestämänä.

2013 kauden ilma-aseiden Kultahippufinaalit pidetään Maaningalla 6.-7. huhtikuuta ja ruutiaseiden finaalit Ahvenanmaalla 3. elokuuta.

Maaningan Kultahippufinaalien kilpailujen kotisivuihin voit tutustua  tästä.

Kisasivujen lisäksi Maaningan ilma-aseiden Kultahippufinaali 2013 löytyy myös facebookissa tästä linkistä facebook.
 

Seppo Syrjä Arktisen kasa-ammuntakisan ykkönen

Haapajärven Ampumaseuran Seppo Syrjä on voittanut lauantaina Lohtajalla järjestetyn kasa-ammunnan Arktisen kilpailun.

Ohessa kisan viisi parasta ja liitteessä kaikki tulokset.

Arktinen kilpailu
Houraati, Lohtaja 23.3.

5x5lks 300m vapaa luokka: 1) Seppo Syrjä HaaAs 187,62 mm, 2) Juhani Tulppo RAM 206,02 mm, 3) Juhani Ojala VäVi 209,36 mm, 4) Jari Laulumaa SKA 212,71 mm, 5) Antti Ikäheimo KeAms 217,02 mm.

Kilpailun pienin kasa: 15,08 mm Seppo Syrjä HaaAs

Liitteet

Juho Kurjelle ja Annika Sihvoselle ilmakiväärin asentokilpailun Suomen mestaruudet

N-sarjan kolme parasta: Henna Viljanen (vas.), Annika Sihvonen ja Saana Tattari. Kuvat: KaA
Y-sarjan mitalit menivät Aleksi Jarvalle (vas.), Juho Kurjelle ja Lauri Lausteelle.
Kankaanpään SM-kilpailuissa kilpaili yhteensä noin sata ampumaurheilijaa.

Juho Kurki voitti Y-sarjan ja Annika Sihvonen N-sarjan ilmakiväärin 3x20ls Suomen mestaruudet Kankaanpäässä sunnuntaina päättyneissä SM-kilpailuissa.

Kankaanpäässä järjestettiin viikonvaihteessa ilmakiväärin SM-asentokilpailut. Sunnuntaina ratkottiin Y- ja N-sarjan mestaruudet. Ne voittivat Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Juho Kurki ja Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen.

Kurki oli lauantaina Y24-sarjan ykkönen tuloksellaan 593, ja Sihvonen voitti N20-sarjan mestaruuden tähdättyään tuloksen 593. Sunnuntaina heidän voittotuloksensa olivat 596 ja 589. Kurki sivusi Hanna Etulan SE-tulosta, ja Sihvoselle kirjattiin uusi SE.

Kurki jatkaa täten hyvää kauttaan. Maaliskuun alussa hän sijoittui ilma-aseiden EM-kilpailujen ilmakiväärissä pronssille, ja viime sunnuntaina hän voitti ilmakiväärin SM-kultaa Merikarvialla. Kankaanpäässä tuli kaksi kultamitalia lisää. Sunnuntainen oli jo hänen 26:s henkilökohtainen SM-kultamitalinsa.

– Suoritukseni oli tänään tasainen. Hyvin meni! Kolme pistettä eilistä parempi tulos johtui siitä, että panostin hiukan enemmän Y-sarjaan, Kurki sanoi kisan jälkeen.

– Nyt on vihdoin tauko kilpailuista. Treenit sen sijaan jatkuvat heti ensi viikolla, Kurki sanoi. Hän kilpailee toukokuussa Yhdysvaltain Fort Benningissä järjestettävässä maailmancupissa.

Sihvoselle jäi myös hyvä mieli Kankaanpään SM-kilpailuista, vaikka ilmakiväärin 3x20ls kilpailu on ”välikisa ilmakiväärin ja pienoiskiväärin välissä”.

– Kankaanpäähän kannatti mennä. Onhan tässä reissaamista ollut, kun viikko sitten kilpailtiin ilmakiväärin Suomen mestaruuksista Merikarvialla.

Sihvonen lähtee torstaina Espanjan Malagaan kymmenen päivää kestävälle leirille. Kotimaahan palattuaan Sihvosella jatkuu varusmiespalvelus Lahden Urheilujoukoissa.

– Toivottavasti Espanjassa on lämmintä ja aurinko paistaa, hän sanoi.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden puheenjohtaja Eero Eloranta oli tyytyväinen kisaviikonloppuun.

– Ensimmäinen päivä meni hiukan harjoitellessa uusien laitteiden kanssa, mutta toinen päivä meni jo loistavasti. Onneksi seurassa on sellaisia osaajia, jotka osaavat ratkoa ongelmia, puheenjohtaja kiitteli.

Eloranta oli tyytyväinen myös osanottajamäärään. Suomen mestaruuksista kilpaili Kankaanpäässä noin sata ampumaurheilijaa.

Ilmakiväärin 3x20ls SM-kilpailut
Kankaanpää 23.-24.3.

Tuloksia su 24.3.

Sarja Y: 1) Juho Kurki KaA 596 (SE), 2) Aleksi Jarva ESF 591, 3) Lauri Lauste SA 590/43x, 4) Joni Stenström RS 590/41x, 5) Anton Aprelev RS 590/39x, 6) Sebastian Långström ESF 590/38x, 7) Aleksi Leppä HAS 588/46x, 8) Mikko Ollikainen PuKu 588/35x.
Joukkuekilpailu: 1) RS 1765 (SE), 2) ESF 1 1761, 3) KaA 1754.

Sarja N: 1) Annika Sihvonen SMAS 589 (SE), 2) Henna Viljanen PAS 584, 3) Saana Tattari NoSA 581, 4) Katarina Långström ESF 580/38x, 5) Aina Kivi ESF 580/36x, 6) Katariina Laine HlAS 579, 7) Roosa Prusila NoSA 577, 8) Armi Häkkinen PAS 576.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Juho Kurjelle 25:s henkilökohtainen SM-kultamitali

Y24-sarjan mitalikolmikko: Anton Aprelev (vas.), Juho Kurki ja Sami Korpela. Kuvat: KaA
SM-kilpailut järjestetään Kankaanpäässä.

Juho Kurki nappasi Kankaanpäässä järjestettävissä ilmakiväärin 3x20ls SM-kilpailuissa järjestyksessään 25:nnen henkilökohtaisen Suomen mestaruutensa. Kurki voitti Y24-sarjan tuloksella 593.

Kankaanpäässä järjestetään viikonvaihteessa ilmakiväärin SM-asentokilpailut. Lauantaina kilpailtiin sarjoissa N16, N18 ja N20 sekä Y16, Y20, Y24, Y50, Y60, Y70 ja Y75.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki jatkaa hyvää kauttaan. Maaliskuun alussa hän sijoittui ilma-aseiden EM-kilpailujen ilmakiväärissä pronssille, ja viime sunnuntaina hän voitti ilmakiväärin SM-kultaa Merikarvialla. Lauantaina tuli kultaa ilmakiväärin 3×20 laukauksen Y24-sarjassa Suomen ennätystuloksella 593.

– Paremminkin olisi voinut mennä. Tänään pystyasento oli heikoin, makuu ja polvi olivat ok, Kurki summasi kilpailunsa.

– Aikalailla harjoituksina SM-kilpailut menevät, rutiinikisa ja hyvä harjoitus. Ilmakiväärin 3×20 laukausta ei ole minun leipälajini, hän sanoi.

Kurki, 21, nappasi nyt 25:nnen henkilökohtaisen SM-kultamitalinsa.

– Eiköhän niitä ainakin toinen mokoma vielä tule, hän naurahti.

SM-kilpailuissa syntyi tukku muitakin uusia Suomen ennätyksiä. Kurjen lisäksi ennätyksiä tekivät muun muassa Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen N20-sarjassa (593), Esbo Skytteföreningenin Sebastian Långström Y16-sarjassa (589) ja Poliisien Ampumaseuran Henna Viljanen N16-sarjassa (589).

Sunnuntaina jaetaan SM-mitalit Y- ja N-sarjoissa.

Ilmakiväärin 3x20ls SM-kilpailut
Kankaanpää 23.-24.3.

Sarja N16: 1) Henna Viljanen PAS 589 (SE), 2) Armi Häkkinen PAS 582, 3) Jenna Kuisma PAS 580.

Sarja N18: 1) Saana Tattari NoSA 581 (SE), 2) Katariina Laine HlAS 577/32x, 3) Roosa Prusila NoSA 577/30x.

Sarja N20: 1) Annika Sihvonen SMAS 593 (SE), 2) Katarina Långström ESF 586, 3) Aina Kivi 583.

Sarja Y16: 1) Sebastian Långström ESF 589 (SE), 2) Matias Kiuru PAS 575, 3) Cristian Friman ESF 574, 4) Björn Friman ESF 570, 5) Jimi Lång KaA 566.

Sarja Y20: 1) Olli Hahl MA 591, 2) Joni Stenström RS 590, 3) Aleksi Leppä HAS 589, 4) Aleksi Lammintausta KaA 587, 5) Jone Lång KaA 585, 6) Aleksi Jarva ESF 584, 7) Matias Pukaralammi KaA 583, 8) Jan Liljeberg KSF 556.

Sarja Y24: 1) Juho Kurki KaA 593 (SE), 2) Anton Aprelev RS 586, 3) Sami Korpela KaA 583, 4) Anton Miettinen LehA 582, 5) Robin Stenström RS 581/34x, 6) Petra Liljeberg KSF 581/32x, 7) Teemu Lipponen NoSA 572, 8) Bo Liljeberg KSF 566.

Sarja Y50: 1) Lauri Lauste SA 583, 2) Matti Viljakainen SäSA 579, 3) Jarmo Järvelä KuusA 577, 4) Ari Karhu KuusA 562, 4) Kalervo Partanen NaME-88 554.
Joukkueet: 1) SäSA 1725 (SE), 2) KaA 1653.

Sarja Y60: 1) Mikko Mattila MyA 585 (SE), 2) Jorma Röppänen SäSA 577, 3) Ismo Kärmeniemi 576, 4) Kurt Thune PAS 574, 5) Heikki Ranne SäSA 569, 6) Heikki Saarinen KaA 560/14x, 7) Sirkka-Liisa Collin Rihla 560/13x, 8) Ulf Friberg LAS 547, 9) Hannu Majalahti KaA 544.

Sarja Y70: 1) Mauri Heino KAS 552 (SE), 2) Raimo Novari SäSA 551, 3) Aimo Rahikka KaA 549, 4) Tauno Törnudd P-HA 507.

Sarja Y75: 1) Olli Silanto SäSA 529 (SE), 2) Antti Tyrväinen P-HA 510, 3) Kaarlo Simonen NaME-88 509.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Seurailmoitukset helposti netin kautta

Monilta seuroilta puuttuu päivitetty seurailmoitus/ jäsenilmoitus.Seuran jäsenilmoituksen on voinut tehdä helposti jo pitkään sähköisellä kaavakkeella nettimme kautta. Ilmoituksen tekeminen edesauttaa seuratietojen päivitystä seurojen osalta nettisivuillemme. Oikeat yhteystiedot auttavat myös uusia tulokkaita hakeutumaan hyvän harrastuksemme pariin. Oikeat tiedot ovat tärkeitä myös mm. seuran avustuksien kannalta.

 Sähköisen lomakkeen voi täyttää seuraavaa linkkiä https://www.ampumaurheiluliitto.fi/lomakkeet/seuran_jasenilmoitus/

Practicalin Action Airin SM-mitalit jaettiin Nokialla

Loimaan Laukojat ja Nokian Seudun Ampujat organisoivat Action Airin toiset kansainväliset L3-kilpailut Nokialla viime viikonvaihteessa. Ne olivat samalla lajin ensimmäiset viralliset Suomen mestaruuskilpailut.

Suomalaisten aktiivisuus uudessa, kasvujohteisessa lajissa, on noteerattu myös kansainvälisen practical-yhteisön piirissä. Tänä vuonna Nokian kilpailuihin osallistui Alankomaiden practical-järjestön NPSA:n delegaatio maajohtaja Kees Guichelaarin johdolla.

SM-tulokset, joissa luokkien voittajat ovat uusia Suomen mestareita, ovat seuraavat:

Open General: 1) Jani Lehtonen LL, 2) Roy Juurijoki, LL 3) Jesse Nio LL.
Standard General: 1) Jaakko Viitala NOS, 2) Timo Martikainen SSG, 3) Sauli Luolajan-Mikkola HAU.
Open Lady: 1) Merja Kivimäki LL.
Open Junior: 1) Petteri Markula LL.
Standard Junior: 1) Matias Kaatranen NOS, 2) Teemu Sten NOS, 3) Niko Cederlund LL.
Open Senior: 1) Matti Rautakumpu LL.
Open Super Senior: 1) Rolf Leppänen LL.
Standard Super Senior: 1) Pekka Karras SSG.

Teksti: Pekka Karras

Juho Kurki ja Hanna Pitkänen voittivat ilmakiväärin Suomen mestaruudet

Iloisia ilmeitä SM-kilpailuissa: ilmakiväärin Y-sarjan mitalistit Henri Häkkinen (vas.), Juho Kurki ja Mikko Ollikainen. Kuvat: Lassi Palo
Ilmakiväärin N-sarjan kolme parasta: Jenni Leppänen (vas.), Hanna Pitkänen ja Marika Oikarinen.
Ilmapistoolin Y24-sarjan mitalistit: Miika Leppänoro (vas.), Aki Rantakangas ja Jani Sokura.
Ilmapistoolin N24-sarjan Suomen mestari Anette Källi.
Ilmapistoolin Y20-sarjan parhaat: Konsta Kivi (vas.), Karri Turunen ja Sami Leppälä.
Therese Lindgren voitti N20-sarjan ilmapistoolin Suomen mestaruuden.
Ilmapistoolin Y18-sarjan mitalistit: Joonas Kuusela (vas.), Aleksi Anttila ja Jani Pitkänen.
Ilmapistoolin Y16-sarjan parhaat: Tomi Nimell (vas.), Niko Roos ja Björn Friman.
Ilmapistoolin N16-sarjan mitalistit: Henna Viljanen (vas.), Essi Anttila ja Maija Pernu.

Juho Kurki ja Hanna Pitkänen voittivat ilmakiväärin Suomen mestaruudet Merikarvialla sunnuntaina päättyneissä SM-kilpailuissa. Ilmapistoolissa jaettiin päätöspäivänä kahdeksan SM-kultamitalia. Kisoissa syntyi neljä uutta Suomen ennätystä, ja yhtä SE:tä sivuttiin.

Ilmakivääri, Y ja N

Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Juho Kurki voitti nyt toisen kerran ilmakiväärin Y-sarjan Suomen mestaruuden. Merikarvialla kultamitali tuli tuloksella 699,3 (596+103,3). SM-hopealle sijoittui viime vuoden mestari Henri Häkkinen Joensuun Ampujista. Hänen tuloksensa oli 696,5 (593+103,5). Kolmanneksi sijoittui Mikko Ollikainen (Punkalaitumen Kunto), joka hävisi Häkkiselle 1,1 pistettä. Finaaliraja oli 586.

Kurjen, 21, hyvät suoritukset saivat näin jatkoa, sillä runsaat kaksi viikkoa sitten hän sijoittui ilma-aseiden EM-kilpailuissa pronssille.

– SM-kilpailu meni ihan hyvin. Peruskilpailussa oli vähän tuuriakin mukana, ja finaalissa tein ihan hyvän sarjan, Kurki summasi.

Hän kilpailee seuraavan kerran ensi viikonvaihteessa Kankaanpäässä järjestettävissä ilmakiväärin 3×20 ls SM-kilpailuissa. Seuraava kansainvälinen tavoite on toukokuussa Yhdysvaltain Fort Benningissä järjestettävä maailmancup.

Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat) voitti N-sarjan tiukan kilpailun. Hän voitti Vakka-Suomen Ampujia edustavan Jenni Leppäsen 0,1 pisteellä. Pronssille sijoittui Koillis-Lapin Ampujien Marika Oikarinen, joka hävisi Leppäselle 0,2 pistettä. Finaaliraja oli 389.

– Saatiinpa kisa aikaiseksi! On mukava, kun kilpailussa on sykettä mukana, Pitkänen sanoi.

Kun mestaruus ratkesi, Pitkänen iloitsi ja tuuletti vielä palkintopallillakin.

– Pitää nauttia silloin kun onnistuu! Tuloksessani oli toki toivomisen varaa, mutta tyytyväinen on oltava, kun voittaa Suomen mestaruuden, Pitkänen hymyili.

Hän aikoo osallistua toukokuussa Saksan Münchenissä järjestettävään maailmancupiin.

– Haen nyt yhteistyökumppaneita, jotta pystyisin treenaamaan enemmän. Jos haluaa olla hyvä, harrastaminen ei riitä. Minulle voivat ilmoittautua kaikki ne halukkaat, jotka haluavat olla tekemässä tätä matkaa, hän sanoi.

Ilmapistooli, Y24 ja N24

Y24-sarjan ilmapistoolikisan voitto ratkaistiin vasta uusinnassa. Siinä kohtasivat Lehtimäen Ampujien Aki Rantakangas ja Ivalon Urheiluampujien Miika Leppänoro, jotka tekivät kilpailussa uuden Suomen ennätyksen 650,6. Rantakangas oli uusinnassa parempi (9,3-8,7), ja niin Rantakangas nappasi kultamitalin itselleen ja palasi SM-mitalikantaan kahden vuoden tauon jälkeen. Leppänorolla oli ennen viimeistä laukausta 1,7 pisteen etumatka.

– En ole koskaan aikaisemmin ollut vastaavassa tilanteessa. Ajattelin, että tämä pitää nyt vain ampua, sillä ei tästä tilanteesta muuten pääse, Rantakangas, 22, naurahti.

Lehtimäen Ampujien Anette Källi ja Sodankylän Ampujien Tiina Jänkälä kävivät kovan kamppailun N24-sarjan ilmapistoolin Suomen mestaruudesta. Källi oli lopulta 0,3 pistettä Jänkälää parempi. Kaksikon tulokset olivat 458,5 (367+91,5) ja 458,2 (363+95,2).

– Olipa finaali! Olen huonompiakin ampunut, Källi sanoi katsellessaan tulostaulua.

Källillä oli peruskilpailussa ongelmia huonon pidon ja liipasun kanssa.

– Olen junnuissa voittanut mitaleja, ja nyt oli kiva taas voittaa, kirjastoalan tradenomiksi vuoden kuluttua valmistuva Källi, 22, sanoi.

Ilmapistooli, Y20 ja N20

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen otti uransa kolmannen Suomen mestaruuden, kun hän voitti ilmapistoolin Y20-sarjan. Turusen tulos oli 658,0 (558+100,0). Hänen peruskilpailunsa ”meni alakanttiin”, mutta finaalissa syntyi uusi oma ennätys.

– Peruskisan tulokseni oli yksi kauden huonoimpiani. Oli jotenkin jännä olo ampua, enkä vain osunut. Turha sitä on selitellä.

Turunen voitti mestaruuden 12,5 pisteen turvin. Äskettäin Tanskassa järjestetyissä
ilma-aseiden EM-kilpailuissa ei ollut yhtään suomalaista poika- eikä tyttöpistooliampujaa.

– Aluksi se laski motivaatiotani, kun en päässyt EM-kisoihin. Pitkällä aikavälillä se sisuunnutti. Minulla on taas motivaatiota tehdä töitä, ja tavoitteeni ovat korkealla, 18-vuotias Turunen sanoi.

Ilmapistoolin N20-sarjan kultamitali pujotettiin Therese Lindgrenin kaulaan. Raseborgs Skyttar -seuraa edustava urheilija tähtäsi 463,3 (369+94,3) pistettä. Hän voitti mestaruuden 13,1 pisteen eron turvin.

– Eroa oli kieltämättä paljon, mutta kilpailin lähinnä itseäni vastaan. Olen melko tyytyväinen tulokseeni. En kuitenkaan täysin tyytyväinen, koska tiedän pystyväni parempaan. Halusin ampua yli 370:n tuloksen, mutta en nyt vain siinä onnistunut, Lindgren sanoi.

– Suomen mestaruus tuntuu tietysti hyvältä, hän hymyili.

Ilmapistooli, Y18 ja N18

Ilmapistoolin Y18-sarjan Suomen ykkönen on Aleksi Anttila. Sodankylän Ampujien urheilija tähtäsi voittopisteet 562.

– Kilpailu oli ihan hyvä. Aseen kanssa oli eilen ongelmia, mutta tänään kaikki toimi hyvin, hän kertasi kilpailuaan.

Todellakin toimi, sillä Anttila kohensi ennätystään neljä pistettä.

Esbo Skytteföreningenin Emma Numminen voitti N18-sarjan ilmapistoolikisan tuloksella 365. Hän säteili onnesta, sillä mitali oli hänen ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitalinsa. Numminen on harrastanut ampumaurheilua vasta vuoden ajan. Ei siis mikään ihme, että hymy oli herkässä.

– Kultainen alku! Oli hyvä päivä, hän hymyili.

Ilmapistooli, Y16 ja N16

Ilmapistoolin Y16-sarjan Suomen mestaruuden voitti Niko Roos Rauman Seudun Urheiluampujista. Roosin voittotulos oli uusi Suomen ennätys 381. Entinen ennätys koheni kymmenellä pisteellä, ja eroa toiseksi sijoittuneeseen tuli 22 pistettä. Ei ihme, että nuorukainen oli melkein sanaton.

– Olen todella hämmentynyt, hän sanoi kultamitali kaulassaan.

Roos ei osannut sanoa syytä hyvään tulokseensa.

– En tiedä… Olen kehittynyt koko ajan. Olen harrastanut ampumaurheilua kolmen, neljän vuoden ajan. Aloin harrastaa pistooliammuntaa, koska kaverinikin harrasti, Roos, 15, kertoi.

Roos on nyt peruskoulun yhdeksännellä luokalla ja on hakenut ammattikouluun opiskelemaan. Turvallisuuspuolelle, hän sanoi. Kova tulos motivoi häntä jatkamaan myös ampumaurheilun parissa.

– Ei aivan tosissaan, vaan rauhallisin mielin, hän totesi.

N16-sarjan ilmapistoolin kultamitalin voitti Sodankylän Ampujien Essi Anttila, jonka voittotulos oli 351.

– Mestaruus maistuu hyvältä, mutta tulokseni olisi voinut olla parempi. Ennätykseni on 363. Ehkä siinä oli vähän kisajännitystä mukana, 14-vuotias Suomen mestari mietti.

Merikarvian SM-kilpailuissa kirjattiin viisi Suomen ennätystä. Minna Leinonen sivusi ilmakiväärin R5-luokan SE-tulosta 600. Silmu Kuisma (Keski-Uusimaan Ampumaseura) teki ilmakiväärin Y75-sarjassa uuden SE:n 368. Muut SE:t tekivät edellä mainitut pistooliampujat Niko Roos (Y16) sekä Aki Rantakangas ja Miika Leppänoro (Y24).

Merikarvian Seudun Ampujat (MeSA)järjesti ilmakiväärin ja ilmapistoolin SM-kilpailut. Ne olivat samalla MeSA:n 40-vuotisjuhlakilpailut. Perjantaina alkaneissa ja sunnuntaina päättyneissä SM-kilpailuissa olivat mukana kaikki ikäluokat lukuun ottamatta tukiampujia. Ilmoittautuneita oli kaikkiaan 620.

Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut
15.-17.3. Merikarvia

Tuloksia su 17.3.

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, Y: 1) Juho Kurki KaA 699,3 (596+103,3), 2) Henri Häkkinen JA 696,5 (593+103,5), 3) Mikko Ollikainen PuKu 694,4 (592+102,4), 4) Aleksi Jarva ESF 692,3 (590+102,3), 5) Jaakko Björkbacka LehA 689,4 (590+99,4), 6) Juha Soini JjA 689,2 (587+102,2), 7) Robin Stenström RS 687,9 (587+100,9), 8) Juho Autio OMAS 686,6 (586+100,6).

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, N: 1) Hanna Pitkänen TSA 492,7 (393+99,7), 2) Jenni Leppänen V-SA 492,6 (393+99,6), 3) Marika Oikarinen KoiLA 492,4 (393+99,4), 4) Jenni Jussila RSA 492,0 (391+101,0), 5) Katariina Laine HlAS 491,8 (390+101,8), 6) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 489,9 (391+98,9), 7) Annika Sihvonen SMAS 488,5 (389+99,5), 8) Marjo Yli-Kiikka IMAS 487,5 (389+98,5).

Ilmapistooli 60 ls + 10 ls finaali, Y24: 1) Aki Rantakangas LehA 650,6 SE (552+98,6/uusinta 9,3), 2) Miika Leppänoro IvUA 650,6 SE (555+95,6/8,7), 3) Jani Sokura KaA 638,6 (546+92,6), 4) Tobias Lindgren RS 638,4 (543+95,4), 5) Alek Nedelchev HlAS 616,4 (552+64,4), 6) Klaus Kurki TSA 606,7 (525+81,7), 7) Ville-Pekka Salmela PAS 604,0 (521+83,0), 8) Eemeli Annala PorkkA 528,0 (528+0,0).

Ilmapistooli 40 ls + 10 ls finaali, N24: 1) Anette Källi LehA 458,5 (367+91,5), 2) Tiina Jänkälä SodA 458,2 (363+95,2), 3) Annukka Riutta HSA 453,9 (357+96,9), 4) Susanna Ahomäki HSA 452,7 (364+88,7), 5) Tea Lepistö HSA 339,0 (339+0,0).

Ilmapistooli 60 ls + 10 ls finaali, Y20: 1) Karri Turunen NAS 658,0 (558+100,0), 2) Konsta Kivi TSA 645,5 (550+95,5), 3) Sami Leppälä JjA 635,1 (544+91,1), 4) Aleksi Pirttimäki SsA 634,6 (543+91,6), 5) Otto Suuronen MA 622,8 (531+91,8), 6) Tuomas Mattila TSA 595,7 (506+89,7), 7) Jesse Piippo RSA 588,0 (503+85,0), 8) Tomi Rinta-Kauhajärvi IU 503,0 (503+0,0).
Ilmapistooli 40 ls + 10 ls finaali, N20: 1) Therese Lindgren RS 463,3 (369+94,3), 2) Eveliina Pukkinen HSA 450,2 (362+88,2).

Ilmapistooli Y18: 1) Aleksi Anttila SodA 562, 2) Joonas Kuusela SodA 553, 3) Jani Pitkänen KaA 550, 4) Tuomas Pukaralammi KaA 543, 5) Eemeli Villamo IU 542, 6) Aleksi Bruun SMAS 534, 7) Oskari Eloranta KaA 524, 8) Iiro Marttila TSA 496.

Ilmapistooli N18: 1) Emma Numminen ESF 365, 2) Noora Kivistö KuKu 359, 3) Sandra Toivonen PAS 343, 4) Anna Lakkisto TSA 341, 5) Essi Niemi SA 334, 6) Johanna Hahl MA 316.

Ilmapistooli Y16: 1) Niko Roos RSA 381 SE, 2) Tomi Nimell KuKu 359, 3) Björn Friman ESF 358, 4) Veikko Keskinen K-64 358, 5) Samuel Turigin KuKu 357, 6) Cristian Friman ESF 352, 7) Tommi Ojaniemi SodA 349, 8) Juho Koivisto IU 344.

Ilmapistooli N16: 1) Essi Anttila SodA 351, 2) Henna Viljanen PAS 344, 3) Maija Pernu IvUA 343, 4) Essi Kuisma PAS 340, 5) Taru Teikari IU 334, 6) Laura Olli LappjA 321.

Kaikki tulokset löydät täältä.