Tekijä: admin

Suomi jäi ilman finaalipaikkoja Euroopan nuorten liigassa

Suomi ei päässyt ampumaurheilun Euroopan nuorten liigan pohjoisen alueen karsintakilpailusta lokakuussa järjestettävään kahdeksan maan finaaliin. Tammisaaressa järjestettiin viikonvaihteessa karsintakilpailu, jossa Suomi sijoittui sekä ilmapistoolissa että ilmakiväärissä neljänneksi.

Euroopan ampumaurheiluliiton (ESC) organisoiman Euroopan nuorten liigan pohjoisen alueen karsintakilpailu järjestettiin Tammisaaressa 13.-14. huhtikuuta. Vastaavaa kilpailua ei ollut aiemmin Suomessa järjestetty. Suomi oli osallistunut kilpailuun aiemmin kaksi kertaa, Ruotsissa vuosina 2010 ja 2012.

Euroopan nuorten liigan (European Youth League) kunkin karsintakilpailun kaksi parasta maata pääsee finaaliin, joka järjestetään Slovenian Laskossa 4.-6. lokakuuta. Niiden lisäksi finaaliin pääsevät karsintakilpailujen paras kolmonen ja isäntämaa. Itäisen alueen karsintakilpailu järjestetään toukokuussa Serbiassa ja läntisen alueen Ranskassa. Finaalissa on siten kahdeksan maata.

Tammisaaresta jatkoon menivät ilmakiväärissä Tanska ja Puola sekä ilmapistoolissa Puola ja Latvia.

– Kilpailu oli ihan mukava, ja oli hyvä saada tällaistakin kokemusta, Rauman Seudun Ampujia edustava pistooliampuja Niko Roos, 15, sanoi.

Tammisaaren kilpailussa oli mukana seitsemän maata ja viitisenkymmentä osanottajaa. Ilmakiväärissä kilpailivat Suomen, Ruotsin, Viron, Tanskan ja Puolan joukkueet. Ilmapistooliin osallistuivat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Puola ja Latvia. Liigaan saavat osallistua 14–18-vuotiaat ampumaurheilijat. Kyseessä on joukkuekilpailu, ja joukkueet ovat sekajoukkueita eli niissä on sekä tyttöjä että poikia. Liigassa kilpaillaan ilmakiväärissä ja ilmapistoolissa.

Roos voitti maaliskuussa Y16-sarjan ilmapistoolin Suomen mestaruuden uudella mainiolla SE-tuloksella 381. Nyt hänen viikonvaihteensa sujui vaihtelevissa merkeissä.

– Aina ei voi onnistua. Pasmat olivat välillä vähän sekaisin. Sarjat menivät välillä heikosti, ja viimeisessä kilpailussa tulokset alkoivat taas nousta, hän kertasi kilpailujaan.

Joukkueet nimesivät ykkös-, kakkos- ja kolmosampujansa. Ykkönen kohtasi muiden maiden ykköset, kakkonen kakkoset ja kolmonen kolmoset. Kymmenen laukauksen kilpailuissa voitosta sai kaksi pistettä ja tasapelistä yhden.

– Ei tullut finaalipaikkaa eli Slovenia jää meiltä nyt väliin, Roos harmitteli.

Ilmakiväärissä Suomi sai kaksi voittoa ja ilmapistoolissa yhden. Suomen ilmakiväärijoukkueessa ampuivat Sebastian Långström (Esbo Skytteförening), Aina Kivi (Esbo Skytteförening ) ja Mathias Nordberg (Ålands Sportskytteförening). Ilmapistoolissa kilpailivat Roosin lisäksi Emma Numminen (Esbo Skytteförening) ja Konsta Kivi (Turun Seudun Ampujat).

Euroopan nuorten liigan pohjoisen alueen karsintakilpailu
Tammisaari 13.-14.4.

Tulokset

Ilmakivääri: 1) Tanska, 2) Puola, 3) Ruotsi, 4) Suomi, 5) Viro.
Ilmapistooli: 1) Puola, 2) Latvia, 3) Ruotsi, 4) Suomi, 5) Norja.

Liitteet

Suomalaiset ampumaurheilijat aloittavat maailmancup-urakkansa Al Ainissa keskiviikkona

Satu Mäkelä-Nummela viime vuonna järjestetyissä EM-kilpailuissa. Kuvat: Jari Karinkanta
Marika Salmi tyytyväisenä maailmancupin viidennen sijan jälkeen vuosi sitten Lontoossa.

Suomalaiset ampumaurheilijat aloittavat tämän vuoden maailmancup-urakkansa Arabiemiirikuntien liiton Al Ainissa järjestettävässä haulikkolajien kilpailussa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) haulikkolajien maailmancup järjestetään Arabiemiirikuntien liiton Al Ainissa 15.-24 huhtikuuta. Ensimmäinen kilpailupäivä on keskiviikko 17. huhtikuuta, ja viimeinen kilpailu käydään tiistaina 23. huhtikuuta.

Tänä vuonna on järjestetty kaksi ISSF:n maailmancupia. Meksikon Acapulcossa järjestettiin maaliskuussa haulikkolajien maailmancup, ja huhtikuun alussa kilpailtiin kivääri- ja pistoolilajien maailmancup Etelä-Korean Changwongissa. Kilpailuissa ei ollut mukana suomalaisia.

Al Ainissa kilpailee yksitoista suomalaista haulikkoampujaa. Ensimmäisenä kilpaillaan naisten trapissa, jossa ovat mukana Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustavat Satu Mäkelä-Nummela ja Marika Salmi. Mäkelä-Nummela voitti viime vuonna trapin maailmancupin finaalin ja sijoittui Lontoon olympialaisissa seitsemänneksi.

Mäkelä-Nummela harjoitteli sunnuntaista torstaihin Italian Lonatossa.

– Olen mukavin fiiliksin. Positiivisia merkkejä on ilmassa, Mäkelä-Nummela sanoi perjantaina ennen kotimatkansa alkua.

– Laukauksia kertyi viikon aikana aika hyvin. Ammuin noin 60 sarjaa. Ensimmäinen päivä oli sateinen, mutta sen jälkeen oli aurinkoista. Sain kivat treenit alle.

Mäkelä-Nummela ehtii pestä pyykit kotonaan lauantaina ennen kuin lähtee sunnuntaina kohti Al Ainia.

Salmi oli suuri suomalaisyllättäjä viime vuoden huhtikuussa Lontoossa järjestetyssä maailmancupissa. Hän ampui oman ennätyksensä ja nappasi elämänsä ensimmäisessä maailmancupissa viidennen sijan. Salmi sairasteli alkuvuodesta, ja häneltä jäi yksi ulkomaanleiri väliin. Toiselle leirille hän pääsi mukaan, mutta harjoittelua ei ole takana niin paljon kuin suunnitelmissa alun perin oli.

– Lähden Al Ainiin rohkeasti kokeilemaan ja suht rauhallisin mielin, enkä ota paineita itselleni. Tilanteeni on kaikkien tiedossa. Näillä mennään, hän sanoi.

Toukokuussa on kaksi kivääri- ja pistoolilajien maailmancupia. Ne järjestetään Yhdysvaltain Fort Benningissä (4.-13.5.) ja Saksan Münchenissä (23.-30.5.). Fort Benningissä kilpailee viisi suomalaista, jotka ovat kaikki kivääriampujia (Jaakko Björkbacka, Henri Häkkinen, Juho Kurki, Katarina Långström ja Marjo Yli-Kiikka).

ISSF:n haulikkolajien maailmancup
Al Ain, Arabiemiirikuntien liitto 15.-24.4.

Suomen joukkue

Trap
Miehet: Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Veli-Matti Matikainen (Sibbo Skyttegille), Mika Myllylä (Kymppi-64) sekä mqs-ampujat Joni Granqvist (Iisalmen Ampujat) ja Henrik Wejberg (Hyvinkään Metsästysampujat)
Naiset: Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Marika Salmi (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Skeet
Miehet: Krister Kärki (Sibbo Skyttegille), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille), Heikki Meriluoto (Oulun Seudun Haulikkoampujat)
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Euroopan nuorten liigan karsintakilpailu Tammisaaressa

Tammisaaressa järjestetään viikonvaihteessa ampumaurheilun Euroopan nuorten liigan pohjoisen alueen karsintakilpailu. Mukana on seitsemän maata ja viitisenkymmentä osanottajaa.

Euroopan ampumaurheiluliiton (ESC) organisoiman Euroopan nuorten liigan pohjoisen alueen karsintakilpailu järjestetään Tammisaaressa 13.-14. huhtikuuta. Vastaavaa kilpailua ei ole aiemmin Suomessa järjestetty. Suomi on osallistunut kilpailuun kaksi kertaa, Ruotsissa vuosina 2010 ja 2012.

Liigaan saavat osallistua 14–18-vuotiaat ampumaurheilijat. Kyseessä joukkuekilpailu, ja joukkueet ovat sekajoukkueita eli niissä on sekä tyttöjä että poikia. Liigassa kilpaillaan ilmakiväärissä ja ilmapistoolissa.

Ilmakiväärissä kilpailevat Suomen, Ruotsin, Viron, Tanskan, Puolan ja Latvian joukkueet. Ilmapistooliin osallistuvat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Puola, Tanska ja Latvia.

Joukkueet nimeävät ykkös-, kakkos- ja kolmosampujansa. Ykkönen kohtaa muiden maiden ykköset, kakkonen kakkoset ja kolmonen kolmoset. Kymmenen laukauksen kilpailuissa voitosta saa kaksi pistettä ja tasapelistä yhden.

Euroopan nuorten liigan (European Youth League) karsintakilpailun kolme parasta maata pääsee finaaliin, joka järjestetään Slovenian Laskossa 4.-6. lokakuuta.

– Ilmakivääri ja ilmapistooli ovat omia kilpailujaan, kilpailua järjestävä Rabbe Österlund sanoo.

Kilpailu järjestetään Västerbyn urheilukeskuksessa Tammisaaressa. Lauantaina kilpaillaan kello 9-18 ja sunnuntaina kello 8.30-13.

Toukokuussa järjestetään itäisen alueen karsintakilpailu Serbiassa ja läntisen alueen Ranskassa.

Euroopan nuorten liigan karsintakilpailu
Tammisaari 13.-14.4.

Suomen joukkue

Ilmakivääri: Sebastian Långström (Esbo Skytteförening), Aina Kivi (Esbo Skytteförening), Mathias Nordberg (Ålands Sportskytteförening)

Ilmapistooli: Emma Numminen (Esbo Skytteförening), Niko Roos (Rauman Seudun Ampujat), Konsta Kivi (Turun Seudun Ampujat)

 

Olavi Elon leike- ja harjoituspäiväkirjat luovutettiin Ampumaurheiluliitolle

Irmeli Tommila ja isänsä Olavi Elon Lontoon olympialaisten kisapassi vuodelta 1948. Kuvat: Lassi Palo
Kivääriampuja Olavi Elo kuvattuna todennäköisesti vuonna 1937.
Luovutustilaisuudessa olivat läsnä Jukka Törmänen (vas.), Hannu Haapaniemi, Irmeli Tommila, Alpo Vehanen, Timo Laurila ja Risto Aarrekivi.

Irmeli Tommila luovutti isänsä, menestyneen ampumaurheilijan Olavi Elon leike- ja harjoituspäiväkirjat Suomen Ampumaurheiluliitolle tiistaina.

– Voi sanoa, että porilainen kivääriampuja Olavi Elo oli tekijämiehiä, Ampumaurheiluliiton kunniapuheenjohtaja Alpo Vehanen sanoi tervehdyspuheessaan.

Olavi Elo edusti Suomea kaksissa olympialaisissa, Berliinissä 1936 ja Lontoossa 1948. Berliinissä hän sijoittui 15:nneksi pienoiskiväärin 30 ls makuun kilpailussa. Lontoossa tuli kuudes sija vapaakiväärin 3×40 ls kilpailussa.

Elo voitti neljä henkilökohtaista maailmanmestaruutta loistavin tuloksin, sillä kolme niistä tuli ME-tuloksella. Hän nousi Helsingissä vuonna 1937 järjestettyjen MM-kilpailujen parhaaksi ampujaksi viemällä mestaruuden sotilaskiväärin 3×20 ls kisassa ja vapaakiväärin pystyasennon kisassa. Kaksi muuta kultamitalia tuli vuoden 1949 MM-kilpailuissa Buenos Airesissa (vapaakivääri 3×40 ls ja vapaakivääri, pysty).

Buenos Airesin MM-kilpailujen jälkeen Elo lopetti uransa, jonka aikana hän saavutti neljän henkilökohtaisen maailmanmestaruuden lisäksi neljä hopeaa ja kaksi pronssia, kaksi Pohjoismaiden mestaruutta ja yksitoista Suomen mestaruutta. Joukkuekilpailussa Elo oli voittamassa kolmea MM-kultaa, yhdeksää hopeaa ja neljää pronssia. Elo luopui harrastuksestaan, koska hän alkoi johtaa isänsä perustamaa rautakauppaa.

Elolle on myönnetty muun muassa SAL:n kultainen ansiomerkki ja Suomen Urheilun hopeinen ansioristi. Hän oli SAL:n liittohallituksessa vuosina 1949-56. Elo toimi seuransa Satakunnan Ampujien puheenjohtajana vuoden ajan.

Elo valittiin vuonna 1949 Suomen kolmanneksi parhaaksi urheilijaksi – edellään vain juoksija Viljo Heino ja toinen ampumaurheilija Pauli Janhonen.

Elo syntyi melko tarkalleen sata vuotta sitten Porissa eli 5. huhtikuuta 1913. Hän kuoli vuonna 1979.

Elon leike- ja harjoituspäiväkirjat ottivat vastaan Ampumaurheiluliiton toimistossa kunniapuheenjohtaja Alpo Vehasen lisäksi liittovaltuuston puheenjohtaja Hannu Haapaniemi, liittohallituksen varapuheenjohtaja Timo Laurila ja jäsen Jukka Törmänen sekä toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.

– Olavi Elon leikekirjat ja harjoituspäiväkirjat ovat nyt paikassa, jossa ne säilyvät. Nähtäväksi jää, siirtyvätkö ne edelleen Urheilumuseoon, Vehanen sanoi. Elon aseet ovat Suomen metsästysmuseossa Riihimäellä.

– Otamme kirjat mielihyvin vastaan. Jotta pystyy rakentamaan tulevaisuutta, on tunnettava menneisyyttä. Elo on omalta osaltaan luomassa tätä pohjaa. Hän oli sinnikäs, tavoitteellinen ja tuloksekas ampumaurheilija, Aarrekivi sanoi.

Tommilan luovuttamat kirjat ovat mielenkiintoista luettavaa ja katsottavaa. Niistä käy ilmi muun muassa se, että Argentiinan MM-kisamatka kesti kaikkiaan runsaan kuukauden. Urheilijoilla oli pitkällä matkalla mukana monenlaista. ”Kalakukko lensi yli päiväntasaajan”, otsikoi Uusi Suomi 27. lokakuuta 1949.

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus Ikaalisissa 11.5.2013

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus järjestetään Ikaalisissa 11.5.2013 alkaen klo 9.00. Paikkana on Ikaalisten Ampujien ilma-aserata, Poppelikatu 10, Ikaalinen

Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa. Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen.

Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa.

Lajiosa:
Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen.

Kurssin suorittanut:
– hallitsee turvallisuusasiat
– osaa suunnitella ja toteuttaa harjoitustapahtumat
– hallitsee ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan opetusmenetelmät
– osaa neuvoa myös apuohjaajia avustamisessa ja
– ymmärtää lasten urheilun lähtökohdat.

Kurssi pidetään 11.5.2013 kello 9.00 alkaen ja paikkana on
Ikaalisten Ampujien ilma-aserata, Poppelikatu 10, Ikaalinen. Ilma-aserata sijaitsee
kirjaston alakerassa (käynti talon takakautta, rannanpuolelta).
Kurssi päättyy n. klo 16.00

Osallistumismaksu 50€ /kurssilainen sisältää koulutuksen ja materiaalin.

Mahdollisuus lounasruokailuun.

Kouluttajana Heikki Romppanen

Ilmoittautuminen
Marika Mäkyselle 5.5. mennessä sähköpostitse,
ikaalistenampujatry@gmail.com tai
Ikaalisten Ampujien kotisivujen kautta http://ikary.nettisivu.org/

 

Kilpailukalenteri ja säännöt ovat ilmestyneet

Ampumaurheiluliiton kilpailukalenteri 2013 on ilmestynyt. 260-sivuisessa kalenterissa on muun muassa tietoja tänä vuonna järjestettävistä kilpailuista ja runsaasti yhteystietoja sekä muuta laji-informaatiota.

Kilpailukalenteria voi tilata Ampumaurheiluliiton toimistosta Maila Pynnöseltä, maila.pynnonen@ampumaurheiluliitto.fi tai (09) 3481 2481. Kalenteri maksaa 10 e/kpl + postituskulut.

Kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien säännöt sekä liikkuvan maalin säännöt ovat myös ilmestyneet. Sääntöjä voi tilata VALO:n Sporttikaupasta. Liikkuvan maalin säännöt maksavat 18 e/kpl, muiden lajien säännöt maksavat 20 e/kpl. Hintaan lisätään postituskulut.

Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea hakee Vuoden nuorta vapaaehtoista

Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea LUNK etsii vuoden nuorta vapaaehtoista. Hakijan tulee olla 13- 20-vuotias nuori, joka on toiminut vapaaehtoisena urheiluseuratoiminnassa esimerkiksi tapahtuman järjestämisessä tai harjoitusten ohjaajana. Haussa on aktiivinen nuori, joka on kunnostautunut vapaaehtoistoiminnassa vuoden 2012 aikana.

LUNK hakee vuoden nuorta vapaaehtoista nyt toista kertaa. Tarkoituksena on kunnioittaa vapaaehtoistoiminnan merkitystä urheiluseuratoiminnassa sekä korostaa heidän panostaan eri lajien jokapäiväisessä toiminnassa. Nuorten urheiluvaikuttamisen ja osallistamisen puolesta puhuva LUNK haluaa antaa tämän tunnustuksen avulla ansiokkaasti toimineelle nuorelle hänen ansaitsemansa kiitoksen.

LUNK haastaa lajiliittoja ja urheiluseuroja ilmiantamaan
kuvaukseen sopivan nuoren perusteluineen ja taustatietoineen (nimi, ikä, laji ja rooli seurassa) osoitteeseen
lunk@hotmail.fi 18.4.2013 mennessä.

Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea (LUNK) on  valtakunnallinen nuorten urheiluvaikuttajien komitea. Kaksivuotiskaudella 2012–14 LUNK:aan kuuluu 13 liikunta-aktiivia, jotka ovat iältään 21–29 vuotta ja tulevat eri puolilta Suomea. LUNKin taustajärjestöt ovat Valo ry sekä Olympiakomitea.

Lisätietoja Vuoden nuori vapaaehtoinen –hausta ja LUNKista osoitteessa www.lunk.fi.

Yhteyshenkilönä toimii LUNK:n puheenjohtaja Miikka Neuvonen, puh. 050-3098249, lunk@hotmail.fi

Ruutikauden valmistautumisleiri pistooliampujille (Etelä-Suomen alue) 13.-14.4.2013

SAL:n etelä-Suomen alue järjestää

 

Ruutikauden valmistautumisleirin

pistooliampujille

 

La 13.4. klo 14-17:30 Hyvinkään sisäradalla (Niinistönkatu 14, Hyvinkää) ja Su 14.4. klo 9-11:30 Mäntsälän Monitoimitalon radalla (Urheilutie 4, Mäntsälä)

Lauantain harjoittelu painottuu valkoiseen- ja viivatauluun. Haetaan tuntumaa oikeaan suoritusasentoon, harjoitellaan suorituksen eri vaiheita ja rekyylin vastaanottoa. Palautetaan mieliin erilaisia harjoitteita.

Sunnuntaina syvennetään harjoittelu kokonaissuorituksen läpivientiin 25m:n radalla.

Harjoittelu tapahtuu leiriläisten omilla 22.cal ISSF:n lajisääntöjen mukaisilla pistooleilla.

 

Osallistujamäärä on ratakapasiteetistä johtuen rajallinen. Leirin kohderyhmänä ovat nuoret,

mutta myös aikuisharrastajat ovat tervetulleita mukaan.

 

Ilmoittautumiset viimeistään 9.4. mennessä kimmo.loponen(at)kolumbus.fi. Tiedustelut

numerosta 050-3835464 (miel. iltaisin). Leiri-/taulumaksu 10euroa peritään paikanpäällä.

 

TERVETULOA !