Tekijä: admin

Kesälajien urheilijoiden haku Urheilukouluun käynnissä

Kesälajien urheilijoiden haku Lahden Urheilukoulun 4/13 saapumiserään on käynnissä, ja se päättyy 1. heinäkuuta.

Hakuaika päättyy 1. heinäkuuta, valintakokeet järjestetään viikolla 30 ja palvelus alkaa maanantaina 30. syyskuuta Hämeen rykmentissä Lahdessa. Aikataulu koskee niitä kesälajien urheilijoita, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu keväästä syksyyn (muun muassa ampumaurheilu, yleisurheilu, jalkapallo, moottoriurheilu ja suunnistus).

Ammunnan luotilajien (pistooli, kivääri, liikkuva maali ja practical) pääsykokeet pidetään keskiviikkona 17. heinäkuuta Urheilukoululla.

Urheilukouluun hakijoiden tulee edustaa kansallista nuorten tai yleisen sarjan huippua. Urheilulajin tulee olla olympia- tai MM-kilpailujen ohjelmassa. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä psykologisten ja fyysisten testien tulosten perusteella.

Urheilukouluun voivat hakea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa järjestetään olympialaiset tai viralliset MM-kilpailut. Vuodesta 1979 Urheilukoulussa on palvellut 5308 urheilijaa 54:stä eri lajista.

Puolustusvoimien Urheilukoulu toimii Hämeen Rykmentissä Lahdessa. Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelustaan suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille – mukaan lukien naiset – mahdollisuudet toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista.

Urheilukoulussa on valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yhteensä noin 12-30 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput. Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla.

Valmennus tapahtuu koulutettujen sotilasvalmentajien johdolla. Useissa lajeissa harjoituksia käyvät johtamassa lajiliittojen valmentajat ja kouluttajat. Valmennuksen apuna voidaan käyttää myös eri lajien siviilivalmentajia. Urheilukouluun valitut suorittavat valmentajakurssin palveluksensa aikana.

Urheilijat palvelevat Urheilukoulussa pääsääntöisesti 347 vrk. Palvelevat koulutetaan vähintään aliupseereiksi. Parhaiten menestyneet saavat reserviupseerikoulutuksen. Myös reserviupseerikurssi pidetään Urheilukoulussa ja urheilijat voivat kurssin aikana harjoitella säännöllisesti. Huippu-urheilijoilla on mahdollisuus myös 165 vrk palvelusaikaan (maksimissaan 30 % saapumiserän vahvuudesta), jolloin heidät koulutetaan miehistötehtäviin.

Erillisiä hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa aluetoimistoista ja osoitteista (www.mil.fi =>varusmiehet =>erikoisjoukot =>urheilukoulu tai www.urheilukouluntuki.fi).

Tiedustelut
Valmennuspäällikkö Tommi Ojanen, 0299 446302
tommi.ojanen@mil.fi
Toimistosihteeri 0299 446305

 

Minna Leinoselle maailmanennätys ja hopeasija Antalyan maailmancupissa

Minna Leinonen.

Minna Leinonen ampui paralympia-ampujien maailmancupissa Turkin Antalyassa uuden maailmanennätyksen ilmakiväärin 60 ls kilpailussa luokassa SH2. Uusi ennätys kirjataan Leinosen nimiin pistein 636,5.

Keski-Suomen Ampujia edustavan Minna Leinosen sarjat maailman parhaaseen tahtiin olivat 106,5+106,6+105,2+106,4+105,5+106,3. Entinen ennätys 634,8 oli Slovenian Franced Tirsekin nimissä. Hän teki sen viime huhtikuussa Szczecinin maailmancupin kilpailuissa Puolassa.

Finaalissa Serbian Ristic Dragan otti kärkipaikan ensilaukauksista lähtien päätyen finaalissa pisteisiin 213,0. Leinonen aloitti sijalta 5, mutta nousi lopulta mitalikamppailuun sijoittuen hopealle. Finaalisarja oli 211,9.  Pronssimitalin saavutti Saksan Andreas Schafers (189,4).

– Kilpailusta lähinnä odotin, että pystyisin paineen alla tekemään sellaisen suorituksen, kuten olen harjoitellut eli hyvällä rytmillä ja samoin pistein kuin harjoituksissa. Tänään se onnistui. Kai maailmanennätys on jonkinlainen onnistuminen? Olen itse asiassa haaveillut ennätyksestä. Ja nyt se on minun – ainakin seuraavaan maailmancupiin asti! Tärkeää on tietysti, että ase- ja luotiyhdistelmä toimii. Veijo Sivula on tehnyt tarkkaa testaustyötä.

– Seuraavat tärkeät kilpailut ovat Oslossa elokuun lopussa pidettävät PM-kisat. Kauden päätavoite on lokakuun lopun EM-kilpailuissa Espanjan Alicantessa.

Valmentaja Pirjo Peltola oli erittäin tyytyväinen ja piti hetkeä ”erittäin hienona”.

– Ihka ensimmäisen kerran Minna lähti kisaamaan uusilla säännöillä. Samoin hänen avustajansa Kaisa Rinta-Tassi oli ensimmäistä kertaa ”pappia kyydissä”.  Mitä olen finaaleita tänä vuonna seurannut, on kärkipaikalta lähtijälle usein kyyti ollut kylmää eli ensimmäisenä on tullut ”lähtö laulukuoroon”. Minna selviytyi hienosti. Finaalin aikana tulospalvelu hiukan sähläsi, ja ammunnan johtajan komentoja piti kuunnella todella tarkasti. Siinä hiukan avustaja/lataaja Kaisan puolesta huolestuin, mutta hän oli täysin tilanteen tasalla ja ansaitsee myös suuret kiitokset kisaurakasta.

Perjantaina suomalaisista on kisaamassa Jarkko Mylly luokan SH1 ilmakiväärin makuukilpailussa. Toisen suomalaisedustaja Veikko Palsamäen kisamatka peruuntui olkapäävamman takia.

Pohjois-Suomen haulikkoammuntaesittely alkaa

Pohjois-Suomessa järjestetään toukokuussa haulikkoammuntaesittely kuudella paikkakunnalla. Esittelypäivinä voi tutustua sporting-ammuntaan Inarissa (13.5. IvUA), Rovaniemellä (15.5. RAM), Posiolla (17.5. PosA), Sodankylässä (14.5. STA), Kuusamossa (16.5. KuuA) ja Torniolla (18.-19.5. TorSA).

Esittelyt ovat kello 12-19 välisenä aikana.

Järjestelyistä vastaavat Tornionseudun Ampujat ja Jahtimestarin Kennel.

– Tarkoituksena on auttaa pohjoisen haulikkoseuroja. Yleisö on erittäin tervetullut tutustumaan haulikkoammuntaan, sanoo tapahtumaa järjestävä Risto Virtanen.

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Marika Salmelle voitto ja suomalaisille tukku ennätyksiä Brnossa

Marika Salmi voitti naisten trapin Tshekissä viikonvaihteessa järjestetyssä kansainvälisessä kilpailussa. Suomalaiset trap-ampujat olivat muutenkin hyvillä mielin, sillä he paransivat joukolla ennätyksiään Brnossa.

Tshekin Brnossa järjestettiin viikonvaihteessa kilpailu, jonka nimi oli Memorial Miloslava Betranika 2013. Orimattilan Seudun Urheiluampujien Marika Salmi voitti naisten trapin. Hän ampui peruskilpailussa tuloksen 65 (23+18+24). Salmen seuratoveri Noora Antikainen oli kolmas. Hän paransi peruskilpailussa kansainvälistä ennätystään: se koheni 69:sta 70:ään (24+24+23). Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa sijoittui viidenneksi. Hänen peruskisan tuloksensa oli 68 (23+24+21).

– Marika oli tietysti tyytyväinen ykkössijaansa, muttei peruskilpailun tulokseensa, kertoi valmentaja Matti Nummela.

Y-sarjassa Mika Bister (Kymppi-64) ampui ennätyksekseen 120 (23+25+24+23+25). Entinen ennätys oli 112.  Sibbo Skyttegillen Veli-Matti Matikaisen ennätys kirjataan nyt numeroin 119 (25+24+22+24+24). Ennätys koheni kahdella kiekolla. Iisalmen Ampujien Joni Granqvist rikkoi 116 kiekkoa, joka oli yhden kiekon parempi kuin hänen entinen ennätyksensä. Orimattilan Seudun Urheiluampujien Jukka Laakso sivusi ennätystään tuloksellaan 117.

Kisan ykkönen oli Tshekin David Kostelecky. Pekingin olympiavoittaja rikkoi peruskilpailussa 121 kiekkoa. Hän voitti kultamitaliottelussa maanmiehensä Robert Skorpikin 13-9. Bister oli suomalaisista paras eli kuudes. Matikainen oli kymmenes, Laakso 18:s ja Granqvist 23:s.

– Olosuhteet olivat viikonloppuna melko viileät, ja vettäkin satoi ajoittain, Granqvist kertoi.

Kaksoistrapista aiemmin tuttu Simo Köylinen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ampui trapissa ennätystuloksensa 111 ja oli 35:s. Nuorten sarjassa Henrik Wejbergin ennätys parani kolmella kiekolla 110:sta 113:een (24+23+23+22+21). Hyvinkään Metsästysampujia edustava Wejberg sijoittui kilpailussa kuudenneksi. Veteraaneissa Harri Bister (Kymppi-64) rikkoi 114 kiekkoa ja oli kolmas.

Pekka Heinonen Metsähallituksen nuorten urheilijatiimiin

Metsähallituksen nuorten tiimin jäsen Pekka Heinonen ja tiimin kummi Kaisa Mäkäräinen maanantain tiedotustilaisuudessa. Kuvat: Lassi Palo
Kaisa Mäkäinen ja Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas haastattelivat Pekka Heinosta.

Skeet-ampuja Pekka Heinonen on valittu Metsähallituksen nuorten urheilijatiimiin, joka julkistettiin maanantaina Helsingissä.

Metsähallitus aloittaa yhteistyön yhdentoista nuoren lupauksen kanssa. Ryhmän nimi on Tulevaisuuden huiput. Metsähallitus sitoutuu pitkäjänteiseen, kolme vuotta kestävään yhteistyöhön kahdeksaa urheilulajia edustavan urheilijan kanssa. He ovat 17–20-vuotiaita ja kotoisin eri puolilta Suomea.

Yksi urheilijoista on Suomussalmen Urheiluampujia edustava Pekka Heinonen. Äskettäin 20 vuotta täyttänyt skeet-ampuja oli ilahtunut saamastaan kutsusta tiimin jäseneksi.

– On hyvä, että pääsin tällaiseen mukaan. Osallistun yhteisiin tapaamisiin ja kokoontumisiin. Taloudellistakin tukea on, jotta pystyn treenaamaan paremmin, Heinonen sanoi julkistamistilaisuudessa.

Vuonna 2005 ampumaurheilun aloittaneen Heinosen peruskilpailun ennätys on 119. Tavoitteena on siirtyä uudelle kymmenluvulle tällä kaudella.

– Mahdollisuuksia siihen on, mutta paineita en ota. Kesän tavoitteita ovat myös EM- ja MM-kilpailut.

Heinonen suorittaa parhaillaan varusmiespalvelustaan Lahden urheilukoulussa, jossa on ollut hyvät harjoitusolosuhteet.

Tiimin kummi on ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen, joka houkutteli Heinosta ampumahiihdon pariin.

– En ole vaihtamassa lajia, vaikka ampumahiihto mielenkiintoinen laji onkin, Heinonen hymyili.

Ampumahiihdon maailmanmestari Mäkäräinen on tehnyt pitkään yhteistyötä Metsähallituksen kanssa.

– Kiva, että tällainen tiimi on perustettu. Nuoret voivat tehdä yhteistyötä ja saada kontakteja yli lajirajojen. Kerron nuorille omista kokemuksistani, ja jaan niitä mielelläni heidän kanssaan, Mäkäräinen sanoi.

Edustettuina ovat ampumaurheilun lisäksi maastohiihto, suunnistus, kestävyysjuoksu, ampumahiihto, yhdistetty, maastopyöräily ja freestylemelonta. Valtion maat ja vedet tarjoavat mainiot mahdollisuudet näiden lajien harrastamiseen niin harjoittelu- kuin kilpailumielessäkin, Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas sanoi.

Metsähallituksen ja Kaisa Mäkäräisen urheilijatiimin 2013-16 urheilijat: Anna Haataja (suunnistus+ampumahiihto, Rovaniemi), Juho Jumisko (kestävyysjuoksu, Kemijärvi), Topias Tyni (maastohiihto, Taivalkoski), Pekka Heinonen (skeet/ampumaurheilu, Suomussalmi), Saana Kemppainen (maastohiihto, Kajaani), Krista Niiranen (maastohiihto, Liperi), Ilkka Herola (yhdistetty, Kuopio, ), Toni Tähti (maastopyöräily, Viitasaari), Vili Volotinen (freestylemelonta, Jyväskylä), Jessika Rolig (ampumahiihto, Hämeenlinna) ja Olli Ojanaho (suunnistus, Rovaniemi).

Etelä-Suomen nuorten kivääriampujien leiri Inkoossa 11.5.2013

Etelä-Suomen alueen tuki- ja nuorten kivääriampujien ruutiaseleiri 11.5.2013 klo:10:00-16:00
Inkoossa RS:n radalla Ampumaradantie 46,10210 Inkoo.
 
Radalla ruokailu mahdollisuus.
Ammutaan elektronisiin tauluihin, muistakaa ottaa matot mukaan.
 
Ilmoittautumiset 7.5.2013 mennessä, ilmoittakaa myös ruokailevien huoltajien määrä.
 

Kivääri nuoret 14-24 v
Ari Mäkelä, 0400 906489
ari.makela(ät)pp5.inet.fi

Kivääri tukiampujat 7-14 v
Cindy Dufvelin, 0400 620276
dufvelic(ät)arcada.fi

 
Radalla samaan aikaan ES alueen kiväärin tehoryhmä, halukkailla mahdollisuus
ampua myös sunnuntaina tehoryhmän valmentajien valvonnassa.

Ampumakarnevaali 10-16-vuotiaille 29.-31. heinäkuuta Kisakallion Urheiluopistolla

Kesän tarkin leiri järjestetään kesäisessä Kisakalliossa. Leirillä on mukana ammattitaitoisia valmentajia niin Ampumaurheiluliitosta kuin Jousiampujainliitostakin.

Kesän ”tarkin leiri” järjestetään kesäisessä Kisakalliossa. Leirille osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla ammunnan harrastaja vaan pelkkä kiinnostus lajiin riittää! Lisäksi Kisakalliossa on hurjasti kivaa tekemistä, tapaat uusia kavereita ja saat mahtavia elämyksiä sporttisessa ympäristössä!

Ilmoittaudu heti mukaan! HINTA: 140 e/hlö sis.ohjelman, ruokailut ja vakuutuksen.

Ilmoittautuminen 14.6. mennessä! Ilmoittautumislomakkeen löydät tästä.

Leirin ohjelman löydät alla olevasta liitteestä.

Liitteet

Beretta Discovery Tour 2013 käynnistynyt

Sako Oy ja Suomen Ampumaurheiluliitto järjestävät Beretta Discovery Tourin 2013. Kymmenellä paikkakunnalla on ilmainen iltapäivätapahtuma paikallisen SAL:n ampumaurheiluseuran ampumaradalla. Tilaisuudet ovat avoinna klo 13.00 – 19.00.

Tilaisuuksissa on kaikki Beretta-haulikoiden esittelymallit koeammuttavana. Samalla ilmainen Beretta-haulikoiden pienhuolto ja huoltoneuvonta. Myös esittelytarjouksia paikalliselta Sako First Class –kauppiaalta. Lisäksi tarjouksia Beretta  vaatteista ja varusteista.

Tilaisuudessa on mahdollisuus  kokeilla Skeet ja  Trap haulikkoammuntaa.

Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan: Beretta A400 XTREME UNICO!

TERVETULOA  KOKEILEMAAN HAULIKKOAMMUNTAA!
 
AMPUMAURHEILIJA  – OTA KAVERISI MUKAAN!

Paikkakunnat ja  järjestävät seurat:

Tietoa tapahtumista klikkaa paikkakuntaa

Siilinjärvi 23.4.  Siilinjärven Urheiluampujat, (tilaisuus on pidetty)

Orimattila 15.5.  Orimattilan Seudun Urheiluampujat                                      

Kajaani 21.5.  Kajaanin Ampujat                                                   

Tornio 22.5.  Tornion Seudun Ampujat         

Rovaniemi 23.5.  Rovaniemen Ampujat ja  Metsäveikot                                 

Kaustinen 4.6.  Kaustisen Pohjan-Veikot                                  

Karstula 5.6.  Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseura                      

Rauma 6.6.  Rauman  Seudun Urheiluampujat                       

Sipoo 11.6.  Sibbo Skyttegille                            

Kokkovuori 12.6.  Pohjois-Hämeen Ampujat  

Beretta Discovery Tour 2013 esite
 

Liitteet