Tekijä: admin

Heinoselle, Veromaalle ja Peltoselle Sako-Beretta GP:n voitot

30. Sako-Beretta GP kilpailtiin viikonloppuna Lempäälän Kokkovuoressa.

Naiset

Lauantaina ammutun naisten trapin voittoon ampui SSG:n Mopsi Veromaa, joka ampui peruskilpailussa tuloksen 69 ja rikkoi kultamitaliottelussa 13 kiekkoa. Pekingin olympiavoittaja, OSU:n Satu Mäkelä-Nummela ampui sekä peruskilpailussa että mitaliottelussa kiekon vähemmän kuin Veromaa ja sijoittui toiseksi.

Sunnuntaina ammuttiin naisten skeet, jonka voiton vei olympiakävijä, Oulun Seudun Haulikkoampujien Marjut Heinonen rikottuaan peruskilpailussa 65 ja kultamitaliottelussa 12 kiekkoa.

Miehet

Miehet ampuivat lauantaina sekä skeetissä että trapissa kolme ensimmäistä sarjaansa eli 75 kiekkoa ja jatkoivat kilpailuaan sunnuntaina kahdella viimeisellä sarjallaan eli 50 kiekolla ja finaalilla.

Miesten skeetissä peruskilpailun parhaimman tuloksen 121 kiekkoa ampuivat Kotkan Ampumaseuran Miikka Peltonen ja SSG:tä edustava Oskari Kössi. SSG:n Lauri Leskinen rikkoi 119 kiekkoa. Semifinaalista kultamitaliotteluun pääsivät Peltonen ja Leskinen, joiden kilpailu päättyi lopulta Peltosen voittoon kiekoin 14-13. Peruskilpailun jälkeen toisena ollut Kössi sen sijaan tippui semifinaalivaiheessa mitaliotteluista ja jäi lopulta finaalin kuudenneksi.

Trapissa kilpailua johti peruskilpailun jälkeen Lahden Ampumaseuran Vesa Törnroos, joka rikkoi 120 kiekkoa ja ampui myös semifinaalin parhaan tuloksen 13 kiekkoa. Kultamitaliottelussa kilpailun voiton vei kuitenkin Viron Arno Kull, joka rikkoi peruskilpailussa 111 kiekkoa ja kultamitaliottelussa 13 kiekkoa suomalaisen kahdeksaa vastaan. Pronssimitaliottelussa KarMAS:n Janne Kirvesmäki voitti SSG:n Veli-Matti Matikaisen kiekoin 12-11.

 

Sako-Beretta GP

29.-30.6. Lempäälä, Kokkovuori

 

Tuloksia la 29.6.

Naisten trap 75 kiekkoa + finaali:

1) Mopsi Veromaa, SSG 69+10+13, 2) Satu Mäkelä-Nummela, OSU 68+12+12, 3) Noora
Antikainen, OSU 61+9+11, 4) Varman Varsha, IND 60+6+9, 5) Marika Salmi, OSU
58/0, 5) Marja Maunula, OSU 58.

 

Tuloksia su 30.6.

Naisten skeet 75 kiekkoa + finaali:

1) Marjut Heinonen, OSH 65+13/2+12, 2) Kirsi Sukula, SSG 57+13/2+10, 3) Katja
Poutanen, HyMa 63+13/1+12, 4) Maria Mustakangas, ViHa 61+11+11, 5) Kaisa Kurki,
A-HA 57+10, 6) Jenna Väisänen, SSG 60+10.

Miesten skeet 125 kiekkoa + finaali:

1) Miikka Peltonen, KAS 121+14+14, 2) Lauri Leskinen, SSG 119+15+13, 3) Tomi
Aspholm, L-HA 118+13/3+14, 4) Heikki Järvinen, A-HA 117+13/2+12, 5) Vesa
Pietarila, L-HA 116/8+13/1, 6) Oskari Kössi, SSG 121+12.

Miesten trap 125 kiekkoa + finaali:

1) Arno Kull, EST 111+11+13, 2) Vesa Törnroos, LAS 120+13+8, 3) Janne
Kirvesmäki, KarMAS 112+10/6+12, 4) Veli-Matti Matikainen, SSG 117+10/5+11, 5)
Jesse Kinnunen, SSG 118+10/5, 6) Andres Kull, EST 113+9.

Täydelliset tulokset liitteenä.

Liitteet

Kasa-ammunnan SM-kilpailut Iittalassa 29.-30.6.

LV 200m 5×5 lks SM-kilpailu 30.6.2013.

1. Aleksi Orjala SKA 71,22 mm
2. Jyrki Vuorjoki LSA 79,34 mm
3. Antti Ikäheimo KeAms 83,81 mm
4. Janne Heikkinen SKA 83,97 mm
5. Ben Nylund ÅSSF 85,39 mm.

Kilpailun pienin kasa Antti Ikäheimo 4,36 mm 1. kierroksella, uusi LV 200m Suomen ennätys.

Teksti: Kilpailujärjestäjä

Roni Vitali trapin voittoon Orimattilan haulikkocupissa

Nuorten kansainvälisessä haulikkocupissa Orimattilassa pojat aloittivat kilpailu-urakkansa skeetissä ja trapissa torstaina kolmella ensimmäisellä sarjalla ja viimeistelivät kilpailunsa perjantaina kahdella viimeisellä sarjalla ja finaalilla.

Kansainvälinen nuorten haulikkocup

24.-28.6. Orimattila

Tuloksia pe 28.6.

Poikien trap 150 kiekkoa + finaali:

1) Roni Vitali, FIN peruskilpailu 110 + semifinaali 14 + finaali 12, 2) Manav Adit Rathore, IND 110+11/1+10, 3) Philipp Seidel, GER 108+11/0+14, 4) Sindre Krågsrud, NOR 113+10+11, 5) Henrik Wejberg, FIN 104+7, 6) Luca Miotto, ITA 113+6, 7) Gyanchand Susheel, IND 103, 8) Luca Faulstich, GER 102, 9) Vili Kopra, FIN 101, 10) Juha Heikkiniemi, FIN 100, 11) Michael Flores, USA 100, 12) Niko Kopra, FIN 98, 13) Miko Nykänen, FIN 95, 14) Martin Larsen, NOR 94, 15) Namanveer Brar, IND 90, 16) Aleksi Pirttisalo, FIN 90, 17) Yuvraj Kum Mahajan, IND 89, 18) Till-Justu Hille, GER 86, 19) Abhay Sing Rathore, IND 86, 20) Simen Terp, NOR 85, 21) Eemil Pirttisalo, FIN 81, 22) Tomi Lampola, FIN 80, 23) Adrian Terp, NOR 80, 24) Juhani Ripatti, FIN 76, 25) Chriso Österman, FIN 74, 26) Matias Koivu, FIN 71.

Poikien skeet 150 kiekkoa + finaali:

1) Felix Haase, GER 115+15+14/2, 2) Tammaro Cassandro, ITA 119+15+14/1, 3) Eetu Kallioinen, FIN 117+13+14/2, 4) Tilo Fritze, GER 110+13+14/1, 5) Aku Lilja, FIN 114+12/0, 6) Henri Sorvo, FIN 112+12, 7) Pekka Heinonen, FIN 109, 8) Vincent Haaga, GER 109, 9) Timi Vallioniemi, FIN 108, 10) Ivan Nyborg, NOR 108, 11) Eemeli Kurki, FIN 107, 12) Kim Tyynelä, FIN 107, 13) Max Ekman, FIN 107, 14) Mohd.Hamza Sheikh, IND 105, 15) Sami Aaltonen, FIN 104, 16) Santeri Syrjätie, FIN 103, 17) Angadvir S Bajwa, IND 100, 18) Janne Vallioniemi, FIN 98, 19) Anantjeet Naruka, IND 98, 20) Karam Sukh Singh, IND 96, 21) Daksheshwa Chauhan, IND 95.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Orimattilan haulikkocupin tuloksia torstailta

Nuorten kansainvälinen haulikkocup jatkui torstaina Orimattilassa tyttöjen skeetin ja trapin kilpailuilla.

Kansainvälinen nuorten haulikkocup

24.-28.6. Orimattila

Tuloksia to 27.6.

Tyttöjen trap 75 kiekkoa + finaali:

1) Maria Luci Palmitessa, ITA peruskilpailu 65 + semifinaali 13 + finaali 14, 2) Malikaa Wig, IND 42 + 10 / uusinta 1 + 7, 3) Varsha Varman, IND 56 +10 / 0 + 9, 4) Hanna Ojala, FIN 51 + 8 / 2 + 8, 5) Christin Hilmer, GER 30 + 8 / 1, 6) Mahima Kum Mahajan, IND 41 + 6.

Tyttöjen skeet 75 kiekkoa + finaali:

1) Amber Hill, GBR 66+14+16, 2) Nadine Messerschmidt, GER 61+14+12, 3) Katrin Wieslhuber, GER 66+9+15, 4) Chiara Di Marziantonio, ITA 59+10+14, 5) Niina Aaltonen, FIN 59+8/0, 6) Heidi Hämäläinen, FIN 56+8, 7) Maheshwari Chauhan, IND 55, 8) Steffanie Zschippang, GER 54.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Sotatytöille kultaa

Puolustusvoimien naisten kiväärijoukkue nappasi harvinaislaatuisen joukkuemestaruuden torstaina jatkuneissa 48. Sotilaiden Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Ruotsin Skövdessä. Aiemmin eivät Suomen naissotilasampujat ole saavuttaneet joukkuekultaa sotilaiden arvokisoissa. Hämeen Rykmentin Urheilukoulussa palvelevat Riikka Parviainen, Annika Sihvonen ja Katarina Långström voittivat ilmakiväärin joukkuekultaa ennen Norjaa ja Ruotsia. Eroa Norjaan muodostui 3,2 pistettä ja Ruotsiin peräti 17,4 pistettä.

Riikka Parviainen kolmanneksi

Henkilökohtaisissa tuloksissa paras suomalainen, Riikka Parviainen oli kolmas tuloksella 408,2. Annika Sihvonen saavutti tuloksen 408,0 (4.) ja Katarina Långström 407,0 (5.). Ilmakiväärikilpailun voitti Norjan Hanne Skarpodde tuloksella 410,9 ja toiseksi tuli Ruotsin Anna Normann pistein 409,6.

Naisten joukkueen yrittämis- ja keskinäinen auttamistahto oli kilpailupäivänä erityisen hyvä, jopa niin hyvä, että se oli sotkea Parviaisen loistokkaan kilpailun jo ennen sen alkua. Kilpailun valmistautumisajalla Långström auttoi joukkuetoveriaan asettelemalla Parviaisen luodit valmiiksi pystytelineelle. Långström ei tosin tiennyt, että hän sotki siinä kaksia erityyppisiä luoteja keskenään. Onneksi virhe huomattiin ennen koelaukauksien alkua ja kilpailussa Parviainen ampui vain tarkempia luotejaan. Ja hyvällä menestyksellä!

Kultaa myös pistoolijoukkueelle

Miesten pistoolijoukkue nappasi maasto-ammunnassa joukkuemestaruuden reilusti ennen Norjaa. Henkilökohtaisessa kilpailussa Marko Räsänen sai hopeaa hävittyään kultamitalin uusinnassa Norjan Tor Jonassenille tuloksin 25 – 10. Molempien peruskilpailun tulos oli 215 pistettä. Kolmanneksi ylsi Norjan Pål Hembre pistein 207. Muiden suomalaisten tulokset olivat: Antti Jokinen 202, Petri Ylinen 198, Ville Nousiainen 188 ja Kai Jahnsson 175 pistettä.

Maastoammunnassa ammutaan yhteensä 50 kilpailulaukausta 5 – 10 eri tuliasemassa. Ampuma-asemissa olevien maalien yhteismäärä on vähintään 20. Ampuma-aika kullakin ampumapaikalla on normaalisti pistoolissa 1-3 sekuntia laukausta kohti. Ampumaetäisyys pistooliammunnassa on maksimissaan 80 metriä.

Maastoammunnan pistelaskenta poikkeaa rata-ammunnasta. Ensimmäinen osuma yksittäiseen tauluun antaa viisi pistettä. Toinen ja sitä seuraavat osumat antavat enää vain kaksi pistettä. Voittajaksi selviää eniten pisteitä koonnut kilpailija. Tämän vuoksi menestyäkseen maastoammunnassa tulee kilpailijan osua mahdollisimman moneen tauluun.

Maastoammuntarata on sellainen, että maastoammuntataidon tärkeimmät osatekijät tulevat huomioiduiksi. Tällaisia tekijöitä ovat hyvän ampuma- ja aseenkäsittelytaidon lisäksi olosuhteiden hallinta, maaston ja etäisyydenarviointi sekä nopea päätöksentekokyky omasta toiminnasta.

Naisten ilmakiväärin joukkuetulokset
1. FIN 1223,2
2. NOR 1220,0
3. SWE 1205,8
4. DEN 1202,2

Pistoolin maastoammunnan joukkuetulokset
1. FIN 803
2. NOR 785
3. SWE 747
4. DAN 697

 

 

Karstulan ampumaleiri lähestyy!

Ampumaleiri Karstulassa käynnistyy sunnuntaina 30. kesäkuuta. Aloituspäivänä kokoonnutaan Evankelisella opistolla, mielellään klo 14-15.

 

Kansainvälinen nuorten haulikkocup alkoi Orimattilassa

Orimattilassa ammutaan 24.-28.6. kansainvälinen nuorten haulikkocup, joka järjestetään nyt 5. kertaa. Kilpailut alkoivat tiistaina poikien kaksoistrapin kilpailulla.

Suomalaisista paras oli Juho-Pekka Maunula, joka sijoittui toiseksi rikottuaan mitaliottelussa 21 kiekkoa. Hänen peruskilpailun tuloksensa oli 94 (16+21+20+20+17). Kilpailun voitti Intian Priyanshu Pandey, joka rikkoi mitaliottelussa 23  ja peruskilpailussa 102 (18+20+19+24+21) kiekkoa. Peruskilpailussa ylivoimaisesti parhaan tuloksen 119 (25+26+22+24+22) ampui Italian Lorenzo Belei, joka jätettiin kuitenkin lopulta kolmanneksi.

Muista suomalaisista Miki Ylönen sijoittui 4:nneksi ammuttuaan peruskilpailussa tuloksen 102 (22+20+20+21+19) ja rikottuaan mitaliottelussa 23 kiekkoa. Juuso Ikävalko rikkoi 109 (22+21+19+22+25) kiekkoa, mikä riitti 5. sijaan. Joni Niemonen oli kilpailun 8. tuloksellaan 84 (16+17+19+13+19). Joukkuekilpailussa Suomi voitti Intian kiekoin 305-300.

Torstaina ammutaan tyttöjen skeetin ja trapin kilpailut. Samana päivänä urakkansa aloittavat kolmella ensimmäisellä sarjallaan myös pojat, joiden paremmuus skeetissä ja trapissa ratkeaa perjantaina ammuttavien kahden viimeisen sarjan ja finaalin jälkeen.

Kansainvälinen nuorten haulikkocup

24.-28.6. Orimattila

Tuloksia ti 25.6.

Poikien kaksoistrap 150 kiekkoa + finaali:

1) Priyanshu Pandey, IND peruskilpailu 102 + semifinaali 24 + kultamitaliottelu 23, 2) Juho-Pekka Maunula, FIN 94 + 23 / uusinta 2 + 21, 3) Lorenzo Belei, ITA 119 + 23 / 1 + 28, 4) Miki Ylönen, FIN 102 + 23 / 1 + 23, 5) Juuso Ikävalko, FIN 109 + 21, 6) Sanjay Rathore, IND 105 + 20, 7) Ahvar Rizvi, IND 93, 8) Joni Niemonen, FIN 84.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

 

Sotilaat pika-ammunnan kultamitaleille

Suomen sotilaiden pistoolijoukkue uudisti viimevuotisen pistoolin pika-ammunnan joukkuemestaruuden Ruotsin Skövdessä jatkuneissa 48. Sotilaiden Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa. Joukkueessa ampuivat Marko Räsänen, Antti Jokinen, Kai Jansson, Ville Nousiainen ja Petri Ylinen.

Henkilökohtainen kilpailu ei mennyt yhtä lailla loistokkaasti, mutta Kai Jahnsson ja Marko Räsänen ampuivat hämärässä kelissä varsin mallikkaasti. Jahnsson sijoittui neljänneksi tuloksella 577 ja Räsänen viidenneksi tuloksella 575. Kilpailun voitti Tanskan Jan Truelson 586, toiseksi sijoittui Norjan Pål Hembre (579) ja kolmanneksi Norjan Tor Jonassen (578). Muiden suomalaisten sijoitukset ja tulokset olivat: 8. Ville Nousiainen 569, 10. Antti Jokinen 566 ja 11. Petri Ylinen 565.

Kiväärin pika-ammunnassa Suomen miehet sijoittuivat kolmanneksi Norjan ja Tanskan jälkeen. Miesten joukkueeseen kuuluivat Henri Häkkinen, Kari Pennanen, Juho Autio, Juha Rutonen ja Toni Matilainen. Henkilökohtaisen kilpailun voiton vei uudella sotilaiden pohjoismaisella ennätyksellä, 581, Norjan Odd-Arne Breknes. Suomalaisten tulokset henkilökohtaisessa kilpailussa olivat seuraavat: Juha Rutonen 563 (6.), Henri Häkkinen 563 (7.), Juho Autio 555 (9.), Kari Pennanen 550 (12.) ja Toni matilainen 544 (14.).

Kiväärinaisilla oli keskiviikon lajina sekä pienoiskiväärin makuun joukkue- että henkilökohtainen kilpailu. Suomen naiset jäivät mitaleitta. Naisten joukkueessa ampuivat puolustusvoimien urheilukoulussa, pian alikersanteiksi ylennettävät, Annika Sihvonen, Riikka Parviainen ja Katarina Långström. Henkilökohtaisessa kilpailussa Annika Sihvonen ampui mallikkaasti 587 jääden täpärästi pinnan hopea- ja pronssimitaleista. Katarina Långström ampui 582 (8.) ja Riikka Parviainen 577 (13.). Makuukilpailun voitti Ruotsin Anna Norman 592. Toinen oli Norjan Sie Anita Dramstad 588 ja kolmas Norjan Rikke Hallseth 588.

Pistoolin pika-ammunnan joukkuetulokset
1. FIN 2291
2. SWE 2242
3. DAN 2230
4. NOR 2206

Kiväärin pika-ammunnan joukkuetulokset
1. NOR 2282
2. DAN 2252
3. FIN 2231
4. SWE 2141

Urheilukiväärin makuukilpailun joukkuetulokset
1. NOR 1768
2. SWE 1748
3. DAN 1753
4. FIN 1743
 

Torstaina on vuorossa maastoammunnat sekä naisten ilmakivääri.

TARKENNUKSIA LOPEN SM-SKEET Y 3-4.8.13 KUTSUUN

Netissä olleeseen SM-kutsuun on tullu pari pientä, mutta tärkeää tarkennusta.

Lisäys: "Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden varata paikan kuudelle ampujalle harkintansa mukaan."

Muutos tiedottajan puhelinnumeroon. Oikea numero on puh. 0400-794 648.