Tekijä: admin

”Kivikkoon tarvitaan yksityistä rahoitusta”

Helsingin kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen (kok) kertoi keskiviikkona Helsingin Urheilutoimittajat ry:n jäsenille Helsingin strategioista ja suunnitelmista urheiluasioissa kaupungintalolla järjestetyssä tapaamisessa.

Kivikon mahdollista ampumapaikkaa käsiteltiin myös lyhyesti.

– Pajusen käsityksen mukaan toteutuminen kunnallisesta budjetista ei ole mahdollista pelkästään Helsingin eikä edes yhdistettyjen Helsinki-Espoo-Vantaa-Kauniainen -resurssien voimin, vaan lisäksi tarvitaan yksityisen sektorin rahoitusta, kertoo toimittaja Pekka Suuronen Erä-lehden nettisivuilla.

Lähde: Erä-lehti

Ilma-aseiden EM-näytöt 19. tammikuuta mennessä

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Moskovassa ensi vuoden helmi-maaliskuussa (26.2.-6.3.).

Kaikki EM-näytöt on annettava 19. tammikuuta mennessä.

Kivääri ja pistooli:
– kaikki kansainväliset kilpailut, joissa vähintään kolme maata osallistunut (Suomi mukaan lukien)
– kaikki kotimaiset ennätyskelpoiset kilpailut
– leireillä ammuttavat näyttökilpailut

Lisää tietoa aiheesta täällä.

 

Oskari Kössi voitti skeetin Belgradin GP:ssä

Oskari Kössi on voittanut viikonvaihteessa Belgradissa järjestetyn kansainvälisen skeet-kilpailun. Kössi voitti Belgrad GP:n kultamitaliottelussa Bulgarian Ilja Kirilovin 14-11.

Sibbo Skyttegilleä edustava Oskari Kössi oli myös peruskilpailun ykkönen, kun hän ampui tuloksen 122 (25+24+25+23+25). Kotkan Ampumaseuraa edustava Miikka Peltonen rikkoi peruskilpailussa 119 (24+23+23+25+24) kiekkoa ja lähti finaaliin kolmannelta sijalta. Semifinaalissa hän ampui tuloksen 8 ja sijoittui lopulta kuudenneksi.

Pohjois-Hämeen Ampujia edustava Jukka Salmela oli trapin paras suomalainen. Hän sijoittui kymmenenneksi tuloksellaan 110 (22+21+22+24+21). Lahden Ampumaseuran Vesa Törnroos ampui saman tuloksen ja oli 11:s. Hänen sarjansa olivat 22+22+24+24+18.

Oheisessa liitteessä kilpailun kaikki tulokset.

Nuoret fysiikkaleirillä Kisakalliossa

Etelä-Suomen alueen nuoret keskittyivät keskivartalolihasten kuntouttamiseen Kisakallion urheiluopistolla aluevalmentajien johdolla.

Etelä-Suomen alueen järjestämä Fysiikkaleiri Kisakalliossa 28.-29.9.2013

Leirin teemana oli keskivartalolihasten hallinnan parantaminen, joka on useilla (ampumaurheilijoillakin) ainoastaan tyydyttävällä tasolla ja jota ei säännöllisesti harjoitella.

Viikonlopun ohjelma sisälsi mm. perusteellisen venyttelyn, tasapainoharjoittelua eri variaatioilla, trampoliinihyppyjä, telivoimistelua, monipuolisen keppijumppatunnin ja kuntosaliharjoittelutunnin.

Keventävinä harjoitteluina pelattiin sählyä, lentopalloa, käsipalloa, uitiin uima-altaassa, nyrkkeiltiin, pelattiin polttopalloa vaahtomuovikuopassa, ulkoiltiin, melottiin ja heiteltiin frisbiitä.

Leiri oli kokonaisuudessaan onnistunut vaikka edellisvuotinen osallistujamäärä oli liki puolittunut.

Leirin vetäjinä ja ohjaajina toimivat liikunnanohjaaja Jenni Korhonen Kisakalliolta ja Ari Mäkelä sekä Kimmo Loponen aluevalmentajina.

Teksti & kuvat: Kimmo Loponen

Lisää kuvia alueen omassa kuvagalleriassa etelasuomeneliitti.kuvat.fi

Me yhdessä seurat valmistuivat Vierumäeltä

Me yhdessä –prosessin toisen koulutuskierroksen seitsemän seuraa: Hämeenlinnan Ampumaseura, Ikaalisten Ampumaseura, Kymppi -64, Lahden Ampumaseura, Mikkelin Ampujat, Pieksämäen Seudun Ampujat ja Raseborgs Skyttar valmistuivat Vierumäeltä 29. elokuuta.

Monipuolisia aiheita koulutuksessa
Seurojen toimintaympäristön muutosten tunnistaminen ja niihin reagoiminen. Seuran toiminnan suunnan tarkastaminen ja uudelleen pohtiminen. Seuran vapaaehtoistoimijoiden rekrytoinnin kehittäminen sekä seuran kehitysprojektin valitseminen ja sen toteuttamisen suunnitelman luominen.

Elokuun lähijakson aikana tulleita nostoja prosessoitiin vielä väitteiden muodossa. Tuntuuko moni asia mahdottomalle ajatukselle – vaan entäpä jos sittenkin ryhdymme toimeen! Millainen on hyvä ampumaurheiluseura? Mistä löytää valmiita seuratoimijoita? Vai oliko niin, että ei valmiita olekaan, vaan seuratoimijaksi kasvetaan! Löytyykö  lajijaostojen välistä yhteistyötä? Entäpä miten voit kehua omaa kotiseuraasi? Innostus onkin helpoimmin tarttuva tauti. Näin ollen minkälaista asennetta viestitämmekään itsestämme?

Me yhdessä prosessin seurat kokoontuivat viimeiseen kolmanteen jaksoon 27.-29. syyskuuta Vierumäelle. Päätösjakson teemoina olivat ampumaurheiluseuran viestintä, vuosikello, varainhankinta, kokouskäytänteet sekä valittujen kehitysprojektien eteenpäin saattaminen.

Kokouskäytänteet keskusteluttivat
Onko ampumaurheiluseurassamme keskusteltu kokousten toimivuudesta? Kuinka kauan kokoukset kestävät? Onko toimintatapa mielestäsi hyvä? Saadaanko päätöksiä aikaiseksi? Ovatko kokoukset hyvin valmisteltuja? Miten kokousten päätöksistä viestitään seuran sisällä entä ulkopuolelle?

Varainhankintamallit esittelyssä
Seurat olivat myös valmistelleet yhden varainhankintamallin, josta voisi olla hyötyä toisille seuroille. Ja että malli olisi erilainen mihin on totuttu. Ja niin kuin oli odotettuakin, niin aiheet kirvoittivat runsaaseen vuoropuheluun.

Me yhdessä seurojen edustajat saivat päätöstilaisuudessa arvokkaat todistukset seurajohtajakoulutuksesta. Koulutuksessa olleet seurat ovat avoimin mielin mukana ampumaurheilun seura- ja aluetoiminnassa. Näin ollen Me yhdessä seurat ovat valmiita myös kertomaan kokemuksistaan kehittää seuraansa ja näin edesauttaa myös muita ampumaurheiluseuroja.

Tutustuminen onnistuu aluksi vaikkapa Me yhdessä koulutuksessa olleiden seurojen nettisivuihin.