Tekijä: admin

KuusA vuoden nuorisourheiluseura Kymenlaaksossa

Kuusankosken Ampujat on palkittu Kymenlaakson vuoden 2013 nuorisourheiluseurana.

KuusA sai palkinnon perjantaina, kun Kymenlaakson Liikunta ry järjesti yhteistyössä Kymenlaakson Liiton kanssa maakunnallisen liikunnan ja urheilun palkitsemistilaisuuden Kouvolassa. Juhla keräsi yhteen Kymenlaakson liikunta- ja urheiluväen sekä maakunnan keskeiset vaikuttajat.

Kymenlaakson Liikunta ry:n ja Kymenlaakson Urheilutoimittajat ry:n valintapäätöksessä todetaan, että KuusA elvytti junioritoiminnan vuonna 2005.

– Ampumakouluista harrastajia jää toimintaan hämmästyttävällä vauhdilla ja prosentilla. Nuoria harrastajia on jo toistasataa. Kilpailullista menestystä on tullut, muun muassa poikien SM-joukkuekultaa ja -hopeaa. Lajin keskittymistä korostava harjoittelu on parantanut myös nuorten menestystä koulussa, perusteluissa todetaan.

Lisää tietoa aiheesta täällä.

Etelä-Suomen alueen Espoon ilma-aseleiri 9.3.

Leiri korvaa helmikuun perutun leirin.

SAL:n etelä-Suomen alue järjestää


YHTEISHARJOITUKSEN ALUEEN ILMA-ASEAMPUJILLE

Su 9.3.2014 klo 16-20 välinen aika. Espoon Tuulimäen ampumarata: Itätuulenkuja 9.
 

Leiri on tarkoitettu nuorille (alle 24v) ilma-aseampujille taitotasosta riippumatta. Myös
tehoryhmä- ja maajoukkuetoiminnassa mukana olevat nuoret ovat tervetulleita.

Ilmoittautumiset kimmo.loponen(at)kolumbus.fi ke 5.3. mennessä. Lisätietoja Kimmolta
nrosta 050-3835464 (miel. iltaisin)
 

TERVETULOA !

Ampumaurheiluliitto esittäytyy GoExpo-messuilla

Ampumaurheiluliiton osastolla riittää vilskettä GoExpo-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Messuvieraiden on mahdollista kokeilla SAL:n osastolla kivääri, pistooli ja haulikkoammuntaa. Kivääri ja pistooli ammutaan Noptel-laitteistolla ja Trap-haulikkoammunta haulikkosimulaattorilla. Messuilla vierailee arviolta noin 40 000 messuvierasta. GoExpomessut päättyvät sunnuntaina klo 17.00.

Helsingin Messukeskus täyttyy kuntoilijoista ja luontoliikkujista Fillari, Kunto, Golf, Ball Sports, Retki, Kalastus ja Metsästys, Kuva&Kamera ja Helsinki Horse Fair-messuilla 7.–9. maaliskuuta. Tapahtumakokonaisuus tarjoaa kätevässä paketissa kuntoilijoille ja hyötyliikkujille paljon kokeilumahdollisuuksia kevään uutuuksia unohtamatta. 

Järjestäjät muistuttavat allergikkoja siitä, että hevoset valloittavat Messukeskuksen hallit 1-3 lauantaina ja sunnuntaina Helsinki Horse Fairilla.

Messuille voi tulla tutustumaan suosikkilajinsa uutuustuotteisiin, hakea lisämotivaatiota treeniin tai vaikka etsiä uutta harrastusta. Eri lajeja on esillä useita kymmeniä ja kokonaisuudessaan yhdeksässä tapahtumassa on mukana huikeat 503 näytteilleasettajaa.  

Maaliskuu on hyvä ajankohta suunnata katseet kohti tulevaa kevättä ja kesää ja hakea vinkkejä liikuntaharrastuksiin. Lukuisista lajikokeiluista kannattaa ottaa kaikki irti – sopiva harrastus löytyy vain kokeilemalla.

Suomen Ampumaurheiluliiton osasto löytyy osoitteesta 6M161.

Tervetuloa kokeilemaan pistooli, kivääri ja haulikkoammuntaa.Samalla voit testata kuntoasi Kisakallion Urheiluopiston tarjoamalla ktk-testillä. Tutustua voit myös SAL:n seuratoimintaan ja mm. ampumakorttikoulutuksiin.

GoExpo-messut ovat avoinna perjantaina kello 19:ään asti. Lauantain aukioloaika on kello 10-18 ja sunnuntaina kello 10-17.

GoExpo messusivuille pääset tästä www.goexpo.fi

Keski-Suomen alueen kevätkokous 26.3.14

Aluejaosto kutsuu Keski-Suomen alueen ampumaseurojen viralliset edustajat ja kaikki ampumaseurojen jäsenet alueen sääntömääräiseen kevätkokoukseen, joka pidetään Tikkahallissa, Kirkkokatu 11 Tikkakoski (Teollisuustalo) ke 26.3.2014 klo 18.30 alkaen.

Aluekokoukseen on jokainen alueen ampumaseura oikeutettu lähettämään yhden (1) äänivaltaisen edustajan valtakirjalla sekä muita jäseniään joita toivotaan runsaasti mukaan keskustelemaan yhteisistä asioista.

Kukin edustaja saa edustaa vain yhtä seuraa ja kukin äänivaltainen edustaja äänestää yhdellä äänellä kutakin edustamansa jäsenyhdistyksen henkilöjäsenmäärän alkavaa 100 jäsentä kohti, kuitenkin enintään viidellä ( 5 ) äänellä.

 
Kahvitarjoilu!
 
Tervetuloa!
 
Antti Mustonen
puheenjohtaja

Liikkuvan maalin ampujille nyt neljä EM-mitalia ja maailmanennätys!

Suomen ME- ja kultamitalipojat: Mika Kinisjärvi (edessä), Jani Suoranta (takana vas.) ja Heikki Lähdekorpi. Kuvat: Lassi Palo
ME- ja kultamitalituuletus!
Suomen miesten liikkuvan maalin joukkue voitti EM-pronssia.
Mika Kinisjärvi riemuitsi hopeamitalistaan. Taustalla lajivalmentaja Ville Häyrinen.
Jesse Peltomäki melkein neljän vuoden tauon jälkeen kansainvälisissä arvokilpailuissa.
Katarina Långström ensimmäisen kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa naisten sarjassa.
Hanna Etula teki comebackin kansainvälisiin arvokisoihin.
Hanna Pitkäsen viimeinen sarja oli hyvää ja rentoa tekemistä.

Moskovan ilma-aseiden EM-kilpailut päättyivät keskiviikkona Suomen liikkuvan maalin ampumaurheilijoiden juhliin. He saavuttivat kisojen päätöspäivänä neljä mitalia ja maailmanennätyksen, jonka pojat tähtäsivät joukkuekilpailussa.

Keskiviikko oli Moskovan ilma-aseiden EM-kilpailujen viimeinen kilpailupäivä. Mitalit ratkottiin neljässä lajissa, joissa kaikissa oli mukana suomalaisia eli yhteensä kymmenen. Lajit olivat miesten ilmapistooli, naisten ilmakivääri sekä miesten ja poikien liikkuvan maalin normaalijuoksut.

Miesten ilmapistooli

Pohjois-Hämeen Ampujien Jesse Peltomäki edusti Suomea miesten ilmapistoolissa. Hän kilpaili edellisen kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa Münchenin MM-kilpailuissa elokuussa 2010. Peltomäki menestyi junioriampujana ja oli kolmen vuoden ajan pois ampumaurheilusta, eikä edes koskenut aseeseen tuona aikana. Hän palasi lajin pariin viime kesänä.

– Pikkuhiljaa ja vuosi vuodelta ajatus alkoi kypsyä, kunnes viime kesänä aloin taas harjoitella. En vain voinut olla monessa paikassa yhtä aikaa, Peltomäki kertoi kilpailunsa jälkeen.

Viime lauantaina 25 vuotta täyttänyt ampumaurheilija on nyt tehnyt ”tiukkoja päätöksiä” ja haluaa olla taas täysillä mukana. Moskovan EM-kilpailuissa Peltomäen tulos oli 568 (96+93+92+96+96+95), joka oikeutti 39. sijaan.

– Se oli kisana ihan perusjuttu. Ammunta tuntui koko ajan kulkevan, ja välillä osuin paremmin ja välillä en, Peltomäki naurahti.

– Kaiken kaikkiaan EM-Moskova oli erittäin myönteinen kokemus.

Entä ajatuksesi syyskuussa Espanjan Granadassa järjestettävistä MM-kilpailuista?

– Mikä ettei!

Ilmapistoolin Euroopan mestaruuden voitti Ukrainan Oleh Omelchuk. Mestaruudesta kilpaili kaikkiaan 53 pistooliampujaa, ja finaaliraja oli 579. Joukkuemestaruus meni Ukrainaan, joka voitti Italian kahdella pisteellä.

Naisten ilmakivääri

Suomella oli naisten ilmakiväärissä ilmapistoolin tavoin täysi joukkue eli kolme kilpailijaa. Paras suomalainen oli Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening), joka kilpaili ensimmäisen kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa naisten sarjassa.

– Siinä mielessä oli ihan hyvä alku, hän viittasi tulokseensa 411,3, jolla heltisi 31. sija.

Långströmin sarjat olivat 101,3+103,5+104,0+102,5.

– Eka sarja oli vähän ylianalysointia, mutta kun heitin aivot narikkaan, kaksi keskimmäistä sarjaa oli ookoo, hän summasi kilpailunsa.

Finaaliraja oli 415,7.

Lahden Ampumaseuran Hanna Etula edusti Suomea edellisen kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa Vierumäellä kaksi vuotta sitten järjestetyissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa. Hän kilpaili äitiyslomansa jälkeen ensimmäisen kerran viime joulukuussa.

– Tekemiseni oli tänään todella hyvää, eikä teknisiä ongelmia ollut. Kahden vuoden kilpailemattomuus näkyi ehkä siinä, että minulta puuttui rohkeutta.

Etula tähtäsi 410,2 pistettä (101,0+102,5+103,2+103,5) ja sijoittui 39:nneksi. Hän on kokenut ampumaurheilija, sillä hän on edustanut Suomea muun muassa myös Pekingin olympialaisissa 2008.

– Lähtökohtiin nähden tämä oli ok-suoritus. Sen mitä tein kisan aikana, tein järjellä. Minua kutkuttaa jo nyt kesäkuussa järjestettävä Münchenin maailmancup. Jos tekeminen on tässä vaiheessa tällaista, mitä se on, kun toiset kolme kuukautta on taas mennyt, Etula pohti Moskovassa.

Turun Seudun Ampujien Hanna Pitkänen sijoittui 44:nneksi tuloksellaan 408,9 (102,5+100,0+102,0+104,4).

– Jännitin ensimmäisessä sarjassa, ja rytmini hajosi. Viimeinen sarjani oli sitten rentoa, hyvää tekemistä, hän sanoi.

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui 12:nneksi. Mestaruuden voitti Serbia, joka ampui uuden Euroopan ennätyksen 1247,1. Suomen tulos oli 1230,4 pistettä.

Miesten liikkuva maali

Miesten ja poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa ammuttiin toinen kilpailupäivä eli nopeat juoksut (30 ls). Ensimmäisenä päivänä ammuttujen hitaiden juoksujen jälkeen Ukrainan Vladislav Prianishnikov johti kilpailua ammuttuaan 294 pistettä ja Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi-64) oli viidentenä tuloksellaan 291. Sekajuoksujen Euroopan mestari Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar) oli sijalla 11 ja Sami Heikkilä (Kymppi-64) sijalla 12. Heidän tuloksensa olivat 287 ja 285.

Nopeiden juoksujen jälkeen suomalaiset löytyivät
sijoilta 5, 11 ja 15. Holmbergin tulos oli 574, Tomi-Pekka Heikkilän 570 ja Sami Heikkilän 563. Holmberg uusi neljännestä sijasta eli pääsystä mitaliotteluihin Puolan Lukasz Czaplan kanssa, mutta hävisi 18-20. Czapla eteni neljän parhaan joukkoon ja voitti lopulta EM-kultaa.

Persoonallinen Czapla voitti kultamitaliottelussa Ukrainan Vladislav Prianishnikovin 6-4 ja esitti sen jälkeen EM-kisojen rajuimman tuuletuksen. Unkari voitti joukkuekilpailun uudella ME-tuloksella 1734. Suomi sijoittui kolmanneksi.

Ampumaurheiluliiton liikkuvan maalin lajivalmentaja Ville Häyrinen oli kilpailun jälkeen tyytyväinen.

– Jos Krister voittaa sekajuoksujen EM-kultaa ja uusii normaalijuoksuissa neljännestä sijasta, on hän ampunut todella hyvin. Joukkuekilpailut menivät myös hyvin. ”Tomppa” ja Sami eivät ole tyytyväisiä kilpailuunsa. Samin suoritukset jatkuivat niin kuin koko talvi on mennyt. Ne eivät olleet sitä, mihin hän parhaimmillaan pystyisi, Häyrinen sanoi.

Poikien liikkuva maali

Poikien liikkuvassa maalissa kaksi suomalaista eteni mitaliotteluihin eli neljän parhaan joukkoon. Kymppi-64:n Jani Suoranta tähtäsi peruskilpailun parhaan tuloksen 578 (292+286). Mika Kinisjärvi (Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot) oli peruskilpailun neljäs tuloksellaan 569 ja Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi viides ammuttuaan tuloksen 561. Lähdekorpi voitti maanantaina sekajuoksujen EM-kultaa.

Suomi voitti joukkuekilpailun ylivoimaisesti ja vieläpä uudella ME-tuloksella, joka kirjataan nyt numeroin 1708. Venäjän viisi vuotta sitten ampuma ennätys koheni kuudella pisteellä.

– Jos joku väittää, että liikkuvan maalin taso on laskenut, se ei pidä paikkaansa, Ampumaurheiluliiton liikkuvan maalin lajivalmentaja Ville Häyrinen viittasi Suomen ja Unkarin tekemiin maailmanennätyksiin.

Kinisjärvi voitti nyt toisen henkilökohtaisen arvokisamitalinsa. Ensimmäinen – sekin hopeinen – tuli maanantaina sekajuoksuissa.

– Ihan jees-päivä! Harmittaa vain hävitä ”medal match” tuolla tavalla, Kinisjärvi sanoi.

Semifinaalissa hän voitti Suorannan 6-1, mutta hävisi kultamitaliottelun Ukrainan Vladislav Shchepotkinille 4-6.

– Mutta kyllä tämä EM-hopea maistuu varmasti hyvältä parin päivän kuluttua, Kinisjärvi hymyili mitali kaulassaan.

Suoranta sai Moskovan EM-kisojen toisen henkilökohtaisen pronssimitalinsa, kun hän voitti pronssimitaliottelussa Ukrainan Ihor Kizyman 6-3.

– Peruskilpailuni oli erittäin hyvä, paljon paremmin se ei olisi edes voinut mennä. Oli itseluottamusta, ja ammunta oli tosi mukavaa. Mitaliotteluihin en saanut samanlaista fiilistä, ja minulla oli vaikeaa. Semifinaalissa parempi (Kinisjärvi) voitti. Tällaista tämä on. Tämä on niin hetkestä kiinni – se voittaa, kumpi osuu keskemmälle, Suoranta sanoi.

Lähdekorpi riemuitsi paitsi joukkuemestaruudesta myös uudesta maailmanennätyksestä.

– Kun se alkoi olla lähellä, tuli siinä jännitystä meille kaikille, hän sanoi.

Mainittakoon sekin, että Suomen poikien tekemä ME-tulos on sama, jolla Venäjän miehet saivat omassa joukkuekilpailussaan hopeaa.

Suomi saavutti Moskovan EM-kilpailuissa kymmenen mitalia, jotka kaikki tulivat liikkuvassa maalissa. Saldona oli viisi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Kisoihin osallistui 24 suomalaista ampumaurheilijaa. EM-kilpailuissa oli mukana kaikkiaan 575 urheilijaa, jotka edustivat 45 maata.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
26.2.-6.3. Moskova, Venäjä

Tuloksia ke 5.3.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Oleh Omelchuk Ukraina 200,7 (584), 2) Vitali Kudzi Valko-Venäjä 199,3 (582), 3) Joao Costa Portugali 180,0 (579), 4) Anton Gourianov Venäjä 158,8 (580), 5) Walter Lapeyre Ranska 135,8 (579), 6) Dino Briganti Italia 116,7 (581), 7) Konstantinos Malgarinos Kreikka 96,4 (579), 8) Luca Tesconi Italia 76,2 (580), … 39) Jesse Peltomäki Suomi 568.
Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1735, 2) Italia 1733, 3) Valko-Venäjä 1731.

Naisten ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Julianna Miskolczi Unkari 209,5 (416,2), 2) Andrea Arsovic Serbia 206,6 (417,3), 3) Ivana Maksimovic Serbia 184,9 (418,5), 4) Stine Nielsen Tanska 163,2 (415,7), 5) Daria Vdovina Venäjä 143,1 (416,4), 6) Barbara Engleder Saksa 122,3 (417,9), 7) Martina Pica Italia 101,3 (416,8), 8) Ziva Dvorsak Slovenia 80,2 (416,4), … 31) Katarina Långström Suomi 411,3, … 39) Hanna Etula Suomi 410,2, … 44) Hanna Pitkänen Suomi 408,9.
Joukkuekilpailu: 1) Serbia 1247,1 (EE), 2) Saksa 1246,4, 3) Italia 1244,1, … 12) Suomi 1230,4.

Miesten liikkuvan maalin normaalijuoksut 60 ls
Peruskilpailu: 1) Jozsef Sike Unkari 584, 2) Tamas Tasi Unkari 578, 3) Vladislav Prianishnikov Ukraina 576, 4) Lukasz Czapla Puola 574/uusinta 20, 5) Krister Holmberg Suomi 574/18, 11) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 570, … 15) Sami Heikkilä Suomi 563.
Joukkuekilpailu: 1) Unkari 1734 (ME), 2) Venäjä 1708, 3) Suomi 1707.

Semifinaalit: Lukasz Czapla – Jozsef Sike 6-4, Vladislav Prianishnikov – Tamas Tasi 7-5
Pronssimitaliottelu: Jozsef Sike Unkari – Tamas Tasi Unkari 6-3
Kultamitaliottelu: Lukasz Czapla Puola – Vladislav Prianishnikov Ukraina 6-4

Poikien liikkuvan maalin normaalijuoksut 60 ls
Peruskilpailu: 1) Jani Suoranta Suomi 578, 2) Vladislav Shchepotkin Ukraina 574, 3) Ihor Kizyma Ukraina 570, 4) Mika Kinisjärvi Suomi 569, 5) Heikki Lähdekorpi Suomi 561.
Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1708 (ME), 2) Ukraina 1675, 3) Venäjä 1614.

Semifinaalit: Mika Kinisjärvi Suomi – Jani Suoranta Suomi 6-1, Vladislav Shchepotkin Ukraina – Ihor Kizyma Ukraina 6-2
Pronssimitaliottelu: Jani Suoranta Suomi – Ihor Kizyma Ukraina 6-3
Kultamitaliottelu: Vladislav Shchepotkin Ukraina – Mika Kinisjärvi Suomi 6-4

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Moskovan EM-kilpailut: Juho Kurki ilmakiväärin 23:s

Juho Kurki sijoittui ilmakiväärissä 23:nneksi. Kuvat: Lassi Palo
Mira Suhonen, ilmapistoolin 37:s.
Elli Räsänen kilpaili tyttöjen liikkuvan maalin kilpailuissa.
Ritva Karri.
Anette Källi ja päävalmentaja Zeljko Todorovic.
Hanna Pitkänen (vas.) ja Hanna Etula osallistuvat keskiviikkona järjestettävään naisten ilmakivääriin.
Suomi (Juho Kurki ja Katarina Långström) sijoittui ilmakiväärin Air50-kilpailussa 17:nneksi.
Ilmapistoolin Air50-kilpailussa Suomen joukkue (Jesse Peltomäki ja Mira Suhonen) oli 22:s.

Juho Kurki sijoittui miesten ilmakiväärissä 23:nneksi ja Mira Suhonen naisten ilmapistoolissa 37:nneksi, kun Moskovassa järjestettävät ilma-aseiden EM-kilpailut jatkuivat tiistaina. Elli Räsänen oli tyttöjen liikkuvan maalin normaalijuoksuissa kymmenes.

Moskovassa järjestettävissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa tiistai oli maanantain tavoin vilkas suomalaispäivä, sillä kilpailemassa oli yksitoista suomalaista. Suomalaisia oli mukana miesten ilmakiväärissä, naisten ilmapistoolissa sekä miesten, poikien ja tyttöjen liikkuvan maalin normaalijuoksuissa.

Miesten ilmakivääri

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki oli ainoa suomalainen miesten ilmakiväärissä. Vuosi sitten Tanskan Odensessa järjestetyissä EM-kilpailuissa Kurki nappasi hienosti pronssia, nyt hän sijoittui 23:nneksi. Kurjen tulos oli 621,4.

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi kutsui Kurjen suoritusta tasapaksuksi, sillä siinä ei ollut ”sellaista huippulentoa”.

– Se ei ollut huonoa mutta ei parastakaan Juhoa, Hirvi sanoi Kurjen tasaisista sarjoista (103,4+103,0+103,3+104,0+103,5+104,2).

– Ei vaan tullut huippua, enkä voi olla tyytyväinen, Kurki itse sanoi.

Hirvi painotti, että Kurki on harjoitellut viimeksi kuluneiden viikkojen aikana kovaa, eikä EM-kilpailuja varten höllätty lainkaan.

– Tämä oli yksi hyvä kilpailuharjoitus. Olemme aikataulussa, sillä kauden päätavoite odottaa syyskuussa, Hirvi sanoi.

Espanjan Granadassa järjestetään 6.-20. syyskuuta MM-kilpailut, joissa on jaossa mestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeiron olympialaisiin 2016.

– Kisoihin on vielä puoli vuotta aikaa, Kurki, 21, sanoi.

EM-kultamitalin voitti Ukrainan Aleh Tsarkov. Mestaruudesta kilpaili kaikkiaan 57 kivääriampujaa. Finaaliraja oli 623,9. Joukkuemestaruus meni Valko-Venäjälle uudella Euroopan ennätystuloksella 1873,2.

Naisten ilmapistooli

Suomella oli naisten ilmapistoolissa kolme kilpailijaa eli täysi joukkue. Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui yhdeksänneksi, kun Mira Suhonen tähtäsi 372 pistettä, Ritva Karri 367 ja Anette Källi 353 pistettä. Mestaruus meni Venäjälle, joka voitti Saksan pisteellä (1145-1144). Suomen tulos oli 1092 pistettä.

Suomen naiset olivat pettyneitä suorituksiinsa. Kuortaneen Kuntoa edustava Suhonen kaipasi ”liikettä sormeen ja luottoa omaan tekemiseen”. Hänen sarjansa olivat 92+94+93+93.

– Pitäisi olla uskallusta painaa liipaisinta, kun niin kuuluu tehdä. Taitoa on, ja treeneissä kaikki menee hyvin, kun saa ampua paineitta, 37:nneksi sijoittunut Suhonen sanoi.

Suhonen on muun muassa sijoittunut maailmancupissa toiseksi ja edustanut Suomea kaksi kertaa olympialaisissa. Hän on viimeksi kuluneiden kuukausien aikana kärsinyt rannekivusta, mutta ranne ei tänään vaivannut.

– Sen ”piikkiin” ei voi laittaa mitään. Pitäisi vain olla luottoa omaan tekemiseen, hän sanoi.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran Karri oli Suhosen kanssa samoilla linjoilla. Hän ampui tulokseensa sarjat 91+92+90+94.

– Takkuista oli! Olisi ihanaa, jos voisi joskus ampua kilpailuissa omalla tasolla. Koelaukauksien jälkeen aloin selvästi jännittää, ja ote muuttui. Minulla oli epävarma olo, ja ”Todo” (päävalmentaja Zeljko Todorovic) haki minut hetkeksi pois. Viimeiseen sarjaan käytin noin kymmenen minuuttia. Se menikin parhaiten, Karri summasi kilpailunsa, jossa hän sijoittui 42:nneksi.

Källin päivä oli poikkeuksellisen vaikea. Lehtimäen Ampujia edustavan ampumaurheilijan sarjat olivat 89+87+88+88. Hän oli kisan 50:s.

Finaaliraja oli 383. Saksa otti kaksoisvoiton Stefanie Thurmannin ja Monika Karschin toimesta. Joukkuemestaruuden voitti Venäjä.

Tyttöjen liikkuva maali

Tyttöjen liikkuvan maalin normaalijuoksuissa oli mukana Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuraa edustava Elli Räsänen. Hän sijoittui sekajuoksuissa 11:nneksi, ja nyt sijoitus oli kymmenes. Hänen tuloksensa oli 333 (174+159).

– Oli kiva ampua, mutta olisivathan kilpailut voineet mennä vähän paremmin, tänään vaikkapa kymmenen pistettä paremmin, ensimmäistä kertaa kansainvälisissä arvokilpailuissa mukana ollut Räsänen sanoi.

Räsänen oli muuten hyvillä mielin, sillä Moskovan EM-matka oli kaikkiaan hieno kokemus, ja hän nautti kansainvälisestä ilmapiiristä.

Miesten liikkuva maali

Miesten j
a poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa ammuttiin ensimmäinen kilpailupäivä eli hitaat juoksut (30 ls). Miesten sarjassa Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi-64) on viidentenä tuloksellaan 291. Ukrainan Vladislav Prianishnikov johtaa kilpailua ammuttuaan 294 pistettä. Sekajuoksujen Euroopan mestari Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar) on sijalla 11 ja Sami Heikkilä (Kymppi-64) sijalla 12. Heidän tuloksensa olivat 287 ja 285.

Kymppi-64:n Jani Suoranta johtaa poikien kilpailua. Hänellä on viiden pisteen etumatka toisena olevaan Ukrainan Ihor Kizymaan (292-287). Mika Kinisjärvi (Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot) on kolmantena tuloksellaan 286. Sekajuoksujen EM-kultaa maanantaina voittanut Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi tähtäsi 280 pistettä ja on kuudentena.

Mestaruus ratkeaa keskiviikkona, jolloin ammutaan normaalijuoksujen nopeat juoksut (30 ls).

Ilma-aseiden EM-kilpailuihin osallistuu 24 suomalaista ampumaurheilijaa. Kilpailuissa on mukana kaikkiaan 575 urheilijaa, jotka edustavat 45 maata. Keskiviikko on viimeinen kilpailupäivä Moskovassa.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
26.2.-6.3. Moskova, Venäjä

Tuloksia ti 4.3.

Miesten ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Aleh Tsarkov Ukraina 208,6 (625,9), 2) Vitali Bubnovitsh Valko-Venäjä 205,3 (624,0), 3) Nazar Louginets Venäjä 185,4 (624,2), 4) Alin George Moldoveanu Romania 164,3 (623,9), 5) Sergiy Kasper Ukraina 142,9 (624,3), 6) Anton Rizov Bulgaria 122,7 (624,8), 7) Niccolo Campriani Italia 101,9 (628,1), 8) Ilja Tsharheika Valko-Venäjä 80,4 (628,1), … 23) Juho Kurki Suomi 621,4.
Joukkuekilpailu: 1) Valko-Venäjä 1873,2/EE, 2) Ukraina 1870,8, 3) Venäjä 1868,2.

Naisten ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Stefanie Thurmann Saksa 196,8 (385), 2) Monika Karsch Saksa 194,9 (385), 3) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 176,6 (385), 4) Celine Goberville Ranska 156,1 (388), 5) Zorana Arunovic Serbia 135,0 (385), 6) Ljubov Jashkevitsh Venäjä 113,8 (384), 7) Vlatka Pervan Kroatia 94,9 (383), 8) Olena Kostevitsh Ukraina 74,8 (386), … 37) Mira Suhonen Suomi 372, … 42) Ritva Karri Suomi 367, … 50) Anette Källi Suomi 353.
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1145, 2) Saksa 1144, 3) Ranska 1140 … 9) Suomi 1092.

Naisten liikkuvan maalin normaalijuoksut 40 ls
Peruskilpailu: 1) Galina Avramenko Ukraina 386, 2) Olga Stepanova Venäjä 384, 3) Irina Izmalkova Venäjä 375, 4) Viktoria Rybovalova Ukraina 369, 5) Marina Fedorenko Venäjä 357.

Semifinaalit: Rybovalova – Avramenko 7-5, Stepanova – Izmalkova 6-3
Pronssimitaliottelu: Galina Avramenko Ukraina – Irina Izmalkova Venäjä 6-3
Kultamitaliottelu: Viktoria Rybovalova Ukraina – Olga Stepanova Venäjä 7-5

Tyttöjen liikkuvan maalin normaalijuoksut 40 ls
Peruskilpailu: 1) Veronika Major Unkari 372, 2) Anna Jushkova Venäjä 371, 3) Daria Rozhniatovska Ukraina 361, 4) Lilit Mkrtchyan Armenia 360, … 10) Elli Räsänen Suomi 333.

Semifinaali: Major – Mkrtchyan 6-3, Rozhniatovska – Jushkova 6-3
Pronssimitaliottelu: Lilit Mkrtchyan Armenia – Anna Jushkova Venäjä 7-5
Kultamitaliottelu: Veronika Major Unkari – Daria Rozhniatovska Ukraina 6-2

Miesten liikkuvan maalin normaalijuoksut, tilanne 30/60 ls: 1) Vladislav Prianishnikov Ukraina 294, 2) Laszlo Boros Unkari 293, 3) Jozsef Sike Unkari 293, … 5) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 291, … 11) Krister Holmberg Suomi 287, 12) Sami Heikkilä Suomi 285.

Poikien liikkuvan maalin normaalijuoksut, tilanne 30/60 ls: 1) Jani Suoranta Suomi 292, 2) Ihor Kizyma Ukraina 287, 3) Mika Kinisjärvi Suomi 286, … 6) Heikki Lähdekorpi Suomi 280.

EM-kilpailujen viimeinen kilpailupäivä ja suomalaiset
(Ajat Suomen aikaa)

Ke 5.3.
7.00 Ilmapistooli/miehet (Jesse Peltomäki, Pohjois-Hämeen Ampujat)
7.00 Liikkuva maali/miehet ja pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n nopeat juoksut (Miehet: Sami Heikkilä, Kymppi-64; Tomi-Pekka Heikkilä, Kymppi-64; Krister Holmberg, Raseborgs Skyttar – Pojat: Mika Kinisjärvi, Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot; Heikki Lähdekorpi, Satakunnan Ampujat; Jani Suoranta, Kymppi-64)
9.00 Ilmakivääri/naiset (Hanna Etula, Lahden Ampumaseura; Katarina Långström, Kyrkslätt Skytteförening; Hanna Pitkänen, Turun Seudun Ampujat)
9.15 Ilmapistooli/miehet, finaali
10.30 Liikkuva maali/miehet ja pojat, mitaliottelut
10.50 Ilmakivääri/naiset, finaali
12.00 Päättäjäiset

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Liikkuvan maalin ampumaurheilijoille neljä EM-kultamitalia!

Suomen liikkuvan maalin maanantain EM-mitalistit: Sami Heikkilä (edessä vas.) ja Tomi-Pekka Heikkilä. Takana vas.: Jani Suoranta, Krister Holmberg, Mika Kinisjärvi ja Heikki Lähdekorpi. Kuvat: Lassi Palo
Krister Holmberg, Euroopan mestari 2014.
Krister Holmberg ampui EM-kilpailuissa sekajuoksujen kauden parhaan tuloksensa.
Pojille kolmoisvoitto: Jani Suoranta (vas.), Heikki Lähdekorpi ja Mika Kinisjärvi.
Karri Turunen oli poikien ilmapistoolissa 15:s.
Saana Tattari, tyttöjen ilmakiväärin 21:s.

Liikkuvan maalin ampumaurheilijat saavuttivat Suomen ensimmäiset mitalit Moskovassa järjestettävissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa. He tähtäsivät yhteensä kuusi mitalia, joista neljä oli kultaisia. Krister Holmberg voitti miesten ja Heikki Lähdekorpi poikien sekajuoksujen EM-kultamitalin. Suomi voitti myös molemmat joukkuekilpailut. Pojat nappasivat peräti kolmoisvoiton!

Moskovassa järjestettävissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa maanantai oli vilkas suomalaispäivä, sillä kilpailemassa oli kaksitoista suomalaista. Suomalaisia oli mukana miesten ja poikien liikkuvan maalin sekajuoksuissa, poikien ilmapistoolissa ja tyttöjen ilmakiväärissä.

Miesten liikkuvan maalin sekajuoksut

Ampumaurheiluliiton liikkuvan maalin lajivalmentaja Ville Häyrinen oli yhtä hymyä maanantaina Moskovassa, kun hänen suojattinsa voittivat kuusi mitalia, joista neljä oli kultaisia.

– Tämä menee juuri niin kuin on harjoiteltu, hän summasi pilke silmäkulmassaan.

Raserborgs Skyttaren kokenut Krister Holmberg nappasi nyt toisen Euroopan mestaruutensa 10m matkalta. Edellinen tuli Göteborgissa vuonna 2003. Holmberg, 41, on edustanut Suomea lukuisissa kansainvälisissä arvokilpailuissa, muun muassa Atlantan olympialaisissa 1996.

– Kyllä nämä kisat vielä sytyttävät! Ja pitäähän nuoremmille näyttää vähän mallia, sympaattinen ”Nalle” nauroi.

Holmbergin voittotulos oli 386 pistettä (191+195). Kauden paras tulos osui oikeaan paikkaan, sillä Ukrainan Vladyslav Prianishnikov hävisi Holmbergille pisteen.

– Kisa tuntui kohtuulliselta, ja sain pidettyä sen hyvin kasassa toisella puoliskolla. Loppuun tuli vielä kolme kymppiä, hän sanoi ottaessaan vastaan onnitteluja kilpakumppaneiltaan ja Suomen EM-joukkueen muilta ampumaurheilijoilta.

Kymppi 64:n veljekset Tomi-Pekka ja Sami Heikkilä olivat Suomen liikkuvan maalin joukkueen muut ampumaurheilijat. Suomi voitti joukkuekilpailun neljäntoista pisteen erolla Venäjään.

Tomi-Pekka sijoittui kuudenneksi ja Sami 11:nneksi. Heidän tuloksensa olivat 381 (195+186) ja 374 (189+185).

”Tomppa” harmitteli toiseen puoliskoon osuneita kahta huonoa laukausta, ja Sami jäi kaipaamaan lisää rohkeutta ammuntaansa.

– Toivottavasti saan yön aikana itsevarmuutta lisää. Sitä kautta suoritukseni paranee, hän viittasi tiistaina alkavaan normaalijuoksujen kilpailuun.

Poikien liikkuvan maalin sekajuoksut

Suomen pojat nappasivat upean kolmoisvoiton liikkuvan maalin sekajuoksuissa. Ei siis epäilystäkään siitä, mikä maa voitti myös joukkuemestaruuden: Suomi!

Henkilökohtaisen kilpailun voiton vei Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat), ja hopeamitalin voitti uusinnan jälkeen Mika Kinisjärvi (Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot). Pronssille sijoittui Jani Suoranta, joka edustaa Kangasalan Kymppi 64-seuraa. Kinisjärvi voitti Suorannan uusinnassa 20-17.

Lähdekorpi otti ensimmäisen Euroopan mestaruutensa tuloksella 379 (189+190).

– Hieno juttu! Kulta tuli vieläpä hyvällä tuloksella. Se oli kauden kolmanneksi paras tulokseni, hän myhäili ja otti onnitteluja vastaan tyttöystävältään, kivääriampuja Katariina Laineelta.

Lähdekorven suoritusta ei häirinnyt edes pitkään jatkunut flunssa. Varusmiespalvelustaan Lahden Urheilukoulussa suorittava nuorukainen poti pitkään kuumetta, ja Moskovassa hän on köhinyt nyt muutaman päivän ajan.

Kinisjärvi sai nyt ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisamitalinsa. Hän tähtäsi 371 pistettä (182+185).

– Ihan jees! Tämä oli nyt voitettu hopea, eikä hävitty, hän hymyili.

Suoranta puolestaan sanoi, että päivä oli vaikea. Hän odotti enemmän, ja jännitys vei suorituksesta parhaan terän. Tulokseksi tuli 371 pistettä (187+184).

– Kymppiä oli tärinältä vaikea ampua. En löytänyt siihen lääkettä. Hienoa oli, että Heikki ja ”Kinis” ampuivat niin hyvin, Suoranta kehui joukkuetovereitaan.

Joukkuekilpailussa Suomi oli ylivoimainen, sillä Ukraina jäi peräti 48 pisteen päähän.

Poikien ilmapistooli

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen sijoittui 15:nneksi tuloksellaan 568. Hän tähtäsi tulokseensa sarjat 93+95+93+94+97+96. Kisan alku ”ärsytti” nuorukaista, mutta loppuun hän oli tyytyväinen.

– En päässyt alussa omalle tasolleni. Siihen vaikutti eilen illalla tehty aseen huolto, mikä tuntui ehkä eniten henkisesti, Turunen pohti.

Turunen piti tulostaan ”ihan hyvänä”, vaikka se ei ollut sitä, mitä hän lähti EM-Moskovaan tavoittelemaan. Tavoitteena oli yli 570:n tulos.

– Alku oli omaa tyhmyyttäni, ja kiirehdin siinä liikaa. Keskustelin neljännen sarjan lopussa ”Todon” (päävalmentaja Zeljko Todorovic) kanssa, ja kahteen viimeiseen sarjaan olenkin tyytyväinen.

Konsta Kiven (Turun Seudun Ampujat) alku oli vaikea, mutta ampuminen koheni loppua kohden.

– Tekeminen oli siistiä, ja olen tyytyväinen. Opittavaa toki on, hän sanoi.

Kiven tulos oli 565 (94+92+94+96+94+95). Hän sijoittui 23:nneksi.

– On hyvä päästä tällaisiin isoihin kisoihin mukaan ja nähdä millaista meno on. On myös tärkeää saada kokemusta
viivalta ja kokea millaista kilpailujännitys on.

Seuraavaksi Kivi tähtää parin viikon kuluttua järjestettäviin SM-kilpailuihin, ja syyskuussa häämöttävät Granadassa järjestettävät MM-kilpailut, joihin hän haluaa päästä mukaan.

Sodankylän Ampujia edustava Joonas Kuusela oli kisan 50:s tuloksellaan 551 (91+92+89+92+92+95).

Kisan ykkönen oli Ukrainan Pavlo Korostilov. Hän ampui peruskilpailussa 580 pistettä ja finaalissa uudet ME-pisteet 202,8. Osanottajia oli 58, ja finaaliraja oli 574. Suomi sijoittui joukkuekilpailussa yhdeksänneksi. EM-kultamitalit menivät Ukrainaan.

Tyttöjen ilmakivääri

Tyttöjen ilmakiväärissä Saana Tattari (Nokian Seudun Ampujat) oli paras suomalainen. Hän tähtäsi 410,5 pistettä ja sijoittui 21:nneksi. Tattarin sarjat olivat 102,4+103,3+102,2+102,6. Hän oli tyytyväinen suoritukseensa.

– Tavoitteenani oli ampua omalla tasollani, ja nyt tein niin. Työnteko jatkuu nyt kahta kauheampana, hän naurahti.

Kilpailun finaaliraja oli 412,3, joten Tattari jäi siitä vain vajaat kaksi pistettä.

– Sain tästä kisamatkasta paljon lisämotivaatiota. Haluan päästä syyskuussa järjestettäviin Granadan MM-kilpailuihin, ja pidemmällä aikavälillä tavoitteenani ovat vuoden 2020 olympialaiset Tokiossa.

Katariina Laine (Hämeenlinnan Ampumaseura) oli 41:s ja Saana Peltonen (Keuruun Seudun Ampujat) 52:s. Heidän tuloksensa olivat 406,8 ja 405,1. Laineen sarjat olivat 101,2+102,8+99,3+103,5 ja Peltosen 101,0+100,4+103,1+100,6.

– Yksi sarja vähän romahti, Laine mietti kisan jälkeen.

Peltonen puolestaan oli tyytyväinen siihen, että hänen tuloksensa koheni pari pistettä aiemmin järjestetystä Youth Olympic Games -karsintakilpailusta.

– Ihan hyvä kokemus, hän summasi EM-kisamatkansa.

Joukkuekilpailussa Suomi oli yhdeksäs. Kilpailuun osallistui 74 tyttöä, ja EM-kultamitalin voitti Sveitsin Vanessa Hofstetter, joka ampui peruskilpailussa tuloksen 413,3 ja finaalissa uuden ME:n 205,4. Sveitsi ja Saksa ampuivat joukkuekilpailussa myös uuden ME:n 1239,1.

Ilma-aseiden EM-kilpailuihin osallistuu 24 suomalaista ampumaurheilijaa. Kilpailuissa on mukana kaikkiaan 575 urheilijaa, jotka edustavat 45 maata.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
26.2.-6.3. Moskova, Venäjä

Tuloksia ma 3.3.

Miesten liikkuvan maalin sekajuoksut 40 ls: 1) Krister Holmberg Suomi 386, 2) Vladyslav Prianishnikov Ukraina 385, 3) Emil Martinsson Ruotsi 383/uusinta 20+20, 4) Laszlo Boros Unkari 383/20+19… 6) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 381, … 11) Sami Heikkilä Suomi 374.
Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1141, 2) Venäjä 1127, 3) Unkari 1120, 4) Ukraina 1118, 5) Norja 1013.

Poikien liikkuvan maalin sekajuoksut 40 ls: 1) Heikki Lähdekorpi Suomi 379, 2) Mika Kinisjärvi Suomi 371/uusinta 20, 3) Jani Suoranta Suomi 371/17, 4) Ihor Kizyma Ukraina 367.
Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1121, 2) Ukraina 1073, 3) Armenia 1072, 4) Venäjä 1062.

Poikien ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Pavlo Korostilov Ukraina 202,8/ME (580), 2) Emils Vasermanis Latvia 199,1 (574), 3) Alexander Kindig Saksa 178,6 (575), 4) Lauris Strautmanis Latvia 157,8 (575), 5) Dario Di Martino Italia 137,4 (578), 6) Oleksii Sydorenko Ukraina 116,7 (578), 7) Zaven Igityan Armenia 96,8 (577), 8) Ilya Lipkin Venäjä 77,2 (577), … 15) Karri Turunen Suomi 568, … 23) Konsta Kivi Suomi 565, … 50) Joonas Kuusela Suomi 551.
Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1725, 2) Venäjä 1721, 3) Latvia 1713, … 9) Suomi 1684.

Tyttöjen ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Vanessa Hofstetter Sveitsi 205,4/ME (413,3), 2) Tina Gruenwedel Saksa 203,5 (415,6), 3) Sarah Hornung Sveitsi 183,2 (415,9), 4) Maria Schiava Italia 161,4 (416,2), 5) Milica Babic Serbia 141,9 (413,6), 6) Aneta Stankiewicz Puola 120,8 (412,2), 7) Gabriella Hanak Unkari 100,9 (413,4), 8) Emilie Wintenberger Ranska 80,2 (412,3), … 21) Saana Tattari Suomi 410,5, … 41) Katariina Laine Suomi 406,8 … 52) Saana Peltonen Suomi 405,1.
Joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 1239,1/ME, 2) Saksa 1239,1/ME, 3) Italia 1233,0, … 9) Suomi 1222,4.

EM-kilpailujen ohjelmaa ja suomalaiset
(Ajat Suomen aikaa)

Ti 4.3.
7.00 Ilmapistooli/naiset (Ritva Karri, Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura; Anette Källi, Lehtimäen Ampujat; Mira Suhonen, Kuortaneen Kunto)
7.00 Liikkuva maali/naiset ja tytöt, normaalijuoksujen 20 ls:n hitaat juoksut (Tytöt: Elli Räsänen, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura)
8.35 Ilmakivääri/miehet (Juho Kurki, Kankaanpään Ampumaurheilijat)
8.50 Ilmapistooli/naiset, finaali
9.00 Liikkuva maali/miehet ja pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n hitaat juoksut (Miehet: Sami Heikkilä, Kymppi-64; Tomi-Pekka Heikkilä, Kymppi-64; Krister Holmberg, Raseborgs Skyttar – Pojat: Mika Kinisjärvi, Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot; Heikki Lähdekorpi, Satakunnan Ampujat; Jani Suoranta, Kymppi-64)
10.50 Ilmakivääri/miehet, finaali
13.30 Liikkuva maali/naiset ja tytöt, normaalijuoksujen 20 ls:n nopeat juoksut (Tytöt: Elli Räsänen, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura)
13.30 Air 50/ilmakivääri
14.30 Liikkuva maali/naiset ja tytöt, mitaliottelut

Ke 5.3.
7.00 Ilmapistooli/miehet (Jesse Peltomäki, Pohjois-Hämeen Ampujat)
7.00 Liikkuva maali/miehet ja pojat, normaalijuoksujen 30 ls:n nopeat juoksut (Miehet: Sami Heikkilä, Kymppi-64; Tomi-Pekka Heikkilä, Kymppi-64; Krister Holmberg, Raseborgs Skyttar – Pojat: Mika Kinisjärvi, Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot; Heikki Lähdekorpi, Satakunnan Ampujat; Jani Suoranta, Kymppi-64)
9.00 Ilmakivääri/naiset (Hanna Etula, Lahden Ampumaseura; Katarina Långström, Kyrkslätt Skytteförening; Hanna Pitkänen, Turun Seudun Ampujat)
9.15 Ilmapistooli/miehet, finaali
10.30 Liikkuva maali/miehet ja pojat, mitaliottelut
10.50 Ilmakivääri/naiset, finaali
12.00 Päättäjäiset

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Aleksi Leppä ja Katariina Laine: ”Air50 oli hauska ampua!”

Kaksi suomalaisjoukkuetta osallistui junioreiden ilmakiväärin Air50-kilpailuun Moskovassa sunnuntaina. Näytöskilpailussa oli mukana kaikkiaan 20 joukkuetta, joissa kussakin olivat tyttö ja poika kilpailemassa. Suomi 1:ssä olivat Joni Stenström ja Saana Tattari sekä Suomi 2:ssa Aleksi Leppä ja Katariina Laine.

Kukin pari ampui peruskilpailussa puolen tunnin aikana 50 laukausta eli 25 laukausta per urheilija. Suomi 1:n tulos oli 506,7 (Stenström 252,8 ja Tattari 253,9). Suomi 2 tähtäsi 508,8 pistettä (Leppä 256,9 ja Laine 251,9). Suomi 2 sijoittui 15:nneksi, ja Suomi 1:n sijoitus oli pykälää alempi.

– Ihan hauskaa oli ampua, Leppä kommentoi sunnuntai-iltana käytyä kilpailua.

Laine oli samaa mieltä, mutta ei ollut tyytyväinen lopputulokseensa.

Semifinaaliin pääsi peruskilpailun neljä parasta joukkuetta, jotka olivat Venäjä 1, Itävalta, Ranska 2 ja Sveitsi 2. Venäjä kohtasi Ranskan ja Itävalta Sveitsin. Voittajat etenivät kultamitaliotteluun, jossa Ranska voitti Sveitsin. Pronssimitaliottelussa Venäjä voitti Itävallan.

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentajan Juha Hirven mukaan Air50 tulee olemaan virallinen arvokisalaji ”jollain aikataululla”. Se on ensi vuonna Bakussa järjestettävissä European Gameseissa kisaohjelmassa mukana.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
26.2.-6.3. Moskova, Venäjä

Su 2.3. Air50-kilpailu

Peruskilpailu: 1) Venäjä 1 519,5, 2) Itävalta 517,8, 3) Ranska 2 516,8, 4) Sveitsi 2 516,0, … 15) Suomi 2 508,8, 16) Suomi 1 506,7.

Semifinaalit: Ranska 2 – Venäjä 1 102,9-100,3, Sveitsi 2 – Itävalta 101,-98,3
Pronssimitaliottelu: Venäjä 1 – Itävalta 3-2
Kultamitaliottelu: Ranska 2 – Sveitsi 2 3-1