Tekijä: admin

Timo Nyström kolmas Mikkelissä

Mikkelin Ampujat järjestää näkövammaisten ampumakisat Mikkelin Karkialammella 1.-3.5.2014. Perinteiseen Timon Laakiin Mikkeliin on saapunut suomalaisten lisäksi ampujia Iso-Britanniasta, Itävallasta ja Tsekin tasavallasta. Yhteensä ampujia saapui paikalle kuitenkin vain viisi, kun Puolan isohko joukkue harmillisesti jättäytyi pois viimehetkellä.

Perjantaina oli vuorossa ilmakiväärin pystyasentokilpailu finaaleineen. Näkövammaiset halusivat kokeilla ISSF:n sääntöjen soveltuvuutta mahdollisimman täysimääräisesti, koska he haluavat jatkossa paralympialaisiin, ehkä jo 2020- tai 2024-kilpailuhin. Poikkeamana sääntöihin on esimerkiksi tauluun suunnattava valopiste, jonka aseeseen kiinnitetty valoherkkä tähtäyskaukoputki paikantaa. Tähtäyskaukoputken ilmaisema paikkatieto muunnetaan edelleen ääneksi, jonka äänenkorkeus nousee aseen osoittaessa keskemmälle taulua. Toinen keskeinen poikkeama on, että kilpailu ammutaan ilmapistoolitauluun. Näkövammaisten ammunnassa on lupa käyttää myös avustajaa, joka ei kuitenkaan saa ladata eikä laukaista asetta. Muutoin ammunta näyttää varsin tavanomaiselta. Vammaisurheiluliitto VAU:n lajikoordinaattori, Petri Räbinä saattoi hyvin todeta, että näkövammaiset kykenivät suoriutumaan helposti ISSF:n sääntöjen määrittämällä tavalla. "Tästä on hyvä jatkaa kohden paralympialaisia", Räbinä totesi kilpailun aikana.

Mikkelin kaupungin tervehdyksen kilpailuihin toi nuoriso- ja liikuntatoimen päällikkö Antti Mattila. Mattila totesi, että Mikkelin Ampujat tekevät erittäin hienoa työtä niin normaalikuntoisten, kuin toimintarajoitteisten ampumaurheilijoiden saralla. Siksipä Mikkelin Ampujat onkin yksi arvostetummista ampumaurheiluseuroista Suomessa, Mattila mainitsi avauksessaan.

Kilpailun voitti Ison Britannian Michael Whapples, jonka ammunta näytti vakuuttavalta. Lataaminen, aseen nosto, karkea suuntaus, rauhoittuminen, pito ja laukaisu. Ja Whapplesin laukaus osui yleensä kymppiin. Hyvän laukauksen merkiksi britti näytti avustajalleen aina peukkua, ja usein lisänä oli vielä voiton riemuisa hymykin. Whapples kertoi ammunnan jälkeen, että on ollut syntymästään saakka huononäköinen. Vajaa kymmenen vuotta sitten hävisi näkö kokonaan kohta kaksi vuosikymmentä ammuntaa harrastanut 29-vuotias kertoi.

Suomen Timo Nyströmin peruskilpailun alku oli pienoista takertelua, mutta ammunta parani selkeästi loppua kohti. Finaalissa Nyström jätettiiin tylysti pronssille vain runsaan pinnan verran Itävallan Patrick Moorin vanavedessä.

Finaalitulokset (peruskilpailun tulos):
1. Michael Whapples, GBR 205,0 (614,0), 2. Patrick Moor AUT 200,5 (610,2), 3. Timo Nyström FIN 179,4 (598,2), 4. Martin Adamek CZE 122,6 (600,1), 5. Mauri Rantamäki FIN 110,6 (418,0).

Lauantaina 3.5 vuorossa on ilmakiväärin makuukilpailu (pöytätuki) finaaleineen. Peruskilpailu alkaa klo 10.00 ja finaali arviolta 12.30. Paikkana Mikkelin Ampuma-areena.
 

Veli-Matti Matikainen 14:s Lonaton sadan kiekon kilpailussa

Sibbo Skyttegillen Veli-Matti Matikainen on sijoittunut 14:nneksi Italian Lonatossa vapunpäivänä järjestetyssä 100 kiekon kilpailussa. Kilpailun nimi oli 12' Super Gran Premio Clever.

Kisaan osallistui yhteensä 320 ampumaurheillijaa. Matikaisen lisäksi mukana oli kaksi muutakin trap-ampujaa, Lahden Ampumaseuran Vesa Törnroos ja Orimattilan Seudun Urheiluampujien Satu Mäkelä-Nummela.

Matikainen rikkoi 94/100 kiekkoa. Törnroosin tulos oli 92 ja sijoitus 52:s. Mäkelä-Nummela rikkoi myös 92 kiekkoa sijoittuen 55:nneksi.

Katariina Laine avasi kauden ennätyksellään

Hämeenlinnan Ampumaseuran Katariina Laine avasi kilpailukautensa Saksan Hannoverissa ammutussa kansainvälisessä ISCH-kilpailuissa. Hän tähtäsi uuden ennätyksensä pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa.

Laineen ennätys kirjataan nyt numeroin 572 (190+197+185). Edellinen ennätys parani kahdella pisteellä.

– Olen todella tyytyväinen. Ammuin sekä ennätyksen että "polvienkat", Laine sanoi. Hän jatkaa kilpailuja perjantaina ilmakiväärissä

Muut tulokset ja lisätietoa: www.leppa.fi

ADT teki viime vuonna noin 3300 dopingtestiä

Suomen Antidopingtoimikunta (ADT) teki viime vuonna yhteensä 3294 dopingtestiä Suomessa ja ulkomailla. Testeistä 2877 oli ADT:n kansallisen testausohjelman testejä, ja näistä 27 oli veritestejä.

Testejä tehtiin yhteensä 83 eri lajissa. Kansallisen testausohjelman testatuimmat lajit olivat jääkiekko (233), yleisurheilu (188) ja voimanosto (175). Ampumaurheilussa tehtyjen testien määrää ei ADT:n tilastoista löydy, sillä ampumaurheilu on mainittu kohdassa ”muut yksilölajit”, joissa tehtiin yhteensä 362 dopingtestiä. Lajien joukossa ovat myös muun muassa golf, purjehdus, taitoluistelu ja tennis.

Kokonaistestimäärä väheni edellisvuodesta. Vuonna 2012 testejä tehtiin yhteensä 3634, joista 3006 oli kansallisen testausohjelman testejä. Testauspäällikkö Katja Huotarin mukaan testien määrä on suoraan riippuvainen ADT:n taloudellisista resursseista.

– Yhä enenevässä määrin testauksessa keskitytään laatuun eli siihen, milloin ja kehen testaus kohdennetaan. Määrä yksin ei kerro testauksen tilasta, hän sanoo.

Vuoden 2013 aikana oli kymmenen dopingrikkomusta. Niistä kolme oli fitnessissä ja kolme voimanostossa.

Arvokilpailut vaikuttavat dopingtestauksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Esimerkiksi Sotshin olympialaiset näkyivät ADT:n testaustoiminnassa jo paljon ennen varsinaisia kilpailuja. Olympialaiset lisäsivät ADT:lle esitettyjä kansainvälisiä testauspyyntöjä.

– Pohjois-Suomi on suosittu ensilumen leiripaikka talviurheilijoille ja useiden maiden parhaimmisto harjoittelee Suomessa. Olympialaiset vaikuttivat siihen, että ADT teki lukuisia dopingtestejä myös muiden maiden urheilijoille kansainvälisten lajiliittojen ja Maailman antidopingtoimiston WADA:n pyynnöstä, Huotari sanoo.

Dopingvalvonta on kehittynyt ja monipuolistunut viime vuosina. Urheilijan biologinen passi on vakiinnuttanut paikkansa testauksen osana, ja kerättyjen näytteiden määrä on kaksinkertainen edelliseen vuoteen verrattuna.

Urheilijan yksilöllisessä profiilissa eli urheilijan biologisessa passissa seurataan valittuja biologisia muuttujia (esimerkiksi hemoglobiini ja hematokriitti) pitkän ajan kuluessa. Biologista passia käytetään testauksen kohdentamisessa ja ajoittamisessa. Sen avulla voidaan todentaa epäsuorasti mahdollinen dopingaineiden tai -menetelmien käyttö ja rangaista urheilijaa antidopingsäännöstön mukaisesti.

Lähde: ADT:n tiedote 29.4.

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Sami Kalajasta KIHUn uusi johtaja

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimus- ja kehittämissäätiön hallitus valitsi maanantaina pitämässään kokouksessaan KIHUn uudeksi johtajaksi liikuntatieteiden tohtori Sami Kalajan. Nelivuotinen toimintakausi alkaa 1. tammikuuta 2015.

KIHUn johtaja toimii samalla Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön osaamisohjelman vetäjänä. Johtajan tehtävien siirto alkaa syyskuun alusta. KIHUn nykyinen johtaja professori Jukka Viitasalo siirtyy eläkkeelle kuluvan vuoden lopussa.

Kalaja, 55, siirtyy KIHUun Kilpisen yläkoulun rehtorin virasta. Parhaillaan hän toimii Kasva urheilijaksi Jyväskylässä -projektin hankepäällikkönä. Kalajalla on viidentoista vuoden johtajakokemus koulumaailmasta sekä monipuolinen työhistoria suomalaisessa urheilussa valmentajana, kouluttajana, tuomarina, seurojen hallitusten ja johtokuntien jäsenenä sekä joukkueenjohtajana.

– Valinta oli tietynlainen omien unelmien täyttymys. Uskoisin, että valintaani vaikuttivat eniten laaja-alainen urheilun tuntemus ja monipuoliset verkostot. KIHU johtaa osaamisohjelmaa, jossa on periaatteessa pitkälti samoista asioista kysymys kuin koulumaailmassa eli osaamisen hankkimisesta ja sen jakamisesta eteenpäin, Kalaja sanoo.

Tehoryhmän Saksan-leiri alkanut reippaasti

Tehoryhmän leiri Saksan Frankfurt-Oderissa on alkanut reippaasti ja hyvässä hengessä, kertoo matkalla mukana oleva valmentaja Heikki Romppanen. Leirille osallistuu trap- ja skeet-ampujia.

– Eilinen eli sunnuntai oli matkustuspäivä. Nuorille tehtiin keskittymistesti, ja loppupäivä oli palauttavaa ja rentouttavaa tekemistä. Jalka- ja lentopalloa pelaamalla saatiin sopivasti karisteltua matkakankeudet pois.

– Leirin aikana otetaan mittaa nuorten motivaatiosta eli mitä on harjoittelu hyvissä olosuhteissa. Leiri jatkuu ampumaharjoituksilla, Romppanen viestittää Saksasta.

Tehoryhmäläiset palaavat takaisin Suomeen toukokuun 5. päivänä.

Valmennusleiri lv-sarjan ampujille Orimattilassa toukokuussa

Orimattilassa järjestetään valmennusleiri lv-sarjan ampujille 12.-15. toukokuuta. Leiri on Orimattilan Seudun Urheiluampujien (OSU) haulikkoradoilla.

Majoitus on OSU:n paviljongissa. Kokoontuminen leirille on maanantaina 12. toukokuuta kello 10.00 OSU:n paviljongille tai sopimuksen mukaan.

Leirin hinta on 260 euroa. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 4.5. mennessä.

Tiedustelut ja ilmoittautuminen:
Seppo Ronkanen, 040 523 1936, seppo.ronkanen@gmail.com
Heikki Romppanen, 0400 886 065, heikki.romppanen@pp.phnet.fi

Ohjelma

Ma 12.5.
9.00 Kokoontuminen ja aamukahvi
10.00 Ampumaharjoittelu, trap ja kansallinen trap
12.00 Lounas
13.00 Ampumaharjoittelu, trap ja kansallinen trap
15.00 Kahvi, keskustelua harjoituksista/videoiden katselua
17.30 Päivällinen

Ti 13.5.
8.00 Aamupala
10.00 Ampumaharjoittelu, trap ja kansallinen trap
12.00 Lounas
13.00 Ampumaharjoittelu, trap ja kansallinen trap
15.00 Kahvi, keskustelua harjoituksista/videoiden katselua
16.30 Luento
17.30 Päivällinen

Ke 14.5.
8.00 Aamupala
10.00 Harjoitus kilpailua varten 125 kiekkoa
12.30 Lounas
13.30 Harjoitus jatkuu
15.30 Kahvi, keskustelua harjoituksista/videoiden katselua
17.00 Päivällinen
18.45 Sauna

To 15.5.
8.00 Aamupala
10.00 Harjoituskilpailu 125 kiekkoa + finaali
13.00 Lounas, leirin päättäminen

Sporting ampujat valmennusleirillä!

Suomen sporting-valmennusryhmien vuoden ensimmäinen valmennusleiri pidettin Männikussa Tallinnassa 11.-13.4. 2014

SAL:n sportingin valmennusryhmän ensimmäinen valmennusleiri pidettiin Tallinnassa Männikun haulikkoradoilla 11.-13.4.2014.
Mukana oli 6 A-valmennusryhmän ja haastajaryhmän urheilijaa.
 
Sporting-valmennusryhmien valmentaja Anti Järvelaid: Ryhmän sisällä hyvä yhteishenki ja valmennettavien ammunta on mennyt eteenpäin 
 
Viime vuonna Sporting-valmennusryhmien valmentajana aloittanut virolainen Anti Järvelaid
käytti perjantain ja lauantain ratapäivät Männikun erinomaisilla compak-radoilla hiomalla urheilijoiden valmiuksia tekniseen ja hallittuun sporting-ammuntaan.
Valmennettavissa oli huomattavissa kehitystä edellisvuoteen. Tuleva harjoittelu- ja kilpailukausi näyttääkin hyvältä nuorten valmennettavien osalta.
 
Sunnuntaina 100:n kiekon compak-kisa
 
Sunnuntaina Männikussa järjestettiin 100:n kiekon avoin kansainvälinen compak-kilpailu, johon valmennettavat osallistuivat. Kilpailu vietiin läpi uudella FITASC-säännöllä, jossa ampujia ei ole jaettu ryhmiin, vaan kilpailijat ampuvat radat ilmoittautumisjärjestyksessä. Sarjajakoja ei myöskään ollut, joten kaikki ampuivat samassa sarjassa.
Kilpailun jaetun voiton JSF:n juniori Ville Korkea-aho erittäin hyvällä tuloksella 94/100. Onnittelut Villelle!
Muutkin valmennettavat onnistuivat kisassa hyvin. Esimerkiksi Antti Poutiainen sijoittui neljänneksi. Anti Järvelaid seurasi tarkasti valmennettavien suorituksia kilpailussa ja antoi kilpailun jälkeen kullekin palautetta onnistumisesta.
 
Valmennusleiri koettiin hyväksi ja Männiku leiripaikkana sai erityiskiitosta
 
Ampujat totesivat leirin onnistuneeksi. Leirin pitämistä muualla kuin kotimaisemissa pidettiin tärkeänä. Usealle junioriampujalle kansainväliseen ratailmapiiriin tutustuminen oli ensimmäinen kerta.
Seuraava leiri pidetään Sipoossa ja Hyvinkäällä 10.-11.5.2014
 
 
Juha Kytömaa
SAL Haulikkojaosto 17.4.2014

 

 

Puheenjohtaja Pia Nybäck: ”Kaikki yhdessä tehokkaasti eteenpäin!”

Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck. Kuvat: Lassi Palo
Pia Nybäck ja toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.
Hämeen alueen Jarmo Pyyhtiä.
SAL:n liittovaltuusto kokoontui lauantaina Vantaalla.

”Olen ollut urheilun järjestötehtävissä mukana kymmenen vuoden ajan, ja minusta tuntuu vahvasti siltä, että nyt tehdään konkreettisia ja oikeita asioita ja viedään niitä tehokkaasti eteenpäin”, Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck totesi lauantaina Vantaalla pidetyssä liittovaltuuston kokouksessa. Hän viittasi urheilun rakennemuutokseen, jossa myös SAL:n on syytä olla kuulolla.

Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck hahmotti valtuutetuille nykytilanteen 95-vuotisjuhlavuoden ensimmäisen liittovaltuuston kokouksen avauspuheenvuorossaan. Hän nosti viime vuodelta esiin muutamia keskeisiä asioita, joista yksi on Me yhdessä -prosessi.

– Sitä on jatkettu aktiivisesti, ja seuroja pyritään auttamaan paitsi niiden päivittäisessä toiminnassa myös pidemmän tähtäimen suunnitelmissa. Myös koulutustoiminta on ollut aktiivista, hän summasi.

Huippu-urheilusta Nybäck totesi, että viime vuoden aikana ”kasattiin set-upia”, jonka ansiosta liiton ammattitaitoisilla valmentajilla ja vuosi sitten työnsä aloittaneella valmennuksen johtajalla Per-Ole Lindellillä on hyvät eväät viedä asioita eteenpäin.

– Talous on aina haastava, ja se on ollut yksi liittohallituksen pääaiheista läpi vuoden. Saimme kuitenkin taloudenkin maaliin suunnitelmien mukaan eli tulos oli runsaat 31 000 euroa ylijäämäinen. Se ei tullut itsestään eikä se ollut helppoa, mutta uskallan sanoa, ettei pahoja tekemättä jättämisiä jäänyt. Jouduimme priorisoimaan ja keskittymään tärkeimpiin asioihin.

SAL:n liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan vuoden 2013 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Ampumaurheiluliiton kulut olivat noin 2,1 miljoonaa euroa, ja liiton tulos oli 31 665 euroa ylijäämäinen. Toimintakertomuksen esitellyt toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi totesi myös, että ”elämme jatkossakin tiukan euron aikaa”.

Puheenjohtaja Nybäckin mukaan liiton lähtökohdat ovat viime vuoden jälkeen hyvät niin nuoriso- kuin seuratoiminnassakin sekä huippu-urheilussa.

– Mullistavia asioita ei ole, vaan viemme aloitettuja asioita eteenpäin. Lakiasioiden kanssa tasapainoillaan. Toivottavasti mahdollisuudet ampumaharrastuksen jatkumiseen ovat jatkossakin realistiset. Talous on tiukka, mutta meillä on sikäli hyvin ”pullat uunissa”, että ulkopuolinen rahoitus (OKM, Olympiakomitea ja Paralympiakomitea) on edellisen vuoden tasolla.

Nybäck katsoi asioita myös ”isommassa kuvassa” ja viittasi Valon ja Olympiakomitean äskettäin tekemään historialliseen päätökseen, jonka mukaan niiden kaikki operatiiviset toiminnot lähiaikoina yhdistetään.

– Se on iso rakennemuutos, mutta näin toimien rahat saadaan oikeisiin paikkoihin. Myös äskettäin julkistettu KPMG:n selvitys on konkreettinen esitys siitä, miten rajalliset resurssit saadaan tehokkaaseen käyttöön.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Valo ja Suomen Olympiakomitea tilasivat alkuvuodesta asiantuntijayritys KPMG:ltä selvityksen, jonka tavoitteena oli laatia ehdotus siitä, miten järjestäytynyt liikunta on tulevaisuudessa Suomessa organisoitu ja miten järjestäytyneelle liikunnalle asetettavat tavoitteet voidaan saavuttaa. Selvitys julkistettiin huhtikuun alussa.

Nybäckin mukaan KPMG:n selvityksessä on kaksi kohtaa, joissa myös SAL:n ”kannattaa olla kuulolla”. Toinen on aluetoiminnan kehittäminen ja toinen on liittojen välisen yhteistyön kehittäminen.

– Näiden pidemmän tähtäimen suunnitelmien perusteella maailmankuva ei näytä murheelliselta. Olen ollut urheilun järjestötehtävissä mukana kymmenen vuoden ajan, ja minusta tuntuu vahvasti siltä, että nyt tehdään konkreettisia ja oikeita asioita ja viedään niitä tehokkaasti eteenpäin.

Liittovaltuusto vahvisti kokouksessaan myös vuoden 2015 talousarvion perustana olevat maksut. Jäsenmaksuihin ei tullut muutoksia, ja lisensseihin tulleet muutokset ovat ne, että vammaislisenssi poistettiin ja aikuisten lisenssi tulee kattamaan kaikki ikäryhmät alle 80-vuotiaisiin asti. Yli 80-vuotiailla lisenssimaksu on 16 euroa, joka ei sisällä tapaturmavakuutusta.

SAL päivitti viime vuonna strategiansa, jonka pohjalta määritellään kahden vuoden painotukset. Perusstrategia pysyy samana. Tällä hetkellä seurattavat kokonaisuudet ovat nuorisotoiminta, Me yhdessä -seuraprosessi, huippu-urheilu ja talous.

Ensi syksynä tehtävän seurakierroksen aikana keskustellaan toiminnan painopisteistä, jotta syntyy näkemys siitä, mitä pidetään tärkeimpinä. Lopullisen päätöksen kahden seuraavan toimintavuoden suuntaviivoista tekee SAL:n kokous kuultuaan liittohallituksen esityksen.

– Lyhykäisyydessään tavoitteemme ovat: enemmän ampumaurheilijoita, parempia ampumaurheilijoita ja sujuvampi arki seuroissa, Aarrekivi tiivisti.

Liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan myös muutoksia kilpailutoiminnan yleissääntöihin ja ohjeisiin. Practicalia, haulikkolajeja ja kasa-ammuntaa koskevat muutokset astuvat voimaan heti. Lisäksi päätettiin siirtyä ensi vuoden alussa M- ja N-sarjoihin sekä lopettaa Y24- ja N24-sarjat. Kivääriin ja pistooliin ei tule esitettyä yhtä yhteistä Y17-sarjaa, vaan M16- ja N16-sarjat.

Loput esityksistä työstetään linjausten mukaisesti lopulliseen muotoonsa liittovaltuuston syyskokoukseen hyväksyttäväksi. Nämä muutokset astuisivat voimaan vuoden 2015 alussa.

Suomalaiset ampumaurheilijat saavuttivat viime vuonna ISSF-/IPC-lajeissa neljätoista arvokisamitalia. Ei-ISSF-lajeissa tuli kaikkiaan 38 henkilökohtaista EM- ja MM-mitalia.

SAL:ssa on 302 jäsenseuraa, joissa on yhteensä 33 026 jäsentä.

Tulospalveluohjelman seurannasta

Liittovaltuuston kokouksessa kuultiin myös selvitys tulospalveluohjelman tilanteesta. Hallituksen nimeämän ja helmikuussa työnsä aloittaneen projekti- ja testausryhmän puheenjohtaja Mika Laine sanoi, että ohjelmassa on paljon hyvää, mutta keskeneräisiä asioita on myös paljon. Niitä ovat kilpailun valmistelu ja läpivienti, raportointi, valmentajanäkymä ja käytettävyys.

– Olemme ha
vainneet lukuisan määrän raportoituja virheitä ja löytäneet tukun lisää. Nykyversio ei ole valmis käyttöönottoon, koska siinä on toiminnallisia puutteita ja sen käytettävyys on heikko. Toimittajan ja SAL:n näkemykset valmiudesta ovat kaukana toisistaan.

– Ryhmä on yhteistyössä hallituksen kanssa varautunut kaikkiin vaihtoehtoihin. ”Askelmerkkejä” haetaan ja vastausta toimittajalle valmistellaan. Yhtään toteutuksen vaihetta ei ole hyväksytty, ja sovitusta hinnasta on maksettu alle puolet, Laine kertoi liittovaltuutetuille.

Pitkän keskustelun päätteeksi valtuusto päätti, että liittohallitukselle annetaan tarvittaessa valtuus purkaa sopimus toimittajan kanssa.