Tekijä: admin

Jari Laulumaalle SM-kultaa

Keiteleen Leppäselän ampumaradalla ammuttiin perjantaina kasa-ammunnan HV- luokan 5x5lks 100m SM-kilpailu.

Kilpailun pienin kasa oli Mauri Mukarin (VäVi) 3,40 mm kilpailun viidennellä kierroksella.

Kolme parasta: 1) Jari Laulumaa SKA 25,22 mm, 2) Timo-Heikki Varis KeAms 31,81, 3) Janne Heikkinen SKA 34,29.

Liitteet

Ennätysmäärä osanottajia Hollolan Lapua Eurooppa cupiin

Antti Puhakka kuvattuna viime vuoden EM-kilpailuissa Osijekissa. Kuva: Lassi Palo

Hollolan Hälvälässä järjestetään kesäkuun lopussa Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa. Samassa yhteydessä järjestetään 50m kiväärin MM-katsastuskilpailu N- ja N20-sarjoissa.

– Hälvälässä kilpailee 26.-29. kesäkuuta kaikkiaan noin sata ampumaurheilijaa, ja startteja on yli kaksi sataa, kilpailujen johtaja Marko Leppä sanoo.

Kansainväliseen kivääri- ja pistoolikilpailuun on tulossa osanottajia kymmenestä maasta. Pistooliin osallistuu 31, kivääriin 51 sekä naisten ja tyttöjen kivääriin 18 urheilijaa.

– Tämä on osanottajamäärältään suurin Eurooppa cup, jossa olen ollut mukana. Se on hieno juttu, Leppä sanoo.

– Yksi syy osanottajamäärään on varmasti se, että ajankohta on otollinen koskien valintoja syyskuussa Granadassa järjestettäviin MM-kilpailuihin. Hälvälän tulosten perusteella maat voivat alkaa nimetä joukkueitaan kisoihin.

Lapua Eurooppa cupin virallinen järjestäjä on Suomen Ampumaurheiluliitto. Lapua on kummankin lajiryhmän pääsponsori. Kivääriammunnan johtajana toimii Aarne Markko, ja pistooliammuntaa johtaa Kalle Kangas.

Edellisen kerran 25m pistoolin Eurooppa cup järjestettiin Hälvälässä kolme vuotta sitten. Cupin finaali oli Vierumäellä 2010. 300m kiväärin Eurooppa cup on järjestetty Suomessa viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Münchenin maailmancup päättyi: Marko Kemppainen 15:s skeetissä

Marko Kemppainen toivoo osumia ensi viikolla alkavissa Unkarin EM-kilpailuissa. Kuvat: Matti Erkkilä
Mira Suhonen on kärsinyt käsivaivoista, siksi 377 pistettä tyydytti.

Münchenin maailmancup päättyi suomalaisittain Marko Kemppaisen 15. sijaan miesten skeetissä. Hänen tuloksensa oli 121.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup päättyi torstaina Saksan Münchenissä. Viimeiset finaalit olivat miesten pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa ja skeetissä sekä naisten ilmapistoolissa.

Miesten skeetissä olivat suomalaisista mukana Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille) ja Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura). Mqs-ampujat olivat Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille) ja Miikka Peltonen (Kotkan Ampumaseura).

Kemppaisen tulos oli 121 (24+25+24+23+25). Finaaliraja oli 123, jonka ampui kuusi miestä. Peruskilpailun paras tulos oli ME:tä sivuten 124, ja sen teki amerikkalainen Dustin David Perry.

– Perusp…aa. Pikkuvika, vaan se on päässä, 15:nneksi sijoittunut Kemppainen kommentoi suoritustaan.

– Unkarissa saisi alkaa jo osua, hän viittasi ensi viikolla alkaviin haulikkolajien EM-kilpailuihin.

Leskinen puolestaan teki tuloksen 118 (23+22+24+25+24), joka ei mieltä lämmittänyt. Hän oli kisassa 47:s.

– No, kisa pitkästä aikaa, ja valmiina oltiin, mutta kyntämään jäi. Pienistä ”munauksista” tuli isoja virheitä tulostaululle. Kasetti ei mennyt jumiin kisan aikana, Leskinen sanoi.

– Lopputulos kisasta: kyllä minä osun ladon seinään sisäpuolelta, jos olisi seinät ladossa. Viikonloppuna lähden poimimaan perunoita Lopelle pyssyn kanssa!

Takasen tulos 110 (23+22+21+22+22) oikeutti 103. sijaan.  Hän myönsi suoraan, että pettymys on kova.

– Kisa oli pelkkää yliyrittämistä, hän totesi ja sanoi lähtevänsä kotiin nollaamaan kisan ja valmistautumaan EM-kilpailuihin.

– Kunto on taustalla olemassa, rentous pitäisi löytää takaisin kaikkeen toimintaan.

Kössi teki tuloksen 112 (22+21+24+24+21) ja Peltonen tuloksen 111 (22+21+25+21+22).

Skeetin ykkönen oli tshekkiläinen Jan Sychra, joka otti kuudennen maailmancupin voittonsa.

Mira Suhonen oli paras suomalainen naisten ilmapistoolissa. Kuortaneen Kunnon ampujan tulos 377 (93+97+93+94) oikeutti 43. sijaan. Suhonen sanoi, että alku jännitti häntä ”ihan hirveästi”, ja syke oli korkealla.

– Toisaalta pitää sanoa, että onneksi ammuin ekaan sarjaan seiskan, niin pystyin ampumaan vähän rennommin. Sitten tulikin ihan hyvä pätkä, joka kesti siihen asti, kunnes takana olevalla tuli aseen kanssa jotain. Asetta alettiin sitten siinä ampumapaikalla katsomaan.

– Ihan eivät olleet hermot riittävän kondiksessa. Rytmini pääsi siitä vähän häiriintymään, eivätkä suoritukset olleet enää rentoja. Mutta päällisin puolin olen tosi tyytyväinen. Harjoitusmäärät ovat olleet aika vähäiset, koska olen parannellut rannettani, Suhonen sanoi.

Ja suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti:

– Tästä on hyvä jatkaa.

Ritva Karri Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseurasta oli 92:s tuloksellaan 365 (91+88+93+93), ja Lehtimäen Ampujien Anette Källi sijoittui 106:nneksi ammuttuaan tuloksen 360 pistettä (92+89+92+87).

Kilpailun ykkönen oli kaksinkertainen olympiavoittaja, Kiinan Guo Wenjun. Hän palasi maailmancupin palkintokorokkeelle neljän vuoden tauon jälkeen. Finaaliraja oli 384.

Kansainvälinen ampumaurheilukausi jatkuu kiivaana, sillä jo sunnuntaina alkaa kiväärin ja pistoolin maailmancup Slovenian Mariborissa (13.-21.6.). Sinne lähtee kaksitoista suomalaista ampumaurheilijaa. Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

Haulikkolajien EM-kilpailut ovat 16.-27. kesäkuuta Unkarin Sarlóspusztassa. Kisoihin osallistuu kymmenen suomalaista urheilijaa – tänään kilpailleista miehistä siis Kemppainen ja Takanen.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia to 12.6.

Miesten skeet 125 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) David Justin Perry Yhdysvallat 124, 2) Jan Sychra Tshekki 123/uusinta 4, 3) Jin Di Kiina 123/4, 4) Sebastian Kuntschik Itävalta 123/4, 5) Anastasios Chapeshis Kypros 123/4, 6) Frank Thompson Yhdysvallat 123/4, 7) Fabio Ramella Sveitsi 123/2, … 15) Marko Kemppainen Suomi 121, … 47) Lauri Leskinen Suomi 118, … 103) Tommi Takanen Suomi 110. Mqs-ampujat: Oskari Kössi 112, Miikka Peltonen 111.

Semifinaali: 1) Jin 16, 2) Sychra 15/uusinta 12, 3) Kuntschik 15/11, 4) Perry 15/9, 5) Thompson 14, 6) Chapeshis 14.
Pronssimitaliottelu: Sebastian Kuntschik Itävalta – David Justin Perry Yhdysvallat 15-13
Kultamitaliottelu: Jan Sychra Tshekki – Jin Di Kiina 14-13

Naisten ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Guo Wenjun Kiina 200,3 (384), 2) Klaudia Bres Puola 198,6 (384), 3) Alejandra Zavala Meksiko 177,2 (386), 4) Sonia Franquet Espanja 156,5 (387), 5) Olena Kostevitsh Ukraina 136,4 (386), 6) Viktoria Tshaika Valko-Venäjä 115,8 (385), 7) Adrienn Nemes Unkari 96,7 (385), 8) Antoaneta Boneva Bulgaria 72,3 (385), … 43) Mira Suhonen Suomi 377, … 92) Ritva Karri Suomi 365, … 106) Anette Källi Suomi 360.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Marjut Heinonen maailmancupin skeetissä hienosti 11:s

Aurinko pakotti ampumavuoroaan odottavat varjon suojaan. Lähinnä "vilvoittelee" ennätystään arvokisoissa sivunnut Marjut Heinonen. Kuva Matti Erkkilä

Münchenin maailmancupissa oli vilkas suomalaispäivä. Se päättyi Marjut Heinosen skeetin 11. sijaan kovatasoisessa kilpailussa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljännessä maailmancupissa ammuttiin keskiviikkona toiseksi viimeinen kilpailupäivä. Se oli vilkas suomalaispäivä, sillä kilpailemassa oli kaikkiaan kolmetoista suomalaista. Ohjelmassa oli kolme finaalia: miesten ilmapistooli sekä naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls ja skeet.

Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat) teki skeetissä hyvän tuloksen ja rikkoi 70 kiekkoa (22+24+24). Hän sijoittui mainiosti 11:nneksi.

– Miten summaan päivän? Se summataan, kun lasketaan kierrokset yhteen, hän naurahti pitkän päivän päätyttyä. Kilpailun aikataulu venähti runsaalla tunnilla.

Heinonen on hyvässä vireessä ja kunnossa, sillä maaliskuussa hän teki uuden Suomen ennätyksen. Hänet on nimetty Suomen joukkueeseen haulikkolajien EM-kilpailuihin, jotka alkavat ensi viikolla Unkarissa.

Finaaliraja oli 72. Peruskilpailun kolme parasta sivusi ME:tä, joka on 74. Finaali oli amerikkalaisten juhlaa, sillä kaikki mitalit menivät Yhdysvaltoihin – kärjessä erittäin menestynyt ja kokenut Kimberly Rhode.

Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening) ja Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) osallistuivat 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailuun. Tiistain karsinnassa Långströmin tulos oli 574 ja Yli-Kiikan 573. Keskiviikkona Långström tähtäsi samat 574 pistettä (polvi 193, makuu 196, pysty 185). Yli-Kiikka puolestaan teki tuloksen 570 (191+195+184). He sijoittuivat 47:nneksi ja 61:nneksi. Finaaliin pääsi tuloksella 584.

– Tänään polvi ja makuu kulkivat paremmin kuin eilen. Pystyltä sähläsin neljä kasia, jotka rokottivat tulostani. Se vähän harmittaa. Muuten ihan peruskisa, ja olosuhteet olivat hyvät – vähän tuulta ja sopivan lämmintä, Långström kommentoi päiväänsä.

Yli-Kiikka sanoi, ettei hänen tuloksensa ollut häävi.

– Melkoinen kasien määrä verotti sitä liikaa. Muutoin polvi ja makuu onnistuivat ihan kohtuullisesti, ja pystyssäkin on hyviä elementtejä, kunhan saan ajoituksen toimimaan. En myy maitani vielä, hän hymähti.

Ukrainan Natalia Kalnish ampui peruskilpailussa uuden maailmanennätyksen 592. Hän sijoittui lopulta kuudenneksi. Kisan ykkönen oli Italian Sabrina Sena, joka voitti maailmancupin nyt ensimmäisen kerran.

Ensimmäisen kerran maailmancupiin osallistuvat Ari Huhtamäki (Rauman Seudun Urheiluampujat) ja Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura) kilpailivat miesten ilmapistoolissa. Huhtamäen tulos oli 564 ja Turusen 557. Huhtamäki oli 88:s ja Turunen 99:s. Heidän sarjansa olivat 98+92+94+93+93+94 ja 91+91+95+93+94+93.

– Nyt on kuitenkin arvokisat korkattu ja muutama todella iso oivallus tehty suoritusmallin parantamiseksi. Motivaatiokin kasvoi kummasti, kun katsoi huippujen ammuntaa – kuinka helppoa se voi olla! Oma mieli vain tekee siitä vaikeaa. Jonain päivänä…, Huhtamäki sanoi.

Turusella oli cupin ajan hyvä fiilis ja mieli korkealla, vaikka ”vaparissa” menivät sekä karsinta että varsinainen kisa ”ihan penkin alle”.

– Ilmapistoolissa treenit menivät loistavasti, ja virallisessa harjoituksessa ammuin ennätystahtiani. Itse kilpailu oli sitten totaalikatastrofi. Pito oli hyvä, ote kahvasta hyvä ja puristukset liipaisimelle loistavia, mutta oma pääkoppa jossain muualla kuin suorituksessa. Tähtäykset venyivät, laukaukset eivät lähteneet ajallaan ja tuskastuminen liittyi mukaan pikkuhiljaa.

– Hauskaa on ollut ja hyvä fiilis heti alusta lähtien ja hyvää kokemusta. Ei täältä mielellään pois lähtisi, nuorukainen naurahti.

Kilpailun ykkönen oli Pablo Carrera Espanjasta. Finaaliraja oli 582.

Miesten skeetissä ammuttiin ensimmäinen kilpailupäivä eli 50/125 kiekkoa. Suomalaisista mukana ovat Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille) ja Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura). Mqs-ampujat ovat Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille) ja Miikka Peltonen (Kotkan Ampumaseura).

Heidän tuloksensa olivat: Kemppainen 49 (24+25), Leskinen 45 (23+22) ja Takanen 45 (23+22). Kaikki 50 kiekkoa rikkoi yksitoista ampujaa. Kössin ja Peltosen tulos oli 43 (22+21).

Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat) ja Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) eivät päässeet 50m pienoiskiväärin 3×40 ls karsinnasta torstaina käytävään varsinaiseen kisaan. Kurjen tulos oli 1143 (polvi 377, makuu 388, pysty 368). Björkbacka tähtäsi 1142 pistettä (381+395+366) ja Autio 1143 (380+394+369).

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia ke 11.6.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Pablo Carrera Espanja 201,3 (583), 2) Jitu Rai Intia 199,4 (583), 3) Pavlo Korostilov Ukraina 178,4 (582), 4) Atallah Alanazi Saudi-Arabia 156,6 (584), 5) Vladimir Gontsharov Venäjä 137,0 (586), 6) Pu Qifeng Kiina 115,8 (584), 7) Prakash Nanjappa Intia 97,1 (584), 8) Ebrahim Barkhordari Iran 76,9 (582), … 88) Ari Huhtamäki Suomi 564, … 99) Karri Turunen Suomi 557.

Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls + finaali: 1) Sabrina Sena Italia 455,7 (586), 2) Petra Zublasing Italia 454,5 (587), 3) Chen Dongqi Kiina 443,7 (585), 4) Snjezana Pejcic Kroatia 433,0 (584), 5) Laurence Brize Ranska 420,6 (588), 6) Natalia Kalnish Ukraina 410,4 (592/ME), 7) Alexis Martinez Meksiko 398,2 (584), 8) Petra Lustenberger Sveitsi 396,4 (584), … 47) Katarina Långström Suomi 574, … 61) Marjo Yli-Kiikka Suomi 570.

Naisten skeet 75 kiekkoa + finaali
Peruskilpailu: 1) Kimberly Rhode Yhdysvallat 74 (sivuaa ME:tä), 2) Aleksandra Jarmolinska Puola 74 (sivuaa ME:tä), 3) Albina Shakirova Venäjä 74 (sivuaa ME:tä), 4) Diana Bacosi Italia 73, 5) Haley Dunn Yhdysvallat 72/uusinta 3, 6) Brandy Drozo Yhdysvallat 72/3, 7) Sutiya Jiewchaloemmit Thaimaa 72/2, … 11) Marjut Heinonen Suomi 70.

Semifinaali: 1) Rhode 15, 2) Drozo 15, 3) Shakirova 13, 4) Dunn 13, 5) Bacosi 12, Jarmolinska 12.
Pronssimitaliottelu: Haley Dunn Yhdysvallat – Albina Shakirova Venäjä 15-11
Kultamitaliottelu: Kimberly Rhode Yhdysvallat – Brandy Drozo Yhdysvallat 16-16/uusinta 6-4

Miesten skeet tilanne 50/125 kiekkoa: 1) yksitoista ampujaa 50, … 17) Marko Kemppainen Suomi 49, … 84) Tommi Takanen Suomi 45, … 88) Lauri Leskinen Suomi 45. Mqs-ampujat: Miikka Peltonen 43, Oskari Kössi 43.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Cristian Frimanille paikka nuorten olympialaisiin

Cristian Friman kuvattuna toukokuun lopussa haulikkoammunnan parissa, kun ESF vietti kauden päätösjuhlaa. Kuva: Lassi Palo

Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) on myöntänyt kivääriampuja Cristian Frimanille paikan elokuussa järjestettäviin nuorten olympialaisiin.

Youth Olympic Games (YOG) järjestetään Kiinan Nanjingissa 16.-28. elokuuta. Ampumaurheilu on yksi YOG:n 28 lajista. YOG järjestetään nyt toisen kerran. Ensimmäisen kerran tapahtuma pidettiin Singaporessa 2010. Suomea edusti ampumaurheilussa tuolloin Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka, joka sijoittui ilmakiväärissä yhdeksänneksi.

Ampumaurheiluliitto haki kiintiöpaikkaa YOG-kisoihin, joka sille nyt myönnettiin. Esbo Skytteföreningenin (ESF) Cristian Friman on 14-vuotias kivääriampuja, joka kilpaili poikien sarjassa ilma-aseiden EM-kilpailuissa maaliskuussa Moskovassa. Hän kilpailee Kiinan YOG:ssa ilmakiväärissä.

Friman kuuli YOG-uutisen, kun oli puuhaamassa perheensä mökillä.

– Tämä on tosi suuri kunnia – päästä edustamaan Suomea. En edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, vaan olin unohtanut koko YOG:n, kun luulin, ettei paikkoja enää saa. Tähtäsin jo syyskuussa järjestettäviin Granadan MM-kilpailuihin, mutta nyt YOG menee niiden edelle, Friman sanoi.

Friman on tyytyväinen, että hän on nyt saanut kansainvälistä kilpailukokemusta EM-Moskovan lisäksi Saksan Suhlissa äskettäin järjestetystä ISSF:n Junior cupista.

– Minun on nyt näytettävä Kiinassa, mihin suomalainen pystyy. Odotan hyvää kilpailua, ja tärkeintä on tulos.

Tero Rantonen ykkönen Compak sportingin Estonia GP:ssä

Tero Rantonen voitti Compak sportingin Estonia GP:n open-sarjan tuloksella 185/200. Oulun Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Rantonen kukisti toiseksi tulleen ranskalaisen Cedric Bedetin kahdella kiekolla.

Viime vuoden ranking-voittaja Rantosen kausi lähti näin käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Estonia GP järjestettiin toukokuun lopussa Tallinnassa.

Roope Tapper (SSG) voitti juniorisarjan tuloksella 175/200. Veteraanisarjan paras oli RS:n Rune Lindström tuloksella 172. Superveteraanien korkeimmalle pallille nousi SSG:n Martti Paananen tuloksella 152. Naisissa SA:n Saija Hautaoja oli neljäs tuloksella 156.

Compak sportingin Grand Prix of Estonia järjestettiin nyt toista kertaa. Edellisen kerran GP oli Tallinnassa vuonna 2009. Järjestelyt olivat tälläkin kertaa huippuluokkaa ja radat mielenkiintoiset sekä haastavat.

Tallinnan GP:ssä oli mukana 123 kilpailijaa. Suomalaisia oli mukana 25.

*Kaikki tulokset http://www.fitasc.com/ tai http://www.fitasctallinn.eu/scratch/scratch.php?id=59

Teksti: Juha Kytömaa

Kansallisessa trapissa seitsemän Suomen ennätystä

Viikonvaihteessa Heinolassa ammutuissa kansallisen trapin SM-kilpailuissa tehtiin seitsemän uutta Suomen ennätystä.

Ne tekivät:
Y20: Tomi Lampola OSU 70/75
Y17: Vili Kopra OSU 68/75
Y15: Teemu Ruutana LäSA 67/75
Y20: joukkue OSU 196
Y50: Timo Nissilä RMY ja Petri Palo SSG 73/75
Y60: Matti Honkaharju RMY ja Juhani Manninen KMY 69/75 sivuaa SE
Y50: joukkue RMY 200

Tulokset löytyvät täältä. Kilpailun järjestäjä oli Heinolan Ampujat.

Münchenin maailmancup: Jaakko Björkbacka pienoiskiväärin makuuasennon kisassa 56:s

Katarina Långström seviytyi pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnasta varsinaiseen keskiviikon kilpailuun. Sekö sai valokuvaajat liikkeelle? Kuvat: Matti Erkkilä
Jaakko Björkbacka maailmancupissa.

Jaakko Björkbacka harmitteli sitä, että ”keskikymppejä jäi uupumaan paljon”, kun hän oli sijoittunut 56:nneksi pienoiskiväärin makuun kisassa tiistain maailmancupissa. Katarina Långström ja Marjo Yli-Kiikka selvittivät tiensä pienoiskiväärin 3×20 ls karsinnasta keskiviikon varsinaiseen kilpailuun.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup jatkui kiivaaseen tahtiinsa tiistaina Saksan Münchenissä. Lehtimäen Ampujia edustava Jaakko Björkbacka kilpaili miesten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa, ja Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening) ja Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) osallistuivat naisten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun karsintaan.

Björkbacka oli suomalaiskolmikosta ainoa, joka selvitti tiensä maanantain karsinnasta varsinaiseen kilpailuun tuloksellaan 621,3. Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) ampui tuloksen 616,4 ja Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura) 614,4.

Björkbacka tähtäsi tiistain peruskilpailussa 619,6 pistettä ja sijoittui 56:nneksi. Hänen sarjansa olivat viimeistä sarjaa lukuun ottamatta tasaiset: 103,1+103,4+104,0+103,5+103,9+101,7.

– ”Normisettiä” tänäänkin. Keli oli hyvä, hän sanoi ja harmitteli sitä, että ”paljon jäi keskikymppejä uupumaan”.

– Näissä karkeloissa kun ei pelkillä kympeillä pärjätä.

Hän ampui toukokuussa lajin uuden SE:n 627,3. Finaaliraja oli nyt 625,8. Pohjoismaiden värit olivat finaalissa vahvasti edustettuina, sillä kahdeksan parhaan joukossa oli kaksi norjalaista ja yksi tanskalainen, ja kolmentoista parhaan joukossa oli kaikkiaan kuusi pohjoismaalaista.

Kiinalaiset ottivat kaksoisvoiton, kun Zhao Shengbo voitti Liu Gangin 0,4 pisteen erolla.

Långström ja Yli-Kiikka pääsivät 50m pienoiskiväärin 3×20 ls karsinnasta keskiviikkona käytävään varsinaiseen kisaan. Långströmin tulos oli 574 (polvi 189, makuu 197, pysty 188), ja Yli-Kiikka teki tuloksen 573 (189+196+188).

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia ti 10.6.

Miesten 50m pienoiskivääri makuu 60 ls + finaali: 1) Zhao Shengbo Kiina 208,9 (627,1), 2) Liu Gang Kiina 208,5 (627,4), 3) Henri Junghänel Saksa 187,6 (626,4), 4) Matthew Emmons Yhdysvallat 165,8 (626,9), 5) Odd Arne Brekne Norja 145,0 (629,0), 6) Warren Potent Australia 123,9 (625,8), 7) Ole Kristian Bryhn Norja 102,4 (626,0), 8) Steffen Olsen Tanska 80,5 (626,4), … 56) Jaakko Björkbacka Suomi 619,6.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Münchenin maailmancup: Simo Köylinen ja Sami Ritsilä jatkavat hyvillä mielin EM-kisoihin

Maailmancupissa Suomea edustaneet "tuplatrapparit" Juuso Ikävalko (vas.), Sami Ritsilä ja Simo Köylinen on nimetty myös Suomen EM-joukkueeseen. Kuva: Matti Erkkilä

Simo Köylinen ja Sami Ritsilä olivat hyväntuulisia maanantain Münchenin maailmancupin jälkeen. Köylinen rikkoi 137 kiekkoa, ja Ritsilä teki kauden parhaan tuloksensa (135). He lähtevät hyvin fiiliksin ensi viikolla Unkarissa alkaviin haulikkolajien EM-kilpailuihin.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup jatkui maanantaina Saksan Münchenissä. Päivän ohjelmassa oli kolme finaalia: miesten 50m ja naisten 25m pistooli sekä miesten kaksoistrap.

Kaksoistrapissa oli mukana kolme suomalaista. He olivat Juuso Ikävalko (Pieksämäen Seudun Ampujat) sekä Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustavat Simo Köylinen ja Sami Ritsilä.

Vastikään Suomen ennätyksen 141 tehnyt Köylinen rikkoi nyt 137 kiekkoa (28+26+27+26+30) ja oli kisassa 27:s.

– Kisasta ei kovin iloinen voi olla, koska se ei mennyt niin kuin sen olisi pitänyt. Ehkä siinä oli liikaa yliyrittämistä, joka nakersi tuloksesta noin viisi kiekkoa, Köylinen mietti.

– Harjoitukset menivät täällä Saksassa hyvin viimeksi kuluneiden parin viikon ajan. Halusin ehkä siksi paremman tuloksen. Eka ja vika sarja olivat helppoa tekemistä. Eli ei tässä mitään syytä huoleen ole, kun EM-kilpailut alkavat ensi viikolla Unkarissa.

Haulikkolajien EM-kilpailut ovat 16.-27. kesäkuuta Unkarin Sarlóspusztassa. Köylinen, Ritsilä ja Ikävalko on nimetty Suomen joukkueeseen. Ikävalko, 19, kilpailee poikien sarjassa. Miesten kaksoistrap ammutaan kesäkuun 22. päivänä eli päivä Köylisen 37-vuotissynttäreiden jälkeen.

– Ammunta oli tänään teknisesti hyvää. Unkarissa täytyy vain muistaa olla yrittämättä liikaa, hän painotti.

Ritsilä puolestaan paukutti kauden parhaan tuloksensa eli 135 kiekkoa (29+25+28+26+27) ja sijoittui 39:nneksi.

– Tasaisuutta saisi olla enemmän. Kun nuo 25:n ja 26:n sarjat olisivat 27 ja 28, niin tilanne olisi parempi. Minulle selvisi täällä muutamia juttuja, jotka auttavat EM-Unkarissa. Tekeminen on hanskassa, Ritsilä sanoi.

Köylinen ja Ritsilä hämmästelivät maailmancupin tasoa, sillä entinen maailmanennätystulos oli nyt finaaliraja (146). Ison-Britannian Tim Kneale näytti muille mallia ja teki peruskilpailussa uuden ME:n 148.

– Ei tällaisia kisoja ole aikaisemmin ollut – eikä tule ehkä pitkään aikaan, suomalaiset sanoivat.

Kneale oli ennen tätä päivää sijoittunut parhaimmillaan kymmenenneksi kansainvälisissä arvokilpailuissa tai maailmancupeissa. Münchenissä hän sijoittui lopulta neljänneksi. Slovakian Hubert Adrzej Olejnik voitti ensimmäisen kerran urallaan maailmancupin.

Ikävalkon tulos 125 (26+25+22+22+28) oikeutti 52. sijaan.

Naisten 25m pistoolissa Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) sijoittui 49:nneksi tuloksellaan 568 (284+284). Lehtimäen Ampujien Anette Källi oli 92:s. Hänen tuloksensa oli 529 (280+249).

Miesten 50m pistoolissa maailmancupin ensikertalainen Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura) ampui sunnuntain karsinnassa tuloksen 535. Varsinaisessa kilpailussa hän tähtäsi 524 pistettä (88+85+89+88+86+88) ja sijoittui 70:nneksi. Finaaliraja oli 561. Voitto meni Japanin kokeneelle ja menestyneelle Tomoyuki Matsudalle.

Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat) ja Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) osallistuivat miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon karsintaan. Björkbacka selvitti tiensä varsinaiseen kilpailuun tuloksellaan 621,3. Sen sijaan Kurjen ja Aution tulokset eivät riittäneet tiistaina käytävään kisaan. Kurjen pisteet olivat 616,4 ja Aution 614,4.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia ma 9.6.

Miesten kaksoistrap 150 kiekkoa + finaali
Peruskilpailu: 1) Tim Kneale Iso-Britannia 148 (ME), 2) Jeffrey Holguin Yhdysvallat 147, 3) Vasili Mosin Venäjä 147, 4) Wang Hao Kiina 146, 5) Hubert Adrzej Olejnik Slovakia 146, 6) Walton Eller Yhdysvallat 146, … 27) Simo Köylinen Suomi 137, … 39) Sami Ritsilä Suomi 135, … 52) Juuso Ikävalko Suomi 125.

Semifinaali: 1) Olejnik 29/uusinta 2, 2) Eller 29/2, 3) Kneale 29/1, 4) Holguin 28/18, 5) Mosin 28/17, 6) Wang 27.
Pronssimitaliottelu: Jeffrey Holguin Yhdysvallat – Tim Kneale Iso-Britannia 28-26
Kultamitaliottelu: Hubert Adrzej Olejnik Slovakia – Walton Eller Yhdysvallat 29-28

Miesten 50m pistooli 60 ls + finaali: 1) Tomoyuki Matsuda Japani 183,8 (561), 2) Wang Zhiwei Kiina 181,8 (571), 3) Pablo Carrera Espanja 172,8 (571), 4) Damir Mikec Serbia 151,8 (571), 5) Vladimir Isakov Venäjä 131,2 (566), 6) Yusuf Dikec Turkki 110,0 (563), 7) Pang Wei Kiina 91,3 (568), 8) Oleg Omeltshuk Ukraina 71,9 (564), … 70) Karri Turunen Suomi 524.

Naisten 25m pistooli 60 ls + finaali
Peruskilpailu: 1) Zhang Jingjing Kiina 591, 2) Celine Goberville Ranska 588, 3) Munkhbayar Dorsjuren Saksa 588, 4) Heidi Diethelm Gerber Sveitsi 585, 5) Gundegmaa Otryad Mongolia 584, 6) Chen Ying Kiina 584, 7) Sonia Franquet Espanja 584, 8) Anisa Sayyed Intia 584, … 49) Ritva Karri Suomi 568, … 92) Anette Källi Suomi 529.

Semifinaali: 1) Otryad 21, 2) Dorsjuren 17, 3) Zhang 16, 4) Chen 15/uusinta 3+3, 5) Diethelm Gerber 15/3+2, 6) Franquet 14, 7) Goberville 13, 8) Sayyed 13.
Pronssimitaliottelu: Zhang Jingjing Kiina – Chen Ying Kiina 8-2
Kultamitaliottelu: Gundegmaa Otryad Mongolia – Munkhbayar Dorsjuren Saksa 8-0

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Matin kisoissa tehtiin viisi Suomen ennätystä

Saana Tattari teki kaksi uutta SE:tä Matin kisoissa MIkkelissä.

Mikkelissä viikonvaihteessa järjestetyissä 43. Matin kisoissa tehtiin viisi uutta Suomen ennätystä. Ne tekivät Saana Tattari, Juha Rutonen, Aleksi Leppä ja Juhani Ahola.

Uudet Suomen ennätykset kirjattiin seuraavasti:
50m kivääri 3×20 ls sarja N20: Saana Tattari NoSA 438,7 FSE
50m kivääri makuu 60 ls sarja Y: Juha Rutonen 207,4 FSE
50m kivääri makuu 60 ls sarja N20: Saana Tattari NoSA 617,8 SE
50m kivääri makuu 60 ls sarja Y20: Aleksi Leppä HAS 206,1 FSE
50m kivääri makuu 60 ls sarja Y75: Juhani Ahola KSA 579 SE

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä voitti Y20-sarjan pienoiskiväärin makuukilpailun. Hän ampui peruskilpailussa hyvän 617,2 pistettä ja finaalissa uudeksi Suomen ennätykseksi tuloksen 206,1.

– Peruskilpailu oli hyvää ammuntaa, mutta sinne lipsahti muutama ysi. Tulos oli ihan ok. Finaali meni hyvin. Siinä oli hyviä kymppejä, ja asento oli hyvän tuntuinen, Leppä kertoi.

Sodankyläläinen mutta Haminan Ampumaseuraa edustava Juha Rutonen voitti Y-sarjan pienoiskiväärin makuukilpailun finaalin Suomen ennätystuloksella 207,4. Peruskilpailun voitto tuli tuloksella 589.

– Peruskilpailun alku oli hankala. En meinannut löytää hyvää asentoa, mutta sitten asento loksahti ”kohilleen”, Rutonen sanoi.

– Finaali osui hyvin keskelle, kertoi omaa finaalin Suomen ennätystään 0,2 pistettä parantanut Rutonen.

43. Matin kisat
7.-8.6. Mikkeli

Tuloksia

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N: 1) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 589, 2) Pia Vänninen MA 579, 3) Laura Määttänen KontU 574.

50m kivääri 40 ls, makuu sarja N16: 1) Jonna Mauno KuusA 390, 2) Suvi Petäjäsaari MyA 383, 3) Armi Häkkinen PAS 382, 4) Jenna Kuisma PAS 379, 5) Emmi Pekkanen KuusA 376.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N18: 1) Sanna Lager KA 588, 2) Iida Okkonen MA 580, 3) Tiia Mauno KuusA 574 22x, 4) Satu Korhola MA 574 18x.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N20: 1) Saana Tattari NoSA 617,8 SE, 2) Katariina Laine HlAS 612,9 , 3) Inka Havukainen KitA 608,9 , 4) Jasmin Mattila SodA 608,0 , 5) Henna Viljanen PAS 606,4 , 6) Mira Ojanen PuKu 301,7 , 7) Saana Peltonen KeuSA.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N50: 1) Tiina Ylä-Outinen KuusA 555, 2) Minna Parkko KuusA 552, 3) Eila Väisänen MyA 550.

50m kivääri 60 ls, makuu + finaali, sarja Y: 1) Juha Rutonen HAS 207,4 FSE (589), 2) Tero Hovila SaSA 205,3 (584), 3) Olli Hahl MA 183,6 (588), 4) Marko Tanskanen JA 162,7 (582) 5) Toni Matilainen PiekSA 140,9 (588), 6) Heikki Ranne SäSa 117,9 (586), 7) Jouni Jokinen KuusA 98,1 (584), 8) Mika Varjo  MA 76,5 (583), 9) Janne Vartiainen MA 581, 10) Mikko Mattila MyA 580 27x, 11) Visa Villa MyA 580 23x, 12) Antti Puhakka HAS 578, 13) Antti Kajan HlAS 576, 14) Niko Matilainen PiekSA 575, 15) Juho Ylönen PiekSA 555.

50m kivääri 40 ls, makuu sarja Y16: 1) Christian Friman ESF 382, 2) Tomi Nopanen HAS 381 15x, 3) Sami Heiskanen PiekSA 381 9x, 4) Juha Ranta PAS 365.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja Y18: 1) Mika Piipponen KuusA 584, 2) Aatu Rahikainen MA 580, 3) Juho Lähetkangas HaaAs 577, 4) Janne Härkänen MA 576, 5) Björn Friman ESF 550.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja Y20 finaali: 1) Aleksi Leppä HAS 206,1 FSE, 2) Aleksi Jarva PAS 204,7 , 3) Joni Stenström RS 184,0 , 4) Roope Pohjoisaho KuusA 158,9 , 5) Matias Kiuru PAS 138,8 , 6) Jone Lång KaA 119,5 , 7) Juho Katajamaa NoSA 99,1 , 8) Taneli Ripatti MA 78,9.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja Y50: 1) Vesa Nissinen HVA 584, 2) Jari Lehtinen KSA 583, 3) Pertti Sinkko KAS 571, 4) Ari Karhu KuusA 566, 5) Jouko Valtonen KuusA 564, 6) Marko Matilainen PiekSA 563 15x, 7) Hannu Yläoutinen LuuA 563 12x, 8) Rauno Nopanen HAS 556, 9) Heikki Pääkkönen KAMS 553, 10) Matti Venäläinen MyA 533.

50m Kkivääri 60 ls, makuu sarja Y60: 1) Kalle Leskinen KontU 587, 2) Jouko Forste'n SäSa 580, 3) Esko Ranta PAS 569, 4) Göran Labbas MyA 566, 5) Esko Törölä PAS 554.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja Y70: 1) Kauko Kaartinen RS 587, 2) Mauri Heino KAS 573, 3) Tapani Nousiainen KarttA 571, 4) Markku Puhakainen MA 565.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja Y75: 1) Juhani Ahola KSA 579 SE, 2) Juhani Sipilä SMY 559, 3) Matti Hietikko KSA 553, 4) Risto Nousiainen VarVi 541.

50m kivääri 20 ls, makuu sarja 12T: 1) Essi Heiskanen PiekSA 196, 2) Mika Viljakainen MA 191, 3) Luukas Koota ESF 190 6x, 4) Otto Rahikainen MA 190 4x, 5) Arttu Vaittinen KitA 189, 6) Santra Mauno KuusA 185, 7) Ekku Korhola MA 184, 8) Joel Palmgren MA 182, 9) Niko Okkonen MA 167.

50m kivääri 30 ls, makuu sarja 14T: 1) Matti Korhola MA 273, 2) Severi Mauno KuusA 270, 3) Ville Hänninen MA 261 6x, 4) Pinja Tolonen PiekSA 261 4x, 5) Mikko Lintunen MA 118.

50m kivääri 3×20 ls sarja N: 1) Riikka Parviainen SMAS 575, 2) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 573, 3) Pia Vänninen MA 540, 4) Laura Määttänen KontU 536, 5) Indré Zliobaité ESF 513.

50m kivääri 3×20 ls sarja N16: 1) Jenna Kuisma PAS 557, 2) Armi Häkkinen PAS 555, 3) Emmi Pekkanen KuusA 525.

50m kivääri 3×20 ls sarja N18: 1) Sanna Lager KA 567, 2) Tiia Mauno KuusA 557, 3) Satu Korhola MA 554.

50m kivääri 3×20 ls sarja N20 + Finaali: 1) Saana Tattari NoSA 438,7 FSE (572), 2) Katariina Laine HlAS 438,5 (558), 3) Saana Peltonen KeuSA 426,2 (548), 4) Anna-Maria Siivonen RSA 416,2 (570), 5) Inka Havukainen KitA 405,3 (561), 6) Henna Viljanen PAS 396,8 (570), 7) Emmi Hyrkäs Hahlo 380,3 (561), 8) Jasmin Mattila SodA 371,9 (548), 9) Mira Ojanen PuKu 538.

50m kivääri 3×20 ls sarja N50: 1) Eila Väisänen MyA 526, 2) Minna Parkko KuusA 477.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y16: 1) Christian Friman ESF 555, 2) Tomi Nopanen HAS 551, 3) Sami Heiskanen PiekSA 543.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y18: 1) Mika Varjo MA 570, 2) Jone Lång KaA 556, 3) Juho Lähetkangas HaaAs 555, 4) Björn Friman ESF 551, 5) Mika Piipponen KuusA 549, 6) Roope Pohjoisaho KuusA 528.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y50: 1) Jari Lehtinen KSA 558, 2) Ari Karhu KuusA 525, 3) Pertti Sinkko KAS 517, 4) Heikki Pääkkönen KAMS 485.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y60: 1) Kalle Leskinen KontU 561, 2) Mikko Mattila MyA 558, 3) Heikki Ranne SäSa 534, 4) Esko Ranta PAS 524, 5) Esko Törölä PAS 523.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y70: 1) Kauko Kaartinen RS 532, 2) Tapani Nousiainen KarttA 527, 3) Mauri Heino KAS 522.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y75: 1) Risto Nousiainen VarVi 467.

50m kivääri 3×40 ls sarja Y + finaali: 1) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 446,4 (1141), 2) Tero Hovila SaSA 445,9 (1141), 3) Olli Hahl MA 432,3 (1128), 4) Juha Rutonen HAS 419,2 (1160), 5) Toni Matilainen PiekSA 406,4 (1118), 6) Jouni Jokinen KuusA 390,6 (1125), 7) Antti Kajan HlAS 380,8 (1123),  8) Niko Matilainen PiekSA 370,9 (1086), 9) Juho Ylönen PiekSA 1046.

50m kivääri 3×40 ls sarja Y20 finaali: 1) Joni Stenström RS 452,3 , 2) Aleksi Leppä HAS 448,3 , 3) Cristian Friman ESF 438,1 ,4) Mika Varjo MA 425,9 , 5) Aleksi Jarva PAS 414,6 , 6) Björn Friman ESF 391,6 , 7) Juho Katajamaa NoSA 375,8 , 8) Matias Kiuru PAS 338,6

50m pistooli sarja N: 1) Kirsti Kaaro KAS 513, 2) Heli Niemi IkA 486.

50m pistooli sarja Y: 1) Rauno Hartikainen HVA 521, 2) Tomi Lempiäinen P-HA 517, 3) Lars-Christian Schauman P-HA
498, 4) Aleksi Bruun SMAS 493, 5) Vesa Kemppi KSA 491, 6) Kimmo Loponen K-UAS 482, 7) Otto Suuronen MA 479.

50m pistooli sarja Y50: 1) Antti Pesonen LAS 527, 2) Tauno Matilainen PA 501, 3) Pekka Marttinen LievA 497, 4) Kari Laitinen Kalske 488, 5) Tero Laukkarinen Kalske 486, 6) Jouko Lehikoinen ESA 470, 7) Tuomo Hokkanen LievA 212 DNF.

50m pistooli sarja Y60: 1) Heino Pitkäkangas KaHa 517, 2) Arvo Tuovila JuvA 502 6x, 3) Markku Rytkölä KaHa 502 6x, 4) Martti Luukka Kalske 434.

50m pistooli sarja Y70: 1) Antti Weijo LuhA 467.

25m pienoispistooli 60 ls sarja Y50: 1) Kari Laitinen Kalske 554, 2) Ari Hyvönen KuusA 529, 3) Jari Laaksonen JSA 524, 4) Tauno Matilainen PA 513, 5) Jouko Lehikoinen ESA 512.

25m pienoispistooli 60 ls sarja Y60: 1) Heino Pitkäkangas KaHa 562, 2) Jorma Åsbacka MA 542, 3) Martti Luukka Kalske 514.

25m pienoispistooli 20 ls sarja 12T: 1) Aino Rytkönen MA 172, 2) Niko Okkonen MA 170, 3) Ekku Korhola MA 163, 4) Joel Palmgren MA 147.

25m pienoispistooli 30 ls sarja 14T: 1) Mikko Lintunen MA 227, 2) Matti Heiskanen PiekSA 198, 3) Matti Korhola MA 98.

25m isopistooli sarja Y: 1) Teemu Lahti LAS 582, 2) Ari Meinander LAS 579, 3) Marko Talvitie LehA 566, 4) Kari Eskola KuusA 554, 5) Otto Suuronen MA 550, 6) Aleksi Pirttimäki SsA 546, 7) Lars-Christian Schauman P-HA 542, 8) Tapio Hyppänen USMS 526, 9) Tomi Lempiäinen P-HA 524, 10) Juha Toivola HyMAS 521, 11) Sami Haume NoSA 512.

25m isopistooli sarja Y50: 1) Sauli Kosonen PSA 539/47, 2) Hannu Räsänen KSA 539/44.

25m isopistooli sarja Y60: 1) Reino Jauhiainen KontU 555, 2) Jorma Åsbacka MA 547.

25m isopistooli sarja Y70: 1) Olavi Ylistö MuurY 470.

25m vakiopistooli sarja N: 1) Kirsti Kaaro KAS 539, 2) Olga Wolkoff ESA 529, 3) Heli Mäkelä KAS 425.

25m vakiopistooli sarja N18: 1) Sandra Toivonen PAS 495, 2) Julia Palmgren MA 485.

25m vakiopistooli sarja N50: 1) Sirkka Ylistö MuurY 502.

25m vakiopistooli sarja Y: 1) Teemu Lahti LAS 564, 2) Marko Talvitie LehA 552, 3) Ari Meinander LAS 551, 4) Tomi Lempiäinen P-HA 543, 5) Juha Toivola HyMAS 535, 6) Kari Eskola KuusA 509 7x, 7) Tapio Hyppänen USMS 509 4x, 8) Lars-Christian Schauman P-HA 505.

25m vakiopistooli sarja Y20: 1) Aleksi Pirttimäki SsA 537, 2) Otto Suuronen MA 528.

25m vakiopistooli sarja Y50: 1) Hannu Räsänen KSA 541, 2) Sauli Kosonen PSA 529, 3) Antti Pesonen LAS 527, 4) Tauno Matilainen PA 487.

25m vakiopistooli sarja Y60: 1) Jorma Åsbacka MA 537, 2) Reino Jauhiainen KontU 519.

25m vakiopistooli sarja Y70: 1) Olavi Ylistö MuurY 448.

25m urheilupistooli 60 ls sarja N: 1) Sari Björnholm PAS 580, 2) Kirsti Kaaro KAS 558, 3) Olga Wolkoff ESA 557, 4) Elina Silver TSA 531, 5) Heli Niemi IkA 519, 6) Heli Mäkelä KAS 494.

25m urheilupistooli 40 ls sarja N16: 1) Julia Palmgren MA 353.

25m urheilupistooli 60 ls sarja N18: 1) Sandra Toivonen PAS 533, 2) Essi Kuisma PAS 503.

25m urheilupistooli 60 ls sarja N50: 1) Sirkka Ylistö MuurY 522.

25m urheilupistooli 60 ls sarja Y: 1) Ari Meinander LAS 563, 2) Tomi Lempiäinen P-HA 561, 3) Sami Haume NoSA 548, 4) Timo Tulokas KAS 539.

25m urheilupistooli 60 ls sarja Y20: 1) Aleksi Pirttimäki SsA 554, 2) Atte Romo MA 502.

10m ilmakivääri 40 ls sarja N: 1) Saana Peltonen KeuSA 395, 2) Laine Katariina HlAS 393 29x, 3) Henna Viljanen PAS 393 23x, 4) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 390, 5) Saana Tattari NoSA 388, 6) Jasmin Mattila SodA 385, 7) Armi Häkkinen PAS 381, 8) Susanna Nylander HlAS 372.

10m ilmakivääri 60 ls sarja Y: 1) Aleksi Leppä HAS 597, 2) Joni Stenström RS 590, 3) Juha Rutonen HAS 586, 4) Olli Hahl MA 585, 5) Aleksi Jarva PAS 584, 6) Antti Räsänen JA 582, 7) Aleksei Ivanov DOSAAF 536, 8) Tommy Höglund PAS 512.

10m ilmapistooli 40 ls sarja N: 1) Elina Silver TSA 376, 2) Sari Björnholm PAS 358 4x, 3) Heli Niemi IkA 358 2x, 4) Olga Wolkoff ESA 355, 5) Julia Palmgren MA 352, 6) Anna Harju KAS 340.

10m ilmapistooli 60 ls sarja Y: 1) Rauno Hartikainen HVA 571, 2) Aleksei Vetochkin DOSAAF 557, 3) Sami Haume NoSA 552, 4) Nikita Ovcinnikov DOSAAF 547 5x, 5) Arvo Tuovila JuvA 547 4x, 6) Timo Tulokas KAS 542, 7) Aleksi Bruun SMAS 541, 8) Kimmo Loponen K-UAS 523.

P1 ilmapistooli SH1 sarja Y: 1) Juha Eronen RASSI 516.

R3 ilmakivääri SH1 makuu sarja Y: 1) Tapani Meriläinen JA 594.

R6 50m kivääri makuu sarja Y60: 1) Tapani Meriläinen JA 577.

R5 ilmakivääri SH2 makuu sarja Y: 1) Minna Leinonen KSA 600.

R9 50m kivääri SH2 makuu sarja Y: 1) Minna Leinonen KSA 592.