Tekijä: admin

Henri Sorvo lähinnä EM-finaalipaikkaa

Nuorten sarjassa kilpaillut Henri Sorvo päätti peruskilpailunsa puhtaaseen sarjaan ja finaaliuusintaan. Valmentaja Peeter Päkk saatteli Sorvoa rinta rottingilla.
Marko Kemppainen (vas.) ja Timo Laitinen ovat urakkansa suorittaneet – ja ihan kiitettävästi.

Suomi jäi ilman finaalipaikkaa Sarlòspusztassa Unkarissa päättyneissä haulikkolajien EM-kilpailuissa, mutta paras Pohjoismaa Suomi sentään oli.

Haulikkolajien EM-kilpailujen päätöspäivä toi Suomelle uusinta-ammunnan finaaliin. Nuorten sarjassa skeetiä ampunut luumäkeläinen Henri Sorvo päätti peruskilpailun puhtaaseen sarjaan, jolla oli kilpailun kolmanneksi paras. Vahinko vain, että saman tuloksen 117 ampui viisi muutakin juniorisarjalaista ja koko porukka joutui uusimaan semifinaalipaikasta pummista ulos systeemillä. Kaksi nuorta piti pudottaa ja toinen oli juuri Sorvo.

Uusinnassa ammutaan keskipallilta molemmista torneista yhtaikaisesti lähteviä kiekkoja. Sorvo pummasi ensimmäisestä parista toisen ja pääsi vielä toiseen satsiin. Kun siinäkin tuli yksi pummi, tie Luumäen juniorille nousi pystyyn.

Suomalaisurheilijoiden tapaan kisat jatkuivat tyyliin ”melkein, mutta ei ihan”. Näyttävämpi menestys on jatkuvasti kiekon tai kahden päässä.

Miesten skeet-joukkue sijoittui tasaisessa kilpailussa neljänneksi, kaksi kiekkoa pronssin vieneen Saksan perässä.

Marko Kemppainen ampui torstaina kahdesti 24 kiekkoa, mikä riitti yhden kiekon päähän uusintapaikasta finaaliin. Sijoitus oli yhdeksäs. ja tulos 121. Timo Laitinen jatkoi 24 kiekon linjalla, mikä toi lopulta 18:nnen sijan. Tommi Takanen ampui päätöspäivänä 23 ja 24, joilla tuli peruskilpailun 30:s sija.

Kaikesta huolimatta Suomi oli Pohjolan paras haulikkomaa: kolme skeet-ampujaa kymmenen joukossa, yksi 2-trapin ampuja eikä trapin ainoa edustaja Satu Mäkelä-Nummela kaukana ”aatelista” ollut, mutta 11:s.

 

En ampunu samaa

pummia kahdesti

– Kiekko lisää jokaiseen sarjaan, niin olisi tullut kohtuullinen tulos, tuumaili Timo Laitinen, kun skeet-ampujien kilpailun aikainen ”radiohiljaisuus” oli päättynyt.

Hän piti ammuntaansa hyvänä perustekemisenä ja sai oppiakin kisan aikana.

– Minkälaista oppia?

– En ampunu samaa pummia kahdesti. Se oli oppi.

 

Pyöreät ja litteät

kiekot karkasivat

Marko Kemppainen totesi, ettei hän oppinut kilpailusta mitään.

– En todellakaan.

– Minkälaiset kiekot pääsivät karkuun?

– Sellaset pyöreät ja litteät, halkaisijaltaan 11-senttiset ja normaaleilta lentoradoiltaan!

 

Vaikeuksien kautta

kohtuutulokseen

– Vaikeuksien kautta suorituksesta tuli kohtalaisen ja tyydyttävän välimuoto, analysoi Tommi Takanen ammuntaansa EM-kisoissa.

– Ei tähän tyytyväinen voi olla, mutta ei tullut romahdustakaan, tuumasi ensi kertaa arvokisoissa ampunut Tommi Takanen Miehikkälästä.

Oikean jalan murtuman vuoksi kolmen viikon ampumattomuusjakso pudotti äskettäin Saksan maailmancupin tuloksen 110 kiekkoon, mutta huhtikuussa USA:n mc:ssa oli tullut 7:s sija ja 122 kiekon saalis, mikä antoi luottamusta kaudelle.

Kauden toiseksi paras tulos, ja vielä arvokilpailussa saavutettuna, alkoi pikkuhiljaa tyydyttääkin Takasta.

 

On-asennosta potkua

– Laitoin aamulla päävirtakatkaisimen on-asentoon, kertoi keskiviikon tekemisistään komeasti naisten skeetissä yhdeksänneksi noussut Marjut Heinonen.

Edellisenä päivänä oli tullut vain kaksi 22 kiekon sarjaa, mutta niitä seurasi nyt täysi 25 kiekon tulos, mikä mahdollisti hyppäyksen tulosluettelossa.

– Tekeminen oli kyllä ihan samaa, sanoi Heinonen.

– Mutta aina se ottaa päähän, kun pääsee noin lähelle, harmitteli Heinonen kohtaloaan vielä miesten kilpailun päätöspäivänä.

Heinonen oli yhden kiekon päässä finaaliuusinnasta. Täysi päätössarja teki kuitenkin tuloksesta mukavan 69, josta Haapavedeltä kotoisin oleva, mutta Oulussa nykyisin asuva Heinonen oli ihan tyytyväinen.

 

Haulikkolajien EM-kilpailut, Sarlòspuszta, Unkari 26.6.

Miehet, skeet, peruskilpailu, 125 kiekkoa: 1) Riccardo Filippelli Italia 123, 2) Ralf  Buchheim Saksa 123, 3) Valeri Shomin Venäjä 123, 4) Luigi Lodde Italia 122+2, 5) Efthimios Mitas Kreikka 122+2, 6) Andreas Chasikos Kypros 122+2, 7) Tammaro Cassandro Italia 122+1, 8) Michael Gilligan Iso-Britannia 121, 9) Marko Kemppainen Suomi (24, 24, 25, 24, 24) 121, 10) Georgios Achilleos Kypros 121, …18) Timo Laitinen Suomi (23, 24, 24, 24, 24) 119, …30) Tommi Takanen Suomi (24, 23, 23, 23, 24) 117.

Semifinaali, 16 kiekkoa: 1) Mitas 15, 2) Lodde 13 /12+2, 3) Filippelli 13 / 12+1, 4) Shomin 13 / 11, 5) Buchheim 13 / 10, 6) Chasikos 13 / 9.

Pronssiottelu: Filippelli – Shomin 16 – 14.

Kultaottelu: Lodde – Mitas 13 – 11.

Joukkuekilpailu: 1) Italia (Riccardi Filippelli, Tammaro Cassandro,  Luigi Lodde) 367, 2) Kypros 362, 3) Saksa 359, 4) Suomi (Marko Kemppainen, Timo Laitinen, Tommi Takanen) 357, 5) Tshekki 355, 6) Ranska 353 (72), 7) Iso-Britannia 353 (69), 8) Kreikka 350, 9) Ruotsi 349 (70), 10) Slovakia 349 (68).

 

Pojat, skeet, peruskilpailu, 125 kiekkoa: 1) Matej Novota Tshekki 119, 2) Anatoli Fedorov Venäjä 118, 3) Nicolas Vasiliou Kypros 117+2, 4) Gabriele Rossetti Italia 117+2, 5) Sotiris  Antoniou Kypros 117+1+2, 6) Felix Haase Saksa 117+1+2, 7) Henri Sorvo Suomi (24, 23, 22, 23, 25) 117+1+1, 8) Salih Hafiz Turkki 117+0, 9)Stanley Baughan Iso-Britannia 116, 10) Ali Celer Turkki 115.

Semifinaali, 16 kiekkoa: 1) Haase 14, 2) Rossetti 13+4, 3) Antoniou 13+2, 4) Fedorov 11+9, 5) Novota 11/8, 6) Vasiliou 10.

Pronssiottelu: Antoniou – Fedorov 12 – 11.

Kultaottelu: Rossetti – Haase 13 – 11.

Joukkuekilpailu: 1) Kypros (Sotiris Antoniou, Nicolas Vasiliou, Stefanos Nikolaidis) 347, 2) Tshekki 346, 3) Saksa 341, 4) Italia 340, 5) Slovakia 333, 6) Iso-Britannia 330.

Lisää tuloksia täältä:

http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=EuropeanChampionshipShotgun20140616SarlospusztaHUN&AspxAutoDetectCookieSupport=1

Marko Kemppainen parantaa EM-skeetissä

Marko Kemppainen sai rauhoittua täysosumastaan kirjurin tehtävissä seuraavalle ryhmälle.
Tommi Takanen puhutteli norjalaista juryn jäsentä Per Moenia ammuntansa jälkeen. Kun kerran toinen tuomari näki palan, olisi toisenkin pitänyt nähdä.

Suomalaisten menestys Sarlòspusztan EM-radalla on jäänyt skeet-ampuja Marko Kemppaisen harteille. Kemppainen ampui keskiviikkona puhtaan sarjan ja on nyt joukon 11:s, kun kaksi sarjaa on vielä ampumatta. Ne ammutaan torstaina.

Marko Kemppainen kohensi asemiaan keskiviikkona ampumalla puhtaan sarjan päivän ainoalla kierroksella Sarlòspusztan EM-radalla Unkarissa. Tiistain avauksen jälkeen Kemppainen oli 19:s, mutta nousi nyt 11:nneksi, kun kolme sarjaa on ammuttu ja kaksi ampumatta.

Tynnyrin työ on Markolla kuitenkin edessään, sillä muutkin osaavat ampua. Venäjän Valeri Shomin on yksin kärjessä kolmella puhtaalla sarjalla. Yhden hudin on saanut aikaiseksi seitsemän ampujaa ja Markon tapaan kaksi ohilaukausta viisi miestä.

Kaikki on vielä kuitenkin auki. Torstaina ammutaan peruskilpailun kaksi viimeistä sarjaa ja vasta ne näyttävät ketkä kuusi pääsee jatkamaan semifinaaliin ja siinä selvitetään mitaliotteluparit.

Tunkua on myös seuraavilla sijoilla. Timo Laitinen nousi 24 kiekon tuloksellaan 24:nneksi, mutta samassa 71 kiekon kokonaissaaliissa luuraa seitsemän ampujaa.

Tommi Takanen ampui 23 kiekkoa ja on 36:ntena tuloksellaan 70, jossa on myös kymmenen muuta ampujaa.

Hudit eivät skeetissä kanna pitkälle.

Takanen joutui uusimaan yhden kiekkopareistaan sarjan lopussa, kun toinen tuomari näki kiekosta irronneen palan, mutta toinen ei. Päätuomari pani riidan halki ja antoi Takaselle uusinnan, mikä ei korjannut tilannetta Takasen haluamaan suuntaan. Nyt tuli selvä pummi toisesta kiekosta, mikä söi miestä vielä kisan jälkeen.

Miesten joukkuekilpailussa Suomi on kolmen sarjan jälkeen komeasti neljäntenä.

Poikien skeetissä Henri Sorvo rikkoi kolmannella kierroksella 22 kiekkoa ja hän on nyt 12:nnella sijalla välituloksissa.

Haulikkolajien EM-kilpailut, Sarlòspuszta, Unkari 25.6.

Miesten skeet, tilanne 75/125 kiekon jälkeen: 1) Valeri Shomin Venäjä 75, 2) Efthimios Mitas Kreikka 74, 3) Georgios Achilleos Kypros 74, 4) Andreas Chasikos Kypros 74, 5) Riccardo Filippelli Italia 74, 6) Ralf Buchheim Saksa 74, 7) Fabio Ramella Sveitsi 74, 8) Jesper Hansen Tanska 74, 9) Josef Erbschwendtner Itävalta 73, 10) Tom Beier Jensen Norja 73, 11) Marko Kemppainen Suomi (24, 24, 25) 73, …24 Timo Laitinen Suomi (23, 24, 24) 71, …36) Tommi Takanen Suomi (24, 23, 23) 70.

Miesten skeet, tilanne joukkuekilpailussa: 1) Italia 220, 2) Kypros 219, 3) Saksa 217, 4) Suomi 214, 5) Norja 213, 6) Iso-Britannia 212.

Poikien skeet, tilanne 76/125 kiekon jälkeen: 1) Gabriele Rossetti Italia 74, 2) Gerrit Wülpern Saksa 72, 3) Salih Hafiz Turkki 72, 4) Nicolas Vasilioiu Kypros, 72, 5) Matej Novota Tshekki 71, 6) Felix Haase Saksa 71, …12) Henri Sorvo Suomi (24, 23, 22) 69.

Poikien skeet, tilanne joukkuekilpailussa: 1) Saksa 210, 2) Italia 208, 3) Kypros 208.

Lisää tuloksia täältä:

http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=EuropeanChampionshipShotgun20140616SarlospusztaHUN&AspxAutoDetectCookieSupport=1

Marjut Heinonen täydellä sarjalla 9:nneksi

Marjut Heinonen nousi 25 kiekon päätössarjallaan EM-kisan yhdeksänneksi, aivan finaaliampujien kantaan.
Marjut Heinonen ja Heidi Hämäläinen päättivät oman kilpailunsa nousuvoittoisesti.

Naiset päättivät urakkansa Sarlòspusztan EM-kisoissa keskiviikkona skeetin finaaleihin. Euroopan parhaaksi skeet-ampujaksi julistautui Italian Chiara Cainero, joka peruskilpailussa oli neljäs, mutta voitti sekä semifinaalin että kultamitaliottelun.

 

Marjut Heinonen teki hienon nousun ammuttuaan täyden sarjan naisten skeetin päätteeksi. Sillä hän nousi kilpailun 9:nneksi ja kiekon päähän uusinnasta semifinaalipaikasta. Mutta. Avauspäivänä edelle päässyt naisleegio oli sen verran kova, että täysi sarjakaan ei aivan riittänyt kiilaamaan Heinosta finaalikamppailuun.

Nuorten puolella Heidi Hämäläinen nosti sijoitustaan muutaman pykälän nousujohteisella sarjallaan, jonka viimeinen sarja antoi 20 kiekkoa. Peruskilpailun nelonen Slovakian Veronika Sykorova oli pestä lopulta koko porukan. Kultaottelussa hän oli niskan päällä koko alkumatkan, mutta viimeisen ampumapaikan kaksi hutia päästivät Venäjän Alina Fazylzyanovan korkeimmalle pallille.

 

Haulikkolajien EM-kilpailut, Sarlòspuszta, Unkari 25.6.

Skeet naiset, peruskilpailu, 75 kiekkoa: 1) Danka Bartekova Slovakia 73, 2) Albina Shakirova Venäjä 72, 3) Veronique Girardet Ranska 71, 4) Panagiota Andreou Kypros 70+4, 5) Chiara Cainero Italia 70+4, 6) Therese Lundqvist Ruotsi 70+4, 7) Christine Wenzel Saksa 70+2, 8) Monika Stibrava Slovakia 70, 9) Marjut Heinonen Suomi (22, 22, 25) 69, 10) Andri Eleftheriou Kypros 69, 11) Amber Hill Iso-Britannia 69, 12) Libuse Jahodova Tshekki 69.

Semifinaali: 1) Cainero 15, 2) Girardet 14, 3) Bartekova 13, 4) Andreou 13, 5) Lundqvist 12, 6) Shakirova 12.

Pronssiottelu: Bartekova – Andreou 15 – 14.

Kultaottelu: Cainero – Girardet 15 – 14.

Joukkuekilpailu, naiset: 1) Slovakia (Danka Bartekova, Monika Stibrava, Andrea Stranovska) 208, 2) Italia 207, 3) Iso-Britannia 204.

 

Skeet, tytöt, peruskilpailu 75 kiekkoa: 1) Victoria Ostapets Venäjä 68, 2) Chiara di Marziantonio Italia 67, 3) Alina Fazylzyanova Venäjä 66, 4) Veronika Sykorova Slovakia 66, 5) Veronika Milcheva Ukraina 64+2, 6) Kerime Dokuzlar Turkki 64+2, 7) Barbora Sumova Tshekki 64, …19) Heidi Hämäläinen Suomi (17, 18, 20) 55.

Semifinaali: 1) Sykorova 13, 2) Fazylzyanova 12, 3) di Marziantonio 11, 4) Ostapets 9, 5) Milcheva 8, 6) Dokuzlar 5.

Pronssiottelu: Ostapets – di Marziantonio 14 – 13.

Kultaottelu: Fazylzyanova – Sykorova 12 – 11.

Joukkuekilpailu, tytöt: 1) Venäjä (Victoria Ostapets, Alina Fazylzyanova, Jekaterina Ponedelnikova) 192 juniorien maailmanennätys, 2) Ukraina 186, 3) Tshekki 182.

Lisää tuloksia täältä:

 

Kiväärimies Peter Sidi haulikkoradalla

Kun kävelin Krieghoffin esittely ja huoltomyyntipisteen ohi täytyi hieraista oikein silmiä, että näinkö oikein. Kun astelin lähemmäs totesin nähneeni aivan oikein. Siellä haulikkoja katseli moninkertainen kivääriammunnan Euroopan mestari Unkarin Peter Sidi.

– Kun kisat ovat lähes kotikaupungissani, niin tottakait tulin katsomaan. Ei haulikkoammunta ole minulle mitenkään vierasta. Ammun itsekin kaksoistrapia tosin vain näin kansallisella tasolla, mutta vain harrastuksena ja huvikseni. En harjoittele sitä sen kummemmin ja se riittää minulle, kun saan välillä kilpailla muullakin kuin kiväärillä, kertoi Sidi.

– Jos harjoittelisin, nousisi taso kyllä nykyisestä huomattavasti. Paras tulokseni on tähän mennessä ollut vain 115 ja olen ollut se kolmas lenkki seurajoukkueessamme, joka voitti maamme mestaruuden, selvitti selvästi ylpeänä menestyksestään, kiväärin erikoismies Peter Sidi.

Ase-esittelystä hän siirtyi sitten katsomaan "tuplan" finaalia, jossa hän vilkaasti keskusteli muiden alan harrastien kanssa yksityiskohdista ja kiekon lentoradoista.

Skeet-ampujat pienissä vaikeuksissa

Marko Kemppainen lähtee parhaista asemista jatkamaan kilpailua Euroopan mestaruudesta. Kahden kiekon kaula on tällä tasolla kova juttu.
Skeet-ampujat Tommi Takanen (vas.), Marjut Heinonen ja Timo Laitinen valmistautumassa EM-kilpailuun.
Lahtelaisseuraa edustava, mutta Luumäellä asuva Henri Sorvo ampui miesten lailla ja on pojissa 12:s skeetin ensimmäisen päivän jälkeen, mutta vain yhden kiekon päässä finaalipaikasta.

Marko Kemppainen on parhaana suomalaisena 19:s, kun skeet-ampujat aloittivat Euroopan mestaruuden tavoittelun tiistaina Unkarin Sarlòspusztassa.

 

 

Päivän aikana ammuttiin kaksi sarjaa eli 50 kiekkoa. Vaikka sijoitus on tuo, ei Kemppaisella ole kuin kaksi kiekkoa hukassa.

Täysillä jatkaa kisaa keskiviikkona neljä miestä, 49 kiekkoa on rikkonut seitsemän ampujaa ja Kemppaisen tapaan 48 kiekossa on 16 haulikkomiestä.

Aivan kärjessä kiinni ovat muutkin suomalaiset, sillä niin Timo Laitinen kuin Tommi Takanen ampuivat 47 kiekkoa. Mutta laji on tasaisuudessaan raaka: Laitinen on joukon 31:s ja Takanen 34:s. Kaikkiaan miehiä on ampumassa 73.

Mitään ei vielä ole menetetty, mutta enää ei suomalaisilla ole varaa ohilaukauksiin, mikäli mielitään tuoda tuliaisia Suomeen.

Päivän ensimmäinen kierros saatiin ampua mitä parhaimmassa säässä, jollaisesta on saatu nauttia kaikkina kisapäivinä tähän saakka. Iltapäivällä aurinko kuitenkin painui pilveen ja alkoi sataa, tosin lämmintä kesäsadetta. Kun päivä saatiin radoilla pulkkaan, loppui sadekin.

Poikien skeetissä Suomen Henri Sorvo ampui miesten lailla 47 kiekkoa, jolla on oman joukkonsa 12:s.

Naisten skeetissä Marjut Heinonen on 24:s 44 kiekollaan, mikä tietää sitä, että kärki on liian kaukana. Finaalipaikka on kolmen kiekon päässä, mutta edessä sellainen armeija, että mahdollisuudet ovat menneet. Vielä heikommin sujui Luumäen ensikertalaisella Heidi Hämäläisellä tyttöjen kilpailussa.

 

Keskiviikkona kaikki ampuvat vain yhden kierroksen eli 25 kiekkoa. Naisväki saa tällöin oman peruskilpailunsa valmiiksi ja jatkaa siitä semifinaaleilla sekä mitaliotteluilla ja palkintojenjaolla. Miesväellä on vielä torstaina 50 kiekon urakka ja sen jälkeen finaaliruljanssi.

 

 

Haulikkolajien EM-kilpailut, Sarlòspuszta, Unkari 24.6.

Miesten skeet, tilanne peruskilpailussa 50/125 kiekon jälkeen: 1) Ralf Buchheim Saksa, Jesper Hansen Tanska, Fabio Ramella Sveitsi ja Valeri Shomin Venäjä kaikilla 25, 5) Efthimios Mitas Kreikka 49, 6) Michael Gilligan Iso-Britannia 49, …19) Marko Kemppainen Suomi (24, 24) 48, …31) Timo Laitinen Suomi (23, 24) 47, 34) Tommi Takanen Suomi (24, 23) 47.

Poikien skeet, tilanne peruskilpailussa 50/125 kiekon jälkeen: 1) Gabriele Rossetti Italia 49, 2) Nicolas Vasiliou Kypros 49, 3) Anatoli Fedorov Venäjä 48, 4) Gernt Wülpern Saksa 48, 5) Stefanos Nikolaidis Kypros 48, 6) Salih Hafiz Turkki 48, …12) Henri Sorvo Suomi (24, 23) 47.

Naisten skeet, tilanne peruskilpailussa 50/75 kiekon jälkeen: 1) Danka Bartekova Slovakia 49, 2) Albina Shakirova Venäjä 48, 3) Chiara Cainero Italia 47, 4) Therese Lundqvist Ruotsi 47, 5) Veronique Girardet Ranska 47, 6) Diana Bacosi Italia 47, …24) Marjut Heinonen Suomi (22, 22) 44.

Tyttöjen skeet, tilanne peruskilpailussa 50/75 kiekon jälkeen: 1) Viktoria Ostapets Venäjä

46, 2) Chiara di Marziantonio Italia 46, 3) Veronika Sykorova Slovakia 46, 4) Alina Fazylzyanova Venäjä 45, 5) Barbora Sumova Tshekki 43, 6) Veronika Milsheva Ukraina 42, …22) Heidi Hämäläinen Suomi (17, 18) 35.

 

Lisaa tuloksia täältä:

 

Viljanen tyytyväinen makuuammuntaansa Plsenissä

Henna Viljanen oli parhaana suomalaisena naisten 3×20 laukauksen kilpailussa 24:s Tsekin Plsenissä alle 20-vuotiaiden Shooting Hopes -kilpailuiden päätöspäivänä. Viljanen ampui tuloksen 565 (187+197+181). Viimeisenä finaaliin päässyt Kroatian Ivana Babic ampui 575.

”Polvi oli keskinkertainen, makuu hyvä ja pysty surkea”, niputti Viljanen kilpailunsa.

Muista suomalaisista Katariina Laine oli 38:s (563), Armi Häkkinen 74:s (554) ja Marianne Palo 88:s (544).

”Eka polvisarja oli karmea 85, toinen hyvä 96. En tiedä, mikä mätti ekassa sarjassa, joten tekniikka ailahtelee liikaa. Lisää harjoitusta ja rutiinia tarvitaan. Oma ennätys olisi pitänyt tehdä, jotta finaaliin olisi päässyt”, Laine sanoi.

Nuorten kilpailut jatkuvat jo viikon kuluttua Lahdessa ja Kontiolahdella.

Tulokset:

Plsen, Tsekki:

Alle 20-vuotiaiden Shooting Hopes –kilpailut, päätöspäivä sunnuntain suomalaistulokset:

Naiset:
50 m pienoiskivääri, 3×20 laukausta: 1) Julia Zykova Venäjä 582 (195+198+189), 2) Emilie Wintenberger Ranska 581 (194+194+193), 3) Aneta StanKiewicz Puola 579 (189+199+191),…24) Henna Viljanen Suomi 565 (187+197+181),…38) Katariina Laine Suomi 563 (181+197+185)…74) Armi Häkkinen Suomi 554 (188+193+173),…88) Marianne Palo Suomi 544 (176+193+175).

Kaikki tulokset ja aikataulu: http://web.telecom.cz/shooting.plzen/

Sami Ritsilä 10:s 2-trapin EM-kilpailussa

Sami Ritsilä on saanut urakkansa päätökseen ja valmentaja Pekka Maunula kertoo tuoreeltaan kuinka homma sujui.
Simo Köylisen ammunta ei sujunut Unkarissa, mutta tekniikka on pysynyt tallella.
Juuso Ikävalko sai kyllä kopin hylsyistä, mutta kiekot väistivät Juuson hauleja.
Mitalistit Kuva: RA
Poikien mitalistit Kuva: RA
Miesten mitalijoukkueet Kuva: RA
Poikien mitalijoukkueet Kuva: RA

Suomalaisampujilla ei ollut asiaa 2-trapin finaaleihin sunnuntaina Unkarin Sarlòspusztassa, jossa parhaillaan ratkaistaan haulikkolajien Euroopan mestaruuksia. Huikeassa kultamitaliottelussa kohtasivat Ison-Britannian Steven Scott sekä Venäjän Vasili Moshin. Molemmat ampuivat 29 kiekkoa ja uusinnassa Scott oli parempi 4-3.

Peruskilpailun ykkönen oli Italian Marco Innocenti, joka ampui 143 kiekkoa. Mies aloitti 28 kiekolla 30:sta, putosi kuvasta toisella 26 kiekon sarjallaan, mutta ryhdistäytyi jatkossa ampumalla kaksi täyttä sarjaa ja päätteeksi vielä 29. Ammunnallaan hän teki kolmen kiekon kaulan seuraavaan, mutta sekään ei paina vaa´assa yhtään, kun ammutaan semifinaali ja mitaliottelut.

Suomalaisampujat olivat alavireisiä koko päivän ja viimeistään toisen kierroksen jälkeen alkoivat menestymisen mahdollisuudet epäilyttää. Sami Ritsilä ampui sentään tasaisen sarjan ja päätti osuutensa näyttävästi (26, 26, 26, 27, 28). Kokonaistulos kohosi 133 kiekkoon, jolla hän sijoittui 10:nneksi. Uusintaan semifinaalipaikasta pääsi 137 kiekon tuloksella, mikä kertoo siitä, ettei moni muukaan viihtynyt pustalta pökkivässä tuulenvireessä.

Ritsilän huolena

laitapaikat

– Ihan hyvällä mielellä tässä ollaan, tuumaili Sami Ritsilä kilpailunsa jälkeen Sarlòspusztan EM-radalla. Kun joka sarjaan saa 1 – 2 kiekkoa lisää, niin hyvä on.

Ongelmana ovat laitimmaiset ampumapaikat ykkönen ja vitonen.

– Münchenissä ammuin 135 kiekkoa. Ykköseltä tuli viisi ohilaukausta ja vitoselta toiset viisi.

Laitapaikoille tulee sivukiekkoja, joissa jään jälkeen. Ase vain pysähtyy.

– Kakkonen, kolmonen ja nelonen antavat nousevia kiekkoja eikä niissä ole sellaista sivuliikettä.

Sarlòspusztassa Sami Ritsilä ampui tasaisen sarjan: 26, 26, 26, 27 ja päätteeksi 28, mikä antoi kokonaistuloksen 133.

– Ei siihen voi tyytyväinen olla, mutta se oli tänään tehty tulos. Täysillä mentiin loppuun saakka.

Paikallaan polkeminen tuloksissa turhauttaa savonlinnalaista koneistajaa. Muutaman kiekon päälle 130 kiekon tuloksiin Ritsilä lähtee hakemaan viikolla apua Orimattilasta, jossa hänellä on tapana käydä harjoittelemassa.

Unkarin reissulta hän palaa kotimaahan maanantaina ja jää suoraan Orimattilaan, jossa yrittää selvittä laitapallien ongelmaa valmentajansa Pekka Maunulan kanssa. Maunula on perusorimattilalainen ja Ritsilä edustaa Orimattilan Seudun Urheiluampujia.

 

Köylisellä tökki kaikki

Simo Köylinen romahti tyystin jääden 125 (28, 24, 25, 26, 22) kiekollaan 21:nneksi.

– Mikään ei toiminut. Kun tökkii, niin tökkii sitten kaikki, totesi ammuntaansa pettynyt orimattilalainen.

Luonnonilmiöiden vaihtelut häiritsivät Köylistä, kuten monia muitakin. Auringonpaisteen ja pilvien heittämän varjon epämääräinen vuorottelu ei ollut herkkua, kuten ei pustan pyörivä tuulikaan. Välillä tuuli vastaan, välillä takaa.

Tekniikka kyllä toimi. Ei siinä vikaa ollut. Mutta kun ei saa tulosta, niin on aivan sama onko se sitten 120 tai jotain muuta.

Pari hyvää kisaa on alla, mutta nyt meni heikosti. Joka kisassa ei pärjää. Niin käy ammattilaisillekin.

Parin viikon päästä ammuttava Pekingin maailmancup ei Köylistä huoleta.

Tekniikka on kunnossa, joten kilpailu ei huoleta.

 

Ikävalkon potutus

helpotti nopeasti

Pieksämäen Seudun Urheiluampujia edustava Juuso Ikävalko aloitti nuorten 2-trapin EM-kilpailun lupaavasti 27 kiekon tuloksella, mutta sitten alkoi alamäki: 24, 22, 20 ja päätteeksi 21.

Kokonaistulos 114 ei 135 kiekkoa ampuneella Ikävalkolle ollut mieleen:

– Yksi rasti lisää epäonnistumisiin, tuumasi Ikävalko poistuessaan viimeiseltä ampumapaikalta.

Kokonaistulos ei miestä kiinnostanut siinä vaiheessa, kun potutus oli vielä parhaimmillaan. Sen hän kuitenkin tiesi, ettei riemusta kannata kiljahdella.

– En edes viitti laskea niitä.

Katse on kuitenkin eteenpäin:

– Kyllä se tuuli joskus kääntyy.

Ikävalkon kausi on ollut kaikin puolin vaikea. Ylikunto on päällä ja olisi pakko levätä, mutta Urheilukoulussa parhaillaan varusmiespalvelustaan suorittava ei tunnetusti ole lepokodissa. Lisäksi mies matkustaa paljon kilpailusta toiseen sekä pitkää kodin ja kasarmin väliä.

– Tasapainoinen kilpaileminen ei ole onnistunut toivotulla tavalla, mutta ensi kaudella on eri tilanne, lupaa Ikävalko, joka siviilissä on autokorjaamolla töissä kotikaupungissaan Pieksämäellä.

Heinäkuun 3. päivä 2-trapin ampujista Ritsilä, Ikävalko sekä valmentaja Pekka Maunula lähtevät Kiinaan, jossa ammutaan kauden viimeinen maailmancupin kilpailu Pekingissä. Köylinen lähtee matkalle tunnustelijana jo ensi sunnuntaina.

Haulikkolajien EM-kilpailut. Sarlòspuszta, Unkari, 2-trap 22.6.

Miehet, perusk
ilpailu, 150 kiekkoa: 1) Marco Innocenti Italia 143, 2) Steven Scott Iso-Britannia 140, 3) Vasili Moshin Venäjä 139, 4) Hubert Andrzej Olejnik Slovakia 138, 5) Andreas Löw Saksa 137+2, 6) Vitali Fokejev Venäjä 137+2, 7) Davide Gasparini Italia 137+1, 8) Daniele de Spigno Italia 136, 9) Andras Palkovics Unkari 134. 10) Sami Ritsilä Suomi 133, …21) Simo Köylinen Suomi 125.

Miehet, semifinaali: 1) Scott 27, 2) Moshin 27, 3) Olejnik 26, 4) Innocenti 24+2, 5) Fokejev 24+1, 6) Löw 24+1.

Pronssiottelu: Innocenti – Olejnik 28 – 22.

Kultaottelu: Scott – Moshin 29+4 – 29+3.

Miehet, joukkuekilpailu: 1) Italia (Marco Innocenti, Davide Gasparini, Daniele de Spingno) 416, 2) Iso-Britannia 405, 3) Saksa 399, 4) Unkari 396, 5) Turkki 381.

Juniorit, peruskilpailu 150 kiekkoa: 1) Kirill Fokejev Venäjä 139, 2) Anton Slepushkin Venäjä 137, 3) Nathan Lee Xuereb Malta 136, 4) Filip Praj Slovakia 133, 5) James Dedman Iso-Britannia 132, 6) Andrea Vescovi Italia 131, …12) Juuso Ikävalko Suomi 114.

Juniorit, semifinaali: 1) Detman 26+2, 2) Xuereb 26+1+4+3, 3) Slepushkin 26+1+4+1, 4) Fokejev 26+1+3, 5) Vescovi 25, 6) Praj 25.

Pronssiottelu: Fokejev – Slepushkin 26-25.

Kultaottelu: Xuereb – Detman 26 – 22.

Juniorit, joukkuekilpailu: 1) Venäjä (Kirill Fokejev, Anton Slepushkin, Viacheslav Jukhimenko) 401, 2) Iso-Britannia 387, 3) Italia 380.

Lisää tuloksia täältä:

 

Katariina Laineen SE-tulos päivän parasta suomalaisantia Plsenissä

Katariina Laine ampui pienoiskiväärin makuukilpailussa uuden ikäluokan SE-tuloksen 618,2 (102,2+105,3+103,9+102,2+102,4+102,2) Tsekin Plsenissä järjestettävissä alle 20-vuotiaiden Shooting Hopes -kilpailuissa. Tulos riitti kovassa seurassa kymmenenteen sijaan.

Aiempi SE-tulos oli 0,4 pistettä heikompi ja Saana Tattarin nimissä.

Laineen kisan alku oli takkuinen, sillä ensimmäinen laukaus oli 9,7 ja toinen 10,0. Ensimmäinen sarja oli 102,2. Tahti tiivistyi, ja toisesta sarjasta tulikin jo 105,3.

”Se olikin ainoa tosi hyvä sarja. Muihin jäi parannettavaa”, Laine arvioi vaatimattomasti.

Muista suomalaisista Marianne Palo pääsi ensimmäistä kertaa ampumaan kilpaa elektronisilla laitteilla. Sijoitus oli ensikertalaiselle hyvä 16:s. Hyvin onnistui myös Armi Häkkinen, joka oli omalla ennätyksellään 611,6 kilpailussa 34:s.

Miesten puolella suomalaisten kisaurakka päättyi ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailuun, jossa Aleksi Jarva oli parhaana suomalaisena 26:s tuloksella 615,3 (103,5+102,2+102,7+102,1+102,0+102,8).  

Päätöspäivänä sunnuntaina ohjelmassa on vielä pienoiskiväärillä naisten 3×20 laukauksen kilpailu.

Tulokset:

Plsen, Tsekki:

Alle 20-vuotiaiden Shooting Hopes –kilpailut, lauantain suomalaistulokset:

Naiset:
50 m pienoiskivääri, 60 laukausta: 1) Emilie Wintenberger Ranska 622,0, 2) Tijana Kolarik Serbia 620,4, 3) Nikola Foistova Tsekki 620,1,…10) Katariina Laine Suomi 618,2,…16) Marianne Palo Suomi 614,5,…34) Armi Häkkinen Suomi 611,6,…72) Henna Viljanen Suomi 602,9.
Miehet:
10 m ilmakivääri, 60 laukausta, peruskilpailu: 1) Istvan Peni Unkari 626,8, 2) Akhil Sheoran Intia 625,9, 3) Vladimir Maslennikov Venäjä 625,6,… 26) Aleksi Jarva Suomi 615,3,…47) Sebastian Långström Suomi 608,6,…51) Christian Friman Suomi 608,1,…90) Björn Friman Suomi 584,9, 91) Tommi Tella Suomi 583,9.

Kaikki tulokset ja aikataulu: http://web.telecom.cz/shooting.plzen/

Jarva jälleen päivän paras suomalainen Plsenissä

Aleksi Jarva onnistui suomalaisista jälleen parhaiten Tsekin Plsenissä järjestettävissä alle 20-vuotiaiden Shooting Hopes -kilpailuissa. Jarva oli pienoiskiväärin asentokilpailussa 15:s tuloksella 1147 (379+392+376). Oma ennätys jäi kahdeksan pisteen päähän.

”Ennätystä ei tänään tullut, mutta ihan OK suoritus sentään”, Jarva kommentoi päiväänsä.

Kilpailun muista suomalaisista Christian Freemanin makuutulos 395 oli päivän parhaita, mutta polvi (366) ja pysty (361) eivät vielä ole samalla tasolla makuun kanssa, ja sijoitus oli lopulta 54:s.

Naisten 10 metrin ilmakiväärissä Henna Viljanen oli parhaana suomalaisena 33:s ennätyksellään 409,5 (101,4+102,7+100,8+104,6). Myös Katariina Laine ylsi tuloksella 408,7 kaikkiaan 101 kilpailijan sakissa neljänkymmenen parhaan joukkoon oltuaan 37:s.

”Viimeisestä sarjasta jäi sentään hyvä mieli”, Viljanen sanoi.

Valmentaja Pirjo Peltola kehui suomalaistyttöjen hyviä ja vakaita ampuma-asentoja, joissa ei hävitä kenellekään.

”Laukaukseen valmistautuminen jättää vielä toivomisen varaa. Näyttää siltä, että tarkkaan tähtäykseen kiirehditään. Kun valmistautuminen jää vajaaksi, laukaus ei lähdekään. Tähtäys menee pitkäksi, ja silloin hyvä osuma saadaan tuurilla eikä taidolla. Harjoiteltavaa jäi”, Peltola mietti tulevia kisoja varten.

Kilpailut kestävät sunnuntaihin asti.

Tulokset:

Plsen, Tsekki:

Alle 20-vuotiaiden Shooting Hopes -kilpailut:

Miehet:
50 m pienoiskivääri, 3x40l, peruskilpailu: 1) Jevgeni Istshenko Venäjä 1170 (390+394+386), 2) Jevgeni Pantshenko Venäjä 1169 (394+393+382), 3) Vladimir Maslennikov Venäjä 1166 (382+397+387),… 15) Aleksi Jarva Suomi 1147 (379+392+376),…54) Christian Freeman Suomi 1122 (366+395+361),…59) Sebastian Långström Suomi 1119 (375+387+367),…65) Tommi Tella Suomi 1115 (375+389+351),…84) Björn Friman Suomi 1072 (352+373+347).
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 3491, 2) Kroatia 3444, 3) Ranska 3440,…12) Suomi 3384.
Naiset:
10m ilmakivääri, loppukilpailu: 1) Mampi Das Intia 206,4, 2) Marta Zeljkovic Kroatia 204,1, 3) Aayushi Gupta Intia 183,7, 4) Lilia Sokolova Venäjä 163,1, 5) Nina Radulovic Serbia 142,1, 6) Julia Zykova Venäjä 120,2, 7) Maria Ivanova Venäjä 99,3, 8) Andrea Oseguera Riojas Italia 78,4.
10m ilmakivääri, peruskilpailu: 1) Ivanova 417,7, 2) Das 417,5, 3) Sokolova 415,6,…33) Henna Viljanen Suomi 409,5,…37) Katariina Laine Suomi 408,7,…65) Marianne Palo Suomi 402,9,…98) Armi Häkkinen Suomi 390,2.
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1247,4, 2) Serbia A 1235,2, 3) Intia B 1234,9,…10) Suomi 1221,1.

Kaikki tulokset ja aikataulu: http://web.telecom.cz/shooting.plzen/

Anette Källi Mariborin maailmancupista: ”Parempaan suuntaan menossa”

Slovenian Mariborissa ammuttiin torstaina maailmancupin toiseksi viimeinen kilpailupäivä. Ritva Karri ja Anette Källi tähtäsivät naisten ilmapistoolissa 375 pistettä ja sijoittuivat 37:nneksi ja 40:nneksi.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden viidennessä maailmancupissa Slovenian Mariborissa oli torstaina toiseksi viimeinen kilpailupäivä. Kilpailemassa oli kuusi suomalaista.

Naisten ilmapistoolissa kilpailivat Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) ja Lehtimäen Ampujien Anette Källi. He ampuivat tuloksen 375, jolla Karri sijoittui 37:nneksi ja Källi 40:nneksi. Karrin sarjat olivat 94+94+95+92 ja Källin 95+92+95+93.

– Ei vielä mahdoton tulos, mutta tunnelin päässä näkyy valoa, olkapäävaivoista kärsinyt Karri sanoi.

Källi oli kilpailuunsa tyytyväinen, vaikka se ei ”järkyttävän hyvä” ollutkaan.

– Mutta parempaan suuntaan olen menossa, hän totesi.

Serbian Zorana Arunovic nappasi uransa toisen voiton maailmancupissa.

Rauman Seudun Urheiluampujien Ari Huhtamäki teki miesten ilmapistoolissa tuloksen 558 ja sijoittui 72:nneksi. Hänen sarjansa olivat 92+94+94+93+92+93. Finaaliraja oli 580.

Kilpailun voitti Intian Jitu Rai, jolle voitto oli uran ensimmäinen maailmancupissa. Kiinan Wang Zhiwei tähtäsi peruskilpailun parhaan tuloksen 586.

Kolme suomalaista kiväärimiestä urakoi miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnassa. Raseborgs Skyttaren Joni Stenström teki heistä parhaan tuloksen eli 1147 pistettä (polvi 377, makuu 393, pysty 377). Juha Rutosen (Haminan Ampumaseura) tulos oli 1144 (377+392+375) ja saman seuran Aleksi Lepän 1129 (373+389+367).

Mariborin maailmancupin viimeinen kilpailupäivä on juhannusaatto eli perjantai 20. kesäkuuta. Päätöspäivän ainoa laji on miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailu, jossa ei siis ole suomalaisia mukana.

Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
13.-21.6. Maribor, Slovenia

Tuloksia to 19.6.

Miesten 10m ilmapistoolin 60 ls + finaali: 1) Jitu Rai Intia 200,8 (584), 2) Pablo Carrera Espanja 198,7 (581), 3) Anton Gourianov Venäjä 177,2 (580), 4) Leonid Ekimov Venäjä 157,5 (580), 5) Prakash Nanjappa Intia 137,4 (581), 6) Konstantin Lukashik Valko-Venäjä 115,7 (580), 7) Jauheni Tshaitshuk Valko-Venäjä 97,5 (584), 8) Wang Chiwei Kiina 77,1 (586), … 72) Ari Huhtamäki Suomi 558.

Naisten 10m ilmapistoolin 40 ls + finaali: 1) Zorana Arunovic Serbia 202,4 (384), 2) Jekaterina Korshunova Venäjä 200,7 (387), 3) Antoaneta Boneva Bulgaria 175,7 (384), 4) Joana Castelao Portugali 154,5 (388), 5) Munkhbayar Dorsjuren Saksa 135,2 (384), 6) Gundegmaa Otryad Mongolia 114,5 (384), 7) Guo Wenjun Kiina 96,6 (383), 8) Adrienn Nemes Unkari 76,6 (384), … 37) Ritva Karri Suomi 375, … 40) Anette Källi Suomi 375.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.