Tekijä: admin

Salon kisat: Suoranta ampui SE:n, Jarvalle ja Sihvoselle kiväärin voitot

46. Salon kisat jatkuivat sunnuntaina Halikossa Hevonpään ampumaradalla. Kivääri- ja riistamaaliampujat antoivat näyttöjä syyskuussa Espanjan Granadassa ammuttaviin MM-kilpailuihin.

Parhaasta tuloksesta vastasi Kymppi-64:n Jani Suoranta, joka paransi omissa nimissään ollutta 100 metrin hirven kertalaukausten Y20-sarjan Suomen ennätystä kahdella pisteellä ammuttuaan tuloksen 393. Aiemman SE:n 391 hän ampui Salon kisoissa vuosi sitten. Tulos ylittää pisteellä jopa Y-sarjan SE:n 392, jonka on ampunut kokenut Krister Holmberg myöskin Salon kisoissa kolme vuotta aiemmin. Saman lajin Y-sarjan tänä vuonna voitti Pohjois-Hämeen Ampujien Vesa Saviahde tuloksella 387.

Kymppi-64:n kolmikko Jani Suoranta sekä veljekset Tomi-Pekka ja Sami Heikkilä ovat viime vuosina panostaneet urheiluun määrätietoisesti perustamalla Team Runnarit, jonka kautta he toimintaansa pyörittävät. Myös Salon kisoissa näkyi, että se on kannattanut: riistamaalilajien seitsemästä Y- ja Y20-sarjan kilpailusta viiden voitot ottivat Team Runnareiden jäsenet.

50 metrin pienoiskiväärin liikkuvan maalin normaalijuoksujen kilpailun Y-sarjan voitti Tomi-Pekka Heikkilä tuloksella 588. Y20-sarjassa Jani Suoranta ampui parhaan tuloksen 590. Sekajuoksuissa Y-sarjan paras oli Sami Heikkilä tuloksella 389. Y20-sarjassa Suoranta hävisi pisteellä Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorvelle, joka voitti tuloksella 387. 100 metrin hirven parilaukausten Y-sarjan voitti jälleen Jani Suoranta tuloksella 384.

– Olen todella tyytyväinen lauantain suorituksiin. Alusta loppuun oli ensin normaalijuoksuilla ja sitten kertalaukauksilla homma hallussa ja tein mitä tahdoin. Näkyy tuloksissa. Tekee myös iloiseksi, että raskaan treenin hyödyt alkavat selvästi jo tuntumaan, kun ei tarvitse uhrata ajatustakaan esimerkiksi jalkojen tai keskivartalon hallinnalle vaan ne ovat koko sarjan ajan hyvässä hapessa, Jani suoranta kommentoi.

Myös muut Team Runnareiden jäsenet olivat tyytyväisiä viikonlopun antiin.

– Lauantaina oli hyvää perustekemistä. Huipputulos jäi pienestä kiinni. Sunnuntaina oli hiukan vaikeuksia hitaiden juoksujen kanssa, mutta nopeat juoksut toimivat hienosti, veljeksistä vanhempi Tomi-Pekka Heikkilä totesi.

– Sunnuntain kisan jälkeen tuntui, että tein pitkästä aikaa jotain oikein. 389 on sekajuoksuissa ihan ok tulos ja voitosta tuli hyvä mieli, Sami Heikkilä sanoi.

50 metrin pienoiskiväärillä olivat sunnuntaina vuorossa asentokilpailut. Y-sarjan 3×40 laukauksen kilpailun voitti lauantain makuukilpailujen tapaan Poliisien Ampumaseuran Aleksi Jarva, joka ampui finaalissa tuloksen 447,5. Peruskilpailussa Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä oli Jarvaa viisi pistettä parempi tuloksella 1147. Naisten 3×20 laukauksen kilpailussa voiton vei Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen finaalituloksellaan 447,7. Hän oli myös peruskilpailun paras hyvällä tuloksella 576.

Kaikki tulokset löytyvät Salon Seudun Ampujien sivuilta.

Salon kisoissa uusia Suomen ennätyksiä

46. Salon kisat järjestetään 5.-6.7. Kilpailuissa ammutaan niin kivääri-, pistooli-, riistamaali- kuin haulikkolajejakin. Kivääri- ja riistamaalilajeissa kilpailut ovat samalla näyttökilpailut syyskuussa Espanjan Granadassa järjestettäviin MM-kilpailuihin. Salon kisojen ensimmäisenä päivänä ammuttiin useita uusia Suomen ennätystuloksia.

Kilpailujen ensimmäisenä päivänä lauantaina ammuttiin useita uusia Suomen ennätyksiä, joista viisi kiväärillä ja yksi pistoolilla. Sodankylän Ampumaseuran Joonas Kuusela sivusi 25 metrin vakiopistoolin Y18-sarjan SE:tä tuloksella 543. Kiväärilajien Suomen ennätyksistä pienoiskiväärin makuukilpailuissa vastasivat Cristian Friman, Teemu Hartman, Vesa Nissinen, Kauko Kaartinen sekä Olli Silanto. Pienoiskiväärin 60 laukauksen makuukilpailu ammuttiin Y18-sarjassa ensimmäistä kertaa kymmenystuloksilla, ja sen voitti Esbo Skytteföreningin Cristian Friman tuloksella 613,8. Y16-sarjan vastaavassa 40 laukauksen kilpailussa Salon Seudun Ampujien Teemu Hartman paransi aiempaa SE:tä puoli pistettä tuloksellaan 393,9. Y50-sarjassa Helsingin Varuskunnan Ampujien Vesa Nissinen ampui tuloksen 612,0, joka on 0,8 pistettä aiempaa SE:tä parempi. Raseborg Skyttaren Kauko Kaartinen puolestaan paransi Y70-sarjan SE:tä peräti 16,4 pisteellä ammuttuaan kovan tuloksen 615,4. Y75-sarjassa ammuttiin myös ensimmäistä kertaa kymmenystuloksin ja sarjan voittajaksi ampui Salon Seudun Ampujien Olli Silanto tuloksella 587,2.

Pienoiskiväärin 60 laukauksen makuukilpailun Y-sarjan finaalituloksellaan 206,0 voitti Poliisien Ampumaseuran Aleksi Jarva, joka oli myös peruskilpailun paras tuloksellaan 618,6. Lisäksi hän voitti kokonaiskilpailun, johon laskettiin omassa sarjassa ammutun tuloksen lisäksi myöhemmin ammutun toisen Y-sarjan kilpailun tulos. Siinä Jarva ampui tuloksen 617,7. Naisten sarjan samassa lajissa voitti Pieksämäen Seudun Ampujien Pauliina Frilander-Soini tuloksella 616,4.

– Kummatkin makuukilpailut olivat hyvää ja rentoa ammuntaa eikä tuulen kanssa ollut ongelmia. Finaaliin olen tyytyväinen, Y-sarjan voittaja Aleksi Jarva kommentoi.

50 metrin pistoolin Y-sarjan voittajaksi ampui Helsingin Varuskunnan Ampujien Rauno Hartikainen tuloksella 542. 25 metrin vakiopistoolin Y-sarjan voitti Hämeenlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Jussi Nylund, joka ampui tuloksen 550.

Kilpailut ammuttiin hyvissä kesäisissä olosuhteissa ja puitteetkin etenkin kiväärilajeissa ovat kansainvälistä tasoa, kun kilpailuissa ammutaan elektronisiin Megalink-taululaitteisiin. Kilpailut ovatkin keränneet jälleen runsaan osallistujamäärän, johon kilpailujen sihteeri Jorma Koski oli tyytyväinen laskeskellessaan, että viikonlopun aikana ammutaan jopa nelisensataa suoritusta.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaina ja Salon Seudun Ampujien sivuilla on myös live-tulospalvelu.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Långström parhaana suomalaisena asentokilpailun 21:s Pekingissä

Katarina Långström saa arvokasta oppia Pekingissä.

Katarina Långström oli päivän paras suomalainen pistooli-, kivääri- ja haulikkoammunnan maailmancupissa Pekingissä. 20-vuotias kirkkonummelainen oli naisten asentokilpailussa 21:s tuloksella 571, kun finaaliin olisi vaadittu 580. Långström ampui polvelta 191, makuulta 195 ja pystystä 185.

Marjo Yli-Kiikka oli 34:s tuloksella 561 (187+191+183).

”Katarinalla oli hyvää tekemistä, mutta taktinen puoli kaipaa edelleen hiomista. Hän kaipaa vielä vähän malttia tuulen lukemiseen ja taukojen pitoon. Marjolla oli vaisu päivä, eikä tuurikaan ollut kohdallaan. Todella monta kertaa oli osuma kymmenyksen huonommalla puolella”, kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi summasi.

Juho Kurki sijoittui miesten asentokilpailussa 26:nneksi tuloksella 1154. Hän ampui polvelta 380, makuulta 394 ja pystystä 380. Kilpailun toinen suomalainen Jaakko Björkbacka oli 34:s tuloksella 1148 (380+399+369). Finaaliin olisi vaadittu 1167. Peruskilpailun ykkönen oli Italian Niccolo Campriani, joka piti asemansa myös finaalissa.

Hirvi näki asentokilpailussa nuorten suojattiensa osalta paljon opettavaista.

”Alku polvelta oli haastava kaikille, kun tuuli kääntyi sopivasti koelaukausten jälkeen. Meillä oli vähän muita enemmän vaikeuksia, kun oli pakko muuttaa vähän omaa rytmiä. Sitä pitää vielä treenata. Keli oli tänään kyllä muuten ihan hyvä. Makuu ja pysty sujuivat kummallakin teknisesti hyvin, mutta pisteitä ei vielä oikein uskalleta ottaa vastaan. Jaakon makuu (399) lupaa hyvää tuleville päiville”, Hirvi sanoi.

Sunnuntaina suomalaista mukana ovat miesten kaksoistrapissa Simo Köylinen, Juuso Ikävalko ja Sami Ritsilä.

Tulokset:

Peking:

Pistoolin, kiväärin ja haulikon olympialajien maailmancup:

Miehet:

50 m pienoiskivääri, 3x40ls, peruskilpailu: 1) Niccolo Campriani Italia 1182, 2) Nazar Louginets Venäjä 1179, 3) Sergei Kamenski Venäjä 1178, 4) Qinan Zhu Kiina 1177, 5) Yifei Cao Kiina 1176, 6) Valerian Sauveplane Ranska 1167, 7) Toshikazu Yamashita Japani 1167, 8) Jinseop Han Kiina 1167,…26) Juho Kurki Suomi 1154 (380+394+380),…34) Jaakko Björkbacka Suomi 1148 (380+399+369).
Finaali: 1) Campriani 458,8, 2) Zhu 458,1, 3) Sauveplane 448,8, 4) Cao 437,2, 5) Kamenski 426,8, 6) Louginets 416,0, 7) Yamashita 404,3, 8) Han 404,2.

Naiset:
50 m pienoiskivääri, 3×20 ls, peruskilpailu: 1) Mira Jeong E-Korea 585, 2) Adela Sykorova Tsekki 582 (31x), 3) Petra Zublasing Italia 582 (30x), 4) Jing Chang Kiina 582 (27x), 5) Nikola Mazurova Tsekki 582 (24x), 6) Dongqi Chen Kiina 581, 7) Nur Suryani Tohd Taibi Malesia 580 (28x), 8) Narantuya Chuluunbadrakh Mongolia 580 (25x),…21) Katarina Långström Suomi 571 (191+195+185),…34) Marjo Yli-Kiikka Suomi 561 (187+191+183).
Finaali: 1) Zublasing 458,8, 2) Chang 457,1, 3) Chen 445,9.

 Kaikki tulokset: http://www.issf-sports.org/competitions/venue/schedule.ashx?cshipid=1516

 

Törnroos parhaana 33:s miesten trapissa, Jokinen ampui parhaan tuloksen 117

Vesa Törnroos sijoittui suomalaisista parhaiten miesten trapissa maailmancupissa Pekingissä. Törnroos rikkoi ensimmäisenä päivänä 75 kiekosta 68 ja jatkoi samaa tahtia toisena päivänä rikkoen 45 kiekkoa. Lopputulos 113 riitti 33:nneksi. Tuloksellisesti päivän paras suomalaisista oli kuitenkin MQS-sarjassa ampunut Ari Jokinen, jonka tulos oli 117 (23+22+25+24+23).

Muista suomalaisista Ari Simola oli 36:s (112) ja Veli-Matti Matikainen 38:s (112).

Perjantaina ei kilpaillut trap-ampujien lisäksi muita suomalaisia. Lauantaina Juho Kurki ja Jaakko Björkbacka kilpailevat pienoiskiväärillä 3×40 laukauksen kilpailussa sekä Marjo Yli-Kiikka ja Katarina Långström naisten vastaavassa 3×20 laukauksen kilpailussa.

Tulokset:
 

Peking:

Pistoolin, kiväärin ja haulikon olympialajien maailmancup:

Miehet:

Trap:
Kultaottelu: Jiri Liptak Tsekki–Alexei Alipov Venäjä 15–14.
Pronssiottelu: Daniele Resca Italia–David Kostelecky Tsekki 15–13.
Välierät: 1) Liptak 14, 2) Alipov 14, 3) Resca 13, 4) Kostelecky 11, 5) Giovanni Pellielo Italia 10, 6) Kynan Chenai Indonesia 9.
Trap, 125 kiekkoa, peruskilpailu: 1) Alipov 125, 2) Pellielo 124, 3) Resca 122, 4) Kostelecky 122, 5) Chenai 121 (3), 6) Liptak 121 (3),…33) Vesa Törnroos Suomi 113,…36) Ari Simola Suomi 112,…38) Veli-Matti Matikainen Suomi 112.
MQS: Ari Jokinen Suomi 117 (23+22+25+24+23).

Mäkelä-Nummela voittoon maailmancupissa Pekingissä

Mäkelä-Nummela hankki torstaina lisää mukavia Peking-muistoja.
Trapin finalistit. (Kuva: Matti Nummela)

Satu Mäkelä-Nummela voitti trapin maailmancupin osakilpailun Pekingissä, kun hän kaatoi kultaottelussa Kiinan Jingyu Zhun 13-12. Mäkelä-Nummelalle voitto oli yksi onnistuminen lisää mukavien Peking-muistojen sarjaan, sillä siellä hän voitti olympiakultaa 2008 ja varmisti Lontoon olympiapaikkansa 2011.

”Tämä tuntuu huipulta! Päivä alkoi loistavasti täydellä ilman tuplalaukauksia ja antoi jatkolle itseluottamusta. Täysillä laskettiin ja semifinaaliin sitten kaikki rahkeet mitä oli, sillä se ratkaisee, ollako pelissä mukana vai ’leipoako pullaa takahuoneessa’. Loistavaa ammuntaa läpi kisan”, uransa neljännen ykköstilan maailmancupissa ottanut orimattilalainen iloitsi.
Zhu ja Mäkelä-Nummela olivat kärkikaksikko peruskilpailussa tuloksella 72. Mäkelä-Nummela ampui 25+24+23. Välierässä suomalainen oli ykkönen rikottuaan 14 kiekkoa, Zhu kakkonen tuloksella 13.

Kurki ilmakiväärissä suomalaisten parhaana 19:s

Mäkelä-Nummelan esitys oli avauspäivän selvästi parasta suomalaisantia pistooli-, kivääri- ja haulikkolajien maailmancupissa Pekingissä, sillä muita suomalaisia ei yltänyt 15 joukkoon. Miesten ilmakiväärissä Juho Kurki oli suomalaiskolmikon parhaana 19:s.  Kurki ampui tuloksen 620,7 (102,9+102,2+103,7+103,7+104,7+103,5).
”En vielä saanut uutta taktiikkaa ja laukauksen ohjelmaa toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla kilpailujännityksen alla. Harjoituksissa ja koelaukauksilla jo toimi hyvin”, Kurki sanoi.
Muista suomalaismiehistä Henri Häkkinen oli 39:s (611,4) ja Jaakko Björkbacka 40:s (611,0). Naisten ilmakiväärissä Katariina Långström oli 39:s (406,0)  ja Marjo Yli-Kiikka 42:s (404,8).
Kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi näki erityisesti nuorten kivääriampujien suorituksissa paljon hyvää.
”Katarinan,Jaakon ja Juhon suoritukset positiivisia, vaikka ei huipputuloksia tullutkaan. Kaikki pyrkivät hyvin noudattamaan omaa taktiikkaansa. Tekemällä asioita paremmin saamme tulevaisuudessa parempia tuloksia. Lisäksi heillä on tärkeää kerätä kokemuksia siitä, miten aikaero vaikuttaa tänne itäänpäin tullessa”, Hirvi kertoi.
Häkkisen ja Yli-Kiikan esityksiä Hirvi kuvasi vaisuiksi, mihin myös aikaero vaikutti.
”Aikaeron vaikutukset toki tiedettiin etukäteen, mutta tällä kertaa ei ollut mahdollisuutta tulla paikalle riittävän ajoissa. Loppuviikon kisoissa sillä ei onneksi ole enää vaikutusta”, Hirvi sanoi.
Miesten trapissa Veli-Matti Matikainen on ensimmäisen päivän 75 kiekon jälkeen 29:ntenä tuloksella 68. Suomalaiskolmikon lisäksi trapissa on mukana MQS-ampujana Ari Jokinen.

Tulokset:

Peking:

Pistooli-, kivääri- ja haulikkolajien maailmancup, 1. päivä:

Naiset:
Trap:
Kultaottelu: Satu Mäkelä-Nummela Suomi–Jingyu Zhu Kiina 13–12.
Pronssiottelu:  Hye Gyong Chae P-Korea–Zuzana Stefecekova Slovakia 13–13.
Välierät: 1) Mäkelä-Nummela 14, 2) Zhu 13, 3) Chae 11, 4) Stefecekova 10 (uusinta 1), 5) Maria Dmitrijenko Kazakstan 10 (0), 6) Soyeon Eom E-Korea 9.
Peruskilpailu, 75 kiekkoa: 1) Zhu 72, 2) Mäkelä-Nummela 72, 3) Dmitrijenko 71 (2), 4) Eom 71 (2), 5) Stefecekova 71 (2), 6) Chae 71 (1+6)

10 m ilmakivääri, 40 ls, peruskilpailu: 1) Bin Bin Zhang Kiina 420,4, 2) Siling Yi Kiina 418,2, 3) Bei Du Kiina 416,4, 4)Nur Survan Mohd Malesia 416,3, 5) Stine Nielsen Tanska 415,8, 6) Soo Kyung Kim E-Kora 415,4, 7) Malin Westerheim Norja 415,3, 8) Szu-Wei Chen Tapei 415,2,… 39) Katariina Långström Suomi 406,0,…42) Marjo Yli-Kiikka Suomi 404,8.
Loppukilpailu: 1) Yi 211,0 , 2) Du 207,9, 3) Zhang 185,9.

Miehet:
10 m ilmakivääri, 60 ls, peruskilpailu: 1) Nazar Louginets Venäjä 632,7, 2) Haoran Yang Kiina 629,0, 3) Sang Do Kim Etelä-Kora 628,9, 4) Peter Sidi Unkari 628,4, 5) Niccolo Campriani Italia 628,4, 6) Tianyou Liu Kiina 628,4, 7) Yifei Cao Kiina 627,3, 8) Ole Magnus Bakken Norja 627,3,…19) Juho Kurki Suomi 620,7,…39) Henri Häkkinen Suomi 611,4, 40) Jaakko Björkbacka Suomi 611,0.
Loppukilpailu: 1) Louginets 209,3, 2) Yang 209,1, 3) Sidi 187,0.
Trap, tilanne 1. päivän ja 75/125 kiekon jälkeen: 1) Giovanni Pellielo Italia 75, 2) Alexei Alipov Venäjä 74, 3) David Kostelecky Tsekki 74,…29) Veli-Matti Matikainen Suomi 68,…34) Vesa Törnroos Suomi 68,… 44) Ari Simola Suomi 65.

 

Kaikki tulokset ja lisätietoja: http://www.issf-sports.org/competitions/venue/schedule.ashx?cshipid=1516

 

 

 

SM-kisat Mikkelissä elokuussa

Muistathan, että Mikkelissä pidetään elokuussa useita SM-kisoja joiden ilmoittautumiset päättyvät 13.7.2014 klo 24:00 ja tämän jälkeen ilmoittautumismaksu jälki-ilmoittautuneilta on 1,5- kertainen normaalin osanottomaksuun verrattuna.

www.mikkelinampujat.com
kohdasta kilpailut 2014 löydät tarkemmat tiedot kilpailuista.

 

Olympiapistoolin tasontarkistuskilpailut

Hyvinkäällä 19.-20.7, la klo 14 tasontarkistus + finaali ja su klo 13 tasontarkistus + finaali
Porissa 25.7. eräluettelon mukaan
Hyvinkäällä 2.-3.8. la klo 14 tasontarkistus + finaali ja su klo 13 tasontarkistus +finaali

Järjestäjät HyMAS ja VamSA.

Mukaan saa ilmoittautua Suomen kärkiampujia kirittämään!

Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Veli-Matti Torikka, vee-m.torikka@dnainternet.net

Surkea sää kiusasi Sako-Beretta GP:ssä

XXXI Sako-Beretta Grand Prix saatiin päätökseen sunnuntaina. Kilpailijoita oli hieman yli kaksisataa.

Lauantaina sää suosi, mutta sunnuntaina surkea sää vaikutti tulostasoon. Ilahduttavasti lauantaina oli paikalla muutakin yleisöä kuin omaiset. Sunnuntaina oli mukana pääsponsorin edustajia palkintojenjaossa sekä sponsorin yhteistyökumppani Veikka Gustafsson.

Puitteet Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa ovat hyvät suurille kilpailuille, joista seuraava nähdäänkin 19.-20. heinäkuuta, kun ammutaan kansallisen trapin Y-sarjan SM-kilpailut, jotka ovat Pohjois-Hämeen Ampujien 135-vuotisjuhlakilpailut.

Siluettiammunnan SM-kilpailut onnistuivat Heinolassa

Heinolassa kilpailtiin viikonloppuna siluettiammunnan SM-titteleistä. Radalla nähtiin viikonloppuna vaihtelevassa säässä kaiken kaikkiaan 120 suoritusta. Järjestelyt onnistuivat kaikkinensa hyvin.

Isolla vakiopistoolilla ykkössijat veivät luokittain Sami Mäkelä, Mikko Huitula (Int), Terho Sikanen (A) ja Jussi Sairas (B). Isolla revolverilla parhaita olivat Unto Järvinen, Esko Lempola (Int), Terho Sikanen (A) ja Jari Salmijärvi (B). Isopistoolilla seisten parhaita olivat Petri Savinainen, Juha-Matti Saari (Int), Jarkko Tuovinen (A) ja Antti Sikiö (B). Isolla vapaapistoolilla parhaiten osuivat Harri Lautiainen, Mikko Huitula (Int), Pekka Lintula (A) ja Veikko Huotari (B). Isopistoolin yhteistuloskilpailussa paras oli Pekka Liimatta.
 

 

Liitteet