Kategoria: Liikkuva maali

Krister Holmberg toisena ilmakiväärin normaalijuoksuissa Münchenissä

Krister Holmberg on toisena liikkuvan maalin ilmakiväärin normaalijuoksujen kisassa avauspäivän jälkeen Saksan Münchenissä perjantaina 4. kesäkuuta. Raseborgs Skyttaren 38-vuotias Holmberg tähtäsi 293 pistettä hitaiden juoksujen 30 laukauksella. Kisaa johtaa Tshekin Miroslav Janus 295 pisteellä.

Kangasalalaisen Kymppi -64:n 20-vuotias Tomi-Pekka Heikkilä ampui 287 pistettä ja on toisena poikien kilpailussa. Venäjän 19-vuotias Mihail Azarenko laukoi 291 pistettä ja hän johtaa neljällä pisteellä.

– MM-joukkue alkaa jo hahmottua, vaikka meillä on vielä Suomessa yksi kisa ennen valintoja (Ampumaurheiluliiton hallitus kokoontuu 22.6.), totesi liikkuvan maalin lajien valmentaja Ville Häyrinen.

Krister Holmbergin kisat miehissä sekä Tomi-Pekan ja Samin kisat poikien sarjassa ovat sujuneet täällä ihan hyvin. Miehissä Vesa Saviahde ja Niklas Hyvärinenkin alkavat jo löytää kymppejä. Muilla on aika vaikeata. Heillä on näyttöpaineita ja yritys on sen mukainen.

Liikkuvan maalin ampujien kauden päätapahtuma on 50. Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton MM-kilpailu Saksan Münchenissä heinä-elokuun vaihteessa. Suomalaiset ovat menestyneet loistavasti viimeisissä arvokilpailuissa. Juniorit voittivat neljä mitalia ilma-aseiden EM-kisassa Norjan Meråkerissa maaliskuussa, kun Tomi-Pekka Heikkilä ampui hopeaa sekajuoksuissa ja pronssia normaalijuoksuissa sekä pojat laukoivat kultaa sekajuoksuissa ja hopeaa normaalijuoksuissa. Liikkuvan maalin ilma- ja pienoiskiväärilajien MM-kisassa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa elokuun lopussa 2009 suomalaiset voittivat yhteensä kymmenen mitalia: 9 hopeaa ja pronssin.

– Taitaa tosin valmentajalle olla vähän töitä vielä luvassa, että saadaan Jani Suorannan ammunta kasaan ja Sami Heikkilä parempiin tuloksiin, Ville Häyrinen asetti itselleen kesätyön.

– Miesten tekeminen on kyllä kunnossa. Kisakokemusta vain uupuu.

Miehet ja pojat ampuvat ilmakiväärin normaalijuoksujen 30 laukauksen nopeat juoksut huomenna lauantaina.

Kansainvälinen liikkuva maalin kilpailu, München, Saksa, 2.-5.6.2010.

Liikkuva maali, 10m ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut), miehet, tilanne 1/2 päivän jälkeen: 1) Miroslav Janus Tshekki 295, 2) Krister Holmberg Suomi 293, 3) Bedrich Jonas Tshekki 291, 4) Vesa Saviahde Suomi 290, …12) Niklas Hyvärinen Suomi 285, …15) Staffan Holmström 282, …18) Paavo Myllymäki Suomi 279, …28) Vesa-Matti Sallinen Suomi 265.

Liikkuva maali, 10m ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut), pojat, tilanne 1/2 päivän jälkeen: 1) Mihail Azarenko Venäjä 291, 2) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 287, …4) Sami Heikkilä Suomi 280, …8) Jani Suoranta Suomi 277, …11) Jarmo Toiva Suomi 275.

Krister Holmberg ja Tomi-Pekka Heikkilä ampuivat pienoiskiväärillä toiseksi Münchenissä

Krister Holmberg ampui 593 (299+294) pisteellä toiseksi liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksujen kisassa Saksan Münchenissä torstaina 3. kesäkuuta. Kisan voitti Tshekin Miroslav Janus 594 (298+296) pisteellä. Tomi-Pekka Heikkilä laukoi 583 pisteellä toiseksi poikien kilpailussa, jonka voitti Venäjän 19-vuotias Mihail Azarenko miehekkäällä tuloksella 594 pistettä.

Raseborgs Skyttaren 38-vuotias Krister Holmberg ampui pienoiskiväärin normaalijuoksuissa 593 pistettä. Hitailla juoksuilla hän laukoi 299 pistettä eilen keskiviikkona ja nopeilla juoksuilla 294 pistettä tänään torstaina.

– Ihan hyvä kisa. Eilen hyvää tekemistä ja homma jatkui samanlaisena tänään, Krister Holmberg arvioi suoritustaan.

– Olen käynyt Inkoon uudella radalla reenaamassa sähköisillä taululaitteilla ja se on ollut todella mukavaa!

Inkoolaisen Holmbergin nimissä on kaikki neljä liikkuvan maalin Y-sarjan Suomen ennätystä. Pienoiskiväärin normaalijuoksujen kilpailussa hän on laukonut SE-tulokseksi 596 (297+299) pistettä Kuopiossa 4.8.2007.

Kangasalalaisen Kymppi -64:n Tomi-Pekka Heikkilä laukoi 583 (293+290) pisteellä toiseksi poikien sarjassa. Kisan voitti Mihail Azarenko hienolla tuloksella 594 (298+296) pistettä. 19-vuotias Azarenko on liikkuvan maalin poikien sarjan nelinkertainen MM-kultamitalisti ja kaksinkertainen EM-kultamitalisti.

– Aika hyvä fiilis jäi 50 metrin kisasta. Eilen hitailla juoksuilla hölmöilin viimeiseen sarjaan pari kasia. Muuten eilinen sujui hyvin, 20-vuotias Tomi-Pekka Heikkilä kertoi.

– Tänään nopeilla juoksuilla ampuminen sujui myös ihan kivasti. Paketti pysyi koko ajan hyvin kasassa eikä ongelmia ollut.

Miehet ja pojat ampuvat ilmakiväärin normaalijuoksujen 60 laukauksen kisan perjantain ja lauantain aikana Münchenissä.

Kansainvälinen liikkuva maalin kilpailu, München, Saksa, 2.-5.6.2010.

Liikkuva maali, 50m pienoiskivääri, 60 ls (normaalijuoksut), miehet: 1) Miroslav Janus Tshekki 594 (298+296), 2) Krister Holmberg Suomi 593 (299+294), 3) Emil Martinsson Ruotsi 591 (298+293), …9) Vesa Saviahde Suomi 578 (288+290), …12) Niklas Hyvärinen Suomi 575 (292+283), 13) Staffan Holmström 575 (291+284), …18) Paavo Myllymäki Suomi 568 (280+288), …21) Vesa-Matti Sallinen Suomi 564 (286+278).

Liikkuva maali, 50m pienoiskivääri, 60 ls (normaalijuoksut), pojat: 1) Mihail Azarenko Venäjä 594 (298+296), 2) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 583 (293+290), 3) Sami Heikkilä Suomi 576 / 37 uusinnassa kolmannesta sijasta (291+285), 4) Aleksander Naumenko Venäjä 576 / 36, …10) Jarmo Toiva Suomi 565 (284+281), …13) Jani Suoranta Suomi 550 (277+273).

Krister Holmbergilla lähes täydellinen avauspäivä Münchenissä

Krister Holmberg laukoi 299 pistettä liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksujen kisan avauspäivänä Saksan Münchenissä keskiviikkona 2. kesäkuuta. Holmberg johtaa kovatasoista kisaa vain pisteellä, kun ruotsalaiset Niklas Bergström ja Emil Martinsson sekä tshekki Miroslav Janus ampuivat 298 pistettä 30 hitaalla juoksulla.

Raseborgs Skyttaren 38-vuotias Krister Holmberg tähtäsi hitailla juoksuilla 299 pistettä ja laukoi ainoan ysinsä päivän viimeisellä kilpailulaukauksellaan. Inkoolaisen Holmbergin nimissä on kaikki neljä liikkuvan maalin Y-sarjan Suomen ennätystä. Pienoiskiväärin normaalijuoksujen kilpailussa hän on laukonut SE-tulokseksi 596 (297+299) pistettä Kuopiossa 4.8.2007.

Miehet ja pojat ampuvat pienoiskiväärillä 30 nopeaa juoksua huomenna torstaina. Lisäksi he kilpailevat ilmakiväärin normaalijuoksujen 60 laukauksen kisan perjantain ja lauantain aikana.

Kansainvälinen liikkuva maalin kilpailu, München, Saksa, 2.-5.6.2010.

Liikkuva maali, 50 pienoiskivääri, 60 ls (normaalijuoksut), miehet, tilanne 1/2 kilpailupäivän hitaiden juoksujen 30 ls:n jälkeen: 1) Krister Holmberg Suomi 299, 2) Niklas Bergström Ruotsi, Emil Martinsson Ruotsi ja Miroslav Janus Tshekki 298, …11) Niklas Hyvärinen Suomi 292, …14) Staffan Holmström 291, …17) Vesa Saviahde Suomi 288, …22) Vesa-Matti Sallinen Suomi 286, …25) Paavo Myllymäki Suomi 280.

Liikkuva maali, 50 pienoiskivääri, 60 ls (normaalijuoksut), pojat, tilanne 1/2 kilpailupäivän hitaiden juoksujen 30 ls:n jälkeen: 1) Mihail Azarenko Venäjä 298, 2) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 293, …4) Sami Heikkilä Suomi 291, …10) Jarmo Toiva Suomi 284, …13) Jani Suoranta Suomi 277.

Kivääri-, pistooli-, haulikko- ja riistamaalilajien I ja II luokan tuomarikurssi 29.5.2010, ilmoittaudu 19.5. mennessä

Kaakkois-Suomen aluejaosto järjestää

KIVÄÄRIN, PISTOOLIN, HAULIKON JA RIISTAMAALIN I ja II luokan tuomarikurssin Kuusankoskella

Aika: Lauantai 29.5.2010 klo 10.00–18.00

Paikka: Kuusankoskitalo, Kymenlaaksokatu 1, 45700 Kuusankoski

Lajit: Kivääri, pistooli, liikkuva maali ja haulikko

Kurssilaisilla tulee olla kurssille tullessaan voimassa olevat sääntökirjat eli kyseisen lajin sääntökirja sekä lisäksi KY 2009 ja Kultahippusäännöt. Kirjoja voi tilata SAL:n toimistosta Maila Pynnönen: puh (09) 3481 2481 tai sähköpostilla maila.pynnonen@ampumaurheiluliitto.fi

Kurssimaksu: 25 €, laskutetaan jälkikäteen, sisältää opetuksen, kokeen, kahvit ja II luokan tuomarikortin. I luokan kortista erillinen maksu SAL:lle. Ruokailumahdollisuudesta (erillinen maksu).

Lisätietoja kurssista Jaana Parviaiselta puh: 050 340 5891

Ilmoittautumiset viimeistään keskiviikkona 19.5.2010

TÄSTÄ ILMOITTAUTUMISLOMAKKEELLE

9.45 Tulokahvi
10.00–12.00 Avaus, KY/Jaana Parviainen
12.00–13.00 Lajiosat: kivääri/Pentti Rissanen, pistooli/Ville Peltoniemi
13.00 Lounastauko
14.00 Lajiosat jatkuvat, lopuksi koe
n. 18.00 Kurssin päättäminen

Mahdollisuus nauttia omakustanteinen (7,50 €) lounas seisovasta pöydästä. Ilmoita, mikäli osallistut myös lounaalle.

Grand Prix of Liberation 2010 -kisan ensimmäisen päivän tulokset

Järjestäjät rukkasivat Grand Prix of Liberation 2010 -kisan nettisivustoa myöhään illalla torstaina 6. toukokuuta. Nyt sivustolta löytyy torstaipäivän tulokset – vain liikkuvan maalin tulokset puuttuvat.

Kisajärjestäjien sivusto löytyy täältä: http://liberation.hyperlink.cz/libera10/defaultgb10.html.

Ensimmäisen päivän tulokset ovat pdf-versioina ohessa.

Jaakko Björkbacka sivusi ilmakiväärillä Y18-sarjan SE-tulosta 594 pistettä

Jaakko Björkbacka ampui ilmakiväärillä Y18-sarjan mestaruuden ja sivusi sarjan SE-tulosta ilma-aselajien SM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa sunnuntaina 21. maaliskuuta. Lehtimäen Ampujia edustava 17-vuotias Björkbacka ampui 594 (100+97+99+100+99+99) pistettä.

– Kahdeksannen laukauksen jälkeen aseeni rikkoontui. En tiedä, mikä aseeseen tuli, mutta luoti ei vain lähtenyt enää, alajärvinen Jaakko Björkbacka kuvaili kisaansa.

– 52 viimeistä laukausta ammuin Juha Hirven aseella. Se oli ainoa ase, joka siinä tilanteessa oli saatavilla. Lopulta minulla ei tullut kisassa edes kiire, vaan ehdin ampua kaikki laukaukset hyvin tunnin ja 45 minuutin ampuma-aikana.

Björkbacka sivusi omissa nimissään ollutta SE-tulosta 594 pistettä. Ennätyksen hän on ampunut ensimmäisen kerran Kauhavan Ylihärmässä tammikuun lopussa.

Ilma-aseiden (ilmapistooli, ilmakivääri ja liikkuva maali) SM-kilpailu, Lahden Ampumaseura, Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areena, 19.3.-21.3.2010.

10m ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y20: 1) Juho Kurki KaA 697,4 (595+102,4), 2) Sami Korpela KaA 681,5 (582+99,5), 3) Juuso Pekurinen JuvA 676,6 (579+97,6), 4) Juho Autio OMAS 674,6 (574+100,6), 5) Tom Mattson ÅSSF 671,8 (572+99,8), 6) Anton Miettinen LehA 670,9 (571+99,9), 7) Janne Vartiainen SiUra 668,5 (571+97,5), 8) Iiro Rouhiainen JuvA 667,8 (571+96,8), 9) Sami Laksola KhjA 570 26x, 10) Andreas Virtanen ÅSSF 570 26x, 11) Teemu Lipponen NoSA 560, 12) Pyry Passi KA 557 22x, 13) Bo Liljeberg KSF 557 16x, 14) Ville Närhi JuvA 553.

10m ilmakivääri, 60 ls, sarja Y18: 1) Jaakko Björkbacka LehA 594 sivuaa SE-tulosta, 2) Olli Hahl MA 582, 3) Anton Aprelev RS 575, 4) Daniel Broman RS 572, 5) Jussi Hölli K-64 568, 6) Robin Stenström RS 567, 7) Juho Syväniemi IlmA 566, 8) Jussi Palo IMAS 561, 9) Juho Ylönen PiekSA 557, 10) Erkki Männistö PuKu 554 17x, 11) Mikko-Matti Hulkkonen PiekSA 554 16x, 12) Ville Nikulainen KitA 554 14x, 13) Panu Villanen NoSA 552, 14) Ville Karsila TSA 545, 15) Atte Harmanen Hahlo 541, 16) Tuomas Saranpää SsA 534, 17) Juhani Männistö PuKu 524, 18) Jan Liljeberg KSF 522, 19) Joni Inkinen PiekSA 519.

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja N18: 1) Marjoriikka Rissanen SiUra 393, 2) Annika Sihvonen MA 387, 3) Gisela Miettinen LehA 386, 4) Marika Oikarinen KoiLA 385 21x, 5) Riikka Parviainen MA 385 19x, 6) Petra Liljeberg KSF 384, 7) Laura Vartiainen SiUra 381, 8) Nita Törmänen SodA 379, 9) Laura Markko TiA 377 18x, 10) Kaisa Mytkäniemi LehA 377 15x, 11) Jaana Lager KA 377 15x, 12) Laura Haukkala HSA 377 13x, 13) Noora Pulju SodA 374 14x, 14) Piia Rantakangas LehA 374 11x, 15) Katarina Långström KSF 372, 16) Susanna Ahomäki KA 371 14x, 17) Alexandra Dufvelin KSF 371 9x, 18) Erika Dufvelin KSF 367, 19) Helena Virtanen KhjA 364, 20) Leena Puustinen TiA 358, 21) Jenna Huotari KajA 353, 22) Jonna Taponen KAS 351, 23) Ida Lindroos NoSA 343.

10m ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali, sarja N24: 1) Paula Peltoniemi ÄäA 492,1 (393+99,1), 2) Jasmine Uuttu TSA 484,4 (383+101,4), 3) Pauliina Frilander PiekSA 483,4 (384+99,4), 4) Henna Kärhä Hahlo 482,5 (385+97,5), 5) Noora Leppäketo LuhA 477,2 (377+100,2), 6) Aila Puustinen TiA 477,0 (387+90), 7) Elina Lehtomäki HaaAs 473,9 (380+93,9), 8) Minna Saarimäki LehA 461,2 (372+89,2), 9) Paula Kaksonen IMAS 363 11x, 10) Jenni Jantunen Hahlo 363 11x, 11) Cindy Dufvelin KSF 355.

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja Y16: 1) Daniel Ekholm RS 379 15x, 2) Jesse Peurasaari ESF 379 13x, 3) Joni Stenström RS 377 15x, 4) Aleksi Leppä HAS 377 14x, 5) Teemu Oikarinen KoiLA 374, 6) Antti Jaakkola LappjA 371 15x, 7) Mathias Nordberg ÅSSF 371 13x, 8) Otto Suuronen MA 369, 9) Aleksi Lammintausta KaA 367 13x, 10) Teemu Ukkola HAS 367 10x, 11) Aleksi Jarva SMY 367 10x, 12) Janne Mäensivu KaA 365, 13) Tommi Kamppila KA 364, 14) Mika Ketola HSA 363, 15) Joni Laksola KhjA 361 10x, 16) Jesse Kuusisto K-64 361 10x, 17) Tommi Tella JA 360 8x, 18) Ville Vaaramaa SsA 360 5x, 19) Arttu Kolehmainen PiekSA 356, 20) Henry Husso KAS 354, 21) Otto Mäkelä MU 353, 22) Juho Ahde LappjA 352, 23) Ville Vaitinen KuusA 351, 24) Julius Passi KA 347, 25) Sebastian Långström KSF 346 5x, 26) Matias Pukaralammi KaA 346 2x, 27) Jonas Fleege TSA 329.

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja N16: 1) Erika Markkinen K-64 387, 2) Elin Liwendahl ÅSSF 386, 3) Sara Lauttamus KA 381, 4) Sanna Lager KA 379, 5) Katariina Laine HlAS 377 15x, 6) Tea Sikanen PiekSA 377 15x, 7) Joanna Malm KhjA 376, 8) Saara Lahti HAS 373, 9) Essi Sipola SodA 372, 10) Kristiina Iivonen SaSA 371, 11) Mira Ojanen PuKu 365, 12) Merja Sillanpää LehA 364, 13) Susanna Simola MU 362, 14) Johanna Huotari KajA 358, 15) Sanna Rissanen SodA 357, 16) Roosa Prusila NoSA 355, 17) Tuulikki Pienimaa SodA 352, 18) Stella Raulisto TSA 351, 19) Jenni Kienokoski KhjA 348 8x, 20) Cecilia Nyholm RS 348 5x, 21) Henna Mustonen SiUra 348 4x, 22) Maria Ahde LappjA 321, 23) Sofie Grönroos KSF 313, 24) Roosa Kilpinen K-64 306.

10m ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali, sarja N20: 1) Tiia Törmälä RSA 498,0 (395+103), 2) Taina Ruokolainen HlAS 484,2 (384+100,2), 3) Tuula Rantakangas LehA 479,8 (378+101,8), 4) Hanna Nivus KaA 470,6 (373+97,6), 5) Aino Hongisto PuKu 463,0 (369+94), 6) Erika Lindholm TSA 455,8 (370+85,8).

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja Y16: 1) Daniel Ekholm RS 379 15x, 2) Jesse Peurasaari ESF 379 13x, 3) Joni Stenström RS 377 15x, 4) Aleksi Leppä HAS 377 14x, 5) Teemu Oikarinen KoiLA 374, 6) Antti Jaakkola LappjA 371 15x, 7) Mathias Nordberg ÅSSF 371 13x, 8) Otto Suuronen MA 369, 9) Aleksi Lammintausta KaA 367 13x, 10) Teemu Ukkola HAS 367 10x, 11) Aleksi Jarva SMY 367 10x, 12) Janne Mäensivu KaA 365, 13) Tommi Kamppila KA 364, 14) Mika Ketola HSA 363, 15) Joni Laksola KhjA 361 10x, 16) Jesse Kuusisto K-64 361 10x, 17) Tommi Tella JA 360 8x, 18) Ville Vaaramaa SsA 360 5x, 19) Arttu Kolehmainen PiekSA 356, 20) Henry Husso KAS 354, 21) Otto Mäkelä MU 353, 22) Juho Ahde LappjA 352, 23) Ville Vaitinen KuusA 351, 24) Julius Passi KA 347, 25) Sebastian Långström KSF 346 5x, 26) Matias Pukaralammi KaA 346 2x, 27) Jonas Fleege TSA 329.

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja N18: 1) Marjoriikka Rissanen SiUra 393, 2) Annika Sihvonen MA 387, 3) Gisela Miettinen LehA 386, 4) Marika Oikarinen KoiLA 385 21x, 5) Riikka Parviainen MA 385 19x, 6) Petra Liljeberg KSF 384, 7) Laura Vartiainen SiUra 381, 8) Nita Törmänen SodA 379, 9) Laura Markko TiA 377 18x, 10) Kaisa Mytkäniemi LehA 377 15x, 11) Jaana Lager KA 377 15x, 12) Laura Haukkala HSA 377 13x, 13) Noora Pulju SodA 374 14x, 14) Piia Rantakangas LehA 374 11x, 15) Katarina Långström KSF 372, 16) Susanna Ahomäki KA 371 14x, 17) Alexandra Dufvelin KSF 371 9x, 18) Erika Dufvelin KSF 367, 19) Helena Virtanen KhjA 364, 20) Leena Puustinen TiA 358, 21) Jenna Huotari KajA 353, 22) Jonna Taponen KAS 351, 23) Ida Lindroos NoSA 343.

10m ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y24: 1) Juhana Toikko AlavA 687,0 (585+102), 2) Tomi Huuhka TSA 684,1 (583+101,1), 3) Juha Soini JjA 683,7 (583+100,7), 4) Sami Valkama TSA 682,0 (581+101), 5) Toni Matilainen PiekSA 679,1 (580+99,1), 6) Mikko Ollikainen PuKu 676,3 (578+98,3), 7) Eetu Orsjoki PiekSA 674,3 (575+99,3), 8) Francis Wikström PAS 670,5 (575+95,5), 9) Joni Virtanen KhjA 575, 10) Ville Nokipii P-HA 571, 11) Marko Tanskanen JA 569 26x, 12) Petri Esala KaA 569 26x, 13) Juha Virtanen KhjA 566, 14) Antti Kajan KarttA 558, 15) Niko Matilainen PiekSA 547.

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja N18: 1) Gisela Miettinen KAMS 364, 2) Eveliina Pukkinen HSA 356, 3) Tea Lepistö HSA 349, 4) Susanna Ahomäki HSA 348, 5) Nina Manninen HlAS 337, 6) Therese Lindgren RS 324, 7) Karita V
illamo IU 323.

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja Y16: 1) Aleksi Pirttimäki SsA 366 7x, 2) Aleksi Anttila SodA 366 5x, 3) Otto Suuronen MA 357, 4) Joonas Kuusela SodA 356, 5) Karri Turunen NAS 351, 6) Stefan Miettinen KAMS 343 5x, 7) Simo Heikkinen KuusA 343 1x, 8) Kari Hyvönen NAS 341 3x, 9) Mika Kilpeläinen SMAS 341 0x, 10) Oskari Eloranta KaA 340, 11) Matias Lahtela KuKu 337 4x, 12) Aleksi Bruun SMAS 337 3x, 13) Tuomas Pukaralammi KaA 336, 14) Julius Jänismäki TSA 334, 15) Eemeli Villamo IU 327, 16) Niko-Petteri Nimell KuKu 324, 17) Samuel Turigin SsA 323, 18) Joonas Riutta HSA 322, 19) Oscar Lindblad RS 320 2x, 20) Tomi Nimell KuKu 320 1x, 21) Tuomas Mattila TSA 311 2x, 22) Mikko Tahvanainen YVA 311 1x, 23) Konsta Kivi TSA 310, 24) Tomi Rinta-Kauhajärvi IU 307, 25) Tino Teikari IU 298.

10m ilmapistooli, 60 ls, sarja Y18: 1) Jarkko Järvenpää HlAS 551, 2) Jukka Juntti KSA 544, 3) Elias Ruutti TSA 538, 4) Miika Leppänoro IvUA 535, 5) Jani Sokura KaA 530, 6) Sami Leppälä JjA 526, 7) Teemu Vastamäki TSA 520, 8) Jaakko Lauttamus KA 513, 9) Eemeli Annala PorkkA 486, 10) Lasse Alastalo TSA 474, 11) Taneli Pöllänen SMAS 469, 12) Aleksi Korpelainen TSA 462, 13) Jere Jompero TSA 456.

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja N16: 1) Noora Kivistö SsA 350, 2) Heidi Latvala HlAS 332, 3) Alisa Honkala TSA 323, 4) Sanna Rissanen SodA 319 1x, 5) Johanna Hahl MA 319 1x, 6) Tuulikki Pienimaa SodA 318, 7) Essi Sipola SodA 312, 8) Taru Teikari IU 289, 9) Essi Annala PorkkA 280.

10m ilmapistooli, 40 ls + 10 ls:n finaali, sarja N20: 1) Anette Källi LehA 472,5 (376+96,5), 2) Tiina Jänkälä SodA 453,9 (361+92,9), 3) Annukka Riutta HSA 444,0 (350+94), 4) Iiris Luukkonen VihA 434,6 (347+87,6), 5) Evi Toivonen TSA 423,3 (334+89,3).

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja Y16: 1) Aleksi Pirttimäki SsA 366 7x, 2) Aleksi Anttila SodA 366 5x, 3) Otto Suuronen MA 357, 4) Joonas Kuusela SodA 356, 5) Karri Turunen NAS 351, 6) Stefan Miettinen KAMS 343 5x, 7) Simo Heikkinen KuusA 343 1x, 8) Kari Hyvönen NAS 341 3x, 9) Mika Kilpeläinen SMAS 341 0x, 10) Oskari Eloranta KaA 340, 11) Matias Lahtela KuKu 337 4x, 12) Aleksi Bruun SMAS 337 3x, 13) Tuomas Pukaralammi KaA 336, 14) Julius Jänismäki TSA 334, 15) Eemeli Villamo IU 327, 16) Niko-Petteri Nimell KuKu 324, 17) Samuel Turigin SsA 323, 18) Joonas Riutta HSA 322, 19) Oscar Lindblad RS 320 2x, 20) Tomi Nimell KuKu 320 1x, 21) Tuomas Mattila TSA 311 2x, 22) Mikko Tahvanainen YVA 311 1x, 23) Konsta Kivi TSA 310, 24) Tomi Rinta-Kauhajärvi IU 307, 25) Tino Teikari IU 298.

10m ilmapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y20: 1) Aki Rantakangas LehA 643,7 (546+97,7), 2) Tobias Lindgren RS 635,1 (547+88,1), 3) Lasse Kuusisto KaA 627,8 (549+78,8), 4) Tuomo Hautala KuKu 626,7 (532+94,7), 5) Anton Miettinen KAMS 624,4 (531+93,4), 6) Harri Vartiainen SiUra 607,3 (520+87,3), 7) Valtteri Lähteenmäki KaA 591,3 (508+83,3), 8) Aleksi Vasu KuKu 529, 9) Klaus Kurki KaA 495.

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja N18: 1) Gisela Miettinen KAMS 364, 2) Eveliina Pukkinen HSA 356, 3) Tea Lepistö HSA 349, 4) Susanna Ahomäki HSA 348, 5) Nina Manninen HlAS 337, 6) Therese Lindgren RS 324, 7) Karita Villamo IU 323.

Tomi-Pekka Heikkilä sivusi liikkuvan maalin sekajuoksujen Y20-sarjan SE-tulosta 383 pistettä, katso videohaastattelu

Tomi-Pekka Heikkilä sivusi liikkuvan maalin sekajuoksujen Y20-sarjan SE-tulosta 383 pistettä ilma-aseiden SM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa 21. maaliskuuta.

Kangasalalaista Kymppi-64:ää edustava 19-vuotias Tomi-Pekka Heikkilä voitti liikkuvan maalin sekajuoksujen Y20-sarjan SM-kultaa ja sivusi lajien SE-tulosta 383 pistettä. SE-tuloksen on ensimmäisenä ampunut Vesa Saviahden vuonna 1995.

Tomi-Pekka Hiekkilän videohaastattelun löydät täältä.

Ilma-aseiden SM-kilpailun kaikki videot löydät täältä.

Jani Suoranta ampui liikkuvan maalin sekajuoksujen Y16-sarjan SE-tuloksen 374, katso videohaastattelu

Jani Suoranta ampui liikkuvan maalin sekajuoksujen Y16-sarjan Suomen ennätykseksi 374 pistettä ilma-aseiden Suomen mestaruuskilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa sunnuntaina 21. maaliskuuta. Kymppi-64:n 15-vuotias Suoranta paransi SE-tulosta peräti 20 pistettä ja voitti SM-kultaa 9 pisteen marginaalilla. SM-hopeaa ampui Kymppi-64:n Mika Heikkilä 365 pisteellä.

Jani Suorannan videohaastattelun löydät täältä.

Ilma-aseiden SM-kisan kaikki videot löydät täältä.