Kategoria: Liikkuva maali

Tomi-Pekka Heikkilälle poikien liikkuvan maalin MM-kultaa, Suomelle joukkuemestaruus

Tomi-Pekka Heikkilä on voittanut poikien 50 metrin liikkuvan maalin sekajuoksujen maailmanmestaruuden Saksan Münchenissä järjestettävissä MM-kilpailuissa. Suomi voitti myös joukkuekultaa.

Tomi-Pekka Heikkilän tulos 40 laukauksen kilpailussa oli 387 (195+192). Kultamitali tuli pisteen erolla Venäjän Juri Dovgaliin.

Suomi voitti myös joukkuekultaa. Tomi-Pekka Heikkilän lisäksi joukkueessa ampuivat Sami Heikkilä ja Jarmo Toiva. Hopeaa voitti Ukraina ja pronssia Venäjä. Joukkuekilpailun mestaruus tuli selvällä erolla, sillä Ukraina jäi Suomesta kymmenen pistettä.

Sami Heikkilä sijoittui kilpailussa viidenneksi tuloksella 382 (193+189) ja Jarmo Toiva yhdeksänneksi 374 (188+186).

‒ Aika hyvät fiilikset on nyt, Heikkilä sanoi ennen kuin kiirehti elämänsä ensimmäiseen dopingtestiin.

Sekajuoksujen ensimmäiset 20 laukausta ammuttiin lauantaina. Tomi-Pekka Heikkilä, 20, lähti toiseen kilpailupäivään kärjessä erinomaisella tuloksellaan 195. Tiukassa paikassa hänen hermonsa pitivät, ja viimeisen laukauksen jälkeen oli helpottuneen tuuletuksen paikka.

‒ Lopussa oli aika paljon sykettä. Se oli jännä paikka, kun tiesin, että olen kärjen tuntumassa, hän sanoi.

Tomi-Pekan nuorempi veli Sami, 17, sen sijaan ei ollut mihinkään muuhun tyytyväinen kuin veljensä kultamitaliin. Sami oli ensimmäisen päivän jälkeen kolmantena, mutta putosi lopulta mitaleilta.

‒ Oma suoritukseni oli pettymys, hän sanoi.

 

Vilkas suomalaissunnuntai MM-kilpailuissa

Seitsemäntoista suomalaista kilpailee sunnuntaina 8. elokuuta Saksan Münchenissä järjestettävissä MM-kilpailuissa.

MM-kisojen viimeinen kilpailupäivä on ensi viikon tiistai eli elokuun 10. päivä.

Suomalaislajien aikataulut su 8.8. (ajat Suomen aikaa)

09.00-10.15      50m pienoiskivääri, makuu, 60 ls, naiset (Hanna Etula, Pauliina Frilander, Marjo Yli-Kiikka)

09.00-13.00      25m isopistooli, 60 ls (tarkkuusosan 30 ls), miehet (Ari Meinander, Marko Räsänen, Petri Ylinen)

09.00-14.30      50m liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut, toiset 20 ls), miehet (Krister Holmberg, Staffan Holmström, Vesa Saviahde)

09.00-14.30      50m liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut, toiset 20 ls), pojat (Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä, Jarmo Toiva)

11.00-12.15      10m ilmapistooli, 40 ls (1. erä), naiset (Karoliina Helle)

12.45-14.00      10m ilmapistooli, 40 ls (2. erä), naiset (Mira Suhonen)
12.45-15.00      300m vakiokivääri, 3×20 ls, miehet (Henri Häkkinen, Kari Pennanen, Antti Puhakka)

13.30-16.15      25m isopistooli, 60 ls (pikaosan 30 ls), miehet (Meinander, Räsänen, Ylinen)

15.30                  Finaali. 10m ilmapistooli, 10 ls, naiset (mahdollisesti Helle ja Suhonen)

Tomi-Pekka Heikkilä poikien liikkuvan maalin kilpailun kärjessä

Suomen Tomi-Pekka Heikkilä teki kovan tuloksen 195 (97+98), kun pojat ampuivat ensimmäiset 20 laukausta 50 metrin liikkuvan maalin 40 laukauksen sekajuoksuissa lauantaina. Hän on kilpailun kärjessä.

Suomalaispanos poikien kilpailussa on muutenkin vahva, sillä Tomi-Pekka Heikkilän, 20, nuorempi veli Sami Heikkilä, 17, on ensimmäisen päivän jälkeen kolmantena tuloksella 193 (93+100) ja joukkueen kolmas jäsen Jarmo Toiva kymmenentenä tuloksella 188 (91+97).

Sekajuoksujen toiset 20 laukausta ammutaan sunnuntaina Saksan Münchenissä järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa.

Miesten vastaavassa kilpailussa Suomen Krister Holmberg on kymmenentenä, Vesa Saviahde 16:ntena ja Staffan Holmström 22:ntena.

Kilpailua johtaa tuloksellaan 198 (100+98) Slovakian Miroslav Jurco. Holmbergin ensimmäisen päivän tulos oli 194 (98+96), Saviahteen 191 (97+94) ja Holmströmin 186 (92+94).

Taas vilkas suomalaispäivä MM-kilpailuissa

Kolmetoista suomalaista kilpailee lauantaina 7. elokuuta Saksan Münchenissä järjestettävissä MM-kilpailuissa.

MM-kisojen viimeinen kilpailupäivä on ensi viikon tiistai eli elokuun 10. päivä.

Suomalaislajien aikataulut la 7.8. (ajat Suomen aikaa)

08.00-09.15      50m pienoiskivääri, 60 ls (1. karsintaerä), naiset (Pauliina Frilander, Hanna Etula)

09.00-17.15      Skeet, 75 kiekkoa, naiset (Marjut Heinonen)

09.00-14.30      50m liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut, ensimmäiset 20 ls), miehet (Krister Holmberg, Vesa Saviahde, Staffan Holmström)

09.00-14.30      50m liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut, ensimmäiset 20 ls), pojat (Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä, Jarmo Toiva)

09.00-15.00      25m vakiopistooli, 60 ls, miehet (Marko Räsänen, Petri Ylinen, Ari Meinander)

09.45-11.00      50m pienoiskivääri, 60 ls (2. karsintaerä), naiset (Marjo Yli-Kiikka)

18.15                  Finaali. Skeet, 25 kiekkoa, naiset (mahdollisesti Heinonen)

Suomen liikkuvan maalin miehet pettyneitä perjantaina

Vesa Saviahde aloitti jo keskittymisen lauantain kilpailuun. Kuva: Lassi Palo

Miesten 10 metrin liikkuvan maalin 40 laukauksen sekajuoksujen viimeiset 20 laukausta ammuttiin perjantaina Saksan Münchenissä järjestettävissä ammunnan MM-kilpailuissa. Suomen miehet olivat kilpailun jälkeen pettyneitä.

Torstaina ammuttiin ensimmäiset 20 laukausta.

‒ Urakka jatkuu lauantaina 50 metrin kilpailulla. Iloksi tämä vielä muuttuu, ei tässä muuta vaihtoehtoa ole, Vesa Saviahde tiivisti suomalaisten fiilikset.

Vesa Saviahde oli suomalaisista paras sijoituttuaan kolmanneksitoista tuloksella 378 (185+193). Krister Holmberg oli 26:s tuloksella 370 (184+186), ja Staffan Holmström sijoittui 37:nneksi ammuttuaan tuloksen 355 (174+181).

Maailmanmestaruuden voitti Pohjois-Korean Yong Chol Jo tuloksella 385 (191+194). Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui kahdeksanneksi (1103). Voiton vei  Kiina (1143).

Pohjois-Hämeen Ampujia edustava Saviahde sanoi, että tulos oli perjantaina sellainen mitä pitikin olla.

‒ Eilen (torstaina) se ei ollut lähelläkään sitä. Alussa oli sähläystä, mutta sitten se lähti kulkemaan. Eilen olisi pitänyt olla 5-6 pistettä lisää. Tuollaisella ei pitkälle pääse. Eilenkin hitaat olivat vaikeita, ja ammuin yhden viitosen, mikä pudotti tulosta aika paljon.

Raseborgs Skyttar -seuran Krister Holmberg sanoi suoraan, että ”sekarit eivät ole minun lajini täällä”.

‒ Ei ollut tatsia siihen hommaan.  

Holmbergin seuratoveri Staffan Holmström ei ollut myöskään tyytyväinen suoritukseensa.

‒ Odotin, että tulokseni olisi ollut parempi. 50 metrin kisa alkaa lauantaina. Josko se olisi parempi kuin 10 metriä. Urakka jatkuu, Holmström sanoi.

 

Suomen liikkuvan maalin pojille toinen MM-pronssi

Sami Heikkilä (vas.), Jani Suoranta ja Tomi-Pekka Heikkilä voittivat liikkuvan maalin sekajuoksuissa poikien MM-joukkuepronssia perjantaina. Kuva: Lassi Palo
ISSF:n liikkuvan maalin lajikomitean puheenjohtaja Pekka Kuusisto ojensi mitalit Suomen pronssipojille. Kuva: Matti Erkkilä

Suomen mitalitili ammunnan MM-kilpailuissa Saksan Münchenissä karttui perjantaina, kun pojat voittivat liikkuvan maalin 10 metrin sekajuoksuissa joukkuepronssia.

Sami Heikkilä sijoittui neljänneksi tuloksella 370 (184+186), ja muut pronssimitalistit olivat yhdeksänneksi sijoittunut Tomi-Pekka Heikkilä 363 (182+181) ja kahdeksanneksitoista tuloksellaan 350 (175+175) sijoittunut Jani Suoranta.

Poikien kilpailun voitti Venäjä. MM-hopeaa meni Ukrainaan. Venäjä ampui tuloksen 1113 ja Ukraina 1086. Suomi jäi hopeasta kolme pistettä.

‒ Odotin henkilökohtaista mitalia enemmän. Joukkuemitali on vain bonusta. Oma suoritukseni oli ihan ok, muutama piste olisi voinut tulla enemmän, Sami Heikkilä pohti kisan jälkeen ja kiirehti elämänsä ensimmäiseen dopingtestiin.

Suoranta sanoi olevansa tyytyväinen joukkuepronssiin, joka olisi ”voinut olla hopeinenkin”.

‒ Henkilökohtaisesti pisteitä jäi puuttumaan, ja paremminkin olisin voinut ampua. Aina ei voi onnistua, hän sanoi.

Tomi-Pekka Heikkilä kutsui joukkuepronssia ”lohdutusmitaliksi”.

‒ Oma suoritukseni oli tosi suuri pettymys. Mikään ei ollut hyvää. Ei auta muuta kuin katsoa 50 metrin kilpailuun, joka alkaa lauantaina, hän suuntasi katsettaan tulevaan.

Poikien kilpailun voitti Venäjän Aleksandr Naumenko tuloksella 377.

Suomi oli aiemmin tällä viikolla voittanut kaksi MM-mitalia, kun Krister Holmberg voitti miesten liikkuvan maalin normaalijuoksuissa ilmakiväärin 10 metrin kilpailussa pronssia ja sama sijoitus oli Tomi-Pekka Heikkilän, Sami Heikkilän ja Jani Suorannan sijoitus poikien joukkuekilpailussa tiistaina.

Salminen harmitteli taas nopeita juoksuja, Talvitie 33:ntena

Suomen Marika Salminen sijoittui Saksan Münchenissä järjestettävissä ammunnan MM-kilpailuissa 10 metrin liikkuvan maalin 40 laukauksen sekajuoksuissa 13:nneksi tuloksella 359 (174+185).

Kilpailussa oli mukana 18 osanottajaa, ja MM-kultaa vei Kiinan Xue Yan Li tuloksella 390. Myös hopea- ja pronssimitalit menivät Kiinaan, Zeng Jangille (386) ja Li Sulle (382). 

Marika Salmisen MM-urakka päättyi tähän. Keskiviikkona liikkuvan maalin 10 metrin 40 laukauksen normaalijuoksuissa hän oli 22 kilpailijan joukossa 17:s tuloksella 355 (184+171). Tuolloin Salminen sanoi, että ”hitaat menivät ihan kohtalaisesti, nopeat eivät”, ja samaa hän sanoi myös torstain kilpailun jälkeen.

‒ Vaikea sanoa mikä oli. Nopeat olivat taas vaikeita. Viimeisessä sarjassa alkoi kulkea, mutta itsevarmuus ei näköjään vielä riitä isoihin kisoihin. Rentous olisi tosi tärkeää, muuten ei voi onnistua, Salminen pohti kilpailun jälkeen.

‒ Vähän alakanttiin meni, kun viimeisessä sarjassa tuli viitonen. Laukauksen ajoitus tuli huonoon kohtaan. Kummassakin kilpailussa tavoitteenani oli päästä pistesijoille eli kahdeksan parhaan joukkoon. Siihen nähden nämä kisat olivat pettymys.

Kosken Tl Eräkävijät -nimistä seuraa edustava Salminen on 34-vuotias. Hän opiskelee Loimaalla lähihoitajaksi, mikä on vaikuttanut jonkin verran ammuntaan.

‒ Jatkosta en tiedä, mennään kisa kerrallaan, hän sanoi varusteita pakatessaan.

Miesten 25 metrin olympiapistoolin 60 laukauksen kilpailun ensimmäiset 30 laukausta ammuttiin myös torstaina. Lehtimäen Ampujien Marko Talvitie on ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen 33:ntena tuloksella 285.

 

Kilpailua johtaa Kiinan Jian Zhang tuloksella 294.

Yli-Kiikka ja Etula selvittivät pienoiskiväärin 3×20 ls karsinnan

Marjo Yli-Kiikka ja Hanna Etula selvittivät torstaisista karsinnoista tiensä naisten 50 metrin pienoiskiväärin 3×20 laukauksen peruskilpailuun, joka ammutaan perjantaina Saksan Münchenissä järjestettävissä ammunnan MM-kilpailuissa.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Marjo Yli-Kiikka ampui ensimmäisessä karsintaerässä tuloksen 582 (makuu 99+100=199, pysty 92+96=188, polvi 96+99=195). Hän sijoittui erässään 19:nneksi. Sen paras oli USA:n Jamie Beyerle tuloksella 593.

‒ Suoritus oli ihan ok, Yli-Kiikka kommentoi karsinnan jälkeen.

Lahden Ampumaseuran Hanna Etula ampui toisessa karsintaerässä tuloksen 576 (makuu 99+98=197, pysty 96+92=188, polvi 95+96=191) ja oli erässään 16:s. Erän parhaan tuloksen 592 ampui järjestävän maan eli Saksan Barbara Lechner.

Myös miesten 10 metrin liikkuvan maalin 40 laukauksen sekajuoksujen ensimmäiset 20 laukausta ammuttiin torstaina. Pohjois-Hämeen Ampujia edustava Vesa Saviahde ampui suomalaisista parhaiten eli tuloksen 185 (96+89), joka oikeuttaa 22. sijaan. Raseborgs Skyttar -seuran Krister Holmberg on 24:ntenä tuloksellaan 184 (88+96). Holmbergin seuratoveri Staffan Holmström ampui tuloksen 174 (84+90) ja on 38:s.

Etelä-Korean You Jin Jeong johtaa kilpailua tuloksella 194 (99+95).

Suomen pojat jatkavat 10 metrin liikkuvan maalin 40 laukauksen sekajuoksujen ensimmäisten 20 laukauksen jälkeen hyvistä asemista, kun perjantaina ammutaan toiset 20 laukausta.

Sami Heikkilä on suomalaiskolmikosta parhaana eli kuudentena tuloksellaan 184 (93+91). Hänen isoveljensä Tomi-Pekka Heikkilä on kahdeksantena ammuttuaan tuloksen 182 (92+90). Jani Suorannan tulos oli 175 (87+88), jolla hän jatkaa kilpailua 16:nnelta sijalta.

Poikien kilpailun kärjessä on Venäjän Aleksandr Naumenko tuloksellaan 190 (95+95).

Puhakalle huipputulos, Suomi 300 m kiväärin joukkuekilpailun kuudes

Antti Puhakka ampui Saksan Münchenissä järjestettävissä ammunnan MM-kilpailuissa 300 m kiväärin karsinnassa huipputuloksen 598 (100+99+100+100+100+99, 35 sisäkymppiä). Suomi sijoittui joukkuekilpailussa kuudenneksi.

Kari Pennanen ampui 593 (99+100+98+100+98+98, 28 sisäkymppiä). Henri Häkkinen ampui toisessa karsintaerässä 593 (98+99+99+99+100+98, 33 sisäkymppiä).

Kaikki suomalaiset pääsivät karsinnasta perjantain peruskilpailuun.

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui kuudenneksi tuloksella 1784. Voiton vei Iso-Britannia (1792), hopeaa otti Itävalta (1791) ja pronssia Ranska (1790).

Kotkan Ampumaseuran Antti Puhakka oli ensimmäisen karsintaerän kolmas Norjan Vebjoern Bergin ampuessa maailmanennätystä sivuten 600. Pennanen oli ensimmäisen karsintaerän 20:s.

‒ Se meni aika hyvin: kauden paras tulos tärkeimmässä kilpailussa. Vaikeaa oli, mutta jaksoin loppuun asti. Se ei ollut niin rohkeaa ammuntaa kuin olisin toivonut, Puhakka sanoi kilpailun jälkeen.

‒ Mitalista jäimme muutaman pisteen. Se vähän harmittaa.

Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Pennanen oli pettynyt omaan suoritukseensa.

‒ Odotin enemmän itseltäni. Olo oli hyvä, ja parhaani yritin. En osannut tänään ampua enempää. Huomenna (perjantaina) täytyy vain yrittää uudestaan, hän mietti.

Joensuun Ampujia edustava Henri Häkkinen ampui toisessa karsintaerässä ja sijoittui siinä yhdeksänneksi. Toisen karsintaerän tarkin oli Ranskan Josselin Henry maailmanennätystä sivuavalla 600 pisteen tuloksella.

‒ Se ei oikein kulkenut. Minulla ei ollut valmiuksia tehdä laukauksia niin nopeasti kuin tuonne hämärään olisi pitänyt. Minun silmilleni alkoi olla jo vähän hämärää, Häkkinen sanoi kilpailusta, joka päättyi vähän ennen iltakahdeksaa paikallista aikaa.

Joukkuemitalin karkaaminen harmitti Häkkistä ”tietyllä tavalla”.

‒ Se olisi vaatinut sitä, että kaikki olisivat onnistuneet hyvin. Nyt joukkueessa oli vain yksi hyvä tulos (Puhakka). Huomenna on yritettävä rohkeammin. Toivottavasti olisi valoisampi päivä, Häkkinen viittasi Münchenin sateiseen torstaipäivään.


Suomalaislajien aikataulut pe 6.8. (ajat Suomen aikaa)

9.00-11.15        Naiset 50m pienoiskivääri, 3×20 ls (Marjo Yli-Kiikka, Hanna Etula)

9.00-12.00        Miehet 10m liikkuva maali, 40 ls, sekajuoksut, toiset 20 ls (Krister Holmberg, Staffan Holmström, Vesa Saviahde)

9.00-12.00        Pojat 10m liikkuva maali, 40 ls, sekajuoksut, toiset 20 ls (Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä, Jani Suoranta)                            

9.00-17.00        Miehet 25m olympiapistooli, 60 ls, 2/2 kilpailupäivän 30 ls (Marko Talvitie klo 9.00)

17.45-19.00      Miehet 300m kivääri, makuu, 60 ls (Henri Häkkinen, Kari Pennanen, Antti Puhakka)

12:45                  Finaali, naiset: 50m pienoiskiväärin 3×20 ls, 10 ls (mahdollisesti Yli-Kiikka ja Etula)

18:45                  Finaali, miehet: 25m olympiapistooli, 20 ls (mahdollisesti Talvitie)         

 

MM-kisoissa vilkas suomalaispäivä torstaina

Torstaina on jälleen runsaasti mielenkiintoisia suomalaistapahtumia MM-kisoissa.

Suomalaislajien aikataulu torstaina (ajat Suomen aikaa)

9.00-10.15 10m ilmapistooli, 40 ls, tytöt (Anette Källi)
9.00-11.15 50m pienoiskivääri, 3×20 ls, naiset, 1. karsintaerä (Marjo Yli-Kiikka)
9.00-12.00 10m liikkuva maali, 40 ls, miehet, sekajuoksut, ensimmäiset 20 ls (Krister Holmberg, Staffan Holmström, Vesa Saviahde)
9.00-12.00 10m liikkuva maali, 40 ls, pojat, sekajuoksut, ensimmäiset 20 ls (Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä, Jani Suoranta)
9.00-17.00 25m olympiapistooli, 60 ls, 1/2 kilpailupäivän 30 ls, miehet (Marko Talvitie)
9.00-18.00 Kaksoistrap, 150 kiekkoa, miehet (Simo Köylisen sarjat 10.00, 13.00, 15.30)
11.45-14.00 50m pienoiskivääri, 3×20 ls, naiset, 2. karsintaerä (Hanna Etula)
14.00-18.00 10m liikkuva maali, 40 ls, sekajuoksut, naiset (Marika Salminen)
17.30-18.45 300m kivääri, makuu, 60 ls, 1. karsintaerä (Kari Pennanen ja Antti Puhakka)
19.00 Finaali: Kaksoistrap, 50 kiekkoa, miehet (mahdollisesti Köylinen)
19.15-20.30 300m kivääri, makuu, 60 ls, 2. karsintaerä (Henri Häkkinen)