Kategoria: Liikkuva maali

Vierumäki on viimeisiä virityksiä vaille valmis ilma-aseiden EM-kilpailuja varten

Vierumäki on viimeisiä tarkistuksia ja virityksiä vaille valmis, kun ilma-aseiden EM-kilpailujen alkuun on enää muutama päivä.

– Olisimme henkisesti valmiita aloittamaan vaikka heti, mutta fyysisesti emme vielä. Viimeiset tauluasetukset tehdään maanantaina, jolloin on myös tekninen tarkastus. Kun saamme virallisen hyväksynnän radalle, on meillä käytännössä lupa aloittaa kilpailut, EM-kilpailujen johtaja Marko Leppä sanoo.

EM-kilpailujen tekninen delegaatti on ruotsalainen Kerstin Bodin, joka aloittaa tarkistuskierroksensa huomenna kello 15. Kisojen avajaiset järjestetään keskiviikkona 15. helmikuuta.

– Alamme siis olla viimeisiä hienosäätöjä vaille valmiita, Leppä sanoi levollisin mielin sunnuntaina Vierumäki Areenalla.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Vierumäellä 14.-20. helmikuuta. Kisoissa kilpaillaan ilmapistoolin, ilmakiväärin ja liikkuvan maalin lajeissa. Sarjat ovat miehet, naiset, pojat ja tytöt. Ilmakiväärin ja -pistoolin peruskilpailut ammutaan Vierumäki Areenalla. Kaikki finaalit ja liikkuvan maalin kilpailut ammutaan Heinola Final Arenalla. Vierumäen tennishallista tehdään näyttävä areena, johon sijoitetaan kahdeksan finaalipaikkaa ja lähes 600 katsojan katsomo.

Vierumäellä on tehty töitä koko viikonlopun ajan. Tilojen päävastaava eli Chief of Venue on hallimestari Tuomo Kamppinen, joka vakuuttaa, että kaikki on kunnossa, kun Bodin aloittaa tarkastuksensa.

– Olen viimeksi kuluneen viikon ajan aamuisin miettinyt olenko unohtanut jotain. Se on onneksi vain tunne, sillä kaiken pitäisi olla ok. Ennen avajaisia on jäljellä viime hetkien ”vääntöä” ja säätämistä, Kamppinen sanoo.

Kamppisen mielestä ilma-aseiden SM-kilpailut oli hyvä järjestää samassa paikassa kuukausi sitten, ikään kuin EM-kilpailujen esikisoina.

– Niiden jälkeen tiesi, mitä voi nyt tehdä toisin.

Johanna Skyttä on toiminut Vierumäen linkkinä Ampumaurheiluliiton suuntaan tilavarauksissa, majoituksissa ja ruokailuissa sekä jakanut tietoa omalle organisaatiolleen kisajärjestelyistä.

– Kisaurakkani alkoi heti, kun tieto kisoista tuli meille. Aktiivista aikaa on eletty viime keväästä lähtien. Tämä on ollut ihana prosessi, vaikka töitä on ollut paljon. Saan uutta virtaa siitä, kun näen tapahtuman etenevän ja tapaan kisoja tekeviä ja kisoihin tulevia ihmisiä, Skyttä sanoo.

– Osaan myös asennoitua niin, että säädön määrä on vakio. En enää hätkähdä jokaista asiaa, vaan luotan siihen, että kaikki hoituu. Ensimmäiset kisapäivät ovat aina hektisiä ennen kuin asiakkaat ”oppivat talon tavoille” ja huomaavat miten päivärutiinit menevät. Ja muutaman päivän kuluttua he sitten alkavatkin jo touhottaa kotiinlähtöä, Skyttä naurahtaa.

Viikonlopun EM-talkoissa ovat olleet mukana Eero Markkanen ja Tiina Aalto. Mäntsäläläinen Markkanen saapui Vierumäki Areenalle perjantai-iltana.

– Lähden kotiin sunnuntaina, mutta palaan Vierumäelle tiistaina, ja sitten olen kisatoimistossa töissä kisojen loppuun asti, pistoolilajeja harrastava Markkanen kertoi.

Helsinkiläinen Aalto aloitti kisaurakkansa jo perjantaiaamuna Ampumaurheiluliiton toimistossa. Hän pakkasi tavaroita koko päivän ajan, ja työ jatkui kisapaikalla pitkälle iltaan asti. Myös hän palasi sunnuntaina pariksi päiväksi kotiin ennen kuin tulee takaisin kisapaikalle keskiviikkona.

Ampumaurheilu on myös Aallolle varsin tuttu laji, sillä hän on liikkuvan maalin tuore Suomen mestari. Hän voitti kuukausi sitten normaalijuoksujen kultaa sarjassa N50. Hänen tuloksensa oli 313.

EM-kisafaktaa

Ampumaurheiluliitto on nimennyt 32 urheilijaa EM-kilpailuihin. Valmennuksen johtaja Jari Karinkanta odottaa kisoista suomalaisille 2-3 olympiamaapaikkaa lisää ja 8-9 mitalia. Suomen EM-joukkueessa ovat mukana Lontoossa järjestettäviin olympialaisiin jo valitut Kai Jahnsson, Mira Suhonen ja Marjo Yli-Kiikka. Neljäs Lontooseen nimetty suomalainen ampumaurheilija on Satu Mäkelä-Nummela, haulikko/trap.

EM-kilpailuissa ovat jaossa viimeiset kuusitoista olympiamaapaikkaa (neljä kussakin neljässä lajissa).

Ilma-aseiden EM-kilpailujen avajaiset järjestetään Heinola Final Arenalla keskiviikkona eli 15. helmikuuta kello 19.

EM-kilpailuihin osallistuu 594 urheilijaa 45 maasta. Kisoissa on yhteensä 654 starttia eri sarjoissa. Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimii Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Mikko Nordquist, ja kisojen suojelija on pääministeri Jyrki Katainen.

Yle televisioi kaikki finaalit. Kilpailujen online-tulosseuranta löytyy osoitteesta http://results.sius.com/. Kisojen aikataulun ja muuta tietoa kisoista löydät osoitteesta www.echfinland2012.fi.

Marko Leppä valittiin Vuoden sotilasvalmentajaksi

Marko Leppä on Vuoden sotilasvalmentaja. Kuva: Lassi Palo

Vuoden sotilasvalmentajaksi on valittu yliluutnantti Marko Leppä Hämeen Rykmentistä. Hän sai palkintonsa vuoden 2011 parhaiden sotilasurheilijoiden julkistamistilaisuudessa torstaina Pääesikunnassa.

Valintaperustelujen mukaan Marko Leppä, 45, on pitkän linjan menestyksekäs pistoolivalmentaja, joka toimii aktiivisesti kolmella eri sektorilla eli puolustusvoimien edustusvalmentajana, Urheilukoulun valmentajana sekä Suomen Ampumaurheiluliiton valmentajana sekä valmentajien kouluttajana. Lisäksi hänellä on useita menestyviä nuoria henkilökohtaisia valmennettavia.

– En osannut tällaista odottaa, Leppä hymyili hienon palkintonsa kanssa tilaisuuden jälkeen.

– Tällaisen voi saada vain kerran uran aikana. Tuntuu hyvältä, kun saa palautetta tehdystä työstä. Se tuntuu myös hyvältä, että tämä on omien esimiesten esittämä valinta eli he arvostavat työtä, jota olen tehnyt.

Pääesikunnan keskuspaviljongissa järjestetyssä tilaisuudessa palkittiin myös sekä parhaita sotilasurheilijoita että sotilasurheilua ja varusmiesten liikuntaa edistäneitä tahoja. Vuoden sotilasurheilijaksi 2011 valittiin keihäänheittäjä kersantti Ari Mannio Hämeen Rykmentistä. Hän voitti Military World Games -kilpailut eli sotilaiden maailmanmestaruuden ylivoimaisesti tuloksella 82,48. Mannio voitti lisäksi Suomen mestaruuden ja edusti Suomea yleisurheilun MM-kilpailussa.

Korpraali Mikko Koivu palkittiin parhaana varusmiesurheilijana 2011. Hän pelasi varusmiesaikanaan Lahden Urheilukoulussa Suomen toisen maailmanmestaruuden voittaneen jääkiekkojoukkueen kapteenina.

Puolustusvoimien erikoistunnustuksen saivat kersantti Olli-Markus Taivainen Kainuun Prikaatista ja vänrikki Sami Orpana Urheilukoulusta. Taivainen voitti hiihtosuunnistuksen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden sprinttikilpailussa sekä toisen maailmanmestaruuden viestissä. Lisäksi hän sijoittui parhaana suomalaissotilaana Military World Games -kilpailussa viidenneksi pikakilpailussa.

Orpana oli hiihdon sotilas-MM-kilpailussa partiokilpailun voittaneen joukkueen jäsen. Kilpailu on voitettu edellisen kerran vuonna 1993. Varusmiehenä voitettu partiomestaruus on ensimmäinen Suomen sotilashiihdon historiassa.

Puolustusvoimien liikunnan ja sotilasurheilun kilpi annettiin jääkiekkoilija, korpraali Mikael Granlundille. Hän toimii kutsuntaikäiselle nuorille suunnatun sosiaalisen median liikuntapalvelun ”MarsMars.fi” valmentajana ja esikuvana.

Kainuun Prikaati valittiin Vuoden liikuntavaikuttajaksi. Se saavutti puolustusvoimien parhaan arvosanan varusmiesten loppukyselyssä arvioitaessa liikuntakoulutuksen toteutumista. Sotilasurheilussa prikaati voitti hiihdon, ammunnan ja suunnistuksen yleismestaruudet sekä jalkapallon mestaruuden sotilas-SM-kilpailuissa.

Vuosi sitten vastaavassa tilaisuudessa erikoistunnustuksen saivat ampumaurheilijoista kapteeni Henri Häkkinen (kivääri) Viestirykmentistä ja Tomi-Pekka Heikkilä (liikkuva maali) Urheilukoulusta.

Ilma-aseiden SM-kilpailut 14.-15.1. – Vierumäellä haetaan kotikenttäetua helmikuun EM-kisoihin

Ilma-aseiden Suomen mestaruuskisat järjestetään 14.-15. tammikuuta Vierumäellä. Tulevana viikonloppuna kisataan ilmapistoolin, ilmakiväärin ja liikkuvan maalin lajeissa. SM-kilpailut toimivat 14.-20. helmikuuta myös Vierumäellä järjestettävien 10 m ilma-aseiden Euroopan mestaruuskisojen ns. esikisoina.

Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Jari Karinkanta pitää SM-kisaviikonloppua erittäin tärkeänä tuleville EM-kisa-ampujille.

– SM-kilpailut ovat meille erityisen tärkeät. Pääsemme ampumaan kovatasoisen kisan EM-kisaolosuhteissa oikean valaistuksen ja muutoinkin identtisten olosuhteiden kanssa. Jos kotikenttäetua on mahdollista mitenkään käyttää hyväksi, niin sen paikka lienee nyt, Karinkanta mietiskelee.

Karinkanta iloitsee, että SM-kilpailut pystytään järjestämään niin sanottuna esikisana, joka palvelee kaikkia osapuolia.

– Helmikuussa kaiken täytyy mennä nappiin – niin urheilijoilla kuin järjestäjilläkin, hän muistuttaa.

Karinkanta ennustaa viikonlopun SM-kisoista erityisen kovatasoisia ja uskoo, että Vierumäellä erotetaan jyvät akanoista. Hän toivoo myös positiivisia yllätyksiä tuovia kisoja. Mukana ovat Lontoossa järjestettäviin olympialaisiin jo valitut Kai Jahnsson, Mira Suhonen ja Marjo Yli-Kiikka sekä ne, jotka vielä tavoittelevat haluttua olympiapaikkaa helmikuun Vierumäen EM-kilpailuissa. EM-kisoissa ovat jaossa viimeiset kuusitoista olympiamaapaikkaa Lontooseen.

– Jokaisella ennen EM-kisoja käydyllä kilpailulla on nyt olympiapaikkaa metsästäville suuri merkitys. Nämä ovat ainutlaatuisia paikkoja hakea kisavarmuutta ja tasaisia suorituksia. Pari kovaa kisaa on jo takana hyvin kokemuksin, ja tammikuun lopulla haemme viimeiset hyvät suoritukset Münchenistä, Karinkanta selvittää.

Vierumäen EM-kisoista suomalaiset lähtevät hakemaan ainakin 2-3 olympiamaapaikkaa. Karinkanta pitää lukumäärää varsin realistisena, mutta ei halua nimetä urheilijoita, joihin kovimmat odotukset kohdistuvat.

– Kotikisoista tulee urheilijoillemme painetta jo ihan riittämiin, ei aseteta lisäpaineita. Kyllä ne ampujat, joilta paikkaa odotetaan, ihan varmasti sen sisimmässään tuntevat ja tietävät, Karinkanta hymyilee.

– Ja kunhan he unohtavat paineet ja ampuvat omaa tasaista suoritustasoaan, niin kyllä ne paikat sieltä tulevat.

Suomen EM-kisajoukkue julkistetaan ensi viikon torstaina eli 19. tammikuuta. Aivan täydellä joukkueella tuskin kotikisoihin lähdetään, mutta erityisesti olympialajit ovat hyvin edustettuina.

– Kotikisoihinkaan ei ole tarjolla turistipaikkoja. Lähdemme hakemaan kisoista mestaruuksia ja erinomaisia tuloksia. 

SM-Vierumäellä on viikonloppuna yli 400 osallistumista. Ilmapistoolissa ja -kiväärissä ammutaan naisten ja miesten sarjat sekä 20-vuotiaiden nuorten sarjat. Liikkuvassa maalissa ammutaan aikuisten sarjojen lisäksi kaikki nuorten sarjat.

Ensimmäisenä kisapäivänä lauantaina 14.1. ammutaan mm. miesten ja naisten ilmapistoolin Suomen mestaruudesta. Sunnuntaina 15.1. ratkotaan ilmakiväärin mestaruudet. Tarkempi ohjelma sekä eräluettelot löytyvät Suomen Ampumaurheiluliiton www-sivuilta www.ampumaurheiluliitto.fi.

 

Suomeen taas kolme lajivoittoa Swedish Cupissa

Kansainvälinen ilma-aseiden Swedish Cup päättyi lauantaina Ruotsin Sävsjössä. Ensimmäisenä kilpailupäivänä eli torstaina suomalaiset saavuttivat kaksi lajivoittoa, kun Hanna Etula voitti naisten ilmakiväärin ja Kai Jahnsson miesten ilmapistoolin. Perjantaina Suomi sai kolme lajivoittajaa: Etulan ja Jahnssonin lisäksi Sami Heikkilä poikien liikkuvassa maalissa. Viimeisenä kisapäivänä suomalaisten lajivoitot tulivat samalle kolmikolle.

Lahden Ampumaseuraa edustava Hanna Etula ylsi perjantaina todelliseen huippusuoritukseen, kun hän tähtäsi toisena suomalaisena naisena ilmakiväärissä 400 pistettä. Hanna Pitkänen ampui täydet pisteet viime vuoden helmikuussa. Suomen ennätys onkin nyt ”Hannojen ennätys”.

Ennätyksensä jälkeen Etula, 30, sanoi olevansa kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Tänään hänen tuloksensa oli 500,7 (398+102,7).

– Kisan alku oli haastava, kun olin kuin nukuksissa ja tähtäykset menivät pitkiksi. Kaksi viimeistä sarjaa oli parempia. Finaaleihin jäi joka kisassa parannettavaa, Etula sanoi ja arveli kilpailun alussa muistelleensa vielä eilistä.

– Mutta olihan sitä sitten keskityttävä taas itse ammuntaan, hän totesi.

Etula valittiin kisojen parhaaksi kivääriampujaksi ja sai palkinnoksi Walther-ilmakiväärin. Hän ampuu vielä muutaman kovan kisan ennen 14.-20. helmikuuta Vierumäellä järjestettäviä ilma-aseiden EM-kilpailuja, jotta hän saisi hyviä startteja alle ja kisakunto pysyisi yllä. Etula oli mukana Pekingin olympialaisissa neljä vuotta sitten. Vierumäen EM-kilpailuissa jaetaan viimeiset maapaikat Lontoon olympialaisiin.

Poliisien Ampumaseuran Kai Jahnsson voitti siis edellisten päivien tapaan miesten ilmapistoolin. Nyt hänen tuloksensa oli 677,7 (578+99,7). Hän ampui kisojen parhaan tuloksensa avauspäivänä 683,2 (583+100,2).

– Näkemisen kanssa oli tänään omat haasteensa, ja kova keskittyminen omaan tekemiseen söi rankasti henkisiä voimavaroja. Se oli kostautua lopussa, Jahnsson kommentoi kilpailuaan.

Suomen Olympiakomitea valitsi Jahnssonin Lontoon olympialaisiin joulukuussa. Kisojen avajaispäivä on heinäkuun 27. päivä.

Poliisien Ampumaseuran Paula Paajanen sijoittui kolmanneksi naisten ilmapistoolissa ja oli taas paras suomalainen. Nyt hänen tuloksensa oli 470,8 (372+98,8).

Miesten ilmakiväärissä Timo Puisto oli kolmas ja Juho Kurki neljäs. Mikkelin Ampujia edustava Puisto paransi kisojen edetessä tahtiaan, ja hänen tuloksensa oli tänään 694,3 (595+99,3). Kankaanpään Ampujien Kurjen tulos oli 693,6 (594+99,6).

Poikien ilmapistoolissa Kankaanpään Ampujien Tuomas Pukaralammi nappasi kisojen parhaan sijoituksensa ollen viides. Hänen tuloksensa oli 651,6 (553+98,6). Edellisinä päivinä hän sijoittui kahdeksanneksi ja 13:nneksi. Poikien ilmakiväärissä Mikkelin Ampujia edustava Olli Hahl teki samoin kuin Pukaralammi: torstaina yhdestoista, perjantaina 33:s ja kisojen päätöspäivänä kuudes, jolloin hän tähtäsi 684,3 (584+100,3) pistettä.

Tyttöjen ilmakiväärissä Lehtimäen Ampujia edustava Gisela Miettinen otti toisen sijan ammuttuaan 495,2 (393+102,2) pistettä. Edellisinä päivinä hän ampui 389 ja oli yhdestoista sekä 387, jolla heltisi 23. sija. Ilmapistoolissa Raseborgs Skyttar -seuran Therese Lindgren oli kuudes tuloksellaan 451,5 (365+86,5).

Liikkuvassa maalissa Sami Heikkilä otti perjantain tapaan ykkössijan poikien normaalijuoksujen kilpailussa. Kultamitaliottelussa oli vastassa tuttu vastustaja eli myös Kangasalan Kymppi 64 -seuraa edustava Jani Suoranta, jonka Heikkilä voitti 6-1, kuten eilenkin.

– Nopeat juoksut kulkivat aika hyvin. Sarjassa oli 17 ysiä. Muuten ihan jees. Mitaliotteluissa kulki vielä paremmin, Heikkilä kertoi. Peruskilpailussa hän ampui saman tuloksen kuin perjantaina (562).

Poikien pronssimitaliottelussa Sami Heikkilän pikkuveli Mika voitti Heikki Lähdekorven 6-5, ja yleisen sarjan pronssimitaliottelussa kokenut Krister Holmberg voitti Heikkilän veljessarjan vanhimman Tomi-Pekan 6-2.

Swedish Cup järjestettiin nyt kahdeksannen kerran. Kilpailussa oli mukana noin 600 ampujaa viidestä maasta eli isäntämaa Ruotsin lisäksi Tanskasta, Virosta, Suomesta ja Norjasta. Eniten osanottajia oli Ruotsista (398). Suomalaisia oli mukana 85. Ensimmäiseen eli vuonna 2005 järjestettyyn Swedish Cupiin osallistui 333 ampujaa, joista 39 Suomesta.

Ilma-aseiden SM-kilpailut järjestetään Vierumäellä viikon kuluttua eli 14.-15. tammikuuta. Ilma-aseiden EM-kilpailut pidetään samassa paikassa 14.-20. helmikuuta. EM-kisoissa jaetaan viimeiset kuusitoista olympiamaapaikkaa ensi kesänä järjestettäviin Lontoon olympialaisiin, jonne on valittu Jahnssonin lisäksi kolme muuta suomalaisampujaa. He ovat Mira Suhonen (ilmapistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap) ja Marjo Yli-Kiikka (kivääri).

Ilma-aseiden 8. Swedish Cup
Sävsjö, Ruotsi

Tuloksia 7.1.

Ilmapistooli, 60 ls+10 ls:n finaali, miehet: 1) Kai Jahnsson Suomi 677,7 (578+99,7), … 6) Rauno Hartikainen Suomi 664,1 (569+95,1), … 12) Ari Huhtamäki Suomi 563.

Ilmapistooli, 40 ls+10 ls:n finaali, naiset: 1) Johanna Carlsson Ruotsi 475,4 (375+100,4), … 3) Paula Paajanen Suomi 470,8 (372+98,8), … 5) Maarit Eskola Suomi 466,9 (371+95,9).

Ilmapistooli, 60 ls+10 ls:n finaali, pojat: 1) Frederik Larsen Tanska 660,1 (561+99,1), … 5) Tuomas Pukaralammi Suomi 651,6 (553+98,6).

Ilmapistooli, 40 ls+10 ls:n finaali, tytöt: 1) Vendela Sörensson Ruotsi 469,7 (373+96,7), … 6) Therese Lindgren Suomi 451,5 (365+86,5).

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, miehet: 1) Mikael Svensson Ruotsi 696,9 (593+103,9), 2) Karl-Johan Jönsson Ruotsi 696,1 (595+101,1), 3) Timo Puisto Suomi 694,3 (595+99,3), 4) Juho Kurki Suomi 693,6 (594+99,6).

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, pojat: 1) Jörgen Persson Ruotsi 695,8 (594+101,8), … 6) Olli Hahl Suomi 684,3 (584+100,3), … 11) Aleksi Leppä Suomi 582.

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, naiset: 1) Hanna Etula Suomi 500,7 (398+102,7), … 10) Pauliina Frilander Suomi 392.

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, tytöt: 1) Lotten Johansson Ruotsi 497,7 (394+103,7), 2) Gisela Miettinen Suomi 495,2 (393+102,2), … 11) Annika Sihvonen Suomi 391.

Liikkuva maali, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut, Y-sarja:
Kultamitaliottelu: Emil Martinsson Ruotsi – Niklas Bergström Ruotsi 6-3
Pronssimitaliottelu: Tomi-Pekka Heikkilä Suomi – Krister Holmberg Suomi 2-6
Semifinaalit: Martinsson – Heikkilä 6-4, Bergström – Holmberg 6-1

Peruskilpailu: 1) Emil Martinsson Ruotsi 576, 2) Niklas Bergström Ruotsi 575, 3) Krister Holmberg Suomi 574, 4) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 572, 5) Espen Krogstad Norja 566, 6) Niklas Hyvärinen Suomi 559.

Liikkuva maali, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut, pojat:
Kultamitaliottelu: Sami Heikkilä Suomi – Jani Suoranta Suomi 6-1
Pronssimitaliottelu: Mika Heikkilä Suomi – Heikki Lähdekorpi Suomi 6-5
Semifinaalit: Sami Heikkilä – Mika Heikkilä 6-5, Suoranta – Lähdekorpi 6-3

Peruskilpailu: 1) Sami Heikkilä Suomi 562, 2) Jani Suoranta Suomi 557, 3) Heikki Lähdekorpi Suomi 548, 4) Mika Heikkil
ä Suomi 538, 5) Mika Kinisjärvi Suomi 531.

Swedish Cupin nettisivut ja kaikki tulokset löytyvät täältä.

Hanna Etula ampui täydet 400 Swedish Cupissa

Hanna Etula kuvattuna joulukuussa Turussa. Kuva: Matti Erkkilä
Sami Heikkilä nousi tutulle paikalleen eli ykköseksi perjantaina Sävsjössä. Kuva: Lassi Palo

Hanna Etula tähtäsi toisena suomalaisena naisena täydet 400 pistettä ilmakiväärin peruskilpailussa Ruotsin Sävsjössä jatkuneessa kansainvälisessä ilma-aseiden Swedish Cupissa. Suomen ennätys on nyt ”Hannojen” ennätys, sillä ensimmäinen oli Hanna Pitkänen.

Lahden Ampumaseuraa edustava Hanna Etula ylsi huippusuoritukseen toisena suomalaisena naisena. Hanna Pitkänen ampui viime vuoden helmikuussa ensimmäisenä suomalaisena naisena täydet 400 pistettä, ja nyt oli Etulan vuoro ampua täydellinen suoritus.

Finaalin jälkeinen SE 502,4 pistettä on edelleen Marjo Yli-Kiikan nimissä. Hän teki sen vuonna 2004. Etula jäi siitä nyt kaksi pistettä ammuttuaan finaalissa 100,4. Swedish Cupin avauspäivänä torstaina Etulan tulos oli 500,3 (397+103,3). Hän sanoi kisan jälkeen, että oli ”ihan mukava kisata” ja että ”tämä oli hyvä aloitus tälle vuodelle”. Parannettavaa jäi vielä pidon ja rytmin osalta seuraaville päiville, hän mietti. Perjantaina sitten rävähti.

– Täydet 400 pistettä oli tavoitteeni tänne tullessani. Ajattelin, että täällä tai ei koskaan. En ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä kovassa kunnossa kuin nyt, 30-vuotias urheilija hehkui.

Etula oli mukana Pekingin olympialaisissa neljä vuotta sitten. Helmikuussa Vierumäellä järjestettävissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa jaetaan viimeiset maapaikat Lontoon olympialaisiin, jotka alkavat heinäkuun lopussa. Joulukuussa kisoihin nimettiin neljä suomalaista ampumaurheilijaa.

– Tavoitteeni ja toiveeni oli saada kovia kisoja alle. Nyt kausi alkoi todella hyvin. Joku voi toki ajatella, että paineita tuli nyt. Tekeminen oli tänään helppoa, ja keskityin vain seuraavaan laukaukseen. Minun tarvitsi tehdä vain sitä, mitä treeneissä olen tehnyt. Peruskilpailussa ei parantamisen varaa jäänyt. Ammunta oli juuri sellaista kuin sen pitääkin olla. Finaali palautti sitten maan pinnalle, kun ammuin viimeisellä kasin, Etula naurahti.

Etulan tarkoituksena on ampua vielä muutama kovempi kisa ennen ilma-aseiden EM-kilpailuja, jotta hän saisi hyviä startteja alle ja kisakunto pysyisi yllä.

Poliisien Ampumaseuraa edustava Kai Jahnsson tähtäsi miesten ilmapistoolissa tuloksen 676,0 (576+100,0) ja oli eilisen tavoin kilpailun ykkönen. Hänen eilinen voittotuloksensa oli 7,2 pistettä parempi. Jahnsson kertoi kikkailleensa liipasun kanssa, josta hänellä olikin kova työ päästä takaisin omaan osaamiseensa.

– Sen opin tänään, että ei pidä tehdä muuta kuin sen minkä osaa. Finaali oli alussa aikamoista heilumista, mutta lopputulos oli kohtuullinen, sanoi Jahnsson, joka valittiin joulukuussa Lontoon olympialaisiin. Olympialaiset järjestetään heinä-elokuussa.

Poliisien Ampumaseuran Paula Paajanen oli naisten ilmapistoolissa taas paras suomalainen. Hän sijoittui viidenneksi ammuttuaan tuloksen 468,0 (372+96,0). Hän oli torstaina toinen 6,7 pistettä paremmalla tuloksella.

Miesten ilmakiväärissä Kankaanpään Ampujien Juho Kurki oli kuudes. Eilen hän oli kolmas tuloksella 694,8 (592+102,8), tänään hän ampui 693,1 (592+101,1) pistettä. Mikkelin Ampujia edustava Timo Puisto sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 690,3 (591+99,3). Joulukuussa Kurki laukoi kaksi Suomen ennätystä, kun hän teki 24-vuotiaiden sarjassa peruskilpailussa 598 pistettä ja peruskilpailun ja finaalin yhteistuloksissa 702,1 pistettä.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä torstaina suomalaiset saavuttivat Sävsjössä kaksi lajivoittoa, kun Etula voitti naisten ilmakiväärin ja Kai Jahnsson miesten ilmapistoolin. Perjantaina Suomi sai kolme lajivoittajaa: Etulan ja Jahnssonin lisäksi Sami Heikkilä poikien liikkuvassa maalissa. Heikkilä nappasi ykkössijan poikien normaalijuoksujen kilpailussa. Hän voitti kultamitaliottelussa seuratoverinsa eli myös Kangasalan Kymppi 64 -seuraa edustavan Jani Suorannan 6-1.

– ”Medal matsit” on jänniä, ja niitä ei voita, jos ei ammu keskelle! Voitto oli makoisa, viime elokuussa Belgradin EM-kilpailuissa neljä kultamitalia kahminut Heikkilä sanoi.

Peruskisan nopeissa hän sen sijaan sanoo olleensa vaikeuksissa, koska ”pääkoppa ei ollut täysillä mukana”.

– Tulos oli vähän alakanttiin (562), mutta ei se heikkokaan ollut.

Abiturientin talvi jatkuu kiireisenä: viikon kuluttua ovat SM-kilpailut Vierumäellä, sitten kaksi leiriä ja kilpailut Itävallassa. Helmikuun 14.-20. päivinä ovat vuorossa Vierumäellä järjestettävät ilma-aseiden EM-kilpailut.

Yleisen sarjan liikkuvan maalin kilpailussa Samin isoveli Tomi-Pekka Heikkilä hävisi kultamitalikamppailun isäntamaan Emil Martinssonille 5-6.

Kahdeksannen kerran järjestettävä Swedish Cup päättyy huomenna lauantaina eli tammikuun 7. päivänä. Kilpailussa on mukana noin 600 ampujaa viidestä maasta eli isäntämaa Ruotsin lisäksi Tanskasta, Virosta, Suomesta ja Norjasta. Eniten osanottajia on Ruotsista (398). Suomalaisia on mukana 85. Ensimmäiseen eli vuonna 2005 järjestettyyn Swedish Cupiin osallistui 333 ampujaa, joista 39 Suomesta.

Ilma-aseiden SM-kilpailut järjestetään Vierumäellä runsaan viikon kuluttua eli 14.-15. tammikuuta. Ilma-aseiden EM-kilpailut pidetään samassa paikassa 14.-20. helmikuuta. EM-kisoissa jaetaan viimeiset kuusitoista olympiamaapaikkaa ensi kesänä järjestettäviin Lontoon olympialaisiin, jonne on valittu Jahnssonin lisäksi kolme muuta suomalaisampujaa. He ovat Mira Suhonen (ilmapistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap) ja Marjo Yli-Kiikka (kivääri).

Ilma-aseiden 8. Swedish Cup
Sävsjö, Ruotsi

Tuloksia

Ilmapistooli, 60 ls+10 ls:n finaali, miehet: 1) Kai Jahnsson Suomi 676,0 (576+100,0), 2) Jan-Olof Danielsson Ruotsi 668,9 (572+96,9), 3) Rauno Hartikainen Suomi 668,1 (574+94,1), … 12) Teemu Lahti Suomi 569.

Ilmapistooli, 40 ls+10 ls:n finaali, naiset: 1) Ingeborg Gran Norja 478,1 (379+99,1), … 5) Paula Paajanen Suomi 468,0 (372+96,0), … 11) Pia Pitkänen Suomi 369.

Ilmapistooli, 60 ls+10 ls:n finaali, pojat: 1) Frederik Larsen Tanska 659,7 (563+96,7), … 13) Tuomas Pukaralammi Suomi 527.

Ilmapistooli, 40 ls+10 ls:n finaali, tytöt: 1) Vendela Sörensson Ruotsi 473,8 (373+100,8), 2) Gisela Miettinen Suomi 459,5 (364+95,5), … 5) Therese Lindgren Suo
mi 455,8 (361+96,3).

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, miehet: 1) Karl-Johan Jönsson Ruotsi 697,9 (594+103,9), … 6) Juho Kurki Suomi 693,1 (592+101,1), … 8) Timo Puisto Suomi 690,3 (591+99,3).

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, pojat: 1) Jörgen Persson Ruotsi 694,2 (594+100,2), … 14) Sebastian Långström Suomi 578.

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, naiset: 1) Hanna Etula Suomi 500,4 (400/SE +100,4), 2) Karin Blom Ruotsi 497,2 (395+102,2), 3) Charlotte Myhrberg Ruotsi 495,9 (395+100,9), 4) Maria Johansson Ruotsi 495,3 (395+100,3), 5) Pauliina Frilander Suomi 495,0 (394+101,0), 6) Karina Rodriguez Ruotsi 494,7 (394+100,7), 7) Maria Hägglund Ruotsi 494,6 (394+100,6), 8) Kristina Häggström Ruotsi 492,9 (394+98,9).

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, tytöt: 1) Christina Langeland Teigen Norja 497,4 (396+101,4), … 13) Annika Sihvonen Suomi 390.

Liikkuva maali, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut, Y-sarja:
Kultamitaliottelu: Emil Martinsson Ruotsi – Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 6-5
Pronssimitaliottelu: Krister Holmberg Suomi – Niklas Bergström Ruotsi 6-3
Semifinaalit: Holmberg – Heikkilä 3-6, Martinsson – Bergström 6-2

Peruskilpailu: 1) Krister Holmberg Suomi 571, 2) Emil Martinsson Ruotsi 568, 3) Niklas Bergström Ruotsi 568, 4) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 566, 5) Espen Krogstad Norja 554, 6) Marika Salmela Suomi 552.

Liikkuva maali, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut, pojat:
Kultamitaliottelu: Sami Heikkilä Suomi – Jani Suoranta 6-1
Pronssimitaliottelu: Mattias Björk Ruotsi – Mika Kinisjärvi 5-6
Semifinaalit: Heikkilä – Björk 6-2, Suoranta – Kinisjärvi 6-3

Peruskilpailu: 1) Sami Heikkilä Suomi 562/19, 2) Jani Suoranta Suomi 562/16, 3) Mika Kinisjärvi 553, … 5) Heikki Lähdekorpi Suomi 530, 6) Mika Heikkilä Suomi 527.

Swedish Cupin nettisivut ja kaikki tulokset löytyvät täältä.

Suomalaisille kaksi lajivoittoa Swedish Cupin ensimmäisenä päivänä

Kai Jahnsson voitti miesten ilmapistoolin Swedish Cupin ensimmäisenä päivänä. Kuvat: Lassi Palo
Hanna Etula oli naisten ilmakiväärin ykkönen.

Kansainvälinen kolmipäiväinen ilma-aseiden Swedish Cup alkoi torstaina Ruotsin Sävsjössä. Ensimmäisenä kilpailupäivänä suomalaiset saavuttivat kaksi lajivoittoa, kun Hanna Etula voitti naisten ilmakiväärin ja Kai Jahnsson miesten ilmapistoolin.

Poliisien Ampumaseuraa edustava Kai Jahnsson tähtäsi miesten ilmapistoolissa tuloksen 683,2 (583+100,2). Jahnsson valittiin joulukuussa Lontoon olympialaisiin, jotka järjestetään ensi kesänä. Hän voitti kilpailun ylivoimaisesti, sillä toiseksi sijoittuneen Teemu Lahden tulos oli 674,5 (575+99,5). Suomalaiset nappasivat näin ollen kaksoisvoiton.

– Kilpailu kulki kokonaisuudessaan hyvin. Tekniikka pelasi, ja pystyin tekemään oikeita asioita, joita on treenattu leirillä. Olen tyytyväinen kauden avaukseen eli ei oikeastaan muuta kuin hyvillä mielin eteenpäin, Jahnsson sanoi.

Lahden Ampumaseuran Hanna Etula oli naisten ilmakiväärin ykkönen tuloksella 500,3 (397+103,3). Hän sanoi, että oli ”ihan mukava kisata”.

– Tämä oli hyvä aloitus tälle vuodelle. Parannettavaa jäi vielä pidon ja rytmin osalta seuraaville päiville.

Etulan tarkoituksena on ampua muutama kovempi kisa ennen helmikuussa Vierumäellä järjestettäviä ilma-aseiden EM-kilpailuja, jotta hän saisi ”hyviä startteja alle ja kisakunto pysyisi yllä”. Pieksämäen Seudun Ampujia edustava Pauliina Frilander sijoittui 18:nneksi tuloksella 388.

Kankaanpään Ampujien Juho Kurki tähtäsi miesten ilmakiväärissä tuloksen 694,8 (592+102,8), joka oikeutti kolmanteen sijaan. Ruotsalaiset ottivat kaksoisvoiton, kun Karl-Johan Jönsson ampui 699,3 (596+103,3) pistettä ja Mikael Svensson 696,3 (593+103,3) pistettä.

Poliisien Ampumaseuran Paula Paajanen oli naisten ilmapistoolissa paras suomalainen. Hän sijoittui toiseksi tuloksella 474,7 (376+98,7). Gisela Miettinen oli neljäs ja Therese Lindgren kuudes tyttöjen ilmapistoolissa. Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuraa edustavan Miettisen tulos oli 458,0 (361+97,0). Raseborgs Skyttar -seuran Lindgren tähtäsi tuloksen 455,5 (362+93,5). Miettinen jäi tyttöjen ilmakiväärissä pisteen päähän uusinnasta eli suomalaisia ei ollut finaalissa. Miettisen tulos oli 589 ja sijoitus yhdestoista.

Poikien ilmapistoolissa Kankaanpään Ampujien Tuomas Pukaralammi oli suomalaisista paras sijoittuen kahdeksanneksi. Hänen tuloksensa oli 637,5. Peruskilpailussa hänen tuloksensa oli 543 ja finaalissa 94,5. Esbo Skytteföreningin Cristian Friman sijoittui kahdeksanneksi poikien ilmakiväärissä ja oli siten paras suomalainen. Frimanin tulos oli 677,8 (580+97,8).

Liikkuvan maalin kilpailuissa suomalaiset jäivät ilman lajivoittoja. Poikien normaalijuoksujen kultamitaliottelussa Kangasalan Kymppi 64 -seuraa edustava Mika Heikkilä hävisi Ruotsin Mattias Björkille 4-6.

Kahdeksannen kerran järjestettävä Swedish Cup päättyy lauantaina eli tammikuun 7. päivänä. Kilpailussa on mukana noin 600 ampujaa viidestä maasta eli isäntämaa Ruotsin lisäksi Tanskasta, Virosta, Suomesta ja Norjasta. Eniten osanottajia on Ruotsista (398). Suomalaisia on mukana 85. Ensimmäiseen eli vuonna 2005 järjestettyyn Swedish Cupiin osallistui 333 ampujaa, joista 39 Suomesta.

Ilma-aseiden SM-kilpailut järjestetään Vierumäellä runsaan viikon kuluttua eli 14.-15. tammikuuta. Ilma-aseiden EM-kilpailut pidetään samassa paikassa 14.-20. helmikuuta. EM-kisoissa jaetaan viimeiset kuusitoista olympiamaapaikkaa ensi kesänä järjestettäviin Lontoon olympialaisiin, jonne on valittu Jahnssonin lisäksi kolme muuta suomalaisampujaa. He ovat Mira Suhonen (ilmapistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap) ja Marjo Yli-Kiikka (kivääri).

Ilma-aseiden 8. Swedish Cup
Sävsjö, Ruotsi

Tuloksia

Ilmapistooli, 60 ls+10 ls:n finaali, miehet: 1) Kai Jahnsson Suomi 683,2 (583+100,2), 2) Teemu Lahti Suomi 674,5 (575+99,5), … 10) Ari Huhtamäki Suomi 565.

Ilmapistooli, 40 ls+10 ls:n finaali, naiset: 1) Veera Rumjantseva Viro 475,4 (378+97,4), 2) Paula Paajanen Suomi 474,7 (376+98,7), … 14) Annukka Riutta Suomi 364.

Ilmapistooli, 60 ls+10 ls:n finaali, pojat: 1) Carl Sandberg Ruotsi 649,1 (554+95,1), … 8) Tuomas Pukaralammi Suomi 637,5 (543+94,5), … 15) Joonas Riutta Suomi 522.

Ilmapistooli, 40 ls+10 ls:n finaali, tytöt: 1) Vendela Sörensson Ruotsi 469,3 (376+93,3), … 4) Gisela Miettinen Suomi 458,0 (361+97,0), … 6) Therese Lindgren Suomi 455,5 (362+93,5).

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, miehet: 1) Karl-Johan Jönsson Ruotsi 699,3 (596+103,3), 2) Mikael Svensson Ruotsi 696,3 (593+103,3), 3) Juho Kurki Suomi 694,8 (592+102,8), … 11) Timo Puisto Suomi 590.

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, pojat: 1) Jörgen Persson Ruotsi 696,6 (593+103,6), … 8) Cristian Friman Suomi 677,8 (580+97,8), … 11) Olli Hahl Suomi 579/35, 12) Aleksi Jarva Suomi 579/33, 13) Aleksi Leppä Suomi 579/31.

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, naiset: 1) Hanna Etula Suomi 500,3 (397+103,3), … 18) Pauliina Frilander Suomi 388, … 22) Henna Kärhä Suomi 387.

Ilmakivääri 40 ls + 10 ls finaali, tytöt: 1) Sandra Pettersson 497,1 (395+102,1), …  11) Gisela Miettinen Suomi 389, … 28) Katarina Långström Suomi 385, 29) Elin Liewendahl Suomi 385, 30) Annika Sihvonen Suomi 385, 31) Riikka Parviainen Suomi 385.

Liikkuva maali, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut, miehet:
Kultamitaliottelu: Emil Martinsson Ruotsi – Espen Krogstad Norja 3-6
Pronssimitaliottelu: Niklas Bergström Ruotsi – Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 6-3
Semifinaalit: Martinsson – Heikkilä 6-5, Bergström – Krogstad 2-6

Peruskilpailu: 1) Emil Martinsson Ruotsi 576, 2) Niklas Bergström Ruotsi 567, 3) Espen Krogstad Norja 561/40, 4) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 561/38, 5) Krister Holmberg Suomi 556, 6) Tarmo Koskela Suomi 553, … 8) Niklas Hyvärinen Suomi 545.

Liikkuva maali, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut, pojat:
Kultamitaliottelu: Mika Heikkilä Suomi – Mattias Björk Ruotsi 4-6
Pronssimitaliottelu: Jani Suoranta Suomi – Sami Heikkilä 6-4
Semifinaalit: Suoranta – Mika Heikkilä 3-6, Sami Heikkilä – Björk 4-6

Peruskilpailu: 1) Jani Suoranta Suomi 564, 2) Sami Heikkilä Suomi 563, 3) Mattias Björk Ruotsi 539, 4) Mika Heikkilä Suomi 530, 5) Heikki Lähdekorpi Suomi 516, … 8) Mika Kinisjärvi Suomi 506.

Swedish Cupin nettisivut ja kaikki tulokset löytyvät täältä.

Ilma-aseiden SM-kilpailut Vierumäellä 14.-15.1.2012 – ohjelma ja eräluettelot

Ilma-aseiden Suomen mestaruuskisat järjestetään 14.-15.1. 2012 Vierumäellä. Viikonloppuna kisataan ilmapistoolin, ilmakiväärin sekä liikkuvan maalin lajeissa.

Ilmapistoolissa ja –kiväärissä ammutaan naisten ja miesten sarjat sekä 20  -vuotiaiden nuorten sarjat. Muut sarjat kisataan Turussa 2.-4.3.2012. Liikkuvassa maalissa ammutaan aikuisten sarjojen lisäksi kaikki nuorten sarjat.

Sarjat ja rajoitukset:

10 m ilmakivääri ja pistooli, Y, N, Y20, N20

10m liikkuvamaali Y, N ja kaikki nuorten sarjat

10m kivääri- ja pistoolilajeissa ammutaan vain 1 erä kutakin sarjaa. Erän suuruus on maksimissaan 48 tai 96 ampujaa.

Vuoden 2012 ilma-aseiden SM-kisat toimivat helmikuussa 14.-20. päivä järjestettävien 10 m ilma-aseiden Euroopan mestaruuskisojen ns. esikisoina.

Suomen mestaruuskisoissa on mahdollisuus nähdä myös helmikuun Euroopan mestaruuskisoihin valmistautuvien suomalaisten ampujien tämän hetkinen kisakunto. Lisäksi viikonloppuna kisaa myös joukko olympiapaikkaa helmikuussa tavoittelevia urheiluampujia.

Ensimmäisenä kisapäivänä lauantaina 14.1. ammutaan mm. miesten ja naisten ilmapistoolin Suomen mestaruudesta. Sunnuntaina 15.1. ratkotaan ilmakiväärin Suomen mestaruudet. Tarkempi ohjelma sekä eräluettelot löytyvät sivun alalaidasta.

Lisätietoja:

Kilpailun tiedottaja Nina Paloheimo gsm. 044 323 5634 tai nina.paloheimo@ampumaurheiluliitto.fi

Kilpailun johtaja Marko Leppä gsm. 0405105323tai marko.leppa@ampumaurheiluliitto.fi

Liitteet

Kolmelle ampumaurheilijalle opiskeluapurahaa

Henri Sorvo.
Tomi-Pekka Heikkilä.
Tiia Törmälä.

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt kolmelle ampumaurheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2011-2012. URA:n apurahan saivat Tomi-Pekka Heikkilä, Henri Sorvo ja Tiia Törmälä.

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö jakoi Helsingissä torstaina järjestetyssä tilaisuudessa opiskeluapurahoja nyt jo 40. kerran. Kaikkiaan 89 huippu-urheilijaa sai apurahan 330 hakijan joukosta. Opiskeluapurahan saajat edustavat kesä- ja talviolympialajeja, ei-olympialajeja ja vammaisurheilua yhteensä 33 lajiliitosta.

Saajien joukossa on olympia-, paralympia- ja MM-edustajia, aikuisten ja nuorten arvokisamitalisteja sekä tulevaisuuden menestyjiä. Apurahansaajista noin kolme neljäsosaa opiskelee korkea-asteen tutkintoa. Huippu-urheilu-uran lopettaneita saajista on noin neljäsosa.

Opiskeluapurahan suuruus on porrastettu koulutusasteen mukaan. Korkeakouluissa opiskelevilla apuraha on tällä hetkellä 1600 euroa (Tomi-Pekka Heikkilä), toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla 1300 euroa (Henri Sorvo ja Tiia Törmälä) ja ammattitutkintoa suorittavilla 800 euroa. Nyt jaettu opiskeluapurahojen kokonaissumma nousi noin 135 500 euroon.

Rahaa saivat myös muun muassa olympiamitalistit Pirjo Muranen ja Jaakko Tallus, taitoluistelun arvokisamitalisti Susanna Pöykiö sekä yleisurheilijat Jaakko Ojaniemi, Karin Storbacka ja Jussi Utriainen.

Kangasalan Kymppi 64-seuraa edustava Heikkilä, 21, opiskelee metsätalousinsinööriksi Mikkelin ammattikorkeakoulussa Nikkarilan kampuksella Pieksämäellä. Liikkuvan maalin erikoismies arvostaa apurahaa todella paljon.

– Tämä oli mieluinen joululahja! Apuraha auttaa taloudellisesti tulevan kauden menoissa. Sillä on totta kai iso merkitys siihen, että pystyy opiskelun ohella harjoittelemaan ja kilpailemaan täysillä, hän sanoi.

Kankaanpään Ampujia edustava Törmälä, 21, opiskelee laborantiksi Porin WinNovassa.

– Apuraha ei ollut yllätys. Sain sen myös viime vuonna, ja olen joskus ampunut sellaisia tuloksia, että apurahan saaminen uudestaan oli melko varmaa. Totta kai apuraha auttaa, mutta se ei kata kaikkia varustehankintoja tai koulukirjoja. Eli kyllä silti illat ja viikonloput menevät töissä.

Viime kesänä poikien skeetin EM-pronssia voittanut Sorvo, 17, edustaa Lahden Ampumaseuraa mutta asuu Luumäellä ja käy Etelä-Karjalan ammattiopistoa Imatralla. Meneillään on viimeinen vuosi, ja hän valmistuu automaatioasentajaksi.

– Apuraha oli yllätys ja on todella hyvä joululahja. Arvostan sitä paljon, ja käytännössä se menee lajini rahoitukseen, Sorvo sanoi.

URA-säätiön tiedotteessa todetaan, että opintotukijärjestelmän kiristyneet vaatimukset ovat saattaneet monet aikuisurheiluun ja kolmannelle asteelle siirtyvät huippu-urheilijaopiskelijat vaikeaan tilanteeseen. Huippu-urheilijan on lähes mahdotonta opiskella normaalissa vauhdissa ja opintotuki sekä asumislisä on sidottu saavutettujen opintopisteiden määrään.

Apuraha on urheilijoille tärkeä tuki perustoimentulon kannalta. Lisäksi se kannustaa myönteisesti suunnittelemaan lukuvuoden opintoja ja viemään niitä eteenpäin ainakin vaadittavilla 25 opintopisteellä. Taloudellisen tuen lisäksi apuraha on myös psykologisesti tärkeä tunnustus niin nykyisille aktiiveille kuin uransa jo päättäneillekin urheilijoille. URA-säätiön asiamies Jari Savolainen vahvistaa sen minkä ampumaurheilijat edellä jo totesivat: apurahansaajat pitävät saamaansa tukea erittäin suuressa arvossa.

Suomen Urheilumuseossa järjestetyssä tilaisuudessa palkittiin myös Vuoden URAteko. Neljännen kerran jaetun tunnustuspalkinnon sai Sotkamon lukion rehtori Ari Kontro.

Puheenvuoroissa käsiteltiin huippu-urheilusta saatavaa pääomaa siviiliuralle

Jakotilaisuuden yhteydessä pidetyn seminaaritilaisuuden avasi tervehdyksellään URA-säätiön hallituksen puheenjohtaja Risto Nieminen. Seminaarin puhujina toimivat juuri väitöskirjansa valmiiksi saanut Auli Pekkala sekä URA-alumnit olympiavoittaja Thomas Johanson (purjehdus) ja maailmanmestari Tero Tiitu (salibandy).

Pekkala kertoi väitöstutkimuksen ”Mestaruus pääomana” johtopäätöksiä. Huippu-urheilu kehittää tutkimustulosten perusteella juuri niitä ominaisuuksia, joita yrittämisessä ja työelämässä menestymiseen tarvitaan. Sydneyn olympiavoittaja Johanson viestitti esityksessään omakohtaisia huomioita siitä, kuinka urheilu-ura kasvattaa potentiaalia pärjätä työelämässä.

– Kannattaa myös oikeasti miettiä mitä haluaa isona tehdä ja tehdä kaikkensa, jotta pääsette sinne minne haluatte ettekä mene väärään paikkaan. Työelämän oppii pikkuhiljaa, kun on nöyrä ja kärsivällinen. Asenne on se vahvuus, joka urheilijalla on, Johanson sanoi.

Rahoitusta ja tuotantotaloutta opiskelevan Tiitun mukaan urheilu ja opiskelu täydentävät loistavasti toisiaan, mutta niiden yhdistäminen edellyttää ajoittain karujakin valintoja, tiukkaa sitoutumista sekä ymmärrystä ja joustoa urheilijan eri sidosryhmiltä.

– Ohjenuoriani ovat: tunne itsesi eli arvot ja tavoitteet elämässäsi, laadi selkeä marssijärjestys, suunnittele realistinen aikataulu ja pidä eri tahot ajan tasalla, nauti päivittäisestä tekemisestä ja hienosta elämänvaiheesta ja yritä myös löytää aikaa relaamiselle ja lähipiirillesi sekä ole henkisesti vahva haastavilla hetkillä, Tiitu evästi.

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö perustettiin presidentti Urho Kekkosen toimesta vuonna 1972. Säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammattienvalinnan ja ammattiin valmistautumisen hyväksi tehtävää työtä sekä pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa lopettaneiden urheilijoiden koulutustausta. Säätiö on jakanut 38 vuoden aikana opintoapurahoja yli 3800 huippu-urheilijalle yhteensä yli neljän miljoonan euron edestä.  

Markku Jetsonen yllätti Porissa

Liikkuvan maalin ilmakivääriampujat kokoontuivat viikonloppuna Porin linja-autoaseman alakerrassa sijaitsevalle ilma-aseradalle. Satakunnan Ampujien isännöimä EM-näyttökilpailu toi paikalle Suomen ja samalla Euroopan parhaimmiston. Suomen ampujat ovat nimittäin monesti tuoneet mitaleita arvokisoista. Ensimmäistä kertaa Porissa ammuttu tämän tason kilpailu sai osanottajilta runsaasti kiitosta hyvistä olosuhteista.

Normaalijuoksuissa Krister Holmberg ei antanut muille mitään mahdollisuutta. Viiden pisteen voitto oli kiistaton, vaikka 93 pisteen sarja jäi häntä varmasti harmittamaan. Muut sarjat olivat 97-99 pistettä. Sekajuoksuissa sen sijaan koettiin pieni yllätys. Ensin näytti siltä, että voitosta pääsee uusimaan kolme ampujaa, mutta Kuopion Markku Jetsonen osui lopuksi huimat 99 ja 98 pisteen osumat ja vei voiton kahden pisteen erolla muihin.

– Ei tällainen voitto ihan jokapäiväistä tapahtumaa ole, myhäili voittaja odotellessaan palkintojenjakoa ja mietti samalla mitä kertoa valmentajalle, joka varmasti innokkaana odotti uutisia.

Naisten kisan voiton vei molemmissa lajeissa Kosken Tl Eränkävijoiden Marika Salminen. Nuorten miesten sarjassa EM-kultaa voittanut Sami Heikkilä ei ollut yllätettävissä. Kymppi-64:n menestynyt ampuja teki 566 pistettä normaalijuoksuissa ja 380 sekajuoksuissa. N20-sarjassa Micaela Qvarnström Raseborgs Skyttar -seurasta teki vakuuttavat 359 ja 352 pistettä.

Ilma-aseiden EM-kilpailut ammutaan Vierumäellä 14.-20. helmikuuta.

EM-näyttökilpailu, Pori 10.-11.12.

10m Liikkuvamaali

Sarja Y: 1) Krister Holmberg RS 582, 2) Vesa Saviahde P-HA 577, 3) Tarmo Koskela BS-PA 563, 4) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 559, 5) Markku Jetsonen KAMS 556, 6) Niklas Hyvärinen RS 554, 7) Vesa-Matti Sallinen P-HA 546, 8) Jukka-Pekka Jokela P-HA 531, 9) Juha Hacklin TUA 522, 10) Ossi Kohijoki P-HA 463, 11) Jukka Levola SA 415.

Sarja N: 1) Marika Salminen KoE 371, 2) Tiina Aalto SMY 332, 3) Maria Heikola V-SA 323, 4) Anna-Kaisa Palmen SA 303, 5) Sirkka Savukari ESA 300.

Sarja Y20: 1) Sami Heikkilä K-64 566, 2) Mika Kinisjärvi KAMS 556, 3) Heikki Lähdekorpi SA 551/37, 4) Jani Suoranta K-64 551/35, 5) Mika Heikkilä K-64 547, 6) Ville Huomolin ESA 519, 7) Juho Riikonen OAS 516, 8) Vesa-Matti Rautanen K-64 488, 9) Theo Wasström RS 423.

Sarja N20: 1) Micaela Qvarnström RS 359.

10m Liikkuvamaali, sekajuoksut

Sarja Y: 1) Markku Jetsonen KAMS 382, 2) Vesa Saviahde P-HA 380/40, 3) Krister Holmberg RS 380/37, 4) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 380/18, 5) Niklas Hyvärinen RS 369, 6) Tarmo Koskela BS-PA 368, 7) Jukka-Pekka Jokela P-HA 358, 8) Vesa-Matti Sallinen P-HA 351, 9) Juha Hacklin TUA 348, 10) Ossi Kohijoki P-HA 317, 11) Jukka Levola SA 248.

Sarja N: 1) Marika Salminen KoE 354, 2) Maria Heikola V-SA 344, 3) Tiina Aalto SMY 328, 4) Sirkka Savukari ESA 309, 5) Anna-Kaisa Palmen SA 269.

Sarja N20: 1) Micaela Qvarnström RS 352.

Sarja Y20: 1) Sami Heikkilä K-64 380, 2) Jani Suoranta K-64 373, 3) Mika Kinisjärvi KAMS 367, 4) Mika Heikkilä K-64 358, 5) Heikki Lähdekorpi SA 357, 6) Ville Huomolin ESA 351, 7) Juho Riikonen OAS 338, 8) Vesa-Matti Rautanen K-64 300, 9) Theo Wasström RS 257.

10m Liikkuvamaali, sarja Y50: 1) Jarmo Pyyhtiä K-64 370 siv SE, 2) Matti Suoranta K-64 346, 3) Jukka Hakamäki KoE 342, 4) Juha Mäkinen P-HA 324, 5) Juha  Hacklin TUA 317, 6) Tapani Pöysti SA 317, 7) Jari Lehtonen TSA 307, 8) Kari Hannula KoE 301, 9) Reino Kiiskinen SA 300, 10) Timo Lähdekorpi SA 291, 11) Pekka Toukola HlAS 291, 12) Osmo Ahola TSA 270.

10m Liikkuvamaali, sarja Y60: 1) Terho Ritvanen PiekSA 330, 2) Seppo Martin SA 327, 3) Mauri Kauppinen SaarA 326, 4) Pertti Kohvakka PiekSA 321, 5) Pentti Hämäläinen SaarA 307, 6) Jouko Välimäki SA 294, 7) Eero Kekäläinen SaarA 274.

10m Liikkuvamaali, sarja Y70: 1) Seppo Reinikainen SMY 310, 2) Risto Suonpää TUA 267, 3) Lasse Nummi SA 264.

10m Liikkuvamaali, sekajuoksut sarja Y50: 1) Matti Suoranta K-64 373 SE, 2) Jarmo Pyyhtiä K-64 363, 3) Reino Kiiskinen SA 328/18, 4) Juha  Hacklin TUA 328/14, 5) Tapani Pöysti SA 318, 6) Pekka Toukola HlAS 317, 7) Jukka Hakamäki KoE 316, 8) Juha Mäkinen P-HA 316, 9) Jari Lehtonen TSA 313, 10) Kari Hannula KoE 312, 11) Timo Lähdekorpi SA 295, 12) Osmo Ahola TSA 285.

10m Liikkuvamaali sekajuoksut, sarja Y60: 1) Terho Ritvanen PiekSA 344, 2) Pertti Kohvakka PiekSA 334, 3) Mauri Kauppinen SaarA 328, 4) Seppo Martin SA 306, 5) Pentti Hämäläinen SaarA 297, 6) Jouko Välimäki SA 294, 7) Eero Kekäläinen SaarA 253.

10m Liikkuvamaali sekajuoksut, sarja Y70: 1) Seppo Reinikainen SMY 297, 2) Risto Suonpää TUA 284, 3) Lasse Nummi SA 254.

Teksti ja kuva: Maarit Lepomäki

Ampumaurheiluliitto nimesi 96 nuorta tehoryhmiin

Suomen Ampumaurheiluliitto nimesi yhteensä 96 ampujaa nuorten tehoryhmävalmennukseen torstaina 1. joulukuuta. Vuodeksi 2012 valituista ryhmäläisistä uusia on 35 ja ryhmässään jatkavia 61.

Pistoolin ryhmä uudistui eniten. Pistoolin 21 ryhmäläisestä uusia on kymmenen.

Tehoryhmistä suurin laji on kivääri, kun kiväärilajien tehoryhmissä on 41 ampujaa. Heistä uusia ampujia on viisitoista.

Liikkuvan maalin ryhmässä on kuusi urheilijaa. Heistä uusia on yksi.

Trap-lajien ryhmissä on 13 urheilijaa. Heistä uusia on neljä.

Skeetin ryhmissä on 16 urheilijaa ja heistä uusia on viisi.

KIVÄÄRI

Etelä-Suomi
Tehoryhmässä jatkavat:

Erika Dufvelin, Raseborgs Skyttar
Maria Liewendahl, Ålands Sportskytteförening
Otto Mäkelä, Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura
Mathias Nordberg, Ålands Sportskytteförening
Susanna Simola, Mäntsälän  Urheilijat
Joni Stenström, Raseborgs Skyttar
Uudet:
Armi Häkkinen, Poliisien Ampumaseura          
Aleksi Jarva, Esbo Skytteförening                
Sebastian Långström, Esbo Skytteförenig
Henna Viljanen, Poliisien Ampumaseura          

Itä-Suomi
Tehoryhmässä jatkavat:
Laura Markko, Tikkakosken Ampujat
Ville Nikulainen, Kiteen Ampujat
Marjoriikka Rissanen, Maaningan Metsästys- ja Ampumaseura    
Tea Sikanen, Pieksämäen Seudun Ampujat                          
Ville Vaitinen, Kuusankosken Ampujat
Uudet:
Inka Havukainen, Kiteen Ampujat
Emmi Hyrkäs, Simpeleen Hahlo
Atte Lahti, Maaningan Metsästys- ja Ampumaseura
Henna Mustonen, Maaningan Metsästys- ja Ampumaseura
Tommi Tella, Joensuun Ampujat

Lounais-Suomi
Tehoryhmässä jatkavat:

Katariina Laine, Hämeenlinnan Ampumaseura
Aleksi Lammintausta, Kankaanpään Ampujat
Erika Markkinen, Kymppi-64, Kangasala
Roosa Prusila, Nokian Seudun Ampujat
Matias Pukaralammi, Kankaanpään Ampujat
Saana Tattari, Hämeenlinnan Ampumaseura
Uudet:
Jussi Hölli, Kymppi-64, Kangasala
Juho Katajamaa, Nokian Seudun Ampujat
Jone Lång, Kankaanpään Ampujat           
Panu Villanen, Nokian Seudun Ampujat

Lappi
Tehoryhmässä jatkavat:
Noora Pulju, Sodankylän Ampujat
Nita Törmänen, Sodankylän Ampujat
Uudet:
Jasmin Mattila, Sodankylän Ampujat


Pohjanmaa

Tehoryhmässä jatkavat:
Tommi Kamppila, Kauhavan Ampujat
Mika Ketola, Kauhavan Ampujat
Jaana Lager, Kauhavan Ampujat
Sara Lauttamus, Kauhavan Ampujat
Pirita Ojanperä, Jalasjärven Ampujat
Jussi Palo, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
Pyry Passi, Kauhavan Ampujat
Uudet:
Sanna Lager, Kauhavan Ampujat


PISTOOLI

Tehoryhmässä jatkavat:

Susanna Ahomäki, Härmän Seudun Ampujat
Oskari Eloranta, Kankaanpään Ampujat
Noora Kivistö, Seinäjoen Seudun Ampujat
Sami Leppälä, Jalasjärven Ampujat
Therese Lindgren, Raseborgs Skyttar
Aleksi Pirttimäki, Seinäjoen Seudun Ampujat
Tuomas Pukaralammi, Kankaanpään Ampujat
Eveliina Pukkinen, Härmän Seudun Ampujat
Sandra Toivonen, Poliisien Ampumaseura
Uudet:
Tony Alho, Pohjois-Hämeen Ampujat
Aleksi Bruun, Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura
Johanna Hahl, Mikkelin Ampujat
Julius Jänismäki, Turun Seudun Ampujat
Konsta Kivi, Turun Seudun Ampujat
Essi Kuisma, Poliisien Ampumaseura
Niko Roos, Rauman Seudun Ampujat
Otto Suuronen, Mikkelin Ampujat
Karri Turunen, Nurmeksen Ampumaseura


Lapin alueen pistooliampujat:

Tehoryhmässä jatkavat:
Aleksi Anttila, Sodankylän Ampujat
Miika Leppänoro, Ivalon Urheiluampujat
Uudet:
Joonas Kuusela, Sodankylän Ampujat

LIIKKUVA MAALI

Tehoryhmässä jatkavat:
Ville Huomolin, Etelä-Saimaan Ampujat
Mika Kinisjärvi, Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot
Micaela Qvarnström, Raseborgs Skyttar
Juho Riikonen, Outokummun Ampumaseura
Aatu Suoknuuti, Etelä-Saimaan Ampujat
Uudet:
Pipsa Taskinen, Nilsiän Urheilu- ja Metsästysampujat

TRAP

Tehoryhmässä jatkavat:
Karri Arminen, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Juha Heikkiniemi, Ruotsalon Metsästysyhdistys
Santeri Laaksonen, Euran  Seudun Ampujat
Aleksi Pirttisalo, Ruotsalon Metsästysyhdistys
Eemil Pirttisalo, Ruotsalon Metsästysyhdistys
Micaela Qvarntröm, Raseborgs Skyttar
Henrik Wejberg, Hyvinkään Metsästysampujat
Uudet:
Tomi Lampola, Porin Haulikko Club
Miko Nykänen, Karstulan Seudun Metsästys- ja  ampumaseura                    
Hanna Ojala, Orimattilan  Seudun Urheiluampujat


2 TRAP

Tehoryhmässä jatkavat:
Juho-Pekka Maunula, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Joni Niemonen, Kannuksen Ampujat
Uudet:
Miki Ylönen, Pieksämäen Seudun Ampujat


SKEET

Tehoryhmässä jatkavat:
Jarkko Juhola, Pohjois-Hämeenampujat
Eemeli Kurki, Ala-Hämeen Ampujat
Kaisa Kurki, Ala-Hämeen Ampujat
Juha Kytökorpi, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Mikko Pernu, Ivalon Urheiluampujat
Ville Pöllänen, Siilinjärven Urheiluampujat
Santeri Syrjäntie, Rauman Seudun Urheiluampujat
Miika Tanneraho, Rauman Seudun Urheiluampujat
Jesse Tuomi, Rauman Seudun Urheiluampujat
Janne Vallioniemi, Ala-Hämeen Ampujat
Timi Vallioniemi, Ala-Hämeen Ampujat
Uudet:
Niina Aaltonen, Rauman Seudun Urheiluampujat 
Tommi Kajava, Kuusamon Ampujat 
Aku Lilja, Siilinjärven Urheiluampujat   
Joonas Väätäinen, Rauman Seudun Urheiluampujat  
Juha Äikäs, Kajaanin Ampujat