Seuratuen 2023 saajat on julkaistu ja myöntölista löytyy ministeriön nettisivuilta. (lisää…)
Porin kevätkisassa annettiin hyviä MM-näyttöjä
Liikkuvan maalin ampujat kilpailivat tiukan kisaviikonlopun Satakunnan Ampujien järjestämissä Porin kevätkisoissa. Kilpailut toimivat yhtenä liikkuvan maalin MM-näyttökilpailuista. Molempina päivinä nähtiin onnistumisia. Varsinkin nuoret nostivat tasoaan.
Moni seura ei ole vielä tilannut jäsenilleen Urheiluampuja-lehteä
Yli vuoden kestänyt siirtymäaika Urheiluampuja-lehden postitusjärjestelmämuutokseen on päättymässä, ja seuraava lehti postitetaan jäsenseurojen jäsenille uuden järjestelmän kautta.
Markus Ahtiainen jatkaa liittovaltuuston puheenjohtajana

Markus Ahtiainen valittiin jatkamaan Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtajana lauantaina pidetyssä kokouksessa. (lisää…)
Seurakyselyyn saatiin 78 seuran vastaukset
Suuret kiitokset kaikille kolmen vuoden välein toteutettavaan seurakyselyyn vastanneille!
Saimme arvokasta tietoa ja paljon hyödyllisiä ajatuksia teiltä seuroilta. Vastausprosentti ja vastanneiden seurojen määrä pysyi täysin samana kuin kolme vuotta sitten.
Tulemme julkistamaan kyselyn tuloksia kevään aikana. Vastauksista löytyy myös hyviä vinkkejä seurojen toiminnan kehittämiseen.
Arvontapalkintona ollut Corrotechin Corrosafe 16 K ja koodilukolla oleva asekaappi suuntaan Vakka-Suomen Ampujille. Suuret onnittelut!
Selvennyksiä SAL:n hallituksen linjaukseen
Ampumaurheiluliiton hallitus linjasi viime viikon kokouksessaan, että suomalaiset ampumaurheilijat eivät osallistu kilpailuihin, joihin päästetään ja joissa kilpailee venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita. Päätös on herättänyt jonkin verran kyselyä rajatapauksista, joten hallitus kokoontui tänään tarkentaakseen päätöstään. (lisää…)
Seurakysely 2023, vastausaikaa jatkettu 2.4. asti
SAL:n seurakysely toteutettiin edellisen kerran vuonna 2020. Nyt on aika uusia kysely ja katsoa, missä asioiden suhteen tällä hetkellä mennään. (lisää…)
SAL:n linjaus: suomalaiset ampumaurheilijat eivät kilpaile venäläisten ja valkovenäläisten kanssa
Ampumaurheiluliiton kaikkia lajeja koskeva linjaus on, että suomalaiset ampumaurheilijat eivät osallistu kilpailuihin, joihin päästetään venäläisiä tai valkovenäläisiä urheilijoita. (lisää…)
Avustushaku nuorten kesätyöllistämiseen on auennut
Liikunnan aluejärjestöt jakavat edelleen hakujen perusteella opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää kesätoiminta-avustusta seuroille nuorten kesätyöllistämiseen (avustus 700 euroa/palkattava nuori).
Seurakysely 2023, vastausaikaa jatkettu 2.4. asti
SAL:n seurakysely toteutettiin edellisen kerran vuonna 2020. Nyt on aika uusia kysely ja katsoa, missä asioiden suhteen tällä hetkellä mennään. (lisää…)