Kategoria: Kivääri

Koota ja Heiskanen 20-sarjojen asentokilpailuiden mestarit Mikkelissä

ESF:n Luukas Koota ja PiekSA:n Essi Heiskanen olivat 20-sarjoissa 3×20 laukauksen asentokilpailujen mestarit 50 metrin kiväärin nuorten SM-kilpailuissa Mikkelissä.

Essi Heiskanen voitti kultaottelussa Viivi Kempin ja Luukas Koota Lauri Syrjän.

– Peruskisa meni ihan hyvin tänään. Finaalissa muutama huono laukaus mutta muuten kokonaisuutena hyvä kisa päivä, Heiskanen kommentoi.

– Kilpailut sujuivat yli omien odotusten tämän kesän alhaiseen treenimäärään nähden. Pää kuitenkin pysyi kylmänä ja tekeminen sujui hyvin. Jokaisesta asennosta löytyi kuitenkin parannettavaa, Koota sanoi.

Peruskilpailun paras oli Asikkalan Ampumaseuraa edustava Syrjä, joka ampui tuloksen 578, jossa polvelta 193, makuulta 197 ja pystystä 188.

– Sunnuntain asentokilpailussa pääsin omalle hyvälle tasolle, vaikka tuntui että parempaan olisi pystynyt. Olin silti tyytyväinen peruskisan tekemiseen. Keli oli myös siinä erittäin tasainen kuten makuukilpailussakin. Finaali kulki hyvin hihnoilta. Pystyssä oli vaikeuksia saada rentoa asentoa ja väkinäinen yrittäminen vei osumia pois kympistä. Olin silti tyytyväinen viikonlopun suorituksiin, Syrjä sanoi.

Vihdin Ampumaseuraa edustava Tuulevi Suomus voitti myös N18-sarjan asentokilpailun tuloksella 576 ja voitti myös 20-sarjan peruskilpailun tuloksella 578.

– Tänään ammunta kulki hyvin ja voin sanoa, että oli todella onnistunut päivä. Olen tyytyväinen omiin suorituksiini, varsinkin kun oma ennätykseni parani kummassakin peruskilpailussa, Suomus sanoi.

M18-sarjan asentokilpailun voitti KSA:n Kasper Kemppainen tuloksella 545.

Kaikki tulokset: Tulokset – Mikkelin Ampujat ry.

///PAHOITTELEMME VIRHETTÄ AIEMMASSA UUTISOINNISSA 20-SARJOJEN OSALTA///

 

 

 

Kasi kuorrutti mestaruuden SE:llä Mikkelissä

Kuva: Heikki Pääkkönen

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Aleksi Kasi vei M20-sarjan makuukilpailun mestaruuden SE-tuloksella Mikkelissä 50 metrin kiväärin nuorten SM-kilpailujen avauspäivänä. Kasi ampui tuloksen 624,4.

– Makuuammunta kulkee erittäin mukavasti ja tuntuu tällä hetkellä tosi vaivattomalta ampua makuuta. SE-tulosta en odottanut ampuvani, mutta siinä se tuli ikään kuin samalla, Kasi sanoi.

ESF:n Alexandra Rosenlew voitti N16-sarjassa makuukilpailun ja 3×20 laukauksen kilpailun. Makuukilpailun mestaruus tuli tuloksella 406,1 ja asentokilpailun 571. Lisäksi hän voitti N18-sarjan makuukilpailun tuloksella 611,9.

– Olen ihan tyytyväinen kisapäivään, vaikka tiedän, että pystyisin parempaan. Huomenna voi sitten vielä tsempata toiseen asentokisaan, Rosenlew sanoi.

Päivän muita henkilökohtaisten kilpailujen mestareita olivat PiekSA:n Essi Heiskanen N20-sarjan makuukilpailussa tuloksella 613,3, ESA:n Vertti Jauhiainen M18-sarjan makuukilpailussa tuloksella 602,7 ja HSA:n Niko Antila M16-sarjan 3×20 laukauksen kilpailussa tuloksella 555.

– Ihan hyvä kisa oli tänään, sää muuttui kisan aikana, mikä välillä haittasi. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen, Heiskanen sanoi.

Tulokset kokonaisuudessaan:

Tulokset – Mikkelin Ampujat ry.

 

Ampumaurheiluliitto hakee määräaikaista projektikoordinaattoria

Etsimme ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen ja valmennuskulttuurin kehittämishankkeeseemme määräaikaista projektikoordinaattoria aikavälille 1.9.2022-31.5.2023. Työsuhde on päätoiminen, mutta tietyin edellytyksin voi olla mahdollista tehdä töitä myös osa-aikaisena hieman pidempi jakso, kuitenkin enintään 31.12.2023 asti. Hanke on pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama.

Katso hakuilmoitus ja hakuohjeet osoitteesta www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/avoimet-tyopaikat/.

Lapua Eurooppa cup: Långström yhdeksäs makuukilpailussa, Viljanen 15:s

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa cup Tanskan Aarhusissa päättyi miesten makuukilpailuun, jossa suomalaista Sebastian Långström oli parhaana yhdeksäs. Långström ampui 594.

Aarhusissa aiempina päivinä kaksi SE-tulosta tehnyt Aleksi Leppä oli 14:s tuloksella 592. Kilpailun voitti Ranskan Remi Moreno Flores tuloksella 597.

Joukkuekilpailuna ammutussa karsinnassa Leppä oli kuudes tuloksella 597, Långström 18:s (592) ja Juha Rutonen 20:s (591). Kolmikon tulokset toivat Suomelle joukkuepronssin.

Naisten makuukilpailussa Henna Viljanen oli 15:s tuloksella 588.

Ampumaurheiluliitto hakee valmennuksen johtajaa

Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtajana vuoden 2021 alusta työskennellyt Henna Torpo on irtisanoutunut tehtävästään ja siirtyy uusien haasteiden pariin. Siksi SAL avaa haettavaksi valmennuksen johtajan tehtävän.

Hakuaika valmennuksen johtajan tehtävään on käynnissä ja päättyy 20.7.2022. Uuden valmennuksen johtajan toivotaan aloittavan viimeistään 1.9.2022. Katso hakuilmoitus osoitteesta https://www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/avoimet-tyopaikat/

Henna Torpon viimeinen työpäivä valmennuksen johtajana on 19.8.2022.

Lapua Eurooppa cup: Henna Viljanen 3×20 laukauksen kilpailun kolmas

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa cup jatkui Aarhusissa suomalaisittain mukavissa tunnelmissa, kun Henna Viljanen ampui 3×20 laukauksen kilpailussa uuden Suomen ennätyksen 583 ja oli kolmas. Miesten vapaakivärin 3×20 laukauksen kilpailussa Aleksi Leppä oli viides (585).

– Tänään oli oikein mukavaa ampua! Ei tarvinnut kyttäillä tuulta, joten pystyin vaan keskittymään hyvään tekemiseen. Olen kokonaisuudessaan tosi tyytyväinen tämän päivän kilpailuun, Viljanen sanoi.

Vapaakiväärillä Riku Koskela oli kymmenes (581), Sebastian Långström 12:s (578) ja Juha Rutonen 15:s (573).

 

Kuva: Aleksi Leppä

Lapua Eurooppa cup: Suomelle joukkuehopeaa, Lepälle jälleen SE

Suomi otti joukkuehopeaa ja Aleksi Leppä ampui jälleen Suomen ennätyksen, kun 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa cup jatkui vapaakiväärin 3×20 laukauksen kilpailulla. Aarhusissa aiemmin päivällä Leppä oli vakiokiväärillä 3×20 laukauksen kilpailussa neljäs tuloksella 585.

Leppä ampui karsinnassa tuloksen 588. Hopeajoukkueen muista jäsenistä Sebastian Långström oli karsinnan yhdeksäs ja Riku Koskela 11:s.

– Tasasen hyvä veto! Polvelta yks huono laukaus ja pystyn toinen sarja lähti kolmella 9,9:llä. Muuten oli hyvää ammuntaa ja olin siihen tyytyväinen, Leppä sanoi.

Vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailussa Långström oli kahdeksas 578 ja Koskela 14:s 572. Leppä on ollut Aarhusissa hyvässä vireessä, sillä SE oli Aarhusissa jo kilpailujen toinen edellispäivänä vakiokiväärin karsinnassa tulleen jatkoksi.

– Eilen oli tosi huippu päivä. Tuntui että kaikki kulki ja oli helppo ampua. Oli myös mukava paukutella, kun keli oli niin vakaa, että pystyi vaan keskittymään tekemiseen ja keskelle ampumiseen. Tämä päivä ei ollut kaukana eilisesti ammunnasta, mutta ei ollut ihan yhtä hyvä päivä. Paljon ysejä, jotka oli juuri 10:n ulkopuolella. Hyvää tekemistä ja hyvä tulos mutta ei ihan yhtä huippu kuin eilen.