Suomen Ampumaurheiluliitto katsoo, että Euroopan kemikaaliviraston julkaiseman lyijyn rajoitusesityksen hyväksyminen sellaisenaan tarkoittaisi takapakkia ampumaratojen ympäristönsuojelutyössä Suomessa ja vaarantaisi merkittävällä tavalla ampumaharrastuksen lajien olemassaolon. (lisää…)
Liiton uudet toimintasäännöt hyväksyttiin
Ampumaurheiluliiton toimintasääntöjen muutosprosessi saatiin tiistaina päätökseen, kun uudet säännöt hyväksyttiin äänestyksen jälkeen liittokokouksen viidennessä käsittelyssä. (lisää…)
Korona-avustukset liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan turvaamiseksi nyt haettavissa
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana. Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan korona-tukipakettiin, joka sisältyy vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen. (lisää…)
Kankaanpään Kultahippufinaalit peruttu
Ilma-aseiden Kultahippufinaalit piti järjestää Kankaanpään jäähallissa heinä-elokuun vaihteessa eli 31.7.-1.8. Ne on kuitenkin päätetty perua. (lisää…)
Seuraava seura 2021 Teams-koulutus pidetään SAL:n Suomisport ja haulikon 2-tason tuomarikoulutus teemoilla 2.6. alkaen klo 17.30
Koulutuksen ja keskustelun aiheina ovat Suomisport ampumaurheilun jäsenhallinnan apuvälineenä ja tapahtumien markkinointikanavana sekä haulikon 2-tason tuomarikortin suorittaminen SAL:n netissä. (lisää…)
Kokkovuori-säätiö tukee nuorten haulikkoampujien SM-osallistumismaksuja
Haulikkolajien kilpailukauden pyörähtäessä käyntiin on hyvä muistuttaa, että Kokkovuori-säätiö ulottaa nuorten haulikkoampujien tukensa vuoden 2021 aikana kaikkien SAL:n haulikkolajien SM-kilpailuihin, joissa säätiö maksaa nuorten sarjojen osallistujien osallistumismaksut sekä yksilö- että joukkuekilpailussa. Nyt on siis hyvä hetki haulikkonuorille ottaa tähtäimeen kesän SM-kisat!
Haulikon SM-kisajärjestäjille muistutuksena, että kisajärjestäjän tulisi laskuttaa Ampumaurheiluliittoa juniorien osallistumismaksujen osalta. Laskusta tulee käydä ilmi kilpailun nimi ja päivämäärä, osallistumismaksun määrä per hlö ja per joukkue sekä nuorten sarjojen osallistujamäärä (henkilökohtainen ja joukkue), jonka tulee vastata Kitissä julkaistua tulosluetteloa. Tarkempia ohjeita laskutuksen osalta voi kysyä taloussihteeri Sanna Hellgréniltä.
Liitto laskuttaa kauden päätteeksi säätiötä kertyneellä summalla.
Nuorten avoin valtakunnallinen trap-leiri Orimattilassa 11.-13.6.
SAL:n trap-valmentajat järjestävät Orimattilassa nuorille tarkoitetun avoimen valtakunnallisen leirin.
(lisää…)
Kysely Kultahippuseuroille
Haluamme kartoittaa tulevia seuroja, jotka osallistuvat seuraavaan ilma-aseiden Kultahippufinaaliin Kankaanpäähän 31.7.-1.8.2021. (lisää…)
Kysely koronapandemian akuuteista vaikutuksista seuran talouteen ja toimintaan
Suomen Olympiakomitea tekee selvityksen koronapandemian akuuteista vaikutuksista jäsenjärjestöjensä yhdistysmuotoisiin urheiluseuroihin. Selvitys on jatkoa valtion liikuntaneuvoston (VLN) viime toukokuussa tekemään seurakyselyyn. (lisää…)
Ilmoittautuminen ammunnan yläkoululeiritykseen Kisakallion urheiluopistolle päättyy 4.5.2021 mennessä
Ampumaurheilun yläkoululeirityksiä järjestetään kaudella 2021-2022 vain Kisakallion urheiluopistolla.
Suomen Ampumaurheiluliitto suosittelee tavoitteellisesti harjoittelevia ampumaurheilijoita hakemaan mukaan yläkoululeiritykseen. Yläkouluvaihe on tärkeä osa Urheilijan polkua ja kasvua huippu-urheilijaksi. Leiritys on tarkoitettu yläkoululaisten lisäksi myös ammattikouluissa tai lukioissa opiskeleville.
Suomen Ampumaurheiluliiton yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Valmennus toteutetaan yhdessä Kisakallion Urheiluopiston sekä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian (URHEA) kanssa.
Yhteistyöverkoston keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen. Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja motivoituneen urheilijan kilpaurheiluharrastus.
Leiripäivien aikana ammattilaiset auttavat urheilijaa kehittymään päivittäisessä urheilutoiminnassa, kun hän opettelee urheilijalle tärkeitä elämäntaitoja sekä hyvää harjoittelua. Leirillä opeteltuja taitoja on tarkoitus toteuttaa leirien välisenä aikana jokapäiväisessä arjessa. Yläkoululeirityksen tarkoituksena on tukea myös urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat elämäntaidot, koulu ja opiskelu sekä urheilullinen kehittyminen.
Leirityksen tavoitteet:
– Huippu-urheilijan polun kokonaisvaltainen tukeminen
– Lajivaatimusten mukaisissa huippuolosuhteissa toimiminen
– Ampumaurheiluliiton, urheiluopiston ja urheiluakatemioiden osaamisen hyödyntäminen sekä systemaattinen yhteistyö kodin, koulun ja seurojen kanssa
– Urheilijan tukiverkoston välinen yhteistyö – mukana vanhemmat, valmentajat ja opettajat
– Henkilökohtainen yhteydenpito leiritysvalmentajaan ja kohtaamiset leirien välillä
– Yksilöllinen urheilijan analysoiminen ja kehittäminen
– Yksilönä kehittyminen
– Valtakunnalliset ”Kasva urheilijaksi” sisällöt apuna urheilijaksi kasvamisen prosessissa
– Elämäntaito-osuuksien sisältöinä mm. Psyykkinen valmennus, ravinto, lepo/uni ja arjen hallinta
– Kilpailulliset taidot ja fyysiset ominaisuudet
– Painopisteenä taito- ja lajiharjoittelu
– Monipuolinen testaus ja seuranta
– Leireillä harjoitellaan 2-3 kertaa päivässä ammattivalmentajien ja asiantuntijoiden johdolla.
Leiritysvalmentaja Marko Leppä toteaa, että Kisakallion Urheiluopisto luo todella hyvät puitteet ammunnan yläkoululeirityksen järjestämiseksi. Hän muistuttaa myös jos urheilija on vaihtamassa koulua ensi syksyksi, niin on hyvä olla yhteydessä uuteen kouluun jo nyt.
Tutustu Ampumaurheilun yläkoululeirityksen esitteeseen:
Ampumaurheilun yläkoululeirityksen_esite_2021
Leirien ajankohdat:
1. leiri: 11.-14.10.2021
2. leiri: 29.11.-2.12.2021
3. leiri 17.-20.1.2022
4. leiri 7.-10.3.2022
Kisakallion yläkoululeiritys
7.-9. lk ja 2. aste, mukaan valitaan 20 nuorta
Ampumaurheilun haku 4.5.2021 mennessä.
Hakulomake Kisakallioon
Valinnat julkaistaan 18.5.2021 mennessä.
Lisätietoja ampumaurheilun yläkoululeirityksestä
Nuoriso- ja koulutuspäällikkö
Timo Rautio, 040 8202300
timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi
Marko Leppä
Leiritysvalmentaja
040 5105323
marko.leppa@ampumaurheiluliitto.fi
Kisakallion Urheiluopiston infoa yläkoululeirityksestä tästä: