Yhdeksän suomalaista ampumaurheilijaa osallistuu vuoden ensimmäiseen maailmancupiin, jonka kilpailutapahtumat alkavat perjantaina Kairossa. (lisää…)
Vastaa Ampumaurheiluliiton viestinnän kyselyyn!
Suomen Ampumaurheiluliitto haluaa kehittää verkkosivujaan, some-viestintäänsä ja Urheiluampuja-lehteä ja kuulla mielipiteesi näistä kaikista.
Eetu Kallioinen 12:s Vuoden urheilija -äänestyksessä, Aleksi Leppä 19:s
Eetu Kallioinen oli 12:s Vuoden urheilija -äänestyksessä. Aleksi Leppä oli 19:s. Lauri Markkanen valittiin Vuoden urheilijaksi torstaina Helsingissä järjestetyssä Urheilugaalassa. (lisää…)
Urheilutoimittajat valitsivat Eetu Kallioisen vuoden ampumaurheilijaksi
Urheilutoimittajain liitto on valinnut skeet-ampuja Eetu Kallioisen vuoden 2023 parhaaksi ampumaurheilijaksi. (lisää…)
Vuoden 2024 lisenssit tulevat myyntiin 1.1.2024
Uusi lisenssikausi alkaa 1.1.2024, ja se tuo lisensseihin useita muutoksia.
Merkittävimpänä muutoksena ensi vuodelle tulee se, että jatkossa harrastajan lisenssiseuralle menee kaikista kilpailu- ja harrastelisensseistä kolme euroa per lisenssi. Toiveena on, että tämä ohjaisi seuroja kannustaman kaikkia jäseniään hankkimaan vähintään harrastelisenssin, jotta kaikki harrastajat olisivat vakuutuksen piirissä. Lisensseissä on hyvin kattava tapaturma- ja vastuuvakuutus.
Hintoihin muutoksia
Liittovaltuusto päätti kevätkokouksessaan nostaa aikuisten ja seniorien kilpailulisenssin sekä harrastelisenssin hintaa viidellä eurolla ja laskea nuorten kilpailulisenssin hintaa kolmella eurolla. Vuoden 2024 hinnat ovat siis seuraavat:
Kilpailulisenssi, aikuiset | 45 € |
Kilpailulisenssi, nuoret (enintään 20 v) | 10 € |
Kilpailulisenssi, seniorit (vähintään 70 v) | 25 € |
Harrastelisenssi | 30 € |
Lisenssi on sähköinen eli sen voi esittää kilpailun järjestäjälle Suomisport-sovelluksen tai nettiselaimen kautta. Kilpailulisenssiin saa edelleen halutessaan muovisen lisenssikortin 5 euron lisähintaan.
Kaikista kilpailu- ja harrastelisensseistä ohjataan siis harrastajan lisenssiseuralle ensi vuonna 3 euroa per lisenssi.
Lisenssit myyntiin vasta 1.1.2024
Vuoden 2024 lisenssit tulevat myyntiin aiemmasta poiketen vasta 1.1.2024. Syy tähän on Olympiakomitean tekemä muutos, jonka myötä lisenssejä ei enää voi ostaa Suomisportista ennen kyseisen lisenssikauden alkamista. Olympiakomitea perusteli muutosta sillä, että aiempi käytäntö aiheutti sekaannuksia sen suhteen, mille lisenssikaudelle henkilö yritti ja tuli ostaneeksi lisenssin.
Uusi lisenssi kannattaa ostaa heti tammikuussa, vaikka ensimmäinen kilpailu olisikin vasta kesällä, sillä näin vakuutusturvan saa heti voimaan. Vakuutus tulee voimaan 1.1.2024 alkaen kun vakuutusmaksu suoritetaan tammikuun aikana. Sen jälkeen ostettaessa vakuutus tulee voimaan klo 24.00 sinä päivänä, jona vakuutusmaksu on suoritettu tai maksuhetkestä, mikäli suorituksesta on esittää maksutosite, josta käy ilmi maksuajankohta.
Lisenssit ostetaan tuttuun tapaan Suomisportista www.suomisport.fi.
Tarkempia tietoja mm. vakuutusehdoista voi lukea liiton nettisivulta www.ampumaurheiluliitto.fi/lisenssit-ja-vakuutukset/.
Kiitokset tästä vuodesta ja katseet ensi vuoteen
Hyvä ampumaurheilun seuratoimija!
Vuosi alkaa lähestyä loppuaan, joten suunnataanhan katseet kohti vuotta 2024. Ja mikä vuosi meille onkaan tulossa!
Urheiluampuja 5/2023 on ilmestynyt
Ampumaurheiluliiton julkaiseman Urheiluampuja-lehden vuoden viimeinen eli viides numero on ilmestynyt. (lisää…)
Ensimmäiset olympiavalinnat Pariisiin – Eetu Kallioinen ja Aleksi Leppä joukkueeseen
Suomen Olympiakomitean hallitus on kokoontunut tänään ja vahvistanut hetki sitten huippu-urheiluyksikön tekemät ensimmäiset olympiavalinnat Pariisin olympialaisiin. Tässä vaiheessa joukkueeseen nimettiin kymmenen urheilijaa – heidän joukossaan Eetu Kallioinen ja Aleksi Leppä. (lisää…)
URA-säätiön opiskeluapurahan sai yhdeksän ampumaurheilijaa
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö on tänään jakanut opiskeluapurahan 209 urheilijalle lukuvuodelle 2023-2024. Saajien joukossa on yhdeksän ampumaurheilijaa. (lisää…)
Eetu Kallioinen ja Aleksi Leppä ehdolla Vuoden urheilijaksi
Eetu Kallioinen ja Aleksi Leppä ovat ehdolla Vuoden urheilijaksi 2023. (lisää…)