EM-Pilsen: Ida Heikkilälle kolmas Euroopan mestaruus EM-kilpailujen päätöslajissa
3.9.2024 klo 21:54
Sami Heikkilä
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen Aino Vaittinen ja Ida Heikkilä ottivat kaksoisvoitot molemmissa 50m lajeissa. (Kuva: Mika Kinisjärvi)

Liikkuvan maalin Euroopan mestaruuskilpailuiden päätöslajina ammuttiin 50m liikkuvan maalin sekajuoksut. Suomen menestys jatkui, sillä suomalaiset onnistuivat voittamaan vielä viisi mitalia. Ida Heikkilä tähtäsi EM-kultaa ME tuloksella. Aaro Vuorimaalle uusinnan kautta EM-pronssia.

Aaro Vuorimaa ampui uskomattomat EM-kilpailut miesten sarjassa. Hän onnistui voittamaan jokaisessa lajissa mitalin. Vuorimaa tähtäsi 50m sekajuoksujen EM-pronssia kilpailujen päätöslajissa hyvällä tuloksella 390. Euroopan mestariksi tähtäsi Ruotsin Emil Martinsson tuloksella 392. EM-hopea meni Puolan Lukasz Czaplalle pistein 391. Vuorimaa voitti mitalinsa uusinnan kautta, sillä Ruotsin Jesper Nyberg ampui saman tuloksen 390 pistettä. Lapualta kotoisin oleva Vuorimaa onnistui tähtäämään uusinnassa 20 pistettä, ruotsalaisen saadessa taululle 18 pistettä. Krister Holmberg sijoittui kilpailussa sijalle 12. pistein 383.

Aaro Vuorimaa ampui EM-pronssia. (Kuva: Mika Kinisjärvi)

– Oli hyvä kisa. Valmistautuminen onnistui hyvin ja pystyin ampumaan kauden parhaani EM-kilpailuissa. Uusinnan voitto oli hieno lopetus tälle reissulle. Super kiitos kaikille tukijoilleni ja yhteistyökumppaneilleni. Eiköhän näiden mitalien kunniaksi jokuset kakkukahvit Suomessa juoda, hymyili Vuorimaa uusinnan jälkeen.

Holmberg ei ollut tyytyväinen otteisiinsa EM-kilpailuissa. Tällä kertaa mitalit jäivät saavuttamatta.

– Kymmenen kisapäivää ja viisi kilpailua takana. Mikään niistä ei kulkenut toivotulla tavalla ja tulokset ovat sen mukaiset. Onneksi joukkueemme nuoremmat hoitivat oman osuutensa mallikkaasti, tuumasi Holmberg.

Suomen tytöt olivat eilisen tapaan ylivoimaisia. Ida Heikkilä ampui Euroopan mestariksi uudella ME-tuloksella 389. Kaksoisvoiton Suomelle toi Aino Vaittinen EM-hopeallaan pistein 381. EM-pronssi meni Ukrainan Alina Tkalykille tuloksella 366. Ida Heikkilä voitti EM-kilpailujen viidessä lajissa kolme EM-kultaa ja kaksi EM-hopeaa.

– On kyllä hieno fiilis! Ammunta kulki hyvin, oma ennätys ja vielä kultamitali. On kyllä hieno huipennus tälle reissulle. Kiitokset vielä kaikille tukijoille, Ida Heikkilä kiittelee.

Vaittiselle mitali oli kilpailujen toinen EM-hopea. Parannettavaa hän löysi silti suorituksestaan.

– Sekarikisasta jäi vielä vähän hampaankoloon, sillä sekaan mahtui pari isompaa virhettä. Tulos oli silti omaa tasoani, joten pitää olla tyytyväinen. Reissu on ylipäätään ollut pitkä ja aika raskas. Kiva päästä takaisin Suomeen ja ottaa vähän taukoa ammunnasta, Vaittinen pohtii.

Pojissa Henri Karlsson jatkoi mitalijahtia onnistuen taas kerran. Hän oli loppuun asti kultamitalissa kiinni, mutta taipui lopussa niukasti Armenian Gor Khachatryanille. Armenialainen ampui EM-kultaa tuloksella 388. Henri Karlssonille EM-hopeaa pistein 387. Pronssimitali meni Unkarin Deri Agostonille tuloksella 385. Matias Pasanen sijoittui kilpailussa sijalle 5. pistein 383. Frans Laukka oli kisassa 8:s pistein 355. Suomen pojat voittivat kaikki neljä EM-kultaa joukkuekilpailuissa.

– Vaikken ennen viimeistä puolikasta tiennyt tuloksia, niin viimeisellä laakilla mitali vasta ratkesi. Täällä on kuitenkin loppupeleissä tosi pienestä kiinni kuka voittaa. EM-kilpailut kokonaisuutena menivät tosi hyvin, siihen nähden mitä itse oletin näiltä kisoilta. Nälkää jäi vielä ensikertaan ja se on hyvä asia, selvitti Karlsson.

– Kisat meni omalla kohdalla aivan loistavasti. Pystyin pitämään melkein saman tulostason mitä aikaisemmin tänä kautena. Kisat kokonaisuutena olivat siis aivan loistavat. Onneksi kotiin kokemuksen lisäksi tuomisina on neljä joukkuemestaruutta sekä se kaikkein tärkein eli henkilökohtainen mitali, mietti tyytyväinen Matias Pasanen.

– Päällimmäisenä jää mieleeni joukkuemitallit. Kilpailut eivät olleet ihan sellaiset henkilökohtaisella puolella kuin olisin halunnut. Ensimmäisiksi arvokisoiksi nämä menivät alakanttiin. Mutta kokonaisuudessa hieno kokemus ja sain oppia tuleviin kilpailuihin, pohti Laukka.

Liikkuvan maali EM-kilpailut, 26.8.-4.9. Pilsen, Tšekki

Tulokset 2.9.2024

50m liikkuva maali sekajuoksut

Miehet: 1) Emil Martinsson 392 ME, 2) Lukasz Czapla Puola 391, 3) Aaro Vuorimaa Suomi 390 (20) 4) Jesper Nyberg Ruotsi 390 (18), 5) Jonas Bedrich Tsekki 388,…11) Krister Holmberg Suomi 383…19 osallistujaa.

Naiset: 1) Viktoriya Rybovalova Ukraina 377, 2) Daniela Vogelbacher Saksa 374, 3) Marharyta Tarkanii Ukraina 373, 4) Galina Avramenko Ukraina 372,…16 osallistujaa.

Pojat: 1) Gor Khachatryan Armenia 388 ME, 2) Henri Karlsson Suomi  387, SE, 3) Agoston Deri Unkari 385, 4) Matias Pasanen Suomi 383,…8) Frans Laukka Suomi 355,…14 osallistujaa.

Tytöt: 1) Ida Heikkilä Suomi 389 ME, 2) Aino Vaittinen Suomi 381, 3) Alina Tkalyk Ukraina 366, 4) Oleksandra Martyniuk Ukraina 365,…12 osallistujaa.

Joukkuekilpailu pojat: 1) Suomi 1125 ME, 2) Ukraina 1107, 3) Unkari 1102, 4) Armenia 1083.

Suomen saavuttamat mitalit EM-kilpailuissa:

10m liikkuva maali

EM-kulta, Henri Karlsson (pojat)

EM-kulta, poikien joukkue (Pasanen, Karlsson, Laukka)

EM-hopeaa, Aaro Vuorimaa (miehet)

EM-hopeaa, Ida Heikkilä (tytöt)

10m liikkuva maali sekajuoksut

EM-kulta, Aaro Vuorimaa (miehet)

EM-kulta Ida Heikkilä (tytöt)

EM-kulta, poikien joukkue (Pasanen, Karlsson, Laukka)

EM-hopea, Henri Karlsson (pojat)

10m liikkuva maali sekajoukkuekilpailu

EM-hopeaa, Aaro Vuorimaa ja Ida Heikkilä

50m liikkuva maali

EM-kulta Henri Karlsson (pojat)

EM-kulta Ida Heikkilä (tytöt)

EM-kulta, poikien joukkue (Pasanen, Karlsson, Laukka)

EM-hopea Aaro Vuorimaa (miehet)

EM-hopea Matias Pasanen (pojat)

EM-hopea Aino Vaittinen

50m liikkuva maali sekajuoksut

EM-kulta Ida Heikkilä (tytöt)

EM-kulta, poikien joukkue (Pasanen, Karlsson, Laukka)

EM-hopea Henri Karlsson (pojat)

EM-hopea Aino Vaittinen (tytöt)

EM-pronssi Aaro Vuorimaa (miehet)