EM-Osijek: Aleksi Leppä kuudes pienoiskiväärikisassa
28.5.2024 klo 16:45
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Päivä täynnä. Kuva: Tapio Kajan

Aleksi Lepän varmat suoritukset jatkuivat tiistaina pienoiskiväärin EM-kilpailussa Kroatiassa: hän sijoittui finaalissa hienosti kuudenneksi.

Ruutiaseiden EM-kilpailut jatkuivat suomalaisittain tiistaina parin päivän tauon jälkeen Kroatian Osijekissa, missä kilpaillaan 25/50/300m kivääri- ja pistoolilajeissa. Ohjelmassa oli miesten ja naisten 50m pienoiskiväärin asentokilpailu (3×20 ls).

Miesten kilpailussa olivat Suomesta mukana Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Riku Koskela (Pohjois-Hämeen Ampujat) ja Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening).

Leppä oli taas hyvässä vireessä ja sijoittui peruskilpailussa seitsemänneksi ja eteni jälleen kerran kansainvälisen kilpailun finaaliin. Hänen tuloksensa oli 589 (polvi 194, makuu 199, pysty 196). Se oli myös finaaliraja. Lepän lisäksi saman tuloksen teki viisi muutakin miestä, mutta Leppä ja kahdeksanneksi sijoittunut Ranskan Lucas Kryzs tähtäsivät eniten ”napakymppejä” eli 38 ja 32 ja pääsivät finaaliin. Norjan Jon-Hermann Hegg teki peruskilpailun parhaan tuloksen 594.

Kun finaalin ensimmäinen asento eli polvi oli ammuttu, oli Leppä kahdeksantena. Ukrainan Serhiy Kulish oli kärjessä. Makuun jälkeen Leppä oli edelleen kahdeksantena ja Kulish kärjessä. Viimeinen asento oli pysty, jossa Leppä nousi kuudenneksi. Kulish sijoittui lopulta toiseksi, kun Hegg vei voiton.

Lepän mukaan päivä oli vaikea:

– Ongelma on se, että en näe omia virheitäni. Peruskisassa oli pari laukausta, jotka olivat selviä virheitä ja ysejä. Muuten ammunta tuntui hyvältä, mutta en vain tiedä mistä virheet tulevat, Leppä sanoi.

Tilanne oli oikeastaan sama finaalissa. Polvi oli vaikeaa. Se tuntuu hyvältä, mutta ei vain osu. Makuu oli hyvää ja pysty kulki tänään tosi hyvin.

Långströmin tulos oli 583 (194+198+191), jolla tuli 40. sija. Koskela sijoittui 67:nneksi tuloksellaan 575 (190+200+185).

Suomi sijoittui joukkuekilpailussa 15:nneksi. Norja voitti kultaa uudella Euroopan ennätystuloksella 1772.

EM-Osijekissa on jaossa mitalien lisäksi kahdeksan maapaikkaa Pariisin olympialaisiin – kaksi kussakin olympialajissa. Suomen olympiajoukkueeseen on jo nimetty kivääriampuja Aleksi Lepän lisäksi skeet-ampuja Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat).

Miesten ”piekkarissa” jaossa olleet paikat saivat viidenneksi sijoittunut Ranskan Lucas Kryzs ja 11:nneksi sijoittunut Kroatian Miran Maricic.

Naisten EM-kilpailussa Suomea edustivat Essi Heiskanen (Pieksämäen Seudun Ampujat), Viivi Kemppi (Etelä-Saimaan Ampujat) ja Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura). Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening) oli niin sanottu RPO-ampuja (ranking points only).

Palo oli kahden ensimmäisen asennon jälkeen kolmantena (polvi 198, makuu 199). Viimeinen asento eli pysty ja Palo sijoittui peruskisassa 21:nneksi tuloksellaan 587. Hänen pisteensä pystystä olivat 190. Finaaliraja oli 590.

Kemppi oli 41:s tuloksellaan 581 (192+198+191). Viljasen tulos oli 580 (197+191+192), jolla hän sijoittui 54:nneksi. Heiskanen teki tuloksen 576 (188+198+190) ja sijoittui 67:nneksi.

Peruskilpailun ykkönen oli myös finaalin ykkönen: Sveitsin Chiara Leone. Hänellä oli ikimuistoinen päivä, sillä hän saavutti myös maapaikan Pariisiin. Toinen jaossa ollut paikka meni seitsemänneksi sijoittuneelle Serbian Sanja Vukasinovicille.

Sveitsi voitti joukkuekilpailun ja teki uuden Euroopan ennätyksen 1773. Suomi sijoittui 12:nneksi tuloksellaan 1744.

Lehtimäen Ampujien Marko Talvitien avauspäivän tulos miesten 25m olympiapistoolissa oli 277, jolla hän jatkaa kilpailua 32. sijalta.

Osijekin EM-kilpailuihin on ilmoittautunut ennätysmäärä urheilijoita: 520. He edustavat 38 maata. Startteja on kaikkiaan 1241. Kisoissa on mukana kaikkiaan viisitoista suomalaista, joista neljätoista kiväärilajeissa ja yksi pistoolilajeissa.

25/50/300m EM-kilpailut (kivääri, pistooli)
20.5.–8.6. Osijek, Kroatia

Suomalaislajien tuloksia ti 28.5.

Miesten 50m pienoiskivääri, peruskilpailu (3×20 ls): 1) Jon-Hermann Hegg Norja 594, 2) 593, 3) Petr Numbursky Tshekki 593, 4) Serhiy Kulish Ukraina 592, 5) Henrik Larsen Norja 590/28x, 6) Romain Aufrere Ranska 590/27x, 7) Aleksi Leppä Suomi 589/38x, 8) Lucas Kryzs Ranska 589/32x, 9) Maciej Kowalewicz Puola 589/32x, 10) Istvan Peni Unkari 589/31x, 11) Miran Maricic Kroatia 589/30x, 12) Maciej Ogorek Puola 589/29x, … 40) Sebastian Långström 583, … 67) Riku Koskela 575. 69 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Norja 1772 (EE), 2) Ranska 1765, 3) Itävalta 1763, … 15) Suomi 1747. 17 joukkuetta.

Finaali: 1) Jon-Hermann Hegg Norja 462,3, 2) Serhiy Kulish Ukraina 461,1, 3) Patrik Jany Slovakia 450,2, 4) Petr Numbursky Tshekki 440,1, 5) Lucas Kryzs Ranska 429,8, 6) Aleksi Leppä Suomi 419,6, 7) Henrik Larsen Norja 406,7, 8) Romain Aufrere Ranska 405,2.

Naisten 50m pienoiskivääri, peruskilpailu (3×20 ls): 1) Chiara Leone Sveitsi 594, 2) Emely Jäggi Sveitsi 591/37x, 3) Jeanette Duestad Norja 591/26x, 4) Audrey Gognat Sveitsi 590/40x RPO, 5) Valentina Kovalenko neutraali urheilija 590/40x, 6)  Sanja Vukasinovic Serbia 590/36x, 7) Julia Piotrowska Puola 590/35x, 8)  6) 7) 8) Aneta Brabcova Tshekki 590/35x RPO, 9) Darya Chuprys neutraali urheilija 590/34x, 10) Veronika Blazickova Tshekki 590/31x, … 21) Marianne Palo 587, … 41) Viivi Kemppi 581, … 54) Henna Viljanen 580 RPO, … 67) Essi Heiskanen 576. 77 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 1773 (EE), 2) Norja 1765 3) Puola 1760, … 12) Suomi 1744. 14 joukkuetta.

Finaali: 1) Chiara Leone Sveitsi 463,5, 2) Julia Piotrowska Puola 460,8, 3) Emely Jäggi Sveitsi 450,7, 4) Jeanette Duestad Norja 440,1, 5) Veronika Blazickova Tshekki 429,6, 6) Darya Chuprys neutraali urheilija 417,4, 7) Sanja Vukasinovic Serbia 406,7, 8) Valentina Kovalenko neutraali urheilija 404,9.

Kaikki tulokset ISSF:n verkkosivuilla.

// Artikkelia muokattu klo 20.30: lisätty naisten kilpailut tulokset. //