Nuorisovaliokunta kokoontui Tampereella ja teki muutoksia tukiammunnan sääntöihin
23.1.2024 klo 10:30
Kustaa Ylitalo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ampumaurheiluliiton Nuorisovaliokunta kokoontui toissaviikonloppuna Tampereella. Tapaamisessa kehitettiin SAL:n nuorisotoimintaa ja päivitettiin mm. tukiammunnan eli Kultahippukilpailujen sääntöjä.

Uusina jäseninä Nuorisovaliokunnan toimintaan kaudelle 2024-2025 tulivat mukaan Aino Vaittinen ja Esa Savola.

 

SAL.n nuorisovaliokunta teki tammikuun kokouksessaan muutoksia tukiammunnan sääntöihin. Päivitetyt säännöt astuvat voimaan heti. Suurimpana muutoksena säännöissä on se, että sarjojen ikärajojen määrittelyssä palataan noudattamaan SAL:n Kilpailutoiminnan yleissääntöjen mukaista määrittelyä syntymävuoden (ei siis syntymäpäivän) mukaan eli esimerkiksi 14-sarjoissa saa ampua tyttö tai poika, joka ko kalenterivuonna täyttää enintään 15 vuotta.

Lisäksi säännöissä on tarkennettu pistoolin 12T-sarjan avustajan roolia siten, että avustaja saa ottaa aseen, ladata sen ja säätää tähtäimen.

Huomioitavaa on myös, että painettu Kultahippuampujan opas (entinen Kultahippupassi) ei ole sama kuin kilpailuihin osallistumiseen oikeuttava lisenssi. Ampujalla täytyy olla kaikissa kilpailuissa voimassa oleva SAL:n Kultahippuvakuutus / lisenssi, joka sisältää kilpailuoikeuden SAL:n seurojen järjestämiin tukisarjan kilpailuihin. Kilpailuun oikeuttavan lisenssin ostaminen tapahtuu kätevimmin SuomiSportin kautta.

Päivitetyt vuoden 2024 säännöt ja lisätietoa aiheesta löytyy täältä.

Lisäksi nuorisovaliokunnan tapaamisessa pohdittiin motivoituneiden nuorten ampujien tukemista seura- ja aluetasolla esimerkiksi aluevalmentajien ja seuroissa kiertävien mentorien avulla. Myös aloittelevien nuorten vanhempien kouluttaminen ja seuratoimintaan mukaan houkutteleminen, Kultahippujen vanhimman ikäluokan motivointi ja mukana pitäminen, alueellisen nuorisotoiminnan ja viestinnän kehittäminen, urheilijan, harrastajan ja ohjaajan polun selkeyttäminen sekä valmentajien työn arvostuksen lisääminen nousivat keskusteluissa vahvasti esille.

Vuoden 2024 alusta Nuorisovaliokunnan toiminnassa nuorten oma ääni on entistä vahvemmin mukana, kun kaksi nuorta huippuampujaa liikkuvan maalin Aino Vaittinen (Hämeenlinnan Ampumaseura) ja pistooliampuja Esa Savola (Lappajärven Ampujat) aloittivat kaksivuotisen kautensa Nuorisovaliokunnan jäseninä. Erovuorossa ollut Juhani Forsman valittiin jatkamaan valiokunnan puheenjohtajana kaksi seuraavaa vuotta.

Nuorisovaliokunnan 2024 jäsenet:

  • Juhani Forsman pj 2024-25
  • Elina Lehtomäki 2023-24
  • Anu Manninen 2023-24
  • Marko Mäkelä 2023-24
  • Juho-Pekka Maunula 2023-24
  • Marko Keskitalo 2023-24
  • Aino Vaittinen 2024-25
  • Esa Savola 2024-25Sihteeri ja esittelijä Kustaa Ylitalo.
    Hallituksen vastuuhenkilönä Johanna Björkroth (hallituksen jäsenten vastuualueet vuodelle 2024 varmistuvat seuraavassa hallituksen kokouksessa).