EM-Osijek: Mopsi Veromaa kuudes naisten trapissa
24.9.2023 klo 16:30
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen naisten trapin EM-joukkue: Mopsi Veromaa (vas.), Noora Antikainen ja Satu Mäkelä-Nummela. (Kuvat: Pekka Maunula)

Mopsi Veromaa sijoittui naisten trapissa kuudenneksi, kun haulikkolajien EM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina Kroatiassa. Jukka Laakso jäi miesten trapissa kiekon päähän finaalirajasta ja sijoittui 12:nneksi.

Kroatian Osijekissa järjestettävissä haulikkolajien EM-kilpailuissa ammuttuun sunnuntaina miesten ja naisten trapin peruskilpailun viimeiset 50/125 kiekkoa ja finaalit.

Kilpailupäivään lähdettiin jännittävistä suomalaisasetelmista, sillä Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys) ja Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) olivat miesten kilpailussa avauspäivän jälkeen sijoilla kolme ja neljä, kun he tekivät tuloksen 74/75. Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille) lähti naisten toiseen kilpailupäivään neljänneltä sijalta (71).

Veromaa teki peruskilpailussa lopulta kauden parhaan tuloksensa 117 (23+23+25+25+21) ja selvitti tiensä hienosti kuuden parhaan finaaliin. EM-finaalissa oli mitalien lisäksi jaossa yksi maapaikka Pariisin olympialaisiin 2024. Paikka oli jo aiemmin saavutettuna Fatima Galvezilla (Espanja), Carole Cormenierillä (Ranska) ja Silvana Stancolla (Italia).

Helsinkiläisen Veromaan lisäksi maapaikasta kilpailivat Maria Coelho de Barros (Portugali) ja Safiye Temizdemir (Turkki), jotka tekivät Galvezin ja Stancon kanssa peruskisan parhaan tuloksen 118.

Euroopan ampumaurheiluliiton (ESC) livelähetyksessä todettiin, että Veromaa, 42, oli finaalin vanhin osanottaja. Nuorin oli 22-vuotias Coelho de Barros.

Veromaa aloitti finaalin pudottamalla viidestä ensimmäisestä kiekosta kaksi. Kun kymmenen kiekkoa oli ammuttu, oli Veromaan tulos viisi ja sijoitus kuudes. Temizdemir oli kärjessä (8). Kymmenen kiekkoa lisää ja Veromaa oli edelleen kuudentena tuloksellaan 12/20. Viidentenä olleen Cormenierin tulos oli 14.

Viisi kiekkoa lisää ja Veromaa putosi finaalista ensimmäisenä sijoittuen kuudenneksi (16/25). Euroopan mestaruus meni lopulta Coelho de Barrosille, joka samalla saavutti jaossa olleen olympiamaapaikan Pariisiin.

– Kauden paras tulos sopivaan kilpailuun. Pari täyttäkin sarjaa onnistuin saamaan, mutta sitten meinasi viimeinen sarja notkahtaa pahemman kerran. Onneksi se riitti finaaliin, Veromaa sanoi.

– Vaikka olen finaaliammuntaakin treenannut paljon, niin taas joutui toteamaan, ettei se vaan silti aina lähde kulkemaan niin kuin pitäisi. Vaikka varmaan pitäisi harmittaa, niin ihan mahtava fiilis kuitenkin kisasta jäi! Tässä voi jo sanoa, että oli jo puolet kisasta, mistä haluan uniakin nähdä

Veromaan mukaan peruskisassa tekeminen oli melko helppoa, koska luottokaveri sattui samaan erään ja viereen (Zuzana Rehak Stefecekova).

– Ja minulla taisi olla sen verran monta jännittäjää kotimaassa, ettei se finaalikaan jännitykseen kaatunut, olisko sitten pikemminkin sen puutteeseen, hän mietti.

Suomea edustivat naisten trapissa Veromaan lisäksi OSU:n Noora Antikainen ja Satu Mäkelä-Nummela. Antikaisen tulos oli 114 (23+23+23+23+22), jolla hän sijoittui 14:nneksi. Mäkelä-Nummela oli 28:s tuloksellaan 107 (20+21+20+24+22).

Antikaista harmitti kilpailun jälkeen. Hän sanoi, että suoritus jäi liian tasaiseksi.

– Ei mitään erityistä syytä, miksi en osunut paremmin. Omat odotukseni olivat korkeammalla. Huomiseen parikisaan hyvällä fiiliksellä ja samoin tiistain joukkuekisaan.

Osijekin EM-kilpailuissa ammutaan maanantaina miesten ja naisten trapin parikilpailu. Viimeinen kilpailupäivä on ensi tiistai, jolloin ovat vuorossa trapin joukkuekilpailut.

Mäkelä-Nummela totesi, että ”kyllähän tämä pöperöä oli”:

– Punaiset marjat (hudit) eilen samassa tertussa (kasassa) ja eilinen yhdellä tuplalla läpi. Tänään saaduilla tuplilla tuli kolme kiekkoa, huima prosentuaalinen tuplan kohotus. Siksipä ilmoitin jo eilen, etten ammu parikilpailua, vaan haluan antaa paikan Mopsille (Veromaa). Tauolle sopiva paikka nyt, Mäkelä-Nummela sanoi.

Suomen trap-miehet: Eemil Pirttisalo (vas.), Juho Mäkelä ja Jukka Laakso.

Miesten trapissa suomalaiskolmikko ampui hyvin, mutta tulokset eivät aivan riittäneet kuuden parhaan EM-finaaliin. OSU:n Jukka Laakso teki 12. sijaan oikeuttaneen tuloksen 121 (24+25+25+23+24), joka jäi vain kiekon päähän finaalirajasta. Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys) rikkoi 120 kiekkoa (24+25+25+22+24) ja sijoittui 17:nneksi. Juho Mäkelä (OSU) teki tuloksen 119 (24+25+23+24+23) ja oli 28:s.

Ranskan Sebastian Guerrero sivusi maailmanennätystä rikkomalla peruskilpailun kaikki 125 kiekkoa.

Laakso sanoi, että ”homma jäi taas pienestä kiinni”:

– Vettä tuli eilen taivaalta, ja keli oli muutenkin vähän haastava. Selvitin ne kuitenkin hyvin. Kaksi sellaista virhettä tuli, joihin olisin itse voinut vaikuttaa, hän sanoi.

– Voin olla tyytyväinen, koska tämä oli kauden viides 12-alkuinen tulos ja sivusin täällä kauden parastani. Jatketaan samaa rataa, niin kyllä se finaalipaikka sieltä vielä joskus tulee. Huomenna parikisaan ja uutta paukkua piippuun!

Pirttisalon mukaan ensimmäinen päivä meni ”melkein täydellisesti”. Ammunta oli helppoa ja kivaa, hän sanoi.

– Tänä aamuna oli hyvä fiilis ja ammunta tuntui hyvältä, mutta ekaan sarjaan tuli vain liikaa pummeja, ja se harmittaa. Huomenna huilataan ja isketään sitten joukkuekisaan.

Mäkelä oli ”ihan hyvillä fiiliksillä, vaikka jonkin verran finaalista jäätiinkin”.

– Ammunta oli tasaista, mutta muutaman kiekon enemmän olisi voinut rikkoa. Ei muuta kuin kohti parikisaa ja joukkuekisaa, niihin on vielä varaa parantaa, hän sanoi.

Guerrero saavutti myös maapaikan Pariisin olympialaisiin. Hän sijoittui finaalissa kolmanneksi. Kroatian Giovanni Cernogoraz voitti kotiyleisönsä edessä EM-kultaa jännittävien vaiheiden jälkeen. Hän oli finaalissa Italian Mauro de Filippistä parempi 48–47. Kärkikaksikolla oli jo aiemmin olympiamaapaikka saavutettuna.

EM-kisoihin osallistuu 415 ampumaurheilijaa, jotka edustavat 41 maata. Suomesta on mukana kahdeksantoista urheilijaa.

Haulikkolajien EM-kilpailut (skeet, trap)
8.–27.9. Osijek, Kroatia

Tuloksia su 24.9.

Miesten trap, peruskilpailu (125 kiekkoa): 1) Sebastien Guerrero Ranska 125 (sivuaa ME:tä), 2) Mauro de Filippis Italia 124/uusinta 15, 3) Giovanni Pellielo Italia 124/14, 4) Massimo Fabbrizi Italia 123/2, 5) Clement Bourgue Ranska 123/1, 6) Matjaz Lepen Slovenia 122 (RPO), 7) Giovanni Cernogoraz Kroatia 122, … 12) Jukka Laakso 121, … 17) Eemil Pirttisalo 120, … 28) Juho Mäkelä 119. 104 osanottajaa. (RPO = ranking points only)

Finaali: 1) Giovanni Cernogoraz Kroatia 48/50, 2) Mauro de Filippis Italia 47/50, 3) Sebastien Guerrero Ranska 35/40, 4) Massimo Fabbrizi Italia 30/35, 5) Giovanni Pellielo Italia 23/30, 6) Clement Bourgue Ranska 20/25.

Naisten trap, peruskilpailu (125 kiekkoa): 1) Maria Coelho de Barros Portugali 118/uusinta 10, 2) Safiye Temizdemir Turkki 118/9, 3) Silvana Stanco Italia 118/4, 4) Fatima Galvez Espanja 118/0, 5) Mopsi Veromaa Suomi 117/1, 6) Carole Cormenier Ranska 117/0, … 14) Noora Antikainen 114, … 28) Satu Mäkelä-Nummela 107. 39 osanottajaa.

Finaali: 1) Maria Coelho de Barros Portugali 43/50, 2) Silvana Stanco Italia 38/50, 3) Fatima Galvez Espanja 30/40, 4) Carole Cormenier Ranska 25/35, 5) Safiye Temizdemir Turkki 21/30, 6) Mopsi Veromaa Suomi 16/25.

EM-kilpailujen kaikki tulokset Siuksen verkkosivuilla.

// Artikkelia muokattu kauttaaltaan klo 17.05.  Klo 17.30  lisätty Mopsi Veromaan kommentit. /Klo 18.25 päivitetty miesten EM-finaalin tulokset. //