MM-Baku: Suomi 9:s ja 23:s trapin parikilpailussa
25.8.2023 klo 15:09
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Noora Antikainen teki parikisassa tuloksen 72. (Kuvat: Lassi Palo)

Suomi sijoittui trapin parikilpailussa yhdeksänneksi ja 23:nneksi, kun Bakun MM-kilpailut jatkuivat perjantaina.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien lajien MM-kilpailuissa alkoi perjantaina toinen kisaviikko. Viimeinen kilpailupäivä Azerbaidžanin Bakussa on torstai 31. elokuuta.

Trapin parikilpailu

Bakussa ammuttiin perjantaina yksi suomalaislaji, joka oli trapin parikilpailu. Suomen joukkueet olivat Suomi 1 (Jukka LaaksoNoora Antikainen) ja Suomi 2 (Eemil PirttisaloSatu Mäkelä-Nummela). Laakso, Antikainen ja Mäkelä-Nummela edustavat Orimattilan Seudun Urheiluampujia, Pirttisalo Ruotsalon Metsästysyhdistystä.

Jukka Laaksoa harmitti parikisan jälkeen.

Trapin parikilpailussa ammuttiin 150 kiekkoa. Suomi 1 oli kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä samalla tuloksella Portugali 1:n kanssa (95). Kun suomalaiset rikkoivat viimeisellä kierroksella 44/50 kiekkoa, putosi Suomi 1 lopulta yhdeksänneksi tuloksellaan 139. Saman tuloksen teki kolme muutakin joukkuetta: Italia 1, Australia 1 ja Yhdysvallat 2.

Laakso rikkoi 67 kiekkoa (24+23+20) ja Antikainen 72 kiekkoa (24+24+24). Antikaisella oli eilisen tapaan erittäin hyvä päivä:

– Oli kyllä huippuhyvää tekemistä! Keli oli oikein miellyttävä, pilvistä ja kävi tuuli. Ajattelin aamulla, että tänään nautin joka hetkestä, ja se kyllä onnistui, Antikainen totesi.

– No, harmittaa paljon. ”Varman” mitalin hukkasin viimeisessä sarjassa. Koko päivän oli erittäin haastava valo itselleni, tänään oli pilvisempää. Kaksi ensimmäistä sarjaa pystyin vielä operoimaan. Kolmannessa sitten kävi huonosti., Laakso puolestaan sanoi.

– Kokeilin vaihtaa linssin väriä kolmesti sarjan aikana, mutta kiekko vaan vilkkui. Välillä ei ollut hajuakaan missä piippu kulkee. Karsea tunne, kun mitään ei voi eikä mikään auta! Noora kyllä ampui erittäin hyvin. Käsi pystyyn virheen merkiksi, minä mokasin.

Trapin parikilpailussa ei ammuttu mitaliotteluja. Maailmanmestaruus ratkaistiin uusinnassa tuloksen 142 tehneiden Yhdysvallat 1:n (Derrick Mein – Rachel Tozier) ja Portugali 1:n (Joao Azevedo – Maria Coelho de Barros) kesken. Portugali vei uusinnassa voiton numeroin 13–12. Pronssi meni Kazakstan 1:lle tuloksella 140 (Daniel Potshivalov – Maria Dmitrijenko).

Suomi 2 teki tuloksen 133, jolla se sijoittui 23:nneksi. Pirttisalon tulos oli 68 (23+22+23) ja Mäkelä-Nummelan 65 (20+22+23).

– Radat ja olosuhteet olivat kyllä hyvät, mutta en saanut koppia radoista. Kuten eilen sanoin, kisat olivat omalta osaltani pettymys. Koko kisan ammuin samaa kuin harjoituksissa, Pirttisalo summasi Bakun MM-kilpailut.

– MM-retki käyty, ja jos fiilistä vähän vertaa marjanpoimijaan, kun marjoja ei löydy. Seuraava retki kai ajallisesti sienien aikaan, mutta sieniä toivottavasti löytyy, Mäkelä-Nummela sanoi.

Bakun MM-kilpailut jatkuvat lauantaista eteenpäin 300m kiväärilajeilla ja liikkuvan maalin lajeilla.

ISSF:n 53. kaikkien lajin MM-kilpailut
14.8.–1.9. Baku, Azerbaidžan

Suomalaislajien tuloksia pe 25.8.

Trap, parikilpailu (150 kiekkoa): 1) Portugali 1 142/uusinta 13, 2) Yhdysvallat 1 142/12, 3) Kazakstan 1 141, 4) Italia 2 140, 5) Kuwait 2 140, 6) Italia 1 139, 7) Australia 1 139, 8) Yhdysvallat 2 139, 9) Suomi 1 139, … 23) Suomi 2 133. 46 joukkuetta.

Lisää tietoa MM-kilpailuista ISSF:n verkkosivuilla. Lisää kuvia Ampumaurheiluliiton Facebookissa.

Tulevien päivien aikatauluja (suomalaislajit)

La 26.8.
7.00–9.00 Avoin 300m vakiokivääri
7.00–12.00 Miesten 10m liikkuva maali, normaalijuoksujen 30 ls:n hitaat juoksut
7.00–12.00 Naisten 10m liikkuva maali, normaalijuoksujen 30 ls:n hitaat juoksut

Su 27.8.
7.00–8.00 Miesten 300m kivääri, makuu
7.00–11.00 Miesten 10m liikkuva maali, normaalijuoksujen 30 ls:n nopeat juoksut
7.00–11.00 Naisten 10m liikkuva maali, normaalijuoksujen 30 ls:n nopeat juoksut
9.00–10.00 Naisten 300m kivääri, makuu
12.00 Finaali: miesten 10m liikkuva maali, normaalijuoksut
12.00 Finaali: naisten 10m liikkuva maali, normaalijuoksut

Ma 28.8.
7.00–8.45 Miesten 300m kivääri 3×20 ls
7.00–11.00 Miesten 10m liikkuva maali, sekajuoksujen ensimmäiset 20 ls
7.00–11.00 Naisten 10m liikkuva maali, sekajuoksujen ensimmäiset 20 ls
11.45–13.30 Naisten 300m kivääri 3×20 ls
12.00–16.00 Miesten 10m liikkuva maali, sekajuoksujen toiset 20 ls
12.00–16.00 Naisten 10m liikkuva maali, sekajuoksujen toiset 20 ls
14.00–15.45 Naisten 300m kivääri 3×20 ls