Marianne Palon viikonvaihde Salossa oli vähintäänkin onnistunut: SE lauantaina makuukilpailussa ja sunnuntaina SE 3×20 laukauksen peruskilpailussa ja finaalissa. Palo ampui tuloksen 592. Aiempi SE 591 oli Marjo Yli-Kiikan nimissä vuodelta 2005.
Finaalissa hän ampui myös SE:n, 464,2. Alexandra Rosenlew oli finaalin toinen (459,2) ja Essi Heiskanen kolmas (447,8).
Palo kertasi peruskilpailun loppuhetkiä:
– Viimeinen laukaus oli myös jännittävä, tietenkin mieleen juolahti asentojen SE, joka on seurani puheenjohtajalla. Ajattelin, että riittää että teen perushyvän suorituksen ja en häviä mitään, jos laukaus jäisikin ysin puolelle – olen silti tyytyväinen. Viimeinen laukaus oli 10,3 ja totta kai siitä hymy huulille levisi. Paransin Yli-Kiikan Marjon nimissä ollutta SE:tä pisteellä, menihän siihen 18 vuotta, Palo kertaili.
Hän ampui polvelta 199, makuulta 199 ja pystystä 194.
– Juuri ennen kuin peruskilpailun ”start” komento huudettiin, alkoi samanlainen rankkasade kuin eilen. Pientä tuulta oli vasemmalle, joten säädin pari napsua oikealle. Tästä syystä ensimmäinen polven kilpailulaukaus jäi ulos, 9,8. Säädin takaisin ja jatkoin varmaa tekemistäni makuulle saakka. Makuun viimeinen laukaus jäi ysin puolelle 9,9, Palo kertasi kilpailuaan.
– Ennen pystyä ajattelin, että perushyvä suoritus on riittävä. Tiedän, että pystykin on minulla vahva, mutta se ei ole kilpailuissa oikein kulkenut. Koelaukaukset olivat erinomaiset, mutta sitten alkoi syke nousta. Ensimmäiset kaksi laukausta 9,8 ja 8,7. Silloin minun täytyi koota ajatuksiani, kävin kovaa keskustelua oman pääni kanssa. Seuraavat seitsemän laukausta olivat kymppejä, jotka lähtivät hyvällä rytmillä.
Viivi Kemppi oli peruskilpailun toinen tuloksella 584 ja Alexandra Rosenlew kolmas 583. Finaaliin Palo lähti onnistumisen jälkeen rennoin mielin:
– Hihnat kulkivat ihan hyvin, välillä hävisin muutamia kymmenyksiä, kun kasat eivät olleet ihan keskellä. Pystystä muutama virhe, mutta olen tyytyväinen. Ja tietenkin lopetin finaalin 10,3seen niin kuin ihan joka ikisen kilpailun tänä viikonloppuna. Kyllähän se pisti naurattamaan. Viikonlopun saldona kolme hyvää peruskilpailua ja finaali, lisäksi kolme SE:tä. Kyllä tämä kasvattaa itseluottamusta ihan varmasti, Palo sanoi.
Syrjä miesten asentokilpailun ykkönen
Miesten 3×20 laukauksen kilpailun voitti Lauri Syrjä, joka oli Palon tavoin paras sekä peruskilpailussa (581) että finaalissa (454,7). Toiseksi sijoittui Luukas Koota ja kolmanneksi Cristian Friman.
– Peruskisa oli tänään hyvää tekemistä. Polven ysit oli todella lähellä kymppiä ja kasat oli pienet. Kova sade häiritsi tähtäämistä, taulu oli harmaa usein ja oli vaikea saada luottoa tähtäyksiin. Makuu oli hyvä, yhden ysin sotkin sinne omasta virheestä. Pysty oli vähän vaikeampi tänään, ei vaan tahtonut olla pito rauhallisimmillaan, mutta sain puristettua kohtuullisen tuloksen, vaikka parempaan olisi pystynyt. Finaali lähti kohtuullisella polvella liikenteeseen, makuu oli kunnossa ja ensimmäisen pystysarjan jälkeen alkoi osua paremmin. Tyytyväinen voi olla päivän suorituksiin ja myös eiliseen, Syrjä sanoi.