Kairossa järjestettävä maailmancup päättyi suomalaisten osalta 9. ja 30. sijaan 50m pienoiskiväärin asentojen parikilpailussa.
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancupissa Egyptin Kairossa ammuttiin sunnuntaina suomalaisten viimeinen laji.
Suomen joukkueet 50m pienoiskiväärin asentojen parikilpailussa olivat Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) – Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) ja Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening) – Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening).
Suomi 1 (Leppä – Palo) teki karsinnan ensimmäisessä vaiheessa tuloksen 869, jolla se sijoittui yhdeksänneksi jääden vain pisteen kahdeksan parhaan jatkopaikkaan oikeuttaneesta tuloksesta. Leppä tähtäsi 3×15 laukauksen kilpailussa 432 pistettä (polvi 140, makuu 149, pysty 143) ja Palo 437 pistettä (146+147+144). Kilpailuun osallistui 34 joukkuetta.
Leppä harmitteli sitä, että jatkopaikka jäi ”niin harmittavan lähelle”.
– En saanut polvea toimimaan ollenkaan. En vain osunut kymppiin. Makuu oli hyvää ja pysty kohtuullinen, hän sanoi viimeisestä kilpailustaan.
Entä sitten fiilikset vuoden ensimmäisen maailmancupin päätyttyä? Lepän mukaan ”vähän kahdenlaiset”:
– Ammuin kisat ihan kohtuullisesti, ja olin tyytyväinen. Mutta samalla pienoiskivääristä jäi vähän huono maku, sillä jokaisessa kilpailussa oli kova tuuli, joka vaikutti paljon tuloksiin. Siitä ei jäänyt mikään paras fiilis, hän sanoi.
Palo oli tyytyväinen omaan osuuteensa päivän kilpailussa:
– Pari omaa virhettä ja hieman huonoa tuuria. Keli oli tuulinen, mutta luotin omaan tekemiseeni ja annoin mennä. Hieman harmittaa, että jäimme jatkosta vain yhden pisteen. Olisi ollut todella hienoa vielä jatkaa. Ensi kerralla olkoon onni meidän puolellamme!
Palon mukaan häneltä onnistuivat Kairon maailmancupin pienoiskiväärikisat, mutta ilmakivääriin jäi vielä parannettavaa.
– Jäin 3×20 kilpailussa omasta ennätyksestäni (585) pisteen. Maaliskuu on juuri alkanut, joten hyvältä näyttää tulevaisuutta ajatellen, hän sanoi.
Suomi 2 (Långström – Viljanen) sijoittui 30:nneksi 848 pisteellään. Långströmin tulos oli 428 (143+144+141) ja Viljasen 420 (136+143+141).
Saksa 1 oli karsinnan ykkönen tuloksellaan 878 (Maximilian Dallinger 436, Jolyn Beer 442). Kahdeksan parhaan joukkoon pääsi siis 870 pisteellä (Puola 1). Maailmancupin voitti Norja 2 joukkueellaan Jon-Hermann Hegg ja Jenny Stene.
ISSF:n maailmancup (kivääri, pistooli)
26.2.-8.3. Kairo, Egypti
Suomalaistuloksia su 6.3.
Parikilpailu, 50m pienoiskiväärin asentokilpailu
Alkukilpailu 1: 1) Saksa 1 878, 2) Norja 1 876/45x, 3) Saksa 2 876/44x, 4) Sveitsi 2 872/44x, 5) Intia 1 872/35x, 6) Norja 2 871/39x, 7) Itävalta 1 871/36x, 8) Puola 1 870, 9) Suomi 1 869, … 30) Suomi 2 848. 34 joukkuetta.
Alkukilpailu 2: 1) Norja 2 582/31x, 2) Saksa 1 582/26x, 3) Intia 1 581, 4) Itävalta 1 578, 5) Norja 1 577, 6) Sveitsi 2 565/23x, 7) Saksa 2 565/20x, 8) Puola 1 559.
Kultamitaliottelu: Norja 2 – Saksa 1 16–8
Pronssimitaliottelu: Intia 1 – Itävalta 1 16–10
Kaikki maailmancupin tulokset ISSF:n verkkosivuilla.