Kilpailuvaliokunnan ohjeistus koronasta aiheutuviin kilpailujen siirtoihin ja peruuntumisiin
29.1.2021 klo 15:50
Olli Törni
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kilpailuvaliokunta on kokouksessaan 25.1.2021 käsitellyt jo myönnettyjen kilpailujen siirtoa myöhempään ajankohtaan ja lausuu asiasta seuraavaa:

Vallitseva Korona-tilanne aiheuttaa joukon erilaisia kokoontumis- yms. rajoituksia ja siten rajoittaa, jopa estää sisätiloissa käytävien ampumakilpailujen pitämisen.  Valiokunta toteaa, että juuri nyt olisi oikea aika kilpailujen järjestäjien pohtia, olisiko järkevintä siirtää kilpailujen pitäminen myöhempään ajankohtaan, esimerkiksi syyskaudelle.  Ei ole kenenkään etujen mukaista, tehdä peruutukset/siirrot aivan viime hetkellä.

Kukaan meistä ei tiedä, kuinka kauan nykyinen tilanne jatkuu mm siksi, että rokotusten aloittaminen viivästyy. Mikäli kilpailujen järjestäjä tulee siihen johtopäätökseen, että kilpailut siirretään, alla on KVK:n keväällä 2020 tekemä päätös, jonka SAL:n hallitus on silloin hyväksynyt koskien sitä menettelytapaa, jota tulee siirtopäätöksen jälkeen noudattaa. 

 [ Mikäli kilpailun järjestäjä haluaa määrittää peruuntuneelle kilpailulle uuden ajankohdan (vielä samalle kalenteri- ja kilpailuvuodelle), niin ajankohdan muutoksesta on ehdottomasti ilmoitettava kilpailun järjestämisluvan myöntäjälle (ISSF-lajien SM- ja kansalliset kisat: kilpailuvaliokunta, ISSF-lajien avoimet alueelliset kisat: aluejaostot, ei-ISSF-lajien kisat: lajijaostot). Kansallisella tasolla peruuntuneita kisoja ei automaattisesti siirretä ensi vuodelle eli ensi vuoden osalta edettäneen normaalisti hakemusmenettelyn kautta (peruuntuneet SM2021-kisat voivat vaikuttaa myös 2022 SM-kisoihin).

Vaihtoehtona on täyttää uusi kilpailun järjestämislupahakemus ja tällöin kvk (tai alue- tai lajijaosto) käsittelee hakemuksen uudelleen ja pystyy sovittelemaan ajankohtia muiden kilpailujen ja SAL:n muiden tapahtumien kanssa. On muistettava, että etenkin talvikaudella kiväärillä ja pistoolilla on paljon yhteiskisoja, joten koordinointia tarvitaan eri lajienkin välillä.]

 Kilpailuvaliokunta toivoo, että järjestävät seurat ottavat edellä mainitun asian käsittelyynsä.