Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura isännöi toistamiseen onnistuneita ruutiaseiden Kultahippufinaaleja Lapinmäen ampumaurheilukeskuksessa. Kultahippufinaaleissa oli kaikkiaan ennätykselliset 118 suoritusta ja 18 seuraa.
Kankaanpään Juha-Pekka Vähätalo nappasi kultaa niin T10-pienoiskiväärissä kuin T12-pienoispistoolissakin.
”Olen ruutihipuissa toisen kerran. Kaikkia lajeja ammun, mutta pistooli on mieluisin. Ampumisen aloitin 5-vuotiaana, kun isä vei ampumakouluun”, myös pesäpalloa ja uintia harrastava 10-vuotias kertoi.
Tapahtumassa saatiin nauttia mukavasta säästä ilman sadetta. Leppoisassa ja iloisessa tunnelmassa sujuneessa päivässä järjestävä seura IMAS voitti viidestä joukkuekilpailusta kolme. Pienoiskiväärillä T12-joukkuekilpailun vei Mikkelin Ampujat ja T14-joukkuekilpailun Kuusankosken Ampujat. Mikkelin Ampujat ottivat kaksi ensimmäistä sijaa T12-sarjassa pienoiskiväärillä, kun Joel Palmgren voitti ja Otto Rahikainen oli toinen. T14-sarjassa pienoiskiväärin voitti IMAS:n Aleksi Kasi. T14-sarjan pistoolissa IMAS:n Laura Norolampi.
Ensi vuonna ruutiaseiden Kultahippufinaalit järjestetään Siilinjärvellä.