Ampumaurheilijat pukeutuvat Grizzly-vaatteisiin ainakin viisi vuotta
5.2.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ampumaurheilijat pukeutuvat Grizzly-vaatteisiin ainakin seuraavat viisi vuotta. Suomen Ampumaurheiluliiton ja Palojoki-konsernin yhteistyösopimus kestää aina 31.12.2013 asti. Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi, T.M. Palojoki Oy:n toimitusjohtaja Teijo Virtanen, Sanser Oy:n myyntijohtaja Sami Nieminen ja GC Sportswear Oy:n toimitusjohtaja Janne Mäkelä allekirjoittivat sopimuksen Helsingissä torstaina 5. helmikuuta.

– Meillä on 30 vuoden kokemus yhteistyöstä urheilujärjestöjen kanssa. Olemme aina pyrkineet pitkäaikaisiin sopimuksiin, joiden aikana molemmat osapuolet ehtivät sitoutua toimintaan, toimitusjohtaja Teijo Virtanen kertoo.

– Me suunnittelemme ampumaurheilijoille oman malliston Grizzly-tuotteista ja kehitämme sitä saamamme palautteen mukaisesti. Mallisto on sellainen, että se täyttää lajivaatimukset ja sen vaatteissa voi ylpeänä olla myös vapaa-aikana. Nyt teemme yhteistyötä esimerkiksi jääkiekkoseurojen kanssa. Hoidamme Ässien fanituotteiden myynnin kokonaisuudessaan. Lisäksi teemme yhteistyötä HPK:n ja Ilveksen kanssa. Ampumaurheiluliiton yhteistyökumppaneista meidän kumppaneitamme ovat Suomen Urheiluopisto ja Suomen Matkatoimisto.

Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi on erittäin tyytyväinen pitkäaikaiseen sopimukseen. Ampumaurheilijat, niin maajoukkueet kuin harrastajat, pukeutuvat Grizzly-vaatteisiin ainakin seuraavat viisi vuotta.

– Grizzly-sopimus on ampumaurheilijoille ja ampumaurheiluseuroille suuri mahdollisuus. Ampumaurheiluliitto pystyy nyt tarjoamaan seuroilleen hyvän mahdollisuuden seura-asujen uudistamiseen ja yhtenäistämiseen. Se on yksi osa yhteisöllisyyttä, jonka kehittämisen olemme asettaneet tavoitteeksemme, Aarrekivi sanoo.

Vuodesta 1948 toiminut T.M. Palojoki Oy on erikoistunut valmisvaatteiden, yritysprofiilituotteiden sekä kodintekstiilien suunnitteluun, valmistukseen, maahantuontiin ja markkinointiin. Konsernin myynti on rikkonut 20 miljoonan rajan ja henkilökuntaa on noin 85.

Sanser Ltd Oy on vuonna 1997 perustettu mainos- ja liikelahjatalo. Se on osa vuonna 1948 perustettua porilaista Palojoki-konsernia.

GC Sportswear Oy on profiilivaatteiden, laukkujen, froteetuotteiden sekä lasin maahantuontiin erikoistunut yritys.

Lisätietoja: Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi, puhelin 040 774 6950