Poliisien Ampumaseuran Teemu Tiainen voitti ennätyksellään 679,3 (581+98,3) pistettä uransa ensimmäisen miesten sarjan ilmapistoolin Suomen mestaruuden Vierumäki Areenassa Suomen Urheiluopistolla Heinolassa lauantaina 21. maaliskuuta. SM-hopeaa ampui Tiaisen seurakaveri Kai Jahnsson ja SM-pronssia Lahden Ampumaseuran Tomi Harju.
– Olen tyytyväinen. Ennen kilpailua ajattelin, että olen tyytyväinen, jos ammun peruskilpailussa enemmän kuin 580 pistettä. Se, mihin se riittää, riippuu aina muista kilpailijoista, 30-vuotias Teemu Tiainen kommentoi ensimmäistä ilmapistoolin Y-sarjan Suomen mestaruuttaan ja ennätystulostaan.
– Aiempi ennätykseni oli 579 pistettä. Sen ammuin muistaakseni SM-kisassa 2000-luvun alussa. Miesten sarjassa olen voittanut aiemmin yhden Suomen mestaruuden vapaapistoolilla. Mestaruus on vuodelta 2001.
Teemu Tiainen oli peruskilpailussa ylivoimainen, kun hän laukoi 581 pistettä ja Kai Jahnsson 577 pistettä. Finaalisarjassa Jahnsson pääsi jo tosissaan kilpailemaan Suomen mestaruudesta, ennen kuin Tiainen terästäytyi. Kun viimeisellä laukauksellaan Tiainen tähtäsi 10,4 ja Jahnsson 8,0, miesten välinen ero venähti 3,9 pisteeseen.
– Finaalin alussa ammuin passiivisesti. Lopussa otin itseäni niskasta kiinni. Finaalin aikana osasin laskeskella tilannetta ja tiesin, ettei hätää ole. Jos finaalin lähtötilanne olisi ollut tiukempi, olisin saattanut ampua paremman finaalin, hän totesi.
– Peruskilpailun pari ensimmäistä sarjaa olivat tosi helppoja. Sen jälkeen alkoi tökkiä, kun nuppi ei pysynyt mukana enkä pystynyt keskittymään.
Edustustehtäviin palannut Teemu Tiainen kilpailee sekä ilma- että vapaapistoolilla maailmancupissa Münchenissä 12.-21. toukokuuta. Lisäksi hän tavoittelee edustuspaikkaa vapaapistoolilla Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton ISSF:n ruutilajien EM-kisaan Kroatian Osijekiin 13.-26. heinäkuuta.
– Tämän kauden tavoitteenani on itseni kehittäminen. Minä en ole itse asettanut eikä Ampumaurheiluliiton valmennusjohto ole asettanut minulle sijoitus- tai tulostavoitteita tälle vuodelle.
Ilma-aseiden SM-kilpailu, Vierumäki Areena, Suomen Urheiluopisto, Heinola, Lahden Ampumaseura, 20.-22.3.2009.
10m ilmapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y: 1) Teemu Tiainen PAS 679,3 (581+98,3), 2) Kai Jahnsson PAS 675,4 (577+98,4), 3) Tomi Harju LAS 672,0 (575+97), 4) Teemu Lahti LAS 669,9 (572+97,9), 5) Lauri Lauste SA 668,2 (573+95,2), 6) Tarmo af Ursin PAS 667,6 (571+96,6), 7) Jyrki Turja LSA 666,4 (571+95,4), 8) Jesse Peltomäki KuKu 664,2 (569+95,2), 9) Jyrki Pitkäranta IU 566, 10) Petri Ylinen KA 565, 11) Kristian Saarikorpi HVA 565, 12) Antti Pahalahti LuhA 565, 13) Taneli Peltonen HVA 565, 14) Kalle Mykkänen TiA 565, 15) Sakari Paasonen LAS 564, 16) Antti Jokinen OMAS 564, 17) Jorma Jäntti SUA 563, 18) Marko Hyvönen NAS 563, 19) Juhani Öhman TiA 562, 20) Kalle Wegelius TuulA 561, 21) Rami Viljamaa TSA 561, 22) Martti Tähkänen HeiA 560, 23) Keijo Haapa-aho LSA 558, 24) Mikko Ehrlund TSA 558, 25) Juha Valjus KAS 558, 26) Pekka Vaarala SUA 557, 27) Pasi Koivunen TiA 557, 28) Veikko Alanko HlAS 557, 29) Heikki Oikari TiA 556, 30) Timo Kilpinen RASSI 556, 31) Sami Haume NoSA 553, 32) Risto Korhonen KAMS 553, 33) Jari Javarus LA 553, 34) Ari Valtonen RSA 552, 35) Olli Parén KuusA 552, 36) Jari Kandell NoSA 552, 37) Hannu Lammintausta KaA 551, 38) Jukka Nikkari TSA 550, 39) Ilkka Ojanen ParkA 550, 40) Pentti Laihanen SA 549, 41) Jukka Yrjänäinen SsA 548, 42) Vesa Savolainen PorkkA 548, 43) Sami Remes JSA 547, 44) Torsti Annala PorkkA 546, 45) Asser Vuola P-HA 546, 46) Reijo Rantakangas LehA 546, 47) Eero Laitila NU 545, 48) Juha Vainikainen KAMS 544, 49) Timo Kivelä NoSA 543, 50) Juha Hautamäki LeA 542, 51) Antti Mäkiranta SaSA 542, 52) Aki Rantakangas LehA 542, 53) Marko Talvitie LehA 541, 54) Mika Sipilä YK 540, 55) Markku Kumin LovAS 540, 56) Petri Karjalainen VihA 540, 57) Ahti Pekurinen JuvA 539, 58) Marko Leppä HAS 539, 59) Matti Kaipiainen PAS 539, 60) Juhani Saari KaHa 539, 61) Olli Heikka PAS 537, 62) Eino Jaskari KuKu 534, 63) Kim Lundqvist TSA 533, 64) Pasi Lehikoinen TiA 532, 65) Petri Viitala RSA 532, 66) Olli Seppälä LeA 527, 67) Yrjö Munukka ESF 522, 68) Anton Miettinen KAMS 512, 69) Eemeli Annala PorkkA 509, 70) Göran Ingelin RS 486.