ISSF:n Junior cup: Joni Stenström ilmakiväärin 25:s
29.5.2014 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) ensimmäinen Junior cup jatkui torstaina Saksan Suhlissa. Poikien ilmakiväärissä Raseborgs Skyttaren Joni Stenström tähtäsi tuloksen 616,2 ja sijoittui 25:nneksi. Finaaliin pääsi 4,2 pistettä paremmalla tuloksella – finaaliin, jossa oli peräti neljä venäläistä.

Eilen pienoiskiväärin makuun kilpailussa hienosti kahdeksanneksi sijoittunut Joni Stenström piti helatorstain kisaansa ”vähän ailahtelevana”.

– Sain hyviä kymppejä, mutta tuli aivan liian paljon surkeita ysejä. Alku sujui hyvin tuloksen suhteen, mutta loppu oli sitten sellainen semihuono. Olen kuitenkin aika tyytyväinen, koska ilmakivääri on viime aikoina ollut surkealla tasolla.

Stenströmin mukaan kilpailun taso oli ”ihan kohtuullinen”, ja finaalirajakin oli normaalitasolla.

– Peruskilpailun parhaalla tuloksella (627,5) olisi pärjännyt hyvin miestenkin kisoissa, hän totesi.

Ilmakiväärikilpailuun osallistui 94 ampumaurheilijaa.

Hämeenlinnan Ampumaseuran Katariina Laine oli paras suomalainen tyttöjen ilmakiväärissä. Hänen tuloksensa 407,9 oikeutti 56. sijaan 111 osanottajan joukossa. Finaaliin eli kahdeksan parhaan joukkoon pääsi 414,3:n tuloksella. Finaalissa oli kolme saksalaista ja kolme venäläistä ampujaa.

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen oli eilisen ilmapistoolin tavoin suomalaiskolmikon ykkönen 50m pistoolissa. Ilmapistoolin kahdeksannen sijan jatkoksi Turuselle tuli nyt 30. sija tuloksella 524. Finaaliraja oli 542.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) Junior cupin viimeinen kilpailupäivä on ensi lauantai eli 31. toukokuuta. ISSF:n mukaan Junior cup on maailman suurin nuorten ampumaurheilutapahtuma, ja se on tarkoitus järjestää vuosittain. Suomesta kisaan osallistuu 28 nuorta ampumaurheilijaa.

ISSF:n Junior cup
26.5.-1.6. Suhl, Saksa

Tuloksia to 29.5.

50m pistooli 60 ls + finaali, pojat: 1) Pavlo Korostilov Ukraina 198,0 (566), 2) Andreas Riedener Sveitsi 196,0 (549), 3) Aleksandr Skakov Venäjä 172,7 (542), 4) Rafal Blaszkiewicz Puola 150,4 (549), 5) Anton Zanin Venäjä 130,7 (543), 6) Aleksandr Bassariev Venäjä 108,5 (542), 7) Vadim Muhametjakov Venäjä 87,5 (551), 8) Ilja Lipkin Venäjä 61,5 (551), … 30) Karri Turunen Suomi 524, … 38) Joonas Kuusela Suomi 519, … 41) Konsta Kivi Suomi 516.
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä II 1638, 2) Venäjä I 1627, 3) Sveitsi 1613, … 9) Suomi 1559.

10m ilmakivääri makuu 60 ls + finaali, pojat:
Finalistit: Vladimir Maslennikov Venäjä 627,5, Alexis Raynaud Ranska 624,2, Anton Korotkih Venäjä 622,5, Andriy Kolesnikov Ukraina 621,6, Satyam Chauhn Intia 621,5, Jevgeni Pantshenko Venäjä 621,4, Kirill Mihailov Venäjä 620,7, Brian Baudouin Ranska 620,4,
Suomalaiset: 25) Joni Stenström Suomi 616,2, … 58) Aleksi Leppä Suomi 609,5, … 68) Aleksi Jarva Suomi 605,1, … 76) Cristian Friman Suomi 603,0, … 83) Tommi Tella Suomi 598,1, … 89) Björn Friman Suomi 579,9.

10m ilmakivääri 40 ls + finaali, tytöt: 1) Nina Laura Kreutzer Saksa 208,7 (418,3), 2) Nadine Ungerank Itävalta 206,6 (416,4), 3) Julia Karimova Venäjä 185,9 (414,3), 4) Jekaterina Parshukova Venäjä 164,3 (416,9), 5) Jolyn Beer Saksa 143,4 (414,7), 6) Selina Gschwandtner Saksa 122,8 (417,7), 7) Julia Diakova Venäjä 99,5 (415,8), 8) Minden Miles Yhdysvallat 80,1 (415,2), … 56) Katariina Laine Suomi 407,9, … 63) Saana Peltonen Suomi 406,4, … 68) Saana Tattari Suomi 405,5, … 77) Henna Viljanen Suomi 404,4, … 95) Armi Häkkinen Suomi 400,3.
Joukkuekilpailu: 1) Saksa I 1244,9, 2) Saksa II 1240,5, 3) Venäjä I 1239,4, … 19) Suomi (Laine, Peltonen, Tattari) 1219,8.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.