Kauhajoen Kultahippufinaalit päättyivät jännittäviin joukkuekilpailuihin
13.4.2025 klo 18:32
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

IMAS:n Elviira Kosonen (vas.) ja Isla Mullola riemuitsevat Anni Perttilän onnistumisia. (Kuvat: Lassi Palo)

Kauhajoella järjestetyt ilma-aseiden Kultahippufinaalit päättyivät sunnuntaina jännittäviin ja riemukkaisiin joukkuekilpailuihin, jotka ammuttiin putoaviin tauluihin.

Suomalaisen ampumaurheilun tulevaisuus kilpaili viikonloppuna Kauhajoella järjestetyissä ilma-aseiden Kultahippufinaaleissa. Finaaleissa ammutaan ilmakiväärillä ja -pistoolilla. Lauantaina ammuttiin henkilökohtaiset kilpailut, ja sunnuntaina olivat vuorossa jännittävät joukkuekilpailut.

KaA:n Santeri Kenola suojattiensa Miro Uusihonkon (vas.), Olli Väkeväisen ja Ellen Leppäniemen kanssa.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden (KaA) Santeri Kenola, 18, oli Kultahippufinaaleissa mukana ensimmäisen kerran vuonna 2014. Ne järjestettiin tuolloin Iittalassa. Lasten ja nuorten ohjaajana hän oli Kauhajoella jo neljännen kerran – aiemmin kerran Härmässä ja kaksi kertaa Lohjan Kisakalliossa.

– Sellaisen muutoksen teimme nyt, että emme yöpyneet kisakaupungissa, vaan ajoimme yöksi kotiin, Kenola kertoi.

– Jännittävät kisat nämäkin olivat, ja ne menivät hyvin!

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran (IMAS) kivääriampuja Nanna Uuttu voitti viime sunnuntaina Turussa kaksi Suomen mestaruutta eli ilmakiväärin N20- ja N18-sarjojen kultamitalit. Naisten finaalissa hän sijoittui neljänneksi. Uuttu kuuluu Ampumaurheiluliiton talenttiryhmään.

– Osallistuin ilma-aseiden Kultahippufinaaleihin vain kerran, vuonna 2019. Ruutiaseissa olin mukana kaksi kertaa. Koronan takia en päässyt mukaan useammin. Muistan, että oli tosi jännä lähteä Kultahippufinaaleihin mukaan. Ne tuntuivat tosi isoilta kisoilta, koska olin ampunut vain parin kuukauden ajan.

Nanna Uuttu nautti Kultahippufinaalien tunnelmasta.

– Kaikki kannustivat, ja meteli oli kova. Urani jatkui, koska se tuntui niin mukavalta. Harrastin myös lentopalloa, mutta se jäi heti, kun aloitin ampumaurheilun. Tämä on paljon kivempaa, Uuttu hymyili Kultahippufinaalien ollessa käynnissä.

– Viestini nuorille on, että uskovat itseensä, pitävät harrastuksessa hauskaa ja nauttivat tekemisestään.

Uuttu haluaa kehittyä ampumaurheilijana, mutta ei ole asettanut itselleen tarkkoja tavoitteita:

– Haluan nostaa omaa tasoani ja mennä pitkälle.

Uutun ilmakiväärin kilpailuennätys on Turussa tehty 623,6 pistettä. Harjoituksissa hän on tähdännyt viisi pistettä enemmän. Uuttu asuu Laihialla ja haluaa päästä opiskelemaan Vaasan yliopistoon. Ylioppilaskirjoitukset menivät hyvin, hän hymyili.

Ampumaurheiluliiton vuoden suurimmassa lasten ja nuorten tapahtumassa eli Kauhajoella nyt järjestettävissä ilma-aseiden Kultahippufinaaleissa oli mukana 177 nuorta (viime vuonna 135). Seuroja on yhtä monta kuin vuosi sitten eli 23.

Kultahippufinaalien kisajärjestelyistä vastasivat Kauhajoen Ampujat (KhjA) ja Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (IMAS). Kultahippufinaalit järjestetään Kauhajoella myös ensi vuonna. Ajankohta on 28.–29. maaliskuuta.

Valtakunnallisia ilma-aseiden Kultahippufinaaleja on järjestetty vuodesta 1994 lähtien. Kultahipputoiminnaksi kutsutaan ampumaurheilun alle 15-vuotiaiden seuratoimintaa.

Kultahippufinaalien sarjat ovat (IT istumatuki, VT vastapainotuki, HT hihnatuki):
Ilmakivääri: 8 IT, 10 IT, 12 VT, 12 HT, 14 VT ja 14 HT
Ilmapistooli: 8 IT, 10 IT, 12 VT, 14 VT

Kultahippufinaalien tulokset löytyvät kisajärjestäjien verkkosivuilta.

// Kultahippufinaaleista lisää kuvia Ampumaurheiluliiton 
Facebookissa. //