Suomi sijoittui 31:nneksi ilmakiväärin parikilpailussa, kun nuorten MM-kilpailut alkoivat suomalaisittain Perussa. Lassi Kauppinen on hyvissä asemissa poikien skeetissä avauspäivän jälkeen.
Teksti: Assi Sipola
Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) järjestää nuorten MM-kilpailut Perun pääkaupungissa Limassa. Kilpailut alkoivat lauantaina, ja viimeiset mitalit jaetaan sunnuntaina 6. lokakuuta.
Suomesta MM-kisoihin osallistuu kuusi ampumaurheilijaa. He kilpailevat kiväärissä sekä skeetissä ja trapissa. Kaikkiaan MM-kilpailuihin on ilmoittautunut 536 urheilijaa, jotka edustavat 50 eri maata.
Suomalaiset aloittivat kisaurakkansa sunnuntaina, jolloin ammuttiin 10m ilmakiväärin parikilpailu ja skeetin henkilökohtaisten kilpailujen ensimmäisen päivän 75/125 kiekkoa.
Ilmakiväärin parikilpailussa Suomea edustivat Lauri Syrjä (Asikkalan Ampumaseura) ja Alexandra Rosenlew (Esbo Skytteförening). Suomi teki karsinnassa tuloksen 616,0, jolla se ylsi sijalle 31. Syrjä tähtäsi 309,5 pistettä ja Rosenlew 306,5 pistettä.
– Sain hankalan lähdön kisaan, kun en meinannut millään löytää rentoutta. Tulin pois viivalta muutaman laukauksen jälkeen. Se auttoi, mutta silti hyvät kympit jäivät puuttumaan. Lähden kuitenkin luottavaisin mielin huomiseen henkilökohtaiseen kisaan. Valmistautuminen on sujunut hyvin ja hyvässä vedossa ollaan, Syrjä sanoi.
– Kisa meni huonosti, ei ollut ihan mun päivä tänään. Viralliset harjoitukset ovat vielä tänään edessä ja koitan saada ammunnan kulkemaan uudestaan huomista varten, Rosenlew kommentoi kilpailuaan.
Kiina oli karsinnan paras 634,1 pisteellään. Neljän parhaan mitaliotteluihin pääsi 628,7 pisteellä. Kultamitaliottelussa kohtasivat karsinnan kaksi parasta eli Kiina ja Ranska. MM-kulta meni Kiinalle, jonka voittopisteet olivat 17–15. Intia sai pronssia voitettuaan Kroatian pistein 17–9.
Lassi Kauppisen (Ala-Hämeen Ampujat) avauspäivän tulos poikien skeetissä oli 70 (23+24+23), jolla hän jatkaa kilpailua 7. sijalta. Kärjessä ovat tuloksen 71 tehneet Raiens Kukutis (Latvia), Cristian Giudici (Italia) ja Joaquin Irigoin Rivas (Chile). Kauppisen kanssa samassa tuloksessa on neljä poikaa.
Nea Vallioniemi (Ala-Hämeen Ampujat) on tyttöjen skeetissä 31. sijalla tuloksellaan 57 (18+17+22). Avauspäivän parhaan tuloksen 70 teki Emilie Bundan (Saksa).
Skeetin peruskilpailun viimeiset 50/125 kiekkoa ja finaalit ammutaan maanantaina. Finaaleihin pääsee peruskilpailujen kuusi parasta.
Nuorten MM-kilpailut (kivääri, pistooli, haulikko)
26.9.–7.10. Lima, Peru
Suomalaislajien tuloksia ja tilanteita su 29.9.
10m ilmakivääri, parikilpailu, karsinta: 1) Kiina 634,1, 2) Ranska 631,3, 3) Intia 628,9, 4) Kroatia 628,7, … 31) Suomi 616,0. 34 joukkuetta.
Kultamitaliottelu: Kiina–Ranska 17–15
Pronssimitaliottelu: Intia–Kroatia 17–9
Poikien skeet, 1/2 kilpailupäivä (75/125 kiekkoa): 1) Raiens Kukutis Latvia 71, 2) Cristian Giudici Italia 71, 3) Joaquin Irigoin Rivas Chile 71, … 7) Lassi Kauppinen Suomi 70. 54 osanottajaa.
Tyttöjen skeet, 1/2 kilpailupäivä (75/125 kiekkoa): 1) Emilie Bundan Saksa 70, 2) Karsyn Ross Yhdysvallat 69, 3) Madeline Corbin Yhdysvallat 68, … 31) Nea Vallioniemi 57. 35 osanottajaa.
Kaikki tulokset täällä.