Trapin SM: Pirttisalo ja Antikainen Suomen mestareiksi
11.8.2024 klo 20:05
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Eemil Pirttisalo ja Orimattilan Seudun Urheiluampujien Noora Antikainen voittivat trapin Suomen mestaruudet Lempäälän Kokkovuoressa.

Pirttisalo otti ensimmäisen miesten sarjan mestaruutensa. Hän ampui finaalissa tuloksen 44 ja peruskilpailussa 118. Hopeaa vei OSU:n Jukka Laakso tuloksella 41. Laakso oli peruskilpailun ykkönen tuloksella 122. Pronssin vei KannA:n Mauno Ylikangas.

– On sillä (ensimmäisellä mestaruudella) kova merkitys. Suomessa on kovia ampujia. Ensimmäinen päivä oli tasainen, ei ihmeempiä. Toinen päivä oli hankala. Ehkä valo teki sen, kiekko tulee niin terävästi näkyviin. Finaalissa eka setti oli erittäin helppo, oli hyvä fiilis ja rauhallinen. Toisessa setissä vähän keskittyminen herpaantui ja tuli tehtyä muutama virhe. Sain onneksi kasattua itseni, Pirttisalo sanoi.

Jukka Laakso iloitsi Pirttisalon onnistumisesta ja totesi omassa ammunnassaan isoimman yrityksen menneen peruskilpailuun.

– Finaaliin en oikein saanut sellaista puristusta aikaiseksi mitä olisi ehkä vaatinut. Olen hopeaan tyytyväinen, Eemil ampui hyvin varsinkin ekan setin, Laakso sanoi eikä osannut sanoa kilpaileeko hän jossain vielä tänä vuonna.

Naisten mestaruuden voitti Noora Antikainen, joka ampui finaalissa 39 ja voitti peruskilpailun tuloksella 115. OSU:n Satu Mäkelä-Nummela otti hopeaa tuloksella 32 (peruskilpailussa 100) ja pronssin vei MKMS:n Silja Nieminen tuloksella 25 (105).

Antikainen ei ole vielä olympiareissusta ”kunnolla palautunut”, vaikka töihinsä olikin palannut. Viikonloppuunsa Kokkovuoressa hän oli tyytyväinen.

– Eilen oli yksi sarja, jossa en omaan tekemiseen ole niin tyytyväinen, mutta muuten ammunta on tuntunut tosi kivalta. Finaalissa olin yllättävän rauhallisesti, olin ihan omassa kuplassani. Lopussa rupesin jollain tavalla vähän jännittämään ja ottamaan tarkasti kiekkoa, mutta alussa jotenkin vaan pystyin olemaan rennosti, Antikainen sanoi.

Nieminen sanoi tienneensä, että finaaliin päästäkseen täytyy ampua hyvin. Mitaliin oli mahdollisuus, jonka hän käytti.

– Eilinen (lauantai) oli vaikeampi päivä, tänään sain ihan hyvät sarjat kasaan. Peruskisasta ihan ookoo tulos. Finaali oli vaikea, mutta siellä oli hyviä osumia ja välillä oli vaikeaa, tuli vähän pummiputkia, Nieminen sanoi.

Kärjen  tulokset:

Miehet: 1) Eemil Pirttisalo RMY 44 (peruskilpailussa 118), 2) Jukka Laakso OSU 41 (122), 3) Mauno Ylikangas KannA 26 (115/0), 4) Jari Räml KHA 24 (116), 5) Simo Ruusunen OSU 20 (115/4), 6) Timo Nissilä RMY 16 (115/3)

Naiset: 1) Noora Antikainen OSU 39 (115), 2) Satu Mäkelä-Nummela OSU 32 (100), 3) Silja Nieminen MKMS 25 (105), 4) Mopsi Veromaa SSG 22 (104), 5) Pinja Tolonen PiekSA 18 (99), 6) Päivi Konttinen P-HA 14 (98/1)

Kaikki tulokset:  Tulospalvelu | Kokkovuoren Haulikkoampumakeskus

Kuvia kuvapankissamme