Noora Antikainen nimettiin Suomen olympiajoukkueeseen: ”Unelmien täyttymys!”
19.6.2024 klo 11:01
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Noora Antikainen kuvattuna Polar GP:ssä Orimattilassa. Kuva: Lassi Palo

Olympiakomitea on nimennyt trap-ampuja Noora Antikaisen Suomen olympiajoukkueeseen Pariisiin.

Viime viikon perjantaina kerrottiin, että Suomi oli saanut maapaikan naisten trapiin Pariisin olympialaisiin. Kyseessä oli käyttämättä jääneen paikan palauttaminen ja uudelleen jakaminen. Paikka oli annettu maalle, jolla ei ole kyseisessä lajissa paikkaa ja jonka urheilija oli korkeimmalla rankingissa.

Olympiakomitea teki valintapäätöksen tänään keskiviikkona ja nimesi trap-ampuja Noora Antikaisen, 42, Suomen olympiajoukkueeseen. Nämä ovat Antikaisen ensimmäiset olympialaiset.

Antikainen edustaa Orimattilan Seudun Urheiluampujia, ja hänen valmentajanaan toimii Kari Kopra. Antikainen tekee kolmivuorotyötä ortopedisenä hoitajana Päijät-Hämeen keskussairaalan keskusleikkausyksikössä.

Kun Antikaiselta kysyttiin vuonna 2015 mitä hän haluaa saavuttaa ampumaurheilijana, hän vastasi: ”Päästä olympialaisiin.”

– Olympialaiset ovat kerran neljässä vuodessa, ja ne ovat ainoat laatuaan. MM- ja EM-kisoja sekä maailmancupeja järjestetään koko ajan, mutta olympialaiset – ne ovat vain yksi kisa, jonne harva pääsee, Antikainen sanoi yhdeksän vuotta sitten.

Samassa jutussa todettiin, että ”unelmansa saavuttaakseen kannattaa tehdä kaikkensa”. Antikaisen ura on jatkunut nousujohteisena, ja nyt unelma toteutui. Hän on saavuttanut arvokisamitaleja trapin joukkuekilpailuissa ja kaksi maailmancupin voittoa: kaksoistrapissa 2004 ja trapissa 2022. Antikaisen ennätys trapin peruskilpailussa on 118.

– Tämä on unelmieni täyttymys! Olen iloinen, Antikainen sanoi.

Antikainen oli leikkaussalissa työtehtävissä, kun OK julkisti valintauutisen.

– Luulin jo, että unelma lipuu käsistäni, mutta elättelin toiveita loppuun asti. Olin tehnyt tämän vuoden suunnitelmani olympialaisia silmällä pitäen, joten kovin paljon ei niitä nyt tarvitse muuttaa. Ihan mieletöntä ja huippuhienoa, Antikainen riemuitsi ja kiirehti ruokatunnille.

– Puhelimeni on jo täynnä onnitteluviestejä. Hässäkkä alkaa, hän nauroi.

Suomen olympiajoukkueessa on nyt kolme ampumaurheilijaa – Antikaisen lisäksi aiemmin valitut Eetu Kallioinen miesten skeetissä ja Aleksi Leppä miesten kiväärissä. Pariisin on valittu kaikkiaan 27 suomalaisurheilijaa. Olympiajoukkueen viimeiset valinnat tehdään heinäkuun alussa.

Pariisin olympialaiset 26.7.–11.8.

Ampumaurheilu 27.7.–5.8.
Kisakaupunki: Chateauroux

Suomen joukkue, ampumaurheilu:
Kivääri, miehet: Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
Skeet, miehet: Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat)
Trap, naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Miesten 10m ilmakivääri: 28.7. peruskilpailu, 29.7. finaali
Naisten trap: 30.–31.7.
Miesten 50m pienoiskivääri, 3×20 ls: 31.7. peruskilpailu., 1.8. finaali
Miesten skeet 2.–3.8.

// Artikkelia päivitetty klo 12.25: lisätty Antikaisen kommentit. //