Olympiakarsinta: Mopsi Veromaa 15:ntenä trapin ensimmäisen päivän jälkeen
21.4.2024 klo 16:31
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen naisten trapin joukkue Dohassa: Mopsi Veromaa (vas.), Noora Antikainen ja Satu Mäkelä-Nummela. (Kuvat: Pekka Maunula)

Mopsi Veromaa on parhaana suomalaisena 15:ntenä, kun trapin olympiakarsintakilpailu alkoi sunnuntaina Dohassa.

Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) järjestää 19.–29. huhtikuuta Qatarin Dohassa haulikkolajien eli skeetin ja trapin viimeisen olympiakarsintakilpailun. Suomesta kilpailuun osallistuu yhdeksän ampumaurheilijaa.

Dohassa on jaossa kaksi maapaikkaa Pariisiin kussakin olympialajissa. Suomella ei ole vielä trapissa paikkaa Pariisiin.

Skeet ja trap ammutaan Dohassa kolmena päivänä. Trapin ensimmäinen kilpailupäivä eli 50/125 kiekkoa ammuttiin sunnuntaina. Maanantaina ammutaan myös 50 kiekkoa, ja viimeinen kierros (25 kiekkoa) ja finaalit ovat vuorossa tiistaina.

Trap-miehet Jukka Laakso (vas.), Juho Mäkelä ja Eemil Pirttisalo.

Suomalaisista trapissa ovat mukana Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustavat Noora Antikainen, Satu Mäkelä-Nummela, Jukka Laakso ja Juho Mäkelä sekä Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys) ja Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille).

Tuloserot ovat pieniä kahden kierroksen jälkeen. Seitsemän miestä rikkoi kaikki 50 kiekkoa, ja viisitoista miestä on tuloksessa 49. Pirttisalon tulos oli 47 (25+22), jolla hän jatkaa kilpailua 69. sijalta. Laakso kirjasi tuloksen 46 (23+23) ja Mäkelä saman tuloksen (24+22). Laakso on sijalla 80 ja Mäkelä sijalla 90.

Kazakstanin Mariya Dmitriyenko on naisten kisan kärjessä rikottuaan kaikki 50 kiekkoa. Tuloksessa 49 on neljä naista, ja kuusi naista teki tuloksen 48. Veromaa on parhaana suomalaisena 15. sijalla, kun hänen avauspäivänsä tulos oli 47 (23+24). Mäkelä-Nummelan tulos oli 44 (21+23) ja Antikaisen 43 (22+21). He ovat sijoilla 38 ja 56.

Skeetissä kilpaillaan ensi perjantaista sunnuntaihin. Dohassa Suomea edustavat Lari Pesonen (Ilomantsin Erämiehet), Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura) ja Timi Vallioniemi (Ala-Hämeen Ampujat). Pariisiin olympialaisiin on jo valittu Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat).

Pariisin maapaikkoja voi vielä saavuttaa touko-kesäkuussa järjestettävissä haulikkolajien EM-kilpailuissa (Lonato, Italia). Siellä on jaossa yksi maapaikka per olympialaji.

ISSF:n olympiakarsintakilpailu (skeet ja trap)
19.–28.4. Doha, Qatar

Tilanteita su 21.4.

Miesten trap, 1/3 kilpailupäivä (50/125 kiekkoa): 1) Massimo Fabbrizi Italia, William Hinton Yhdysvallat, Ali Huseynli Azerbaidzhan, Arian Kumi Albania, Bostjan Macek Slovenia, Hagen Topacio Filippiinit, Haicheng Yu Kiina 50, … 69) Eemil Pirttisalo 47, … 80) Jukka Laakso 46, … 90) Juho Mäkelä 46. 140 osanottajaa.

Naisten trap, 1/3 kilpailupäivä (50/125 kiekkoa): 1) Mariya Dmitriyenko Kazakstan 50, 2) Shahad Alhawal Kuwait 49, 3) Selin Ali Bulgaria 49, 4) Augusta Campos-Martyn Puerto Rico 49, 5) Alessandra Perilli San Marino 49, … 15) Mopsi Veromaa 47, … 38) Satu Mäkelä-Nummela 44, … 56) Noora Antikainen 43. 79 osanottajaa.

Kaikki tulokset ISSF:n verkkosivuilla.