Euroopan kisat alkavat Puolassa – Suomen joukkueessa 12 ampumaurheilijaa
20.6.2023 klo 07:15
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Satu Mäkelä-Nummela edustaa Suomea Wroclawin Euroopan kisoissa. Hän oli mukana myös Bakussa 2015 ja Minskissä 2019. (Kuva: Lassi Palo)

Sata suomalaisurheilijaa kilpailee tulevan puolentoista viikon aikana Puolassa Euroopan Olympiakomiteoiden liiton (EOC) järjestämässä monilajitapahtumassa, joka tunnetaan nimellä Euroopan kisat. Suomen joukkueessa on kaksitoista ampumaurheilijaa.

Euroopan kisojen (European Games) idea on tarjota eurooppalaisille urheilijoille samanlainen alueellinen suurtapahtuma kuin muilla maanosilla on. Aasian kisat ja läntisen pallonpuoliskon yhteiset Pan-Amerikan kisat perustettiin jo vuonna 1951, Afrikan kisat 1965.

Euroopan kisoja hahmoteltiin jo 1990-luvulla. Ensimmäiset Euroopan kisat järjestettiin Azerbaidzhanin pääkaupungissa Bakussa 2015 ja toiset Valko-Venäjän Minskissä 2019. Kolmannet kisataan Puolassa 21.6.– 2.7.

Euroopan kisojen kilpailuformaatti vaihtelee lajikohtaisesti. Osassa lajeista kyseessä on EM-arvon omaava kilpailu, osassa olympiakatsastuskilpailu, kuten ampumaurheilussa, tai muu kansainvälinen kilpailu. Jokaisella lajilla on Euroopan kisoissa omat kilpailutapahtumansa, jotka on keskitetty useisiin kaupunkeihin ympäri Puolaa. Varsinaisena järjestäjäkaupunkina toimii Krakova.

Ampumaurheilu järjestetään Wroclawissa, missä kilpailtiin 25/50m kivääri- ja pistoolilajien EM-mitaleista viime syyskuussa.

Puolassa kilpaillaan 29 lajissa, ja maahan saapuu noin 7 000 urheilijaa 48 Euroopan maasta. Ampumaurheilussa on mukana 389 urheilijaa, jotka edustavat 45 maata.

Suomen Olympiakomitean huppu-urheiluyksikön kisa- ja lajiohjelmista vastaava johtaja Leena Paavolainen kertoo, että Euroopan kisoilla on merkitystä sekä olympialajeille että ei-olympialajeille.

– Euroopan kisat ovat eurooppalaisille urheilijoille ikään kuin yhteinen startti kohti Pariisin olympialaisia, sillä peräti 19 lajissa Euroopan kisat ovat osa Pariisin karsintajärjestelmää. Niissä lajeissa, jotka eivät ole mukana Pariisissa, on Euroopan kisat mahdollisuus testata kyseisten lajien soveltuvuutta monilajikisoihin. Jotkut näistä lajeista saattavat tulevaisuudessa nousta olympialajeiksi saakka, Paavolainen sanoi OK:n tiedotteessa (19.6.).

Suomen joukkueen johtajana Euroopan kisoissa toimiva Paavolainen painottaa, että Euroopan kisat on myös Suomen joukkueelle erinomainen testimahdollisuus reilun vuoden päässä odottavia kesäolympialaisia silmällä pitäen.

– Huippu-urheiluyksikkö on uudistunut ja rakennamme uutta asiantuntijatiimiä kohti olympialaisia. Euroopan kisat on hyvä mahdollisuus testata tiimin toimivuutta ja toimintatapoja urheilijoiden tukena.

Suomen joukkueeseen on valittu urheilijoita 17 lajissa. Suomalaisurheilijoista Euroopan kisoihin osallistuvat muun muassa trapin olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela, skeetin olympianelonen ja EM-pronssimitalisti Eetu Kallioinen, karaten EM-pronssimitalisti Titta Keinänen, sulkapallon EM-pronssimitalisti Kalle Koljonen sekä useita muita arvokisamitalisteja eri lajeissa.

– Euroopan kisat ovat urheilullisesti kovatasoiset, sillä Euroopan parhaat urheilijat hakevat Puolasta itselleen olympiapaikkoja. Useissa lajeissa kamppaillaan myös EM-mitaleista, Paavolainen sanoo.

Kuten aiemminkin Euroopan kisojen ampumaurheilussa, Wroclawissa on jaossa olympiamaapaikkoja.  Jaossa on kaikkiaan kaksitoista maapaikkaa Pariisin olympialaisiin 2024 – yksi jokaisessa henkilökohtaisessa olympialajissa.

– Minulla ei oikein ole sellaista tunnetta, että kisat olisivat tulossa. Ehkä se johtuu siitä, että ampumaurheilu on nyt oma tapahtumansa – kuin maailmancup mutta ilman Euroopan ulkopuolelta tulevia ampujia. Toki kovat kisat on tulossa, Mäkelä-Nummela sanoi kotiradallaan Orimattilassa kesäkuun puolivälissä.

Hän on edustanut Suomea olympialaisissa neljä kertaa (Peking 2008, Lontoo 2012, Rio de Janeiro 2016 ja Tokio 2021). Hän haluaa myös ensi vuonna järjestettäviin Pariisin olympialaisiin:

– Totta kai. Paikka pitää vain ensin ampua.

Mäkelä-Nummela lähtee hakemaan Euroopan kisoista ”hyvää suoritusta”. Hän aloitti kauden sijoittumalla Rabatin maailmancupissa viidenneksi (113+21). Dohassa hän rikkoi 116 kiekkoa ja sijoittui 14:nneksi. Larnakan maailmancupissa hänellä oli polvivaivoja, joiden seurauksena tuli 52. sija (98). Mäkelä-Nummela oli loukannut polvensa viikkoa ennen kilpailua.

– Polvi ei enää vaikuta ammuntaan, hän sanoi Orimattilassa.

Euroopan kisat (ampumaurheilu)
21.6.–2.7. Wroclaw, Puola

Suomen joukkue

Kivääri (2)
Miehet: Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
Naiset (ilmakivääri): Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo)

Skeet (4)
Miehet: Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat), Timi Vallioniemi (Ala-Hämeen Ampujat). Joukkuepaikka: Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura)
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)

Trap (6)
Miehet: Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys). Joukkuepaikka: Teemu Ruutana (Längelmäen Seudun Ampujat)
Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat). Joukkuepaikka: Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)

Aikataulu (suomalaislajit)

Ke 21.6.
Tekninen kokous. Viralliset harjoitukset.

To 22.6.
10.15–10.45 10m ilmakivääri, parikilpailu, karsinta (Aleksi Leppä – Emmi Hyrkäs)
12.30–13.15 Finaali: 10m ilmakivääri, parikilpailu

Pe 23.6.
12.30–13.45 Miesten 10m ilmakivääri, peruskilpailu (Aleksi Leppä)
14.30–15.45 Naisten 10m ilmakivääri, peruskilpailu (Emmi Hyrkäs)
15.45–16.30 Finaali: miesten 10m ilmakivääri
17.30–18.15 Finaali: naisten 10m ilmakivääri

La 24.6.
10.00–16.00 Miesten skeet, 1. kilpailupäivä (75/125 kiekkoa) (Eetu Kallioinen, Timi Vallioniemi)
10.00–16.00 Naisten skeet, 1. kilpailupäivä (75/125 kiekkoa) (Marjut Heinonen)

Su 25.6.
10.00–15.30 Miesten skeet, 2. kilpailupäivä (50/125 kiekkoa) (Eetu Kallioinen, Timi Vallioniemi)
10.00–15.30 Naisten skeet, 2. kilpailupäivä (50/125 kiekkoa) (Marjut Heinonen)
10.15–11.45 Miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls, peruskilpailu (Aleksi Leppä)
13.00–14.15 Finaali: miesten 50m pienoiskivääri 3×20 ls
16.45–18.30 Finaali: naisten skeet
18.45–20.20 Finaali: miesten skeet

Ma 26.6.
10.00–15.00 Skeetin parikilpailu, karsinta (Eetu Kallioinen – Marjut Heinonen)
16.45–17.45 Finaali: skeetin parikilpailu

Ti 27.6.
10.00–15.30 Skeetin joukkuekilpailu, miehet, karsinta (Eetu Kallioinen, Tommi Takanen, Timi Vallioniemi)
18.00–19.00 Finaali: skeetin joukkuekilpailu

Ke 28.6.
Ei suomalaislajeja.

To 29.6.
10.00–15.00 Miesten trapin 1. kilpailupäivä (75/125 kiekkoa) (Jukka Laakso, Eemil Pirttisalo)
10.00–15.00 Naisten trapin 1. kilpailupäivä (75/125 kiekkoa) (Noora Antikainen, Satu Mäkelä-Nummela)

Pe 30.6.
10.00–15.00 Miesten trapin 2. kilpailupäivä (50/125 kiekkoa) (Jukka Laakso, Eemil Pirttisalo)
10.00–15.00 Naisten trapin 2. kilpailupäivä (50/125 kiekkoa) (Noora Antikainen, Satu Mäkelä-Nummela)
16.00–17.30 Finaali: naisten trap
17.45–19.15 Finaali: miesten trap

La 1.7.
10.00–14.00 Trapin parikilpailu, karsinta (Jukka Laakso – Noora Antikainen, Eemil Pirttisalo – Satu Mäkelä-Nummela)
15.45–16.45 Finaali: trapin parikilpailu

Su 2.7.
10.00–15.30 Trapin joukkuekilpailu, miehet, karsinta (Jukka Laakso, Eemil Pirttisalo, Teemu Ruutana)
10.00–15.30 Trapin joukkuekilpailu, naiset, karsinta (Noora Antikainen, Satu Mäkelä-Nummela, Mopsi Veromaa)
16.00–17.00 Finaali: trapin joukkuekilpailu, naiset
17.15–18.15 Finaali: trapin joukkuekilpailu, miehet

Ma 3.7.
Joukkueiden kotiinpaluu.

Lähde: OK:n tiedote 19.6.

Lisää tietoa kilpailuista: kisajärjestäjien sivut. Euroopan kisoja voi seurata myös kisojen striimipalvelusta ja kisojen tulospalvelusivuilta sekä Suomen Olympiakomitean sivuilta ja Olympic Team Finlandin sosiaalisen median kanavista.