Pistoolin SM-kilpailut Porissa päättyivät sunnuntaina 50 m pistooliin ja isopistooliin.
Teksti: Mika Vuolle
Aamupäivällä ammutussa miesten 50 m pistoolikilpailussa Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen ampui kaikki 60 laukausta tasaisesti, tehden tauluun 89-93 pisteen sarjoja ja voitti SM-tittelin selvästi tuloksella 545 pistettä. SM-hopeaa ampui Lappajärven Ampujien Esa Savola, jonka tulos oli 533. Kilpailun lopussa vahvaa nousua tehnyt Lapuan Seudun Ampujien Jarmo Salo joutui taipumaan pronssille pisteen huonommalla tuloksella.
Naisten mestariksi 50 m pistoolissa ampui koko viikonlopun ajan erinomaisesti ampunut Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran Ritva Karri. Karrin tulos oli 521. Turun Seudun Ampujien Elina Silver sijoittui hopealle pisteen Karrin perässä ja pronssia otti Härmän Seudun Ampujien Susanna Saksa, joka jäi selvästi kärkikaksikolle tuloksellaan 502 pistettä.
Viikonloppuna kaksi mestaruutta ja yhden SM-hopean voittanut Ritva Karri oli tyytyväinen menestykseensä, varsinkin kun keväällä ja alkukesästä podettu tenniskyynärpää on rajoittanut harjoittelua ja kilpailemista.
– Tulos vapaapistoolissa ylitti odotukset, mutta muuten viikonlopun tulostaso ei vielä ollut sellaista kuin pitäisi olla. Mukavaa oli myös pärjätä joukkueena, yli 60 SM-titteliä pitkällä ampujanurallaan kerännyt Karri tuumi kilpailun jälkeen.
50 m pistoolin joukkuekilpailun suomenmestaruuden voitti Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura (Ritva Karri, Lauri Lauste ja Ismo Haapala) yhteistuloksella 1532 pistettä. Joukkuehopea meni Isojoen Urheilijoille ja pronssia sai SM-kilpailuiden järjestävä seura Satakunnan Ampujat.
SM-kilpailuiden päätöslajina ammutun isopistoolin vahvin oli Pohjois-Hämeen Ampujien Petri Eteläniemi, joka voitti tasaisenvarmalla ammunnallaan suomenmestaruuden tuloksella 572 (285-287). Lehtimäen Ampujien Marko Talvitie teki vaisumman tarkkuusosan (278) jälkeen kovaa kiriä pikaosassa (293), mutta lopulta Eteläniemi pysyi pisteen edellä. SM-pronssia kumarsi Suomussalmen Ampujien Joonas Kallio tuloksella 569 (286-283).
– Tuntuu hyvältä pitkästä aikaa. Tämä on harvinaista herkkua ja tästä täytyy nauttia, vuonna 1989 juuri Porissa edelleen voimassaolevan isopistoolin SE-tuloksen 593 tehnyt Eteläniemi totesi.
Isopistoolin joukkuemestaruuden voitti Suomussalmen Urheiluampujat tuloksella 1697 pistettä.
Pistoolin SM-kilpailuiden tulokset: https://rapidairpistol.com/