Jukka Salonen valittiin Ampumaurheiluliiton hallitukseen
27.11.2021 klo 16:59
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Jukka Salonen valmennettavansa Marianne Palon kanssa. (Kuva: Jari Palo)

Ampumaurheiluliiton liittovaltuusto valitsi lauantaina entisen huippukivääriampujan Jukka Salosen liittohallitukseen. Huippu-urheilun ja valmennustoiminnan hyvin tuntevan Salosen valmennustiimiin kuuluu kolme maajoukkueampujaa.

Suomen Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston syyskokous pidettiin lauantaina 27. marraskuuta. Kokouspaikka oli Tampere, mutta kokoukseen voi osallistua myös etäyhteyksin.

Liittovaltuusto valitsi Mikko Taussin jatkokaudelle liittohallituksen toisena varapuheenjohtajana.

Hallituksen jäseniksi oli ehdolla neljä ehdokasta, joista kolme valittiin. Yksi heistä on helsinkiläinen Jaakko Hyvätti, joka on ollut hallituksen jäsenenä viiden vuoden ajan. Espoolainen Veli-Pekka Karvinen jatkaa myös hallituksessa, jossa hän on ollut vuodesta 2019 lähtien.

Uusi hallituksen jäsen on keuruulainen Jukka Salonen, joka täyttää huomenna sunnuntaina 64 vuotta. Hän voitti vakiokiväärin maailmanmestaruuden vuonna 1994. Hänen valmennustiimissään ovat maajoukkueampujat Marianne Palo, Essi Heiskanen ja Juho Autio. Salonen on toiminut Ampumaurheiluliiton kiväärin päävalmentajana 2016-17.

– Tunnen huippu-urheilun ja valmennussektorin. Olen molempia tehnyt ja teen edelleen, Salonen esittäytyi kokousväelle.

– Kannan huolta myös nuorista ampumaurheilijoista, joiden kanssa toimin. Nuorissa se tulevaisuus on. Tunnen järjestöelämän, eikä vastuu pelota, hän lisäsi valintansa varmistuttua.

Kokouspaikka oli Tampere. (Kuva: Anne Laurila)

Vuosi 2022 on Ampumaurheiluliiton 103. toimintavuosi. Liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion, jotka pohjautuvat vuosien 2021-24 strategiaan. Strategia hyväksyttiin liittovaltuuston kevätkokouksessa 2020. Sen keskeisimmät painopisteet ovat elinvoimainen ja kasvava seura sekä mahdollistavat olosuhteet.

Strategian tavoitteina on, että seuratoiminnan laatu paranee, seuran toimintaan on helppo tulla mukaan ja seura toimii uudistumiskykyisesti ja tavoitteellisesti. Liitto panostaa ensi vuonna voimakkaasti lisää tälle painopistealueelle, kun liitossa aloittaa vuoden alussa uusi päätoiminen työntekijä, seurakehittäjä.

Tavoitteena on myös se, seuroilla on käytössään riittävät ja ympäristövastuulliset rataolosuhteet, joilla harrastajat viihtyvät, että ampumaurheilun arvostus harrastuksena ja huippu-urheiluna kasvaa ja että monipuoliset harrastamisen tavat ja mahdollisuudet innostavat kasvamaan ja kehittymään. Mahdollistaviin olosuhteisiin liittyy myös erityisesti lyijyn ammuskäyttöön ja kiekkojen sidosaineisiin liittyvä vaikuttamistyö, joka on avainasemassa pyrittäessä turvaamaan ampumaurheilun jatkuminen myös tulevaisuudessa.

Ensi vuoden aikana ympäristövastuullisten rataolosuhteiden turvaamiseksi tehdään työtä erityisesti ympäristölupahankkeessa, joka jatkuu kahdeksan päätoimisen voimin. Tavoitteena on vuoden aikana käsitellä 60 ampumaradan ympäristölupia. Lupaprosessin aikana seuroja kannustetaan myös miettimään ampumaradan toiminnan kehittämistä ja jalkautetaan vastuullisuusohjelmaa.

Vuodelle 2022 ajoittuu myös hankkeen jatkorahoituksen hakeminen. Laajemman vaikuttamistyön tavoitteena on, etteivät lyijyn ammuskäyttöä koskevat rajoitukset koske ampumaratoja, joilla on parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaiset ympäristöluvat. Toimenpiteet riippuvat Euroopan kemikaaliviraston sekä komission aikatauluista.

– Onnistuminen näissä painopisteissä edellyttää tiivistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä liiton ja seurojen välillä, menestyvää huippu-urheilua, tehokasta ja monipuolista viestintää sekä nykyteknologian ja digitalisaation hyödyntämistä. Digikehitys jatkuu erityisesti Suomisportin ja kilpailu- ja tilastopalvelun eli Kitin ympärillä, toiminnanjohtaja Anne Laurila sanoi käydessään läpi toimintasuunnitelmaa.

Huippu-urheilussa on ollut useita henkilövaihdoksia tämän vuoden aikana. Uusi päävalmentaja on tulossa vielä trapiin. Viimeiset valmentajanimet vahvistuvat joulukuun aikana. Huippu-urheilun päätavoitteina on saavuttaa yksi finaalipaikka ilma-aseiden EM-kilpailuissa Norjassa maaliskuussa, kaksi mitalisijaa ruutiaseiden elokuun EM-kilpailuissa Venäjällä Moskovan alueella ja yksi mitali MM-kilpailuista lokakuussa Egyptissä (kivääri ja pistooli) ja Kroatiassa (haulikko). Kiinassa järjestettävistä Universiadeista tavoitteena on yksi finaalipaikka (kilpailut siirtyneet vuodelta 2021).

Toimintasuunnitelman mukaan samalla on käännettävä katse myös tulevaisuuteen ja kohti Pariisin 2024 ja Los Angelesin 2028 olympialaisia. Ensimmäiset olympiamaapaikat Pariisiin jaetaan elokuussa EM-Venäjällä.

Ensi vuoden talousarvion loppusumma on 2 748 202,70 euroa, ja se päätyy 397,30 euron ylijäämään. Kulu- ja tulorakenteeseen vaikuttavat Ampumaurheiluliiton hallinnoima ympäristölupahanke viiden järjestön yhteistyönä ja myös elokuussa Suomessa järjestettävät PM-kilpailut.

Talousarvio perustuu liittovaltuuston keväällä hyväksymiin maksuihin. Seuran jäsenmaksu liitolle on 26 euroa per aikuisjäsen, aikuisten lisenssi 40 euroa, harrastelisenssi 25 euroa, yli 80-vuotiaiden lisenssi 19 euroa ja nuorten lisenssi 13 euroa. Maksut ovat samat kuin tänäkin vuonna.

Myös muut maksut pysyvät samoina kuin tänä vuonna: muovikortilliset lisenssit +5 e, kilpailulupa ennätyskelpoinen tai vastaava ei-ISSF-lajin kilpailu 100 e/1. päivä, lisäpäivät 20 e/päivä, ylituomarikortti 25 e ja I-lk tuomarikortti 15 e.

Liittovaltuusto hyväksyi myös muutoksia kilpailutoiminnan yleissääntöihin ja ohjeisiin sekä kurinpitosäännöt. Kurinpitovaliokuntaan nimettiin Curt Sjöblom, Jukka-Pekka Alanen ja Antti Aine.

Action airin SM-kilpailut pidetään Salossa järjestettävällä SM-viikolla kesä-heinäkuun vaihteessa.