Ilma-aseiden EM-näytöt: Joonas Kallio tähtäsi ilmapistoolilla kovan tuloksen
10.1.2021 klo 17:51
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Joonas Kallio teki kovan ilmapistoolituloksen sunnuntaina Hämeenlinnassa. (Kuva: Lassi Palo)

Joonas Kallio tähtäsi ilmapistoolilla kovan tuloksen, kun ilmakiväärin ja -pistoolin hajautettu EM-näyttötapahtuma päättyi sunnuntaina. Kallion tulos oli 582. Suomalaiset ampumaurheilijat antoivat viikonloppuna näyttöjä Kisakallion EM-kisoja varten neljällätoista paikkakunnalla koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi.

Ampumaurheiluliitto järjesti viikonloppuna hajautetun 10m ilmakiväärin ja -pistoolin EM-näyttötapahtuman. Koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi EM-näyttöjä annettiin neljällätoista paikkakunnalla. Hajautettuun EM-näyttöön ilmoittautui 89 urheilijaa, joista kivääriampujia oli 49 ja pistooliampujia 40.

Suomussalmen Urheiluampujien (SUA) Joonas Kallio kirjasi tulostaululle kovan tuloksen eli 582 pistettä Hämeenlinnassa sunnuntaina ammutussa kilpailussa, joka kootuissa tuloksissa kirjattiin lauantain tuloksiin. Hän jäi viisi pistettä kolme vuotta sitten ampumastaan ennätyksestä. Kallio oli syystäkin tyytyväinen aamupäivällä ammuttuun kilpailuun:

– Oli hyvä päivä! Olen todella tyytyväinen. Tulos oli kova, mutta mitenkään erityisen hyvä kisa se ei ollut. Sain toki pidettyä paketin hyvin kasassa. Sellainen fiilis jäi, että parantamisen varaa on, mutta sitä ei koskaan tiedä, tuleeko sitä parannusta, hän sanoi.

Kallio ampui edellisen ilmapistoolikilpailunsa yli yhdeksän kuukautta sitten.

– Sain lokakuussa uuden aseen ja kahvan. Ammuin niillä nyt ensimmäisen kilpailuni, Kallio kertoi ja sanoi, että ase ”tuntui hyvältä”.

Hämeenlinnassa ammuttiin iltapäivällä toinen kilpailu, jossa Kallion tulos oli 569. Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura) teki eilen Turun ilmapistoolikilpailussa mainion tuloksen eli 580 pistettä. Tänään hänen tuloksensa oli 573. Turunen, 26, kilpaili viikonloppuna ensimmäisen kerran melkein neljään vuoteen.

– On todella hienoa, että Karri tuli takaisin viivalle, Kallio sanoi.

Kallion valmentaja Kai Jahnsson kilpaili myös Hämeenlinnassa. Lontoon olympialaisten (2012) ilmapistoolissa kahdeksanneksi sijoittuneen Jahnssonin tulokset olivat tänään 569 ja 567.

– ”Kaitsu” oli iloinen ja tyytyväinen suorituksiini. Eka kisani oli fyysisesti ja henkisesti niin kuluttava, että takki oli tyhjä toisessa kilpailussa. En saanut siinä enää vaihdetta päälle. Päätinkin tehdä erilaisia kokeiluja, ja teinkin tärkeitä havaintoja. Jos ei kokeile, ei opikaan, Kallio sanoi.

Suomen pistoolimaajoukkueen leiri alkaa maanantaina Kisakalliossa, minne Kalliokin siirtyy Hämeenlinnasta.

Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) jatkoi Turussa hyviä suorituksiaan tähtäämällä ilmakiväärissä 627,4 pistettä. Lepän eilinen tulos oli 628,1. Sebastian Långströmin (Kyrkslätt Skytteförening) tämän päivän tulos oli 626,9 pistettä. Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) teki naisten ilmakiväärissä tuloksen 626,1. Emmi Hyrkkään (Simpeleen Hahlo) tulos Lappeenrannassa oli 624,7.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Lohjalla Kisakallion urheiluopistossa 26.2.-8.3., jos koronavirusepidemia ei aiheuta muutoksia suunnitelmiin. Kisakalliossa kilpaillaan miesten ja naisten sekä poikien ja tyttöjen sarjoissa (ilmakivääri, ilmapistooli ja liikkuva maali).

Kisakalliossa on EM-mitalien lisäksi jaossa kuusi olympiamaapaikkaa Tokion olympialaisiin: kaksi sekä miesten että naisten ilmakiväärissä ja yksi paikka sekä miesten että naisten ilmapistoolissa.

Ilmakiväärin ja -pistoolin EM-näyttötapahtuma
9.-10.1. useita paikkakuntia

Kootut tulokset su 10.1.

Miesten 10m ilmakivääri: 1) Aleksi Leppä HAS 627,4, 2) Sebastian Långström KSF 626,9, 3) Juho Kurki KaA 623,3, 4) Joni Stenström RS 621,4, 5) Cristian Friman ESF 617,8, 6) Riku Koskela SA 614,7, 7) Juho Autio OMAS 614,4, 8) Juha Rutonen HAS 610,9, 9) Mika Piipponen KuusA 605,9.

M20 10m ilmakivääri: 1) Luukas Koota ESF 616,5, 2) Niko Antila HSA 616,2, 3) Aleksi Kasi IMAS 613,9, 4) Lauri Syrjä AsAs 612,5, 5) Roni Airo K-UAS 605, 6 Niko Elonen KaA 599,5, 7) Tiitus Hautamäki KeAms 597,4, 8) Samuli Vainikka KuusA 595,9, 9) Kaapo Jäppinen KuusA 591,6, 10) Mikko Helenius NoSA 588,1, 11) Vertti Jauhiainen ESA 587.

Naisten 10m ilmakivääri: 1) Marianne Palo IMAS 626,1, 2) Emmi Hyrkäs Hahlo 624,7, 3) Jenna Kuisma KSF 620,6, 4) Saana Peltonen KeuSA 619, 5) Pauliina Frilander PiekSA 617,5, 6) Inka Havukainen Hahlo 614,5, 7) Henna Viljanen KSF 613,1, 8) Mira Mäkelä LappjA 612,4, 9) Sonja Siitonen Hahlo 612,1, 10) Mia Seppälä HlAS 609, 11) Maarit Nurmi KaA 606,2, 12) Ella Väisänen MyA 603,9, 13) Jenni  Niskala PAS 592,4, 14) Tiina Ylä-Outinen KuusA 570,6.

N50 10m ilmakivääri: 1) Sari Nivala YK 402,9, 2) Minna Nygård KokMAS 389,8.

N20 10m ilmakivääri: 1) Viivi Kemppi MyA 622,3, 2) Essi Heiskanen PiekSA 617,9, 3) Sonja Maria Myllys Hahlo 617,2, 4) Alexandra Rosenlew ESF 616,4, 5) Tuulevi Suomus VihA 615,7, 6) Elli Männistö PuKU 615,1, 7) Aino Nenonen Hahlo 610,1, 8) Neea Vuorela NoSA 605,5, 9) Ekaterina Tuomi PAS 604,9, 10) Johanna Eveliina Uusitalo LA 602,5, 11) Pinja Tapio KuusA 601,9, 12) Sanni Ylinen HSA 589,6, 13) Santra Mauno KuusA 578.

N16 10m ilmakivääri: 1) Sonja Nenonen Hahlo 387,2, 2) Pihla Pulliainen KokMAS 369,2.

R5 10m ilmakivääri: 1) Sari Posio TSA 633,2.

Miesten 10m ilmapistooli: 1) Karri Turunen NAS 573, 2) Joonas Kallio SUA 569, 3) Jyrki Turja LSA 568, 4) Kai Jahnsson PAS 567, 5) Aleksi Pirttimäki PAS 563, 6) Markku Pitkäranta IU 562, 7) Oskari Tuominen SA 561, 8) Jorma Jäntti KAMS 558, 9) Joonas Knuuti P-HA 557, 10) Jarmo Salo LSA 556, 11) Teemu Lahti SUA 554, 12) Lars-Christian Schauman P-HA 553, 13) Konsta Kivi TSA 553, 14) Esa Savola LappjA 541, 15) Pasi Koivunen SySi 539, 16) Otto Suuronen SySi 538, 17) Otto Suuronen Sy-Si 538, 18) Niko Joutsensalo HlAS 533, 19) Jussi Isosavi SaarA 530, 20) Ari Äijö KP-V 354, 21) Jukka Kettula KokMAS 324.

M20 10m ilmapistooli: 1) Arttu Laulainen KeAms 560, 2) Leevi Intonen VamSA 547, 3) Lasse Kurkela RS 537, 4) Tuukka Metsälä LamAS 526, 5) Konsta Intonen VamSA 524, 6) Otso-Aadolf Ahokangas KokMAS 512, 7) Vili Lappi VetU 502.

M16 10m ilmapistooli: 1) Peetu Puumala KP-V 289.

M50 10m ilmapistooli: 1) Petri Ahokangas KokMAS 369.

Naisten 10m ilmapistooli: 1) Reetta Lustig PAS 567, 2) Elina Silver TSA 563, 3) Ritva Karri KokMAS 562, 4) Susanna Saksa HSA 559, 5) Sonja Aaltonen TSA 545, 6) Noora Kaariniemi VetU 528, 7) Satu Luoto ESA 525, 8) Marika Röyhkiö ESF 521, 9) Tuula Nenonen KokMAS 518, 10) Saara Laiho SA 515, 11) Elisa Lähdesmäki HVA 483, 12) Minka Puumala KP-V 282, 1) Viivi Kemppi MyA 622,3.

N20 10m ilmapistooli: 1) Ella Hakala IMAS 566, 2) Vilja-Alina Ahokangas KokMAS 543, 3) Emmi Pitkänen SA 519, 4) Katja Makkonen MA 513.

N16 10m ilmapistooli: 1) Minka Puumala KP-V 282.

SH1 10m ilmapistooli: 1) Markku Karjalainen LA 524.

Ampumaurheiluliiton asettamat tulostasot arvokisoihin 2021.